Olin nahjuksen vaimo - Tirvalla!

 Olipas varsin mahtavaa päästä Tirvalle, missä kesäteatteriantia saadaan oikein kunnon annos. Olin nahjuksen vaimo oli Aarne Tarkaksen elokuva vuodelta 1961. Siitä on nyt tehty teatteriesitys tirvalaisittain ja miten onkin hauska paketti. Ohjaus ja dramatisointi on Virve Mattilan, joka on tehnyt jälleen hyvää työtä!

Olen aina tykännyt vanhoista kotimaisista elokuvista, koska ne ovat niin harmittomia ja hauskan kuuloisia. Tässäkin puhutaan sitä "vanhaa suomea" ja se kuullostaa niin kivalta.

Tarina alkaa sillä kun on juuri ilmestynyt kirja "Olin nahjuksen vaimo". Nahjus itse saa kuulla siitä viimeisenä. Kaarlo Kaski on aivan poissa tolaltaan, eikä edes uskalla lukea sitä. Kirjan on kirjoittanut hänen vaimonsa tai entinen vaimo Liisa. Koko Kasken suku on lukenut ja aivan pöyristynyt, siis lievästi sanottuna.

Mitä pitäisi tehdä!? Siitä suvun neuvonantaja tuomari Simolin alkaa auliisti jakaa neuvoja. Kuinka toimitaan ja mikä on lopputulos, niin sehän on vaan nähtävä. Niko Tuominen on sellainen tuomari, että sitä säätämistä ei voinut nauramatta katella.

Koko esitys on kerrassaan ratkiriemukas, koko tarina ja sitä esittävät ihmiset ovat aivan elementissään. Tarinaa maustavat osuvat, ajankuvaan sopivat ja erinomaisesti esitetyt biisit. Vauhtia ja kiperiä tilanteita piisaa yllin kyllin ja saa olla pää väkkäränä, kun yrittää seurata kaikkea, mitä estraadilla tapahtuu. 

Roolisuoritukset olivat niin riemastuttavia, että niitä sai todella ihastella. Pääosassa on Terho Haimi Kaarlo Kaskena. Niin on nahjus, että huh ja miten vetää koko roolin alusta loppuun sellaisella tarmolla, että iso läpy sille. Laulaminenkin sujui kuin vanhalta laulajalta.
Kaarlo Kasken isä on Henrik Kaski, suvun vanhin ja viisain, jää tarkoituksellisesti vähän taka-alalle. Kai Laihinen on erittäin vakuuttava Henrik.
Uolevi Helske on Kaarlon tädin mies, runoilija ja nahjus. Aarne Sihvola niin lausui runoa kuin konsaan joku reppana.
Wilhelm Malm taas on toisen tädin mies ja niin on olevinaan kapteenia, mutta kaikkea muuta, yhtä lailla nahjus kuin joku muukin. Jari Ukkola on roolissaan valloittava ja myöskin toisessa osassa pariisilaisena baarimikkona. Oli pakko käsiohjelmasta tarkistaa, kuka se oli, kun niin hyvin oli "naamioitu" ja vielä lauloi ranskaa...
Miksi nämä neljä miestä heti näin alkuun asettelin? Siksi, että he olivat ensikertalaisia!!! Jumaleisssön, miten olivatkin löytäneet sen kipinän, liekö kytenyt kaikki vuodet ja vasta nyt pääsi syttymään, mutta hyvällä liekillä mentiin!!!

Sisäkkö Stiina oli myös sellainen pakkaus, että oli ihan pakko seurata, mitä hän milloinkin hääräsi, koska oli ihan omat meiningit menossa. Silva Kärpänoja on aivan huikean hauska. Ei ole millään lailla harmaa tapettiin hukkuva, vaan aina asian ytimessä.

Liisa Kasken osaa tulkitsi reippaalla otteella Anni Siekkeli, jonka laulukin oli niin puhdasta.
Kaikkien lauluja on ohjannut Salla Vainio.

Hyvin, erittäin hyvin arvonsa tunteva Gertrud, Henrikin siskoa esittää niin vakuuttavasti Arja Siekkeli, että se melkein "pelotti". Asiat kerrottiin niin painokkaasti, että vastalauseita ei vain voinut olla.
Täteinä peesasivat Eva Helske (Eija Hietamies) ja Elma Malm (Kaisa Leino). Entäs sitten Viivi, "et kyllä nyt itke", jonka osassa Veronika Laihinen sai istua milloin kenenkin kyljessä.

Kaiken kaikkiaan koko porukka tarjoili sellaisen setin, mitä oli nautinnollista katsoa! Huolimatta siitä, että kun olimme ensi-illassa, niin väliajan jälkeen taivas aukeni ja vettä saatiin oikein rapiasti. Ei haitannut, sillä niin esitys lumosi. 

Musiikista vastaa ihana Secrets-bändi, joka koostuu taitavista muusikoista:
Arto Karnaattu, kapellimestari, koskettimet
Tero Tielinen, laulu ja kitara
Marko Virtanen, kitara
Esa Hallivuori, basso
Kimmo Koskipuro, rummut

Niin kovasti tykkäsin, että voisin mennä uudestaan....

Valokuvat: Juho Vainonen

Ristiinassa Kulkurin valssi

 Heinäkuun 7. ja klo 17! Silloin se oli - Ristiinan kesäteatterin vuoden 2024 ensi-ilta ja KULKURIN VALSSI, nam! Jokainen tietää, sen wanhan elokuvan, jossa tähteili Ansa Ikonen ja Tauno Palo. Nyt ei ole sellaisia tähtiä vaan on ihan jotain muuta. Tanja Puustinen-Kiljunen on ohjannut sellaisen valssin, että pois alta. Kulkurin valssi sellaiseen ristiinalaiseen tyyliin, ettei paremmasta väliä. Näyttämösovitus: Tapio Parkkinen / Panu Raipia

Säätiedotus, mikä nykyään on ihan mitä sattuu, niin kuin sääkin, oli povannut vettä, vaan eipä tullutkaan ja niin saimme nauttia valssia varsin poutaisessa säässä, mikä oli vähän niin kuin ähäkutti niille, jotka eivät sateen pelossa uskaltaneet paikalle. 

Ristiinan Kulkurin valssi yllättää kaikin tavoin. Juonikin on hieman erilainen, mutta kuitenkin vähän samanlainen, että "kulkuri" taidemuotokuvamaalari Rikhard Haavisto saapuu ystävänsä maisterin kanssa Pontus Möbiuksen kartanoon.  Kartanossa on kaunis Kristiina, joka on juuri menossa naimisiin Kuusisaaren ainoan perillisen Willehartin kanssa. 

Rikhard on vaikuttaa olevan sellainen naisten naurattaja, että saa taloudenhoitaja Maijankin  varsin suopeaksi ja maisteri yrittää toppuutella, mutta turhaan. Maija olikin sellainen hauska pakkaus, vähän hömelö, mutta silti niin sydämellinen. Pia Hanski osasi olla huvittavan mainio Maija!
Taneli Arosara ei muistuta millään lailla Tauno Paloa, mutta kaikki hurmurin elkeet ovat hallussa ja ne hän heittää kehään ja kuka siihen sitten lankeaa. 

Pontus Möbius on varsinainen kartanon isäntä, pokkuroi ja harrastaa oikein kulttuuria, mutta onko ihan puhtaat jauhot pussissa... Vesa Partanen, ei hitto ihan nimensä veroinen, mutta myös loistava Pontus. 
Willehart on ihan himmee, mutta miten hupaisa ja kuinka Jani Impivaara osaakin olla just sitä. 

Entäs sitten kartanon kaunis Kristiina! Hääpäivä ja miten menee? Tiina Rouhiainen on juuri sitä, kaunis ja miten laulaa!!! Ääni on upea ja sitä olisi kuunnellut enemmänkin. 

Valovoimaiset sivuroolit, ihan uskomaton kreivitär Cecilia! Vipsu Salomaa sai aina kaiken huomion niillä omintakeisilla lauseillaan. Totuuden siemeniä napsahti tämän tästä. Eno Pehtoori sääti joka säällä siellä ja täällä ja Seppo Lindqvist oli housuissaan todella. 

Sulhasen, Willehartin äiti kreivitär Irina oli myös melkoinen draamaqueen. Niina Rajala oli siinä ja muissakin rooleissa, joissa pääsi laulamaan, niin häkellyttävä. Miten kaunis ääni. Vähän aikaa aina meni, kuka laulaa ja sitten kun selvisi niin wau!

Lauluja kuullaan ja tansseja nähdään. Hienot koreografiat ovat Mimmi Rantalan.

Kaiken aikaa on nähtävillä elävä ja näkyvä livebändi: Juho Puikkonen, Jarno Hopponen ja Arttu Kivekäs, joilta todella sävelet sointuu. 

Koko esitys, kaikki sen näyttelijät ovat niitä, jotka ovat tuoneet sen oman osansa, oman palansa, että lopputulos on kokonainen, Kulkurin valssi, jota oli nautittavaa katsoa. 

Menkää kaikki katsomaan!!! Viimeinen esitys on 25.7.

Kuvat: Lotta Tuominen

Loma Haminassa

 Pidettii 29.6 LOMA-päivä Haminassa, koska siellä oli Haminan teatterin kesäesitys LOMA!
Monille tuttu tarina Risto Jarvan elokuvasta, joka sai ensi-iltansa 1976. Niinpä tässä tarinassa eletään sitä aikaa ja tämän LOMAn "matkanjohtajana" toimii Tero Heinämäki.

Kun lähdimme Haminaan, sääennusteet olivat niin sekaisin, ettei niistä mitään selkoa ottanut, paitsi että vettä pitäisi tulla tai sitten ei. Varauduttiin kyllä siihen, että kesäteatterivarustus oli loppuun asti harkittu. Sadeviitat jätetttiin kuitenkin autoon. Asettauduimme eturiviin ja jo ensimmäinen kohtaus pani hymyn huulille, koska siinä ollaan Suomessa ja on kylmä, kaikilla on talvivermeet päällä ja heitä ilmiselvästi palelsi. Katsomossa paistateltiin auringossa ja väkisinkin oli empatiat näyttelijöiden puolella, ettei heitäkään oikeasti palellut...

Lähtöasetelmahan on se, että Aimo Niemi on lähdössä Innsbruckin talviolympialaisiin ja sen mukaiset ovat matkatavaratkin aina suksia myöten. Hän kuitenkin menee väärään koneeseen ja löytää itsensä Kreikasta. Jussi Vilkki saa Aimo Niemenä aimoannoksen hikoilla, koska eihän hänellä ole helleasuja. 

Jos on jo alussa mennyt pieleen, niin siitähän se sitten alkaa, että lähes mikään ei onnistu. Jo lentokoneessa on tutustuttu moninaisiin tyyppeihin, jotka sitten ovat samassa hotellihuoneessa ja jopa eräs Aimon kanssa samassa huoneessa. Menoa ja meininkiä piisaa ja toteutus on erittäin onnistunut. Välillä kuullaan musiikkia ja laulujen toteutuksesta ja harjoittamisesta on vastannut Irma Montiel, joka myös hyppää viidessä eri roolissa. 

Kreikkalainen tunnelma näkyy ja välittyy. Kaikilla tuntuu olevan hauskaa ja monenmoisia virityksiä on ilmassa, paitsi Aimolla, jolla on nälkä ja kaikki hiertää. Rahaa eiole, koska Innsbruckissa olisi ollut täysihoito. Pariskunta Keskinen ovat kivasti esillä ja Jan Mykkänen Jukka Keskisenä nousee esille varsin luontevana ja juuri sellaisena suomipoikatyyppinä, joita varmasti piisaa jokaiseen matkakohteeseen. Marianne Auvinen Seija Keskisenä juuri sellainen hunajapupusta kiukkupussiin-tyyppinä. Päivi Pollari on toimittaja Notkola, mutta pari muutakin osaa on hoideltava. Apuhoitaja Valman roolin tulkitsee Mari Nieminen ja artikulaatio oli ihanan selkeää! Jouni Saikkonen hoiteli kaksi täysin erilaista suoritusta - vähän vässykkä johtaja Kari Supinen (porttivahti) ja sitten hän oli Mikis Kalifakis, josta kehkeytyi vaikka mitä. Muissa rooleissa Kari Suoknuuti, Jorma Hilska ja Eija-Kaarina Mäkelä.

Koko LOMA-paketti toimi erittäin hyvin, oli harmiton ja hauska. Koko porukka toimi yhteen ja se välittyi. Kiitos tästä LOMAsta!

PS. Esityksen jälkeen kävimme ruokailemassa Tervanarussa, njam!

Menkää LOMAlle Haminaan! Tämä paketti on voimassa 3.8 asti.

Kuvaaja: Mari Salmenhaara

Helppo ero - Mikkelissä...

 Kyl ol taas otettava eroo Kouvolast ja lähettävä Mikkelii, koska kesä ja siel Naisvuorel kesäteatteri. HELPPO ERO siel ny menee ja mite se olkii helppo tai mite sen ny ottaa, mut ainakii ratkiriemukas.

Taas ol tällaisel wanhal nartul iha uus tarina! Jotenkii sitä vaa ain ilahtuu, jos ei tiiä, mikä on kupletin juoni ja se ikääku pääsee yllättämää. Ny kävi nii ja mite ol kiva yllättyy sillee iha isol käel. Mut, asiaa...

Tämän näytelmän ovat käsikirjoittanut Satu Rasila, Mikko Kouki ja Pekka Laasonen. Ihan mieletöntä settiä ovat saaneet aikaseksi ja sellaista hyvin päivitettyä. Vaan, sitten se näyttelijäsakki, miten toteutti koko pakan, niin kyllä sitä sai vaan äimistellä oikein sillai kyynärpäitä myöten.

Mika Nuojua oli ainut, jolla oli vain yksi rooli, mutta sitäkin kattavampi, koska joutui vastaanottamaan ne kaikki muut! Hän se oli eroterapeutti Mika Laakso, jolla on viimeinen työpäivä, koska haluaa eroon kaikesta. Miten se sitten onnistuu, jää todellakin nähtäväksi. 

Asiakkaita tulee ja kuinka moni tulee uudestaan ja samalla pitäisi kiinteistön kummallista seinällä olevaa omituista läikkää selvittää. Joten asiakkaiden lisäksi paikalla ramppaa jos vaikka kuin moni alan asiantuntija. Asiakkailla taas oli mitä ihmeellisimpiä asioita, joista he halusivat eroon.

En varmasti ole ainoa, joka on haltioissaan, kun pääsee näkemään näyttelijöitä, jotka pomppaavat roolista toiseen, koska se vaan on niin mahtavaa. Nauttia siitä mielettömästä ammattitaidosta, kun mennään ovesta pois ja tullaan seuraavan kerran, hetken kuluttua, estraadille aivan eri roolissa. 

Näissä osissa niittivät gloriaa Jukka Rasila! Pauliina Hukkanen! ja Joonas Kääriäinen!  Jokainen veti sellaisen setin, että pois alta. Heillä kaikilla oli 9-12 roolia. Kyllä - pakosti antoi pisteet sille, joka siellä taustalla hoiti puvustusta!!!!
Ketään ei voi nostaa framille parhaana, koska koko joukkue oli niin parasta A-ryhmää!

Kaiken kaikkiaan riemastuttavan hauska näytelmä, missä sai alusta loppuun asti olla hymy korvissa. Varsin harmiton, niin hyvin tehty, ettei kukaan voi mieltänsä pahoittaa, päinvastoin. 

Tämä ei ole vain minun arvio, koska kyllä "salakuuntelin" yleisön kommentteja, niin väliajalla kuin esityksen jälkeenkin, että miten oli hubaisaa. Ihmiset lähtivät sieltä kaikki hyvillä mielin.

Joten wahva suositus, käykää Mikkelissä ja menkää Naisvuorelle, siellä se kesäteatteri on!

Kuvat: Kontarastia / Pihla Liukkonen

Jenni Tieaho - Kouvolan Taidemuseo Poikilo

 Kouvolan Taidemuseo Poikilossa on Jenni Tieahon näyttely - Pyörteitä ja virtauksia 23.5 - 1.9.2024

Aivan ihana näyttely, mistä ei yhdellä kertaa saa tarpeekseen. Kävin sellaisena päivänä, kun siellä oli joku ryhmä ja taiteilija itse. Jonkin aikaa kuljin mukana, mutta kun se ei ole minun juttu, jättäydyin kulkemaan omineni. Muutaman sanan pääsin kuitenkin vaihtamaan Jenni Tieahon kanssa. 

Teokset ovat upeita! Olin aivan häikäistynyt siitä, miten luonnon materiaaleista voi saada kasaan niin oikeita ja elävän näköisiä juttuja. Oli katsottava kaikkia kaukaa ja ihan läheltä. Hevonen on aika lailla aiheena ja äärettömän hienosti toteutettuna. Siis vaikka kuin yrittäisi, niin ei vaan ymmärrä, miten se teos saadaan niin oikean näköiseksi. Okei, rautalankaa ja vaikka pajua, niin, miten kaikki suhteet toimii ja lopputulos näyttää juuri niin aidolta.

Varsat olivat tuohesta värkättyjä, mutta juuri sen olosia, että olisi mieli  tehnyt halata. Jotenkin sellasia, että kohta ne siitä lähtee eteenpäin. 

Ne "käpytakit" olivat oma ihmetyksen aihe, koska olivat niin suuria, että sopisivat sellaiselle kolmemetriselle tyypille, kun se menee torille ostamaan perunoita.  Oli männynkäpyulsteri ja kuusenkäpytrenssi.

Teoksia on niin laidasta laitaan, että jokaiselle löytyy joku mielititetty. Minut vakuutti se luonnon materiaalin käyttö, että miten paljon voi luonnosta ammentaa materiaalia ja ideoita. 
Kun siellä sitten sain katsoa sen videoesityksen, niin se avarsi lisää sitä, miten teokset ovat syntyneet, niin niitä osasi katsoa jotenkin syvemmin. 
Puhumattakaan siitä, kun taiteilija itse kertoi tarinoita liittyen aina johonkin teokseen tai sen tiimoille. 

Kävin näyttelyssä jo 8.6, mutta odotin, että saan paremmat kuvat, joten vasta siksi vähän myöhemmin tämä *wink-wink* 

Menkää katsomaan ja taiteilija Jenni Tieaho on seuraavan kerran itse paikalla 24.8 klo 13
Aion mennä itsekkin vielä uudestaan!

Kuvat: Kasimir Laine

Vielä ehtii - Heinolan kesäteatteri

 Tänä vuonna kesän ensimmäisen kesäteatterin näin Heinolassa. VIELÄ EHTII oli siellä ensi-illassa 13.6.

Tämän hulvattoman hauskan näytelmän käsikirjoitus on Carin Mannheimer'n, joka aikoinaan Ruotsissa palkittiin  kriitikoiden Teaterpriset-palkinnolla. Suomennos on Liisa Urpalaisen. Loistavasta ohjauksesta vastaa Sari Siikander, joka on ohjannut Heinolaan aiemminkin. 

Rooleissa Tiina Weckström, Katariina Kaitue, Jaana Saarinen, Juhani Laitela, Sauli Suonpää, ja Kirsi Ylijoki

Näytelmä kertoo ystävyksistä, jotka tapaavat aina Maanantai-lounaan puitteissa. Syödään, juodaan ja pelataan bridgeä. Ollaan vanhoja ja myönnetään, koska se vaan on tosiasia. Silti on elämää vielä jäljellä ja sitä on hyvä elää, vielä ehtii vaikka mitä, kun pistää töpinäksi. 

Tapahtumapaikka on Mariannen olohuone ja melkoisen vilkas paikka onkin, kun ovi on aina auki ja sieltä sitten tulee mm. Kotiapu-Tommi, joka auttaa kaikissa tarvittavissa kotihommissa. Ensin ei olisi tarvetta, mutta sitten onkin ihan kaiken aikaa. KotiapuTommin oli paikalle "kutsunut" Säde, jonka mielestä Marianne tarvitsee apua. Katariina Kaitue kaikkine ilmeineen, raivareineen ja olemuksineen oli säteilevä Säde.

Jaana Saarinen on nähty Heinolassa lukuisia kertoja, mutta nyt hän on Mariannen ystävä Annakaisa. Hänellä on mies, joka vaatii alituista huolenpitoa. Lopulta tilanne kärjistyy siihen pisteeseen, että Annakaisa tekee oman ryhtiliikkeen. Sekin on aivan suotavaa, olipa ikää sitten kuinka paljon tahansa.

Peter on Annakaisan serkku, joka värvätään maanantailounaalle, mutta mikä pettymys, kun ei osaakkaan pelata bridgeä. Juha Laitala on kiltti Peter, joka on leski ja no, kenelle häntä sitten ollaankaan värväämässä... ja kuka hänet lopulta saa. 

Tiina Weckström Mariannen roolissa oli ihan huippu. Se räväkkä äänen sävy, kun sieltä tuli sitä settiä, oli niin selkeä, ettei kyllä jäänyt tavuakaan kuulematta. Miusta tuli heti fani!
 Vaan kyllä kaiken kaikkiaan koko porukka oli niin vakuuttavaa, että sitä jopa pystyi unohtamaan, ketä he ovat. Olivat vain joukko ikääntyviä, joilla on vikoja ja toiveita, mielentilavaihteluja, vessahätää ja erimielisyyksiä, muistoja ja unohduksia. Elämän koko kirjo ja se oma tahto!

Tyttären roolissa Kirsi Ylijoki oli kaunis ja reipas ja juuri sellainen tytär, kun sitä varmaan suurin osa. Kiireinen ja ei sillai oikein "ymmärrä" äidin elämää. Ihanan ulkopuolinen ja asiallinen.

Tämän näytelmän teksti on niin railakasta ja raikasta, että jotenkin sitä vaan eli mukana kaiken aikaa. Sitten sitä tunnisti kaikkia kohtauksia joko niin, että oli nähnyt ja kuullut läheisissä ja tuttavissa. Parasta sekin, että kyllä oman itensäkin luki välillä joukkoon ja sekös vasta naurattikin. Etenkin se, kun asiat tuotiin esiin ihan suodattamatta. Kun se tehdään taidolla, se on nautinnollista.

Uusia sanontoja ja sanojakin tuli esiin ja voin vakuuttaa, että minussakin heräsi eräänlainen Passiivinen Puuma, kun katseli sitä KotiapuTommia... (Sauli Suonpää)

Vaikka se oli hauskaa ja riemullista, niin kyllä välillä silti nous vedet silmiin ja koko yleisö oli ihan hipihiljaa. Vielä ehtii on näytelmä, mikä todella antaa paljon, kaikin tavoin, koska se herättää monenlaisia tunteita. Lopputulos on kuitenkin se, että siitä jää tavattoman hyvä mieli. 

Heinolan kesäteatteri on paikka, mihin kannattaa se kesäretki tehdä, koska sijainti on jo ihan mahtava. Keskellä kaupunkia, upeassa miljöössä, vettä ja puistoja ympärillä ja katettu katsomo!

Hei-hei, menkää Heinolaan, koska siellä Vielä ehtii!!!

Kuvat: Tommi Mattila

Eero Järnefelt Ateneumissa

 Eero Järnefelt on nyt Ateneumissa ja sinne kannattaa poiketa, koska se käynti jää mieleen. Ne taulut kertovat niin paljon ja niissä voi bongata entisajan julkkiksia. 

Olen kovin mieltynyt tutustumaan näihin ihmisiin, jotka joskus ennen muinoin olivat "tapetilla". Vastikään olin lukenut kirjan Arvid Järnefelt: Vanhempieni romaani, joten olin aika lailla tietoinen Eero Järnefeltin lapsuusperheestä, jos jo sitä ennenkin.

Ei voi kuitenkaan olla tietämättä Eero Järnefeltin tauluista, joista osa on ihan klassikkoja. Hänen kulttuuritausta toi oman kipinänsä kaikkeen siihen, mitä hän loi. 

Moni voi ehkä vasta nähtyään taulun ajatella, miten tuo kuva saa sen taiteilijan nimen vasta nyt. 
Järnefeltin taulut ovat sitä esittävää taidetta, jonka äärellä ei tarvitse miettiä. mitä se esittää, vaan se on siinä. Itse ainakin halusin katsoa tauluja läheltä ja kaukaa. 

Jokainen maisema antoi jonkinlaisen fiiliksen, vei katsojan jonnekin tai toi mukaan jonkinlaisen muistikuvan. Vähän sen jälkeen mietti, että millainen on ollut taiteilijan tunne ja mahdollisuus maalata kyseinen taulu. 

Kuva: Katariina Laine

Näyttely on varsin laaja, missä pääsee näkemään monia erilaisia tuotoksia ja aikaa saa varata sillai, ettei ole heti kiire minnekään.  Ihmisiä oli aika lailla, mutta hyvin hienosti kaikki antoivat tilaa katsella ja nauttia milloin mistäkin teoksesta. 

Kaikkea tietoa oli luettavissa ja myös valokuvia, jolloin taiteilija ikäänkuin tuli kuvissa "eläväksi" katsojalle. Sai hetken elää samaa elämää. 

Pidin tavattomasti kaikista tuotoksista, mutta lempparini oli lehmätaulu, koska sen avulla menin jonnekin omaan lapsuuteeni, josta tuli kuva. 

Moni voi tietää jo muutenkin, että Eero Järnefelt oli myös Kolin kuvaaja ja niitä sitten on siellä. Kaikille Kolin kävijöille on mannaa, kun näkee tuttuja maisemia. 

Kesä aikaa tutustua, nähdä ja kokea! Aina 25.8 asti!!!!

Kuvat: Kini Laine

Lempi

 Lempi - se on Minna Rytisalon kirja, minkä olin aikoinaan lukenut lentokoneessa matkalla Prahaan. Silloin tiesin, että tulen lukemaan Minna Rytisalolta kaiken. 
Miten hyvä kirja on Lempi, niin onhan se, kun siitä on tehty näytelmäsovitus Sinikka Sanelman ja Miika Murasen toimesta. Nyt LEMPI on aivan mahtava, sillä se on Operaatio sähköpyörätuoli Petralle. Tämän näytelmän puitteissa on joukkorahoituskampanja, jonka tavoitteena on saada rahat, jotta Petra saisi sen tarvitsemansa sähköpyörätuolin. Idean äiti, ohjaaja ja kaiken alulle panija on Piia Kleimola. 

Kun kuulin tästä, olin heti mukana! Halusin lähteä tukemaan kampanjaa ja tietysti näkemään näytelmän Lempi. Otin ystäväni mukaan ja niin me sitten nautimme täysin sydämin koko esityksestä. Lempissä ei ole väliaikaa, mutta aika jotenkin pysähtyi, niin että sitä vaan lähes hypnoottisena seurasi, mitä tapahtuu ja sitten se oli ohi, loppu ja sen jälkeen onkin makusteltu, että mitä siinä tapahtui ja miten se meille kerrottiin. 

Lempi on, mutta häntä ei nähdä, vaan kaikki puhuvat hänestä, kuka milläkin tyylillä. Heli Nikula on Lempin kaksoissisko, Sisko. Hyvin tulee esille sisaruussuhde, äidittömyys, kaksosuus. Nikula tulkitsee oma osansa saksalaisen "morsiamena" niin osuvasti, että se kyllä osuu. Lempi ja Sisko ovat kuitenkin niitä parempiosaisia ja sekin tulee esille. 

Kaikki roolit ovat upeita ja huomaa, että niihin on perehdytty. Se tunnelataus oli niin vahva. Heikki Junnola on Lempin aviomies, Viljami. Miten joutuukin kesken kaiken lähtemään rintamalle, jättämään kauniin ja rakkaan vaimon. Kuinka suree sitä, kun rintamalta palaa ja vaimoa ei enää ole. 

Renne Karppinen on sivurooleissa äänenä, mutta on kaiken musiikin takana! Kaikki näytelmässä kuultavat biisit ovat ihanan herkkiä ja niitä olisi kuunnellut loputtomiin. Jokainen esitti oman osuutensa niin kauniisti, että oli nautinto sitä kuulla. Kuinka jokainen biisi vei tarinaa eteenpäin. 

Lempin yllätys oli Elli! Kaikin puolin. Elli on Lempin ja Viljamin aputyttö, piika, joka tekee ja näkee  kaiken. Tämän roolin tulkitsee Elli Nieminen niin, että en voinut kuin ihastella. Elli yllättää! Elliä haluaisi nähdä lisää ja tarkoitan nyt Elli Niemistä, jonka perunan kuoriminenkin oli ihan vimpan päälle. 

Koko esitys oli todella vaikuttava, että miten sitä saattoikin seurata niin, että tuskin hengitti. miten uskalsi silmää räpäyttää, ettei vaan menettäisi mitään. Kaikkea näkemäänsä ja kokemaansa ei hetkessä unohda. 

Me näimme tämän esityksen Pato Klubin Vintillä, mutta hei, sitä esitetään aika monessa muussakin paikassa eli ei voi olla este se, ettei jaksaisi lähteä kauemmaksi. 

Kiitos Petralle, kun olit mukana!
Nyt kaikki tukemaan sitä, että Petra saa sen sähköpyörätuolin!

Tässä linkki, mistä voi hankkia lippuja ja sieltä näkee ne kohteet, missä LEMPIn ja Petrankin voi nähdä!

Kuvat: Piia Kleimola

Olga

 Kevyesti keskellä viikkoa ja teatteriin. Tällä kertaa Mikä?teatteriin, mikä toimii nykyään Kouvolan entisen elokuvateatteri KuvaPortin tiloissa. Siellä on muuten varsin mukavat penkit tai penkki on huono sana, kun ne ovat sellaset "nojatuolit".

Siellä nähtiin esitys OLGA. Laura Ruohosen käsikirjoitus ja ohjaajana on toiminut Kimmo Lavaste. 

Olgan osan on Aija Kajama ottanut kyllä niin luontevasti haltuun, että kyllä kelpasi katella. Ihana, yksinelävä, topakka vanha nainen. Heti aluksi saa riesakseen antiikkikauppias Ervastin, jonka roolissa nähdään Rolf Hedman. Voisi kyllä kuvitella, millaisia rökäleitä mokomat kauppiaat ovat, kun ostavat "roskaa" ja myyvät antiikkia. 
Olgalla on tytär, Sirkka, jota ei nähdä, mutta kuullaan kyllä ja se ääni kuuluu Sirpa Serovuolle. Äiti-tytär-suhde ei ole se paras mahdollinen. Odotin, että sitä olisi vähän enemmän avattu, mutta kai sitä saa sitten kuvitella.

Rundis on kuitenkin se pääparin toinen osapuoli. Nuorempi mies, mukamas siivooja, no eräänlainen putsaaja kuitenkin, pelmahtaa Olgan luokse ja heti kättelyssähän se paljastuu, millanen rosvo on kyseessä.  Janne Järvisalo on kyllä niin mahtava hulttio kaikin puolin. Vaikka onkin olevinaan kovanaama, niin miten sitten onkin kiltti ja empaattinen, ei ihme, että Olga tykkää. 

Rundis vie Olgan lintuja katsomaan ja sitten jouluksi he menevät katsomaan Olgan kotitilaa. Miten sitten viihtyvätkin hyvin yhdessä.
 Kaikki lavastus, toteutus, videot ja lavastusten vaihto on toimivaa ja sujuu kuin tanssi, vaihtoaskelin. Lavastus on Elina Winnen ja esitystekniikasta vastaa Pihla Lindström. 

Muissa rooleissa on Olli Korpela nilkkinä kunnanjohtajana ja Viivi Mauno  Rundiksen tyttöystävä Ellana. Kantoko Ella Rundiksen pois esityksen alussa?? Tia Aronen on poliisi ja posteljooni, joilla molemmilla on asiaa. 

Olga ja Rundis kuitenkin jättävät ajatuksia, sillä siinä kaksi erilaista ihmistä, kumpikin vähän hukassa ja sitten kuitenkin, välittävät toisistaan, vaikka lopputulos on luopuminen. 

Monisäikeinen esitys, missä oli hyvä tempo!

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

ÄN YY TEE - Esitys ajasta ja sen hukkaamisesta

 Kuusankosken teatteri loppuu ja jo senkin takia on siellä käytävä, nähtävä kaikki! Nyt siellä menee Nuorisoteatteriryhmän esitys ÄN YY TEE, mikä kertoo ajasta ja sen hukkaamisesta. 
Esitys on rakennettu yhdessä nuorten kanssa, jotka ovat 18-21-vuotiaita ja heitä on seitsemän. Käsikirjoitus ja ohjaus on Karolina Eklund-Vuorelan. Tämän upean esityksen voi kokea Luolanäyttämöllä, jossa se tulee tosi lähelle, kaikin tavoin. 

Tämä nuorten porukka olivat kaikki aivan ilmiömäisiä ja aina vaan jaksan ihmetellä, miten sujuvasti sieltä replat tulivat, vaikka olivat pitkiä. Ajasta ja sen käyttämisestä, sen hukkaamisesta ja siitä loputtomasta kiireestä on saatu kokoon niin mahtava esitys, että sitä vaan katsoi lähes hypnoottisena. 
Kohtaukset seurasivat toinen toistaan ja olivat suorastaan yllättäviä. 

Nykyajan trendi on se, kun on KIIRE! Kenellä on eniten kiire, niin on kai sitten olevinaan tärkein. Niin se vaan on. Erittäin hyvin tuotu esille. Kun sitä itse jäi tuumimaan, että kiire on kuin kirosana. 

Parivaljakko Iina Lagus ja Ella Runni jäivät mieleen, kun heillä oli keskenään kohtauksia mm. tulevaisuudesta. Tulevaisuusosio oli mielenkiintoisesti toteutettu ja vaikka puhuttiin vakavista asioista, niin ne kerrottiin sellaisella tyylillä, mikä nauratti, vaikka sinänsä ei olisi naurattanut. 

Mitä mahtuu minuuttiin!? Siinä sitä heräs itsekin miettimään omaa ajankäyttöään, joka on juuri sitä, että minuutissa ehtii vaikka mitä. Tuli heti mieleen, että jos laittaa ruuan mikroon ja ajastaa 2 min. niin eihän sitä siihen viereen jää seisomaan, kun sillä aikaa ehtii tehdä vaikka mitä!
Niin, tämä loistava esitys on tarjoiltu niin, että siitä jää pitkäksi aikaa mietittävää. Nämä seitsemän nuorta jäävät mieleen. Koko kattaus kesti vain 45min, vaikka sitä olisi katsellut vielä toisenkin samanmoisen session. 

Lavastus (Sisu Laitinen) oli olematon, tummanpuhuva, mutta äärimmäisen toimiva. Hieno tekniikka oli Jyrki Kleimolan.

Vaikka kuin upposi nauttimaan esityksestä, niin kyllä silti oli sellainen herkkä pala kurkussa, että tämäkin loppuu. Emme voi enää nauttia nuorten aikaansaannoksista Kuusankosken teatterissa. 
Meitä oli kolme naisen porukka katsomassa tätä esitystä ja yksi meistä tuumasi, että olisi voinut halata heitä kaikkia. Joten täältä tulee iso hali teille kaikille:
Iina Jaakkola, Iina Lagus, Inkeri Niemelä, Aamu Ojapalo, Milla Pohjola, Ella Runni, Ilona Salminen ❤️ Kiitos Karolina Eklund-Vuorela, kun ohjasit heitä! 

Kuvat: Teija Ahola

Ella ja kaverit - Paterock

 Kouvolan teatterin kevään loppurutistus on Ella ja kaverit - Paterock. Joku sanoo, että lasten näytelmä, minä sanon, että Koko Perheen Näytelmä! Timo Parvela on ansioitunut lasten yksi suosikkikirjailija ja hän on luonut Ella ja kaverit-maailman, mikä sijoittuu koulumaailmaan. 

Katriina Honkanen on sitten tarttunut toimeen ja vastaa ohjauksesta, dramatisoinnista, musiikin sävellyksestä ja sanoituksesta. Melkonen työmaa, mut tulos on kerrassaan mahtava!

Joulun aikaan satuin vierailemaan poikani huoneessa, missä on televisio ja kun avasin sen, sieltä tuli Ella ja kaverit - Paterock - elokuva! Joten olin jokseenkin kärryillä, mistä on kyse. Nyt sitten olin suorastaan ihanasti jännityksestä sykkyrällä, miten aikuiset näyttelijät uppoavat rooleihinsa lapsina. 

Opettajan osa on langennut Sami Kosolalle, jolla on pari muutakin roolia. Oppilaita ovat Satu Lemola (Ella), Markus Vaara (Pate), Veli-Matti Karén (Pukari), Satu Taalikainen (Tiina), Annina Rubinstein (Samppa) ja Jarno Hyökyvaara (Tuukka).
Kiva luokka, kivat oppilaat ja kiva opettaja - siis varmasti kiva sellainen illuusio. Jokainen oppilas on omanlaisensa ja hivenen hauskasti liioiteltu. Kertotaulua opetellaan ja ainoa, joka ei sitä ota haltuun, on Pate! Pate jää luokalle, jos ei opi... Niinpä hän päättä ruveta rokkitähdeksi, koska niiden ei tarvitse tehdä yhtään mitää, etenkään osata kertotaulua. 

Paljon muutakin tai siis tosi paljon kaikkea tapahtuu ja juonen käänteitä piisaa. On parrakasta laivan omistajaa ja on salaperäinen Elviira! Johanna Heimonen se ottaa haltuun viisi eri roolia! Pahiksena hyörii hirmuinen isännöitsijä, joka uhkaa häätää opettajan, koska opettajan kotieläimet ulvovat! Raimo Räty on aivan loistavan ärsyttävä isännöisijä, mutta myös kaikissa neljässä muussa roolissaan. 

Kaikki biisit olivat niin "rock", ja Annina Rubinstein'n koreografiat toimivia. Sanna Halmeen lavastus oli jälleen niin hieno ja käänteentekevä!
Kaiken kaikkiaan koko esitys on viihdyttävä, siinä sattuu ja tapahtuu ja siitä jää hyvä mieli. Se kertoo ystävyydestä, hyväntahtoisuudesta, auttamisesta ja vaikka on niin satua, niin onhan siinä se perimmäinen tarkoitus juuri suoraan sydämestä.

Kuvat: TAVATON media

Näillä palkoilla ei makseta

 Näillä palkoilla ei makseta on Anjalankosken teatterin tämän kevään näytelmä. Niinpä ajelimme Myllykoskelle ja pääsimme nauttimaan aivan hervottomasta esityksestä.

Tämä hullunhauska komedia on italialaisen, Dari Fo'n jo vuonna 1974 kirjoitettu näytelmä, joka siis juhlii 50-vuotis-taivaltaa ja ei ollenkaan huomaisi, että on niinkin "vanha", koska hyvin on aikaansa sietänyt.
Suomennoksen takana on Liisa Ryömä ja Myllykoskella ohjauksesta vastaa Kimmo Lavaste.

Kerrankin oli parasta se, etten ollut aikaisemmin nähnyt tästä näytelmästä minkäänlaista versiota. Oli niin ihanaa nauttia joka hetkestä, kun sai yllättyä aina uudestaan, jokaisesta uudesta käänteestä, nauraa oikein sielunsa syövereistä.

Näyttelijöitä on vain viisi, joten oli sikäli helppoa seurata heitä ja olla kartalla, kuka kukin on.
Jaana Kurittu pääsi taas elementtiinsä, kun työttömän Antonion roolissa paukutti replansa niin luontevasti, että taas sai sitä hämmästellä. Luikuria lasketteli niin sujuvasti, että siinä olikin melkoin jännitysmomentti, millä siitä selviää.
Timo Hopponen on hänen miehensä Giovanni, umpirehellinen perusmies, aluksi suorastaan tylsä, kunnes alkaa tapahtua ja Timo kuorii Giovannista varsin tempperamenttisen tyypin, joka oli aivan ratkiriemukas.
Pilvi Puhakka joutuu Margheritan roolissa Antonion velmuilun apulaiseksi ja niin on huppari pullollaan. Ihanan hätääntynyt ja paikoitellen tomppeli pätkätyöläinen ja hei, en varmaan ikinä unohda oliiveja.
Tero Turkia pelmahtaa paikalle Luigina vasta kun varsinainen hässäkkä on päällä. Reipasta menoa ja Luigiin uppoaa hyvin kaikki mikä muka on tapahtunut.

Niin ja sitten ...Timo Kurittu, jolla oli VIISI roolia ja miten veti ne??? Meni milloin mistäkin nurkasta tai kaapista ja tuli seuraavasta taas eri henkilönä. 

En kerro juonesta, koska siitä saa jokainen itse käydä ottamassa selvää. Pidin tavattomasti esityksen rytmistä, jossa ei juuri hiljaisia hetkiä ollut. Draivi oli juuri mahtava ja hei, ohjaaja Kimmo LAVASTE, oli tehnyt oivallisen lavastusuunnitelman. Vaikka istuin eturivissä, en huomannut, mitä tapahtui, kun oli jo tapahtunut!? Ihastuttavaa!

Näillä palkoilla ei makseta oli ensi-illassa 8.3 eli hyvin ehtii mennä nauttimaan, mitä Anjalankosken teatteri on taas saanut aikaan. Dario Fo'n komedia ja kohellus tällä porukalla on juuri oikeaa juhlaa arkeen.

Valokuvat: Pekka Kaatiala
 

Forever young

 Kävin viettämässä päivän Helsingissä ja siellä sitten sopivasti HKT:n päivänäytös Arena näyttämöllä. Tarjolla oli FOREVER YOUNG! Alunperin  Erik Gedeonin (sveitsiläinen) musiikkikomedia, jonka oli suomentanut Sanna Savolainen. Heikki Sankarissa oli sen verran sankariainesta, että on ohjannut koko leppoisan iloittelun. 

Vähänkö minä ehdin kuulla, että ET-lehden kolumnisti ei ollut tykännyt, ei sitten ollenkaan koko esityksestä. Ei olisi pitänyt mennä lukemaan, kun en muutoinkaan lue arvosteluja, niin meninpäs kuitenkin ja olin suorastaan pöyristynyt, koska olen ihan kaikesta hänen kanssaan eri mieltä.

Minä lähdin teatteriin katsomaan komediaa, en taidetta ja kyllä, minulla on huumorintaju tallella, vaikka se saattaakin olla ajoittain kiero ja ehkä hiukan yksinkertainen, mutta sehän tarkoittaa sitä, että minulla on useimmiten hauskaa, enkä pahoita mieltäni, etenkään toisten puolesta. 

Minusta oli varsin kiva tyyli se, että näyttelijät elivät tulevaisuudessa ja omilla nimillään, joten eipä tarvinut miettiä, kuka kukin on. Ollaan vainhainkodissa, missä ikääntyneet näyttelijät kärsivät kuka mistäkin vaivasta ja hoitaja kohtelee heitä kuin lapsia. Näin tilanteen aivan itseni kannalta, että sitten kun minä olen siellä, niin biisit ovat juuri oikeat ja otetaan ilo irti. Toiveajattelua, mutta silti.

Toki voi ajatella, että hieman karrikoiden on vedetty, mutta kyllä siellä on totuutta mukana. Monta juttua oli niin, että kyllä voisin nähdä niin käyvän. Itse asiassa toivoisin, että olisi juuri tuollainen vanhainkoti, missä olisi hyviä tyyppejä, joiden kanssa laittaa vähän ranttaliksi. Jos uskalletaan väittää, että vanhuksista tehtäisiin tässä esityksessä pilaa tai heitä aliarvioitaisiin, niin höpöhöpö. Tämä on vain näytelmä, jonka soisi olevan totta, eikä niin, että pannaan pillereillä hiljaiseksi. 

Kun Mikko Vihma-vanhus oikein riemastuu ja vetelee niin tyylillä Sekaisin Mombasa-potpurin, niin sen olisi halunut nähdä ja kuulla heti uudestaan. Montakohan biisin pätkää siinä tuli, mutta paljon niitä oli. Ihastuttavaa!
Kaikki "vanhukset", Vuokko Hovatta, Juha Jokela, Pertti Koivula, Leenamari Unho ja Mikko Vihma olivat niin harmaita ja raihnaisia, mutta mieli siellä rippikouluiässä. Hoitajana hääräili "Barbie-girl" Vappu Nalbantoglu. Vaan se kapellimestari siellä pianon takana pimputtelija oli Tuomas Kesälä. 

Siis kyllä me tykättiin, minä, tyttäreni ja vävyni. Ja olinpa panevinaan merkille, että oli siellä muutama muukin, jotka pitivät. Oli vauhtia, iloa ja riemua, hyvää mieltä ja nautinnollista esitystä oli kiva katsoa. 

Kuvat: Otto-Ville Väätäinen/HKT

Yksi lensi yli käenpesän - Jan Mykkänen kertoo roolistaan suljetulla osastolla

 Haminan teatterin Yksi lensi yli käenpesän - esityksessä Randle P. Murphy'n roolissa loistaa suljetulla osastolla Jan Mykkänen. Muutaman kysymyksen hänelle esitin ja näin hän vastasi:

1.    Miten sinä löysit tiesi Haminan teatterin näyttämölle?
-    Kipinä teatteriin on syttynyt jo nuorisoteatterissa (NYT) kouluajoilta, jota ohjasi Sirpa Sandström. Siinä sitten tuli odotettua pidempi taiteellinen tauko. Siellä se jossain lohkojen välissä kyti vuoteen 2016 asti. Olin jonottamassa pankissa tiskille kun syntyi ajatus että mieli tekisi vielä.. teatteriin siis. Ja siitä sitten tyrkylle menin ja pääsin Ulvovaan Mylläriin posteljooni Piittisjärveksi Haminan Kesäteatteriin.

2.    Teitte nyt Ken Kesey’n Yksi lensi yli käenpesän. Kuinka juuri se valikoitui ohjelmistoon?
-    Kyllä se lähti niinkin tylsän yksinkertaisesti, että jokunen vuosi sitten oltiin lähdössä teatterilta kotiin iltasella ja siinä Raittiustalon ulko-oven edessä juteltiin teatterin aktiivin ja Kinohaminan Marja Qvarnströmin sekä silloisen Teatteriyhdistyksen puheenjohtaja Hämeenniemen Jaakon kanssa. Ilta oli pitkällä ja väsyneitä oltiin. Pohdittiin näytelmävalintoja ja miten sattuikaan, että klassikoista tykättiin me kaikki kolme ja jokuhan meistä heitti että ”entäs Yksi lensi yli käenpesän?” Ja siinähän se oli! Yksimielinen päätös kuin suljetulla osastolla.

3.    Olet ollut monissa erilaisissa rooleissa ja nyt Yksi lensi yli käenpesän Randle P. McMurphy. Miten rooli sinulle napsahti?
-    Kyllä se oli ohjaaja Ville Virkkunen, joka sen tuomion pani alulle. Ville roolitti meidät kiva, että napsahti. Voihan se olla, että ohjaaja Espoosta vaan halusi hauskuuttaa itseään ja nähdä mulla myös nämä kauheat pulisongit.

Kuva: Mari Salmenhaara

4.    Kuinka valmistauduit tähän rooliisi?
-    Onhan tällainen rooli vähän eri kuin joku koominen höpöttäjä. Vielä kun on kyseessä melkoinen klassikko, niin kyllä siinä on se kunnioitus alkuperäistä teosta kohtaan. Leffan katsoin useampaan kertaan. Kirjan lukemista harkitsin mutta se jäi.. olen ollut aina huono lukemaan (tietäjät ja entiset opettajat tietää). Halusin rakentaa roolia niin että alkuperäisen teoksen ja McMurphyn luonne säilyisi mutta ilman suoraa kopioimista. Jokainen löytää itsestään kyllä helposti pienen palasen hulluutta. Sitä voi olla monenlaista ja kuka sen lopulta voi määritellä? Sivustakatsojalle se voi näyttää luonteenpiirteeltä.

5.    Sinulla on päivätyösi?! Mistä revit aikaa teatterille?
-    Sitä itsekin olen joutunut välillä pohtimaan. Teatteri antaa mutta myös ottaa paljon. Eipä tarvitse tuskailla minne sen kaiken vapaa-ajan oikein tuhlaisi.. 

Kiitos haastattelusta, Jan!

Yksi lensi yli käenpesän

 Se oli taas semmoinen paikka, kun oli lepopäivä, niin eikun Haminaan. Kiva cruisailla wanhaa tietä Kouvolasta Haminaan, kun tietää, miten siellä on jotain mahtavaa tarjolla...

 Oli sitten Haminan teatterissa tarjolla esitys Yksi lensi yli käenpesän. Juuri se, Ken Kesey'n 1960-luvulla kirjoittaman kirjan pohjalta värkätty näytelmä. Niin ja kaikki muistaa sen elokuvan, vuodelta 1975, joka, kahmi kaikki viisi tärkeintä Oscaria. Haminaan tämän legendaarisen näytelmän on upeasti ohjannut Ville Virkkunen. 

Itse en muista siitä elokuvasta juuri mitään, enkä ole lukenut kirjaa, mutta olen nähnyt Ryhmäteatterin tulkinnan Suomenlinnassa ja siitä jäi mieleen, miten vaikuttava oli. Vaan kun pääsin Haminan tunnelmaan, kaikki muu hävisi ja oli vain se hetki, mikä milloinkin esitettiin. Jokainen syöpyi mieleen monin eri tavoin. 

Jossain määrin olen aina ollut kiinnostunut mielisairaaloista ja lukenut lukemattomat tarinat ja historiikit niistä. Tämä näytelmä oli jotenkin kuin piste I.n päälle. Ne ihmiset siellä ja se henkilökunta. Nyt olin ihan äärimmäisen vaikuttunut siitä, miten harrastajateatterilaiset vetää ihan kympillä koko setin läpi! 

McMurphy'n roolissa Jan Mykkänen on ihan virtuoosi. No, onhan hän miun ehdoton lemppari, mutta silti, aina yllättävää, miten onnistuu roolissa kuin roolissa. McMurphy on reipas, varsinainen läpän heittäjä ja sellainen, joka saa aikaan vaikka mitä ja josta kaikki tykkää, paitsi hoitaja Ratched. Riitta Hotakainen on niin topakka, täydellinen hoitaja Ratched. Juha Vilkki tekee hienon roolin Päällikkö Bromden'na. Hänen yölliset juttelunsa toivat sellaista mystiikkaa mukaan. 

Randle P. McMurphy saa kuitenkin järkättyy ystävilleen bileet, on viinaa ja naisia ja kaikilla on kivaa. Kunnes hoitaja Ratched saapuu paikalle (oikea pahan ilman lintu).

En spoilaa enempää, mutta kerron sen, miten tämä näytelmä ja tämä Haminan teatterin tulkinta herätti mieleen kaikenlaista. Sitä oli ensin vihainen siitä, miten voidaan toimia, miksi näin??? 
Kun sitten olimme jo pihalla, ystäväni sanoi minulle vesissä silmin, että mikä ystävyyden teema, millaista on olla ystävä ja tehdä sen puolesta kaikkea. Siitä riittikin puhuttavaa kotimatkalle. 

Hitto, mikä porukka mielisairaalassa! Haminan teatteri on paikka, minne kannattaa mennä, jos haluaa nauttia hyvää ja mieleenpainuvaa teatteria. Millään en koskaan jaksa uskoa, että he ovat harrastelijoita, koska tulos on niin ammattimaista. 

Kuvat: Mari Salmenhaara