Kultainen vasikka Ruukinmyllyssä

 Kahden vuoden jälkeen ja vihdoinkin, sitä pääsi nauttimaan Ruukinmyllyn kesäteatterista. Kaasu pohjassa kaahasimme Ruotsinpyhtäälle ja perille päästyämme henkäisimme syvään, sillä onhan se miljöö siellä aina niin ihastuttava. Vaan kesäteatterissa oli ensi-ilta ja oikeastaan on ihan se ja sama, mitä siellä esitetään, sillä siellä on naurutakuu, joten hupia on aina luvassa. No, tänä kesänä siellä pääsee nauttimaan näytelmästä Kultainen vasikka, jonka käsikirjoitus on Maria Jotunin. Jahas, helmikuussa pääsin näkemään Mikko Roihan ohjauksen samaisesta näytelmästä Kouvolan teatterissa, joka sekin oli omanlaisensa sovitus. Nyt sitten tiesin näkeväni jälleen sovituksen, joka poikkeaa alkuperäisestä aika lailla. Ruukinmyllyn sovituksen on värkännyt Essi Rönnkvist ja ohjaus on Juhana Rönnkvistin.

Essi Rönnkvist myös näyttelee Liinaa ja Editin äitiä Katariinaa. Riemastuttavaa heittäytymistä ja replaa piisaa niin, että oikein hengästyttää kuunnella, kun ajattelee, miten ne kaikki voi muistaa ja vieläpä niin sujuvasti!

Nyt oli mukana uusia kasvoja ja oikein kolmet! Sitä oli ensin, että mitä, missä ne tutut naamat... Anteeksi, jos on jo muutamana kesänä käynyt ihastumassa, niin tälläinen keski-äkäinen nainen olettaa kaiken pysyvän ennallaan. No, mutta ei haittaa, uudet kasvot, tyypit ja ihmiset olivat niin loistavia. Olivat niin samanhenkisiä, että Ruukinmyllyn oma tyyli säilyy!

Nelli Ojapalo esiintyi Eeditin siskona, Lahjana ja lisäksi hän oli Guru! Lisäksi hän oli se, joka otti katsojat vastaan ja järjesti kaikille istumapaikan. Ruukinmyllyssähän kaikki näyttelijät osallistuvat niin lipunmyyntiin kuin paikannäyttäjiksi, mikä tuntuu kivalle. Mutta - miten reipasta ja luontevaa näyttelemistä! Puhumattakaan sitten lauluäänestä, kun tuon tuostakin heläytti biisit ilmoille.

Terhi Tuomikko on Eedit Honka, se nainen, joka on naimisissa Jaakko Hongan kanssa ja haluaa rahaa, koska ilman rahaa ei ole elämää. Jaakko vaan rakastaisi.

Oli eloisaa ja ihanan räväkkää tulkintaa, kun nainen aina vaan haikailee jotakin. Siinä sitä saa käydä koko tunneskaalan läpi. 

Jukka Saarinen veti Jaakko Hongan roolin niin suvereenisesti, ettei juurikaan haitannut, kun housut ratkes. Vähän kyllä katsomossa jännitti, että ratkeeko näyttelijät. Ha-haa, oli siinä pitelemistä, mutta hyvin mentiin. 

Noniin ja vanhoja konkareita ovat tietenkin Seppo-Ilmari Siitonen, jonka osa oli langennut olla Eeditin isä, se hiljainen ja Katariinan tossun alla myötäilevä valokuvaaja. Oli eräs toinenkin rooli...

Sitten taas viimeisenä ja sokerina pohjalla Marko Lindholm, jolla oli Someron ja Karhun osat.  Somerosta oli tehty nyt niin hupaisa suomenruotsalainen, että jo siitä riitti hupia kerrakseen. Kaiken kaikkiaan se heittäytyminen on vaan niin riemastuttavaa. 

Kumpi voittaa? Raha vai rakkaus? Ihmisen ahneus ja se materialistinen elämäntapa tuodaan kaiken hupailun keskellä hyvin julki. Kuitenkin, Happy End!

Kaiken kaikkiaan Ruukinmyllyssä on aina hauskaa. Ei pelkästään se, että siellä on anniskeluoikeudet myös katsomossa, eikä se, että siellä saa aina kuvata mielin määrin vaan se, että aina joku ui! Nyt oli niin jännää, kun on helleaika, että kuka pääsee uimaan, koska on ollut kesiä, kun joutuu uimaan. 
Vaan enpä kerro, kuka tai kutka hyppääväät jokeen. Vauhtia piisaa ihan koko ajan niin, ettei huomaakaan istuvansa kovalla penkillä ilman selkänojaa. 

Mie ihan käsi sydämellä suosittelen, menkää kattoo ja nauttimaan ja varatkaa aikaa, sillä koko kylä on niin nam! 

Veli-Pekka Ristaniemi kertoo Ruukinmyllyn kesäteatterista

Ruukinmyllyn kesäteatteri Ruotsinpyhtäällä hauskuttaa yleisöä niin, että heillä on naurutakuu! Millainen porukka siellä häärii, niin siitä kertoo meille yksi heistä, Veli-Pekka Ristaniemi.

1. Olet mukana Ruukinmyllyn kesäteatterissa hyvässä porukassa. Kuinka tämä ryhmä on syntynyt ja kuinka kauan olette tehneet teatteria?

- Juhana Rönnqvist vastaisi tähän ehkä täydellisemmin mutta mulla on se kuva, että ryhmämme tuottaja, Vellu Koivula, joka on Juhanan vanha tuttu, oli pyytänyt Juhanalta esitystä, jonka voisi toteuttaa ruukin myllyn lavalla. Sitten Juhana kokosi ympärilleen taiteellisen työryhmän, jolle aikataulut, sun muut sopi. Minä ja vaimoni Sanna ei oltu tuossa ensimmäisen vuoden- Tulitikkuja lainaamassa -esityksessä vuonna 2012 mukana. Tämä on mun versio alkumetreistä😃

Kuva: Veli-Pekka Ristaniemi "Veijona" näytelmässä Tohvelisankarin rouva

2. Teette hyvää ja hauskaa teatteria, missä on kaikenlainen taltioiminen sallittu. Miten se teillä on mahdollista?

- Kiitos kovasti!! Meille se, että esityksen saa kuvata, kokonaan tai osin tai miten vain, on näkyvyyttä ja markkinointia. Lienee pääsyy muualla on se, että itse kuvaaminen koetaan häiriöksi teattereissa, mutta toki esitysten visuaaliset toteutukset-lavastus, puvustus, koetaan erillisiksi taideteoksiksi ja niissä on monesti ammattiosaajat luomassa kaiken nollasta.

3. Teette alkuperäisestä tekstistä aina ihan oman sovituksen, onko se ryhmätyötä?

- Essi Rönnqvist vastaa aina kunkin teoksen dramaturgisesta (onko toi oikea sana??!!) sovituksesta. Siis tarinan juonellisesta kulusta. Jokainen näyttelijä sitten tuo oman persoonallisen tulkintansa hahmosta/hahmoista ja ohjaaja pitää huolta, että mennään yhtenäisessä tyylilajissa ja tasapainossa. Se että pysytäänkö käsikirjoituksessa kuinka hyvin kiinni, onkin sitten toinen kysymys... minä ja Marko Lindholm monesti kiitetään Essiä vuorosanoista, joita me ei käytetä. Se voi tuntua ylimieliseltä ja siinä on riskinsä - joskus se toimii, joskus ei. Mutta kun se toimii, se tuo sitä meidän omaleimaisuuttamme. Sen, mistä meidän teatterin tunnistaa!

Kuva: Ruukinmyllyn kesäteatterin näyttämö on vertaansa vaille.

4. Milloin ja miten sovitte seuraavan kesän näytelmästä?

- Ryhmän taiteellinen johtaja Juhana vastaa ja päättää mitä tehdään. Varmasti vaimo-Essillä on jonkinmoinen sananvalta kuten myös Marko Lindholmilla. Joskus seuraava juttu tiedetään hyvissä ajoin, joskus vasta syksyllä, viimeistään joulun tienoilla, jolloin työryhmään sitoutuminen viimeistään tehdään.

5. Kerro joku kommellus tämän näytelmän tiimoilta?

- Essin hahmolla Lempillä pasahti lasinen karahvi pohjasta rikki valuttaen nesteet lavalle. Essi tokas katsojille että " nyt tuli kuiva esitys". Markon kanssa saa aina olla hereillä ja viimeisin taitaa olla, kun meidän rakkain yhteistyökumppanimme Ruukin myllyn ravintolan omistajat saivat soiton, että nyt on teatterin vene karannut esityksen jälkeen ulapalle. Peloton Jaakko Salmi oli oitis noussut siltä sijoiltaan ja hypännyt hyiseen Kymijokeen pelastamaan meidän paatin. 🤘😃🤘

Kiitos haastattelusta Veli-Pekka!

Tohvelisankarin rouva

Ruotsinpyhtäällä toimii Ruukinmyllyn kesäteatteri, minkä tuotoksia on oppinut odottamaan. Siellä häärää sellainen sakki, mikä vääntää tarinasta kuin tarinasta niin omanlaisensa, että sillä on naurutakuu! Tänä kesänä on vuorossa Tohvelisankarin rouva.

Alkuperäinen näytelmä on Maria Jotunin ja se ensiesitettiin Suomen Kansallisteatterissa 1924 ja se aiheutti niin paljon pahennusta, että osa yleisöstä poistui kesken kaiken. No, minusta näytelmä on aina ollut hieman sekava, siis kestää tovin, ennen kuin pääsee kärryille, mitä missä ja milloin, kuka ja kenen kanssa. Vaan kun siimat saadaan selvitettyä, niin sitten aletaankin olla selvillä vesillä. Ruukinmyllyn kesäteatterissa tekstiin on saatu sellaiset mausteet, että lopputulos on todella herkullinen. Maustajana toimii Essi Rönnkvist ja ohjaajana Juhana Rönnkvist.

Tohvelisankarin rouva on siis näytelmä, missä tämä Julia-rouva on nainut iäkkään Adolfin, ihan vain sen takia, että Adolfilla on varakas veli, jolla ei ole testamenttia. Julia kyttää perintöä, ottaakseen sitten eron ja sen myötä Veijon, mikä on nuori, mutta varaton. Kaikki ei kuitenkaan suju, niin kuin Tohvelisankarin rouva toivoisi....

Tohvelisankari Adolf, hänen osansa vetää ihan pettämättömällä tyylillä Marko Lindholm. Kesästä toiseen jaksan ihastella hänen omaa, nasevaa tyyliään, mikä osuu ja uppoo. Replikointi sujuu siihen malliin, että sitä jaksaisi kuunnella loputtomiin, puhumattakaan eletyylistä.

Juulia, se saamarin Tohvelisankarin typerä muija, miten antaumuksella sen veti Sanna Ristaniemi. Rooli oli niin kuin just nykyajan pissaliisa, varsinainen hysteerinen hepsankeikka. Vaatteet vaihtui ja mieli. Sanna Ristaniemi onnistui niin olemaan se, itkemään ja nauramaan vuoronperään.

Essi Rönnkvist oli kahdessa roolissa: Lempi ja Riikka, joiden osat näytelmässä tulevat oikein hyvin esille.  Lempi on kännykkä kädessä ja luurit korvissa toimiva "palvelija" ja Riikka on lapsen saanut "emännöitsijä".

Riikalla onkin oleminen, kun on lapsi, jonka isää ei kukaan tiedä ja sekös kaikkia kiinnostaa!

 Veli-Pekka Ristaniemi oli taas elementissään. Meidän porukassa herätti eniten hilpeyttä hänen roolinsa Mölsänä. Se, joka on aina ihan pihalla ja höpöttää omiaan. Siis niin hupaisa rooli, että vielä ihan jälkinaurattaa. Tyyppi, joka veti ihan omaa settiä, siinä sivussa, kun muute esittivät omia roolejaan.

Hän oli myös Veijo! Mies, joka tykkää niin  äidistä kuin tyttärestä, tosin nyt oli kyseessä äitipuoli. Kumman Veijo saa tai kumpi jää käteen. Voivitsinveijo, ajetaan vaan Tandemilla...

Maria Krestjanoff on myös ihan virtuoosi. Hän vetelee myös pari  upeaa roolia.

Hän on Piia, Adlofin tytär aikasemmasta liitosta. Tyttö, jonka on saatava mies...

Vaan hän on myös Karoliina, Adolfin veljen, Justuksen vihkimätön vaimo. Ihan extrasuperläpyt sille, että hän ui vaatteet päällä!!!! (mie olisin hukkunut)

Seppo-Ilmari Siitonen, se porukan vanhin veteraani, esitti Mattia, joka on vielä ihan vauva. Ai vähänkö herätti hilpeyttä.

Hän on myös Justus, Adolfin veli, sitä,jonka perintöä kaikki ovat kärkkymässä. Onko hän kuollut, kun on kadoksissa ja kuka hänet lopulta perii?

Ruukinmyllyn kesäteatteri on ottanut hienon haasteen, kun on tehnyt klassikkonäytelmästä niin omintakeisen sovituksen nykypäivään, että meillä kaikilla oli niin mukavaa. Uskoisin, että teilläkin, kunhan näette esityksen!

Strömforsin Ruukin taidekesä

On se komia sana ja kalskahtaa hienolle, ku sanoo käyneensä Stömforsin ruukilla. Ruotsinpyhtäällä tuli oltua ja se jotenkin taipuu suussa paremmin, eikä tarvitse mallista kirjoittaa. Vaan on se messevä paikka. Viritin ystävät sille taajuudelle, että nyt olisi ohjelmassa taidetta, joten singahetaan tsekkaa sitä! Niin ja eikun menoksi.

Ensimmäisenä menimme tutustumaan näyttelyyn, missä oli esillä menneiden aikojen paja, siis sitä ruukkitoimintaa esittelevä. Heti aluksi siellä on se tuoksu, mistä vaan tykkää vai onko joku, joka ei tykkäisi tervan tuoksusta?

Onneksi kuvaamani kuva on huono, se ei kuvaa ollenkaan sitä tunnelmaa, mikä siellä oli. Tervan tuoksun lisäksi, sillä oli vettä, mikä solisi ihanasti siinä ihan silmiemme alla.  Siellä oli infotauluja ja wanhoja valokuvia, mitkä oli suurennettu ja jopa osin väritetty, kertoen ajasta ennen meitä. Oli kiva bongailla, mitkä rakennukset ovat vielä jäljellä, sillä niitä on, Luojan kiitos !

Seuraavana lennähdimme Vinttigalleriaan, Wanhan navetan vintille, missä heti ovella tulee eräänlainen kolmiyhteys - vasemmalle, oikealle vai jäädäkkö paikalleen? Jostain kumman syystä, menen kuitenkin aina oikealle ensin ja mitä siellä...

Siellä esittäytyy TANJA NYO! Hän kertoo omilla kotivuillaan näin: Minulle taide ei ole terveen järjen tekeminen. Se on sen ulkopuolella. Taide voi selittää maailmaa, mutta ei koskaan tee sitä liian valmiiksi.

"Futuristista kehonmuokkausta tutkiva abstrakti maalaussarja tarkastelee kehon tulevaisuutta tekoälyn aikakaudella." kertoo ohjelmalehtinen. Minä olin jotenkin hiukan kauhuissani ja siirryin seuraavaan näyttelyyn, kun taas yksi meistä oli näihin tauluihin kovin ihastunut!

Tällä puolella on paljon tauluja ja ne kaikki on maalannut  Ritva Larsson. Nyt olimme sillä alueella, mitä oli minunkin jotenkin helppo katsoa ja ymmärtää. Yksi meistä, oli se, joka vain vilkaisi ja meni ulos odottelemaan, hän oili pitänyt enemmän toisesta näyttelystä. Me muut sen sijaan otimme kaiken irti. Osa tauluista oli meistä hauskoja, koska ne olivat tuttuja aiheita, mutta niissä oli jotain muutettu ja teki katsomisesta erilaisen.

Sitten oli tauluja paikoista, jotka olivat tuttuja ja niitä oli kiva bongata. Lisäksi oli tauluja, jotka puhuttelivat ja minua puhutteli erityisesti tämä:

Tuli heti sellainen olo, että Tyttö-rukka, mikä sinulla on, voisinko tehdä jotain, mitä on käynyt... Vastaavia tauluja oli enemmänkin ja uskon, että on näyttelyn se osio, mistä moni voisi saada jotain.

Siinä aulassa oli valokuvia, joita oli muokattu niin, että niissä ikään kuin oli tapahtumassa jotain. Kuvat olivat Mia Westerlund'n luomuksia!

Vahva suositus tälle taidevintille, sillä siellä on jokaiselle jotakin!

Miehen kylkiluu

Juhannuksen kohokohta oli käsillä, kun suuntasimme Strömforsin ruukkikylään. Suomennettuna ihan vaan menimme Ruotsinpyhtäälle, vaikka sekin kuullostaa hienolle. Miljööhän on mitä ihanin ja syitä sinne menoon on monia ja aina voi keksiä lisää. Tällä kertaa se perimmäinen syy oli MIEHEN KYLKILUU!  Maria Jotunin klassikko, jonka ensiesitys oli jo 1914, on nyt nautittavana tuoreeltaan ja niin naurettavana. Onhan sillä naurutakuu.
Ilma oli mitä parhain, aurinko paistoi ja tuuli piti loitolla ötökät!

Juttuhan menee niin, että paljastamatta isompin juonen käänteitä, niin nostan hiukan henkilöitä. Tarinassa on kolme miestä, jotka ikäänkuin kaikki ovat kahden naisen loukussa! Niin ja sitten on vielä neljäs mies, joka ei saa sitä yhtäkään...

Apteekkarina, Jussi vaa, nii oli Veli-Pekka Ristaniemi. Kyllä oli menoa ja meininkiä, kun välillä teki mieli Ainaa ja sitten se oma vaimo Ellikin oli niin nam.

Ainan osassa iloitsi Sanna Ristaniemi, jotenkin sen oloisena, kuin olisi tiennyt, miten kaikki päättyy.

Essi Rönnkvist oli topakka Elli, jonka mieli muuttui lennosta. Oma mies, apteekkari Jussi olisi niin ihana, mutta mitä Elli näkee Yrjössä? Onhan Yrjö toki lääkäri, mutta...

Seppo-Ilmari Siitonen toimii lääkärin virassa tässä näytelmässä! Hänelle taitaa jäädä luu käteen, joskaan ei se miehen kylkiluu.

Topias on se pikkasen hei-hei, niin pihi, että laihialaisetkin kalpenis. Akka kuoli, niin eipä surettanut, vaan uusi piti saada tilalle. Juhana Rönnkvist huutaa ja mesoaa just niin, että yleisöstäkin joku pyörtyi. Ei nyt ehkä sen takia, mutta aika vaikuttavaa. No eipä silti, uusi kylkiluu oli miehelle tulossa.

Miina, joka oli jo tyrkyllä toisaalle, sai kun saikin miehen. Miinan roolissa hempukkana loistaa Maria Krestjanoff, joka oli uusi kasvo Ruukinmyllyssä.

Vapaamielinen renki Tuomas haluaisi kaksi naista. On siis kahden vaiheilla kaiken aikaa, kun ei tiedä, mitä oikein tekisi ja tekee mitä tahansa, niin ei ole hyvä - kellään! Marko Lindholm on lyömätön! Koko rooli, alusta loppuun asti oli riemullista seurattavaa ja etenkin eturivistä. Tuomas on mies, jonka haluaisi niin Amalia kuin Miinakin. Molemmat melko lailla määrätietoisesti ovat miehen päättäneet saada ja mies on naisen armoilla.

Amalia on nainen, joka tietää mitä tekee ja haluaa. Leski ja pöljän Topiaksen sisko.  Sanna Ristaniemi sukkuloi hyvin kahden roolin välissä ja tekee mainiota komediaa.

Ruukinmyllyn kesäteatteri on ihan omaa luokkaansa! Siellä on ihan omintakeinen tyyli vetää esityksiä ja hyvä mieli jää pitkäksi aikaa. Nyt vaan kaikki sinne viihtymään ja hei, arvuuttelemaan kuinka moni näyttelijöistä joutuu uimaan! Kaikkea muutakin nähtävää piisaa koko rahan edestä!

Kuvat: Kini Laine

Keihäsmatkat

Nyt kannattaa lähteä ihan mistä tahansa, sillä Keihäsmatkat on kokemisen arvoinen juttu. Ruukinmyllyn kesäteatteri Strömforsin ruukissa Ruotsinpyhtäällä on paitsi aivan mahtavassa miljöössä, niin naurutakuulla varustettu. Takuulla naurattaa!

Miten laituri kuuluu tähän juttuun, niin kyllä se vain kuuluu, sillä se on osa näyttämöä. Ihan joka paikassa ei ole luonto niin mukana lavasteissa kuin Ruukinmyllyssä. Meitä helli vielä ilmakin, joka oli niin kesäinen kuin vain toivoa saattoi. Senkö takia esitys oli niin loppuunmyyty, että allekirjoittanut aivan poikkeuksellisesti sai seurata Keihäsmatkoja sieltä sun täältä eli sain liikkua kameran kanssa ja katsoa esitystä hiukan joka kulmalta. Teinivahvistukset istuivat aloillaan ja nauttivat joka kohtauksesta.
Niin, toisin kuin yleensä, Ruukinmyllyn esityksissä kaikenlainen taltiointi on Sallittu! Lisäksi katsomo on myös anniskelualuetta.

Keihäsmatkat palauttaa mieleen Kalevi Keihäsen, takavuosien legendaarisen matkailuyrittäjän. Tämä näytelmä kertoo hänen pojastaan, Kalevi Keihänen juniorista, joka isänsä muistoksi aloittaa saman uran. Liikekumppanikseen hänelle siunaantuu Kettunen, joka on varsinainen kettu. Toimittaja Rebecca Salo lähtee mukaan ensimmäiselle matkalla ja siitähän se varsinainen Keihäsmatka alkaa. Yhtään tylsää hetkeä ei ollut ja näin myös vakuuttivat kanssani olleet teinivahvistukset. Niin, Ruukinmyllyssä ei tosiaankaan ole puutetta vauhdista, sillä semmoinen hivakka on käynnissä kaiken aikaa ja koskaan ei arvannut kuka pelmahtaa lavalle ja missä roolissa. Mahtavaa!

Juhana Rönnkvist - Kalevi Keihänen Jr.  Aluksi hän kerkesi myös olla isänsä ja sitten oma vähän tylsä ittensä eli kirjanpitäjä, joka ei oikeastaan osanut edes sitä. Kunnes ura isän jalanjäljissä urkenee. Mahtava rooli ja vaikka ei parasta lauluääntä ollutkaan, niin tulkinta oli niin koskettavaa.

 Sanna Ristaniemi veti toimittaja Rebecan roolia ja aika lailla muutakin. Todella raikasta ja piristävää katseltavaa ja kuultavaa.

Veli-Pekka Ristaniemi se oli kettuna Kettusena, niin Luizina kuin päätoimittaja Sirniönäkin. Voi vaan ihastella, miten roolista toiseen vaihto onnistui, sillä niin olivat erilaisia rooleja kaikki.

Essi Rönnkvist hääräsi myös niin monissa rooleissa, mutta pääasiassa Päivinä ja Lailana...  Hänelle nostamme hattua siitä, että koko tarinan käsikirjoitus on hänen. Sille nyt raikuvat aplodit!!!

Porukan seniori on Seppo-Ilmari Siitonen vaan yhtään ei jää nuorten jalkoihin, päinvastoin. Siitä huolimatta, pyörätuoli saa kyytiä kun kyydissä on seniori. Roolista toiseen luikahtaminen sujuu kuin veteen hyppäisi.

Marko Lindholm - saanko esitellä - Keihäsmatkat-näytelmän ohjaaja! Wau! Veteli sellaisia rooleja, missä replat paukku parastaan. Yleisö oikein odotti, että hän saapuu estradille ja kun esityksen jälkeen poistuimme paikalta, kuulin, miten yleisö huokaili: "Yrjölä oli paras".

Ari Tukiainen on merkitty muusikoksi, mutta joutui siinä venymään kaikkeen muuhunkin. Eikä ollenkaan huono juttu, hienoa!

Kaiken kaikkiaan koko näytelmä oli jälleen kerran ihan mahtava esitys siitä, mitä saadaan aikaan, kun on osaava ja reipas sakki sitä tekemässä! Annan 10 pistettä ihan kaikelle! Tuottaja Veli-Matti Koivula hääräsi siihen malliin jokapaikanhöylänä, että ei pitäisi kenelläkään olla nokan koputtamista, koska jos osaa teatteritaitojen lisäksi myös asiakaspalvelun, niin silloin on matka todella onnistunut!

Varatkaa tämä matka, sillä se kannattaa!

Miksei Jeppe juo ?

Se oli äkkilähtö puolen tunnin varoitusajalla, määränpäänä Ruotsinpyhtää ja siellä aivan valloittava Strömforsin ruukkialue, missä on Ruukinmyllyn kesäteatteri! Kertakaikkisen ihana miljöö ja esityksenä Miksei Jeppe juo? Naurutakuulla! Jos ei yhtään naurata, saa lipun hinnan takaisin. Joku perin juurin saita tyyppi vois kokeilla...

Kuva: Kini Laine

Katetusta katsomosta avautui heti hulppea maisema eli näyttämö ihan parhaimmasta päästä ja kyllä, laituri ja vesi ovat hyvin otettu huomioon, tässäkin näytemässä.

Tällä kertaa oli vanha tuttu näytelmä tehty kääntämällä se toisin päin ja se oli varsin onnistunut. Sovituksen Ludvig Holbergin tarinasta oli rustannut Essi Rönnkvist ja ohjaus on Juhana Rönnkvistin.

 Jeppe Niilonpoika ei juo vaan kiukuttelee ja äksyilee kaikkien harmiksi, jopa veneelle. Jeppenä äkseeraa Marko Lindholm ja ottaa yleisönsä hyvinkin ilmeikkäästi ja lähes kaikin mahdollisin keinoin.

Jaakon baari on keskeinen tapahtumapaikka ja siellä Jaakon roolissa heiluu Veli-Pekka Ristaniemi, joka venyy tarinan edetessä opettajaksi ja... no enpäs kerrokkaan, etten paljastaisi esityksen herkkupaikkoja. Joka roolissa upea artikulointi ja kehon kieli pääsi hyvin oikeuksiinsa.
Jukka Saarinen on Masa ja sitten taas Touko, joka taas muuntautuu moneksi. Lupsakkaasta ärsyttäväksi ja takaisin. Palkitsevaa katseltavaa!

Näytelmän upeat naiset ovat Sanna Ristaniemi ja Essi Rönnkvist. He ovat Jaakon baarin kikattavia pissa-liisoja ja sitten taas Vienona ja Kainona kaikkea muuta kuin vienoja ja kainoja. Lisäksi Sannalla on Jepen vaimon rooli.
Näytelmän veteraani on Seppo-Ilmari Siitonen, joka Paronin roolissa ei jää ollenkaan nuorista jälkeen. Hän on tarinan "pahis" ja hoitaa roolinsa yhtä ketterästi kuin nuorempansa. Jos minulla olisi hattu, nostaisin sitä hänelle.

Vauhtia piisasi ja verbaalista iloittelua, paikkakuntakohtaisia näpsäytyksiä, joista Kouvolakin sai osansa, Kymijokea unohtamatta. Kun Nordea mainittiin, olin tukehtua, sillä se oli kyllä niin osuva nappi.

Menkää hyvät ihmiset katsomaan tätä, sillä Ruotsinpyhtäällä oli kaikki puitteet todella kunnossa!

Kuvat: Minna Marttila

Ruukinmyllyn kesäteatteri