No, olen lukenut kirjat ja ottanut ne viihteenä! Paremman luokan kioskikirjallisuutta, sillä hyvin pitivät lukijan pinteessä. Huolimatta siitä, että ärsytti jatkuva toistaminen, niin kyllä joku silti koukutti. Aiheesta en juurikaan keskustellut, sillä yleinen mielipide tuntui olevan tyrmäävä - miksi, niin sitä mielessäni ehkä hiukan huvittuneena puntaroin.
Kirjoja on kolme ja päähenkilöinä ovat opiskelijatyttö Anastasia ja Christian, rikas liikemies. Oikea satu, mistä jokainen nuori tyttö haaveilee. Näin keski-ikäisenä voi vain hymyillen lukea/katsoa ja nauttia nimen omaan siitä tarunhohteisesta tarinasta. Kaiken hunajan sisällä on kuitenkin paha piikki, Christian on mieltynyt sadomasokismiin.
Alunperin ei ollut aikomus mennä tätä elokuvaa katsomaan, sillä niin paljoa se ei kiinnostanut ja en yleensäkään viehäty yhdysvaltalaisista elokuvista. Nyt kuitenkin tein poikkeuksen, sillä minua pyydettiin mukaan ja minähän menin. Studio 123 Kuusaalla oli paikka, missä popcornitkin jäi syömättä, kun niin uppouduttiin seuraamaan elokuvaa!
Olin kaikin tavoin erittäin positiivisesti yllättynyt! Kirjojen mukaan olin muodostanut henkilöistä vähemmän mairittelevan kuvan ja kun nyt näin heidät elokuvassa, olin ihan tyrmistynyt! Anastasia oli niin suloinen ja Christian just sellainen sadun komea prinssi. Lisäksi kaikki muu kuvaus oli aivan loistavaa. Oli helppoa tempautua mukaan haavemaailmaan.
Paljon kohua herättänyt sadomasokismi jäi loppujen lopuksi hyvin pieneen osaan. Paljon melua tyhjästä! Elokuva vaan loppui jotenkin niin, että kyllä jään jatko-osaa odottamaan. Jos taas mainitsen sen, että olen kirjat lukenut, niin elokuvassa raapastiin vähän alkua...