Ari Wahlsten ja Kit Karisma

 

 Ari Wahlsten on kirjoittanut jo 10. Kit Karisma-dekkaria! Uusin on Häikäilemättömät, joka noudattaa sitä vankkaa ja jännittävää sarjaa ja on ihan pakko lukea!
Oli pakko kysyä Arilta muutama kysymys suhteesta Kit Karismaan ja näin hän kertoi:

 

 

1. Ari Wahlsten ja Kit Karisma - kuinka tapasitte? Mistä se kaikki alkoi?

 

Puhemiehenä toimi silloinen kustantajani Mikko Aarne, joka kehotti minua kirjoittamaan dekkarin, koska jonkin omituisen etiäisen saaneena hän uskoi minun pystyvän siihen. Sitten piti vain ottaa selvää, minkälainen tyyppi tuleva työparini oli luonteeltaan. Totesin Kit Karisman karskiksi mutta suoraselkäiseksi kaveriksi, jolla oli yllättävän chandlerilainen suhtautuminen maailmaan - ja pidin siitä.

2. Miksi teit Kit Karismasta tummaihoisen? 

 

Kovaksikeitetyn dekkarin juuret ovat Yhdysvalloissa, ja sitä kunnioittaakseni tein päähenkilöstäni puoliksi amerikkalaisen. Ja koska iso osa amerikkalaisista on perimältään tummaihoisia, miksei myös Kit Karisma? Äitinsä puolelta hän on kylläkin vankkaa suomalaista sukujuurta.

 

3. Luomasi yksityisetsivä on varsin mielenkiintoinen, älykäs ja hauska tyyppi. Kuinka paljon hänessä on itseäsi?

 

En kyllä ole käyttänyt itseäni mittapuuna vähäisimmässäkään määrin. Onneksi. Olisin nimittäin hitonmoisessa lirissä, jos joutuisin kulkemaan Kit Karisman nahoissa niissä ympyröissä, joissa hän tapaa ammattiaan harjoittaa.

 

Kuva: Ari Wahlsten

 

4. Miten ja mistä poimit juonet jokaiseen Kit Karisma-tarinaan, jotka kuitenkin kaikki ovat itsenäisesti luettavissa?

 

Todennäköisesti sitä lukee lehtiä ja kahlailee muutenkin uutisvirrassa sen kummempia juonikuvioita juuri sillä hetkellä miettimättä. Sitten aihe putkahtaa osin jalostettuna esiin jossain ihan arkisessa tilanteessa, kuten vaikka pesutuvassa, ja silloin se pitää kirjata ylös.

 

5. Kit Karisma-dekkarisarja on jo edennyt osaan 10. Kun aloitit, oliko silloin mielessä sarja, joka jatkuu....

 

Silloin oli mielessäni vain se yksi ainoa kirja. Sen jälkeen oli tavoitteena trilogia, ja nyt en ole varma mistään.

 

Kiitos haastattelusta ja kiitos kirjoista!!! 

Pajarit-kirjasarja ja sen luoja Kari Valto esittäytyy

 Kari Valtonen, kirjailijanimeltään Kari Valto on kirjoittanut jo neljä kirjaa, joissa hän kertoo sukunsa tarinaa romaanimuodossa. Kirjojen kieli on niin mukaansatempaavaa ja henkilöt niin "eläviä", että lukukokemukset ovat taattuja!

1. Pajarit  2. Keisari  3. Loiset  4. Okatie ja lisää tulossa !!!

Kirjojen vinkit löytyvät täältä!

Koska tämä Pajarit-sarja on vaan niin luokattoman hyvä, kysäsin Karilta muutaman kysymyksen ja näin vastasi:

1. Kerrotko, mikä on sinun roolisi tässä sukusaagassa?
- Romaanieni keskeiset henkilöt Tilda ja Emil Valto ovat isoisovanhempiani, ja Ilmari ja Hilma Valto vaarini ja mummoni. Olen Ilmarin ja Hilman nuorimman tyttären, Irjan, poika.
Tutustuttuani sukuni menneisyyteen aloin jossakin vaiheessa luonnostella tapahtumia juonikartaksi, jonka
pohjalta ryhdyin kirjoittaa niitä tarinaksi. Kun Reunan silloinen toimitusjohtaja Tarja Tornaeus hyväksyi
käsikirjoitukseni kustannusohjelmaan, esikoiseni julkaistiin vuotta myöhemmin nimellä Pajarit. Näin alkoi
romaanikirjailijan- ja sukutarinan kertojan urani.

2. Onko Pajareiden talo tms. paikkoja vielä olemassa?
- Pajarin talo seisoo tänä päivänä samalla paikalla kuin sata vuotta sitten ja on edelleen alenevassa polvessa suvun hallussa. Perilliset omistavat yhä osan tilan peltomaista ja metsistä. Naapuritilatkin ovat etupäässä samojen sukujen hallussa, jotka asuttivat niitä vuosisata sitten. Vaikka Elimäen järven kuivaaminen 1950-luvulla muutti maisemaa, vähän matkan päässä aikaa uhmaa edelleen Moision mahtava kartano.

3. Kun kirjoitit Pajarit ja Keisari-kirjan aikaa myötäillen, niin miksi päätit kirjoittaa Loiset-kirjan ajassa ennen näitä?
- Kaksi ensimmäistä kirjaani olivat taustatöineen minulle aikamoinen rutistus ja tarvitsin hieman etäisyyttä
niihin. Aloitin kyllä heti Okatien kirjoittamisen Keisarin jatkoksi, mutta vaihdoin sen sitten Loisiin, koska
Tildan ja Emilin selviämistarina suorastaan vaati tulla kirjoitetuksi. Ratkaisu oli sikälikin helppo, että myös kansalaissodan aikana heille tapahtui kiinnostavia asioita. Näin Loiset taustoittaa mainiosti myöhemmästä ajasta kertovia teoksiani.

Kuva: Henna Viren

4. Mistä kaivat kaikki tiedot ja tuleeko yllätyksiä vastaan?
- Olen perehtynyt yleiseen- ja paikallishistoriaan, lukenut kymmeniä eri alojen lähdeteoksia, kelannut
suunnattoman määrän vanhoja sanomalehtiä mikrofilmeiltä, istunut päiväkausia Mikkelin maakunta-
arkistossa tutkien mm. käräjäkirjoja, haastatellut ihmisiä ja tutkinut vanhoja valokuvia ja kirkonkirjoja.
Lisäksi olen tutustunut Pajarin vanhoihin papereihin, joissa on mm. kauppa- ja perukirjoja, lainhuutoja,
maakarttoja ja joitakin kirjeitäkin. Pidän tärkeänä, että historiallisissa romaaneissani faktat ovat kunnossa.
Viime aikoina ei suuria yllätyksiä ole enää tullut vastaan, mutta aineistoihin perehtyessäni niin tapahtui
montakin kertaa, ja ne olivat kyllä sellaisia ”vau”-hetkiä! Aivan kaikkea olemassa olevaa materiaalia en ole vieläkään kokonaan tutkinut, joten jokunen vau saattaa vielä odottaa minua.

5. Mitkä ovat omat fiiliksesi, kun uppoat näihin vanhoihin sukusi vaiheisiin?
- Keskeisin tunteeni on innostus. Mielikuvituksessani elän kuvailemissani paikoissa ja eläydyn jokaiseen
kirjoittamaani hahmoon. Ja monet heistäkin elävät edelleen minussa, koska olen alenevassa polvessa
heidän verisukulaisensa. Kirjani perustuvat tositapahtumiin, ja puhuttelen lukijoita aika rankoillakin aiheilla. Todellisten tapahtumien rinnalla joudun myös päättelemään, olettamaan ja kuvittelemaan, miten jotkut asiat ovat voineet tapahtua. Näin kudon fiktiot ja faktat tarinaksi.

Toinen tunteeni on arvostus ja kunnioitus sukulaisteni elämänmittaisia ponnistelujaan kohtaan.
Selviäminen tuohon aikaan vaati uskoa ja uutteruutta. Viinakauppaan liittynyttä rikollisuutta en kirjoissani
ihannoi, vaikka kuvaankin laittoman liiketoiminnan nostattamaa innostusta nuorissa miehissä, erityisesti
vaarissani Ilmarissa. Kolmas tunteeni on kiitollisuus. Ilman esivanhempiani en olisi olemassa, eikä minulla olisi kerrottavana äärimmäisen mielenkiintoisia sattumuksia ja tarinoita heistä.

Kiitos kirjoista ja kiitos haastattelusta, Kari!

Tammi, Taisto Tammi - esityksen ohjaaja/käsikirjoittaja Piia Kleimolan sanat!

Jaalan kesäteatteri 2025 esittää ihan uudella Jaala Areenalla musiikkinäytelmän Tammi, Taisto Tammi. Tässä on käsikirjoittaja/ohjaajan mietteitä. Piia Kleimola, ole hyvä:

 1. Miten kiinnostuit Taisto Tammesta?

- Ylipäätään paikallisesta lähihistoriasta kiinnostuneena olen toki ollut tietoinen Taiston urasta ja elämästä jo pitkään. Taisto-aiheisesta näytelmäprojektista olen keskustellut ensimmäisen kerran jo reilu 16 vuotta sitten. Toimin silloin Kuusankosken Teatterin toiminnanjohtajana. Tällöin vuonna 2009 Taistosta kertovaa Rakkauden rikkaus -musikaalia esitettiin Imatran kaupunginteatterissa. Esitystä katsomassa käyneet kuusankoskelaiset jututtivat minua silloin tällöin kysyen, miksei esitystä tehdä kotipaikkakunnalla. Taiston henkisenä oppi-isänä toimineen Mustosen Matin kanssa asiasta pääsi noihin aikoihin vielä juttelemaankin. Mattia lukuun ottamatta teatterilta puuttui musiikkiprojektin vaatimaa rahaa ja resurssia. Ajatus jäi kuitenkin muhimaan.

2. Kerro roolituksesta, kuinka värväsit tähtinäyttelijät ja kaikki muut?

- Päärooliin ei voisi sopivampaa henkilöä olla kuin Taiston veljen Voiton poika, paikallinen tangokuningas Marco Lundberg. Marcon mukanaolo ratkaisi ylipäätään projektin toteutumisen. Vielä upeammaksi lähtökohdan tekee se, että Tamaran roolissa on paikallinen tangokuningatar, tuore kesäjaalalainen Aino Niemi. Eli toisin sanoen, järjestys meni niin että ensin tuli varmistus siitä, että Marco ja Aino ovat mukana. Se oikeastaan ratkaisi myös sen, että halusin tehdä käsikirjoituksen itse. Taiteellisen työryhmän Ilja Kaskimaan, Anu Itkosen, Helena Hankosalon ja Jaana Lundbergin lisäksi mukana on lisää paikallista voimaa yli 40 harrastajateatterilaisen myötä. Tämä esiintyjäporukka löytyi lähinnä elokuussa 2024 pidetyn kaikille kiinnostuneille tarjotun avoimen infotilaisuuden myötä. Keväällä 2025 harjoitusten alettua etsimme vielä erikseen muutamaan miesrooliin näyttelijät. Hieno jengi koossa!

Kuva: Markku Ahtiainen

3. Mistä sait tietoja kaikista haastateltavista?

- Ensimmäinen haastatteluhetki oli Marcon kokoama. Paikalla oli muun muassa Marcon täti, Taiston ja Voiton sisko Tekla Salminen sekä Taiston kanssa pitkään soittanut Seppälän Jokke. Heidän avullaan avautui lähtökohta ja Taiston uran alkuvaiheisiin liittyneet henkilöt. Toinen tärkeä lähtökohta oli Seppäsen Kimmon tekemä tietokirja Valonheittäjien varjossa soittaa Blues eli Kuusankosken tanssiyhtyeiden historia 1920-1969. 

- Käsikirjoituksen lähtökohta on se, että olen yrittänyt keksiä mahdollisimman vähän. Sitä enemmän olen kuunnellut, lukenut, koonnut ja jäsennellyt. Näytelmän repliikeistäkin osa on esikuviensa ’omia sanoja’ lehtihaastatteluista, löytyneistä tallennemateriaaleista ja tallennetuista haastatteluista. Esimerkiksi Tamaran repliikit perustuvat hyvin pitkälle hänen itsensä kirjoittamaan teokseen Lohikäärmeen pahvikulissit. Juonnot ja fanien repliikit on lainattu suoraan Taiston fanilehdistä.

4. Millainen työmaa on pitää niin iso porukka kasassa?

- Kieltämättä ison työryhmän luotsaaminen vaatii huolellisesti mietittyä etukäteissuunnittelua sekä hmm... vahvaa prosessinhallintaa ja sinnikästä keskeneräisyydensietokykyä. Nyt kun katson harjoituskautta taaksepäin, voin tyytyväisenä sanoa, että me pysyimme aikataulussa ja välitavoitteissa tosi hyvin. Aika riitti sittenkin!

5. Näytelmä on valmis, miten tyytyväinen olet lopputulokseen?

- Kliseinen vastaus, olen väsynyt mutta onnellinen. Olen todella ylpeä siitä, mitä me olemme saaneet aikaan! Eikä pelkästään taiteellinen puoli, vaan myös tuotanto. Nostan hattua Jaalan Nuorisoseuran porukalle, Topi Kati Pauli ja muut. Ensinnäkin näin isoon tuotantoon tarttuminen vaatii melkoisen rohkeuden. Ja työmäärä on vapaaehtoisvoimin pyöritettäväksi melkoinen. Arvostan.

Kiitos Piia haastattelusta ja nyt kaikki Jaalaan!

Yksi lensi yli käenpesän - Jan Mykkänen kertoo roolistaan suljetulla osastolla

 Haminan teatterin Yksi lensi yli käenpesän - esityksessä Randle P. Murphy'n roolissa loistaa suljetulla osastolla Jan Mykkänen. Muutaman kysymyksen hänelle esitin ja näin hän vastasi:

1.    Miten sinä löysit tiesi Haminan teatterin näyttämölle?
-    Kipinä teatteriin on syttynyt jo nuorisoteatterissa (NYT) kouluajoilta, jota ohjasi Sirpa Sandström. Siinä sitten tuli odotettua pidempi taiteellinen tauko. Siellä se jossain lohkojen välissä kyti vuoteen 2016 asti. Olin jonottamassa pankissa tiskille kun syntyi ajatus että mieli tekisi vielä.. teatteriin siis. Ja siitä sitten tyrkylle menin ja pääsin Ulvovaan Mylläriin posteljooni Piittisjärveksi Haminan Kesäteatteriin.

2.    Teitte nyt Ken Kesey’n Yksi lensi yli käenpesän. Kuinka juuri se valikoitui ohjelmistoon?
-    Kyllä se lähti niinkin tylsän yksinkertaisesti, että jokunen vuosi sitten oltiin lähdössä teatterilta kotiin iltasella ja siinä Raittiustalon ulko-oven edessä juteltiin teatterin aktiivin ja Kinohaminan Marja Qvarnströmin sekä silloisen Teatteriyhdistyksen puheenjohtaja Hämeenniemen Jaakon kanssa. Ilta oli pitkällä ja väsyneitä oltiin. Pohdittiin näytelmävalintoja ja miten sattuikaan, että klassikoista tykättiin me kaikki kolme ja jokuhan meistä heitti että ”entäs Yksi lensi yli käenpesän?” Ja siinähän se oli! Yksimielinen päätös kuin suljetulla osastolla.

3.    Olet ollut monissa erilaisissa rooleissa ja nyt Yksi lensi yli käenpesän Randle P. McMurphy. Miten rooli sinulle napsahti?
-    Kyllä se oli ohjaaja Ville Virkkunen, joka sen tuomion pani alulle. Ville roolitti meidät kiva, että napsahti. Voihan se olla, että ohjaaja Espoosta vaan halusi hauskuuttaa itseään ja nähdä mulla myös nämä kauheat pulisongit.

Kuva: Mari Salmenhaara

4.    Kuinka valmistauduit tähän rooliisi?
-    Onhan tällainen rooli vähän eri kuin joku koominen höpöttäjä. Vielä kun on kyseessä melkoinen klassikko, niin kyllä siinä on se kunnioitus alkuperäistä teosta kohtaan. Leffan katsoin useampaan kertaan. Kirjan lukemista harkitsin mutta se jäi.. olen ollut aina huono lukemaan (tietäjät ja entiset opettajat tietää). Halusin rakentaa roolia niin että alkuperäisen teoksen ja McMurphyn luonne säilyisi mutta ilman suoraa kopioimista. Jokainen löytää itsestään kyllä helposti pienen palasen hulluutta. Sitä voi olla monenlaista ja kuka sen lopulta voi määritellä? Sivustakatsojalle se voi näyttää luonteenpiirteeltä.

5.    Sinulla on päivätyösi?! Mistä revit aikaa teatterille?
-    Sitä itsekin olen joutunut välillä pohtimaan. Teatteri antaa mutta myös ottaa paljon. Eipä tarvitse tuskailla minne sen kaiken vapaa-ajan oikein tuhlaisi.. 

Kiitos haastattelusta, Jan!

Kalle Kurikkala ohjasi Kotkan Kairoon SuomiRock-revyyn - miten se meni?

Kalle Kurikkala on Kotkan teatterin näyttelijöitä, mutta nyt hän on ohjannut Ravintola Kairoon mahtavan Kriisistä kriisiin SuomiRock-revyyn. Näin hän kertoo tästä revyyn valmistumisesta:

 1. Millainen tilanne oli, että päädyit ohjaajaksi tähän revyyseen?

Minua on jo pitkään kiinnostanut ohjaaminen. Pääsin viime vuonna ohjaamaan Kotkan kaupunginteatterin Vappushown, joka meni mielestäni hyvin ja sain myös kivaa palautetta. Sen jälkeen rohkenin kollegoiden kannustuksesta kysymään teatterinjohtajalta, voisinko ohjata lisää ja tässä sitä ollaan!

2. Olette kaikki yhdessä laatineet käsikirjoituksen, kuinka se syntyi?

Käsikirjoitimme revyyn yhdessä näyttelijöiden ja kuiskaaja-järjestäjän kanssa. Teimme yhdessä kirjoitusharjoituksia, keskustelimme erilaisista kriiseistä ja esityksen tyylilajista sekä kuuntelimme paljon musiikkia. Yleensä meni niin, että ensin kirjoitimme ja keskustelimme yhdessä, sitten jokainen kirjoitti yksin kohtauksia, joita kokoonnuimme yhdessä lukemaan. Saimme toisiltamme palautetta teksteistä ja niiden pohjalta kohtauksia kehitettiin eteenpäin. Kun materiaalia oli mielestäni riittävästi, tein kohtauksista kokonaisuuden, joka sitten luettiin. Sen jälkeen vielä muokkasimme sitä yhdessä ja näyttämöharjoituksien aikana se muovautui tähän nyt nähtävään muotoonsa.

3. Kriisistä kriisiin - heijastuvatko omat kriisit esityksessä?

Nyt voin puhua vain omasta puolestani kirjoittajana. Itse lähdin pohtimaan kriisejä ylipäänsä ja millä kulmalla niistä saisi toimivan kohtauksen. En niinkään miettinyt omia kriisejäni, vaan enemmänkin mikä minusta on hauskaa tai mitä haluaisin itse nähdä teatterissa. Joten sillä tavalla kriisit eivät ole omasta elämästä, mutta totta kai me tuomme tekemäämme taiteeseen aina jotain itsestämme. Myös siksi on etu, että kirjoittajia on ollut useita: kaikille löytyy varmasti jotain samaistuttavaa ja omaan huumoriin sopivaa.

4. Biisivalinnat olivat todella hyviä, miten ne valikoituivat?

Kiitos, kiva että pidit! Kuuntelin paljon suomirock biisejä, joista etsin kriisi-teemaan sopivia sanoituksia. Ja niitähän löytyi yllättävän hyvin. Jokainen käsikirjoittaja sai ehdottaa kappaleita ja monesti ne oli jo kirjoitettu kohtauksiin sisään. Kuuntelimme myös yhdessä musiikkia ja löysimme yhteisiä suosikkeja. Lisäksi pohdimme, mitä biisejä suomirock-revyyssä pitäisi olla, jotta katsojan odotukset täyttyisivät. Lopputulokseen kuitenkin valikoitui esityksen teemaan ja dramaturgiaan parhaiten sopivat biisit. Mielestäni kokonaisuus on onnistunut valikoima suomirockia klassikoista nykypäivään.

5. Mikä oli ohjaamisessa haastavinta?

Moni asia oli uutta ja myös siksi haastavaa, sillä tämä on ensimmäinen suurempi ohjaustyöni. Ehkä eniten yllätti ja haastoi kaikki se työ, mitä ohjaajan tulee tehdä harjoitusten ulkopuolella. Pitää suunnitella harjoitukset hyvin, jotta siellä voi olla vapaa tekemään taidetta muiden kanssa. Valmistautuminen muistuttaa näyttelijän valmistautumista harjoituksiin, mutta se pitää tehdä jokaiseen rooliin sekä muihin osa-alueisiin kuten valoon ja ääneen. Onneksi valmistautumista ei tehdä aina yksin, vaan yhdessä suunnittelijoiden kanssa ja harjoituksissa teosta valmistetaan yhdessä koko työryhmän voimin.

 Kuva: Niklas Riihelä

Tahdon vielä toivottaa kaikki lukijat lämpimästi tervetulleiksi Kotkan kaupunginteatteriin katsomaan Kriisistä kriisiin -suomirock-revyytä ja muita näytelmiämme. Seuraava ensi-ilta on Täydellinen lauantai -farssikomedia Suurella näyttämöllä 17.2. Revyyn osalta lipuista jo 70% myyty, joten osta omasi pian!

Kiitos Kalle haastattelusta ja ottakaa hänen tervetuliaistoivotus tosissaan!

 

Pirkko Lahti ja Minna Maijala kertovat kirjan synnystä

 Tässä taannoin tutustuin upeaan kirjaan, mikä käsittelee "Rouva Mielenterveyttä".  Pirkko Lahti oli mm. Suomen Mielenterveysseuran pitkäaikainen toiminnanjohtaja. Minna Maijala on saanut pakattua yhden rikkaan elämän kivan tiiviiksi paketiksi, että se on varsin antoisa lukukokemus. Miten tämä kirja syntyi, siitä kertovat sekä Pirkko, että Maija, joille lähetin kysymykset ja joihin he itse omin sanoin vastasivat.

Kuva: Otava

1. Mikä oli lähtökohta tälle kirjalle: Pirkko Lahti - kuuntelija?

Pirkko: Minulla ei ollut mitään lähtökohtaa: oma elämä ja työ ????

Minna: Kirjan lähtökohtana oli Pirkko Lahden syvästi merkityksellinen ja pitkäaikainen työ mielenterveysalan vaikuttajana. Mielenterveysala on tämän päivän yhteiskunnallisten kriisien vaikutuksesta ajankohtaisempi kuin koskaan, henkinen pahoinvointi on tutkimusten mukaan lisääntynyt ja erityisesti lasten ja nuorten tilanteesta ollaan huolissaan. Halusin Pirkko Lahden kanssa peilata tämän hetken mielenterveystilannetta historiaan, miten hänen uransa varrella on asioita katsottu ja miten paljon asioita on edistetty kolmannen sektorin eli järjestöjen ansiosta. 

2. Miten löysitte toisenne? Kirjailija ja kohde?

Pirkko: Monesti pyydetty elämäkertaa, en ole suostunut. Minna taivutteli ja kai hieman imarteli se, että hän oli kirjottanut Canthista ja Valasta ja sitten minusta!!!! Minna soitteli, tapasimme, harkitsin jonkin aikaa ja suostuin.

Minna: Otin yhteyttä Pirkkoon ja houkuttelin hänet mukaan kirjaprojektiin. Sillä oli suuri merkitys, että halusin kirjoittaa hänen tarinansa nimenomaan asianäkökulmasta nostaen mielenterveystyötä esiin.

3. Millainen oli se tapa, millä kirjaa tehtiin?

Pirkko: Tapasimme ja juttelimme. Tuli pitkiä taukoja koronan takia (mieheni oli monisairas ja piti varoa vierailijoita). Minna kirjoitti Katri Valasta välillä ja tätä meidän juttuamme lykättiin. Sitten tämä kirja kasattiin ja Minna teki pohjatyöt ja haastatteli minua.

Minna: Kirjaa varten tehdyt haastattelut olivat tarkoituksella keskustelevia ja varsin avoimia. Puhuimme paljon myös päivänpolttavista asioista, joista löytyi usein yhdistäviä piirteitä menneiden yhteiskunnallisten muutosten kanssa. Painopiste keskusteluissa oli yhteiskunnallinen, pohdimme Pirkon elämäntarinan rinnalla laajasti mielenterveysalan kehitystä.  

Kuva: Otava: Jonne Räsänen

4. Ajatus tämän päivän mielenterveyteen?

Pirkko: Tällä hetkellä avun saanti on vaikein asia. Ongelmia on lapsilla, nuorilla, ja kaiken ikäisillä, mutta ei löydy auttajia. Yhteiskunnan haavoittuvuus heijastuu ihmisten arkeen ja ei ole helppoa löytää auttajaa, joka ottaisi potilaasta ”kopin” ja hoitaisi kuntoon, vaan asiakas joutuu juoksemaan eri ihmisten hoidoissa.

Minna: Pirkon ajatuksista mukaani on tarttunut erityisesti konkretian ja arjen kannattelevan voiman suuri merkitys. Joka päivä ei tarvitse tehdä ihmeitä, riittää että arki rullaa, syö, liikkuu ja nukkuu kohtuullisen hyvin, ja huomaa arkisen onnen läheisten ja ystävien kanssa olemisessa. 

5. Millaista palautetta kirja on poikinut?

Pirkko: Saamani palaute: Kiinnostava kirja… ootpa tehnyt töitä… en tiennytkään… paljon yksityiskohtia… pääasiassa myönteistä... eivät kai kehtaa kertoa minulle muuta.

Minna: Monet ovat olleet yllättyneitä, miten valtavan monipuolinen työura Pirkko Lahdella on ollut niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Julkisuudesta tuttu Pirkko on vain pieni osa hänen työstään. Mielenterveysalan järjestötyön kentän kuvausta on myös kiitelty, siinä on ollut monille paljon uutta. Pirkon viesti armollisuudesta itseä kohtaan, kohtuullisuudesta ja hyvän arjen korostamisesta on myös koettu hyvin voimaannuttavana, sitä ihmiset tuntuvat paljon tarvitsevan tänä päivänä.

Äidinmaa-näytelmästä kertoo Mira Helli

Äidinmaa-näytelmää esitettiin jo viime vuoden loppukesästä. Kun tämä näytelmä valittiin Työväen Näyttämöiden liiton järjestämille 45. Työväen Näyttämöpäiville, jotka järjestetään Mikkelissä tammikuun 2023 lopulla, niin oli lämmiteltävä esitys uudelleen. Yksi alkuperäisistä näyttelijöistä ei sitten pääsytkään, joten osaan pestattiin Mira Helli ja näin hän kertoo, miten kaikki kävi?

1. Miten "jouduit" tähän näytelmään?

- "Jouduin" tähän näytelmään, kun yksi näyttelijä jäi pois niin Milja (ohjaaja) kysyi minua. Mietin päivän verran ja suostuin. Olisi jäänyt harmittamaan suuresti, jos en olisi tarttunut tähän tilaisuuteen.

2. Millainen rupeama se oli treenata rooli itelleen, kun muilla se oli jo hallussa?

- Oli todella haastavaa lähteä tekemään tätä, koska oli kaksi viikkoa aikaa opetella rooli sekä stemmalaulut. Treenasin yksin tekstiä aina, kun oli vapaata. Läpimenoja oli neljä sekä yksittäisiä kohtausharjoituksia muutama.

Kuva: Milja Marttila

3. Kuinka koit oman roolisi?

- Oman roolin luominen tapahtui paljolti ohjaajan kanssa, koska hän laittoi miettimään millainen ihminen on kyseessä ja millaisia tunteita hän kokee. Katsoin myös näytelmän tallenteen pariin kertaan ja olen nähnyt livenä näytelmän. Koen roolini hyvin vahvasti, pystyn helposti luomaan tämän ihmisen katkeruuden itseeni ja lavalla olo on helppoa.

4. Miten sinua itseäsi koskettaa tämä esitys, sen teema?

- Tämä esitys kosketti jo kesällä kyyneliin asti ja jossain kohtaa näytelmää on edelleen vaikea pidättää kyyneleitä. Näytelmän teema on todella koskettava suruineen sekä iloineen. Rakastan näytelmän lauluja sekä vahvoja hahmoja. Kun käsitellään monen sukupolven vaikeita asioita niin siihen on helppo samaistua koska omassa suvussakin on paljon kipeitä asioita, joita ei ole käsitelty.

5. Oletko jatkossa ja jos, niin asteikolla 1-5, jännittääkö?

- Olen jatkossa  Mikkeliin mennään viikon päästä ja kyllä jännittää vitosen verran   

Äänikirjakirjailijat

 Johanna Tuomola ja Meritta Koivisto ovat kirjoittaneet Storytel'lle vain äänikirjoja. Molemmat kuuluvat todella hyviin kirjoittajiin, joiden kirjoja olen lukenut. Nyt oli ihan pakko kuunnella myös äänikirjat. Minulle se oli helppoa, koska äänikirjat ovat osa elämääni, mutta mitä se on kirjailijoille?

Näin vastasivat Meritta ja Johanna:

1. Kun te molemmat olette nyt kirjoittaneet kirjoja Storytelille vain äänikirjamuotoon, niin, mistä se sai alkunsa?

Meritta: Kiinnostuin äänikirjan suomista mahdollisuuksista. Minulta on julkaistu kolme painokirjaa, ja olen taustaltani elokuva- ja TV-käsikirjoittaja, joten myös uusi avaus innosti.

Johanna: Mari Värri, joka polkaisi Storytelin alkuun Suomessa, otti yhteyttä ja kysyi olisinko kiinnostunut kirjoittamaan 10-osaisen äänikirjasarjan. Konsepti oli minulle ennestään tuntematon, mutta vaikutti heti kiinnostavalta. Tapasimme käydäksemme tarkemmin läpi mitä tällainen projekti pitää sisällään, ja jo kotimatkalla pääni alkoi raksuttaa ideoita, joista moni sitten päätyi ensimmäiseen Oikeuden varjo -äänikirjaan. 

2. Tuleeko niistä kirjoista koskaan painettua versiota?

Meritta: Se riippuu ensisijaisesti siitä, miten Storytelin omistamassa Gummeruksessa suhtaudutaan äänikirjojen painattamiseen. Sukulaisesta on kovasti toivottu painokirjaversiota, ja toki kirjailijana toivon, että tuo toive toteutuu joko Gummeruksen tai jonkun muun kustantamon kautta.

Johanna:  On mahdollista, että näistä tulee myös printtiversiot. 

Kuvassa: Johanna Tuomola

3. Kirjoitatteko vielä painettuja kirjoja?

Meritta: Kyllä, olen kirjoittanut romaania jo usean vuoden ajan, mutta työ edistyy hitaasti vähäisten apurahojen turvin.  

Johanna: . Kirjailijalle ei ole juurikaan eroa kirjoittaako ääni- vai painettua kirjaa. Tarina on molemmissa pääroolissa, ja toivottavasti tulen vielä kirjoittamaan kumpaakin muotoa

4. Mikä on teidän oma suhtautumisenne äänikirjoihin?

Meritta: Toivon laaja-alaista kulttuurista näkemystä. Mielestäni kirjojen merkitys ei muutu, onko tarina otettu vastaan kuulo- tai näköaistin kautta. Kun kirjoitan äänikirjaa, suosin tiiviimpää ilmaisua, ja uskon, että ammattitaitoinen lukija saa esiin sävyt ja sanojen painotukset.

Johanna: Pakko myöntää, etten itse ole äänikirjafani. Se vaatisi totuttelua, johon olen toistaiseksi ollut melko laiska. Mutta useimmat Storytelin julkaisemat äänikirjat löytyy palvelusta myös e-kirjana, mikä on minulle kaikkein mieluisin tapa syventyä kirjaan. 

Kuvassa Meritta Koivisto. Kuva: Ari Haimi

5. Kertokaa, miksi, miten ja missä kannattaa kuunnella äänikirjaa?

Meritta: Jokaisella on oma tapa kuunnella äänikirjaa – ja onhan se hienoa, että kirjojen maailma on avoinna olinpaikasta riippumatta.

Johanna: Äskeisestä vastauksesta voi päätellä, että olen jäävi vastaamaan miksi, miten ja missä kannattaa kuunnella äänikirjoja. Mutta jos kuuntelisin, vastaisin todennäköisesti lenkillä ja autossa. 

Kiitos haastatteluista, Meritta ja Johanna

https://www.storytel.com/

Kirjailija Juha Mäntylä kertoo pienoisromaanien taustoista

Kirjailija Juha Mäntylä kertoo jazzin sävyttämistä pienoisromaanien syntyvaiheista.

1.   Olet kirjoittanut neljä ihanaa, pientä kirjaa, joissa on kaikissa jokin mystisyys mukana. Mistä se alkoi, mikä oli se lähtökohta näille kirjoille?

-         Audrey, rakkaani oli ensimmäinen ns. pienoisromaani. Se kulki alkujaan nimellä Tuorila, joka on kotikyläni Merikarvialla. Sinne myös sijoittuu tarinan alku ja lopulta myös päädytään takaisin Tuorilaan, aivan kuten muissakin näissä pienoisromaaneissa. Kirjoissa puhutaan kahdesta miehelle tärkeästä paikasta, ja niitä verrataan myös hyvin paljon toisiinsa. Toinen on Tuorila ja toinen on New Orleans, tarinassa molemmat erittäin suosittuja jazz -paikkoja. Aluksi kirjan tarkoitus oli kuvastaa pienessä kylässä asuvan miehen elämää ja sitä kun hän kohtaa naisen ja rakastuu tähän. Tarina jatkui tämän salaperäisen naisen katoamisella. Mies päätti lähteä etsimään tätä upeaan New Orleansiin, jossa hän tapasi myös toisen rakkautensa, jazzin. Mun tarinoissa mystisyys ja normaalisuus kulkevat käsikädessä. Mä voin yhtäkkiä tarinoissani kävelyttää, vaikka Miles Davisin tai Chet Bakerin mukaan tarinaan ja se on minusta normaalia, ehkä toisesta ei ole. Miles ja Chet voivat olla ihan normaaleita ihmisiä, jotka kulkevat meidän jokaisen kanssa keskellä pientä kylää. Mystisyys on paljon kiehtonut ja oon lapsesta asti jo katsonut esimerkiksi televisiosta kaikenlaisia U.F.O:hin liittyviä ohjelmia. Samoin myös nähnyt ja kuullut asioita jotka kaikki eivät näe tai kuule. Ehkä sitä voi sanoa kurkistukseksi näkymättömän maailman puoleen. On tullut vastaan asioita joista en ole tiennyt ja olen ne esimerkiksi kirjoittanut juurikin näihin tarinoihin.

 

2.      JAZZ - kuuntelet jazzia kirjoittaessasi. Mikä merkitys sillä on?

-         Jazz on tärkeä osa mun kirjallisuutta. Esimerkiksi nyt syksyllä ilmestyvä Joulukalenteri kirjasarjan kuudes osa Hotelli Sylvia sisältää tarinan nimeltään Herra Davisin sininen puku, jossa hyvin vahvasti kuljetaan Miles Davisin jäljillä ja myös tarina on kirjoitettu kuunnellen mm. Davisin musiikkia. Samoin näillä neljällä pienoisromaanilla on jokaisella oma teemakappaleensa jotka seuraavat vahvasti tarinan mukana. Jazz musiikkina on monipuolista ja se antaa soittajalle vapauden tulkita. Parhainta jazzia on pienillä klubeilla, joihin on kerääntynyt liuta soittajia ja he mittelevät kilpaa keskenään ja nokittelevat toisiaan mitä uskomattomilla sooloillaan. Samoin kirjoittajana minulle, se antaa vapauden kirjoittaa. Jazzia ja kirjoittamista voi hyvin verrata toisiinsa, se on parhaimmillaan improvisaatiota ilman mitään ennakkoon sovittua säveltä tai tekstiä.

 

3.      Kirjasi ovat täynnä tunteita. Millaista niitä on kirjoittaa?

-         Kirjoittajia on monenlaisia, jotkut tekevät hyvin tarkkaan muistiinpanot mitä missäkin luvussa tapahtuu, mutta mulle se tyyli ei sovi. Saan kirjoitettua parempaa tekstiä niin, että annan oman ajatuksen kulkea vapaana ilman mitään pakonomaista tarvetta saada täyteen monta sataa liuskaa tekstiä. Ehkä näistäkin kirjoista tuli sen vuoksi niin hyviä ja täynnä sellaista mystistä latausta koska en ole kertaakaan ajatellut, että nyt pitää saada aikaa tekstiä sata liuskaa vaan olen vapaasti saanut päättää käsikirjoituksen silloin, kun olen halunnut lyödä sen viimeisen pilkun. Lyhimmillään näissä kirjoissa on yksi luku vain yhden lauseen pituinen ja se mielestäni kertoi silloin kaiken tarpeellisen siinä luvussa. Kappale löytyy Olet valoni, Audrey kirjasta: Luku 56 ja se kuuluu näin: Sydämeni sykki, kipua. Tuo hetki kuvastaa sitä, kun Audrey on kuollut ja kaipuu on kova. Luulen, että jos mulla olisi ollut jokin tavoite tekstin suhteen, niistä ei olisi tullut niin puhuttelevia lukijoille kuin ne nyt ovat.

Kuva: Suvi Siipola

 

4.      Kaikki se mystisyys ja unet, voitko kertoa, miten sait ne mukaan?

-         Mystisyys ja unet ovat kirjojen yksi kantava voima. Kun ne sekoittaa nykypäivään ja mukaan vielä aikaa, jota elettiin lähes sata vuotta sitten. Kun hämmentää tätä soppaa vielä vertailemalla omaa pientä kotikylää ja suurta New Orleansia keskenään, saadaan aikaan melkoinen soppa. Toi on mun maailma, missä mun pääni elää ja jos olisi mahdollista päästä aikakoneella jonnekin, se olisi mahdollisesti juuri New Orleans ja siellä olevat jazzklubit. Voisin hyvin kuvitella itseni istumassa kuuntelemassa kirjojen hahmon Milton ”Milt” Kingin esiintymistä. Varmaan ne parhaimmat tarinat lähtevät siitä, mitä itse haluaa kokea. Jos itse on kokenut ja nähnyt jotain mystistä, niin se on helppo tuoda mukaan tarinaan ja laajentaa sitä näkemystä, mitä kaikkea unet ja mystiset asiat voivat romaanissa tarjota.

 

5.      Osaatko itse soittaa, esim. trumpettia?

-         Trumpettia en osaa soittaa mutta jos saisin sormen napsautuksella jonkun soittimen soittotaidon itselleni, se olisi joko trumpetti tai saksofoni. Olisihan se mahtavaa päästä jonnekin jazz-klubille soittamaan yhdessä Miles Davisin, Chet Bakerin tai Charlie Hadenin kanssa, jos se olisi mahdollista tai oikeastaan miksei se olisi? Mun soittotaito on hyvin rajallista. Ala-asteella pakollinen nokkahuilu ja pianolla osaan soittaa jotain, mutta hyvin, hyvin vähän.

Kiitos haastattelusta Juha!

Olli Sarpon sisarukset

Olli Sarpo on kirjailija, jonka kirjoitukset eivät pitkästytä lukijaa millään lailla, ei ainakaan pituuksillaan. Hän kirjoittaa napakoita, pieniä tarinoita, mutta ajatuksiltaan suuria.

Olemisen tapaluokkia on ilmestynyt 2018 ja kansien väliin mahtuu hyvin ne "olemisen tapaluokat".

Tuokiokuvia ja arkisia merkintöjä, yksipuolisia vuoropuheluja ja sikermä selviytymisiä. Tarinoita ihmisistä, joista ei muutoin puhuttaisi, joita kukaan ei mainitse, edes sivulauseessa. Heillä on pieni elämä Olli Sarpon kirjoissa, sillä..

....Olemisen tapaluokilla on sisar! Onko se sisko vai sen veli, mutta joka tapauksessa samaa sukua, sillä onhan molemmilla sama isä.
Sisäolennoista syntyi 2020 ja jatkaa samaa tyyliä, mutta silti erilaista. Kuten sisaruksilla, niin heissä on jotain samaa, mutta silti oma luonteensa. Niin on näilläkin.

Sisäolennot on myös täynnä niitä olentoja, joilla menee joten kuten. Ne kirjoittelevat kirjeitä, ne elävät tai ovat eläneet ja onpa tarina, mikä on kirjoitettu takaperin. Tarinat ovat kiinnostavia, ne hämmästyttävät, ne kummastuttavat, ne nostattavat hien silmiin, ne laittavat ajattelemaan ja jokaisessa on aina se jokin.

Olli Sarpolla on kieli, mitä on kiva lukea. Se on äärimmäisen selkeää ja se maistuu hyvälle.
Näissä kirjoissa tarinat ovat sellaisia, että niitä voi lukea ihan miten tahansa, vaikka lopusta alkuun tai siltä väliltä. Peräjälkeen, yhtä kyytiä tai vain silloin tällöin.
Kirjat ovat REUNAn kustantamia ja nähtäväksi jää, tuleeko muita sisaruksia!? Toivottavasti!

Jos tää juttu ei ole vinkki, niin sitten ei mikään!

Tässä vielä haastattelu:

Kulttuuritalo Wanha Rautakauppa 2v.

Miepä olinkii eilee synttäreillä! Kouvolan Myllykoskella, tuttavallisesti vaan Mylsäs, on ihana Wanha Rautakauppa, missä ei tosin ole rautaa eikä nauloja, mutta kirjoja sitäkin enemmän. Kirjoja, joissa on rautaisannos nautintoa ja niitä voisi hyvin kutsua rakennustarpeiksi, nauloiksi elämän lankkuaitaan. Noh, mutta, tämä lämminhenkinen kauppa täytti 2v ... ja meillä kaikilla oli niin mukavaa, ois jospa oisit voinut olla mukana.

Kirjakaupan ja Reuna-kustantamon Äiti, Tarja Tornaeus avasi päivän kekkerit klo 12:00. Hän myös esitteli henkilökuntansa. Kuvassa Toini Lehto ja Jarkko Ryynänen. Lisäksi Markku Nykänen ja nuori Odessa Perttola. Alansa osaajia.

Musiikista vastasi Reunan äänikirjaporukka ja ei sitten mitään höpöhumppaa, vaan Ääänisen aallot ja muita sota-ajan lauluja.
Lauluäänillään meitä ilahduttivat Helena Berg ja Netta Herranen. Kosketinsoittimissa pimputti Timo Trygg. Kitaraa rämpytti Tero Tielinen ja basson varressa jumputti Ilkka Trygg . Hekin lauloivat! Ihan uskomattoman hieno pumppu! Olin vaikuttunut!

Miksi kuulimme sota-ajan lauluja niin siksi, että sen jälkeen julkistettiin Esko Mälkin kirja Rintamalla ja kotona Kannaksella. Eskoa haastatteli Eero Poikela. Tuli hyvä mieli, että niinkin iäkäs ihminen kuin Esko Mälkki kirjoittaa kirjan ja ajoista, jotka ovat meidän historiaa.

Kuva: Jorma Hyvönen

Itse pääsin haastattelemaan Leo Laurilaa, jolta ilmestyi jo kolmas kirja. Tämä uusin on nimeltään Pako maalta ja kertoo nuoren pojan elämästä sodan jälkeisessä Suomessa. Tässä on kirjavinkki!

Tämän jälkeen Tarja Tornaeus nousi estraadille Anne Tarsalaisen kanssa ja he esittelivät Annen uutuuskirjan Lupaus Jaltalla. Olin paennut tässä vaiheessa kaffelle ja kaakulle!

Kuva: Jorma Hyvönen

Äärimmäisen mielenkiintoista oli kuunnella, miten Reuna-kustantamo alkoi tuottaa äänikirjoja! Ihanalla sitkeydellä ja tekemisen meiningillä on menty eteenpäin kuin katujyrä ja nyt tulee äänikirjoja. Paneelikeskustelussa itse tekijät valottivat meille fiiliksiä siitä, miltä se tuntuu ja mitä se on, kun äänikirja tehdään.
Vas. Tero Tielinen vastaa tekniikasta ja tekstin editoinnista, mikä vaikutti todella vaikealta, mutta hän kertoi nauttivansa siitä! Netta Herranen on lukenut tietokirjan Ei äitimateriaalia ja Helena Berg Katariina Hakaniemen Suora Lähetys. Jarkko Ryynänen toimii tuottajana. Ilkka Trygg luki Leo Laurilan Jannen ja Elisan kapinan ja Timo Trygg Elina Saksalan kirjoittaman Kisu - Onnestain on puolet sinun.

Tätä porukkaa olisi kuunnellut enemmänkin! Jotenkin on hienoa, kun ihmiset kertovat, miten pitävät tekemisestään, vaikka tekisivät sitä kaiken muun työn ohella.

En hievahtanutkaan paikaltani, sillä kun vuorossa oli selkokirjailija Sanna-Leena Knuuttila, häntä kuunteli ihan korvat höröllään. Hän kertoi selkokirjailijan työstä ja kirjoistaan, mitkä valaisevat hyvin sodan ajan kotirintaman naisten asemaa. Heti hänen jälkeen tuli Silja Vuorikuru, joka taas on selkomukauttaja eli hän mukauttaa ns. normikirjaa selkokielelle. Siitä saatiin hyviä esimerkkejä, kun Erja Noroviita lausui tekstejä ensin alkuperäisenä ja sitten selkomukautuksena.

Erittäin hyvä tietopaketti ja tunsin tämän jälkeen olevan astetta viisaampi.

Viimeisenä kirjallisessa ohjelmassa oli Tiina Tainion haastattelu kirjastaan Hengästyttävä henkisen kasvun vuosi. Häntä haastatteli Sissi Ramstedt. Heidän mukava vuorovaikutteinen keskustelu oli hengästyttäviä tarinoita täynnä ja luulenpa tarttuvani kirjaan.

Sokerina pohjalla oli Elämä on väkevää-konsertti. Harri Saksala tulkitsi meille mahtavan miehisellä ja rouhealla äänellään upeita kappaleita.

Säestyksestä vastasi uskomaton Mikko Helenius, jolla soittimina olivat piano ja bandoneon, jopa yhtäaikaa!

Kaiken kaikkiaan niin kivat ja lupsakkaat synttärit, että viihdyin siellä yhdeksän tuntia! Liikkeellä oli kivoja ihmisiä ja tunnelma oli kotoisa. Wanhalla Rautakaupalla siis saa ostaa kirjoja, siellä on kahvia ja pientä purtavaa, siellä on tapahtumia, näyttelyitä yms. Nyt tämä kaikki oli samana päivänä, koska Wanha Rautakauppa täytti kunnioitettavat kaksi vuotta! Onnea ja pitkää ikää!