torstai 23. toukokuuta 2024

Eero Järnefelt Ateneumissa

 Eero Järnefelt on nyt Ateneumissa ja sinne kannattaa poiketa, koska se käynti jää mieleen. Ne taulut kertovat niin paljon ja niissä voi bongata entisajan julkkiksia. 

Olen kovin mieltynyt tutustumaan näihin ihmisiin, jotka joskus ennen muinoin olivat "tapetilla". Vastikään olin lukenut kirjan Arvid Järnefelt: Vanhempieni romaani, joten olin aika lailla tietoinen Eero Järnefeltin lapsuusperheestä, jos jo sitä ennenkin.

Ei voi kuitenkaan olla tietämättä Eero Järnefeltin tauluista, joista osa on ihan klassikkoja. Hänen kulttuuritausta toi oman kipinänsä kaikkeen siihen, mitä hän loi. 

Moni voi ehkä vasta nähtyään taulun ajatella, miten tuo kuva saa sen taiteilijan nimen vasta nyt. 
Järnefeltin taulut ovat sitä esittävää taidetta, jonka äärellä ei tarvitse miettiä. mitä se esittää, vaan se on siinä. Itse ainakin halusin katsoa tauluja läheltä ja kaukaa. 

Jokainen maisema antoi jonkinlaisen fiiliksen, vei katsojan jonnekin tai toi mukaan jonkinlaisen muistikuvan. Vähän sen jälkeen mietti, että millainen on ollut taiteilijan tunne ja mahdollisuus maalata kyseinen taulu. 

Kuva: Katariina Laine

Näyttely on varsin laaja, missä pääsee näkemään monia erilaisia tuotoksia ja aikaa saa varata sillai, ettei ole heti kiire minnekään.  Ihmisiä oli aika lailla, mutta hyvin hienosti kaikki antoivat tilaa katsella ja nauttia milloin mistäkin teoksesta. 

Kaikkea tietoa oli luettavissa ja myös valokuvia, jolloin taiteilija ikäänkuin tuli kuvissa "eläväksi" katsojalle. Sai hetken elää samaa elämää. 

Pidin tavattomasti kaikista tuotoksista, mutta lempparini oli lehmätaulu, koska sen avulla menin jonnekin omaan lapsuuteeni, josta tuli kuva. 

Moni voi tietää jo muutenkin, että Eero Järnefelt oli myös Kolin kuvaaja ja niitä sitten on siellä. Kaikille Kolin kävijöille on mannaa, kun näkee tuttuja maisemia. 

Kesä aikaa tutustua, nähdä ja kokea! Aina 25.8 asti!!!!

Kuvat: Kini Laine

perjantai 10. toukokuuta 2024

Lempi

 Lempi - se on Minna Rytisalon kirja, minkä olin aikoinaan lukenut lentokoneessa matkalla Prahaan. Silloin tiesin, että tulen lukemaan Minna Rytisalolta kaiken. 
Miten hyvä kirja on Lempi, niin onhan se, kun siitä on tehty näytelmäsovitus Sinikka Sanelman ja Miika Murasen toimesta. Nyt LEMPI on aivan mahtava, sillä se on Operaatio sähköpyörätuoli Petralle. Tämän näytelmän puitteissa on joukkorahoituskampanja, jonka tavoitteena on saada rahat, jotta Petra saisi sen tarvitsemansa sähköpyörätuolin. Idean äiti, ohjaaja ja kaiken alulle panija on Piia Kleimola. 

Kun kuulin tästä, olin heti mukana! Halusin lähteä tukemaan kampanjaa ja tietysti näkemään näytelmän Lempi. Otin ystäväni mukaan ja niin me sitten nautimme täysin sydämin koko esityksestä. Lempissä ei ole väliaikaa, mutta aika jotenkin pysähtyi, niin että sitä vaan lähes hypnoottisena seurasi, mitä tapahtuu ja sitten se oli ohi, loppu ja sen jälkeen onkin makusteltu, että mitä siinä tapahtui ja miten se meille kerrottiin. 

Lempi on, mutta häntä ei nähdä, vaan kaikki puhuvat hänestä, kuka milläkin tyylillä. Heli Nikula on Lempin kaksoissisko, Sisko. Hyvin tulee esille sisaruussuhde, äidittömyys, kaksosuus. Nikula tulkitsee oma osansa saksalaisen "morsiamena" niin osuvasti, että se kyllä osuu. Lempi ja Sisko ovat kuitenkin niitä parempiosaisia ja sekin tulee esille. 

Kaikki roolit ovat upeita ja huomaa, että niihin on perehdytty. Se tunnelataus oli niin vahva. Heikki Junnola on Lempin aviomies, Viljami. Miten joutuukin kesken kaiken lähtemään rintamalle, jättämään kauniin ja rakkaan vaimon. Kuinka suree sitä, kun rintamalta palaa ja vaimoa ei enää ole. 

Renne Karppinen on sivurooleissa äänenä, mutta on kaiken musiikin takana! Kaikki näytelmässä kuultavat biisit ovat ihanan herkkiä ja niitä olisi kuunnellut loputtomiin. Jokainen esitti oman osuutensa niin kauniisti, että oli nautinto sitä kuulla. Kuinka jokainen biisi vei tarinaa eteenpäin. 

Lempin yllätys oli Elli! Kaikin puolin. Elli on Lempin ja Viljamin aputyttö, piika, joka tekee ja näkee  kaiken. Tämän roolin tulkitsee Elli Nieminen niin, että en voinut kuin ihastella. Elli yllättää! Elliä haluaisi nähdä lisää ja tarkoitan nyt Elli Niemistä, jonka perunan kuoriminenkin oli ihan vimpan päälle. 

Koko esitys oli todella vaikuttava, että miten sitä saattoikin seurata niin, että tuskin hengitti. miten uskalsi silmää räpäyttää, ettei vaan menettäisi mitään. Kaikkea näkemäänsä ja kokemaansa ei hetkessä unohda. 

Me näimme tämän esityksen Pato Klubin Vintillä, mutta hei, sitä esitetään aika monessa muussakin paikassa eli ei voi olla este se, ettei jaksaisi lähteä kauemmaksi. 

Kiitos Petralle, kun olit mukana!
Nyt kaikki tukemaan sitä, että Petra saa sen sähköpyörätuolin!

Tässä linkki, mistä voi hankkia lippuja ja sieltä näkee ne kohteet, missä LEMPIn ja Petrankin voi nähdä!

Kuvat: Piia Kleimola

torstai 25. huhtikuuta 2024

Olga

 Kevyesti keskellä viikkoa ja teatteriin. Tällä kertaa Mikä?teatteriin, mikä toimii nykyään Kouvolan entisen elokuvateatteri KuvaPortin tiloissa. Siellä on muuten varsin mukavat penkit tai penkki on huono sana, kun ne ovat sellaset "nojatuolit".

Siellä nähtiin esitys OLGA. Laura Ruohosen käsikirjoitus ja ohjaajana on toiminut Kimmo Lavaste


Olgan osan on Aija Kajama ottanut kyllä niin luontevasti haltuun, että kyllä kelpasi katella. Ihana, yksinelävä, topakka vanha nainen. Heti aluksi saa riesakseen antiikkikauppias Ervastin, jonka roolissa nähdään Rolf Hedman. Voisi kyllä kuvitella, millaisia rökäleitä mokomat kauppiaat ovat, kun ostavat "roskaa" ja myyvät antiikkia. 
Olgalla on tytär, Sirkka, jota ei nähdä, mutta kuullaan kyllä ja se ääni kuuluu Sirpa Serovuolle. Äiti-tytär-suhde ei ole se paras mahdollinen. Odotin, että sitä olisi vähän enemmän avattu, mutta kai sitä saa sitten kuvitella.

Rundis on kuitenkin se pääparin toinen osapuoli. Nuorempi mies, mukamas siivooja, no eräänlainen putsaaja kuitenkin, pelmahtaa Olgan luokse ja heti kättelyssähän se paljastuu, millanen rosvo on kyseessä.  Janne Järvisalo on kyllä niin mahtava hulttio kaikin puolin. Vaikka onkin olevinaan kovanaama, niin miten sitten onkin kiltti ja empaattinen, ei ihme, että Olga tykkää. 

Rundis vie Olgan lintuja katsomaan ja sitten jouluksi he menevät katsomaan Olgan kotitilaa. Miten sitten viihtyvätkin hyvin yhdessä.
 Kaikki lavastus, toteutus, videot ja lavastusten vaihto on toimivaa ja sujuu kuin tanssi, vaihtoaskelin. Lavastus on Elina Winnen ja esitystekniikasta vastaa Pihla Lindström

Muissa rooleissa on Olli Korpela nilkkinä kunnanjohtajana ja Viivi Mauno  Rundiksen tyttöystävä Ellana. Kantoko Ella Rundiksen pois esityksen alussa?? Tia Aronen on poliisi ja posteljooni, joilla molemmilla on asiaa. 

Olga ja Rundis kuitenkin jättävät ajatuksia, sillä siinä kaksi erilaista ihmistä, kumpikin vähän hukassa ja sitten kuitenkin, välittävät toisistaan, vaikka lopputulos on luopuminen. 

Monisäikeinen esitys, missä oli hyvä tempo!

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

maanantai 22. huhtikuuta 2024

ÄN YY TEE - Esitys ajasta ja sen hukkaamisesta

 Kuusankosken teatteri loppuu ja jo senkin takia on siellä käytävä, nähtävä kaikki! Nyt siellä menee Nuorisoteatteriryhmän esitys ÄN YY TEE, mikä kertoo ajasta ja sen hukkaamisesta. 
Esitys on rakennettu yhdessä nuorten kanssa, jotka ovat 18-21-vuotiaita ja heitä on seitsemän. Käsikirjoitus ja ohjaus on Karolina Eklund-Vuorelan. Tämän upean esityksen voi kokea Luolanäyttämöllä, jossa se tulee tosi lähelle, kaikin tavoin. 

Tämä nuorten porukka olivat kaikki aivan ilmiömäisiä ja aina vaan jaksan ihmetellä, miten sujuvasti sieltä replat tulivat, vaikka olivat pitkiä. Ajasta ja sen käyttämisestä, sen hukkaamisesta ja siitä loputtomasta kiireestä on saatu kokoon niin mahtava esitys, että sitä vaan katsoi lähes hypnoottisena. 
Kohtaukset seurasivat toinen toistaan ja olivat suorastaan yllättäviä. 

Nykyajan trendi on se, kun on KIIRE! Kenellä on eniten kiire, niin on kai sitten olevinaan tärkein. Niin se vaan on. Erittäin hyvin tuotu esille. Kun sitä itse jäi tuumimaan, että kiire on kuin kirosana. 

Parivaljakko Iina Lagus ja Ella Runni jäivät mieleen, kun heillä oli keskenään kohtauksia mm. tulevaisuudesta. Tulevaisuusosio oli mielenkiintoisesti toteutettu ja vaikka puhuttiin vakavista asioista, niin ne kerrottiin sellaisella tyylillä, mikä nauratti, vaikka sinänsä ei olisi naurattanut. 

Mitä mahtuu minuuttiin!? Siinä sitä heräs itsekin miettimään omaa ajankäyttöään, joka on juuri sitä, että minuutissa ehtii vaikka mitä. Tuli heti mieleen, että jos laittaa ruuan mikroon ja ajastaa 2 min. niin eihän sitä siihen viereen jää seisomaan, kun sillä aikaa ehtii tehdä vaikka mitä!
Niin, tämä loistava esitys on tarjoiltu niin, että siitä jää pitkäksi aikaa mietittävää. Nämä seitsemän nuorta jäävät mieleen. Koko kattaus kesti vain 45min, vaikka sitä olisi katsellut vielä toisenkin samanmoisen session. 

Lavastus (Sisu Laitinen) oli olematon, tummanpuhuva, mutta äärimmäisen toimiva. Hieno tekniikka oli Jyrki Kleimolan.

Vaikka kuin upposi nauttimaan esityksestä, niin kyllä silti oli sellainen herkkä pala kurkussa, että tämäkin loppuu. Emme voi enää nauttia nuorten aikaansaannoksista Kuusankosken teatterissa. 
Meitä oli kolme naisen porukka katsomassa tätä esitystä ja yksi meistä tuumasi, että olisi voinut halata heitä kaikkia. Joten täältä tulee iso hali teille kaikille:
Iina Jaakkola, Iina Lagus, Inkeri Niemelä, Aamu Ojapalo, Milla Pohjola, Ella Runni, Ilona Salminen ❤️ Kiitos Karolina Eklund-Vuorela, kun ohjasit heitä! 

Kuvat: Teija Ahola

lauantai 13. huhtikuuta 2024

Ella ja kaverit - Paterock

 Kouvolan teatterin kevään loppurutistus on Ella ja kaverit - Paterock. Joku sanoo, että lasten näytelmä, minä sanon, että Koko Perheen Näytelmä! Timo Parvela on ansioitunut lasten yksi suosikkikirjailija ja hän on luonut Ella ja kaverit-maailman, mikä sijoittuu koulumaailmaan. 

Katriina Honkanen on sitten tarttunut toimeen ja vastaa ohjauksesta, dramatisoinnista, musiikin sävellyksestä ja sanoituksesta. Melkonen työmaa, mut tulos on kerrassaan mahtava!

Joulun aikaan satuin vierailemaan poikani huoneessa, missä on televisio ja kun avasin sen, sieltä tuli Ella ja kaverit - Paterock - elokuva! Joten olin jokseenkin kärryillä, mistä on kyse. Nyt sitten olin suorastaan ihanasti jännityksestä sykkyrällä, miten aikuiset näyttelijät uppoavat rooleihinsa lapsina. 

Opettajan osa on langennut Sami Kosolalle, jolla on pari muutakin roolia. Oppilaita ovat Satu Lemola (Ella), Markus Vaara (Pate), Veli-Matti Karén (Pukari), Satu Taalikainen (Tiina), Annina Rubinstein (Samppa) ja Jarno Hyökyvaara (Tuukka).
Kiva luokka, kivat oppilaat ja kiva opettaja - siis varmasti kiva sellainen illuusio. Jokainen oppilas on omanlaisensa ja hivenen hauskasti liioiteltu. Kertotaulua opetellaan ja ainoa, joka ei sitä ota haltuun, on Pate! Pate jää luokalle, jos ei opi... Niinpä hän päättä ruveta rokkitähdeksi, koska niiden ei tarvitse tehdä yhtään mitää, etenkään osata kertotaulua. 

Paljon muutakin tai siis tosi paljon kaikkea tapahtuu ja juonen käänteitä piisaa. On parrakasta laivan omistajaa ja on salaperäinen Elviira! Johanna Heimonen se ottaa haltuun viisi eri roolia! Pahiksena hyörii hirmuinen isännöitsijä, joka uhkaa häätää opettajan, koska opettajan kotieläimet ulvovat! Raimo Räty on aivan loistavan ärsyttävä isännöisijä, mutta myös kaikissa neljässä muussa roolissaan. 

Kaikki biisit olivat niin "rock", ja Annina Rubinstein'n koreografiat toimivia. Sanna Halmeen lavastus oli jälleen niin hieno ja käänteentekevä!
Kaiken kaikkiaan koko esitys on viihdyttävä, siinä sattuu ja tapahtuu ja siitä jää hyvä mieli. Se kertoo ystävyydestä, hyväntahtoisuudesta, auttamisesta ja vaikka on niin satua, niin onhan siinä se perimmäinen tarkoitus juuri suoraan sydämestä.

Kuvat: TAVATON media

perjantai 15. maaliskuuta 2024

Näillä palkoilla ei makseta

 Näillä palkoilla ei makseta on Anjalankosken teatterin tämän kevään näytelmä. Niinpä ajelimme Myllykoskelle ja pääsimme nauttimaan aivan hervottomasta esityksestä.

Tämä hullunhauska komedia on italialaisen, Dari Fo'n jo vuonna 1974 kirjoitettu näytelmä, joka siis juhlii 50-vuotis-taivaltaa ja ei ollenkaan huomaisi, että on niinkin "vanha", koska hyvin on aikaansa sietänyt.
Suomennoksen takana on Liisa Ryömä ja Myllykoskella ohjauksesta vastaa Kimmo Lavaste.

Kerrankin oli parasta se, etten ollut aikaisemmin nähnyt tästä näytelmästä minkäänlaista versiota. Oli niin ihanaa nauttia joka hetkestä, kun sai yllättyä aina uudestaan, jokaisesta uudesta käänteestä, nauraa oikein sielunsa syövereistä.

Näyttelijöitä on vain viisi, joten oli sikäli helppoa seurata heitä ja olla kartalla, kuka kukin on.
Jaana Kurittu pääsi taas elementtiinsä, kun työttömän Antonion roolissa paukutti replansa niin luontevasti, että taas sai sitä hämmästellä. Luikuria lasketteli niin sujuvasti, että siinä olikin melkoin jännitysmomentti, millä siitä selviää.
Timo Hopponen on hänen miehensä Giovanni, umpirehellinen perusmies, aluksi suorastaan tylsä, kunnes alkaa tapahtua ja Timo kuorii Giovannista varsin tempperamenttisen tyypin, joka oli aivan ratkiriemukas.
Pilvi Puhakka joutuu Margheritan roolissa Antonion velmuilun apulaiseksi ja niin on huppari pullollaan. Ihanan hätääntynyt ja paikoitellen tomppeli pätkätyöläinen ja hei, en varmaan ikinä unohda oliiveja.
Tero Turkia pelmahtaa paikalle Luigina vasta kun varsinainen hässäkkä on päällä. Reipasta menoa ja Luigiin uppoaa hyvin kaikki mikä muka on tapahtunut.


Niin ja sitten ...Timo Kurittu, jolla oli VIISI roolia ja miten veti ne??? Meni milloin mistäkin nurkasta tai kaapista ja tuli seuraavasta taas eri henkilönä. 

En kerro juonesta, koska siitä saa jokainen itse käydä ottamassa selvää. Pidin tavattomasti esityksen rytmistä, jossa ei juuri hiljaisia hetkiä ollut. Draivi oli juuri mahtava ja hei, ohjaaja Kimmo LAVASTE, oli tehnyt oivallisen lavastusuunnitelman. Vaikka istuin eturivissä, en huomannut, mitä tapahtui, kun oli jo tapahtunut!? Ihastuttavaa!


Näillä palkoilla ei makseta oli ensi-illassa 8.3 eli hyvin ehtii mennä nauttimaan, mitä Anjalankosken teatteri on taas saanut aikaan. Dario Fo'n komedia ja kohellus tällä porukalla on juuri oikeaa juhlaa arkeen.

Valokuvat: Pekka Kaatiala
 


maanantai 11. maaliskuuta 2024

Forever young

 Kävin viettämässä päivän Helsingissä ja siellä sitten sopivasti HKT:n päivänäytös Arena näyttämöllä. Tarjolla oli FOREVER YOUNG! Alunperin  Erik Gedeonin (sveitsiläinen) musiikkikomedia, jonka oli suomentanut Sanna Savolainen. Heikki Sankarissa oli sen verran sankariainesta, että on ohjannut koko leppoisan iloittelun. 

Vähänkö minä ehdin kuulla, että ET-lehden kolumnisti ei ollut tykännyt, ei sitten ollenkaan koko esityksestä. Ei olisi pitänyt mennä lukemaan, kun en muutoinkaan lue arvosteluja, niin meninpäs kuitenkin ja olin suorastaan pöyristynyt, koska olen ihan kaikesta hänen kanssaan eri mieltä.

Minä lähdin teatteriin katsomaan komediaa, en taidetta ja kyllä, minulla on huumorintaju tallella, vaikka se saattaakin olla ajoittain kiero ja ehkä hiukan yksinkertainen, mutta sehän tarkoittaa sitä, että minulla on useimmiten hauskaa, enkä pahoita mieltäni, etenkään toisten puolesta. 

Minusta oli varsin kiva tyyli se, että näyttelijät elivät tulevaisuudessa ja omilla nimillään, joten eipä tarvinut miettiä, kuka kukin on. Ollaan vainhainkodissa, missä ikääntyneet näyttelijät kärsivät kuka mistäkin vaivasta ja hoitaja kohtelee heitä kuin lapsia. Näin tilanteen aivan itseni kannalta, että sitten kun minä olen siellä, niin biisit ovat juuri oikeat ja otetaan ilo irti. Toiveajattelua, mutta silti.

Toki voi ajatella, että hieman karrikoiden on vedetty, mutta kyllä siellä on totuutta mukana. Monta juttua oli niin, että kyllä voisin nähdä niin käyvän. Itse asiassa toivoisin, että olisi juuri tuollainen vanhainkoti, missä olisi hyviä tyyppejä, joiden kanssa laittaa vähän ranttaliksi. Jos uskalletaan väittää, että vanhuksista tehtäisiin tässä esityksessä pilaa tai heitä aliarvioitaisiin, niin höpöhöpö. Tämä on vain näytelmä, jonka soisi olevan totta, eikä niin, että pannaan pillereillä hiljaiseksi. 

Kun Mikko Vihma-vanhus oikein riemastuu ja vetelee niin tyylillä Sekaisin Mombasa-potpurin, niin sen olisi halunut nähdä ja kuulla heti uudestaan. Montakohan biisin pätkää siinä tuli, mutta paljon niitä oli. Ihastuttavaa!
Kaikki "vanhukset", Vuokko Hovatta, Juha Jokela, Pertti Koivula, Leenamari Unho ja Mikko Vihma olivat niin harmaita ja raihnaisia, mutta mieli siellä rippikouluiässä. Hoitajana hääräili "Barbie-girl" Vappu Nalbantoglu. Vaan se kapellimestari siellä pianon takana pimputtelija oli Tuomas Kesälä

Siis kyllä me tykättiin, minä, tyttäreni ja vävyni. Ja olinpa panevinaan merkille, että oli siellä muutama muukin, jotka pitivät. Oli vauhtia, iloa ja riemua, hyvää mieltä ja nautinnollista esitystä oli kiva katsoa. 

Kuvat: Otto-Ville Väätäinen/HKT