Paljon melua pizzasta

 Olipas taas kiva reissu Haminaan, missä menee Paljon melua pizzasta. Tuomas Parkkisen käsikirjoittama näytelmä, missä pizza aiheuttaa melua. 
Tämä esitys nähdään nyt Haminassa, missä se on oikein toimiva ja ohjauksesta vastaa Ville Virkkunen.
Haminan teatteriiin kannattaa aina lähteä, sillä onhan siellä aina jotain kivaa ja antoisaa. 

Eletään aikoja, jolloin naisen ei sopinut mennä yksin ravintolaan. Kun paikkakunnalle tulee pizzeria ja jonka omistaja on joku ulkomaalainen, niin vähemmästäkin menee kaikki pasmat sekaisin. Pizzamies Ristona hääräilee varsin suvereenisesti Jouni Saikkonen. 

Risto kuitenkin saa kaupungin naisten takia aikaiseksi melkoisen härdellin ja sitä sitten puidaan oikein tuomarin pakeilla. Tuomari Isolate ottaa tilanteen haltuun ja hoitaa sen kunnialla loppuun asti, vaikka helppoa se ei ole. Jan Mykkänen  tuomarina on taas elementissään!!!

Kaupungin asioita, tässä näytelmässä, kumma kyllä, ollaan Haminassa, ruoditaan sitten oiken huolella ja monen toimesta. Kuka menee naimisiin ja kenen kanssa ja miten Ristolla osuutta asiaan? Tuomarilla kuitenkin ja kaiken sotkun jälkeen on melko lailla siivo tilanne. 

Hyvin oli muuten toimiva lavastus, minkä oli loihtinut Mika Paakka.

Näytelmään on nakitettu musaa mukaan, niin kuin mausteeksi tai täytteeksi, niin kuin kunnon pizzaan kuuluu. Aivan mahtavia lauluja ja niiden tulkitsijoita!!!

Hulppeaa esitystä sai katsella ihan helposti ja sen jälkeen kyllä alkoi tehdä mieli pizzaa! 
Harmiton ja hauska tarina marraskuun hämärään ja pimeään, hupia ja valoa tuomaan!

Kuvat: Mari Salmenhaara

Älä pukeudu päivälliselle

 Viikonloppuna ajelin Jyväskylään ja siellä kaupunginteatterin päivänäytöksessä näin Älä pukeudu päivälliselle. Marc Camolettin farssin, mikä myös Ranskalainen pyjama-nimellä tunnetaan. Jotenkin en kumpaakaan nimeä oikein tunnista esityksestä. Mikä sille sopisi, niin sitäkään en kyllä keksi. 
Varsinaista hassunhauskaa kohellustahan tämä oli, mutta viihdyttävää. Jyväskylään tämän on ohjannut Jouni Salo. 

Kuinka sitten kertoa tarinasta, missä ei ole oikein päätä, ei häntää. Vaan jos sillai ranskalaisittain mennään, niin kaikilla on aina joku sivusuhde. Talon rouvan, Jacquelinen, oli tarkoitus lähteä äitinsä luokse, mutta peruukin sen viime tipassa, koska....niin, miten sen nyt sanoisi, mutta jos hän ei tekisi niin, ei olisi tätä farssia. Anna-Maija Oka on rouvan roolissa varsin vakuuttava.

Miten sitten sattuukin niin, että eikös vain ole talossa kohta väkeä siihen malliin, ettei kaikki ole ihan kartalla, kuka kukin on. Kuka on kokki, kuka ei ole, mutta joutuu olemaan? Varsinainen kokki, joka joutuu olemaan jotain muuta, on Suzette, jonka rooliin oli uinut Piia Mannisenmäki suorastaan kroolaten. Sitten taas se kokki, joka ei ole kokki, mutta joutuu kauhan varteen, niin hän se on Suzanne. Elina Saarela se sitten kekkaloi hyvinkin kelpo tavalla tämän osan. 

Illan isäntä, Bernard, on ollut melkoisessa tilanteiden herruudessa. Asko Vaarala suoriutuu tästä mallikkaasti ja saa käydä vaihtamassa paitaa tämän tästä. Bernardin ystävä, Robert, voi Robert-parkaa, joutuu venymään jos ja vaikka moneen, mutta Paavo Honkimäki venyy joka kohtaukseen!
Kun loppupuolella paikalle pelmahtaa vielä George, niin silloin viimeistään muistan, että olen nähnyt tämän esityksen aikaisemminkin, v. 2011 Heinolassa. Joten ei ollenkaan vähäinen rooli, vaikka Hannu Lintukoski onkin estraadilla vasta lopussa. 

Ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen esitys, missä voi jättää aivot takin kanssa narikkaan ja heittäytyä nauttimaan farssista, mikä toimii ja naurattaa. 

Kiva lavastus ja puvut ovat Karmo Menden, joka on vierailija. 

Kuvat: Jiri Halttunen

Eikä yksikään pelastunut

 Nyt on Haminan teatteri ottanut ohjelmistoonsa Agatha Christien Kymmenen pient.... ei ku EIKÄ YKSIKÄÄN PELASTUNUT. Ohjaus on moitteeton ja sen takana on Henri Saarainen. 

Tämä esitys oli mykistävä! Se ikään kuin otti raivelista kiinni ja piti ootteessaan aivan loppuun asti. 

Kymmenen toisilleen tuntematonta henkilöä on kutsuttu saarelle ja sitten heitä vaan alkaa kuolla pois, yksi kerrallaan. Tämä oli se, mitä muistin, kun olen joskus ammoisina aikoina lukenut kirjan. Aika kuitenkin ihanasti armahtaa, sillä en kuolemaksenikaan muistanut murhaajaa! Niinpä ote säilyi ja jännitys oli rikkumaton. 

Kymmenen pientä sotilaspatsasta olivat siellä nätisti asemissaan ja vaikka kuinka yritin seurata, kuka ja miten se yksi sieltä aina hävisi, en onnistunut. Se olikin todella mahtavaa, sillä niin taidolla se tehtiin. 

Tämä näytelmä on sellainen kokonainen paketti, missä kaikki toimii loistavasti. Koko näyttelijäkaarti, jotka ovat harrastelijoita, onnistuivat yhdessä ja erikseen. Artikulaatio oli niin selkeää, että miten sitä oli helppo ottaa vastaan, vaikka tekstiä piisasi ja replat olivat pitkiä. Ketään ei voi erikseen nostaa, sillä jokainen oli roolissaan paras ja niin, roolitus oli osunut erittäin nappiin.
Lavastus, puvustus, valot, äänet, mikä setti! 

Olin siis sanalla sanottuna vaikuttunut ja samoin oli seuralaisenikin, kun koko kotimatkan ylistimme näkemäämme ja kokemaamme. Nyt toivon, että mahdollisimman moni näkisi ja saisi jännittää tämän näytelmän parissa. 

Eikä yksikään pelastunut: Juha Vilkki, Mira Fagerlund, Tuomas Hynönen, Jouni Saikkonen, Jaro Suntio, Katri Torro, Hannu Nieminen, Jan Mykänen, Riitta Hotakainen, Markku Lahti ja Jorma Hilska. Kaik män...

Kiitos, Haminan teatteri!!!

Kuvat: Tohtori Armst... Jan Mykkänen

Aatosta jaloa ja alhaista mieltä

 Kuusankosken teatteri esittää nyt työelämäkomediaa näytelmässä Aatosta jaloa ja alhaista mieltä (melkein on aina pakko laulaa tämä). Käsikirjoituksen takana on Hanna Ryti, jonka olen oppinut tuntemaan lähinnä kirjoistaan, mutta hänpä onkin teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija. Ei siis ihme, että on saanut kasaan varsin mielenkiintoisen ja ryhdikkään tarinan. Karolina Eklund-Vuorela on tämän napakasti ohjannut.

Aatosta jaloa ja alhaista mieltä kertoo siitä, kuinka kaikki fuusioituvat, Kela, TE-palvelut ja sosiaalipalvelut. Oikea kauhuskenaario. Kuka voittaa ja kenen kustannuksella...

Anika Kumpulainen on ottanut haltuunsa Marjo Siltasen roolin hengästyttävän hyvin. Pääosa ja niin jouhevaa replikointia, että oli vaan pakko ihailla, vaikka Marjo Siltanen on ärsyttävä nilkki. 
Tanja Tarkka on Marjo Siltasen "persettä nuoleva" sihteeri, joka on valmis mihin tahansa, pitääkseen työpaikkansa. Anni Kylmälä onnistuu oikein hyvin olemaan se lipevän mairea ruskeakielinen. 
Leena Karhu ottaa toimittajan pestin vastaan ja joutuu monenmoisiin suorituksiin. Tämän roolin kuittaa Maija Kuntsi.

Elisa Heikkinen esittää Pirjo Perä-ahoa, joka on tehokas TE-toimiston virkailija ja jolla on elämässään hoidettavana poika ja äiti. Ihanan raivokasta toimintaa ja pirteää esitystä.
Finanssijohtaja Juhani Seppälä ei oikein tiedä menisikö kalaan vai...aika hukassa koko ihminen. Herkko Huttunen on ottanut roolinsa hyvin ja pelmahtaa esiin tämän tästä ja aina yhtä kivasti pihalla. 
Sisu Laitinen on lutunen Santtu, joka on työtön ja kiltisti alistuu tekemään sen, mitä pyydetään. Onneksi löytyy jotain valoa tunnelin päässä. 

Sitten on nippu pieniä rooleja, joissa loistavat Viivi Mauno, Nea Mannila ja Anu Ruuhimäki. Se on aina kivaa seurata, missä roolissa kukin esiin putkahtaa ja miten siitä selviytyy. 

Koko esitys on vaikuttava. Vakavaa asiaa komedian keinoin, se on minusta oiva tapa herättää. Työelämä on usein raakaa peliä ja siellä pärjäävät vain ne, jotka huutavat kovaa ja ovat kovia, polkevat jalkoihinsa kaiken, mikä on tiellä ja ihminen ei ole minkään arvoinen, vaikka olisi sukua. 

Toimiva lavastus on Elina Perälän, puvustus Mervi Suvelan.

Näytelmä on varsin onnistunut, loistavat roolit ja kaikki suoriutuvat tasapuolisesti hyvin eli kerrassaan mukava paketti. 

Kuvat: Heidi Koskinen- Järvisalo

Housut pois

 Housut pois-musikaali on yksi lemppareistani ja nyt se on nähtävissä Haminassa. Alkuperäisen version takana on Terrence McNally ja sävellys ja sanoitus David Yazbek. Suomennos on Mikko Koivusalon. Haminaan tämän huikean spektaakkelin on ohjannut Jalle Niemelä.
Olin aivan innoissani ja jännissäni, että millaisen ovat saaneet aikaiseksi, sillä tottakai odotin ihan parasta!

Housut pois on tarina, missä joukko miehiä on irtisanottu tehtaalta ja niinpä heillä ei mene kovinkaan hyvin. Naiset käyvät töissä ja kun paikkakunnalle saapuu Chippendalet, niin jopas... Kyllä se syö miestä, siis oikeaa miestä, joka ei lähe kuin miesten hommiin, haluaa olla hyvä aviomies, isä ja Mies. 

Pääosassa on Jerry Lukowskin roolissa Tommy Larvi, joka on uponnut osaansa todella hyvin. Jerry painii oman ongelmansa kanssa, joka on se, että työttömän on hankala maksaa elatusmaksuja pojastaan Nathan Lukowskista. Poika, jota näyttelee aivan valloittavan luontevasti Pinja Saikkonen, on Jerrylle tärkeintä! Ihana teema; isä-poika-suhde!
Kun rahaa on saatava, niin Jerry saa oman elämänsä älynväläyksen ja haluaa toteuttaa vähän karumman Chippendale-esityksen, niin että siinä esiintyy oman kylän miehiä ja että he riisuvat kaiken... Ihan pienesti meinaa olla hankalaa saada joukko kasaan.

Jerryn paras kaveri on Dave. Jan Mykkänen on Davena ihan ilmiömäinen. Ilmeet ja elekieli loistaa. Dave on läski ja tekee kotihommia, palvoo vaimoaan, vaikka ei juurikaan koske häneen. Soutaa ja huopaa, kun ei oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Toinen teema: miesten välinen ystävyys!

Housut pois on musikaali, missä on kaikille jotain. Niinpä, jos äkkiä ja huolimattomasti ajattelisi, että pääosin naiset lähtisivät sitä katsomaan, niin väärin, sillä siinä on juttua ihan kelle tahansa. Loistavat naiset antoivat oman panoksensa, joista heti on mainittava Jenni Roslakka, joka huseerasi parissakin roolissa, mutta laukoi kuolemattomia replojaan Jeanettena ja sai yleisön nauramaan.
Samaa kastia olivat Marjaana Simola Georgien osassa, Riitta Hotakainen Vickin roolissa, Nelli Eurasto Estellenä, Katariina Myller Pamina. Myllerin artikulaatio on aivan mahtavaa! Joka ikisestä tavusta saa selvää!

Kun porukka on saatu kasaan, kaikkien kommellusten ja vaikeuksien kautta, se on varsin kattava. Jerryn ja Daven lisäksi mukana ovat Harold, Juha Vilkki, jonka lauluääni on varsin ihana. Malcomin roolissa Aki Kelin otti kyllä yleisön haltuun laulullaan, ilmeillään, olemuksellaan ja viimeistään hautajaiskohtauksessa, mikä oli herkkää. Jouni Saikkonen on hauska "päin seinää"- Ethan! Jaakko Hämeenniemi on Härkä, eiku Noah. Huima sakki, mikä saattaa koko homman kunniakkaasti loppuun ja oli se vaan hienoa!

Musiikin säestys oli Anne ja Lemmenliaanit-orkesterin toimesta hoidettu ja se toimi!!!

Mutta - jokainen esityksessä nähty suoritus, rooli olivat vertaansa vailla. Miten on harjoitus tehnyt mestareita ja me yleisössä saimme vaan istua ja nauttia  ja kyllä, koko yleisö eli mukana ihan täysillä ja oli sellainen lämmin fiilis. 
Kyllä jaksoi taas ajella kotiin ihanan pyörryksissä kokemuksesta, jonka soisin monen kokevan. 

Kuvat: Mari Salmenhaara

The Addams Family

 Tulipas tehtyä taas ihan täydellinen taetterireissu Kotkaan. Kouvolasta sinne pääsee näppärästi junalla ja myös takaisin. Maukasta ruokaa ja hyvää palvelua saa Ravintola Canttiinista, kun vaan muistaa varata pöydän etukäteen, sillä muutoin voi olla, että jää ilman. Kun oli syöty, siirryimme teatterille, missä esitettiin The Addams Family. Kerrankin en oikeastaan tiennyt mitään etukäteen, sillä jostain merkillisestä syystä en ole ennen nähnyt yhtään mitään koko tästä varsin kummallisesta perheestä. Alunperin tämä perhe on luotu jo 1930-luvulla Charles Addams'n toimesta sarjakuvina. 1960-luvulla tuli tv-sarja ja sittemmin elokuvia, videopeliä ja musikaali. 

Meidän näkemä esitys on nimenomaan musikaali ja sävellysten takana on Andrews Lippa. Käsikirjoituksen ovat rustanneet Marshall Brickman ja Rick Elice. Kotkaan tämän perheen on ohjannut Katja Krohn. Heti aluksi saimme tiedon, että sairastapauksen takia ohjaaja itse näytteli Fester-sedän roolin. Jotenkin niin siistiä, että tartutaan toimeen ja paikataan rooli. Olisi ollut harmi, jos esitys olisi vaan peruttu, sillä sali oli täpösen täynnä.

Tässä esityksessä on sitten runsaasti vierailevia tähtiä. Heti aluksi Comez Addams'n roolissa Tommi Rantamäki. Sinänsä minua huvitti, kun olin juuri edellisenä päivänä katsonut Modernit miehet-sarjan loppuun ja nyt yksi moderni mies on äärimmäisen vinksahtaneen perheen isä. Vaan olipa hienoa nähdä hänestä hivenen toisenlaista esiintymistä. Laulu ja tanssi olivat ihan parasta. 
Morticia Addams'a näyttelee kerrassaan loistavan luontevasti Mervi Takatalo. Hän oli niin uinut rooliinsa, että se kyllä ihastutti. Sitten oli Mumma, joka on jossain versiossa ollut Comezin äiti, jossain Mortician, no nyt se tainnut olla selvää kenellekkään, että kenen äiti tämä 102-v. valtavan suuriryntäinen hirmuisen hauska ja viriili mummeli on. Vaan hänen roolissaan on Krista Putkonen-Örn. Intohimoisena äänikirjan kuuntelijana hänen äänensä on tuttuakin tutumpi. No, nyt se ääni on viritetty 102-vuotiaalle.

Koko Addams Family on siis täynnä ihan kornia porukkaa, jokainen säätää tyylillään ja sitten perheen tytär Wednesday menee ja rakastuu sellaiseen ihan tavalliseen poikaan, jonka nimi on Lucas. No mitä siitä seuraa, kun Wednesday uskoutuu isälleen ja ettei kertoisi äidille. Soppahan siitä syntyy, eikä niin hyvä keitto. Maiju-Riina Huttunen, joka tulkitsee Wednesdayn osan todella reippaasti ja osaavasti, on myös vierailija. Lucas'n osassa on sitten Kotkan teatterin oma Juho Markkanen. Saa olla vaan ihan tavallinen, joka ei karkaa eikä paljon muutakaan, jollei saa ensin harkita. 

Miia Maaranen ja Osku Haavisto ovat Lucasin vanhemmat Alice ja Mal Beineke. Hyvin tavallisia hekin, paitsi että jotain siellä pinnan alla jäytää. Kun Alice saa Mumman "taikajuomaa", niin johan alkaa tapahtua. 

The Addams Family on hauska, ihanalla musiikilla höystetty tarina, missä huumori on mustaa ja osittain käännetty kaikki nurin niskoin, niin että siitä on tullut todella hupaisaa. Kaikki tyypit ovat niin äärimmäisiä persoonia ja vaikka mennäänkin sillä mustalla huumorilla, niin asiaa tulee. Perhekeskeisyys on aika lailla kupletin juoni.

Lurkkia ei sovi unohtaa. Perheen hirveän iso ja ruma hovimestari, jota esittää niin hersyvästi Antti Leskinen. Kyllä oli pituutta saatu järkyttävän paksuilla kengän pohjilla. Hartiat olivat kuin ladon ovet ja koko pää, no olihan sanottu, että Lurkki on kuin Frankesteinin hirviö ja kyllä teatterissa osataan.

Nyt en kerro enempää tarinasta, mutta sen tekijöistä vielä sen verran, että lavastus oli niin mieletön ja toimiva ja sen on loihtinut Lucie Kuropatovà. Koreografiat ovat Sami Vartiaisen, joka on myös vieraileva. Livebändi veivasi siellä lattian alla ja kyllä lähti! Heillä kapellimestarinaan Ilja Kaskimaa. 

Kyllä on sanottava, että taas on Kotka onnistunut ja The Addams Family on koettava. Huomasin muuten yleisössä aika paljon lapsia, (suositusikäraja on 8+) ja näytti siltä, että he olivat heti kartalla, mitä tuleman pitää. Vähänkö siistiä! 

Kuvat: Niklas Malinen

Poliisin poika

 Poliisin poika on jo ihan legendaarinen Jari Tervon kirjoittama tarina 1990-luvun Rovaniemen pikkurikollisista, hulppeeta rökälehuumoria parhaaseen malliin. Hannu Tyhtilä on ollu osallisena käsikirjoitukseen, että alunperin kirjaksi kirjoitetusta tarinasta on saatu elokuvaversio ja ihan lukematon määrä teatteritulkintoja. Nyt tämä on nähtävissä Kuusankosken taeatterissa, Eero Hasun ohjaamana ja sehän tietää taattua tavaraa. 

Juttuhan menee niin, että pankkiryöstöä suunnitellaan ja osin se toteutuukin, mutta koko sakki on enemmän ja vähemmän sekopäistä. He kaikki ovat niin tosissaan, että se ilmenee aika lailla tragikoomisena. Ihmissuhteet ovat niin kummallisia ja silti tosia. 

Jari Lukkari on Trampas. Hyvin osuvasti vetelee roolin, missä päähenkilö luulee olevansa fiksu, mutta onko? Viinaan menevä pikkurikollinen, joka on vastikään päässyt vankilasta ja jo heti on suunnittelemassa pankkiryöstöä, ikään kuin se olisi hänen "työ".

Avovaimo on Marjaana. Tanja Tuomi on ihan tähti, sillä se Marjaanan rooli on niin räväkkä, että se vaatii jo luonnetta. Marjaana on viimeisillään raskaana, mutta vaikuttaa olevan se porukan aivot. Laukoo totuuksia siihen malliin, että naurattaa, vaikka tilanne olisi vakava.

Marjaanan velipuoli, Lepsu, pikkasen toispuoleinen, mutta miten Teemu Virsu saa sen näyttämään niin lutuselta. Innostuu omista älynväläyksistään ihailtavasti. Lepsun tehtävänä on hankkia autokuski ja sen hän tekee ja saa oikein Tukholmasta asti Jussen! Arto Käki on Jussena ihan aito, tässä tapauksessa puoliksi eritrealainen, joten rukousnauha on ihan passeli. 

Marjaanalla on sisko, Paula, jonka autokin pöllitään!? Sari Rajulin hyppii roolista toiseen ja se on ihailtavaa ja katsojalle aina ihan mahtavaa, ku näkee, miten sitä joku voi muuntautua eri rooleihin. Hän on se Paula, sitten hän on portsarin osassa aivan hervoton, hän on Eeva, hän on pankkineiti. Kaikki menee ja ihan nappiin. 

Toinen roolista toiseen hyppivä on Mira Helli. Hän on tarjoilija, Trampaksen äiti, Lyyti Porstua ja Luusua. Se käheä nauru oli hyytävää, nyt kyllä nauratti, mutta tuli mieleen, että sopisi hyvin vaikka johonkin kauhutarinaan. 

Jos on tarinassa pikkurikollisia, niin onhan oltava poliisejakin. Kiimalainen ja Jaakkola. Pasi Taavitsainen Kiimalaisen roolissa vetelee niin pitkiä reploja, että oikein sitä kaiken aikaa aatteli, miten se on oppinut ton kaiken ja miten sitä joku vaan osaa ja muistaa kaiken mitä pitää sanoa ja niin, että se on luontevaa. Markku Heino se vielä ihan Jaakkolana konttaa portaat, niin olipa settiä.

Kun tässä tarinassa käydään kaupassakin, niin siellä on kauppias Vähäkähkönen. Aulis Forssell siellä sitten häärää ja joutuu perunoitakin keräämään. Ei ollenkaa huono, sillä ei ole hyvä olla ruokaa lattialla.

Koko esitys on ihan hemmetin hyvä! Elina Perälän lavastus on niin toimiva, Mervi Suvelan puvustus kohillaan ja vielä Jyrki Kleimolan tekniikka kruunaa koko paketin, niin mikä oli olla katsomossa ja nauttia koko setistä!

Kuvat; Heidi Koskinen-Järvisalo

Myrskyluodon Maija

 Myrskyluodon Maija - niin tuttu ja kaunis Anni Blomqvistin tarina, Jussi Helmisen kirjoittamana ja Matti Puurtisen säveltämänä ja nyt Kouvolassa! Loistava ohjaus on Tiina Luhtaniemen.

Aikoinaan näin tämän musikaalin Lahdessa, joten tarina oli tuttu ja tiesin, että se herkistää. Unohdin kuitenkin nessut kotiin ja onnekseni seuralaisellani ne kuuluvat vakiovarusteisiin. Kaikki hyvin ja voitiin aloittaa.

Jo heti aluksi lavastus (Juho Lindström) sai mykistymään ja se, miten valot (Mia Jalerva) ja musiikki (kapellimestari Iikka Kahri) kaikki yhdessä loivat sellaisen tunnelman, että sitä oli niin ihastuksissaan.

Maija ja Janne, Janne ja Maija! Rakkaustarina siitä, miten Janne ottaa vaimokseen nuoren Maijan ja he muuttavat kauaksi Myrskyluodolle. Aloittavat tyhjästä, mutta yhdessä.
Maijan roolia herkästi tulkitsee Satu Lemola. Kun hän alkaa laulaa, se ääni on niin puhdas, niin sieluun asti tunkevaa, että sitä kuuntelisi loputtomiin. Kun hän suree, se on niin voimakasta, että sen tuntee katsojanakin. 
Rinnalla on vanha Maija ja siinä osassa Annina Rubinstein on kerrassaan ihana. Vanha Maija seuraa sivusta ja antaa niitä jo eletyn elämän ohjeita.
Janne on vankka tuki ja turva. Sami Kosola Jannena on juuri sellainen, johon voi luottaa. 
Jannen ja Maijan suhde on niin tavattoman rakkauden täyteinen.

Kaikkien aikuisten joukossa on sitten valloittava lapsinäyttelijä Niko Garcia/Patrik Malin, Nämä pojat vuorottelevat ja heidän osansa on olla ensin Mikael, sitten Sigfrid. Taitavaa osaamista joka kohtauksessa, kaikki replat, liikkuminen, oleminen ja mukana tanssiminen ja laulaminen oli nautinnollista katsottavaa.

Koreografina Riikka Puumalainen on onnistunut ihan täydellisesti. Niin silmiä hivelevää oli se kaikki liike, sen moninaisuus. Kuinka siitä välittyi tunne, kaikki herkkyys.
Puvustus oli myös toimiva. Ne hameet, miten ne pysyivät liikkessä tanssin aikana ja pyörivät niin upeasti, osana kuviota. Pukusuunnittelusta kiitos Leila Kososelle.

Koko runsaslukuinen porukka on saanut aikaiseksi niin tunteisiin menevän esityksen, että sitä nieleskeli vielä takkia hakiessaankin. Jannen ja Maijan häävalssi soi korvamatona vielä aamullakin. 

Kiitos, että Myrskyluodon Maija on nyt Kouvolassa!

Kuvat: TAVATON media

Ihan metsässä

 Pääsin seuraamaan Kouvolan teatterin klubille kantaesitystä Ihan metsässä. Olin jo odottanut sitä, kun on itse usein "ihan metsässä" ja ihan metsässä, niin jotain ihanaahan sen on oltava.

Teatterin klubi on mahtavan intiimi ja siellä on melkein kuin osa esitystä. Etenkin nyt, sillä näyttelijät eivät pysy lavalla, vaan vaeltavat milloin missäkin kohtaa. Eräässä kohtauksessa yleisö oli metsää!

Ihan metsässä-näytelmän on tilauksesta kirjoittanut Iira Halttunen. Nuori kirjoittaja, joka on löytänyt metsään liittyviä juttuja paljon ja nimenomaan sellaisia, mitkä eivät ole itsestään selvyyksiä. 

Ohjaajana toimii Seppo Honkonen. Hän on ohjannut näyttelijät puhaltamaan hengen tähän metsäiseen näytelmään. 

Näyttelijöitä on vain kolme, mutta tyyppejä piisaa. 
Pinja Hahtola esittää vain Pilvi Mattsonia ja siinä onkin aika lailla tarpeeksi, sillä hän on pääosassa. On hoitoalan ylikuormitettu hoitaja ja haaveilee irtisanoutuvansa. Perii sitten isoisältään metsää. On niin kaupunkilainen, ettei juurikaan tiedä metsästä mitään, mutta haluaa myydä sen, että saisi rahaa olla rauhassa. Eletään nykypäivää ja sitten hän tapaa Maria Mattsonin...

Irina Pulkka on Maria Mattson! Maria Mattson on oikeasti ollut ja elänyt, Verlan pahvitehtaalla lajittelijana 1884-1936. Pidin tavattomasti siitä, miten Maria "neuvoi" Pilviä, entinen ja nykyinen aika kohtasivat! Irina Pulkalla oli pari muutakin roolia.

Jussi Lankoski hoiteli sitten yhdeksän muuta roolia! Milloin mistäkin suunnasta hän tuli, ollen milloin isä, milloin pankkivirkailija tai joku muu. Aivan loistavaa heittäytymistä. 

Ennen esitystä näyttelijät kiertelivät yleisön joukossa hyvin tuttavallisesti kertoen, että he liikkuvat siellä myös esityksen aikana ja ei tarvitse yhtään jännittää. Tuli ihan sellainen tunne, ku oltaisiin vanhoja tuttuja. Siis - näyttelijät ovat vierailevia tähtiä!

Lopuksi, kun esitys oli ohi, se jatkuikin niin, että näyttelijät, ohjaaja ja kirjoittaja istuivat lavan reunalla ja sitten juteltiin. Me yleisö saimme kysellä ja he kertoivat. Kovasti tuli kiitosta esityksestä, sen aiheesta ja toteutuksesta ja kyllä - iso ja lämmin, metsäntuoksuinen hali koko porukalle. Oli erittäin mielenkiintoinen ja antoisa kokemus.

Kuvat: Seppo Honkonen

Kolme iloista rosvoa

 Kivasti arkisena iltana, töiden jälkeen, teatteriin - Kouvolan teatteriin, missä Kolme iloista rosvoa mellastivat oikein kovasti iloisina.

Vanha tuttu tarina, missä Kasper, Jesper ja Joonatan rosvoilevat Kardemumman yössä. Nyt tämä Thorbjörn Egner'n iki-ihana satu on nähtävissä ja koettavissa Kouvolan kaupunginteatterissa Olka Horilan ohjaamana.

Heti aluksi, ennen kuin yhtäkään rosvoa on näkynyt, saa panna merkille upean ja kivasti toimivan lavastuksen, joka on Annukka Pykäläisen loihtima. Kaikki hienot puvut ovat Riikka Aurasmaan suunnittelemat. Kun esitys alkaa, niin se on sitten menoa, sillä tapahtumaa piisaa niin paljon, ettei tiedä, miten paljon silmiä pitäisi olla, että kaiken kerkeisi nähdä. Niin ja ne valot - Esa Kurrin "pistorasiasta".

Kun kolme iloista rosvoa ilmestyvät lavalle, katsoin heti, että nyt on rock! Niin ja kyllä, oli se sitä, kiitos musiikin toteutuksesta kapellimestari Iikka Kahri. On pakko varoittaa, että jos jo etukäteen soi päässä "Nyt hiljaa, hiljaa hiivitään...", niin esityksen jälkeen se soi siellä niin tiukkaan, että vielä seuraavana aamunakin rosvot hiipii korvakäytävässä.

Iloisesti rosvoina temmeltävät Veli-Matti Karèn (Kasper), Samu Loijas (Jesper) ja Markus Vaara (Joonatan). Heilläpä on sitten lemmikkieläimenä leijona ja siinä roolissa taituroi Matias Husgafvel. Heistä oli saatu mahtavan luontevat tyypit, joihin ei voi olla ihastumatta.

Rosvoilla on nälkä ja siivoton koti, eikä kukaan osaa/viitsi tehdä mitään, paitsi rosvota. He käyvät kähveltämässä Sohvi-tätin (Satu Taalikainen) ja siitähän se soppa syntyy. Ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta ainakin rosvot saavat ruokaa.

Kardemummassa tapahtuu paljon ja kaikki ovat aina innolla mukana. Pidetään toisista huolta ja käännetään asiat hyvin päin. Eläimet ovat mukana ja leijonan lisäksi mukana ovat kameli (Tiina Winter) ja papukaija (Annina Rubinstein), jotka osaavat laulaa. 

Ilahduttavaa oli sekin, miten Kouvolan teatteri ottaa mukaan vierailevia tähtiä! Vaikka oma väki on mahtavaa, niin vielä hienompaa on se, miten hyvin toimivat näiden vierailevien kanssa. Heitä siis Samu Loijas (Jesper), Matias Husgafvel (leijona) ja Otto Pilli (makkaramestari ja eläinkauppias). Lisäksi ovat reippaat lapset Tommi ja Kamomilla, joilla on kaksoisroolitus Iivari Nikula/Niki Rihu ja Emma Teräväinen/Iiris Veneskari.

Nyt sitten passitan kaikkia menemään Kardemumman kaupunkiin, sillä siellä viihtyy ja saa niin iloisen mielen. Edelleen on mainittava, että tämä tarina on tehty kaiken ikäisille. Tämäkin keski-iän ylittänyt toisen samanmoisen kanssa nautti täysin rinnoin koko esityksen ajan. 

Kuvat: Tavaton Media

Valmennetaan varas

 Tämän vuoden Kuusankosken teatterin ensimmäinen ensi-ilta ja estraadilla Valmennetaan varas. Ranskalaisen rikoskomedian on kirjoittanut Maria Pacôme, kääntänyt Satu Milonoff ja Kuusaalle napakasti ohjannut Ilmo Ranne.

Esitys alkaa, kun ollaan kartanossa, on yö ja päähenkilö Celine herää ja päättää lähteä syöttämään kultakalaansa Joonasta. Tapaa sitten varsin tomppelin murtovarkaan ja siitähän se mielenkiintoinen ja nokkela sanailu alkaa. Minna Sipinen on ihanan räväkkä, selkeä ja hauska. Hän tekee Celines'stä niin ärsyttävän rakastettavan. Pikkurikollinen Guillaumen osassa temmeltää Pirkka Mäkelä ja osaa olla niin tomppeli, että ei voi kuin olla ihastunut. 

Hyvin pian käy ilmi, että miksi Celine on niin tilanteen tasalla ja jutuissaan ns. niskan päällä, niin hän on mestarivaras ja hänen omaisuutensa on kertynyt muilta. Hyvänä apurina hänellä on taloudenhoitaja, kodin hengetär Anna, jonka roolin sujuvasti tulkitsee Heli Nikula.  Pyörähtää käyntiin valmennusjakso. 

Celinellä on poika, Pierre, joka on ihan eri alalla kuin äitinsä. Pierre'nä on Ari Lahtinen, joka on vakuutustarkastajan roolissaan juuri niin jäykkä ja muodollinen kuin vain saattaa. Ei parane olla äidin vitsailuissa mukana. Hänellä on kuitenkin uutisia, että aikoo tuoda päivälliselle "Erään" ja äitihän saa heti järisyttävän päänsäryn. 

Hempsakka ja simpsakka Natacha yllättää kaikki ja sulosääri Mira Peussa korkkareissaan saa Natachan roolin hehkumaan. 

Valmennetaa varas on äärimäisen nokkela ja hauska näytelmä ja en tiedä mitä odotin, mutta olin kyllä ystäväni kanssa sitä mieltä, että olipa nautinnollinen. Esitys kulkee herkeemättä, kaiken aikaa tapahtuu, replat toimii ja kokonaisuus on herkullinen. 

Erityistä oli välispiikit, jotka olivat hyviä ja pitivät katsojan kartalla. Tuli ihan mieleen junamatka, kuinka alussa kuulutetaan tiedote, missä on ravintolavaunu, sitten seuraava pysähdyspaikka. Tämä matka kannattaa tehdä jo sen takia, että pääsee näkemään kuinka Jyrki Kleimolan valot saavat Celinen puvun vaihtamaan väriä. Mervi Suvela on loihtinut upean puvustuksen.  Elina Perälän lavastus on osuva, kaikkea juuri sopivasti ja oivaltavasti.

Nyt kaikki katsomaan ja saamaan hyvä fiilis!

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

Pinokkio

 Jälleen vietin ystäväni kanssa Kotka-painotteisen lauantain ja se huipentui Kotkan kaupungin teatterin PINOKKIO-ensi-iltaan. Olipa hienoa, sillä vaikka äkkiä luulisi, että ei vanha klassikkosatu voisi kiinnostaa aikuisia, niin väärin, sillä kylläpä hyvinkin. Oli siellä muitakin meitä ikä-ihmisiä ja ilman lapsia. Lapsia oli silti enemmistö ja se olikin parasta, koska siten oli juuri oikea tunnelma. Kun oli väliaika, kuulin, kuinka sellainen suloinen, parhaimpiinsa sonustautunu pikku-neiti kertoi äidillensä, miten rakastaa Pinokkiota!

Kyse on siis Carlo Collodi'n sadusta, mikä on kirjoitettu jo 1800-luvun loppupuolella. Kuten saduissa yleensä, niin on vääntöä hyvän ja pahan mittelöistä ja niin Pinokkiossakin. Vanha satu toimii edelleen. Tämän puunuken tarinan on ohjannut Pia Oinas. 

Köyhä puuseppä Geppeto on tehnyt puunuken, jolle antaa nimeksi Pinokkio. Samalla surkuttelee sitä, kun ei ole saanut omaa lasta. Kari Kukkonen on juuri oikea puuseppä ja laulava sellainen. Älä tyri nyt  lähti kyllä niin vakuuttavasti.
Keiju, se sellainen hyvä haltija saapuu paikalle Kalle Kurikkalan esittämänä ja hän se puhaltaa hengen Pinokkioon. Puunukesta tulee elävä. Nukelle on kuitenkin saatava omatunto ja siihen Keiju pestaa Simo Sirkan. Juho Markkanen on sellainen Simo Sirkka, jolla olisi ollut muutakin tekemistä, kuten treffit, mutta ei auta. Tehtävä otettu vastaan eikä se ole helppo.

Pinokkio - jos Keiju luo siihen hengen, niin Ella Mustajärvi hoitelee loput. Ollakseen jäykkä puunukke, niin Ella hallitsee varsin notkeasti nuken kulkemiset, istumiset ja nousut. Häkellyttävää ja valehtelusta johtuva nenän kasvaminenkin käy näppärästi. 

Tarina alkaa ja siihen sisältyy monia mielnkiintoisia kohtauksia teatteria, sirkusta, Karkkimaata, valaan vatsaa jne. Musiikkiosuudet ovat tätä päivää ja paitsi hyvin valittu, niin myöskin mahtavasti esitetty. Minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy.... Siitä saa tahtomattaan hyvän korvamadon kotimatkalle. 

Muissa rooleissa seikkailivat Eeva Hautala ja Osku Haavisto. 
Pinokkio on erittäin oivaltavasti koottu näytelmä. Jos näyttelijäsuoritukset olivat taas vertaansa vailla, niin puvustus ja lavastus olivat niin hyviä, että sai nauttia silmän ruokaa oikein täys laidallisen. Eeva Hautalan Sergei ja Osku Haaviston Tonnikalapolitiikko olivat ihan huippuja. Lavastus on Anssi Uusinäkin ja puvustus Anne Hannulan. Musiikin toteutus Ari Ismälän.

Olipa esitys! Jotenkin oli ihana fiilis, kun sai olla hetken aikuisena ja lapsena yhtäaikaa. 

Kuvat: Niklas Malinen

Viimeinen vuosi....

 ...potilas nro: CA15-3

Kotkapäivä ystäväni kanssa! Junalla Kouvolasta Kotkaan, ravintola Canttiiniin ruokailemaan ja jälkiruokahuipennuksena teatteri! Ensi-illassa Viimeinen vuosi, mikä on Mirka Myllärin käsikirjoittama ja perustuu tositapahtumiin. 

Miten hyvältä tuntui olla teatterissa, Kotkan teatterissa, tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Kokea se elämys, joka meni kyllä niin ihon alle, että vieläkin nousee vesi silmiin. 

Viimeinen potilas on Miko Jaakolan ohjaus ja Lucie Kuropatová'n lavastama ja puvustama. Lavastus toimi jälleen niin hyvin. Ei mitään liikaa, vaan sopivasti ja toimivasti. 

Oletimme, että esitys kertoo vaan siitä viimeisestä vuodesta, mutta siinä olikin koko perheen tarina, kivasti toteutettuina takaumina. Perheen vahvat naiset, heikompi isä ja sisar. Kuinka toinen pärjää mustalla huumorilla ja sitten joku ei ymmärrä sitä alkuunkaan.

Äidin osa on niin vahva ja voimakas, ettei siitä selviä yhdellä vaan on oltava kaksi näyttelijää.  Se Helmi Tuovinen on reipas, hiihtoa ja ruokaa rakastava. Miia Maaranen on osassaan varsin tomera tuulipukuineen ja karaokelaulajana. Potilaana olikin sitten Sirpa Tuovinen, kuolevaa naisen osaa tulkitsi hämmästyttävän hyvin ja tuskaa ilmaisten Anne Niilola, joka ei halua kuolla. 

Tyttären, sen omaishoitajan, joka vaan jaksaa ja pärjää, hoitaa kaiken, siinä osassa loistaa käsikirjoittaja itse, Mirka Mylläri. Ihmetellä saattaa, miten hän kykenee siihen, tuleeko ikävä vai onko osa surutyötä. Kaiken kaikkiaan hienoa työtä, koko tunteiden kirjo käytiin läpi.

Antti Leskinen lääkärinä oli kyllä huippu. Takelteva ja änkyttävä, äärimmäisen hienotunteinen, ettei vaan millään loukkaisi potilasta. Kun potilas on kuollut, niin puhuu ihan normaalisti, kun ei ole enää "vaaraa".

Jarkko Sarjanen isänä oli mahtava. Olla se perheen elättäjä, tuoda rahaa ja hoitaa niin, ettei puutu mitään, mutta ollen samalla se herkkä ja syvästi kokeva, se joka ei surun tullessa pärjää. 

Ihana ja piristävä ylläri oli Nadja Holopainen. Hän on sairaanhoitaja, pappi ja vaikka mitä, mutta kun hän oli kotihoidon lähihoitaja, niin se käytös oli sitä, että yleisöstä kuulin, miten monet huokailivat ja olivat samaa mieltä.

Erittäin hyvä juttu oli myös sisarusten välit. Isosisko Minna ja pikkusisko Kaisa (Marika Huomolin). Niin erilaiset ja välillä tuntui, että kaukana toisistaan, muttei kuitenkaan. Mahtavaa tulitusta ja tilistystä sisarusten välillä ja lopulta niin paljon rakkautta, että taas oli vettä silmissä. 

Viimeinen vuosi on tarina elämästä ja kuolemasta, rakkaudesta ja miten sitä voi osoittaa. Surusta, suremisesta, luopumisesta ja tuskasta, elämästä ja siitä selviämisestä. Kaikki kerrottu niin, että se tulee lähelle, koskettaa, osuu sydämeen, nostattaa kyyneleitä, panee miettimään ja nostaa ajatuksia. Kuoleminen koskettaa eniten niitä, jotka jäävät. 

Tämä esitys ylitti ihan kaikki odotukset ja jättää todella pitkän jälkimaun. 
Esitys on hyvä, jos se naurattaa ja itkettää ja Viimein potilas teki molempia. Olo oli kaiken jälkeen ihan "kaikkensa antanut", mutta hyvällä tavalla. 

Kiitos Kotkan teatteri!!!

Kuvat: Jukka Koskinen

Muistojen virta

 Minua lykästi, kun olin niiden 50:n onnellisen joukkossa, jotkä pääsivät Kouvolan teatterin kantaesitykseen Muistojen virta. Tuntui äärimmäisen hienolle istahtaa teatterin katsomoon ja nauttia siitä, ihan elävästä teatterista. Meinas ihan herkistää.

Muistojen virralla matkattiin Olavi Virran elämässä, muistoissa. Mari Kahri on loihtinut käsikirjoituksen ja ohjannut koko mahtavan virran. Iikka Kahri on sovittanut kaikki esityksen laulut ja tietty hoitaa kapellimestarin pestiä. Sanna Halmeen lavastus on häkellyttävä. Esa Kurrin valot!!! Kokonaisuus on ilo silmälle, sielulle ja korvalle.

Eletään aikaa, jolloin Virta asui Huldan luona Tampereella. Vanhenevaa Olavi Virtaa esittää Veli-Matti Karén. Kaukana on loiston ajat ja nyt vain sairas olo ja ne muistot. Karén on onnistunut mainiosti lököttävissä pyjaman housuissaan käsi vapisten tuomaan esille sen Virran, josta pitää huolta paljon vanhempi ja reippaampi Hulda. Huldana huseeraa Johanna Heimonen, joka tekee roolistaan koko näytelmän positiivimman hahmon. Huldasta vaan ei voi olla pitämättä.

Muistojen virralla tulee kivoja pyörteitä vastaan, kun nuori Olavi Virta astuu estraadille ja rakastaa niin Ireneä. Markus Vaara on Olavina valovoimainen ja innokas. Satu Lemola on kaunis ja kiltti Irene, jonka elämä järkyttävän anopin kanssa on kamalaa. Annina Rubinstein on saanut Ida Virrasta niin tiukan ja topakan, että juoksisin karkuun sellaisen edestä.
Markus Vaara esittää myös "omaa poikaansa" Pauli Virtaa ja Ilse-siskona on Tiina Winter. 

Kun kerrotaan yhden ihmisen elämää, niin rooleja piisaa. Niitä on siunaantunut rutkasti ja mainitsempa niistä Sami Kosolan osan T.J.Särkkänä ja Tommi Kekaraisen roolin plastiikan opettaja. Olen aina ihastunut siihen, kun yhdellä näyttelijällä on monta roolia ja pääsee sen esityksen aikana esittelemään melkoisen kimaran.

Olavi Virran laulut soivat niin sydämeen osuvasti ja niitä on runsaasti. Aivan varmasti jokaiselle jokin tuttu ja nostalginen laulu tulee esitettyä. Täysikuu ja Katupoikien laulu ihan vain pari mainitakseni.

Muistojen virta on loistavasti toteutettu esitys, mikä antaa paljon. Itse olen lukenut kirjoja, nähnyt elokuvan, dokkarin ja teatteriesityksen, niin tarina on tuttu, mutta tulkinta uutta. Silti, vaikka ei olisi koskaan kuullutkaan Olavi Virrasta (vaikea uskoa), niin esitys on antoisa ja siitä tulee hyvää virtaa!

Kuvat: TAVATON media

Kotkan ruusu

 Vuoden viimeinen teatterireissu tehtiin Kotkaan, koska siellä menee Kotkan ruusu. Onhan se laulu ollut aina tuttu, moneen kertaan kuultu ja joskus hoilattukin, mutta nyt kerrotaan tarina ihmisesta, naisesta, joka oli Kotkan ruusu. Käsikirjoituksesta vastaa Miko Jaakola ja Tarja Rantaruikka. He yhdessä kuroivat tarinan Rosalia Gurovitsch-nimisestä uskomattomasta naisesta. Ohjauksen takana on Miko Jaakola.

Rosalia syntyy Viipurissa juutalaiseen perheeseen, jonka säännöt ovat ankarat. Roosa rakastuu poliisiin, Lauri Mäkiseen (Kalle Kurikkala) ja suhde on tuhoon tuomittu, koska juutalaiset eivät seurustele kuin juutalaisten kanssa. Nuoren Roosan roolissa säteilee Marika Huomolin, jonka lauluääni on sellainen, että se osuu suoraan herkkään kohtaan. 
Roosan ystävättären, Anjan osassa on Miia Maaranen ja kun he yhdessä laulavat Ethän minua unhoita... niin kyllä oli nielemistä. Sellaisen ystävyyden välittäminen yleisölle oli järisyttävää. 

Kun Roosa Mäkinen sitten lähtee Viipurista ja saapuu Kotkaan, niin hienosti vaihtuu rooli Ella Mustajärvelle. Nyt on Roosasta tullut aikuinen nainen ja kaikesta huolimatta hän aikoo pärjätä. Hän on tyylikäs ja aikoo hankkia toimeentulonsa parturiliikkeen turvin. Mustajärvi on varsinainen Lady Like. 

Kolmas Roosa on Lise Holmberg. Roosa on edelleen miesten mieleen, koska on hauska ja iloinen, hyvä seuralainen. Kun hän laulaa Kotkan ruususta, niin se oli todella aitoa ja koskettavaa. Jotenkin ihan kamalasti vaan herkisti, se miten Roosa elämänsä eli, välittämättä juoruiluista ja yrittämällä unohtaa menneet. Tällaista tarinaa kun katsoo nykypäivänä, niin ei voi käsittää, miten on voitu ennen elää niin eri lailla. Toisaalta on onnellinen, että itse on saanut elää nyt, koska miten olisi käynyt Roosan aikana...

Koko joukko oli mukana myös muita esiintyjiä, kuten Kari Kukkonen Roosan veljen, Mikon roolissa. Ihan pahaa teki, kun veli olisi halunut olla ystävällisempi, mutta sitten se juutalaisuus velvoitti. Silti auttoi Roosaa. 

Mirka Mylläri oli tiukka isosisko Evgenia, joka oli kyllä oikea alkutarinan ketku. Onneksi Mirkalla oli muitakin rooleja, kuten juoru-Esteri, lääkintälotta yms.

Jarkko Sarjanen Roosan isän osassa oli kyllä varsinainen tyranni. Hänenkin ansiokseen on muutama muukin rooli. Jämäkkää upseeriainesta on hyvä esitellä. 

Osku Haavisto oli liikuttava Lauri Mäkisen kaveri, Arttuna, kun yritti ja uskoi, että kaikki kääntyy vielä parhain päin. Oskulla oli myös muutama muu osa. 

Juho Markkanen, suuri suosikkini, jolla oli peräti kuusi eri roolia. Hän oli mm. Johan, joka oli niin kovin tykästynyt Roosaan, että olisi jopa nainut hänet. Voi Johan-parkaa. 

Eeva Hautala oli paitsi Roosan veljen Mikon "juoksutyttö", niin myös Roosan tytär Noora. Glamouria nähtiin.

Lisäksi aivan mahtava bändi Ari Ismälän johtamana. Bändi säesti yhteensä 21 laulua!!! Kaikki ne laulut ja se tarina oli sellainen paketti, että kun siitä sai nauttia, niin kyllä, oli ihan pyörryksissä. 

Kun pääsi teatterista, oli ensimmäiseksi niistettävä itkuräkää. Niin oli monta kertaa noussut vettä silmiin ja oikein kurkkua kuristanut, kun oli ollut koskettavaa. Miksi juuri vaikkapa Muistatko Monrepos'n nostaa aina vaan vedet silmiin. Sitten kaikki näyttelijäsuoritukset ja se ihmisen kokoinen tarina. Kyllä riitti puhuttavaa kotimatkalla.

Niin ja jälkiseurauksena se, että vuoron perään milloin mikäkin kuulemani laulu soi minussa. Sitten olen ettinyt kaikkea mahdollista tietoa Kotkan ruususta, Roosan elämästä, katsonut dokkaria ja elänyt siinä hengessä. 

Iso ja lämmin kiitos Kotkan teatterille tästä näytelmästä, että miten hienosti se oli tehty, kunnioittaen Rosalia Gurovitsch'ä. Oli se upea elämys!

Kuvat: Tommi Mattila

Peter Pan menee pieleen

 Joulukuun neljäs oli hauska päivä, joka ei mennyt pieleen.  Ajelimme aurinkoisessa pakkassäässä Kotkaan ja siellä oli teatterissa päivänäytös: Peter Pan menee pieleen. Yleensä minusta ei ole hauskaa, jos joku mokaa, tössii, epäonnistuu, mutta kun siitä tehdään näytelmä, niin se on kutkuttavan hauska.

Itse esitys muuten alkaa jo ennen esitystä ja minulla meni tovi, ennen kuin tajusin, mistä on kysymys ja sitten vasta olikin hupia. Uskon, että moni tykkää juuri siitä, että "jotain" tapahtuu jo ennen kuin ovet aukeavat katsomoon. 

Kyseessä on siis hassunhauska näytelmä, missä Kotkan teatterilaiset näyttelevät  paikallisen näytelmäseuran jäseniä, jotka näyttelevät näytelmää Peter Pan ja kun mikään ei tunnu onnistuvan. Huikea spektaakkeli ja sai olla olla silmät ja korvat tarkkana, että ehtisi kaiken huomata, kun niin paljon tapahtui. 

Käsikirjoituksen takana ovat Henry Lewis, Jonathan Sayer ja Henry Shield. Kotkaan tämän pieleen menneen näytelmän varsin onnistuneesti on ohjannut Mika Eirtomaa. 

Peter Pan'n roolissa on Jonde, jota näyttelee Kalle Kurikkala. Eeva Hautala on mainio Sanna, joka esittää Wendy Darlingia. Sanna on näyttelijä, joka on opetellut replat hyvin ja artikuloi ne sanasta sanaan niin, että varmasti jokainen sana tulee loppuun asti lausuttua. 

Wendy'llä on kaksi veljeä: John Darling, jota esittää Henkka, jonka roolin näyttelee Kari Kukkonen. Henkka ei muista koskaan vuorosanoja, joten hänellä on luurit korvilla, mihin saa kulloinkin replat. Se jo aiheuttaa monta ihanaa koomillista tilannetta. Michael Darling on Matti, jota esittää Jarkko Sarjanen, jolla on myös krokotiilin osa. Kohtaus, missä Matti saa vahingossa kuulla olevansa joukon huonoin näyttelijä ja raahustaa krokotiilin roolissa pois lavalta, sai yleisön empatian valtaan.
Peter Panin varjo oli myös niin hupaisa. Juho Markkanen venyi moneen rooliin ja varjona oleminen oli vain yksi niistä.

Näytelmän pahishan on tietysti Kapteeni Koukku ja hänen tomppelit merirosvoalamaisensa. Koukkuna koukuttaa Risto, jonka roolissa on Osku Haavisto. Hänen psykedeelinen nauru, kun hän sekoittelee myrkkyjä, eikä saa edes korkkia auki. 

Anne Niilola se huvittaa sillä, että on näyttelijäseurueen Anne, jolla on neljä eri roolia. Kun hän vaihtelee rouva Darlingin osasta taloudenhoitaja Lisan osaan, niin siitä tuleekin varsinaista vekslaamista. Puhumattakaan sitten Helin-keijun ja Tiikerililjan tulkinnoista. 

Antti Leskinen on Anssi, jolla on osa olla tarinan satusetä, mutta tekniikan kanssa on hivenen ongelmia. Oivaltavaa saada tekniikka toimimaan niin, että se näyttää siltä kuin se ei toimisi.

Paljon muutakin on, mutta kun tämä on sellainen paketti, ettei sitä voi kertoa, vaikka kuin yrittäisi, sillä se on koettava. Väkisinkin välillä mietin, mikä homma on tehdä tällainen näytelmä, mikä on mieletön taidon näyte, ihan kaikilta osin! Lavastus, kaikki tehosteet, puvut ja varsinainen näytteleminen, että kaikki osuu kohdilleen, että näyttää siltä kuin kaikki menisi pieleen.  Tosin, kun yleisö ei tiedä käsikirjoitusta, niin jos joku menisi pieleen sillai vahingossa, niin menisi kyllä ihan samaan pakettiin. 

Peter Pan menee pieleen on näytelmä, joka jää positiivisesti mieleen. Siitä tulee hyvä mieli ja se on ihan koko perheen näytelmä, joskaan ei ihan pikkulasten. Oli ilahduttavaa, kun oli lapsia mukana katsomassa, koska he tuovat omalla eläytymisellään hienon fiiliksen. 

Kuvat: Niklas Malinen

On sangen korkeat kierrokset

 Huolimatta siitä, että eletään marraskuuta, niin oli ihan pakko kurkistaa jo jouluun. Kouvolan teatterin Joulushow on tänäkin vuonna taas aivan ihastuttava, hauska ja reipas, rento ja hyvää mieltä tuottava.

Oli tuttua ja oli uutta, mutta kaiken kaikkiaan todella paljon erilaisia pätkiä ja vauhti ja meno sen mukainen. Välillä sai nauraa ihan kippurassa ja sitten taas olla hetken hiljaa ja vain kuunnella. Paikallisuus on aina huomioitu ja sehän tuntuu mukavalle, itse asiassa parhaimmat vitsit nousee juuri siitä.

Musiikkia ja pieniä näppäriä näytelmiä vuoron perään ja ei voi kuin ihmetellä, miten ehtivät. Kaikki he: Johanna Heimonen, Henry Holopainen, Tommi Kekarainen, Veli-Matti Karén, Sami Kosola, Satu Lemola, Annina Rubinstein, Raimo Räty, Markus Vaara ja Tiina Winter.  Jälleen kerran jokainen näytti osaamisensa. 

Käsikirjoittajia on melkoinen rypäs ja ohjaajana on toiminut Veli-Matti Karén. Musiikin sovitus on Iikka Kahrin, jonka luotsaama livebändi hoitelee säestyksen. 
Joulushow on ihana paketti, mikä on täynnä yllätyksiä ja se kannattaa nähdä, kokea, mitä kaikkea on tarjolla ja miten sen jälkeen on todella hyvä mieli. 

Kuvat: Elisa Sola/Kouvolan teatteri