Oikeusjuttu

Franz Kafkan Oikeusjuttu ei ole niitä hilpeimpiä tarinoita, ei etenkään jos on nukkunut yönsä huonosti ja on huolien painama. Kuusankosken teatterissa tämä tarina nyt menee, eikä ollenkaan huono ole se. Tämä näytelmä avautuu paremmin, jos vaikka hitusenkin tietää taustoja. Minua auttoi se, että olin aikoinani lukenut jo kirjana tämän ja jollain lailla ymmärtänyt sen, että kyse on yhteiskunnallisesta satiirista, missä Kafka asettaa byrokratian ja oikeuslaitoksen todella estraadille eikä hyvässä valossa.

Heidi Koskinen-Järvisalo on ohjannut tämän tarinan hyvin uskottavasti ja niin, että sen kyllä jaksaa katsoa.

Janne Järvisalo vetää Josef K:n roolin niin totuudessa, että olin ihan hämmästyksissä siitä, miten pysyy mukana niissä pitkissä dialogeissa, teksteissä, joita joutui oikein sulattelemaan, että ymmärsi ja ymmärsikö sittenkään.
Simo-Pekka Patrikainen on useammassa roolissa ja kyllä lähtee! Tuomarina jopa täysin huvittava ja kurittajana taas aivan kamala. Hänen olemuksensa sai suorastaan Josef K:n kutistumaan, mikä oli varmaan tarkoituskin.

Aija Kajama oli myös useammassa roolissa. Toisella puoliajalla hän pääsi oikein vauhtiin, kun astui esiin Josef K:n tätinä. Sellainen topakkuus oli herkullista katsottavaa ja taas Josef K oli kuin koira, jota saa komentaa ja jolle voi antaa keppiä.

Milla Raunio oli piristävä! Josef K:n naapurina viettelevä kaunotar ja sitten asianajajan palvelijana koko näytelmän positiivisin ja hymyilevin hahmo. Kerrassaan ihanan viekoitteleva.
Ilkka Ahti oli ärsyttävä vartija, mutta kun hän veti taiteilijan roolin, se oli ihan huikeaa! Minusta ehkä koko näytelmän parhain kohtaus se, kun Josef K vierailee hänen luonaan. Pikkasen hullua...

Muissa rooleissa Sirpa Serovuo, Petteri Tynys ja Tommi Vääränen vetivät osansa myös kunnialla!

Kyllä suosittelen tätä näytelmää, paitsi jos haluaa vaan komiikkaa ja farssia. Kannattaa olla hyvin levännyt, niin tästä Oikeusjutusta saa paljon irti ja se panee miettimään. Kyllä minä näin tässä niin kirjailjan itsensä, Franz Kafkan.

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

He eivät asu enää täällä

Paavo Westerberg on käsikirjoittanut näytelmän He eivät asu enää täällä ja nyt se on nähtävissä Kotkassa, Nelosteatterin tiloissa Teatteri Kaaren toteuttamana. Ohjauksesta vastaa Jyrki  Koskimies.

Menimme hyvissä ajoin paikalle, koska oli ihan ensimmäinen kerta mennä Nelosteatteriin, mikä muuten osoittautui oikein lämminhenkiseksi, jopa kodikkaaksi paikaksi. Pieni, mutta toimiva.

Lähtökohta on se, kun kaksi pariskuntaa tapaa toisensa. He vaikuttavat vähän vierailta ja hyvin pian selviää, että heillä on ainoa yhteinen asia, että heidän lapsensa ovat kuolleet, samassa auto-onnettomuudessa. Miten kukin suruaan käsittelee, on mielenkiintoista ja miten lapsen menetys vaikuttaa parisuhteeseen, on vielä enemmän kiinnostavaa.

Pariskunta Erik ja Anna. Erik(Keijo Kumanto), hyvin koulutettu, mutta poissa töistä. Hän vaikuttaa olevan ihan hukassa. Anna(Jenni Helmore) on menestyvä uranainen, joka ilmeisesti on hukuttanut surunsa työhön.

Toinen pariskunta on Helena ja Pauli. Taas aivan erilaisia ihmisiä. Helena(Anu Vuolio) hössöttää ja höpöttää miehensäkin puolesta. Pauli(Henry Holopainen) on kiltti, mutta jotenkin ehkä koko sakin se hahmo, joka edes hiukan panee hymyä huuliin.

He eivät asu enää täällä on näytelmä, missä paneudutaan kipeään aiheeseen, surutyöhön. Miten sitä kukin tekee vai tekeekö. Minkälaiset jäljet jättää lapsen menetys, tässä näytelmässä ainoa lapsi, molemmissa perheisssä. Voiko sitä käydä pahempaa ihmisen elämässä? Suru ja se tuskan määrä vaikuttaa ja muuttaa ihmistä. Jotenkin vain niin ymmärsin senkin, kun Helena sanoo, että oottaa vai laskeeko aikaa siihen kunnes kuolee. Miten elämästä häviää toivo ja sitä pakertaa eteenpäin, kukin tyylillään.

Ensimmäinen puoliaika oli hiukan liian pitkä ja toistonomainen. Toisella jaksolla päästiin jo hieman toisenlaiseen fiilikseen. Olisin kuitenkin kaivannut hiukan huumoria, sillä hiukan oli angstisuutta liikaa. Kyllä, lapsen menetys on se pahin paikka, mutta huumorilla on se elämän keino, mikä kantaa ja auttaa selviytymään.

Teatteri Kaaren porukka vetää esityksen kunnialla alusta loppuun ja se on melkoinen veto. Hatun noston arvoinen asia. Nyt sitten vaan porukalla katsomaan!

Kuvat: Heidi Mustikkaniemi