sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Peter Pan menee pieleen

 Joulukuun neljäs oli hauska päivä, joka ei mennyt pieleen.  Ajelimme aurinkoisessa pakkassäässä Kotkaan ja siellä oli teatterissa päivänäytös: Peter Pan menee pieleen. Yleensä minusta ei ole hauskaa, jos joku mokaa, tössii, epäonnistuu, mutta kun siitä tehdään näytelmä, niin se on kutkuttavan hauska.

Itse esitys muuten alkaa jo ennen esitystä ja minulla meni tovi, ennen kuin tajusin, mistä on kysymys ja sitten vasta olikin hupia. Uskon, että moni tykkää juuri siitä, että "jotain" tapahtuu jo ennen kuin ovet aukeavat katsomoon. 

Kyseessä on siis hassunhauska näytelmä, missä Kotkan teatterilaiset näyttelevät  paikallisen näytelmäseuran jäseniä, jotka näyttelevät näytelmää Peter Pan ja kun mikään ei tunnu onnistuvan. Huikea spektaakkeli ja sai olla olla silmät ja korvat tarkkana, että ehtisi kaiken huomata, kun niin paljon tapahtui. 

Käsikirjoituksen takana ovat Henry Lewis, Jonathan Sayer ja Henry Shield. Kotkaan tämän pieleen menneen näytelmän varsin onnistuneesti on ohjannut Mika Eirtomaa. 

Peter Pan'n roolissa on Jonde, jota näyttelee Kalle Kurikkala. Eeva Hautala on mainio Sanna, joka esittää Wendy Darlingia. Sanna on näyttelijä, joka on opetellut replat hyvin ja artikuloi ne sanasta sanaan niin, että varmasti jokainen sana tulee loppuun asti lausuttua. 

Wendy'llä on kaksi veljeä: John Darling, jota esittää Henkka, jonka roolin näyttelee Kari Kukkonen. Henkka ei muista koskaan vuorosanoja, joten hänellä on luurit korvilla, mihin saa kulloinkin replat. Se jo aiheuttaa monta ihanaa koomillista tilannetta. Michael Darling on Matti, jota esittää Jarkko Sarjanen, jolla on myös krokotiilin osa. Kohtaus, missä Matti saa vahingossa kuulla olevansa joukon huonoin näyttelijä ja raahustaa krokotiilin roolissa pois lavalta, sai yleisön empatian valtaan.
Peter Panin varjo oli myös niin hupaisa. Juho Markkanen venyi moneen rooliin ja varjona oleminen oli vain yksi niistä.

Näytelmän pahishan on tietysti Kapteeni Koukku ja hänen tomppelit merirosvoalamaisensa. Koukkuna koukuttaa Risto, jonka roolissa on Osku Haavisto. Hänen psykedeelinen nauru, kun hän sekoittelee myrkkyjä, eikä saa edes korkkia auki. 

Anne Niilola se huvittaa sillä, että on näyttelijäseurueen Anne, jolla on neljä eri roolia. Kun hän vaihtelee rouva Darlingin osasta taloudenhoitaja Lisan osaan, niin siitä tuleekin varsinaista vekslaamista. Puhumattakaan sitten Helin-keijun ja Tiikerililjan tulkinnoista. 

Antti Leskinen on Anssi, jolla on osa olla tarinan satusetä, mutta tekniikan kanssa on hivenen ongelmia. Oivaltavaa saada tekniikka toimimaan niin, että se näyttää siltä kuin se ei toimisi.

Paljon muutakin on, mutta kun tämä on sellainen paketti, ettei sitä voi kertoa, vaikka kuin yrittäisi, sillä se on koettava. Väkisinkin välillä mietin, mikä homma on tehdä tällainen näytelmä, mikä on mieletön taidon näyte, ihan kaikilta osin! Lavastus, kaikki tehosteet, puvut ja varsinainen näytteleminen, että kaikki osuu kohdilleen, että näyttää siltä kuin kaikki menisi pieleen.  Tosin, kun yleisö ei tiedä käsikirjoitusta, niin jos joku menisi pieleen sillai vahingossa, niin menisi kyllä ihan samaan pakettiin. 


Peter Pan menee pieleen on näytelmä, joka jää positiivisesti mieleen. Siitä tulee hyvä mieli ja se on ihan koko perheen näytelmä, joskaan ei ihan pikkulasten. Oli ilahduttavaa, kun oli lapsia mukana katsomassa, koska he tuovat omalla eläytymisellään hienon fiiliksen. 

Kuvat: Niklas Malinen

tiistai 16. marraskuuta 2021

Jumalan sana

 Siis vähänkö siirretty ja odotettu näytös, Kari Hotakaisen Jumalan sana menee Ryhmäteatterissa. Sain järkättyä itteni sinne ja että, miten oli mukavaa. Jumalan sana on aina asia, mikä tekee hyvää.

Tämän kertakaikkisen loistavan näytelmän on ohjannut Juha Kukkonen

Pakko heti tunnustaa, että olin ihan ekaa kertaa Ryhmäteatterissa, vaikka näyttelijät ovatkin tuttuja, onhan elämääni kuulunut Suomenlinnan kesäteatteri. Mutta nyt, olin aivan täpinöissäni, sillä pääsin näkemään ihailemani Santtu Karvosen aika lailla läheltä. 

Santtu Karvonen vetää roolin Jukka Hopeaniemenä. Tyyppi, jonka pitää päästä Lapista seuraavaksi aamuksi suoraan tv-lähetykseen. Olin aivan lääpälläni hänen esitykseen, sillä miten oli kaikki pelissä, ei ainoastaan replat, vaan koko olemus lukuisine ilmeineen. Kun oli sellainen hetki, ettei hän puhunut, vaan kertoi ilmeillään, niin koko yleisö oli mukana, ihan kympillä!


Kuskina Jukka Hopeaniemellä on  Armas Kallio, jonka roolin ihanan rauhoittavana ajelee Robin Svartström. Tämä parivaljakko käy läpi jos ja vaikka mitä.  Onhan Armas ollut Jukka Hopeaniemen isän autokuski. Isäsuhde onkin yksi käsiteltävistä asioista, joskaan ei niin, kuin se, miten Jukka Hopeaniemi elämäänsä elää ja kun vaimo on kuollut ja uusi suhde orastaa. 


Minna Suuronen on mahtava kuoleva/kuollut vaimo, Elisa Hopeaniemi, joka tsemppaa miestään. Siis vaikka on on jo kuollut, niin ku että joo, mennään tosi kivoilla leveleillä, mutta silti on upea fiilis. 
Saara Kotkaniemi vetelee upeasti biisiä  Lucinda Williams'na ja entäs sitten kun on suht topakka tv-juontaja Leena Kontiolahti. 

Bob Dylankin piipahti paikalla ja no, sehän oli Antti Heinonen
Joten meillä oli sellainen kattaus kasassa, että ei voinut muuta kuin nauttia täysin rinnoin. 
Esityksessä oli sellainen fiilis, että nyt saatiin todellista Jumalan sanaa ja koko setti. Kari Hotakaisen teksti, Juha Kukkosen ohjaus, K. Rasilan toimiva ja kekseliäs lavastus ja kaikki upeat näyttelijät ja se koko taustajoukko, niin nöyrin kiitokseni. Olin ravittu. Myös seuralaiseni oli samaa mieltä.

Kuvat: Mitro Härkönen

maanantai 15. marraskuuta 2021

Vihainen leski

 Pitkästä aikaa pääsi taas Myllykoskelle, Anjalankosken teatteriin ja mitä siellä näytettiin, niin Vihainen leski, mikä on Minna Lindgrenin käsialaa. Tiesin suunnilleen mitä odottaa, sillä olin lukenut kirjan ja minulla on kokemusta siitä, miten Anjalankosken teatterilaiset panevat parastaan. Ohjauksesta vastasi Markku Kekki, ei ollenkaan huono!

Vihainen leski on tarina Ulla-Riitasta, Ulliksesta, joka on jäänyt leskeksi ja näyttääkin siltä, vaan ei sure. Ulliksen roolin vetää todella hienosti Raijaliisa Laukkanen. Pääosassa piisaa tekstiä ja toimintaa, niin että voi vaan ihailla, miten kympillä se toimi. 
Välillä käy kuitenkin niin, että Tanja Merita Tuomi, Ulliksen ystävä Pikenä varastaa koko tilanteen. Räväkkä Pike ei sanojaan säästele, vaan päästelee kaiken ilman minkäänlaista suodatinta ja sekös vasta olikin hupaisaa. 

Ullis päättää aloittaa, ei uutta elämää vaan hän aikoo alkaa elämään. Värjäyttää hiuksensa, alkaa tavata ihmisiä, käy baarissa ja mitä - myy asuntonsa. Mitä siihen sanoo lapset, aikuiset lapset? No, eihän se nyt käy!!! Susanna (Minna Sipinen) ja Marko (Jarmo Pilli) meinaavat, että äiti on ihan sekaisin, muistisairas ja pitää saada holhoukseen ja ettei vaan menisi tuhlaamaan rahojaan, koska heidän perintö hupenee. Asunto menee kaupaksi, koska asunnonvälittäjä (Antero Raanoja) on vaan niin hyvä. 
Olen muuten niin samaa mieltä Ulliksen kanssa siitä Ruska-astiastosta, joka taas kovin viehättää asunnonvälittäjää.

Ullis hoitaa myös mummon osuuden, kun Markon kaksoset Pisara (Jaana Kurittu) ja Sammal (Ninni Partanen) ovat hänellä välillä "hoidossa". Kamalat riiviöt, mutta mummolla on hauskaa. Ylipäätään päiväkotikohtaukset vaan ovat niin hervottomia. Ehkä se on juuri se, kun aikuiset ihmiset esittävät pikkulapsia niin uskottavasti, ettei sille voi muuta kuin nauraa. 

Vihainen leski on täynnä pieniä kohtauksia, mitkä naurattavat, mutta samalla pistävät ajattelemaan ja juuri se onkin hyvä keino tuoda asioita julki. Kuinka omista vanhemmista tehdään vanhuksia ja kärkytään omaisuuden perään. Miten hauskan pito ei olisi sallittua, vaan se kun olisi vaan kiltisti kotona ja eläisi niukasti. 

Vihainen leski on oikeasti vihainen ja piut paut piittaa siitä, mitä lapset esittävät. Hyvä!
Anjalankosken teatterissa osataan ja oli riemullinen ilta istua siellä ja kohdata se kaikki, mitä heillä oli tarjottavana ja se oli paljon se.  Koko porukka oli niin täysillä mukana ja vaikka roolit eräillä vaihtuivat tämän tästä, niin ote piti. 

Mie tykkäsin ja miun seuralain tykkäs myäs! 

Kuvat: Sami Lahtinen

sunnuntai 14. marraskuuta 2021

On sangen korkeat kierrokset

 Huolimatta siitä, että eletään marraskuuta, niin oli ihan pakko kurkistaa jo jouluun. Kouvolan teatterin Joulushow on tänäkin vuonna taas aivan ihastuttava, hauska ja reipas, rento ja hyvää mieltä tuottava.

Oli tuttua ja oli uutta, mutta kaiken kaikkiaan todella paljon erilaisia pätkiä ja vauhti ja meno sen mukainen. Välillä sai nauraa ihan kippurassa ja sitten taas olla hetken hiljaa ja vain kuunnella. Paikallisuus on aina huomioitu ja sehän tuntuu mukavalle, itse asiassa parhaimmat vitsit nousee juuri siitä.


Musiikkia ja pieniä näppäriä näytelmiä vuoron perään ja ei voi kuin ihmetellä, miten ehtivät. Kaikki he: Johanna Heimonen, Henry Holopainen, Tommi Kekarainen, Veli-Matti Karén, Sami Kosola, Satu Lemola, Annina Rubinstein, Raimo Räty, Markus Vaara ja Tiina Winter.  Jälleen kerran jokainen näytti osaamisensa. 

Käsikirjoittajia on melkoinen rypäs ja ohjaajana on toiminut Veli-Matti Karén. Musiikin sovitus on Iikka Kahrin, jonka luotsaama livebändi hoitelee säestyksen. 
Joulushow on ihana paketti, mikä on täynnä yllätyksiä ja se kannattaa nähdä, kokea, mitä kaikkea on tarjolla ja miten sen jälkeen on todella hyvä mieli. 

Kuvat: Elisa Sola/Kouvolan teatteri

sunnuntai 31. lokakuuta 2021

Maanlainen armeija iskee jälleen...

 Koska haminalaiset olivat ihan haltioissaan saadessaan kutsua ihmisiä teatteriin, niin olinpa minäkin. Ei kun kohti Haminaa ja siellä Maanalaisen armeijan iskuja seuraamaan. Haminan teatterille tämän hauskan kohelluksen on upeasti ohjannut Jalle Niemelä.

Kun esitys alkoi, niin se oli sitten menoa ja meininkiä, niin että meinasi katsomossakin tulla hiki. Tunnelma siis oli varsin lämmin ja siihen vaikutti kaikki, esitys, ihmiset ja intiimi tunnelma. 
Näyttelijöitä on 18 ja en voi kuin ihmetellä ja ihastella, miten kaikki toimi niin hyvin. Jokainen hoiti osuutensa niin kuin olisi syntynyt rooliinsa. 


Pääosassa on Jan Mykkänen, joka on niin pettämätön tapaus! Nyt hän soheltaa ranskalaisen kuppilan isäntä René'n roolissa ja siinä onkin hommaa niin, että ihan meinas hien pukata. Niin, että miten vaan voi saada elämänsä solmuun kaikin tavoin, niin nyt se setti on tarjolla. 
Jonna Kajander esittää hänen vaimoaan Edith'ä, mikä on ihana ranskalainen hepsankeikka, jolta luonnistuu ihan kaikki. Pahemmaksi eivät jää tarjoilijat Mimi (Siiri Honkonen) ja Yvette (Katja Räsänen-Risu). Aina valmiina kaikkeen.

Koko näytelmä on täynnä herkullisia henkilöitä ja yksi heistä on italialainen kapteeni: ”Mina taalla, kapitano Alberto Bertorelli. Mina tekee kaiki naiset hulluksi” -Alberto Bertorelli (Janne Ravi).
Toinen mieleenpainuva oli Jouni Saikkosen esittämä Gruber. Hitto, mikä tyyppi ja ne kaikki ilmeet ja kropan kieli. Mahtavaa.

Sitten ihan huikea pariskunta Herra Flick ja Helga! Tuomas Guseff ja Katariina Myller olivat niin ihastuttavia. Kaikessa vakavuudessaan äärettömän koomisia.

Kaiken kaikkiaan jokainen, kaikki 18 onnistuivat rooleissaan aivan loistavasti ja se oli katsojalle suoranaista nautintoa, katsoa sitä, miten tarina etenee vauhdikkasti ja niin, että kaikki toimii.  Mietin välillä, millainen harjoitusrupeama on ollut takana, että voi pokkana esittää sitä, mille yleisö nauraa. 

Lavastus oli tunnelmallinen, sillä heti oli mukana siellä kahvilassa. Puvustus oli Pirjo Kotkavuori-Porkan ja se oli niin onnistunut, että hänet siitä palkittiin, eikä ollenkaan suotta. 

Kun esitys päättyi, ajelimme erittäin hyvillä mielin kotiin Kouvolaan ja toivon, että mahdollisimman moni ajelisi nyt Haminan teatteriin, ihan mistä tahansa kolkasta, nauttimaan näin hauskasta esityksestä.

Kuvat: Mari Salmenhaara 


tiistai 19. lokakuuta 2021

Tarpeistonhoitajan tähtihetki

 Tarpeistonhoitajan tähtihetki menee Kotkan kaupunginteatterin Naapuri-näyttämöllä ja tulihan sekin nähtyä. Käsikirjoitus on Eberhard Streul'n käsialaa ja Kotkaan tämän tähtihetken on ohjannut Anne Niilola. 

Nyt siis estraadilla loistaa Antti Leskinen, joka on Jarno Pirinen. Pirinen on teatterin tarpeistonhoitaja ja ollut sitä jo melko kauan, ammatistaan ja taidoistaan ylpeä, sympaattinen herra.


Yleisöllä on myöskin tähtihetki, sillä paitsi että näimme loistavan näyttelijän yksin esittävän koko näytelmän, niin tuli sellaista kivaa nippelitietoa siitä, mitä siellä kulissien takana hääräillään. Kun sitä käy teatterissa, niin näkee vain sen valmiin esityksen, mutta sitä ennen on tapahtunut vaikka mitä. Jarno Pirinen kertoo ja hauskasti.


Kyseessä ei nyt kuitenkaan ole mikään ammatinkuvaus-esitys, vaan tarina miehestä, jonka työpaikka on teatterissa. Hän olisi aina halunut laulajaksi ja sen hän tuo julki. Hän kertoo kuinka on ottanut laulutunteja ja esittääkin pari laulua. 

Tässä Tarpeistonhoitajan tähtihetkessä on monta sakaraa. On ihminen nyt, se ihminen, jota se haluaisi olla, se mitä se on ollut, se, mitä jokin muu on jne. Koko näytelmä on täynnä pieniä tähtihetkiä. Jäi sekin mieleen, kun Pirinen kertoi, miten tärkeässä osassa yleisö on teatterissa. Kuinka joku uskaltaa nauraa, niin sitten ehkä se toinenkin, koska nauru tarttuu.  Hyviä juttuja!

Kiva, erilainen näytelmä!

Kuvat: Ada Halonen

sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Karpolla on asiaa

  - tosikertomuksia havumetsien maasta. 

Karpo on legenda, kaikki tietävät, mistä ja kestä on kyse, kun puhutaan Karposta. Vaan olipa jännää, että siitä/hänestä on tehty näytelmä!!! Kristian Smeds on dramatisoinut ja ohjannut Kotkan teatteriin sellaisen Karpo-kimaran, että ei voi kuin ihastuksesta hämmästellä.

Lähdin pienellä varauksella katsomaan esitystä, koska ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä on tulossa. Näyttämöllä kun ei ollut odotettavissa Kotkan teatterilaisia, vaan Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Näyttelijätaiteen  koulutusohjelman ja Kotkan kaupunginteatterin yhteistuotanto.... Mukana kahdeksan (ainakin näkemässäni esityksessä) nuorta, taitavaa ja energistä näyttelijää.


Esitys tempaisi niin mukaansa, että olin koko ajan lähes leuka rinnuksilla. Edettiin kohtauksilla, joita esitettiin yksin ja porukalla. Kaikki olivat niin rooliensa sisällä ja miten oli toimivaa. Yritin kyttäillä, olisiko ilmassa mitään jännitystä, mutta ei tai sitten se oli niin hyvin peitelty. Replikointi, eleet, ilmeet ja se kaikki luonnehdinta oli niin valmista. 


Joka ikinen kohtaus oli erilainen, hauska tai vakava, tunteita herättävä ja ennen kaikkea vangitseva. Se energia, mikä välittyi yleisöön, oli järisyttävä. Monta kertaa tuli mieleen, miten tulevaisuus on taattu, kun näin taitavia nuoria on olemassa. 


Mukana olivat Suvi Blick, jota heti katsoin, että missä olen hänet nähnyt, ennen kuin muisti toi mieleen kesän Suomenlinnan esityksen Sofian maailman! Hänen lisäkseen ihan samalla viivalla olivat Annika Hartikka, Inkeri Hyvönen, Emma Kilpimaa, Venla Reimaluoto, Hilma Kotkaniemi, Anssi Niemi ja Niclas Pohjola.


Lavastuksella (Lucie Kurapatová) ei mässäilty, mutta se oli toimiva. Kaikki äänet (Ina Niemelä) ja valot (Antero Kemppi) tukivat kohatuksia niin, että kokonaisuus oli äärimmäisen nautittava. 

Kun olin kaiken aikaa häkeltynyt kaikesta näkemisestä ja kuulemisesta, niin kun kaikki päättyi, oli ilahduttavaa huomata, että koko yleisö oli samaa mieltä. Taputukset eivät olleet loppua millään, vihellettiin ja kiiteltiin huudoilla, noustiin seisomaan. 

Siis sanalla sanoen, Mahtava!

Kuvat: Niklas Malinen