Jäähyväiset Pamela Andersonille

Kuusankosken teatterissa näkee taas jotain uutta ja omintakeista. Jäähyväiset Pamela Andersonille on Kimmo Rämän ohjaus ja miten mie tykkäsin, vaikka aika lailla kippeenä kävin tästä esityksestä nauttimassa. Heti tuli tämän näytelmän jälkeen kyllä paljon terveempi olo.

Jäähyväiset Pamela Andersonille on Pilvi Hämäläisen käsikirjoitus, todellinen tragikomedia, kun ei tiedä, itkeäkkö vai nauraa. Molemmat kulkivat niin käsikädessä.

Katsoja pääsee "perheeseen", missä asiat eivät ole kaikki ihan normaalisti, jos niin voi edes sanoa. On äiti, Tarja (Sari Rajulin), joka on vaikuttaa niin epätasapainoiselta kuin vaan suinkin. Hänellä kaksi poikaa, Hillo (Markku Heino) ja Ruupanen (Simo-Pekka Patrikainen). Veljekset kuin ilvekset, tappelevat ja kiusaavat toisiaan, juuri niin kuin veljeksillä on tapana. Myös se, että tiukan paikan tullen ovat toistensa puolella ja tukena, ihan liikuttavauuteen saakka.

Sari Rajulin äitinä tai anteeks, Tarjana, on todella tyrmäävä, kaikin tavoin. Hän saa raivareita ja leppyy saman tien. Hänen lempipoikansa on Hillo, mutta Ruupanen tuntuu olevan "musta lammas". Tarja haikailee miehensä Jorman perään, joka on jossain, mutta missä ja minkä takia?

Hillo ja Ruupanen puhuvat naisista, ja miettivät miten saada naisia. Musta pukuko olisi avain onneen?
Markku Heino on liikuttavan lutunen Hillo, poika, joka juuri täyttää sen verran, että saa kiroilla, olla aikuinen. Simo-Pekka Patrikainen hänen veljenään, koittaa parhaansa olla se vanhempi veli. Voi pojat, yritetään olla niin tiukkana, mutta miten silti niin pehmyitä. Ne kyyneleet, meinasin omaa nessua tarjota.

On Outi, joka pyytää Hilloa treffeille. Jatta Salo vetää sellasen tavallaan ujon, mutta silti tiedostavan tytön roolin hyvinkin luontevasti.

Entäs sitten itse Pamela Anderson! Miten Pamela tähän settiin kuuluu, niin se on mentävä katsomaan, mutta sen rooleissa hyppelehtii Petteri Tynys. Ihan mahtavaa!

Onneksi kaikki palaset loksahtavat paikoilleen lopussa ja katsoja voi huokaista helpotuksesta.

Tykkäsin todella, ja jäin vaan taas miettimään, miten harrastelijoista saadaan irti moinen tarina! Olen vaikuttunut.

Kuvat: Elina Winne

Kuusankosken Improklubi

Kerran vuodessa, siis vain yhden kerran, päästiin Kuusankosken teatterissa nauttimaan improilun hedelmiä. Nämä improesitykset ovat aina niin palkitsevia, kun yhtään ei tiedä, mitä tulemaan pitää. Kattaus oli taas mitä mainioin, siis ihan kaikin puolin, sillä tarjoilu pelasi joka suhteessa.

Kuva: Kini Laine
Hyvä eturivin paikka pöydästä, lasi juotavaa, hyvä seura ja sit se alkoi! Ainiin, sitä ennen yleisölle jaettiin kyniä ja lappusia, joihin sai kirjoittaa reploja! Niitä sitten illan mittaan käytettiin esityksessä.

 Kuva: Jasse Varpama
Iltaa veti Minna Ollikainen, jolla oli pieni, mutta sitäkin loisteliaampi ryhmä miehiä. Karsimaattinen Timo Lehmusmetsä, hassunhauska partamies Sami Lahtinen, nuori ja notkea Joni Tuisku ja musikanttina Tuomas Vanhalakka, joka improili myös sanallisesti.

Improillassa on aina se kiva jännite, mitä seuraavaksi, miten ne siellä lavalla selviävät ja joka kerta sitä vaan ihmettelee, että taas ne hoitivat potin kotiin. On se niin kovin mahtavaa, että on ihmisiä, joilla on kyky tuottaa hupia, ihan suunnatonta hupia.

Saimme nauttia niin sananlaskuista kuin laulusta, erilaisista tilanteista, joissa avainsanat pyydettiin yleisöltä. Ehkä ihan parasta oli se, kun nähtiin Siivouksen mestaruuskilpailut! Kilpailijoita oli kaksi, Sami ja Joni. Mitään rekvisiittaa ei ollut, mitä nyt vähän paperinpalasia. Juttu huipentui siihen, kun Sami "siivosi" Jonilla. Yleisöllä oli repeilyn paikka, kun Sami pyöritteli Jonia pitkin estraadia ja ei siinä vielä kaikki, sama vielä, mutta hidastettuna.

Koko porukka oli niin hulppea, että ei harmittanut kuin se, että se loppui, sillä olisi mokomaa improa nautiskellut vielä toisen mokoman.
Iso kiitos koko sakille - Minnalle ja "hupiukoille" !!!

Luokkakokous 2 - Polttarit

Joskus sitä menee elokuviin ihan vaan ykskas, niin että ajatus syttyy ja puolen tunnin päästä istuu seuraamassa leffaa. Näin kävi meille, minulle ja pojalleni, kun menimme vain käymään kirjakaupassa. Ei ollenkaan huono ajatus, sillä näimme elokuvan Luokkakokous 2 - Polttarit! Olin kuullut tästä elokuvasta vain sen, että huono on. En haluaisi kuulla mitään ennakkojuttuja vaan mennä elokuviin ilman niitä.

Onneksi unohdin kaiken kun Taneli Mustosen ohjaus,  Polttarit alkoi. Hyvässä muistissa oli Luokkakokous 1 ja tämähän se sitten jatkoi siitä, mihin siinä jäätiin. Tuomas (Jaajo Linnonmaa) oli menossa naimisiin ja sitä ennen on vietettävä polttarit! Antti (Sami Hedberg) ja Niklas (Aku Hirviniemi) olivat niitä järkkäämässä ja kuten kupletin juoneen kuuluu, niin mikään ei suju niin kuin pitäisi.

Tämä elokuva on just niin päätön, ihan luokatonta menoa, missä ei ole järjen hiventä! Näin on ja sellaisen näkeminen tekee vaan niin hemmetin hyvää! Aina ei vaan halua katsoa mitään älykästä ja juonellisesti kehittävää. Kohelluselokuvat ovat niin tarpeeseen, että saa hihitellä ihan tyhmille jutuille. Jos kaikki kohtaukset eivät olleetkaan kovin uskottavia, niin mitä sitten? Ei haittaa.

Radioääni Jaajo sopii niin mainiosti elokuvatähdeksi. Tuomas on saanut juuri levynsä ulos ja menestys ei ole kaksinen. Häät ovat kynnyksellä ja polttarihuumassa tulee hautajaiset eteen.
Aku Hirviniemi on Niklas, Nippe, joka on just niin "nippe", naimisissa oleva mies, jolla on aviomiehen ongelmat. Niin, ja joka joutuu aina jos jonkinlaisiin tilanteisiin.
Sami Hedberg Anttina on mies, joka haluaa naisen ja on kovin varma omasta viehätysvoimastaan, kun taas kukaan ei taida hän hurmaansa huomata. No, sitkeys palkitaan.

Kuvauksia on tehty paljon Hämeenlinnan Vanajan linnassa, joten puitteet olivat hulppeat. Kyllä minun silmä lepäsi niin kuvauskohteissa kuin kuvauspaikoissakin. Arjen uuvuttamalle ihmiselle tämä leffa oli kyllä piristysruiske ja onnittelin itseäni, että kävin sen katsomassa!