Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keikat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keikat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 28. lokakuuta 2024

Erja Lyytinen Heinolassa

 Hassu juttu, että tuli mahdollisuus lähteä Erja Lyytisen keikalle Hei-Heinolaan! Oli sillai varsinainen debytointi, koska ikinä en ennen oo ollut Lyytisen keikalla, joten olipa varsin jännää. No, ystäväni lähti mukaan, sillä hänellä oli jo kokemusta. 
Miten meni se paikan löytäminen. Olenpa käynyt Heinolassa ennenkin ja kun katoin että siitä S-marketin kohilta kun kääntyy, niin melkein on kohteessa. Hyvä! Kunpa olisin uskonut siihen, sillä kun siellä olimme pimeään aikaan, aloin epäillä ja menin sitten, miten haksahdinkin sinne meteli.fi- sivustolle, missä kaikki keikat ovat ja sieltä sitten se kartta ja fucking-navi päälle, mikä neuvo ihan minne sattuu....

Ei se mitään! Kohde löytyi ja jos pikkasen oltiinkin pettyneitä siihen, että se paikka oikeesti oli lukion auditorio, niin vielä enemmän petyttiin siihen, ettei ollut minkäänlaista tarjoilua, ei edes kahvia. Sentää Kouvolasta asti töitten jälkeen ajettu. 
Huvittavinta oli se, kun tsekkailin, millainen yleisö rynnii paikalle, et aika iäkästä ja sitten havahduin, että niin kun samanikäistä kun itte oon...ei, oikeesti, miten sitä vaan oppisi hahmottamaan oman ikänsä?


Erja Lyytinen oli kuitenkin niin bueno, ihan kuningatar! Oli niin ilo seurata sitä tykitystä, miten hän panosti koko settiin. Yritin laskea niitä kitaroita, kuinka monella hän soitti, joo aika monella ja eri värisillä ja jollain jopa useaan kertaan. Miten joku voi soittaa niin upeasti ja niin, että se näyttää niiiiin helpolle. 

Työskentely bändin poikain kanssa oli ihailtavaa. Basisti Heikki Saarenkunnas oli ihan meidän lemppari. Sitä heittäytymistä ja ne ilmeet!!! Miten monta erilaista ilmettä, jotka vaihtuivat sekunnissa. Sanotaanko näin, että minulla alkoi välillä nenää kutittaa. Äärimmäisen hupaisa basisti, jos vertaa niihin suht bassiiviisin basson naputtelijoihin,


Lisäksi se, että olemme Erja Lyytisen keikalla, niin miten hienosti hän huomio kaikki muut soittajat ja sitten se vuorovaikutus ja kuinka "juteltiin" soittimien kanssa. Olin ihan pähkinöinä. 


Rumpalina siellä kapuloitten kanssa nakutteli niin vakuuttavasti Jesse Lehto. Sekin näytti niin tat-ta-daa, tässä nyt pikkasen lyödään tahtia ja silti se loppuvaikutelma oli niin hieno. 


Koskettimia paineli niin upeasti Harri Taittonen, joka myös osasi keskustella Erjan kitaran kanssa. Ai että, oikein ettienettä, miten oli hauskaa. 


Koko paketti oli niiiiin ihana, että voisin ottaa revanssin, mutta pliis, ei missään auditoriossa!!!

Kiitos 💜


sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Lauantai-ilta Pato Klubilla

Pitkästä aikaa lähin keikalle ja miksikö, niin HONKATONK saapui kaupunkiin ja se on tilanne, mitä ei voi jättää käyttämättä. Sain puhuttua tyttäreni mukaan ja kiltisti lähti aikuisrockin maailmaan, huolimatta siitä, että taisi olla nuorin koko yleisöstä.


Honkatonk on ihan lyömätön bändi, jota jaksaa tällänen keskiäkäinen eukko mielikseen kuunnella ja katella, ku sedät jaksaa heilua. Kunnon rokin räimettä, niin ettei hetkeäkään voinut olla aloillaan. Aikuiset miehet esittää, soittaa, tulkitsee sellaista suomirockia, että kyllä tää täti tykkäs!
Lavalla hilluivat: Lasse Andersson (laulu & kitara), Zellu Starck (kitara & laulu), Markku Frediksson (basso), Marko Lipponen (rummut & laulu).  Juu, ja lähen mie joku kerta uuestaankin, sillä miust tuli ihan heittämällä fani!

Pato Klubilla on ollut keikkaa keikan perään ja puitteet ovat kyllä mukavat. Vanhasta tehdashallista on luotu varsin viihtyisä paikka ihmisten olla ja nauttia musiikista. Tällä kertaa siellä oli myös mahdollisuus ruokailuun!


Ravintolapalvelut on ulkopuolisen hoidossa ja hyvin olikin. Juomaa oli yllin kyllin, mutta se mikä harmitti heidän puolestaan, ettei heillä ole minkäänlaista keittiötilaa eli EI edes tiskikonetta. Jotenkin soisin heille sen pienen sopen, missä voisi edes ne lasit tiskata. Ei silti, kyllä me puhtaista juotiin, mutta onhan se jumalaton määrä roudaamista. No, jospa se tilanne joskus korjaantuisi.


Kun Honkatonk oli laskeutunut laivalaiturilta, oli vuorossa Roni Leppä! Hänellä oli keskisalissa ihan oma pikku lava. Siinä sitä oli väliaikaviihdettä, ennen kuin ison lavan valtasi MATO Valtonen ja JORE Marjoranta & Band!


Keskiäkäinen nainen siirtyi hetkessä ajassa taaksepäin, omaan nuoruuteensa, sillä semmosta oli musa, juuri niin railakasta, hauskaa ja juuri sitä rehellistä suomirockia. Mato ja Jore vetivät biisejä yhdessä ja erikseen ja kävi niinkin, että he poistuivat lavalta ja bändi luritteli keskenään. Kaikki kävi. Ihanaa olla hetken nuori ja panna fiilaten ja höyläten.


Kaiken kaikkiaan todella onnistunut ilta. Mikä oli myös erityisen hienoa, niin äänen toisto! Se oli just sellainen, että musiikista saattoi nauttia ihan täpöllä, ei tullut niin kovaa, että olisi ottanut sydämestä, eikä humissu päässä ku meni kotiin. Eli sanalla sanoen, täydellinen ääni!
Pato Klubin isäntä Vesa ja emäntä Amanda olivat itse kaiken aikaa paikalla, joten tuli sellainen fiilis, että tilanne on hallinnassa eli oli sellainen kotoisen turvallinen olo.
Olen kuullut, että esiintyjät tykkäävät käydä Pato Klubilla keikoilla, mutta niin tykkää yleisökin!
Hieno meininki.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Apulanta Anjalassa!

Anjalassa, mikä tätä nykyä kuuluu Kouvolaan, on paikka nimeltä Mari's Coffee. Kai sieltä kahviakin saa, mutta hyviä keikkoja se ainakin tarjoaa! Nyt olimme siellä kuulemassa Apulantaa!!!

Menimme mukamas myöhään, siis siihen aikaan ku yleensä asettelis päätä pielukselle ja vastais Nukku-Matille myöntävästi. Silti olimme ajoissa ja odotimme ja odotimme. Valtaosalla meni hyvin, kun he käyttivät odotusajan virvokkeiden nauttimiseen, mutta jos on tullut autolla, ei hirveesti viittinyt siihen puuhaan itseään viritellä.

Keskiyön aikaan, aika paljon sen jälkeen kun Tuhkimon kenkä oli kadonnut, he saapuivat ja se alkoi heti! Odotus palkittiin!!!

Kun valtaisa määrä pakkaa yhteen ravintolasaliin, ulkoa tupakalta, ja kaikista pikkunurkista ja koloista, alkoi olla melkoisen lämmin, suorastaan hikinen fiilis. Ymmärsin, että vaikka villatakki oli vuodenaikaan sopiva, niin nyt se oli väärässä paikassa. Pukeutumiskoodi petti.

- Hyvää iltaa Anjala! Viivakoodit oli kyllä niin kohdillaan!

- Eka kerta!!! Apulannan ihan eka keikka Anjalaan! Ainutkertaista, sillä Apulannalla ei montaa paikkaa ole, missä olisivat ekaa kertaa.
Olimme onnellisia. Katsoimme Aurinkoon.

Ville - ei mikään ihan turhin basisti! Hän se kaivoi kaapista ison viulun, muhkean läskibasson ja siinä sitten oli kepitystä kerrakseen!

Keikan alkumetreillä Sipelle nakattiin stringit - wau!? No, niitä hän sitten roikotti hampaissaan, kunnes ripusti ne mikkiin.

Villellä oli huppari, mutta riisui sen melkeinpä kättelyssä ja niin se kuulkaa pojat soitto soi!

Saimme kuulla kaikkea, vanhaa ja uutta - Apulanta antoi meille lannotetta runsain mitoin! Reilun tunnin mitallisen.

Encoressa saatiin vielä piiskaa, eiku siis pari biisiä - Ilona ja Anna mulle piiskaa!

Kiitos Toni, Sipe ja Ville! Kiitos valo- ja äänimiehille! Kaikki yhdessä teitte upean illan(yön)! Kyllä taas jaksaa, kun on niin hyvin lannoitettu!

Kuvat: Elina Winne

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Oodi Olaville !

Olavi Uusivirta oli jälleen Kouvolassa. House of Rock oli melko rauhallinen kun saavuimme paikalle ja tuntui siltä, ettei juuri yleisömäärällä hurrata. Olavi hyppäsi estraadille jälkeen klo 23 ja silloin sitä porukkaa tuli. Hiljaa virtasi jostain nurkista ja kun soitto alkoi, se räjäytti tilan, niin että kaikki olivat heti alkurytmeistä mukana!
Saimme kuulla Olavin tuotannosta niitä ihania biiisejä, sillä kaikki kelpaa! Jokaisessa on niin jotain herkkää ja mystistä, iloa ja voimaa!

Kolme ekaa biisiä meni vain laulaessa ja sitten Viimeinen kesä-biisi ja kitara mukaan...
Lisää kaikkea namia: Kesälauluja ja Nukketalo, Reeperbahn... Kunnes Olavi pisti polkaksi ja kehotti yleisöäkin, josta ei juuri polkan askeleita irronnut, hahhaa, ja niin tuli kuuma, että paita lähti!
Kyllä - Olavi kehoitti meitäkin riisumaan paidan ja just ku melkein tein sen, niin ei nyt sentään! Tartti keskittyä näkemäänsä ja kuulemaansa ja vilvoittaa itseään vaan raikkaalla juomalla, sisäisesti.
Säkkijärven polkan jälkeen Topi Sorsakoskea ja Kaksi kitaraa.

Rakkautta ilmassa, sitä oli - kun kaikki repes mukaan! Fiilis oli niin ilmassa ja niin täynnä sitä tunnetta. Olavi Uusivirran erittäin energinen tapa vetää keikka antoi yleisölle kyllä ihan kaiken! Sitä tiesi ihan kaiken aikaa, että nyt sitä saa ja sillä elää kauan. Ymmärtää, että Sun kauneus sekoittaa mun pään ja hei, Auttakaa!!!

Sitten - Timo Kämäräinen hokaa, että House of Rockissa on piano!!! Hän jättää kitaran hetkeksi ja notkeasti hyppää pianon taakse, kansi auki ja yksi kappale sillä - kerrassaan loistavaa! Kaiken jälkeen olet kaunis. Yleisö on niin mukana ja sitten ...

...yksi onnellinen pääsi mukaan!
Meistä kaikista tuntui varmasti siltä, että olimme sen hetken nuoria ja kauniita!

Kiitos Olavi Uusivirta: Olavi, Timo Kämäräinen(kitara), Jaakko Kämäräinen(basso) ja Olli Krogerus(rummut)
Niin ja House of Rock, mikä keikkapaikkana ja henkilökunnan ystävällismielisen palvelun takia on ihan parhaita - Kulttuurikissa kehrää!

 Kuvat: Elina Winne

Olavi Uusivirta - keikat


sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Pelko ja Rakkaus

Taas tuli käytyä...no ei se ollut kuin toinen kerta tänä syksynä. Ens mie kävin Lappeenrannassa ja nyt viimeeksi viel Lahdessa. Ovat sillai mukavan ajomatkan päässä, nämä paikat, niin jaksaa YÖn perään lähteä.
Tämänvuotinen kiertue on ollut Pelko ja Rakkaus. 

Lappeenrannassa en ihan päässyt kärryille uusista biiseistä, mutta toisella kerralla alkoi jo maistua tutummalle, etenkin Syyt syntyjen oli varsin vetävä(tuttu Syksyn Sävelestä).


Molemmilla kerroilla Juki veti neljä biisiä! Wuh! Aikamoista hellimistä, jota jo siellä Lahdessa osasin odottaa. Melkonen veto antaa Jukin laulaa niin ja pari ei-Yön biisiäkin, kuten Kasevan Tyhjää ja Neon2:n Ei yksinäinen unta saa. Parin biisin aikana Juki luovuttaa bassonsa Latomaalle ja vain laulaa... Nam! Kauneinta päällä maan-biisi on kauneinta päällä maan!


Lahdessa keikka alkoi klo 19:00 ja loppui pikkasen ennen kymmentä, että oikein hyvän annoksen sain!
Siihen kimaraan saatiin sitten kuulla Ollin esittämä joululaulu, mikä tulee vasta vuoden päästä julkaistavalle joululevylle(hidasta), no onpahan siis tiedossa jo jotain ensi joulustakin!

Sali oli täynnä ja meni oli aika lailla lämmin, huolimatta siitä, että oli istumatilaisuus(olisi mieli vähän tehnyt nousta ja ...)

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Olavi Uusivirta toi uutta virtaa!

Olavi Uusivirta oli Kouvolassa! Ensin hän oli Kouvolan pääkirjaston Mediamajassa ja sitten iltamyöhään House of Rockissa.
Ilta alkoi ihan rauhallisesti. Luulin, ettei ketään tule paikalle, kun oli niin hiljaista. Kunnes Olavi astui lavalle, niin jostain vaan valui porukkaa paikalle, lavan eteen, pääasiassa nuoria naisia. Meno alkoi! Ihana meno!


Yleisö oli haltioissaan, sillä Olavi tulkitsi biisit niin suoraan sydämiin! Meinas ihan tulla hiki, joten takki narikkaan ja show must go on...
Aina Jiri-serkkua myöten!

Niin oli ihana keikka, että sillä elää pitkään! Muistaa, miten helppoa on olla onnellinen !

Kuvat: Reijo Eerikäinen


perjantai 14. syyskuuta 2012

Kukkoilua kerrakseen!

Suoraan töistä lähdin uuteen kauppakeskus Veturiin. Ihan kamala ajatuskin mennä sinne ja niin pyysin nuorimmaiseni mukaan, että jos paukkaa paniikki päälle, niin voi taluttaa miut ulos sieltä. Onneksi ei tarvinnut. En suinkaan mennyt sinne kauppoja katsomaan, vaan CHEEK oli siellä! Ihana Cheek!


Kyllä, Cheek on syypää mun hymyyn...


No, Cheek toimi vaan hyvänä lämppärinä, sillä äkkiä pois sieltä kauppakeskuksesta ja kohti Kuusaan teatteria! Siellä oli Rokkikukko(Sami Kosola)!!!!
Hitto, mikä kukko ja mikä draivi! Tunti sellaista sulkien pörhistelyä ja nokitusta, että kaikki kanaset ne niitylle ajoi... Kukko veteli iki-ihania biisejä sellasella kukkoilulla, että melkein katsojillakin tuli hiki.
Välispiikkeinä kukko heitti niin kukkoilevasti kanamaista tarinaa, että kaikki kanat kikattivat aivan tikahtuakseen!
Rokkikukon taustalla hääri Hanhi - HONK - ja millaista kitarointia! Ei uskoisi, että hanhista on moiseen. Oisko ollut Villihanhi(Aki Väkevä)? Lisäksi Pikkukukko(Elsa Kosola) kukkoili Rokkikukon siivellä.


Tää oli siis ihan pakko nähdä, kuulla, kokea! Toivottavasti kaikki ajattelevat samoin!

https://www.facebook.com/Rokkikukkoilua

lauantai 5. marraskuuta 2011

YÖ Lappeenrannassa

Sillä lailla, että kun makuun pääsee niin tahtoo lisää! Suuntana Lappeenranta, mikä nyt on ihan kulmilla. Sopi pirtaani vallan erinomaisesti, sillä minulla oli koeajossa uusi auto. Joten ei kun keula kohti Lappeenrantaa ja nupit kakkoon!

Lähdin reissuun yksin, wau! Aika jännää, kun olin vain oman onneni nojassa. Ei ollut kartanlukijaa, ei juttuseuraa, ei aikatauluttajaa. Lähdin siis omine aikoineni ja mutu-metodilla, että kyl mie suunnilleen tiiän missä se on :) Juttuseuraksi oma seura on jo ihan passeli, sillä tähän ikään mennessä on oppinut puhelee iteksee. Nii ja olihan miul YÖn musat messissä.

Löysin perille, mistä erilliin matkakertomus löytyy täältä! Koska olin yksin, se antoi minulle aika lailla vapaat kädet. Vaelsin pitkin Lappeenrannan jäähallia, ihan jo lämpimikseni, sillä jäähalleissa on aina kylmä. Keikkaa seurasin ensimmäisen erän aika lailla läheltä. Upeeta! Erätauolla kiipesin ylös katsomoon ja huomasin, että hitto sielt joutuu kattelee verkon läpi! Kun sain kaffia, menin seuraavaa erää katsomaan taas alas. Valoshow oli niin hieno, että sen olisi halunut nähä joka paikasta yhtä aikaa. Siirryin jossain vaiheessa kauemaksi, niin että näin lavan ja screenit yhtäaikaa, mahtavaa!

Loppua kohden nousin taas ylös ja nappasin lähtiessä kuvan...
Tais olla miun YÖn keikat tältä vuodelta tässä! Kiitos ja kunnia!

lauantai 29. lokakuuta 2011

Kiitos ja kunnia!

Ai miten mie nyt kehrään... Kiitos ja kunnia eilisest YÖ-yhtyeen keikast Lahes. Ai mahoto, mite ol komiaa ja nii yle palttise huikeet olla mukaan.
Huolimatta siit, et jalat ol iha joka kohast poikki, ku seisomakeikka. Kyl myö seisottiiki ja jammailtii. Mentii ajois seisoskelee, ens anniskelupuolel ja sit lavan etee. Anniskelupuolel mie hörppäsi pullo vissyy, ku sil mie varmisti sen, et varppiin joutuu menee pissil, ku se tuntu oleva ainoo keino päästä hetkeks istahtaa.

Ennen ku kaik alko, myö kateltii aika hiivatin isoo lakanaa, mikä peitti lavan. Mihi ja mite se siit siirtyy ja minne? Ylös vai sivulle vaiko katellaako sen läpi? No, mie en kerro, mut ihan kiva juttu oli. Melkee ku ois olt ens elävis kuvis. Sit alkokii jytinät! Jumbe, mite taas meinasin saaha rytmihäiriöit ja kerkesin miettii, olenks mie sittekii jo liian vanha tälläsee touhuu, mut huh, hengis selvisin.

 OLLI laulo, heitti läppää, flirttaili(nam) ja pyys järkkärin paikalle! Jessus, ku kesti, ku näist nii kovast rohkeist ja vahvoist miehist ei meinant kukaa uskaltaa tulla paikalle! No, yks löyty, lienevätkö pitäneet palaverin, et kuka menee :) Iso ja vaaralliin ei olt se homma, ku järkän tartti hakee yleisöst lakana, minkä Olli esitteli kaikil: Lakana esitti Ollia! Jotta ihan makee, mut ku ois olt toinenkii lakana...Mie oisin nii mieluust halunt nähä senkii.

JUKI söpöili nii ku ain ennenkii. Ihanaa vähäeleist liikehintää, mukavast istuvis nahkapökis ja mite komiat buutsit! Mie iha tunsi hengeheimolaisuut, ku mie tanssahtelin iha samanmoisis jalkineis. Mite onkii jollaa hyvä maku :) Jukin lauluosuuet ol sit taas iha parast. Deadline ain vaa aiheuttaa väristyksii ja viel seuraavaan päivään jälkiväristyksii!

DAFFY taituroi kitaran kans millo miskii kohas lavaa. On se miust nii mystiin vempain koko kitara. Iha sillai rennost vaa suoltaa siit kepist melkosii saundei. Vaa ku hattu sil ol pääs toises eräs! Kyl mie pikkase mieti, mahtaaks siin tulla hikikii.

TOIKKA heilu kapuloitte kans taas sen näkösest, ku ei sit ikiin mitää muuta osaiskaa. Tippuukoha sil koskaa, siis et lipsuisko ote, oisko varakapuloi? Varmaa ois, nappais uuen niskasta!

MIKKO ol flyykelin kans siel. Ei sammeli, varmaa iha sukast sen roudaamiin. Vaa o se komia laitos ja Mikko sen kans iha kelpo yhistelmä. Mikol ol tietsikka, omenatietsikka. Tsekkailikoha fasebuukkii vai juutuupipätkii. Oisinhaa mie voint koklata miu puhelime kaa, oisin menny fasiksee ja pyytänt Mikkoo kaveriks...
No höpöhöpö, kai se nykyaikaan kapellimestariin o oltava homma hanskas ja siihe tietsikka o hyvä kaveri.

LATOMAA oli siel takaoikeel sen Rolantinsa kans. Jee, mut kyl huomattii. Siel näppäräst liuku sormet koskettimil ja melkose kiva kuulost.

HAKULINEN kävi molemmis eris vetäsee parit biisit. Ei olleenkaa huonoi, ku het aamul herättyäin soi pääs Parrasvaloi... ei sentää loistanu. Jussi ol laittant vaaleet hiuksii ja mie sain kuulla vierestäin naiskommentin, et öljyhoito perää saattas tehä iha namii. Hakuliin o kyl nii muusiko näköin ja oloin ku olla saattaa! Mahtaaks hää käyä lenkil ollenkaa, mie hiukkase epäilen.

NE NAISET, Kuorotytöt; Suvi Teräsniska, Annika Eklund ja Miina Mikkonen olvat nii bling-blingei, jot miu harakan sieluu ja silmää miellytti. Nii ja se lavaliikehintä. Mie joku kerra koklaa eteise peili ees, jahka mie oon tarpeeks rytmisel tuulel. Jokaisel ol nii taivaha jumalain äänikii, jot kyl teki nii hyvää sitä kuulla. Kyl myö kotimatkal mietittii, jot kui jaksaa nii korkeil koroil olla, seisoo ja liikkuu. Miu kaver omat kenkäsä riisu toises eräs, ku ei vaa kyent olee niis. Mie taas oisi varmaa tappanu ittein, jos olisi laittant jotaa buutsii korkeempaa.

Eka erä kesti tunnin ja sit ol väliaika, mut ei olt kahvii eikä pullaa, virvokkeit kyl. Mie kävin siel sanitettitilois, juu, nii siel luki. Aivan jumalato jono, mut iha uskomatont, ni se jono liikku koko ajan.Ovest sisää ja portait alas, toisest ovest sisää ja sit...iha silmä kantamattomii kakkihuoneit! Vaihtuvuus ol sitä sorttii, et jono ei pysähtynt kertaakaa. Kävinkö mie viies minuutis vessas, mis oli sellain väen paljous! Wau!
 Yhen kuvan otin ku ei jaksa joka kerta räpsiä. Kauhiast valoi !!!

Toisee erää ei sit iha etee päästykää, mut ei paha, ku kauempaaki näki ja kuuli ! Parit hienot skriinitkii siel ol, ja niit kattomal pääs seuraa lähikuvaa, oikee mukavaa. Lahtisali oli täys, nii ku iha sikana sakkii, mut kaik suju nii mallikkaast. Myö keski-ikäset osataa olla kunnol. Kukaa ei olt tuhanne tuubas ja muutenkii kaik ol hyväst. Kun keikka ol ohi, se halli tyhjeni nopeasti ja sulavast. Parist pikkiriikkisest ovest kaik vaa valu ulos. Hypättii autoo ja silläkii päästii liukkaast tien pääl. Ei ku kotimatkal ja popit paukkuu, mitähää myö kuunneltii :)

lauantai 13. elokuuta 2011

Remu & Hurriganes

Remu & Hurriganes oli Jaalassa, Vanhassa Kelossa. Kun saavuin paikalle, oli jo ihan kivasti porukkaa ja lisää valui kaiken aikaa, melko lailla ikäistäni sakkia. Kun kello tuli 23.30 se alkoi!
Nipa avasi kitaransa, joka ei herpaantunut hetkeksikään.
Remu hyppäsi puikoihin ja paukutti ihan tosissaan. Oli jotenkin ihan liikuttavaa nähdä, miten aito Hurriganes-veteraani antoi palaa.
Basistina oli melkoisen rockimman oloinen heppu, Hike Kärppä.

Kaiken kaikkiaan noin tunnin setti oli yhtä revitystä alusta loppuun asti, ilman minkäänlaisia taukoja. Edellisen biisin lopusta alkoi jo seuraava. Tunnelma oli hikinen ja tiivis, sillä sen verran oli heiluntaa. Ainoa harmi oli se, että osa oli minun mielestä ihan liian jurrissa. Kyllä Remua & Hurriganesia voi kuunnella pienemmässäkin liikutuksessa! Kaiken kaikkiaan tykkäsin todella paljon, sillä kuuluihan Hurriganes aika lailla tiukasti minun nuoruuteeni ja edelleen on aika rock olo!

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

YÖ Huvipuistossa

Helteisen lauantain kesti, kotona sohvalla kirjan kanssa maaten, kun illaksi oli tiedossa jotain tosi kivaa. YÖ-yhtye Tykkimäen huvipuistossa. Sinne siis ja ajoissa, että pääsee hyville paikoille. Ihmisiä, kaiken ikäisiä oli kerääntynyt melkoisen mukavasti paikalla ja silti me pääsimme eturintamaan.
Saimme oikein kivan paketin YÖ-biisejä ja meillä kaikilla oli niin mukavaa. Olli kertoi käyneensä jo Kuusaan kirkossa laulamassa hääparille, niin että pappikin oli itkenyt. Biisi oli Pettävällä jäällä, minkä mekin saimme kuulla, joskaan emme itkeneet. Kirkosta Olli oli mennyt pesäpallostadionille laulamaan Maamme-laulun, mitä ei esittänyt meille. Vaan on varmaan saanut jotain vaikutteita lajista, koska sen verran hyvänä kopparina toimi juomapullojen kanssa.
Juki oli jälleen yhtä hurmaava ja Deadline aina yhtä järisyttävä!
Daffy kitaroi entiseen malliin ja hiki oli. Huolimatta siitä, että lavalla oli tuulettimet. Yleisö olisi tarvinnut myös, sillä niin kuuma oli ja hien eritystä lisäsi vielä se, ettei sitä vaan osanut olla paikoillaan. Kädet ylös tämän tästä...
Toikan rumpupalikat toimivat myös niin huimasti ja ne ilmeet... Voi lautanen!
Mikko ja Jari koskettimia rallattivat erittäin kiitettävästi!

Kiva kohokohta oli se, kun Olli nosti kolme avustajaa eturivistä. Oli pikkuneideillä varmasti Loisto keikka!
Oli erittäin ihana kesäilta! Kiitos YÖ-yhtye ja kiitos Tykkimäki. Kyllä nyt taas jonkin aikaa pärjää, seuraavaan kertaan asti.

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Kotiteollisuutta

Kesäloma alkoi. Olin ihan pihalla, kun en oikein tiennyt, mitä sen kanssa tehdä. Aloitin ihan rauhallisesti, kävelin kaupungilla ja söin ekan irtojäätelötötterön. Matkalla kotiin sain keikkavinkin ja siinä ihan vaan liikennevaloissa päätin, tänä iltana Kotiteollisuus!

Käväisin omalle kotiteollisuusryhmälleni pitämässä tiedotustilaisuuden ja sonustauduin iltaa varten. Minun kohdalla se ei kummoista ole ja siitä selviää melko nopeasti, joten aikaa jäi sohvalla virittäytymiseen. Lähdin silti ajoissa liikkeelle, ettei tartte viimeisten joukossa olla. Niin, ja jos ei kukaan vielä tajunut, niin lähdin yksin. Se vaan on jotenkin vapauttavaa ja paljon jännempää. Saa keskittyä musiikkiin eikä seurusteluun... Sitä paitsi, jos keikkapaikkana oli se lähinnä kotia oleva, House of Rock, ei voi välttyä tutuilta, joita keikan tiimellyksessä tapasin.

Olenko ennen ollut Kotiteollisuuden keikalla? En! Siksi olikin jo korkea aika ottaa selvää Satu Peikoista. No hyvä, kerran olin lasten kanssa etnisessä ravintolassa pizzalla, niin siellä näki sairaan suurelta televisioruudulta Kotiteollisuuden keikan ties mistä, mutta menihän se siinä. Itse asiassa oikein hyvin, kun en syömisestä muista mitään, mutta Hynysen kokovartaloliikehdinnän...

Lähdin House of Rockiin vähän kuin soitellen sotaan. Pääsin oikein hyvälle paikalle, kun sain kiivetä sellaiselle selkänojan tapaiselle istumaan. No just! Ikinä ennen ei olisi moinen tullut mieleenkään, mutta koska siellä ei kukaan kai oikein muutenkaan ollut niin kuin normisti tai sitten se olikin ihan normia. Mene ja tiedä, mutta aivan vitun hyvä fiilis kun kaikki tuntuivat olevan niin liekeissä. Hynynenkin, koska paita lähti, se varmaan sytty palamaan... Ei ollenkaan paha ja meinasin juuri kiljaista, että housut jäi, kunnes muistin olevani keski-ikäinen äiti-ihminen ja nielin huutoni...hups!


Draivi oli huikea ja onnittelin itseäni, etten missannut tätä kokemusta. Huolimatta siitä, etten saanut mahtisanoista juurikaan selvää, niin syke oli kyllä oikea. Aloin päästä rytmistä kiinni. Sitä paitsi on aina ilahduttavaa kun ihmisillä on hauskaa ja House of Rockissa tuntui kaikilla olevan fiilikset Helvetistä itään...