Hervoton, vaarallinen VARES

 Marraskuun harmauteen oli tarjolla kiinnostava teatteriesitys Anjalankosken teatterissa Myllykoskella. Hervoton, vaarallinen VARES.  Reijo Mäki on luonut hahmon Jussi Vares, yksityisetsivä Suomen Turuust. Kirjasta Kolmijalkainen mies on Satu Rasila dramatisoinnut näytelmän, joka on nyt nähtävissä ja jonka kävin katsomassa. Ohjaajan puikoissa on onnistuneesti ollut Markku Kekki.

Jussi Vareksena tähdittää tätä jännää ja hupaisaa esitystä Matti Olenius. Hän on vaan Jussi, joka käänteessä ja niitä käänteitä riittää. Jussi sitä ja Jussi tätä. Vares toiminnassa ja Vares nukkumassa. 

Kaikilla muilla näyttelijöillä onkin sitten rooleja joka lähtöön. Se onkin tämän esityksen rikkaus, nähdä, miten sitä voidaan muuntautua erilaisiin rooleihin.

Antero Raanojalla on neljä erilaista roolia ja välillä oli oikein ihmeteltävä, että miten sitä ehtii venymään niin moneen. Kun siis pelkästään istumalla katsomossa saa miettiä, että kuka on kukin. 

Jaana Kurittu pelmahtaa esiin millloin missäkin osassa ja paras oli kyllä se mummelin osa, joka oli kyllä niin kartalla, että siinä joetkin tulvii, 

Jussi Vares on rakastunut! No, yksityisetsivän rakkaudet tulee ja menee. Ulla tuli ja Ulla meni. Ninni Partanen on niin ihana ja omatoiminen Ulla. 

Timo Kurittu se sitten on myös kolmessa erilaisessa roolissa ja kyllä, se tupsu oli kiva. 

Mutta - miun lempparit olivat ihan ehottomasti Nuha ja Kolera! Marko Partanen ja Minna Sipinen näissä ihan hulvattoman pimeissä rooleissaan olivat niin hauskoja, eiku hervottomia. 
Sekin vielä, että sekä Markolla että Minnalla oli myös muita rooleja... 
Minnan osa Lundbergin turun murretta puhuvana sihteerinä oli ihan mahtava. Suu auki katsoin, että miten niin se pysyy siinä draivissa, eikä putoo. 

Mistää juonesta en kerrokkaan mitään, koska esitys on jännä, hauska ja kyllä se arvoitus ratkeaa, kun katsoo ja nauttii koko esityksestä. 

Kaikki he, jotka tässä esityksessä ovat, panevat parastaan eli ovat rooleissaan onnistuneita. Lisäksi vielä ne kaikki, joita ei näy... Kiitos myös äänille, valoille, puvuille, lavastuksille yms. koko setti oli oikein oiva paketti.

Kannattaa käydä katsomassa, sillä ainakin se sunnuntain yleisö, missä olin mukana, se todella tykkäsi.

Kuvat: Pekka Kaatiala

Joulushow - Kymmenen vuotta tiptappia

 Kun oli tiedossa, että Joulushow on jälleen paikalla, niin miten sitä ei meinannut nahoissaan pysyä, kun niin malttamattomana odotti, että mitä sieltä tänä vuonna tulee.... Käsikirjoitus ja ylipäätään suunnittelu on työryhmän, jota ohjaa Satu Taalikainen.  Stand-up-koomikko Mikko Vaismaa oli jälleen käynyt vähän antamassa hyviä vinkkejä.

Joulushow on lunastanut paikkansa, sillä sinne haluaa kaikki. Kouvolan teatterilaiset panevat parastaan ja ruotivat asioita, jotka ovat meille kaikki tuttuja. Kaikki hyvällä huumorilla. Minusta ihan paras on aina Tiernapojat-esitys - joka vuosi erilainen, mutta silti niin täynnä hyviä juttuja. 

Musiikki on läsnä koko ajan ja monin eri tavoin. Lauletaan yhdessä ja erikseen. Taidolla ja tunteella. Biisejä tulee joka lähtöön, niitä tanssitaan ja niitä lauletaan paikallaan. Kimallusta ja fiilistä on. Niin ja varmasti kaikki joululaulut tuli kuultua, koska sellainen potpuri-esitys piti mielen tarkkana ja herkkänä.

Mahtavat koreografiat olivat Annina Rubinstein'n. Säestyksestä vastasi bändi kapellimestarinaan Iikka Kahri, joka sieltä lattian alta soitteli ja nousipa välillä sieltä lavallekin varsin vekkulin soittimen kanssa. Lavastus ja pukusuunnittelu, siis kaikennäköisiä pukuja!!! on Sanna Halmeen. Kiitos, kun oli niin paljon kimallusta. Valojakin oli paljon ja miten ne elivät, aina tilanteen mukaan. Esa Kurri oli suunnitellut lamppujen säätelyn.

Pullokonsertti on minusta aina yhtä mysteeri ja aina yhtä kiehtova. Siellä ne vaan pulloihin puhaltelivat ja niin saatiin kuulla kaunis joululaulu. 

Oli kyllä todella nautinnollista istua penkissä ja katsoa, miten siellä näyttämöllä tarjoiltiin meille varsin tukeva kattaus. Se, miten taitavia lauluesityksiä, vauhdikkaita tansseja, hupaisia sketsejä ja kaikki melko lailla nopealla tempolla. Sitä vaan voi kuvitella, millainen sutina on siellä taustalla, kun vaatteita on vaihdettava ja oltava valmiina jo seuraavaan osuuteen. 

Ehin moneen otteeseen toivoa, ettei tää lysti loppuisi! Väliaika tuli ihan liian nopeasti ja vielä nopeammin lopputaputukset. 

Kiitos 😀 ❤️

Kuvat: Kouvolan teatteri

Hyvässä nousussa

 Hyvässä nousussa on aivan mahtava, Anne Prokofjeff'n kirjoittama näytelmä, minkä Eero Hasu on ohjannut Kuusankosken teatteriin. Ikinä ennen en ollut kuullutlaan moisesta näytelmästä ja niinpä oli varsin ihanaa nähdä sellaista tuoretta ja hauskaa tekstiä.

Lentokentällä tapaavat sattumalta Lilli ja Karita. Vanhat ystävykset, joiden edellisestä tapaamisesta oli päässyt vierähtämään melko lailla pitkä aika. 
Heti aluksi käy ilmi, että Karita on "kermaperse", menossa Nykiin ja Lilli on se räväkkä yh-äiti, joka on matkalla Alaniaan. Siinä sitten naiset käyvät läpi elämäänsä, kun odottelevat lentojensa lähtöä. Kupitellaan, ensin skumpalla, kunnes Lillille se sima riittää ja otetaan bisset. 

Tanja Tuomi ja Mira Helli ovat rooleissaan niin luokattoman hyviä, että miten oli helppo seurata, olla mukana heidän muisteluissaan. Miten monta hauskaa juttua sieltä pulpahti esiin. Artikulointi oli selvää, niin replikoidessa kuin laulujen osuuksissakin.
Mervi Suvelan puvustus oli just nappiin. Karitalla oikein bisnespukukoodi ja Lillillä sitten sellainen kevyempi, Alaniaan sattuva vermee. 

Kun Karita ja Lilli muistelevat ystävyyttään, niin välillä mennään sinne nuoruuteen ja heitä siellä esittävät Anni Amberg ja Maija Kuntsi. He joutuvat venymään moneen, kun vaatteita vaihdetaan lukemattomia kertoja ja taas on erilainen kohtaus. 
Taustalla häärivät myös Teemu Virsu ja Aino Forström ja Aino varastaa yhden kohtauksen niin, että ei voi nauramatta katsella. 

Lauluja, upeita biisejä saadaan kuulla melko rupeama ja se on kyllä nautinnollista kuultavaa, koska hyvin laulettu, mutta myös hyvin säestetty!

BÄNDIssä soitantoa hoitelevat Jari Lukkari basso, Elmer Forström rummut ja Tuomas Poika Tykkälä kosketinsoittimet.

Lavastus ja se kaikkinainen tarpeisto on Sisu Laitisen ja työryhmän ansiota. On aina tosi hyvä, että kun juodaan, niin on oikeasti se juotava jotain nestettä! Muutenkin oli varsin toimivaa, mitään ei ollut liikaa. 

Hyvässä nousussa on siis erittäin mahtava näytelmä! Paitsi, että se naurattaa, on siis niin hulvattoman hauska, se vie nostalgiapyörteisiin ja nostattaa ajatuksia jos ja vaikka mistä - omasta elämästä!

Menkää kattoo!

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

Paljon melua pizzasta

 Olipas taas kiva reissu Haminaan, missä menee Paljon melua pizzasta. Tuomas Parkkisen käsikirjoittama näytelmä, missä pizza aiheuttaa melua. 
Tämä esitys nähdään nyt Haminassa, missä se on oikein toimiva ja ohjauksesta vastaa Ville Virkkunen.
Haminan teatteriiin kannattaa aina lähteä, sillä onhan siellä aina jotain kivaa ja antoisaa. 

Eletään aikoja, jolloin naisen ei sopinut mennä yksin ravintolaan. Kun paikkakunnalle tulee pizzeria ja jonka omistaja on joku ulkomaalainen, niin vähemmästäkin menee kaikki pasmat sekaisin. Pizzamies Ristona hääräilee varsin suvereenisesti Jouni Saikkonen. 

Risto kuitenkin saa kaupungin naisten takia aikaiseksi melkoisen härdellin ja sitä sitten puidaan oikein tuomarin pakeilla. Tuomari Isolate ottaa tilanteen haltuun ja hoitaa sen kunnialla loppuun asti, vaikka helppoa se ei ole. Jan Mykkänen  tuomarina on taas elementissään!!!

Kaupungin asioita, tässä näytelmässä, kumma kyllä, ollaan Haminassa, ruoditaan sitten oiken huolella ja monen toimesta. Kuka menee naimisiin ja kenen kanssa ja miten Ristolla osuutta asiaan? Tuomarilla kuitenkin ja kaiken sotkun jälkeen on melko lailla siivo tilanne. 

Hyvin oli muuten toimiva lavastus, minkä oli loihtinut Mika Paakka.

Näytelmään on nakitettu musaa mukaan, niin kuin mausteeksi tai täytteeksi, niin kuin kunnon pizzaan kuuluu. Aivan mahtavia lauluja ja niiden tulkitsijoita!!!

Hulppeaa esitystä sai katsella ihan helposti ja sen jälkeen kyllä alkoi tehdä mieli pizzaa! 
Harmiton ja hauska tarina marraskuun hämärään ja pimeään, hupia ja valoa tuomaan!

Kuvat: Mari Salmenhaara

Älä pukeudu päivälliselle

 Jos parisen viikkoa sitten näin esityksen Älä pukeudu päivälliselle, niin näinpä sen nyt taas - mutta nyt Kouvolan teatterin version. Kun heti aluksi mietin, miksi mukana oli kaksi Brigitteä, kun Jyväskylässä oli Suzette ja Suzanne, niin jo vain se pian selvisi, sillä on kyse eri suomennoksesta. Kouvolassa nähdään Pentti Kotkaniemen suomennos ja on ihan pakko sanoa, että olihan se huomattavasti räväkämpi.
Ohjaajana Jukka Keinonen on vertaansa vailla. Pidin siitä, miten tilanteita/kohtauksia oli tehty. 

Tämä alunperin Marc Camoletti'n käsikirjoitus Älä pukeudu päivälliselle on saanut olla estraadilla monissa teattereissa, sillä onhan sen vaan niin kovin hauska, myös nimellä Ranskalainen pyjama. 

Heti aluksi oli merkille pantavaa lavastus, minkä takana on Sanna Halme. Heti tulee sellainen hyvä olo, kun on tunnelmaa. Siis, kun ennen esitystä voi vaan ihailla sitä, miten kaunista ja kotoisaa on lavalla. Sitä ei siis vaihdeta, vaan se pysyy kaiken aikaa samana. Näyttelijät liikkuvat sitten sitäkin enemmän ja parilla henkilöllä ne osat vaihtuvat, toisella oikein runsaammin. 

Asetelma on se, kun Bernand (Veli-Matti Karén) ja Jacq (Satu Taalikainen), herttainen ranskalainen aviopari ovat aikeissa viettää viikonloppua niin, että Jacq on menossa äitinsä luokse ja Bernand jää yksin kotiin. Hah, hetken päästä kaikki onkin just niin eri tavoin kuin voi kuvitella tai ei voi. Jacq ei lähdekkään ja tilanne on hyvin pian se, että viikonlopuksi onkin sitten tulossa muutama muukin. 

Heti aluksi käy ilmi, että Bernand on kutsunut paikalle myös ystävänsä Robertin (Markus Vaara), joka sattuu olemaan myös Jacq'n ystävä... Hän on kutsunut viikonlopuksi myös pitokokin, jonka nimi on Brigitte (Johanna Heimonen) ja rakastajattarensa Brigiten (Satu Lemola). Soppa syntyy siitä, että Jacq ei ole näistä juuri tetoinen, paitsi Robertista. 

Vauhtia piisaa siihen malliin, että ihan hengästyttää. Onneksi saa olla katsomossa, sillä jos olisi moisessa tilanteessa, se olisi kamalaa. Vielä kamalampaa olisi se, jos joutuis itse esittämään. Sitä ei voi kuin loputtomiin ihastella, miten kummassa nämä taitavat näyttelijät eivät sekaannu reploissa? Kun sitä sanaa tulee paljon, nopeasti ja vielä järjestyksessä!

Tilanteet muuttuvat kaiken aikaa ja niin, että ne ovat huvittavia. Nauroin naama märkänä, enkä todellakaan ollut ainut, sillä koko katsomo oli tulvillaan sitä naurua. 

Koko porukka oli niin ytimessä ja rooleihinsa paneutuneita, mutta onhan se ihan pakko nostaa Johanna Heimonen, joka pitokokki Brigittenä on se, jonka osassa joutuu venymään - todella moneen. Siis kun hän asteli milloin mistäkin kulmasta esiin, alko heti naurattaa. 

Kyllä voin suositella tätä esitystä ihan käsi sydämellä.  Se, miten se naurattaa ja kuinka se ihastuttaa sillä, miten taitavasti näyttelijät pärjäävät, koska farssi ei ole helppo laji, vaikka se siltä näyttäisikin. 

Kuvat: Elisa Sola

Älä pukeudu päivälliselle

 Viikonloppuna ajelin Jyväskylään ja siellä kaupunginteatterin päivänäytöksessä näin Älä pukeudu päivälliselle. Marc Camolettin farssin, mikä myös Ranskalainen pyjama-nimellä tunnetaan. Jotenkin en kumpaakaan nimeä oikein tunnista esityksestä. Mikä sille sopisi, niin sitäkään en kyllä keksi. 
Varsinaista hassunhauskaa kohellustahan tämä oli, mutta viihdyttävää. Jyväskylään tämän on ohjannut Jouni Salo. 

Kuinka sitten kertoa tarinasta, missä ei ole oikein päätä, ei häntää. Vaan jos sillai ranskalaisittain mennään, niin kaikilla on aina joku sivusuhde. Talon rouvan, Jacquelinen, oli tarkoitus lähteä äitinsä luokse, mutta peruukin sen viime tipassa, koska....niin, miten sen nyt sanoisi, mutta jos hän ei tekisi niin, ei olisi tätä farssia. Anna-Maija Oka on rouvan roolissa varsin vakuuttava.

Miten sitten sattuukin niin, että eikös vain ole talossa kohta väkeä siihen malliin, ettei kaikki ole ihan kartalla, kuka kukin on. Kuka on kokki, kuka ei ole, mutta joutuu olemaan? Varsinainen kokki, joka joutuu olemaan jotain muuta, on Suzette, jonka rooliin oli uinut Piia Mannisenmäki suorastaan kroolaten. Sitten taas se kokki, joka ei ole kokki, mutta joutuu kauhan varteen, niin hän se on Suzanne. Elina Saarela se sitten kekkaloi hyvinkin kelpo tavalla tämän osan. 

Illan isäntä, Bernard, on ollut melkoisessa tilanteiden herruudessa. Asko Vaarala suoriutuu tästä mallikkaasti ja saa käydä vaihtamassa paitaa tämän tästä. Bernardin ystävä, Robert, voi Robert-parkaa, joutuu venymään jos ja vaikka moneen, mutta Paavo Honkimäki venyy joka kohtaukseen!
Kun loppupuolella paikalle pelmahtaa vielä George, niin silloin viimeistään muistan, että olen nähnyt tämän esityksen aikaisemminkin, v. 2011 Heinolassa. Joten ei ollenkaan vähäinen rooli, vaikka Hannu Lintukoski onkin estraadilla vasta lopussa. 

Ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen esitys, missä voi jättää aivot takin kanssa narikkaan ja heittäytyä nauttimaan farssista, mikä toimii ja naurattaa. 

Kiva lavastus ja puvut ovat Karmo Menden, joka on vierailija. 

Kuvat: Jiri Halttunen

Kolmen leffan viikonloppu

 Päätin viettää "mie-ite"-viikonlopun! Nii ku tarkotus olla kotona ja tekemättä juur yhtää mitää. Ei sit iha onnistunu, ku lauantain päätin lähtee elokuvii. Sää ol sitä luokkaa, et päätin lähtee autol. Ajelin Kuusaalle ja siel Studio 123 ja nam, Kuolleet lehdet, taattua Kaurismäkeä.

Jussi Vatanen ja Alma Pöysti tähdittivät tätä elokuvaa. Ol aika jännä, että elettiin nii ku jossaa entises, ku ol lankapuhelimet ja muutenkii sen olost ja näköst. Sit baarin keittiön seinäl ol vuuen 2024 seinäkalenteri ja välil niil on kännykätkii ja ratiost tul Ukrainan sotaa...
Mut mite mie nii tykkäsin.

Seuraavaan päivään mie menin taas samaa paikkaa ja ny ol vuoros elokuva Toni Kurkimäen ohjaama Lapua! Mie hämäräst muistan sen, ku se tehas paukaht sillo vuon 1976, vaik olinkii siin iäs, et kiinnosti enemmä iha muut jutut. Tää elokuva ol kyl ihana ja kauhee. Ihana se, ku Konsta Laakson silmät ol nii namuset ja kauheeta se, ku se rähädys sattu sit siin silmie ees ja kui sitä alettii hoittaa, pelastaa se, mitä enää pelastettavis ol.

Linnea Leino ol se pääparin kauniimpi osapuoli, Kaisa ja Konsta ol Matti. Kyllä jäi mieleen tästä yhtä sun toista.

Vaa nii pääsin elokuvien makuu, et ku Lapua loppu, poistuin ja astelin takas Studio 123 sisää ja sit seuraavaan leffaan! Se olkii SPEDE! Vessas ehin käymää ja ostaa mässypussukan, sit taas istumaa ja nauttii  leffast. 

 
Spedest olinkii kuullu kaikkee ja olhaa se nähtävä, kui ihana Aleksi Delikouras ohjaa ja miten söpö Aki Sipola o Veskuun. Kaik men hyvi ja mie nii tykkäsin!

Ylipäätää mie ain tykkään kotimaisist elokuvist ja ny ku ol nää kolme nähny, nii ol niis semmosii yhtäläisyyksii, ku Kuolleis lehis ja Spedes ol kuvattu kohtauksii elokuvateatteri Ritz'n ees.
Sit ol aika hauska ku Lapuas ol päähenkilöön Linnea Leino, jonka roolinnimi ol Kaisa, ni eikös vain Spedes ollu yks sivuhenkilö Kaisa, jota näytteli Linnea Leino.