tiistai 19. syyskuuta 2023

Pieni Merenneito

 Taas oli aika viettää äiti-tytär-päivää ja ohjelmassa oli mm. Pieni Merenneito-musikaali Helsingin kaupunginteatterissa. Se, että saimme sinne liput, oli muutama mutka matkassa, mutta heti aluksi on kiitettävä jälleen teatterin mainiota lippukassaa, joka aina vaan ratkaisee ongelmat niin, että tulee todella hyvä mieli!

Pieni Merenneito on alunperin H.C.Andersenin satu, minkä Disney viritteli ohjelmistoonsa ja johon käsikirjoituksen on tehnyt Doug Wright. Musiikki on Alan Menke'n.
Suomeksi tekstin on kääntänyt Reita Lounatvuori ja laulujen sanat taas Hanna Kaila.

Alunperin kantaesitys oli jo 29.8.2019, mutta nyt esitys on uudelleen lämmitelty, eikä suota, sillä suosio on taattu.

Helsinkiin tämän spektaakkelin on ohjannut Samuel Harjanne. Pakko ihailla, sillä järkyttävä määrä näyttelijöitä ja koko esitys niin massiivinen, että on siinä ollut työtä.


Näimme esityksen 16.9 päivänäytöksessä ja siinä Arielin osassa oli Eleonoora Martikainen. Hän oli kyllä niin sulava merenneito ja varsinainen seireeni upealla äänellään. Arielin isä, Kuningas Triton hallitsi merenalaista hoviaan ja tyttäriään, paitsi Ariel ei ollut niin hallittavissa. Mikko Vihma oli niin kuninkaallisen arvokas ja sykähdyttävä-ääninen.
Vaan enpä voinut olla ihastumatta Pärskyyn!!! Pauli Halonen on varsinainen tähti, nuoresta iästään huolimatta otti lavan haltuun ihan kättelyssä. 

Prinssi Erik on myös sellainen, jota ei hovi voi oikein hallita, vaikka hovimies Yrjö tekee parhaansa. Martti Manninen prinssinä on sulavaliikkeinen ja juuri sellainen, jossa on prinssiainesta. Pertti Koivula Yrjön osassa yrittää parhaansa mukaan pysyä prinssin kintereillä ja ehkäpä näytelmän koomisimmat kohtaukset ovat juuri hänellä.

Pieni Merenneito on niin täynä kaikkea, oikea runsauden sarvi, joten koitan poimia tähän vain muutamia murusia. Kuningas Tritonin sisko Ursula on tarinan pahis. Sanna Saarijärvi on hyvin vaikuttava kaikkinen lonkeroineen, joiden tekniikka oli ihan mahtava. Liero (Antti Timonen) ja Kiero (Lauri Mikkola) siinä hänen hovinaan.

Skuutti oli myös hassun hauska ja koko lokkikaarti tansseineen oli ihana kohtaus. Skuuttina sujuvastu koheltaa Tuukka Leppänen.
Ylipäätään kaikki koreografiat olivat ilo silmälle ja mielelle ja niiden takana on Gunilla Olsson-Karlsson.


 Tuomas Uusitalo
on aina ollut suosikkejani. Tässä esityksessä hän on Chef Louis. Riemastuttavaa sähläämistä ja kuinka sitä pannaan pöytä koreaksi. 

Koko esitys oli hyvin loistelias ja siinä oli paljon kaikkea. Aikuisena katselin näyttelijäsuorituksia, lavastuksia (Peter Ahlqvist), pukuja (Pirjo Liiri-Majava), valoja (William Iles) ja mitä kaikkea ne yhdessä saivatkaan aikaan. Varsinainen tarina ehkä kiinnosti enemmän lapsia.
Kylläpä olimme haltioituneita! Kiva oli seurata väliajalla ja esityksen jälkeen, että oli kyllä yleisö pääasiassa äiti-tytär-pareja. Vieressänikin istui aikuinen tytär äitinsä kanssa ja kyllä olin huomaavinani, että etenkin äiti oli ihan riemastuksissaan.

KIITOS upeasta esityksestä ihan kaikille sen tekijöille, joita on valtava määrä, mutta jokaisen panos on tärkeä.

Kuvat: Robert Seger



sunnuntai 17. syyskuuta 2023

Ei kertonut katuvansa

 Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa on nyt saanut tulkinnan Mikko Roihan ohjauksessa ja se on kyllä niin "mikkoroihamainen", taattua tavaraa, jonkä näkeminen ei jätä ketään kylmäksi. 

Tämä esitys on jälleen tehty useamman teatterin kanssa yhteistyössä, sillä siinä on mukana seitsemän teatteria. Kaikki näyttelijät ovat eri teattereista. Varsinainen ensi-ilta oli Berliinissä heinäkuussa. Suomen ensi-ilta oli 15.9 Kouvolassa.
Ensi-iltaa edelsi näytelmän esittely, jossa haastateltavina olivat Mikko Roiha, joka vastasi siis ohjauksesta, mutta myös lavastuksesta ja valosuunnittelusta. Lisäksi mukana olivat Kouvolan teatterin näyttelijä Tiina Winter, jolla on näytelmässä Katrin osa ja historiaa valotti Sakari Viinikainen.

Kun kirja ilmestyi, vuonna 2020, tutustuin siihen heti ja olin vaikuttunut tarinasta, missä Tommi Kinnunen paneutui viiden naisen vaelluksesta Norjan Ruijasta takaisin Suomeen, jolloin kaikki oli muuttunut. Kuuntelin vielä toistamiseen äänikirjana tarinan viikkoa ennen ensi-iltaa.

Kyllä jännitti, että kuinka vaellusromaani saadaan toteutettua näyttämölle, mutta hyvin, erittäin hyvin. Parasta oli kuitenkin se, miten nämä viisi erilaista naista olivat tulkittu. Jokainen teki aivan kerrassaan loistoroolin!

Mari Turunen (Tampereen teatteri) oli varsin vakuuttava Irene. Voimakastahtoinen nainen, jolla on salaisuuksia, joita ei kerro ja hän on juuri se, joka Ei kertonut katuvansa. Kun hän itkee, että miten sitä ei vaan totu siihen, kun haukutaan, niin se kyllä sattui. 

Liisa Peltonen (Hämeenlinnan kaupunnginteatteri) tekee Siirinä roolin, mikä on osuva ja niin voimaa täys. 

Mari Pöytälaakso (Seinäjoen kaupunginteatteri) on juuri sellainen Veera, että tunnistin hänet heti, ennen kuin oli sanonut sanaakaan. Rempseä ja toimeen tarttuva.

Tiina Winter (Kouvolan kaupunginteatteri) tekee Katrina sellaisen roolin, että kun hän itkee, hulvahti heti sellainen olo, että pitäisi päästä lohduttamaan. Nuori Katri ja mitä joutui käymään läpi.

Ulla Koivuranta (Turun kaupunginteatteri) on porukan vanhin, Aili. Ailina hän on niin mahtava, vanhan, väsyneen ja huonokuntoisen osan hän vetää niin uskottavasti, että oikein tulee sääli. Juuri kun on herkistynyt Ailille, niin tämäpä paukuttaa sellaisia reploja, että sääli karisee oitis.  Kun Ailin osa on esitetty, niin Koivuranta ottaa haltuun vielä neljä muuta roolia. Ihan huikeeta!

Ainoana miehenä mukana on Jari-Pekka Rautiainen (Lahden kaupunginteatteri), jolla onkin sitten roppakaupalla erilaisia rooleja ja miten yllättäviä. Rooleja on kaksitoista!!!

Koko näytelmä on niin järisyttävä. Kun nämä naiset pakon edessä joutuvat kävelemään, pelastautumaan, niin siinä ei kysellä, jaksaako, kun toinen toistaan tukien vaan jatkavat taivalta ja ovat vahvoja, kun ei ole vaihtoehtoja. Kun kirjaa lukiessa tykkäsin kovasti Veerasta, niin näytelmää katsoessa pidin kaikista - ihan tasapuolisesti. Olin jotenkin ylpeä heistä ja siitä, että selvisivät, vaikka ei mikään Happy End ollutkaan. 

Mikko Roihan pelkistetty ja toimiva lavastus antaa tilaa tulkinnalle ja sille, mitä tällä tarinalla tuodaan esiin. Kuulin kyllä, etten ollut ajatusteni kanssa yksin, sillä Ei kertonut katuvansa-esitys on koskettanut hyvin monia ja miten tärkeää on, että asioista, mistä on vaiettu, kerrotaan. 

Ajanmukainen puvustus on Taina Sivosen ja upean video- ja äänisuunnittelun takana on Moe Mustafa.

Todella toivoisin, että tämän esityksen näkisi mahdollisimman moni ja ei haittaa, vaikka ei olisi lukenut kirjaa, sillä tarina tulee niin kattavasti kerrottua näyttämöllä! 

Ensi-illat:

1.7.2023                              Berliini, Heimathafen Neukölln -teatteri

15.9.2023                            Kouvolan Teatteri

20.9.2023                            Turun Kaupunginteatteri

28.9.2023                            Lahden kaupunginteatteri

18.1.2024                            Tampereen Teatteri

25.1.2024                            Seinäjoen kaupunginteatteri

1.2.2024                              Hämeenlinnan Teatteri


Kuvat: Moe Mustafa