Ei kertonut katuvansa

 Tommi Kinnunen on ammatiltaan opettaja, mutta olen oppinut tuntemaan hänet vain kirjojen kautta. Hän on kirjoittanut jo neljä toinen toistaan upeampaa kirjaa, joista viimeisin on
EI KERTONUT KATUVANSA.
WSOY 2020
280s.

Krista Kosonen kertoi somessa perustaneensa Lukupiirin, minkä johdosta ymmärsin, että minun on heti saatava tutustua tähän kirjaan. Äänikirjana siihen oli mahdollisuus ja koska lukijana oli vielä Krista Kosonen, niin tiesin saavani elämyksen.

Kuuntelin lähes herkeemättä kirjaa ja olin niin mukana kuvioissa, että oikein hengästytti. Se kerronta on niin lumoavaa, paikka paikoin herkkää, että vesissä silmin etenin.
Kirja kertoo asioista, mistä ei ole juurikaan ollut tietoa. Naisista, jotka olivat sodan aikana olleet saksalaisen armeijan palveluksessa. Vuonna 1945 heitä on norjalaisella vankileirillä paljon. Viisi heistä lähtee kotiin - kävellen, läpi poltetun Lapin. Kukaan ei halua heitä!

Tommi Kinnunen kuvaa niin taidolla naisten oloja ja mielialoja, että sitä ei voi kuin ihmetellä. Vaikka kyse on vain vaellusmatkasta, niin se miten kylmä on ja kun on nälkä. Miten väsymys ja se, kuinka tulevaisuus on hukassa, tekee naisista välillä ärhäkkiä. Vaan kun on huonot olot, niin kautta aikain huumori on koettu selviytymiskeinoksi ja sitä on, sen verran, että se tuntuu palana kurkussa. 

Krista Kosonen haastattelee Tommi Kinnusta ja suosittelen lämpimästi katsomaan videon. Tämä opettaja ei ollenkaan osaa olla suosittu kirjailija, jonka kirjoja on käännetty ties kuin monelle kielelle ja kuinka hän lumoaa lukijansa. 

Kun hän kertoo päähenkilöstään, naisista yhdestä, jonka nimi on Irene, hän mainitsee, ettei päässyt häntä kovin lähelle. Irene on kuitenkin kuvattu niin, että ainakin minä lukijana/kuuntelijana, ymmärsin Ireneä täysin. Sitä voi yrittää samaistua, miettiä miltä tuntuisi, kun on selvinnyt hengissä, mutta on hyljeksitty, vaikka ei ole mitään pahaa kenellekkään tehnyt.

Kirja jättää pitkän viipyilevän jälkimaun ja ajatukset palaavat siihen aina uudestaan. Tuntui hyvältä, että kaikkea ei ole kirjoitettu, että voi ilahtua uuden asian esille tuomisesta ja millä tavalla.
Kävin jo ihan fyysisesti koskettamassa sitä kirjaa, otin hellästi käteen ja kuiskasin sille: Kiitos!

Kirjailija Juha Mäntylä kertoo pienoisromaanien taustoista

Kirjailija Juha Mäntylä kertoo jazzin sävyttämistä pienoisromaanien syntyvaiheista.

1.   Olet kirjoittanut neljä ihanaa, pientä kirjaa, joissa on kaikissa jokin mystisyys mukana. Mistä se alkoi, mikä oli se lähtökohta näille kirjoille?

-         Audrey, rakkaani oli ensimmäinen ns. pienoisromaani. Se kulki alkujaan nimellä Tuorila, joka on kotikyläni Merikarvialla. Sinne myös sijoittuu tarinan alku ja lopulta myös päädytään takaisin Tuorilaan, aivan kuten muissakin näissä pienoisromaaneissa. Kirjoissa puhutaan kahdesta miehelle tärkeästä paikasta, ja niitä verrataan myös hyvin paljon toisiinsa. Toinen on Tuorila ja toinen on New Orleans, tarinassa molemmat erittäin suosittuja jazz -paikkoja. Aluksi kirjan tarkoitus oli kuvastaa pienessä kylässä asuvan miehen elämää ja sitä kun hän kohtaa naisen ja rakastuu tähän. Tarina jatkui tämän salaperäisen naisen katoamisella. Mies päätti lähteä etsimään tätä upeaan New Orleansiin, jossa hän tapasi myös toisen rakkautensa, jazzin. Mun tarinoissa mystisyys ja normaalisuus kulkevat käsikädessä. Mä voin yhtäkkiä tarinoissani kävelyttää, vaikka Miles Davisin tai Chet Bakerin mukaan tarinaan ja se on minusta normaalia, ehkä toisesta ei ole. Miles ja Chet voivat olla ihan normaaleita ihmisiä, jotka kulkevat meidän jokaisen kanssa keskellä pientä kylää. Mystisyys on paljon kiehtonut ja oon lapsesta asti jo katsonut esimerkiksi televisiosta kaikenlaisia U.F.O:hin liittyviä ohjelmia. Samoin myös nähnyt ja kuullut asioita jotka kaikki eivät näe tai kuule. Ehkä sitä voi sanoa kurkistukseksi näkymättömän maailman puoleen. On tullut vastaan asioita joista en ole tiennyt ja olen ne esimerkiksi kirjoittanut juurikin näihin tarinoihin.

 

2.      JAZZ - kuuntelet jazzia kirjoittaessasi. Mikä merkitys sillä on?

-         Jazz on tärkeä osa mun kirjallisuutta. Esimerkiksi nyt syksyllä ilmestyvä Joulukalenteri kirjasarjan kuudes osa Hotelli Sylvia sisältää tarinan nimeltään Herra Davisin sininen puku, jossa hyvin vahvasti kuljetaan Miles Davisin jäljillä ja myös tarina on kirjoitettu kuunnellen mm. Davisin musiikkia. Samoin näillä neljällä pienoisromaanilla on jokaisella oma teemakappaleensa jotka seuraavat vahvasti tarinan mukana. Jazz musiikkina on monipuolista ja se antaa soittajalle vapauden tulkita. Parhainta jazzia on pienillä klubeilla, joihin on kerääntynyt liuta soittajia ja he mittelevät kilpaa keskenään ja nokittelevat toisiaan mitä uskomattomilla sooloillaan. Samoin kirjoittajana minulle, se antaa vapauden kirjoittaa. Jazzia ja kirjoittamista voi hyvin verrata toisiinsa, se on parhaimmillaan improvisaatiota ilman mitään ennakkoon sovittua säveltä tai tekstiä.

 

3.      Kirjasi ovat täynnä tunteita. Millaista niitä on kirjoittaa?

-         Kirjoittajia on monenlaisia, jotkut tekevät hyvin tarkkaan muistiinpanot mitä missäkin luvussa tapahtuu, mutta mulle se tyyli ei sovi. Saan kirjoitettua parempaa tekstiä niin, että annan oman ajatuksen kulkea vapaana ilman mitään pakonomaista tarvetta saada täyteen monta sataa liuskaa tekstiä. Ehkä näistäkin kirjoista tuli sen vuoksi niin hyviä ja täynnä sellaista mystistä latausta koska en ole kertaakaan ajatellut, että nyt pitää saada aikaa tekstiä sata liuskaa vaan olen vapaasti saanut päättää käsikirjoituksen silloin, kun olen halunnut lyödä sen viimeisen pilkun. Lyhimmillään näissä kirjoissa on yksi luku vain yhden lauseen pituinen ja se mielestäni kertoi silloin kaiken tarpeellisen siinä luvussa. Kappale löytyy Olet valoni, Audrey kirjasta: Luku 56 ja se kuuluu näin: Sydämeni sykki, kipua. Tuo hetki kuvastaa sitä, kun Audrey on kuollut ja kaipuu on kova. Luulen, että jos mulla olisi ollut jokin tavoite tekstin suhteen, niistä ei olisi tullut niin puhuttelevia lukijoille kuin ne nyt ovat.

Kuva: Suvi Siipola

 

4.      Kaikki se mystisyys ja unet, voitko kertoa, miten sait ne mukaan?

-         Mystisyys ja unet ovat kirjojen yksi kantava voima. Kun ne sekoittaa nykypäivään ja mukaan vielä aikaa, jota elettiin lähes sata vuotta sitten. Kun hämmentää tätä soppaa vielä vertailemalla omaa pientä kotikylää ja suurta New Orleansia keskenään, saadaan aikaan melkoinen soppa. Toi on mun maailma, missä mun pääni elää ja jos olisi mahdollista päästä aikakoneella jonnekin, se olisi mahdollisesti juuri New Orleans ja siellä olevat jazzklubit. Voisin hyvin kuvitella itseni istumassa kuuntelemassa kirjojen hahmon Milton ”Milt” Kingin esiintymistä. Varmaan ne parhaimmat tarinat lähtevät siitä, mitä itse haluaa kokea. Jos itse on kokenut ja nähnyt jotain mystistä, niin se on helppo tuoda mukaan tarinaan ja laajentaa sitä näkemystä, mitä kaikkea unet ja mystiset asiat voivat romaanissa tarjota.

 

5.      Osaatko itse soittaa, esim. trumpettia?

-         Trumpettia en osaa soittaa mutta jos saisin sormen napsautuksella jonkun soittimen soittotaidon itselleni, se olisi joko trumpetti tai saksofoni. Olisihan se mahtavaa päästä jonnekin jazz-klubille soittamaan yhdessä Miles Davisin, Chet Bakerin tai Charlie Hadenin kanssa, jos se olisi mahdollista tai oikeastaan miksei se olisi? Mun soittotaito on hyvin rajallista. Ala-asteella pakollinen nokkahuilu ja pianolla osaan soittaa jotain, mutta hyvin, hyvin vähän.

Kiitos haastattelusta Juha!

Juha Mäntylän neloset

Juha Mäntylä on loihtinut sarjan pieniä, mutta äärimmäisen koskettavia kirjoja, joita on ihana lukea ja joita ei voi unohtaa.

Kirjoista ensimmäinen on AUDREY, RAKKAANI (Reuna 2015) ja aloin lukea sitä Reunan kirjakaupassa ja olin aivan otettu. Siis kirja otti minut. Se oli käsittämätön tunne, johon en voinut vaikuttaa. Ei ollut niin, että minä olisin vain ottanut kirjan ja alkanut lukea tai kyllä, niin aluksi tein, mutta pian huomasin, että tilanne oli muuttunut. Kirja ja sen teksti vei minua, ei antanut tilaa millekkään muulle. 

Siinä mies on Tuorilassa, pienessä kylässä, jossa hän rakastaa jazzia. Kylään tulee nainen, joka on aivan Audrey Hepburn'n näköinen. He viettävät tovin, jos toisenkin yhdessä ja sitten nainen katoaa. Miehellä on kylässä vanha mies, ystävä, Nestori nimeltään, joka neuvoo hakemaan onnea New Orleansista. 

Kirjoista toinen on MILT (Reuna 2016) 

Oli Milt ja hänen elämänsä, hänen trumpetistin unelma esiintyä New Orleansin parhaalla jazzklubilla, jonka omistaa Lady Summertime. Milt tapaa vanhassa antikvariaatissa ystäväänsä, vanhaa miestä, joka neuvoo häntä. Sinnikkäästi hän taivaltaa kohti omaa, sitä unelmaa, mikä toteutuu. 

Taianomainen tarina vie, eikä jätä lukijaansa kylmäksi. Se vie omaan mystiseen maailmaansa.

Kolmas kirja on MILT JAZZIN KUNINGAS ( Reuna 2017)

Milt asuu Tuorilassa ja hän on vanha. Hän palaa synnyinseuduilleen ja selvittää lapsuuttaan ja menneisyyttään. On Jazzklubi, mihin hän menee soittamaan, mutta kukaan ei tiedä siitä. Jälleen kerran tämäkin pieni kirja ottaa ja lukijan omaan, salaiseen maailmaansa. Kiltisti olin mukana ja nautin joka hetkestä.

Viimeinen kirja on OLET VALONI, Audrey (Reuna 2018

Tämä kirja on paljolti surun ja ikävän siivittämä, sillä Audrey on kuollut ja mies lähtee käymään New Orleansissa. Hotellissa on seinällä sudenkorento-aiheinen taulu, joka koskettaa. Jälleen kerran koko tarina kietoo lukijan niin mukaansa, että sitä liitelee sudenkorennon lailla koko matkan.

Nämä pienet kirjat ovat kooltaan pieniä, mutta suuria ajatuksia täynnä. Lukija pääsee mukaan matkalle, missä omat, henkilökohtaiset asiat saavat uutta näkökulmaa. Jokaisen luvun jälkeen oli aina hyvin reipas ja energinen olo. Monen luvun jälkeen huomasi muistelevansa jotain omassa elämässä sattunutta tapahtumaa. Usein oli ilahtunut siitä, että miten moni asia selkiytyi vain lukemalla pientä kirjaa. 

Käsi sydämellä suosittelen tutustumaan näihin kirjoihin, sillä harrasta iloa ja lohdullista toivoa niistä sai.  

Hae omasi kirjastosta tai jos haluat omaksesi, tilaa: Reunan kirjakaupasta.