tiistai 19. lokakuuta 2021

Tarpeistonhoitajan tähtihetki

 Tarpeistonhoitajan tähtihetki menee Kotkan kaupunginteatterin Naapuri-näyttämöllä ja tulihan sekin nähtyä. Käsikirjoitus on Eberhard Streul'n käsialaa ja Kotkaan tämän tähtihetken on ohjannut Anne Niilola. 

Nyt siis estraadilla loistaa Antti Leskinen, joka on Jarno Pirinen. Pirinen on teatterin tarpeistonhoitaja ja ollut sitä jo melko kauan, ammatistaan ja taidoistaan ylpeä, sympaattinen herra.


Yleisöllä on myöskin tähtihetki, sillä paitsi että näimme loistavan näyttelijän yksin esittävän koko näytelmän, niin tuli sellaista kivaa nippelitietoa siitä, mitä siellä kulissien takana hääräillään. Kun sitä käy teatterissa, niin näkee vain sen valmiin esityksen, mutta sitä ennen on tapahtunut vaikka mitä. Jarno Pirinen kertoo ja hauskasti.


Kyseessä ei nyt kuitenkaan ole mikään ammatinkuvaus-esitys, vaan tarina miehestä, jonka työpaikka on teatterissa. Hän olisi aina halunut laulajaksi ja sen hän tuo julki. Hän kertoo kuinka on ottanut laulutunteja ja esittääkin pari laulua. 

Tässä Tarpeistonhoitajan tähtihetkessä on monta sakaraa. On ihminen nyt, se ihminen, jota se haluaisi olla, se mitä se on ollut, se, mitä jokin muu on jne. Koko näytelmä on täynnä pieniä tähtihetkiä. Jäi sekin mieleen, kun Pirinen kertoi, miten tärkeässä osassa yleisö on teatterissa. Kuinka joku uskaltaa nauraa, niin sitten ehkä se toinenkin, koska nauru tarttuu.  Hyviä juttuja!

Kiva, erilainen näytelmä!

Kuvat: Ada Halonen

sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Karpolla on asiaa

  - tosikertomuksia havumetsien maasta. 

Karpo on legenda, kaikki tietävät, mistä ja kestä on kyse, kun puhutaan Karposta. Vaan olipa jännää, että siitä/hänestä on tehty näytelmä!!! Kristian Smeds on dramatisoinut ja ohjannut Kotkan teatteriin sellaisen Karpo-kimaran, että ei voi kuin ihastuksesta hämmästellä.

Lähdin pienellä varauksella katsomaan esitystä, koska ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä on tulossa. Näyttämöllä kun ei ollut odotettavissa Kotkan teatterilaisia, vaan Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Näyttelijätaiteen  koulutusohjelman ja Kotkan kaupunginteatterin yhteistuotanto.... Mukana kahdeksan (ainakin näkemässäni esityksessä) nuorta, taitavaa ja energistä näyttelijää.


Esitys tempaisi niin mukaansa, että olin koko ajan lähes leuka rinnuksilla. Edettiin kohtauksilla, joita esitettiin yksin ja porukalla. Kaikki olivat niin rooliensa sisällä ja miten oli toimivaa. Yritin kyttäillä, olisiko ilmassa mitään jännitystä, mutta ei tai sitten se oli niin hyvin peitelty. Replikointi, eleet, ilmeet ja se kaikki luonnehdinta oli niin valmista. 


Joka ikinen kohtaus oli erilainen, hauska tai vakava, tunteita herättävä ja ennen kaikkea vangitseva. Se energia, mikä välittyi yleisöön, oli järisyttävä. Monta kertaa tuli mieleen, miten tulevaisuus on taattu, kun näin taitavia nuoria on olemassa. 


Mukana olivat Suvi Blick, jota heti katsoin, että missä olen hänet nähnyt, ennen kuin muisti toi mieleen kesän Suomenlinnan esityksen Sofian maailman! Hänen lisäkseen ihan samalla viivalla olivat Annika Hartikka, Inkeri Hyvönen, Emma Kilpimaa, Venla Reimaluoto, Hilma Kotkaniemi, Anssi Niemi ja Niclas Pohjola.


Lavastuksella (Lucie Kurapatová) ei mässäilty, mutta se oli toimiva. Kaikki äänet (Ina Niemelä) ja valot (Antero Kemppi) tukivat kohatuksia niin, että kokonaisuus oli äärimmäisen nautittava. 

Kun olin kaiken aikaa häkeltynyt kaikesta näkemisestä ja kuulemisesta, niin kun kaikki päättyi, oli ilahduttavaa huomata, että koko yleisö oli samaa mieltä. Taputukset eivät olleet loppua millään, vihellettiin ja kiiteltiin huudoilla, noustiin seisomaan. 

Siis sanalla sanoen, Mahtava!

Kuvat: Niklas Malinen

tiistai 12. lokakuuta 2021

Kaikki oikein

 Anna-Leena Härkönen on yksi suosikkikirjailijoistani, koska hänen tekstinsä ovat niin hauskoja ja sen kaiken huumorin takana kantaa ottavia. Kaikki oikein kertoo siitä, kun yht'äkkiä ihan tavan talliainen voittaa päävoiton ja mitä sitten tapahtuu....
Näytelmäksi tämän tarinan on dramatisoinut Heikki Paavilainen ja Kuusankosken teatterille ohjannut Heidi Koskinen-Järvisalo. Valot ja äänitekniikka on Jyrki Kleimolan, puvustus Mervi Suvelan ja työryhmän, lavastuksesta on vastannut Elina Perälä.

Olen siis lukenut aikoinaan kirjan, käynyt katsomassa esityksen Turussa ja nähnyt elokuva, joten nyt oli vuorossa aika lailla erilainen versio.

Eevi on nainen, joka työskentelee kauneusalalla, on naimisissa Karin kanssa, häntä on joskus kiusattu ja tuntuu olevan tyyppi, joka ei ole tyytyväinen mihinkään. Hänen rooliaan tulkitsee Anni Kylmälä

Eevin mies on siis Kari, joka on taas ihan erilainen kuin Eevi. Kari on rokkari, käy keikoilla ja ryyppää. Ilmeisesti hänellä on jokin  muukin työ, mutta se jää epäselväksi. Karina humalassa heiluu ja kaatuilee Jussi Matsson, joka on koko näytelmän tähti. Kun hän kaatuu, niin se on jo esitys sinänsä. Entäs kun ottaa kitaran ja laulaa, niin sitä olisi kuunnellut pitempäänkin. Hyvin meni sekin kohtaus, missä Jallu-pullo vähän kuohahti....


Eevin isä ja äitikin saavat olla mukana ja heidän rooleissaan ovat Olli-Pekka Lattu, joka hyppää vähän muissakin rooleissa, kuten lottoarvonnassa ja kioskin pitäjänä.  Muistisairaana äitinä on Heini Nykänder, joka myös on Eevin ystävättären osassa ja toki huoneiston välittäjän roolissa. 

 
Lisäksi oli oli Henna Hovi, joka oli ihana Helvi siellä vanhainkodissa, missä Eevi kävi antamassa hoitoja. Muita rooleja oli Lottotyttö ja tarjoilija. 
Lottoarvonta olikin erityisen pirteä ja hyvin toteutettu kohtaus. 

Kaiken kaikkiaan esitys oli kuitenkin ihan liian pitkä. Olen kuullut siita aika monelta. Kun esitys pitkittyy, se pitkästyttää. Muutaman juomiskohatuksen olisi ehkä voinut jättää väliin, koska asia oli jo tullut selville. Tarinan Kaikki oikein kertoo sen oleellisen, että ei ole onnea se, että saa paljon rahaa. Miten ihminen muuttuu ja toivoo, että kaikki palaisi ennalleen, vai?

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Palkkamurhaajan painajainen

 Palkkamurhaajan painajainen menee nyt Kouvolan teatterissa ja on muuten sellainen että on "vartissa" ohi! Alkuperäinen teksti on Francis Veber'n ja Kouvolaan tämän painajaisen on ohjannut, sovittanut ja lavastanut Seppo Honkonen. Alkuperäisessä versiossa on roolit eri sukupuolia, mutta tähän oli saatu lupa vaihtaa ne ja niin pääosissa tähteilee naiset!


Rita on palkkamurhaaja ja Paula on valokuvaaja. Sattuvat vierekkäisiin huoneisiin ja hitto, millainen painajainen Paulasta muodostuu Ritalle. Annina Rubinstein on sähäkkä Rita, kylmäverinen tappaja, joskin ei sittenkään, koska auttaa Paulaa ja miksi, niin ihan siksi, että voisi hoitaa omat hommansa. 
Tiina Winter on Paula, aivan luokattoman rasittava, niin että olin jo ihan varma, että Rita päästää hänet päiviltä. Paulalla on sydänsuruja ja tekee kaikkensa saadakseen miehensä Maurin takaisin. Maurin osassa on Henry Holopainen - jee, mahtavaa nähdä häntä välillä näyttämöllä.


Maurillapa onkin jo uusi nar...nainen, joka on oikein lääkäri. Lääkäri Sutelan roolissa on Satu Lemola ja siinä ponnari heiluu, kun vauhtia on ja autettavia piisaa. 
Siis kaiken kaikkiaan tässä esityksessä ei vauhtia puutu, eikä vaarallisia tilanteita. Vauhti on sitä luokkaa, että just ku se alko, niin sitten olikin jo väliaika ja kun tulit takaisin, niin pian se loppu ja sitä oli ihan hengästyksissä kaikesta.


Ei sovi unohtaa Tommi Kekaraista, joka on ihana hotellin omistaja, joka kekkaloi esitellen hotellin kaikkia vippasjuttuja, mitkä toimivat kaukosäätimellä, kuten puhelin, ikkunat yms. Tommi ja Henry ovat välillä myös poliisin rooleissa. 

Jälleen on taidolla ja hyvällä työllä tehty esitys, jonka lavastus on aivan äärimmäisen hauska ja hyvin käytetty pyörivää lavaa, mutta ei ihme, jos ohjaajan 12-vuotias Pinja-tyttö on antanut hyviä vinkkejä!
Palkkamurhaajan painajainen sopii kärsimättömällekin katsojalle, kun ei vaan ehdi pitkästyä.

Kuvat: TAVATON media



lauantai 9. lokakuuta 2021

Anna Liisa

 Jälleen oli ilo ajella Kotkaan ja siellä teatteriin, missä esitettiin Anna Liisa. Minna Canth'n vanhaan tarinaan pohjautuva näytelmä. Muistan jo pienenä tyttönä katsoneeni sen vuoden 1945 filmatun version ja minkä jäljen jätti lapsen mieleen. Sittemmin katsoin myös uudemman version vuodelta 1988. Edelleen oli vaikuttava ja sitä jäi miettimään, miten Minna Canth olikin voinut kirjoittaa niin vaikeasta aiheesta, mikä edelleen, tänä päivänäkin on vielä ihan katsottava. 
Anna Liisan on sovittanut Sirkku Peltola ja Hilkka-Liisa Iivanainen, ja Hilkka-Liisa on myös sen Kotkaan ohjannut.




Jotenkin jännitti, että onko koko vanha näytelmä modernisoitu, niin ei. Oli aivan ihanaa heittäytyä siihen lumoon, mitä sieltä näyttämöltä tarjoiltiin. Oli niin mahtavaa "kotkalaista" esitystä, että siitä todella nautti täysin siemauksin.


Anna Liisa ja Pirkko, sisarukset, toinen rauhallinen, kun taas se toinen melkoinen rasavilli. Anna Liisan osassa Miia Maaranen tekee loistoroolin. Upposin heti hänen oloonsa ja siihen tuskaan, mitä hän kävi läpi, niin että kyllä nousi välillä väkisin vesi silmiin. Pirkkona Marika Huomolin oli se reipas pikkusisko, joka oli aina valmiina, palvoi siskoaan ja millä äänellä lauloi. 

Siihen aikaan, kun Minna Canth on näytelmän kirjoittanut, se perheen kunnia ja maine on ollut niin kovin tärkeää. Nykyaikana koko episodi olisi lähes normaalia, mutta silti - ehkä se napsahtaa johonkin. Olla niin hyveellinen, onko se kaikista tärkeintä?

Kun Anna Liisa kuitenkin on menossa vihille Johanneksen kanssa ja sitten ilmaantuukin paikalle Mikko, jonka kanssa on ollut suhde joskus. Sitä ennen Husso tulee muistuttamaan yhteisestä salaisuudesta ja jollet ota Mikkoa, niin... Hussosta on tehty tässä versiossa Mikon sisko ja hänen osansa vetelee erittäin suvereenisesti Eeva Hautala.

Johanneksen roolissa Mikkomarkus Ahtiainen on ihana. Miten sitä jokaisesta kengän kärjen liikautuksesta näkee sen, miltä tuntuu. Olla se sulhanenen, joka rakastaa ja joka jää toiseksi....

...koska on Mikko, joka on tullut vaatimaan itselleen Anna Liisaa. Mikkona on Juho Markkanen, joka hurmooraa kaikki. Hän on niin ihana, charmööri, itsevarma ja koko olemus, katse ja eleet kertovat sen, että nyt viedään eikä meinata.

Anna Liisan vanhemmat, joiden rooleissa Anne Niilola ja Jarkko Sarjanen pääsevät oikein loistamaan, olemalla sen ajan henkeen ikäviä. Isälle on tärkeätä se maine ja kunnia, äiti vielä jotenkin yrittää olla lähellä, mutta miten on pidättyväinen. 

Kun lopulta on paikalla kirkkoherra Osku Haavisto ja vallesmanni Kari Kukkonen, niin tilanne on aika lailla tunteellinen, jännittää, herkistää ja tekee vaikka mitä.

Anna Liisa on esitys, missä vietiin yleisöä kuin pässiä narussa, sanoi ystäväni. Ja - olen niin samaa mieltä. Rakastin koko esitystä, sen alusta loppuu asti ja olin niin onnellinen, että sain tämän kokea. Toivon sydämestäni, että monet kerkeisivät vielä käydä nauttimassa Anna Liisasta.

Kuvat: Niklas Malinen

sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Adalmiinan helmi

 Kouvolan teatterissa oli helmiä koko katsomo täynnä, kun esityksenä oli Adalmiinan helmi. Ihana satu, minkä alkuperäinen teksti on Sakari Topeliuksen ja minkä oli nyt hienosti käsikirjoittanut Anna Krogerus. Ohjaus ja sovitus on Seppo Honkosen

Toisin kuin monet ajattelevat, että kun on kyseessä satu, niin se olisi vain lapsille, Ehei, vaan koko perheelle. Joskus aikoinaan nakitin itteni aina lasteni kanssa satunäytelmiin, mutta nykyisin pyydän jonkun ihan aikuisen, ehkä siksikin, että lapsenikin ovat jo aikuisia.


Tässä näytelmässä on kaikki kohillaan, aivan mahtava lavastus (Aili Ojalo), puvut (Jenni Purmonen) ja kampaukset (Satu Linerva). Niin, että silmän ruokaa oli riittämiin. Ensimmäinen ihastuttava roolitus oli se, kun yritin miettiä, kuka esittää Kuningasta!? Mietin kaikki mahdolliset miesnäyttelijät ja ei, ei tullut ketään mieleen ja suurin osa heistä oli jo omissa rooleissaan. Silti, jotain kovin tuttua ja kun sitten yht'äkkiä tajusin, että se on Tiina - Tiina Winter, niin hyvä, etten ääneen huutanut. Siis, aivan käsittämättömän hyvä. Jos joku sellainen tulee katsomaan, joka ei etukäteen tiedä ketään näyttelijöistä, niin eipä varmaan uskoisi, että kyseinen kuningasrooli on naisen esittämä. 


Adalmiinan helmi on ihana satu, mikä on erinomaisesti toteutettu ja kaiken krumeluurin keskeltä nousee opetus, hyvä opetus. Adalmiinan osassa loistaa Satu Lemola, joka on aluksi prinsessasana varsinainen riiviö, kunnes kadottaa helmensä ja katoaa, muuttuu. 

Kuten kunnon saduissa, niin on tässäkin haltiat, eläimet, hyvän ja pahan mittelö ja onnellinen loppu. Kun Adalmiina avautuu yleisölle, miten hänen elämä on vaikeaa, kuului katsomosta kirkas lapsen ääni: Mäkin vihaan mun elämää! Siinä tapahtui ns. show'n varastaminen, koska lähes kaikki puhuivat siitä väliajalla. Lapsiyleisö on ihan parasta ja niin aidosti eläytyvää.

Kun lopussa prinsessa sai prinssinsä ja prinssi prinsessansa ja puoli valtakuntaa ja kaikki oli niin hyvin, että ihan vettä nousi silmiin. Tämmöinen satuhetki teki niin hyvää keskellä lauantai-päivää, että sitä melkein hypähdellen käveli esityksen jälkeen kotiin. 

Kuvat: TAVATON media

perjantai 1. lokakuuta 2021

Eila, Rampe ja Likka

 Ihanaa, pitkästä aikaa taas Kotkassa, naapurikaupungissa ja siellä Kotkan kaupunginteatterin Naapurinäyttämöllä, missä esitettiin Eila, Rampe ja Likka. Sinikka Nopolan käsikirjoituksen pohjalta esityksen on Kotkaan ohjannut Ilkka Heiskanen.
Lavastus ja pukusuunnittelu on Lucie Kuropatová´n !


Tämä tarina on paitsi hauska, niin koskettava ja ajatuksia herättävä. Eila ja Rampe ovat pariskunta, jotka elävät suht tasaista elämää, naapureita vahdataan, mennään mökille ja puhutaan niitä näitä. Likka on tulossa käymään ja kappas, kun Eilalla on tulossa 70-vuotissyntymäpäivät, ihan vaan sillai matalalla profiililla. Likka ja Rampe ovat kuitenkin päättäneet järjestää yllätyksen viemällä Eilan Marmarikselle. Eilan, joka oli juuri paasannut, että vain pöhköt lentää Suomen suvesta jonnekin etelän aurinkoon...



Lise Holmberg on ihastuttava Eila, joka ei taho mitään pahaa kenellekkään. Ollaan vaan, "eikä tehä tästä ny mitää numeroo"-tyyliin, mutta onkin ihan liekeissä, kun saa huomiota, koska onhan sentään syntymäpäivä. Kivasti innostuu, vaikka on aluksi antanut ymmärtää jotain ihan muuta.


Antti Leskinen Rampena on niin mainio ja Georg Ots-kohtaus oli hyvinkin suosiollinen. Rampe, joka on aina vaan myötäillyt, kun niin pääsee helpommalla. Ei oo Eila kieltänyt aattelemasta, vaan kun tuo aattelut julki, niin hupsis, kuka se onkaan boheemi tai hippi? 


Mirka Mylläri on sit se Likka! Likka, jonka elämästä ei vanhemmat juurikaan tiedä, mutta ei se ruusuilla tanssimista ole ollut. Kuitenkin Likka saa ruusuja... 

Tässä esityksessä voi naureskella itelleen, naapurilletai vaikka sukulaisille, mutta se herättää myös ajatuksia. Kuinka Rampe keskustelee Likan kanssa, ihan eri lailla kuin vaikkapa Eilan, jonka kanssa juttelee niitä näitä. Miten Likka käyttäytyy Eilan seurassa, kun ovat kaksin. 

Eila, Rampe ja Likka on kaikin puolin taidolla tehty esitys, mistä jää hyvä mieli!

Kuvat: Niklas Malinen