Eikä yksikään pelastunut

 Nyt on Haminan teatteri ottanut ohjelmistoonsa Agatha Christien Kymmenen pient.... ei ku EIKÄ YKSIKÄÄN PELASTUNUT. Ohjaus on moitteeton ja sen takana on Henri Saarainen. 

Tämä esitys oli mykistävä! Se ikään kuin otti raivelista kiinni ja piti ootteessaan aivan loppuun asti. 

Kymmenen toisilleen tuntematonta henkilöä on kutsuttu saarelle ja sitten heitä vaan alkaa kuolla pois, yksi kerrallaan. Tämä oli se, mitä muistin, kun olen joskus ammoisina aikoina lukenut kirjan. Aika kuitenkin ihanasti armahtaa, sillä en kuolemaksenikaan muistanut murhaajaa! Niinpä ote säilyi ja jännitys oli rikkumaton. 

Kymmenen pientä sotilaspatsasta olivat siellä nätisti asemissaan ja vaikka kuinka yritin seurata, kuka ja miten se yksi sieltä aina hävisi, en onnistunut. Se olikin todella mahtavaa, sillä niin taidolla se tehtiin. 

Tämä näytelmä on sellainen kokonainen paketti, missä kaikki toimii loistavasti. Koko näyttelijäkaarti, jotka ovat harrastelijoita, onnistuivat yhdessä ja erikseen. Artikulaatio oli niin selkeää, että miten sitä oli helppo ottaa vastaan, vaikka tekstiä piisasi ja replat olivat pitkiä. Ketään ei voi erikseen nostaa, sillä jokainen oli roolissaan paras ja niin, roolitus oli osunut erittäin nappiin.
Lavastus, puvustus, valot, äänet, mikä setti! 

Olin siis sanalla sanottuna vaikuttunut ja samoin oli seuralaisenikin, kun koko kotimatkan ylistimme näkemäämme ja kokemaamme. Nyt toivon, että mahdollisimman moni näkisi ja saisi jännittää tämän näytelmän parissa. 

Eikä yksikään pelastunut: Juha Vilkki, Mira Fagerlund, Tuomas Hynönen, Jouni Saikkonen, Jaro Suntio, Katri Torro, Hannu Nieminen, Jan Mykänen, Riitta Hotakainen, Markku Lahti ja Jorma Hilska. Kaik män...

Kiitos, Haminan teatteri!!!

Kuvat: Tohtori Armst... Jan Mykkänen

Näytelmä joka menee pieleen

 Keskellä lauantaipäivää saavuin ajoissa Helsinkiin, että pääsin tyttäreni kanssa nauttimaan Helsingin kaupunginteatterin esityksestä Arena-näyttämöllä, missä esitettiin Näytelmä joka menee pieleen. Olen nähnyt samaisen näytelmän aiemminkin ja jopa kahdesti, mutta se ei haitannut. Ei todellakaan, sillä tulkintoja on niin erilaisia, joten jälleen oli uusi ja tuore tulkinta nautittavana.

Näytelmä joka menee pieleen on alunperin Henry Lewis-Jonathan Sayer-Henry Shields-kolmikon käsialaa ja sen on suomentanut Mikko Koivusalo. Tämän HKT:n version on ohjannut ja sovittanut Pentti Kotkaniemi. Eikä ollenkaan pöllömpi esitys!!

Esitys alkaa, kun on ruumis...no ei, kun esitys alkoi jo sillä, kun se alkoi ennen aikojaan! Näyttämömestari Anne (Eija Vilpas) ja valo- ja äänimies Teuvo (Pekka Huotari) etsivät koiraa yleisön joukosta! Anteeksi pikkuspoilaus, mutta kun se oli niin hauska, etenkin kun toisella puolella istuva vanhempi rouva kysyi huolestuneena, että onko niillä ihan oikeasti koira kadonnut. Vakuutin, että ei ole, on ihan vaan läppä.
Pekka Huotari oli siis niin sellasen ikäkulun rokkibändin, olevinaan tosi kuuluisan, sakin joku jäsen, ehkä roudari, niin ettei ollut tunnistettavissa. Pisteet siitä!
Miksi he ovat tähtiä, niin koska heilläkin on omat roolinsa - ihan mahtavat!

Mutta siis, ruumis on ja sitä sitten ihmetellään. Eli on siis harrastajaporukka, joilla on näytelmänsä ensi-ilta, mutta jos ensi-illassa onkin pieniä jännitteitä, niin nyt sitten on ilta ja esitys, missä mikään ei onnistu. Porukan ohjaaja ja pääosan esittäjä on Santeri Kinnunen. Hän Tarkastaja Carter'n roolissaan jotenkin yrittää saada pysymään porukan kasassa ja juonenkin, mutta - ei onnistu. Toisin sanoen kun kaikki menee pieleen, se on riemastuttavaa.

Ei ole ollenkaan niitä näyttelijätyön helpoimpia esityksiä ja niin yleisö pääsee suorastaan haukkomaan henkeään, kuinka kaikki mikä menee pieleen, onnistuu täydellisesti.

Näytelmän nuoret miehet; Alex Anton (Roope, eli Thomas Colleymoore) ja Joel Hirvonen Masa, Cecil ja puutarhuri) pääsevät keikkumaan, roikkumaan ja jos vaikka mitä. Melkosen fyysistä ja jännää!

Tottakai kunnon murhamysteerissä on myös se hovimestari (Matti Rasila) ja se kirkuva, kohtalokas nainen Florence (Sanna-June Hyde).

Tämän näytelmän ensi-ilta oli jo vuosi sitten, mutta onneksi se on lämmitetty uudestaan. sillä katsomo oli aivan täynnä. Hauska farssi, mikä on niin taiten tehty, että kyllä pysyy hereillä, kun ihan koko ajana sattuu ja tapahtuu niin, että on oltava tarkkana, että näkee kaiken. 

Kuvat: Tapio Vanhatalo

Pahojen tapojen kuppila

 Utissa on Kuivalan nuorisotalo, mikä on Uusi Teatteri Utin koti. Tänä keväänä siellä sai kantaesityksen Henna Hännikäisen käsikirjoittama näytelmä Pahojen tapojen kuppila. Ohjauksesta vastasi Eero Hasu.

Pahojen tapojen kuppila on harmiton esitys, missä upeana mausteena toimii Hectorin musiikki. Biisit olivat laidasta laitaan ja hyvin esitetty. Laulujen säestyksestä vastasi ihan oikea bändi, Mekka Q mikä näkyi ja ennen kaikkea kuului hyvin. Soittajat ovat: Jukka "Julle" Ritari, Tapani "Tappi" Koso, Petri "Pete" Reunanen ja Jukka "Juse" Utti. 

Ellellään kylässä, missä on toinen toistaan persoonallisempia ihmisiä. Pappi on saanut fudut ja uusi pappi on astunut remmiin ja heti alkajaisiksi meinaa saada nokkaansa. Uusi pappi Taito Raasu (Jarmo Lindgren) on välillä ihan hukassa, ku kyläläisten käytös on niin omituista. Kyllä kiukkukääkkä Kaisa Turpa (Maiju Jarva) on varsinainen tehopakkaus, kun häärää joka paikassa ja kiukuttelee kaikille. 

Pahojen tapojen kuppila on kylän baari, Hannikaisen baari, kyläläisten olohuone. Baarin omistajana häärää Armas Hannikainen (Ari Hännikäinen). Armaksella on huolia ja kuppila on menossa vasaran alle, Baarissa pyörii kaikenlaista sakkia ja huolimatta mistään, niin ovat ystäviä keskenään. 
Esityksen nuoriso, Kata (Elina Vainonen) ja Nita (Saara Räisänen) pukeutuvat veljiensä vaatteitteisiin ja pääsevät alaikäisinä sisään baariin !? Varsinainen tenunenä on Turo, oikeasti Tuija Aro (Henna Hännikäinen).

Varsinaista koheltamista ja sähläämistä koko touhu, mutta ensi-iltayleisö tuntui viihtyvän. 
Kotimatkalla juttelimme, mie ja seuralaiseni, kuinka laulut olivat parasta. Ystäväni tykkäsi Turosta, mikä oli käsikirjoittaja Henna Hännikäisen rooli. Minä taas vaikutuin Nitan eli Saara Räisäsen laulusta, miten puhdas ja kauniisti soiva ääni. Lisäksi tietysti pappi (Jarmo Lindgren) lauloi mahtavasti!

Lavastus oli toimiva ja ne kalat... Menkää vaikka kattomaan niitä!

Ohjaaja kertoo, että "Tämä on aitojen amatöörien näyttelemää teatteria. Amatöörillä on alun alkaen tarkoitettu henkilöä, harrastajaa, joka tekee asioita sydämellään".

Kuvat: Ari Varima

Mummun saappaassa soi fox

 Pyhäpäivän ratoks olkii sit ohjelmistos Mummun saappassa soi fox ja sehä o ny nautittavis Kuusankosken teatteris. Teksti o taattuu kamaa, sillä sen takaan o Sirkku Peltola. Kuusal tän puhuttelevan näytelmän o ohjant Kimmo Lavaste. 

Huolimat siit, et perhee teinityttö Janita ol estraadil aika vähä, nii ain ku ilmesty sinne, se ol loisto juttu. Viivi Mauno ol nii luonteva, selkeeääniiin ja räväkkä, et olin iha ihastuksest sekasi. 

Ihana ol myöskii Tarmo, perheen nuorimmain, jonka roolin veti hienost Mauno Tykkälä. Just sellane, et mie tuun halaa siua.

Näytelmäs ol siis perhe, mis o Moónika-äiti (Heli Nikula),  Veini-isä (Pirkka Mäkelä) ja sit Tarmo ja Janita,  Vaa se yhtein kiel, nii sitä ei oo. Vanhemmat hössöttää ja sählää, mut eivät kuitenkaa oo oikee kartal. Veini o lomautettu ja o kotoon ja silti iha kuutamol. Moonika on töis kioskis ja ku tulee sielt, o iha poikki. Kuvastaa aika lail sitä, mitä tää nykymeno o, aikuiset ihmiset ei tiiä, mis mennää. 

Opettaja (Kimmo Puhakka) tulee käymää, ku haluu kertoo, et Tarmoo ehkä kiusataa koulus, ku ei oo ollu siel monee viikkoo?! Mutta! - loppuje lopuks - opettaja onnistuu valasemaa sitä, kui opettajaan olokii o nii raskast. Eli tilanne meni taas aikuiste juttuihi.

Mummun saappaassa soi fox on puhutteleva näytelmä. Mite se voikii olla vanhempiin ja lasten välis nii iso ymmärrykse puute. Entäs sitte se mummu, kuka häntä kuuntelee....

Ehottomast kaikkiin tarttis tää näytelmä nähä, et sais vähä mietittävää ja hei, huumorii o kyl mukaan, 

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

Toksinen Kabaree - ohjaaja Miko Jaakkolan sanat!

 Haastattelussa Kotkan kaupunginteatterin johtajan ja Toksisen Kabareen ohjaaja Miko Jaakkola!

Kuva: Kotkan kaupunginteatteri

1.  Toksinen Kabaree sai ensi-iltansa 18.3 2022 Kotkassa, ravintola Kairossa. Kuinka juuri tämä esitys valittiin ohjelmistoon?

- Kotkan ensi-ilta oli tasan kaksi vuotta Q-teatterin ensi-illan jälkeen. Q:ssa 18.2.2021 ja Kotkassa siis 18.2.2023.

Meillähän teatterissa ohjelmistoa käsitellään taiteellisessa jaoksessa, jossa on kaikkien henkilöstöryhmien edustajat. Etsimme tässä kohtaa ohjelmistoon jotain tuoreempaa ja ajankohtaisempaa tekstiä. Olemme tehneet viime aikoina Kairoon paljon nostalgiaan perustuneita esityksiä ja ajattelimme, että nyt olisi uudemman tekstin vuoro. Toksinen Kabaree puhutteli meitä ajankohtaisuudellaan ja koemme että sen kautta voimme osaltamme osallistua paljon julkisuudessakin olleeseen nykykeskusteluun esim. teatteriesistysten maailmakuvasta. Esitys on Kairoon sopivan viihteellinen, mutta sen sisällöt ovat kuitenkin vahvasti nykypäivää.

2.  Kuinka roolitus sujui?

- Esityksen rooleihin löytyi omasta ensemblesta juuri sopivat näyttelijät. Alkuperäiseen teokseen verrattuna meillä on yksi näyttelijä enemmän. Lisäksi alkuperäisessä roolituksessa oli mukana ainoastaan yksi muusikko (Henri Lyysaari), mutta me valitsimme esitykseen kolmihenkisen bändin. Alkuperäisen esityksen muusikkorooli sulautettiin Huikan esittäjälle, joka itsekin on näyttelijyyden ohella myös muusikko. Alkuperäisen esityksen laulujen säveltäjä ja esityksen muusikko Henri Lyysaari sai Vuoden musiikkiteatterintekijä -palkinnon viime vuonna.

3.  Mitä halusit kertoa tällä esityksellä katsojille?

- Ajattelisin, että esityksen sanoman mukaan toivon ensiaskeleet otetaan siinä pisteessä, kun lopetamme oman eskapismimme ja tosiasioiden kieltämisen ja avaamme silmämme ympärillämme oleville ongelmille. Esitys on musiikkikomedia ja siinä suhtaudutaan sen aiheisiin joskus ironisesti, joskus satiirisesti, joskus karnevalistisesti. Mutta silti tässä esityksessä toksisuuden voisi määritellä juurikin ongelmien kieltämisenä, siis sellaisena yhteiskunnallisten ongelmien kuten ilmasto- tai tasa-arvokysymykset tukahduttamisena, että ne muuttuvat kiellettyinä toksisiksi eli myrkyllisiksi.

4.  Kabareessa on elävä orkesteri. Kun he säestävät improesitystä, mitä olivat ohjeet heille?

- Harjoitusvaiheessa bändi oli improharjoituksissa mukana tavallista aikaisemmin. Harjoittelimme improja bändin kanssa melko runsaastikin. Tiesimme, että se ei ole kolmihenkiselle bändille helppoa. Improissa on säestäjänä usein ainoastaan pianisti, koska yhden henkilön on helpompi reagoida näyttelijöiden tarinoihin. Kolmihenkisellä bändillä se on paljon haastavampaa ja olen todella iloinen että saimme sen toimimaan. Bändissä on huikeita soittajia, jotka lähtivät leikkiin mukaan. Parhaimmillaan bändi kuuntelee näyttelijän liidaamaa laulua, etsii sieltä soinnut, mukauttaa tempon ja alkaa säestää. Joitakin sävellajeja ja tyylejä olimme toki sopineet etukäteen, mutta kaikki improlaulut ovat puhtaasti improja. Improissa on muutenkin olemassaolevia näyttelijäntyöllisiä tekniikoita sekä näytelmällisiä rakenteita, joita olemme harjoitelleet, mutta kun aiheet tulevat katsojilta on jokainen improttu kohtaus joka esityksessä totaalisen erilainen.

5.  Kertoisitko jonkun jutun harjoituksista – mikä oli haastavinta?

- Harjoitusprosessi oli tosi onnistunut. Meillä on hieno porukka ja kaikki eteni hienosti. Haastavinta oli ehkä improtekniikoiden opettelu ja soveltaminen. Improjen harjoitteleminen ilman katsojia on yllättävän raskasta. Lisäksi kohtauksia harjoiteltiin monia kertoja eri näyttelijäkombinaatioilla, koska esityksen rakenteeseen kuuluu se, että aina joku tippuu, ja joitakin kohtauksia arvotaan esityksessä olevalla sattuman pyörällä. Jokaiset mahdolliset kombinaatiot on kuitenkin harjoiteltava kaikkien kanssa.

Palkitsevinta tässä tyylilajissa on ehkä se, että tällainen tyyli opettaa läsnäoloa ja tilannetajua, koska siinä on kaikkien oltava koko ajan niin hereillä, sekä muusikoiden, näyttelijöiden kuin myös ohjaajankin. Koin että tämänkaltainen prosessi menee lähelle teatterin ydintä, sitä että teatteri on tilannetajun taidetta. Kaikki muu kuten todellisuudentaju, tyylitaju, sosiaalisten tilanteiden taju yms. rakentuu tilannetajun pohjalle.

Kiitos haastattelusta, Miko Jaakkola!

 

 

Toksinen Kabaree

 Olipas taas kiva päivä Kotkassa ja sen kruunasi Kotkan teatterin ensi-ilta 18.2.2023 ravintola Kairossa. Kairoon on aina kiva mennä, koska onhan se vähän erilainen teatterimiljöö.

Nyt oli estradilla Toksinen Kabaree ja sen on käsikirjoittanut Juho Mantere. Se on niinkin tuore, että ensi-esitys oli Q-teatterissa noin vuosi sitten. Mutta - nyt se on nähtävissä Kotkassa, mihin sen on ohjannut Miko Jaakola. 

Koko setti alkaa sillä, että on porukka, jotka siirtyvät kosmokseen tarvoitteenaan löytää uusi koti, koska maapallolla tilanne on muuttunut ihan mahdottomaksi. Aluksi minua hiukan arvelutti, että tykkäänkö, koska kaikki avaruusjutut ja tulevaisuuteen sijoittuvat eivät ole olleet ihan kärkisijoilla omalla miellyttävyyslistalla. Vaan olipa ihana "erehtyä". Meininki oli sitä luokkaa, että naurettiin vedet silmissä.

Heillä on sydän paikallaan, ovat hyvien puolella....

Seppo Merviä on topakka aluksen kapteeni, joskin hänet nähdään toisessakin roolissa. Miehistö koostuu tiedeupseerista, navigaattorista ja mekaanikosta. Näissä rooleissa nähdään Eeva Hautala, Ella Mustajärvi ja Mirka Mylläri. Jos on heilläkin muita rooleja, mm. Annu, Nannu ja Nunna.

Koska matka on pitkä, aluksella on ajankuluksi viihdettä. Seremoniamestarina on Huikka Alakuikka, jonka roolin niin suvereenisti taitaa Kalle Kurikkala. 

Saimme koko illan shown ja improt olivat ihan parasta, koska siten saa nähdä, mihin kaikkeen näyttelijät pystyvät. Miten mahtavaa oli vain istua paikoillaan ja nauttia siitä, mitä oli tarjolla. Saada ihmetellä ihastuksissaan, että mitä sieltä tulee ja nauraa tulokselle!

Mukana menossa on live-bändi ja olin ihan kysymysmerkkinä, miten kolmihenkinen bändi osaa soittaa laulajalle, joka keksii biisin lavalla!? Ihan huikean siistiä! Bändissä soittavat Harri Heininen, Jonas Mäki ja Wiljami Sallinen. 
Toksisen Kabareen biisit on säveltänyt Henri Lyysaari, mutta sovittanut Kotkan teatterin uusi kapellimestari Jouni Bäcktsröm.

Äänisuunnittelusta vastaa Kaj Gynther. Miten se ensimmäinen tekoälyn ääni kuullosti ihan Sauli Niinistöltä!? Pukusuunnittelu on Anne Hannulan. Aika joustavaa.

Kylläpä oli taas niin kiva kokemus, että tarttis varmaan ottaa uusiksi, koska kaikki improthan ovat aina erilaisia. 

Kuvat: Niklas Malinen

Saman katon alla Kouvolassa museoidaan

 Miullapa se on ollu sellane tapa, et pyhäpäivän ratoks mie lähe kävelee ja kohteen Kouvola-talo, mis o Poikilo-museot -  Kouvolan taidemuseo ja kaupunginmuseo. Ehottomast käymise arvoin paikka, koska nähtävää piisaa. 

Kaupungimuseos menee eellee se Koko Kouvolan Teatteri-näyttely, mikä o iha vertaasa vail. Mie oon käyny kattoo sen jo monast ja ain yht ihastunu, sillä onhaa se teatteri, mikä o ollu ja o miul nii kovi tärkee. Siel o huisin hianoo käyvä fiilistelee ja muistelee, mist se o alkanu ja mitä se o ollu,  ain nykyhetkee saakka.

Mie oon nii tykänny, se tila o avara ja siel voi kulkee mite tykkää. Monenmoist teatterii liittyvää o esil ja itekkii saa häärätä. Jos oikee tykkää, nii saa vaik vetää vermeit pääl ja olla olevinans joku muu. 

Tukkalaitteit o nähty teattereis ja ny ne o museos vitriinis näytil. Kaikennäköst hattuu ja peruukkii o esil ja niist kerrotaa, mis ja kene pääs ne o ollu. Taitavast värkättyi ja kiva palauttaa itellekkii muistii.

Sitä jotenkii luulee, et kaik teatteris esitettävä syötävä ois syötävää, vaa eipä oo. Maheton sentää, millast fuulaust ja mite taitavaa. 

Enpä kuvannu parhait paloi, koska ne o nähtävä paikan pääl, nii ku teatteriskii, mut ehottomast tutustumise arvoin kohe.

Taidemuseos o koirii! Koira-aihein näyttely ja kerrankii ol tilanne, etten saanukkaa olla iha iteksee, vaa  olpa muitakii, mm. lapsperheit, nuorii ja vanhempii pariskuntii ja mie. 

Tosi kiva kattaus erilaisii koiruli-aiheisii taideteoksii. Iha wanhoist ain tähä päivää asti ja kavalakaadi ol rikas ja vivahteikas.

Hanna Vihriälä, Tuulen suunta, 2009

Tykkäsin tosi paljo kaikist, koska ne toivat jotenkii sit ajan kuvaa ja mite koirat o ollu ihmisen elämäs.

Kiersin kaike hitaast, ain sillee, et ei ollu kukaa vieres ja nautiskelin. Toki mietin, et kissoist vois värkätä samanmoisen näyttelyn.

Laura Pikarla, Mister, 1996.

Yks koiruli lepäs siel lattial. Juuei, sen vieree ei saanu mennä köllii, vaik kui ois tehny miel. Vaa, mite ol lutuse oloin. 

Pentti Sammallahti, Helsinki, Snellmaninkatu, Kruunuhaka, 1982.

Miun lemppari ol tää kuva, mis ol kuvaajal ajotus kohillaa. Tai mikä lie, mut kyl osu miun sieluu ja viel Helsinki-kuva. 

Mie iha sillee lämpimäst ehotan, ett käytte paikal ihastelemas, koska mie vaa murusia esittelin.