torstai 23. toukokuuta 2024

Eero Järnefelt Ateneumissa

 Eero Järnefelt on nyt Ateneumissa ja sinne kannattaa poiketa, koska se käynti jää mieleen. Ne taulut kertovat niin paljon ja niissä voi bongata entisajan julkkiksia. 

Olen kovin mieltynyt tutustumaan näihin ihmisiin, jotka joskus ennen muinoin olivat "tapetilla". Vastikään olin lukenut kirjan Arvid Järnefelt: Vanhempieni romaani, joten olin aika lailla tietoinen Eero Järnefeltin lapsuusperheestä, jos jo sitä ennenkin.

Ei voi kuitenkaan olla tietämättä Eero Järnefeltin tauluista, joista osa on ihan klassikkoja. Hänen kulttuuritausta toi oman kipinänsä kaikkeen siihen, mitä hän loi. 

Moni voi ehkä vasta nähtyään taulun ajatella, miten tuo kuva saa sen taiteilijan nimen vasta nyt. 
Järnefeltin taulut ovat sitä esittävää taidetta, jonka äärellä ei tarvitse miettiä. mitä se esittää, vaan se on siinä. Itse ainakin halusin katsoa tauluja läheltä ja kaukaa. 

Jokainen maisema antoi jonkinlaisen fiiliksen, vei katsojan jonnekin tai toi mukaan jonkinlaisen muistikuvan. Vähän sen jälkeen mietti, että millainen on ollut taiteilijan tunne ja mahdollisuus maalata kyseinen taulu. 

Kuva: Katariina Laine

Näyttely on varsin laaja, missä pääsee näkemään monia erilaisia tuotoksia ja aikaa saa varata sillai, ettei ole heti kiire minnekään.  Ihmisiä oli aika lailla, mutta hyvin hienosti kaikki antoivat tilaa katsella ja nauttia milloin mistäkin teoksesta. 

Kaikkea tietoa oli luettavissa ja myös valokuvia, jolloin taiteilija ikäänkuin tuli kuvissa "eläväksi" katsojalle. Sai hetken elää samaa elämää. 

Pidin tavattomasti kaikista tuotoksista, mutta lempparini oli lehmätaulu, koska sen avulla menin jonnekin omaan lapsuuteeni, josta tuli kuva. 

Moni voi tietää jo muutenkin, että Eero Järnefelt oli myös Kolin kuvaaja ja niitä sitten on siellä. Kaikille Kolin kävijöille on mannaa, kun näkee tuttuja maisemia. 

Kesä aikaa tutustua, nähdä ja kokea! Aina 25.8 asti!!!!

Kuvat: Kini Laine

perjantai 10. toukokuuta 2024

Lempi

 Lempi - se on Minna Rytisalon kirja, minkä olin aikoinaan lukenut lentokoneessa matkalla Prahaan. Silloin tiesin, että tulen lukemaan Minna Rytisalolta kaiken. 
Miten hyvä kirja on Lempi, niin onhan se, kun siitä on tehty näytelmäsovitus Sinikka Sanelman ja Miika Murasen toimesta. Nyt LEMPI on aivan mahtava, sillä se on Operaatio sähköpyörätuoli Petralle. Tämän näytelmän puitteissa on joukkorahoituskampanja, jonka tavoitteena on saada rahat, jotta Petra saisi sen tarvitsemansa sähköpyörätuolin. Idean äiti, ohjaaja ja kaiken alulle panija on Piia Kleimola. 

Kun kuulin tästä, olin heti mukana! Halusin lähteä tukemaan kampanjaa ja tietysti näkemään näytelmän Lempi. Otin ystäväni mukaan ja niin me sitten nautimme täysin sydämin koko esityksestä. Lempissä ei ole väliaikaa, mutta aika jotenkin pysähtyi, niin että sitä vaan lähes hypnoottisena seurasi, mitä tapahtuu ja sitten se oli ohi, loppu ja sen jälkeen onkin makusteltu, että mitä siinä tapahtui ja miten se meille kerrottiin. 

Lempi on, mutta häntä ei nähdä, vaan kaikki puhuvat hänestä, kuka milläkin tyylillä. Heli Nikula on Lempin kaksoissisko, Sisko. Hyvin tulee esille sisaruussuhde, äidittömyys, kaksosuus. Nikula tulkitsee oma osansa saksalaisen "morsiamena" niin osuvasti, että se kyllä osuu. Lempi ja Sisko ovat kuitenkin niitä parempiosaisia ja sekin tulee esille. 

Kaikki roolit ovat upeita ja huomaa, että niihin on perehdytty. Se tunnelataus oli niin vahva. Heikki Junnola on Lempin aviomies, Viljami. Miten joutuukin kesken kaiken lähtemään rintamalle, jättämään kauniin ja rakkaan vaimon. Kuinka suree sitä, kun rintamalta palaa ja vaimoa ei enää ole. 

Renne Karppinen on sivurooleissa äänenä, mutta on kaiken musiikin takana! Kaikki näytelmässä kuultavat biisit ovat ihanan herkkiä ja niitä olisi kuunnellut loputtomiin. Jokainen esitti oman osuutensa niin kauniisti, että oli nautinto sitä kuulla. Kuinka jokainen biisi vei tarinaa eteenpäin. 

Lempin yllätys oli Elli! Kaikin puolin. Elli on Lempin ja Viljamin aputyttö, piika, joka tekee ja näkee  kaiken. Tämän roolin tulkitsee Elli Nieminen niin, että en voinut kuin ihastella. Elli yllättää! Elliä haluaisi nähdä lisää ja tarkoitan nyt Elli Niemistä, jonka perunan kuoriminenkin oli ihan vimpan päälle. 

Koko esitys oli todella vaikuttava, että miten sitä saattoikin seurata niin, että tuskin hengitti. miten uskalsi silmää räpäyttää, ettei vaan menettäisi mitään. Kaikkea näkemäänsä ja kokemaansa ei hetkessä unohda. 

Me näimme tämän esityksen Pato Klubin Vintillä, mutta hei, sitä esitetään aika monessa muussakin paikassa eli ei voi olla este se, ettei jaksaisi lähteä kauemmaksi. 

Kiitos Petralle, kun olit mukana!
Nyt kaikki tukemaan sitä, että Petra saa sen sähköpyörätuolin!

Tässä linkki, mistä voi hankkia lippuja ja sieltä näkee ne kohteet, missä LEMPIn ja Petrankin voi nähdä!

Kuvat: Piia Kleimola

torstai 25. huhtikuuta 2024

Olga

 Kevyesti keskellä viikkoa ja teatteriin. Tällä kertaa Mikä?teatteriin, mikä toimii nykyään Kouvolan entisen elokuvateatteri KuvaPortin tiloissa. Siellä on muuten varsin mukavat penkit tai penkki on huono sana, kun ne ovat sellaset "nojatuolit".

Siellä nähtiin esitys OLGA. Laura Ruohosen käsikirjoitus ja ohjaajana on toiminut Kimmo Lavaste


Olgan osan on Aija Kajama ottanut kyllä niin luontevasti haltuun, että kyllä kelpasi katella. Ihana, yksinelävä, topakka vanha nainen. Heti aluksi saa riesakseen antiikkikauppias Ervastin, jonka roolissa nähdään Rolf Hedman. Voisi kyllä kuvitella, millaisia rökäleitä mokomat kauppiaat ovat, kun ostavat "roskaa" ja myyvät antiikkia. 
Olgalla on tytär, Sirkka, jota ei nähdä, mutta kuullaan kyllä ja se ääni kuuluu Sirpa Serovuolle. Äiti-tytär-suhde ei ole se paras mahdollinen. Odotin, että sitä olisi vähän enemmän avattu, mutta kai sitä saa sitten kuvitella.

Rundis on kuitenkin se pääparin toinen osapuoli. Nuorempi mies, mukamas siivooja, no eräänlainen putsaaja kuitenkin, pelmahtaa Olgan luokse ja heti kättelyssähän se paljastuu, millanen rosvo on kyseessä.  Janne Järvisalo on kyllä niin mahtava hulttio kaikin puolin. Vaikka onkin olevinaan kovanaama, niin miten sitten onkin kiltti ja empaattinen, ei ihme, että Olga tykkää. 

Rundis vie Olgan lintuja katsomaan ja sitten jouluksi he menevät katsomaan Olgan kotitilaa. Miten sitten viihtyvätkin hyvin yhdessä.
 Kaikki lavastus, toteutus, videot ja lavastusten vaihto on toimivaa ja sujuu kuin tanssi, vaihtoaskelin. Lavastus on Elina Winnen ja esitystekniikasta vastaa Pihla Lindström

Muissa rooleissa on Olli Korpela nilkkinä kunnanjohtajana ja Viivi Mauno  Rundiksen tyttöystävä Ellana. Kantoko Ella Rundiksen pois esityksen alussa?? Tia Aronen on poliisi ja posteljooni, joilla molemmilla on asiaa. 

Olga ja Rundis kuitenkin jättävät ajatuksia, sillä siinä kaksi erilaista ihmistä, kumpikin vähän hukassa ja sitten kuitenkin, välittävät toisistaan, vaikka lopputulos on luopuminen. 

Monisäikeinen esitys, missä oli hyvä tempo!

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

maanantai 22. huhtikuuta 2024

ÄN YY TEE - Esitys ajasta ja sen hukkaamisesta

 Kuusankosken teatteri loppuu ja jo senkin takia on siellä käytävä, nähtävä kaikki! Nyt siellä menee Nuorisoteatteriryhmän esitys ÄN YY TEE, mikä kertoo ajasta ja sen hukkaamisesta. 
Esitys on rakennettu yhdessä nuorten kanssa, jotka ovat 18-21-vuotiaita ja heitä on seitsemän. Käsikirjoitus ja ohjaus on Karolina Eklund-Vuorelan. Tämän upean esityksen voi kokea Luolanäyttämöllä, jossa se tulee tosi lähelle, kaikin tavoin. 

Tämä nuorten porukka olivat kaikki aivan ilmiömäisiä ja aina vaan jaksan ihmetellä, miten sujuvasti sieltä replat tulivat, vaikka olivat pitkiä. Ajasta ja sen käyttämisestä, sen hukkaamisesta ja siitä loputtomasta kiireestä on saatu kokoon niin mahtava esitys, että sitä vaan katsoi lähes hypnoottisena. 
Kohtaukset seurasivat toinen toistaan ja olivat suorastaan yllättäviä. 

Nykyajan trendi on se, kun on KIIRE! Kenellä on eniten kiire, niin on kai sitten olevinaan tärkein. Niin se vaan on. Erittäin hyvin tuotu esille. Kun sitä itse jäi tuumimaan, että kiire on kuin kirosana. 

Parivaljakko Iina Lagus ja Ella Runni jäivät mieleen, kun heillä oli keskenään kohtauksia mm. tulevaisuudesta. Tulevaisuusosio oli mielenkiintoisesti toteutettu ja vaikka puhuttiin vakavista asioista, niin ne kerrottiin sellaisella tyylillä, mikä nauratti, vaikka sinänsä ei olisi naurattanut. 

Mitä mahtuu minuuttiin!? Siinä sitä heräs itsekin miettimään omaa ajankäyttöään, joka on juuri sitä, että minuutissa ehtii vaikka mitä. Tuli heti mieleen, että jos laittaa ruuan mikroon ja ajastaa 2 min. niin eihän sitä siihen viereen jää seisomaan, kun sillä aikaa ehtii tehdä vaikka mitä!
Niin, tämä loistava esitys on tarjoiltu niin, että siitä jää pitkäksi aikaa mietittävää. Nämä seitsemän nuorta jäävät mieleen. Koko kattaus kesti vain 45min, vaikka sitä olisi katsellut vielä toisenkin samanmoisen session. 

Lavastus (Sisu Laitinen) oli olematon, tummanpuhuva, mutta äärimmäisen toimiva. Hieno tekniikka oli Jyrki Kleimolan.

Vaikka kuin upposi nauttimaan esityksestä, niin kyllä silti oli sellainen herkkä pala kurkussa, että tämäkin loppuu. Emme voi enää nauttia nuorten aikaansaannoksista Kuusankosken teatterissa. 
Meitä oli kolme naisen porukka katsomassa tätä esitystä ja yksi meistä tuumasi, että olisi voinut halata heitä kaikkia. Joten täältä tulee iso hali teille kaikille:
Iina Jaakkola, Iina Lagus, Inkeri Niemelä, Aamu Ojapalo, Milla Pohjola, Ella Runni, Ilona Salminen ❤️ Kiitos Karolina Eklund-Vuorela, kun ohjasit heitä! 

Kuvat: Teija Ahola

lauantai 13. huhtikuuta 2024

Ella ja kaverit - Paterock

 Kouvolan teatterin kevään loppurutistus on Ella ja kaverit - Paterock. Joku sanoo, että lasten näytelmä, minä sanon, että Koko Perheen Näytelmä! Timo Parvela on ansioitunut lasten yksi suosikkikirjailija ja hän on luonut Ella ja kaverit-maailman, mikä sijoittuu koulumaailmaan. 

Katriina Honkanen on sitten tarttunut toimeen ja vastaa ohjauksesta, dramatisoinnista, musiikin sävellyksestä ja sanoituksesta. Melkonen työmaa, mut tulos on kerrassaan mahtava!

Joulun aikaan satuin vierailemaan poikani huoneessa, missä on televisio ja kun avasin sen, sieltä tuli Ella ja kaverit - Paterock - elokuva! Joten olin jokseenkin kärryillä, mistä on kyse. Nyt sitten olin suorastaan ihanasti jännityksestä sykkyrällä, miten aikuiset näyttelijät uppoavat rooleihinsa lapsina. 

Opettajan osa on langennut Sami Kosolalle, jolla on pari muutakin roolia. Oppilaita ovat Satu Lemola (Ella), Markus Vaara (Pate), Veli-Matti Karén (Pukari), Satu Taalikainen (Tiina), Annina Rubinstein (Samppa) ja Jarno Hyökyvaara (Tuukka).
Kiva luokka, kivat oppilaat ja kiva opettaja - siis varmasti kiva sellainen illuusio. Jokainen oppilas on omanlaisensa ja hivenen hauskasti liioiteltu. Kertotaulua opetellaan ja ainoa, joka ei sitä ota haltuun, on Pate! Pate jää luokalle, jos ei opi... Niinpä hän päättä ruveta rokkitähdeksi, koska niiden ei tarvitse tehdä yhtään mitää, etenkään osata kertotaulua. 

Paljon muutakin tai siis tosi paljon kaikkea tapahtuu ja juonen käänteitä piisaa. On parrakasta laivan omistajaa ja on salaperäinen Elviira! Johanna Heimonen se ottaa haltuun viisi eri roolia! Pahiksena hyörii hirmuinen isännöitsijä, joka uhkaa häätää opettajan, koska opettajan kotieläimet ulvovat! Raimo Räty on aivan loistavan ärsyttävä isännöisijä, mutta myös kaikissa neljässä muussa roolissaan. 

Kaikki biisit olivat niin "rock", ja Annina Rubinstein'n koreografiat toimivia. Sanna Halmeen lavastus oli jälleen niin hieno ja käänteentekevä!
Kaiken kaikkiaan koko esitys on viihdyttävä, siinä sattuu ja tapahtuu ja siitä jää hyvä mieli. Se kertoo ystävyydestä, hyväntahtoisuudesta, auttamisesta ja vaikka on niin satua, niin onhan siinä se perimmäinen tarkoitus juuri suoraan sydämestä.

Kuvat: TAVATON media

perjantai 15. maaliskuuta 2024

Näillä palkoilla ei makseta

 Näillä palkoilla ei makseta on Anjalankosken teatterin tämän kevään näytelmä. Niinpä ajelimme Myllykoskelle ja pääsimme nauttimaan aivan hervottomasta esityksestä.

Tämä hullunhauska komedia on italialaisen, Dari Fo'n jo vuonna 1974 kirjoitettu näytelmä, joka siis juhlii 50-vuotis-taivaltaa ja ei ollenkaan huomaisi, että on niinkin "vanha", koska hyvin on aikaansa sietänyt.
Suomennoksen takana on Liisa Ryömä ja Myllykoskella ohjauksesta vastaa Kimmo Lavaste.

Kerrankin oli parasta se, etten ollut aikaisemmin nähnyt tästä näytelmästä minkäänlaista versiota. Oli niin ihanaa nauttia joka hetkestä, kun sai yllättyä aina uudestaan, jokaisesta uudesta käänteestä, nauraa oikein sielunsa syövereistä.

Näyttelijöitä on vain viisi, joten oli sikäli helppoa seurata heitä ja olla kartalla, kuka kukin on.
Jaana Kurittu pääsi taas elementtiinsä, kun työttömän Antonion roolissa paukutti replansa niin luontevasti, että taas sai sitä hämmästellä. Luikuria lasketteli niin sujuvasti, että siinä olikin melkoin jännitysmomentti, millä siitä selviää.
Timo Hopponen on hänen miehensä Giovanni, umpirehellinen perusmies, aluksi suorastaan tylsä, kunnes alkaa tapahtua ja Timo kuorii Giovannista varsin tempperamenttisen tyypin, joka oli aivan ratkiriemukas.
Pilvi Puhakka joutuu Margheritan roolissa Antonion velmuilun apulaiseksi ja niin on huppari pullollaan. Ihanan hätääntynyt ja paikoitellen tomppeli pätkätyöläinen ja hei, en varmaan ikinä unohda oliiveja.
Tero Turkia pelmahtaa paikalle Luigina vasta kun varsinainen hässäkkä on päällä. Reipasta menoa ja Luigiin uppoaa hyvin kaikki mikä muka on tapahtunut.


Niin ja sitten ...Timo Kurittu, jolla oli VIISI roolia ja miten veti ne??? Meni milloin mistäkin nurkasta tai kaapista ja tuli seuraavasta taas eri henkilönä. 

En kerro juonesta, koska siitä saa jokainen itse käydä ottamassa selvää. Pidin tavattomasti esityksen rytmistä, jossa ei juuri hiljaisia hetkiä ollut. Draivi oli juuri mahtava ja hei, ohjaaja Kimmo LAVASTE, oli tehnyt oivallisen lavastusuunnitelman. Vaikka istuin eturivissä, en huomannut, mitä tapahtui, kun oli jo tapahtunut!? Ihastuttavaa!


Näillä palkoilla ei makseta oli ensi-illassa 8.3 eli hyvin ehtii mennä nauttimaan, mitä Anjalankosken teatteri on taas saanut aikaan. Dario Fo'n komedia ja kohellus tällä porukalla on juuri oikeaa juhlaa arkeen.

Valokuvat: Pekka Kaatiala
 


maanantai 11. maaliskuuta 2024

Forever young

 Kävin viettämässä päivän Helsingissä ja siellä sitten sopivasti HKT:n päivänäytös Arena näyttämöllä. Tarjolla oli FOREVER YOUNG! Alunperin  Erik Gedeonin (sveitsiläinen) musiikkikomedia, jonka oli suomentanut Sanna Savolainen. Heikki Sankarissa oli sen verran sankariainesta, että on ohjannut koko leppoisan iloittelun. 

Vähänkö minä ehdin kuulla, että ET-lehden kolumnisti ei ollut tykännyt, ei sitten ollenkaan koko esityksestä. Ei olisi pitänyt mennä lukemaan, kun en muutoinkaan lue arvosteluja, niin meninpäs kuitenkin ja olin suorastaan pöyristynyt, koska olen ihan kaikesta hänen kanssaan eri mieltä.

Minä lähdin teatteriin katsomaan komediaa, en taidetta ja kyllä, minulla on huumorintaju tallella, vaikka se saattaakin olla ajoittain kiero ja ehkä hiukan yksinkertainen, mutta sehän tarkoittaa sitä, että minulla on useimmiten hauskaa, enkä pahoita mieltäni, etenkään toisten puolesta. 

Minusta oli varsin kiva tyyli se, että näyttelijät elivät tulevaisuudessa ja omilla nimillään, joten eipä tarvinut miettiä, kuka kukin on. Ollaan vainhainkodissa, missä ikääntyneet näyttelijät kärsivät kuka mistäkin vaivasta ja hoitaja kohtelee heitä kuin lapsia. Näin tilanteen aivan itseni kannalta, että sitten kun minä olen siellä, niin biisit ovat juuri oikeat ja otetaan ilo irti. Toiveajattelua, mutta silti.

Toki voi ajatella, että hieman karrikoiden on vedetty, mutta kyllä siellä on totuutta mukana. Monta juttua oli niin, että kyllä voisin nähdä niin käyvän. Itse asiassa toivoisin, että olisi juuri tuollainen vanhainkoti, missä olisi hyviä tyyppejä, joiden kanssa laittaa vähän ranttaliksi. Jos uskalletaan väittää, että vanhuksista tehtäisiin tässä esityksessä pilaa tai heitä aliarvioitaisiin, niin höpöhöpö. Tämä on vain näytelmä, jonka soisi olevan totta, eikä niin, että pannaan pillereillä hiljaiseksi. 

Kun Mikko Vihma-vanhus oikein riemastuu ja vetelee niin tyylillä Sekaisin Mombasa-potpurin, niin sen olisi halunut nähdä ja kuulla heti uudestaan. Montakohan biisin pätkää siinä tuli, mutta paljon niitä oli. Ihastuttavaa!
Kaikki "vanhukset", Vuokko Hovatta, Juha Jokela, Pertti Koivula, Leenamari Unho ja Mikko Vihma olivat niin harmaita ja raihnaisia, mutta mieli siellä rippikouluiässä. Hoitajana hääräili "Barbie-girl" Vappu Nalbantoglu. Vaan se kapellimestari siellä pianon takana pimputtelija oli Tuomas Kesälä

Siis kyllä me tykättiin, minä, tyttäreni ja vävyni. Ja olinpa panevinaan merkille, että oli siellä muutama muukin, jotka pitivät. Oli vauhtia, iloa ja riemua, hyvää mieltä ja nautinnollista esitystä oli kiva katsoa. 

Kuvat: Otto-Ville Väätäinen/HKT

tiistai 5. maaliskuuta 2024

Yksi lensi yli käenpesän - Jan Mykkänen kertoo roolistaan suljetulla osastolla

 Haminan teatterin Yksi lensi yli käenpesän - esityksessä Randle P. Murphy'n roolissa loistaa suljetulla osastolla Jan Mykkänen. Muutaman kysymyksen hänelle esitin ja näin hän vastasi:

1.    Miten sinä löysit tiesi Haminan teatterin näyttämölle?
-    Kipinä teatteriin on syttynyt jo nuorisoteatterissa (NYT) kouluajoilta, jota ohjasi Sirpa Sandström. Siinä sitten tuli odotettua pidempi taiteellinen tauko. Siellä se jossain lohkojen välissä kyti vuoteen 2016 asti. Olin jonottamassa pankissa tiskille kun syntyi ajatus että mieli tekisi vielä.. teatteriin siis. Ja siitä sitten tyrkylle menin ja pääsin Ulvovaan Mylläriin posteljooni Piittisjärveksi Haminan Kesäteatteriin.

2.    Teitte nyt Ken Kesey’n Yksi lensi yli käenpesän. Kuinka juuri se valikoitui ohjelmistoon?
-    Kyllä se lähti niinkin tylsän yksinkertaisesti, että jokunen vuosi sitten oltiin lähdössä teatterilta kotiin iltasella ja siinä Raittiustalon ulko-oven edessä juteltiin teatterin aktiivin ja Kinohaminan Marja Qvarnströmin sekä silloisen Teatteriyhdistyksen puheenjohtaja Hämeenniemen Jaakon kanssa. Ilta oli pitkällä ja väsyneitä oltiin. Pohdittiin näytelmävalintoja ja miten sattuikaan, että klassikoista tykättiin me kaikki kolme ja jokuhan meistä heitti että ”entäs Yksi lensi yli käenpesän?” Ja siinähän se oli! Yksimielinen päätös kuin suljetulla osastolla.

3.    Olet ollut monissa erilaisissa rooleissa ja nyt Yksi lensi yli käenpesän Randle P. McMurphy. Miten rooli sinulle napsahti?
-    Kyllä se oli ohjaaja Ville Virkkunen, joka sen tuomion pani alulle. Ville roolitti meidät kiva, että napsahti. Voihan se olla, että ohjaaja Espoosta vaan halusi hauskuuttaa itseään ja nähdä mulla myös nämä kauheat pulisongit.

Kuva: Mari Salmenhaara

4.    Kuinka valmistauduit tähän rooliisi?
-    Onhan tällainen rooli vähän eri kuin joku koominen höpöttäjä. Vielä kun on kyseessä melkoinen klassikko, niin kyllä siinä on se kunnioitus alkuperäistä teosta kohtaan. Leffan katsoin useampaan kertaan. Kirjan lukemista harkitsin mutta se jäi.. olen ollut aina huono lukemaan (tietäjät ja entiset opettajat tietää). Halusin rakentaa roolia niin että alkuperäisen teoksen ja McMurphyn luonne säilyisi mutta ilman suoraa kopioimista. Jokainen löytää itsestään kyllä helposti pienen palasen hulluutta. Sitä voi olla monenlaista ja kuka sen lopulta voi määritellä? Sivustakatsojalle se voi näyttää luonteenpiirteeltä.

5.    Sinulla on päivätyösi?! Mistä revit aikaa teatterille?
-    Sitä itsekin olen joutunut välillä pohtimaan. Teatteri antaa mutta myös ottaa paljon. Eipä tarvitse tuskailla minne sen kaiken vapaa-ajan oikein tuhlaisi.. 

Kiitos haastattelusta, Jan!

maanantai 4. maaliskuuta 2024

Yksi lensi yli käenpesän

 Se oli taas semmoinen paikka, kun oli lepopäivä, niin eikun Haminaan. Kiva cruisailla wanhaa tietä Kouvolasta Haminaan, kun tietää, miten siellä on jotain mahtavaa tarjolla...

 Oli sitten Haminan teatterissa tarjolla esitys Yksi lensi yli käenpesän. Juuri se, Ken Kesey'n 1960-luvulla kirjoittaman kirjan pohjalta värkätty näytelmä. Niin ja kaikki muistaa sen elokuvan, vuodelta 1975, joka, kahmi kaikki viisi tärkeintä Oscaria. Haminaan tämän legendaarisen näytelmän on upeasti ohjannut Ville Virkkunen

Itse en muista siitä elokuvasta juuri mitään, enkä ole lukenut kirjaa, mutta olen nähnyt Ryhmäteatterin tulkinnan Suomenlinnassa ja siitä jäi mieleen, miten vaikuttava oli. Vaan kun pääsin Haminan tunnelmaan, kaikki muu hävisi ja oli vain se hetki, mikä milloinkin esitettiin. Jokainen syöpyi mieleen monin eri tavoin. 

Jossain määrin olen aina ollut kiinnostunut mielisairaaloista ja lukenut lukemattomat tarinat ja historiikit niistä. Tämä näytelmä oli jotenkin kuin piste I.n päälle. Ne ihmiset siellä ja se henkilökunta. Nyt olin ihan äärimmäisen vaikuttunut siitä, miten harrastajateatterilaiset vetää ihan kympillä koko setin läpi! 

McMurphy'n roolissa Jan Mykkänen on ihan virtuoosi. No, onhan hän miun ehdoton lemppari, mutta silti, aina yllättävää, miten onnistuu roolissa kuin roolissa. McMurphy on reipas, varsinainen läpän heittäjä ja sellainen, joka saa aikaan vaikka mitä ja josta kaikki tykkää, paitsi hoitaja Ratched. Riitta Hotakainen on niin topakka, täydellinen hoitaja Ratched. Juha Vilkki tekee hienon roolin Päällikkö Bromden'na. Hänen yölliset juttelunsa toivat sellaista mystiikkaa mukaan. 

Randle P. McMurphy saa kuitenkin järkättyy ystävilleen bileet, on viinaa ja naisia ja kaikilla on kivaa. Kunnes hoitaja Ratched saapuu paikalle (oikea pahan ilman lintu).

En spoilaa enempää, mutta kerron sen, miten tämä näytelmä ja tämä Haminan teatterin tulkinta herätti mieleen kaikenlaista. Sitä oli ensin vihainen siitä, miten voidaan toimia, miksi näin??? 
Kun sitten olimme jo pihalla, ystäväni sanoi minulle vesissä silmin, että mikä ystävyyden teema, millaista on olla ystävä ja tehdä sen puolesta kaikkea. Siitä riittikin puhuttavaa kotimatkalle. 

Hitto, mikä porukka mielisairaalassa! Haminan teatteri on paikka, minne kannattaa mennä, jos haluaa nauttia hyvää ja mieleenpainuvaa teatteria. Millään en koskaan jaksa uskoa, että he ovat harrastelijoita, koska tulos on niin ammattimaista. 

Kuvat: Mari Salmenhaara

lauantai 24. helmikuuta 2024

Menneisyyden varjo - musiikillinen maaseutukomedia

 Helmikuun varsin kosteassa ja pimeässä illassa suunnistimme Uttiin ja siellä Kuivalan nuorisoseurantalolle, missä oli Uusi Teatteri Utin ensi-ilta: Menneisyyden varjo, mikä on musiikillinen maaseutukomedia. Käsikirjoitus ja pääosan esittäjä on Henna Hännikäinen. Ohjaajana on luotsannut erittäin onnistuneesti tätä maaseutuhässäkkää Sami Sivonen.

Tarinassa olla maalla Vähäkäen tilalla, missä temmeltää monta sukupolvea ja vilskettä piisaa. Välillä kinastellaan aika lailla isoilla kirjaimilla ja sitten taas halaillaan. 
Tilan nykyinen isäntä Benjamin Vähäkäki, jonka roolia Ari Hännikäinen isännöi, on päättänyt luopua lehmistä. Muut ovat jo viety, mutta yksi pääsi karkuun. Karkuun päässyt on Maitotyttönen, jonka nahkoissa ammuu ja valloittaa Henna Hännikäinen. Ihana lehmä !!!

Vähäkäkiä on melkoinen joukko ja lisäksi on vävykokelasta ja naapuria. Oikein sellaista kuin olettaisi olevan, jos vielä elettäisiin niin, että sitä väkeä maalla olisi. "Tietoiskuja" maatalouselämästä tulee välillä pieninä paloina lehmältä, kun miettii syntyjä syviä. 

Parhaiten osu ja uppos tämän näytelmän lapset ja nuoret näyttelijät. Olin suorastaan haltioitunut sille luontevalle ja reippaalle esiintymiselle. Se ei ollut vain replojen ulkolukua vaan aivan mahtavaa tulkintaa. Maitotyttösen paras ystävä Lahja Vähäkäen roolissa Diana Uotila loistaa ihan vimpan päälle. Sitten kaksoset Otto ja Otso Pulkki. Heitä esittivät Eino Pasi ja Otto Kangas. En lakkaa ihmettelemästä sitä meininkiä, mitä näin, miten pojat siellä estraadilla olivat kuin kalat vedessä. Odotin kaiken aikaa niitä kohtauksia, missä näitä nuoria oli.


Lisäksi Viivi Mauno, joka on Laina Vähäkäki, Lahjan sisko, säkenöi lavalla ja onpa esityksen koreografiatkin hänen tuotostaan.
Niin, että sorry kaikki aikuiset, kun en teitä niin ylistä, vaikka olittekin tosi hyviä. Annoitte tilaa näille nuorille ja se on hienoa se. Sydäntä lämmittävää se, että nuoret vaan tuovat aina sellaisen oman lisän ja toiveen siitä, että kaikki jatkuu. 

Musiikki oli Virve Rostin tuotantoa ja säestyksestä vastasi bändi Mekka Q! Biisit vedettiin hienosti, yksin tai yhdessä, riippuen biisistä. Ne yhteisvedot olivat tansseineen nautittavia. Kaiken aikaa näki sen, millä innolla ja riemulla kaikki olivat mukana. Toki harrastelijamaisuus näkyi, mutta se olikin juuri se juttu!

Riemastuttava, koko perheen harmiton näytelmä, josta yleisö tuntui tykkäävän!

Kuvat: Ari Varima



keskiviikko 21. helmikuuta 2024

Täydellinen Lauantai

 Vietimme lauantai-illan jälleen kerran Kotkassa! Sain mukaani serkkupojan ja kappas, ihan viime metreillä tyttäreni saapui mukaan ja niin me sitten yhdessä vietimme täydellistä lauantaita Kotkan teatterissa, missä oli TÄYDELLINEN LAUANTAI -esityksen ensi-ilta! Se on esitys, missä voi olla niiiiin mukana, koska kun olet suunnitellut jotain vain itsellesi, niin kyllähän se menee aivan täydellisesti pieleen ja aina ihan muista syistä kuin omista. 
Tämä Täydellinen Lauantai on esitys, mikä on alunperin Florian Zeller'n käsikirjoitus. Sen on suomentanut Reita Lounatvuori ja Kotkaan sen ohjasi Iiris Rainio. On siinä ollut ohjaamista, mutta lopputulos on varsin kiitettävä.

Pääosassa on Antti Leskinen, joka on niin ihana Markus! Markus on löytänyt levyn, siitä biisin, mitä on etsinyt kauan ja haluaa vain nauttia siitä, että saa sen kuunnella, mutta saako??? 
Moni voi samaistua siihen, miltä se tuntuu, kun jotain haluaisi tehdä, mutta ei voi, koska aina tulee jotain muuta ja tässä näytelmässä se viedään ihan tappin!!

Vaimo Helena haluaa avautua. Helenan roolin vetää suvereenisti Anne Niilola, huolimatta siitä, että hänellä on polvivamma (Mahtavaa Anne!!!). Vaimo kummastelee, mistä se mies nyt niin on innostunut?
 Poika Sebastian tulee käymään ja olin ihan kujalla, kuka kumma esittää Sebastiania - ei hemmetti, Mikkomarkus Ahtiainen. Maskeeraus oli kyllä niin nappiin tehty ja Mikkomarkus veti aivan loistavan setin.  Sebastian ei kuitenkaan ymmärrä isänsä intoa tai musiikkimakua. 

Vaimo on tilannut vielä puolalaisen remppapojan tekemään remppaa ja eihän siitä mitään tule. Osku Haavisto on niin säälittävän ihana remppamies Leo, ettei paremmasta väliä. Vaikkei mitään osaa, niin sympatiat saa. Naapuri Pavel se on kanssa oikea kaikkien unelmanaapuri - tulee juuri silloin, kun ei olisi niin justiinsa, eikä lähde pois. Kari Kukkonen osaa vedellä sellasen roolin, että auts, miten ärsyttää Pavel ja sitten taas ei. 

Kaiken aikaa odotetaan, että Markuksen ystävä PAULI tulee käymään. Vaan sitäkin ennen tapahtuu paljon ja Markuksen rakastajar Elsa paukahtaa framille, jotta nyt on pakko kertoa sitä ja vähän tätä. Ella Mustajärvi on varsin täpäkkä tässä roolissa, kun haluaa tuoda kaiken julki, mutta...
Kun sitten PAULI pelmahtaa paikalle, niin onkin jo ihan eri soitto menossa. Jarkko Sarjanen on Pauli ja miten ilmestyykin paikalle vasta sitten kun isommat jutut ovat jo käyneet, mutta on kuitenkin  osa kaikkea. 

Täydellinen Lauantai on farssikomedia ja kyllä, se on komediaa ja farssia ihan loppuun asti!

Kuvat: Jukka Koskinen 

maanantai 19. helmikuuta 2024

Kalenteritytöt

 Kuusankoskella rempaistiin jälleen kerran. Siellä pääsee nyt nauttimaan esityksestä Kalenteritytöt. Alunperin sen on käsikirjoittanut Tim Firth ja se saavutti menestystä monella saralla. Suomennos on Aino Piirolan. Nyt tämä upea näytelmä niittää mainetta ja kunniaa Kuusankoskella, minne sen on oivaltavasti ohjannut Arto Käki, jonka monet ovat nähneet enemmän näyttämöllä, mutta - varmaan mieluinen ohjaus....

Tosipohjainen tarina kertoo naisyhdistyksen naisista. Ollaan muka tai jotku tai joku on, hiukan tärkeä ja yrittää pitää ohjakset tiukilla, mutta minkäs sille mahtaa, jos lauma on suhteellisen villiä. Sitä oli kyllä heidän kanssaan ihan samaa mieltä, että tylsäksi olisi käynyt, jos olisi pitänyt asialinjalla keekoilla. 

Kun erään naisen mies menehtyy syöpään, he haluavat hänen muistokseen järkätä syöpäosastolle kunnon sohvan, sillä entinen aiheutti lähinnä sen. että saattoi alkaa hautoa itsemurhaa. Kun lauma hulvattomia, mutta viisaita naisia lyö päät yhteen, syntyy idea kalenterista! Ei mistään sateisista silloista, vaan paljaasta pinnasta, mikä myy. Riemumielellä eivät kaikki heti olleet, mutta kyllä se siitä.

Esityksen paras osio oli se, kun namä naiset panivat kuvaukset käyntiin. Lavalla oli vipinää ja aina sai yllättyä, millainen minkäkin kuun nainen on. Wau!!! Nyt on rohkeaa vetoa, mutta hauskaa sellaista. Naisköörin vetäjänä loistaa Mira Peussa Chrisin roolissa, mikä on täynnä energiaa. Aina kun joku meinaa lannistua, Chris nostaa pystyyn ja taas jatketaan. Muina naisina siellä temmeltää Linda Miettinen (aina kiltti Annie), Johanna Nenonen (räväkkä papin tytär Cora), Tiina Kontula-Ojala (golffari-Celia), Hannele Jokiranta (yllättävä Ruth) ja Sari Rajulin (suorasuu Jessie).

On sitten se naisyhdistyksen vetäjänainen, Marie! Melkoinen ollakseen olija, mutta miten Anu Ruuhimäki sen roolin vetää, ihan huipusti. Just sellanen Marie, jolle en ihan heti menis vastaan sanomaan. 

Miesten, juu niille on muutama pien rooli ja heitä tulkitsevat Roni Soini ja Mikko Jyräs!

Katsottavaa riitti koko illaksi ja lavastus oli toimiva ja sitä oli riittävästi. Se oli pääosin Sisu Laitisen ja työryhmän. Kerkesinkin jo miettiä, kuka on kerennyt kaiken valmistaa, koska kuvausrekvisiittaa piti olla runsaasti.
Vaikka luvassa on paljasta pintaa, niin kyllä silti oli upeita asuja!!! Puvustus on Mervi Suvelan ja työryhmän. Tässä mietin, kuinka paljon oli omia vaatteita, mitkä olivat puvustuksen saloja.
Tekniikka on Jyrki Kleimolan osaavissa käsissä. 

Erityisen ilahduttavaa oli se, miten paljon oli ensi-illassa katsojia, lähes liikutuin siitä. Menkää nyt kaikki muutkin katsomaan, miten osaavia harrastelijoita löytyy Kuusaan teatterista.
Esityksen jälkeen sai ostaa sitä KALENTERIA, minkä myynnillä tuetaan Kuusankosken teatteria.

Kuvat: Hedi Koskinen-Järvisalo

tiistai 6. helmikuuta 2024

Kalle Kurikkala ohjasi Kotkan Kairoon SuomiRock-revyyn - miten se meni?

Kalle Kurikkala on Kotkan teatterin näyttelijöitä, mutta nyt hän on ohjannut Ravintola Kairoon mahtavan Kriisistä kriisiin SuomiRock-revyyn. Näin hän kertoo tästä revyyn valmistumisesta:

 1. Millainen tilanne oli, että päädyit ohjaajaksi tähän revyyseen?

Minua on jo pitkään kiinnostanut ohjaaminen. Pääsin viime vuonna ohjaamaan Kotkan kaupunginteatterin Vappushown, joka meni mielestäni hyvin ja sain myös kivaa palautetta. Sen jälkeen rohkenin kollegoiden kannustuksesta kysymään teatterinjohtajalta, voisinko ohjata lisää ja tässä sitä ollaan!

2. Olette kaikki yhdessä laatineet käsikirjoituksen, kuinka se syntyi?

Käsikirjoitimme revyyn yhdessä näyttelijöiden ja kuiskaaja-järjestäjän kanssa. Teimme yhdessä kirjoitusharjoituksia, keskustelimme erilaisista kriiseistä ja esityksen tyylilajista sekä kuuntelimme paljon musiikkia. Yleensä meni niin, että ensin kirjoitimme ja keskustelimme yhdessä, sitten jokainen kirjoitti yksin kohtauksia, joita kokoonnuimme yhdessä lukemaan. Saimme toisiltamme palautetta teksteistä ja niiden pohjalta kohtauksia kehitettiin eteenpäin. Kun materiaalia oli mielestäni riittävästi, tein kohtauksista kokonaisuuden, joka sitten luettiin. Sen jälkeen vielä muokkasimme sitä yhdessä ja näyttämöharjoituksien aikana se muovautui tähän nyt nähtävään muotoonsa.

3. Kriisistä kriisiin - heijastuvatko omat kriisit esityksessä?

Nyt voin puhua vain omasta puolestani kirjoittajana. Itse lähdin pohtimaan kriisejä ylipäänsä ja millä kulmalla niistä saisi toimivan kohtauksen. En niinkään miettinyt omia kriisejäni, vaan enemmänkin mikä minusta on hauskaa tai mitä haluaisin itse nähdä teatterissa. Joten sillä tavalla kriisit eivät ole omasta elämästä, mutta totta kai me tuomme tekemäämme taiteeseen aina jotain itsestämme. Myös siksi on etu, että kirjoittajia on ollut useita: kaikille löytyy varmasti jotain samaistuttavaa ja omaan huumoriin sopivaa.

4. Biisivalinnat olivat todella hyviä, miten ne valikoituivat?

Kiitos, kiva että pidit! Kuuntelin paljon suomirock biisejä, joista etsin kriisi-teemaan sopivia sanoituksia. Ja niitähän löytyi yllättävän hyvin. Jokainen käsikirjoittaja sai ehdottaa kappaleita ja monesti ne oli jo kirjoitettu kohtauksiin sisään. Kuuntelimme myös yhdessä musiikkia ja löysimme yhteisiä suosikkeja. Lisäksi pohdimme, mitä biisejä suomirock-revyyssä pitäisi olla, jotta katsojan odotukset täyttyisivät. Lopputulokseen kuitenkin valikoitui esityksen teemaan ja dramaturgiaan parhaiten sopivat biisit. Mielestäni kokonaisuus on onnistunut valikoima suomirockia klassikoista nykypäivään.

5. Mikä oli ohjaamisessa haastavinta?

Moni asia oli uutta ja myös siksi haastavaa, sillä tämä on ensimmäinen suurempi ohjaustyöni. Ehkä eniten yllätti ja haastoi kaikki se työ, mitä ohjaajan tulee tehdä harjoitusten ulkopuolella. Pitää suunnitella harjoitukset hyvin, jotta siellä voi olla vapaa tekemään taidetta muiden kanssa. Valmistautuminen muistuttaa näyttelijän valmistautumista harjoituksiin, mutta se pitää tehdä jokaiseen rooliin sekä muihin osa-alueisiin kuten valoon ja ääneen. Onneksi valmistautumista ei tehdä aina yksin, vaan yhdessä suunnittelijoiden kanssa ja harjoituksissa teosta valmistetaan yhdessä koko työryhmän voimin.

 Kuva: Niklas Riihelä

Tahdon vielä toivottaa kaikki lukijat lämpimästi tervetulleiksi Kotkan kaupunginteatteriin katsomaan Kriisistä kriisiin -suomirock-revyytä ja muita näytelmiämme. Seuraava ensi-ilta on Täydellinen lauantai -farssikomedia Suurella näyttämöllä 17.2. Revyyn osalta lipuista jo 70% myyty, joten osta omasi pian!

Kiitos Kalle haastattelusta ja ottakaa hänen tervetuliaistoivotus tosissaan!



 


maanantai 5. helmikuuta 2024

Kriisistä kriisiin - SuomiRock-revyy

 Nyt oli sellainen pläjäys Ravintola Kairossa, että meni suoraan suoneen, sieluun ja sukkiin. Kotkan kaupungiteatterin esitys Kriisistä kriisiin SuomiRock-revyy antaa kaikkensa. Työryhmä on itse käsikirjoittanut revyyn ja sen on ohjannut Kalle Kurikkala, joka on yksi Kotkan teatterin näyttelijöistä.

Esityksessä edetään Kriisistä kriisiin ja miten ollaan Urheiluhullu. Huomenna jo Juppihippipunkkari, jollei Levoton Tuhkimo. Valot pimeyksien reunalla ja sitten tuleekin mieleen, että Tahdon rakastella sinua, ellei se olisi Romanticide! Peltirumpu kajahtaa ja sitten näkyy Rusketusraidat. Pidä huolta, että seuraavaksi soi Satumaa-tango. Seireeni saapuu ja pyytää; Anna mulle piiskaa. Via Dolorosa on paikka missä kohdataan Pelikaani, joka on Vihreän joen rannalla. GET ON!!!

Revyyssä on sellainen draivi päällä, ettei yhtään sellaista hetkeä, että olisi kerennyt huokaista. Aivan mahtavaa! Biisivalinnat olivat niin osuvia ja säestyksestä vastasivat Josa, Hate ja Wiltsu.
Kaikki välikriisit olivat niin hauskoja, vaikka taustalta paistoikin se todellinen asia. Jokainen voi ottaa omakseen monia esitettyjä juttuja. 

On ihan vaan pakko ylistää koko porukkaa, miten taitavia he ovat: Miia Maaranen, Lise Holmberg, Mirka Mylläri, Marika Huomolin ja porukan ainoana miehenä Juho Markkanen.
Silmät kostuivat siitä, miten hienosta esityksestä sai nauttia, eikä naurun kyyneleiltä voitu välttyä.

Ehdottoman suositeltava esitys, jonka voisi katsoa vaikka kuinka monta kertaa. Lisäksi Ravintola Kairon ruoka oli varsin maittavaa. Niin ja kun Kouvolasta pääsee junalla oven eteen, niin kyllä kelpasi!

Kuvat: Jukka Koskinen



tiistai 30. tammikuuta 2024

Aina joku eksyy

 Kouvolan teatterin vuoden 2024 toinen ensi-ilta oli Aina joku eksyy. Reko Lundanin tekstin pohjalta varsin onnistuneesti ja oivaltavasti sovittanut ja ohjannut Mari Kahri.

Olen nähnyt näytelmän joskus aiemmin, joten olin hivenen hollilla, mistä oikein on kyse, mutta aina niin piristävää nähdä erilainen toteutus. Muistin, että Aina joku eksyy herkistää ja kyyneleet vuotavat vuoroin liikutuksesta ja sitten taas naurusta. Hyvän näytelmän elementit!

Aiheena on perhe ja eritoten sen kipupisteet. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Käyttäytyypä kukin miten tahansa, häntä ei voi syyttää, koska jostainhan se johtuu.

Pääosaa vetää aivan upeasti vieraileva tähti Minna Kivelä, joka Hanna Rinteen osassa räväyttää potin. Eikä riitä sekään, sillä hänellä on vielä rooli olla Suvi, nuori koululainen. 

Hanna Rinne on sairaalassa ja muistisairas. Aikuiset lapset kipuilevat siitä, kuka huolehtii ädistä, joka ei se ihan paras äiti ole ollut. Kaksoset Aki ja Liisa, joista Liisa on ollut se uhrautuvainen, koska onhan se sentään meidän äiti. Satu Lemola ja Panu Poutanen rooleissaan ovat vertaansa vailla. 

Ensimmäinen puoliaika menee vauhdilla, kun käydään läpi aikaa, jolloin sukua kuolee ja mennään naimisiin. Satu Taalikainen on ihanan reipas ja raikas Hanna Rinne nuorena. Tapaa miehensä Ripan, jonka osan vetää vieraileva hurmuri Jarno Hyökyvaara.

Väliajan jälkeen on hauskoja kohtauksia ajasta, jolloin lapset olivat koulussa. Se oli sitä aikaa, jolloin opettajat olivat melkoisia karttakepin kanssa heilujia.

Raimo Räty on niin valloittava opettaja, että kyllä tässä sai nauraa vedet silmissä. 
Sen verran on ikää itsellä, että kyllä tämän näytelmän aikana sain velloa melkoisissa nostalgiapöhinöissä.

Kun Aki ja Liisa mittelevät toisiaan, niin se on melkoista tulitusta ja kyllä oli naama märkänä, kun Aki lopulta antaa tunnustusta siskolleen Liisalle. Panu Poutanen ja Satu Lemola välittävät sen tunteen hyvin, kun ollaan sisaruksia ja miten yhteistä asiaa (äitiä) voidaan jakaa. 

Aina joku eksyy on todella koskettava näytelmä, kaikin tavoin. 

Kuvat: TAVATON media

sunnuntai 21. tammikuuta 2024

Kuumia aaltoja

 Kouvolan teatterin vuoden 2024 ensimmäinen ensi-ilta oli Kuumia aaltoja. Ihanan lämmin esitys pakkasen puremille. 
Tekstin takana on Anne Prokofjeff ja rooleissa loistavat Annina Rubinstein ja Johanna Heimonen. Molempien rooliniminä Anne. 
Kuumat aallot on ohjannut Tiina Luhtaniemi
Ennen esityksen alkua yleisö pääsi laulamaan karaokea. Aivan mahtavaa. Ja baari on auki koko esityksen ajan!

Kaksi Annea tapaavat karaokebaarissa. Anne Puumala ja Anne Aalto eli Anne A ja Anne P (seuralaiseni kertoi olevansa Neiti C). Juttu alkaa heillä heti luistaa, lähinnä Anne A:n ansiosta, joka on se avoimempi ja räväkkäämpi tyyppi. Anne P hieman lämmettyään on samaa luokkaa. 

Naiset puhuvat omista asioistaan, naisten vaivoista ja ihan mistä vaan aika lailla suorasukaisesti, siis sillä tavalla ja tyylillä, että kyllä pani nauramaan ihan vedet silmissä. Välillä tuli se hetki kun, leidit hyppäsivät laulamaan, koska oltiinhan karaokebaarissa. Biisit olivat kyllä aivan huippuja.


Kaksi erilaista Annea, ystävystyy ja saadaan tutustua heihin illan aikana. 
Annina Rubinsten on Anne P. aivan ihana, iloinen, välillä suruinen, mutta herttainen Anne, joka kipuilee eronsa kanssa. Johanna Heimonen on Anna A, jonka tyyli on hivenen riehakas ja rempseä. Asiat sanotaan niin kuin ne ovat.

Molemmat osaavat laulaa todella sielujen syövereihin. Kun Anne A vetäsee Antti Tuiskun Peto on irti, biisi saa aivan uuden merkityksen. Sitä suorastaan mykistyi, että mitäs kumman kuumaa kuullaan nyt!

Kuumia aaltoja on esitys, missä menee kuumia aaltoja kaiken aikaa. Viihdettä koko paketti niin täysin, ettei siitä voinut muuta kuin nauttia. Tekee heti mieli nähdä uudestaan, koska niin hauskaa meillä siellä oli.