maanantai 26. joulukuuta 2011

Hiljaisuus

Tapanina alko olla tosi hiljasta. Lapset olivat omilla teillään ja mie vaan ihan isseksee kotoon. En avant töllöö, en kuunnellu ratioo. Mie vaa iha hissuksee olin ja mie tiesin... Mie olin menos illal elokuviin!

HILJAISUUS on uusi kotimainen elokuva, mikä oli ihan pakko nähdä! En juur onkinut mitään tietoja etukäteen ja seuralaiseni tais tietää viel vähemmän. Ei haitannut. Suuntana siis Studio123 ja sieltä saavillinen poppareita ja eiku kattomaan!

Aina kun katsoo uutta kotimaista elokuvaa, heti kelaa kaikki eteen tulevat näyttelijät. Kuka kukin on ja missä on nähnyt hänet viimeeksi. Tiesin tästä elokuvasta etukäteen Joonas Saartamon ja Lauri Tilkasen. Vaan kun kun sotilaspastori(Kari Hakala) paukahti esiin, niin varmaan meni yli puolen elokuvan, ennen kuin tajusin, kuka hän on??? Metsolan Erkki! Huh, ku helpotti.

Hiljaisuus on mahtava elokuva! Pidin siis niin paljon, että kyllä, minua välillä itketti. Eino(Joonas Saartamo) ja Antti(Lauri Tilkanen) ovat "kavereita". Antti on talonpoika ja Eino talon renki, jotka joutuvat samaan paikkaan, kuolleitten evakuoimiskeskukseen. Heidän lisäksi siellä on Korpikangas(Ilkka Heiskanen), hiukan lukemisesta seonnut. Kolme erilaista miestä ja sotatila. Kolme lottaa ja sotilaspastori. Siinä se, niin ja kaikki ruumiit.


Antti on hurmuri ja armoton lusmu, joka sälyttää kaiken mahdollisen  Einolle. Eino ei kuitenkaan ole niin avuton kuin luulisi, vaan kuka lopulta selviytyy, taitaa olla Eino.
Pidin tavattomasti näyttelijöistä ja etenkin Ilkka Heiskanen on niin mahtava, jokainen kasvojen liike kertoi omaa tarinaansa. Elokuvan naiset olivat myös omaa luokkaansa ja jäin vaan miettimään, kuinka siihen aikaan naistenkin oli pärjättävä. Mitenkähän nykyajan naiset mahtaisivat pärjätä?

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Parasta ennen

Kun on sopivasti keski-ikäinen, tämä näytelmä, Villiä menoa ikääntymisen ympärillä, on niin täydellinen osuma, siis ainakin minuun osui ja upposi, jotta nauroin ihan kuollakseni.
Kouvolan teatterissa Klubi esitti Naisten juttu osa 3 ja yhtään vapaata paikkaa ei ollut. Muutama mieskin oli yleisössä ja olin huomaavinaan, että he pitivät näkemästään ja kuulemastaan.

Kuva: Marja Seppälä

Tekstit olivat mm. Rosa Liksomilta, Anna Kontulalta ja Tiina Lymiltä. Niitä ihan loistavasti tulkitsivat Hannele Laaksonen, Sirkka Seittu ja Jaana Raski. Lähes koko naisen elämän kynnykset tuotiin esiin ja niin rehellisen oloisesti, että ei voinut kuin nauraa. Tosin oli vakaviakin paikkoja, jolloin ei juuri naurattanut, pani vain ajattelemaan.
Osa oli tuttua, joko jo luettuna tekstinä, kuten Rosa Liksomin Jälkijäristykset ja PMS - pakene jos voit, tai sitten jo omakohtaisesti koettuna. Kaiken kaikkiaan, tämä näytelmä on mahtava ja on vaikea kuvitella ketään, joka siitä ei tykkäisi. Siis, se sopii miehillekin, olisi jopa suotavaa.

Näyttelijät olivat huikeita, roolista rooliin hyppääminen sujui niin jouhevasti. Silti, ihan pakko on nostaa nyt framille Hannele Laaksonen. Aivan käsittämätöntä, että hän siirtyi erilaisiin rooleihin. Hän oli mm. 5v lapsi, iäkäs lappilaiseukko, alkoholistinainen, Sarah Leandermainen kylmiä väreitä nostattava laulaja.

Kulttuurikissa kehräsi ja oli niin haltioitunut!

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Risto Räppääjä ja Räkänokat

Risto on hyvä! Kun olin toipunut Risto-elokuvasta, oli vuorossa Risto Räppääjä ja villi kone Kouvolan teatterissa. Olin jo pitkään halunut nähdä sen, mutta minun ja Riston aikataulut eivät olleet vaan sopineet yksiin. Nyt sain paikat. Paikat minulle ja pojalleni, jonka värväsin mukaan, sillä jotenkin olisi ollut niin kornia lähteä yksin lasten näytelmää katsomaan. Nyt menin mukamas viemään poikaani, jolle se oli jo toinen kerta. Nykyään lapset käyvät koulun kanssa katsomassa ja niin ollen vanhemmat eivät joudu/pääse.
 Kuva. Marja Seppälä

Musikaalikomedia oli mahtava. Risto Räppääjänä hyppi Jose Viitala ja oli niin Risto. Lisähauskuutta esitykseen toi se, että Veli-Matti Karen esitti Rauhaa ja Satu Taalikainen Lennartia. Ihan loistavat valinnat. Se vaan niin toimi.
Näytelmä oli niin raikas ja kaikesta hauskuudesta huolimatta ajatus siitä, että tietokoneella voi olla aika huikeita vaikutuksia, oli niin totta.
Lavastus oli niin näppärä ja mietinkin sitä, että aika topakasti rakennettu, että kestää kaikki keikkumiset. Niin, ja kyllä kotimatkalla soi päässä ja vielä kotonakin; Elämä ei ole hassumpaa....

Viikonlopun toinen näytelmä oli Räkänokat Kuusankosken teatterissa. Taas muka lasten näytelmä, joten poikani joutui jälleen seuralaisekseni. Menimme ajoissa paikalle, koska näytelmässä ei ollut väliaikaa, niin väliaikatarjoilu piti hoitaa etukäteen.

Kuva: Piia Kleimola

Hauskan ihana näytelmä siitä, kuinka kolme räkänokkaa temmelsivät vauhdilla päiväkodin pihalla, pohtien kaikkea, leikkien vaikka mitä ja oottaen, että joku tulisi hakemaan. Atte, Jori ja Inksu eli Rolle Huumonen, Joni Tuisku ja Linda Salmi olivat niin uskottavia!
Musiikki oli vahvasti mukana ja kivalla tempolla. Pidimme näytelmästä, vaikka se Keravaosuus meni jotenkin ohi, mutta ei se sinänsä haitannut.
Sitä mietin koko ajan, että miten kuumaa mahtoi olla niissä kumipuvuissa, etenkin kun koko ajan näyttelijät olivat liikkeessä.