maanantai 20. elokuuta 2018

Taivaanraapijat

Sain kuulla jo aika ajoissa, että Haminassa, Bastionissa esitetään musikaali. Vähän olin aluksi, että mitä, että Antti Tuurin kirjan pohjalta on tehty musikaali Taivaanraapijat.  Sitten heti perään aattelin, että jo oli aikakin. Hienoa, että Haminassa oli tartuttu häjyä härkää sarvista ja pantu hösseliksi ja miten, niin ihan huikean hienosti. Ensi-ilta oli 17.8 ja se oli Elämys isolla E:llä. Koko spektaakkelin ohjaus ja käsikirjoitus on Jalle Niemelän. Musiikki oli hyvin pitkälti Esa Kaartamon ja Kari Pyrhösen. Melkoista settiä!!!


Tarinahan kertoo Jussista, Ketolan Jussista, joka on lähtenyt Suomen Kauhavalta etsimään voita leivälle. Brooklynissä on jo ennestään suomalaisia ja inkkareita. He siellä ovat niitä taivaanraapijoita, kun ovat rakentamassa uusia pilvenpiirtäjiä. Hänen onnekseen hän saa töitä Victor Seppälän kautta, mikä on jotenkin koko tarinan kantava voima. Kun Jussille sattuu kaikenlaista, niin ilman Vikiä ja hänen Laimiaan, olisi ollut hukka perimässä.

Eletään 1900-luvun alkua ja kaikki on jotenkin niin rempsakkaa, ollaanhan Ameriikassa. Jussi asuu poika-talossa, missä talon emäntä Fiina havittelee Jussia oitis. Jussi vaihtaa majapaikkaa ja siellä on sitten Christina, johon Jussi rakastuu.


No hitto, en ihmettele yhtään! Olle Tepponen on sellainen rehti Jussi, joka varmasti olisi naisten päät pyörälle pannut. Jussin rooli oli ihan mahtava ja Tepponen osaa laulaa, osaa olla kuin olisi syntynyt rooliinsa. Se oli suunnaton ilo katsoa.
Piia Jussila Christinan osassa oli napakka ja näpsäkkä ja lauloi kuin Herran enkeli. Jessus, kun sitä oikein kuunteli korvat kallellaan. Ei sitten Christina kuitenkaan paljastanut Jussille kaikkea. Jäin miettimään, että näinkö se on oikeastikin joskus käynyt?
Tuuli Immonen oli semmoinen Fiina, että oksat pois. Ei puuttunut naiselta aloitekykyä. Lauluääni oli taivaita raapiva.
Keijo Kumanto Vikinä toi esiin sen rehdin suomalaisen, vanhemman miehen, joka ei jätä maanmiestään pulaan. Oli ehkä koko näytelmän sympaattisin hahmo juuri sen rehellisyyden ja suoraselkäisyyden takia. Niin ja voi hemmetti, miten vaan osasi Keijokin laulaa, suoraan selkäytimestä.



Entäs sitten kaikki muut! Kaikki olivat niin mahtavia, että sitä vain ihasteli, miten tuntui kaiken aikaa, kuin olisi ollut keskellä sitä elämää silloin aikoinaan siellä Brooklynissa. Marko Mäkinen oli hassun hauska Rankila, joka oli aina Jussin puolella ja hyvällä huumorilla. Jan Mykkänen olikin sitten se Kankaanpää, mistä ei ottanut selvää onko puolella vai vastaan. Se oli sellainen osa, mikä kosketti. Olla mies, rakastunut mies ja kaikki ei sujukkaan, niin kuin olisi halunut ja sitten kun sujuu, ei suju niin kuin pitäisi.
Jokainen osasi osansa ihan täpöllä.  Huikean hieno porukka. Vielä yksi maininta, jota ei voi jättää, on kyllä Hilppa Lampi, jonka koreografiat ovat aina niin ilo silmälle, niin nytkin, aina jotain persoonallista ja uutta. Vaan nytpä Hilppa oli näyttämölläkin, intiaani Diomena ja miten inkkarimaisen notkeana.

Musiikin säestyksestä vastaa Raapparit Band kapellimestarinaan Hannu Timonen. Elävä musiikki on aina elävää ja pitää kaiken niin hereillä.
Surullista se, että ensi-illassa saimme kuulla, että Esa Kaartamo ei ollut paikalla, koska oli keikalla. Nyt sitten tuli tieto, että se oli Esan viimeinen keikka. Me voimme nyt vaan nauttia tästä Esan viimeisestä hienosta työstä.

Kaiken kaikkiaan Taivaanraapijat on ihan mahtava musikaali. Tarina tulee hyvin esiin ja laulut ovat mukaansatempaavia. Lavastus on oivaltava ja näyttää niin oikealta ja sen takana ovat Tero Porkka ja Mika Paakko.

Menkää Haminaan ja ihastukaa Bastionin musikaaliin! Puitteet ei vois olla paremmat!

Kuvat: Vesa Hovi

lauantai 18. elokuuta 2018

Sormet hunajapurkissa

Elokuun ilta ja ilahdutin itseäni ja ystävääni sillä, että ohjelmassa oli Sormet hunajapurkissa, Mikä?teatterin tuotosta, paikkana Museokortteli ja Nygrenin talon piha. Tarinan käsikirjoitus on Kari Heiskasen ja ohjaus Heidi Koskinen-Järvisalo.

Olin päättänyt yllättää itseni niin hyvin, etten ollut ottanut etukäteen selvää oikein mistään. Nimi oli tiedossa ja se, mitä tuossa jo mainitsin. Niinpä istahdimme etupenkkiin ja eikun katsomaan mitä tuleman pitää. Olin kyllä vilkaissut käsiohjelmaa ja ihmetellyt, missä muut näyttelijät? No kappas, kun niitä ei ollutkaan, vaan Sormet hunajapurkissa vedetään kahden näyttelijän voimin. Sen kun ymmärsin, olin syvää ihastuksen sekaista kunnioitusta täynnä, jotta ihan iso Wau!


Näytelmässä tuodaan esiin parisuhde, mikä on niin sukasta kuin vaan mahdollista. Juuri kun näyttelijä Kauko Vuori on päättänyt tehdä näyttävän lähdön, hän tapaa entisen heilansa Eeva Törmän. Alka se suhde, mikä on täysin mahdoton ja katsojaa vuoroin ärsyttää, niin että hampaat kirskuu ja sitten taas naurattaa, ihastuttaa ja kummastuttaa, että mihin kaikki johtaa.


Saamme kuulla parisuhteen pahimmat kiemurat siinä nenämme edessä. Eikä pelkästään pahimmat, vaan jotain sellaista, mitä ei ihan heti osaisi kuvitellakaan. Jos tarinan kulku tuntuu oudolta, niin replikointi on ihan viimesen päälle.
Vaan kuolema - hyvä että se oli yksi tämän näytelmän punainen lanka.


Matti Olenius tekee niin loistavan roolin Kauko Vuorena, että olin välillä niin samaa mieltä ja sitten taas en, mutta kaiken kaikkiaan hupaisan miehen osa, jolla on ollut naisia joka sormelle ja pitää sitä ihan normaalina. Niin, no miksikäs ei. Silti, miksi lankesi Eevaan.... kuten Aatami.
Tia Aronen pistää homman pyörimään ja näyttää kaapin paikan. Eevana tekee niin mittavan roolin, että ei voi kun ihastella. Onnistuu olemaan juuri niin ärsyttävä, että sitä melkein kihisee penkissään, mikä nart...eiku siis nainen, joka hiukan päsmäröi. Vaan loppua kohden kaikki muuttuu, myös katsojan mieli.

Vielä kerkiää katsomaan tämän! Menkää ja ottakaa esitys nautintona! Se on ärsyttävä, hauska ja paljon muutakin.

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

maanantai 13. elokuuta 2018

Naimakaupat Vegasissa

Tulihan sekin hetki käsille, että pääsin Turkuun! Kyllä vaan, minun on käytävä siellä aina silloin tällöin ja joka kerta reissuun kuuluu aivan ehdottomasti teatteri ja nyt pääsin Samppalinnan kesäteatteriin katsomaan Naimakaupat Vegasissa. Ei mikään joka kylän tuttu ja kaikkien tuntema tarina vaan ihan oikein Euroopan kantaesitys Suomen Turuus.

Meidän iloksi tämän Andrew Bergman'n naimakauppatarinan on ohjannut Heikki Sankari. Musiikin, myös sanoituksen takana on Jason Robert Brown. Samppalinnassa musiikista vastaa loistava kahdeksanhenkinen orkka, jonka kunkkuna toimii Markus Länne.


Varsinainen tarina on kyllä melkoinen sillisalatti, sillä siinä on kaikki elementit. Rakkautta ja huumoria, rajantakaista ja pilvissä heilumista, vähän konnuuksia ja peliluolista singahetaan paratiisisaarelle. Vaan onpa hauskaa koko ajan. Lemmenparina on Betsy ja Jack, jotka ovat niin yltiörakastuneita, että oikein hunaja valuu. Kaunis Reeta Vestman ja komea Antti Lang tähdittävät tätä näytelmää todella antaumuksella ja upeilla lauluäänillä.

Nuori pari on menossa naimisiin, sitä he vain niin toivovat ja haluavat, mutta se ei olekkaan niin helppoa, sillä ihanan nuoren miehen taustalla häärää määräilevä äiti. Äiti säätää jopa haudasta! Satu Paavola hirmuilee sieltä haudan takaa ja on roolissaan juuri niin ärsyttävä kuin suinkin. Hyvä!
Toinenkin este on ja se konnaileva Tommy Korman, jonka roolissa hurmaa karismaattinen Veeti Kallio, olemus ja se ääni, niin kyllä sykkii katsomossa.



Jos onkin koko porukka niin vertaansa vaille, niin vielä minun on nostettava esiin Antti L.J Pääkkönen. Niin vaan on pienestä Tenavatähdestä (1992) kasvanut aikuinen mies ja miten taitava. Laulamisen lisäksi näyttelee kuin olisi aina tehnyt sitä. Suunnaton ilo katsoa ja seurata ja kuulla sitä, että joltain se vaan laulu luonnistuu. Antista paistaa vielä se sellainen vekkulimaisuus, mikä tuo mukavan mausteen koko soppaan.


Koska ollaan Vegasissa, niin joudutaan myös pelien pyörteisiin. Kortti tuo, kortti vie ja nyt meinaa viedä naisenkin! Jos on juonten käänteet kummalliset, niin jopas vain apukin tulee erikoiselta taholta.


Elvis! Ei vaan Elvikset laittaa lanteet heilumaan ja notkumaan. Ihan näytelmän kohokohtia, kun jokainen Elvis hetkuttelee menemään.

Naimakaupat Vegasissa on esitys, missä tapahtuu kaiken aikaa ja kaikkea. Samppalinnan pyörivä katsomo mahdollistaa sen, että kohtauksiin siirrytään pyörryttävän nopeasti.
Vielä kerkiää katsomaan ja kehoitankin siihen, että nyt nauttimaan helposta, mutta todella taidolla tehdystä viihteestä. Menkää ja bongatkaa se oma ja mieluinen tähti sieltä.

Kuvat: Robert Seger