Kuin Raivo Äiti

 Syksy ja Kotkan ensimmäinen ensi-ilta! Lähdimme ajoissa Kouvolasta ja kun saavuimme Kotkaan, tuli hyvä mieli, pitkästä aikaa taas, sillä olihan sitä jo kerennyt ikävä tulla. Meillä oli sellainen kivanoloinen jännityksen tunne, koska Kuin Raivo Äiti oli esitys, mistä vain osasimme odottaa jotain, mutta mitä, niin ei muuta kuin että se on jokin upea teatterikokemus. 

Kuin Raivo Äiti esitetään Naapurinäyttämöllä ja ilman väliaikaa, joten kävimme ravitsemassa itsemme Bar Parvella, missä on aina niin suussa sulavat antimet ja mikä parasta, niin ruokavammaset on huomioitu. 

Loistava käsikirjoitus on Hanna Vahtikarin ja Kotkan ohjauksesta vastaa Samuli Reunanen. Lavastus ja valosuunnittelu on Petteri Pietiäisen. Aivan nerokasta, kun vesikin tuli hanasta!!!

Tässä näytelmässä on sitten vain kaksi näyttelijää! Eeva Hautala ja Juho Markkanen, joista Eeva tekee sen äidin roolin, luonnollisesti. Niin ja hei, minkälaisen roolin, niin olen tässä jo pari päivää sitä makustellut, miettinnyt ja muistellut, niin että se oli ihan hemmetinmoinen suoritus! Se mieleton tempo ja draivi tuo esille niin hyvin sen näyttelijän ammattitaidon, jota ei voi kuin henkeä haukkoen ihailla. 

Eeva Hautala on Sirpa, jolle on tulossa ensimmäinen vauva! Hyvin kuvaavaa, millaista se on, kun perheeseen tulee se kolmas henkilö. Kun lapsia syntyy lisää, niin esikoisen osa on aina se aika lailla erilainen. Kaikki on uutta ja vaikka ihan hirveästi nauratti kaikki kommellukset, niin se, miten Sirpa sitten sanoo, kuinka opettelee vielä, sitä äidiksi tulemista, sitä uutta roolia. 

Juho Markkanen toimittaa perheen isän virkaa, mutta niin, että äitillä on estraadi aika lailla suurimman ajan. Koska esityksessä on musiikkia, niin sen tuottaminen jää näppärästi Markkasen kontolle. Musiikin suunnittelu on Jouni Bäckströmin. Musiikki tuo korostaa hyvin niitä tunteita, mitä käydään läpi. 

Kuin Raivo Härkä on sellainen esitys, mikä monen tulisi nähdä, sillä vaikka se on hauska ja ehkä hivenen karikatyyrinen, niin heittäähän se silmille kaikkea sitä, mistä vaietaan. Kuinka äidit ovat aina hyvi pitkälti olleet hiljaa siitä, miltä tuntuu, kun ei osaa, kun ei jaksa, pinna palaa jne. Silti se ei tarkoita sitä, etteikö lastaan rakastaisi. 

Nykypäivänä on vielä se saamarin some, mikä on armoton ja kuinka valheellinen. miten se antaa väärän kuvan siitä, millainen sinun tulisi olla. Nykyajan äiti on paineita täysi. Kyllä sitä tuli miettineeksi, pääsinkö helpommalla, kun omiani hoidin, heitä, jotka ovat jo aikuisia. Silloin ei ainakaan ollut somea rasitteena. 

Vauvat/lapset olivat nukkeja, joita sitten lenteli sinne sun tänne, aina tilanteen mukaan. Eeva sai venyä moneen, sillä paitsi että hän oli Sirpa, hän oli välillä muutakin. Vaatteitakin sai vaihdella ihan kiitettävästi. 

Nukkumaanmenovariaatiot olivat melkoisia! Aina kun sitä kuvitteli, että ne ovat nyt siinä, niin vielä tulee yksi ja millainen...

Kun esitys päättyy, kaikki on ihan hyvin, näyttämö täynnä kaikenlaista tavaraa, paikat huiskin haiskin, mutta silti, kaikki on ihan hyvin, sellainen hetkellinen harmonia. Niitäkin hetkiä on...

Kuvat: Jukka Koskinen

Diivat studiossa

 Aleksanterin teattteri Helsingin Bulevardilla on komea rakennus, jonka ohi olen mennyt lukemattomat kerrat, mutta nyt pääsin sinne sisälle! Olimme ajoissa paikalla, että sain ihailla upeita seiniä, no, kaikkea muutakin, sillä olihan se kaunista.

Esitys, jota saavuimme katsomaan, oli Diivat studiossa. Hienosti rakennettu esitys, missä oli vanhaa ja uutta aikaa sekoitettu sopivissa suhteissa, niin että loppututulos oli varsin herkulllinen.

Paikalla oli Ida Aalberg (Elina Mustonen) ja Aino Acté (Reetta Ristimäki) sadan vuoden takaa, studiossa, missä Tv-juontaja (Heljä Heikkinen) heitä lempeästi ohjaa siihen, mistä puhutaan. Heitä taas ohjaa studio-ohjaaja ja pianisti (Anu Silvasti). Vaan ihan koko paketin on ohjannut Lija Ficher.

Pääosin käsikirjoituksen on tehnyt Anna Kortelainen. Biisejä esityksessä on 12 ja kun eivät olleet ollenkaan tuttuja, niin niiden säveltäjät ovat Marko Puro ja Olli Kortekangas, sanoitukset Axa Sorjasen. Pari laulua oli kyllä jostain oopperasta, mutta enhän minä tunnistanut...

Ensimmäinen puoliaika meni niin, että valmistauduttiin suoraan studioesitykseen. Kaksi diivaa, joiden elämästä haettiin kaikkea sitä, mikä voisi nykyajan ihmistä kiinnostaa, eritoten sitä diivamaisuutta. Naisen elämää, millaista se oli silloin, mistä joutui luopumaan ja millaista oli luoda uraa. 

Molempien, sekä Ainon, että Idan tunnetuista esityksistä, eritoten Ida Aalbergin Nooran osasta Ibsenin Nukkekodissa. Aalberg leimautui niin Nooraan osaan, että ihmiset luulivat hänen olevan samanlainen. Ihan niin kuin nykyäänkin on kuullut näyttelijöiden kertovan, miten rooliin voi leimautua. 

Toisella puoliajalla ollaankin sitten studiossa ja suorassa lähetyksessä! 
Taustalla on kaiken aikaa kuvia Idasta ja Ainosta ja kuvat ovat vahvasti mukana esityksessä. Niitä katsellaan, ruoditaaan ilmeitä ja vaatetusta, kuvausajankohtaa jne. 

Mainoskatkon aikana studio-ohjaaja antaa komennuksen, että nyt jotain säpinää, sillä katsojaluvut laskeee. No, draamaa tulee ja olihan sen jännää.

Tv-juontaja samalla kipuilee oman elämänsä kanssa, joten saadaans siitäkin aineksia.

Diivat studiossa oli erittäin viihdyttävä esitys, joka oli rakennettu kasaan todella kivalla tyylillä! Jokaisen rooli omanlaisensa ja taidolla esitetty.

Kuvat: Nils Krogell

Miikkulan suuri päivä

 Tänäkin vuonna me suunnattiin Pyhtään harrastajateatterin antia katsastamaan ja olihan se jälleen niin kaikin puolin kannattava reissu. Nyt me nähtiin Markku Pölösen Miikkulan suuri päivä ja Pyhtäälle sen on ohjannut Henni Kiri. Pyhtää on aina se kesän viimeinen kesäteatteri ja se paikka, jonne ei tarvitse varautua säiden puolesta, sillä esitys on sisätiloissa, Purolan Svedebossa. 
Vastaanotto on aina niin lämmin ja ystävällinen, niin että tuntee itsensä heti tervetulleeksi. 

Miikkula on kylä jossain siellä Joensuun kupeessa, pieni ja kuolemassa, jos kauppaan ei saada uutta kauppiasta. Kylän ihmiset ovat kyllä niin hauskaa sakkia, että heti tulee sellainen olo, että voisi muuttaa Miikkulaan (no ei ihan, mutta melkein). Kylän taksisuhari on Keijo, sellainen moottoriturpa, joka ei saa mitään asiaa sanotuksi lyhyesti, vaan alkaa aina kiertän kaartaen selvittää. Jyrki Lommi suhailee osassaan varsin hyvin. Meinaa vaan Keijon elämä käydä surkiaksi, kun elämä koettelee. 

Kylässä on kuollut lääkäri Roseniuksen rouva ja hänelle sitten muistotilaisuutta pitäisi värkätä, samoin kun uudelle kauppiaspariskunnalle tervetuliaisjuhlaa. Koko kylän väki osallistuu niin riemumielin touhuun ja siinä sivussa sitten paljastuu yhtä sun toista. Roseniuksen fiilikset eivät ole korkealla, vaikka uusi rouvakin olisi jo ottamista vaille. Marko Paukkunen on niin sureva lääkäri, että pois alta ja kun hän alkaa laulaa, niin jopas vain ihan tuntuu selkäytimessä asti. Opettaja Kirsti koettaa parhaansa mukaan lohdutella ja Heidi Paukkunen saa roolissaan kipittää tohtorin perään tämän tästä. 

Kun kauppiaspariskunta sitten Keravalta (!) saapuu, niin johan alkaa ilotulitus, sillä Arja avaa heti sanaisen arkkunsa ja silloin on kaikilla muilla suu visusti supussa. Loviisa Luoma on aivan ihana Arja! Ihan solkenaan suoltaa sellaista settiä ja miten lauloi!!! Harri Koponen on mukavasti se avovaimoaan rakastava ja myötäilevä. Jesse Snygg istuu osaansa kuin hansikas. 

Miikkulan baarin emäntä Maikki on reipas ja topakka, kylän sydän. Irene Sipari-Vilhunen viehättää eritoten upealla lauluäänellään. Lammasfarmari Puhakka se käy tarinoimassa omia juttujaan, joissa ei ole päätä, ei häntää, mutta niinhän se aina on, että jos on hyvä tarina, niin ei haittaa, onko se totta. Jouni Tani on oikein sopiva Puhakka ja miten sitä joka kerran yllättyy hänenkin laulutaidostaan!!!

Tässä näytelmässä paitsi, että oli erittäin hauska tarina, niin kuulimme 13 laulua, joita säesti taitava Tanssiorkesteri Karambo! 
Iina Tani - Kapellimestari, koskettimet
Aada Tani - Sello
Sirpa Salorinne - Alttoviulu
Antti Järvinen - Kitara
Sauli Paukkonen - Basso, äänentoisto, äänitehosteet

Miikkulan kylässä oli sellainen porukka, aina Isä Anttoa myöten, joka vetäs Hectorin biisin siihen malliin, että se soi korvissa sitten koko väliajan. Jarmo Marttila oli vakuuttava. 
Vielä mainitsen Jaskan, joka laitosasentajana hääräili ja jonka osan Marjo Viherlaakso hoiti just niin kuin laitosasentajan kuuluukin. Vappua ei sovi unohtaa, sillä hän se oli se kylän tietotoimisto, joka vaan aina "tiesi" kaiken. Vappu oli vielä Jaskan äiti. Gina Drockila-Kosonen osasi aina olla paikalla. Koko kylä oli kaiken aikaa mukana hoitamassa kaikkea ja kaikkien asioita ja hyvässä hengessä. Varmaan samanoloisessa hengessä on Pyhtään Harrastajateatteri saanut tämänkin esityksen aikaiseksi. Kiitos kaikille "kyläläisille" ja kyläläisille!!!

Meidän sakki tykkäsi! Riitti kotimatkalle rupateltavaa, vaikka yksi meistä tulikin Haminasta ja me muut Kouvolasta! Ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen keikka. 

Kuvat: Tommy Larvi

Onnenvirta

 Enpä olisi uskonut, että löydän itseni oopperasta, mutta näin pääsi käymään. Miksi, niin huomasin, että nyt esitetään historiallista oopperaa paikallisin voimin ja jonka tapahtumat sijoittuvat Kymenlaaksoon. Koko paketin "äiti" on Eini Annukka Perälä, joka on Onnenvirran libretisti ja ohjaaja ja vieläpä hänellä on roolisuorituskin. Onnenvirran sävellys on niin kaunis ja koskettava ja sen on loihtinut  Auri-Helena Nikkinen. Kapellimestarina toimii Heidi Hämäläinen. Orkesterissa oli, jos oikein laskin, 10 lahjakasta soittajaa ja ensi-illassa pianon takana oli Esa Ylönen!

Tässä tarinassa onni virtaa eri aikoina. 2000-luvun onnelliset ovat Aada ja Jere. Matilda Nikkinen ja Matti Skyttä upeine äänineen ovat viehättävä pari.  He virittelevät suhdettaan samalla, kun nostavat tapahtumia historiasta.

Vuosi 1918 on esillä niin Kuusaalla kuin Kotkassakin. Sen vuoden tapahtumat nousevat jälleen kerran esiin, monin eri tavoin ja eri näkökulmista. 

Marika Hölttä ja Janne Erkkilä ottavat haltuun Märta ja Gustav Björkenheimin osat. Siinä missä Gustav tuskailee osaansa, Märta uskoo parempaan huomiseen. 

Joukkokohtauksia on sopivasti ja yksi niistä oli se, kun tehtaalaiset toivat Göstan tietoon haluamiaan asioita. Vaikka hän tuli heitä vastaan, se ei vaan auttanut. Kohtausten toteutus on aivan mahtavaa. Kuva on aina taustalla ja sitten lavastus on minimaalista ja vaihtuu nopeilla vaihdoilla. 

Kotkassa pariskuntana on Hilda ja Anton Anttila. Tässä ohjaaja/libretisti Eini Annukka Perälä on Hildan roolissa, kun taas Antonin osassa on Jussi Vänttinen. Punaiset haluavat Antonin Hallan sahan johtajaksi tai muuten... Sami Leino on useammassakin osassa, kuten muutama muukin. 

Hieno yllätys oli se, kun lapset olivat mukana ja kaksi heistä lauloi! Sitä oli ihan täpinöissää, että miten somaa!!! Lapset aina jotenkin herättävät sellaisen söpöystilan.

Koska on kyse oopperasta, niin "repliikit" siis lauletaan ja niin hienosti, että oli ihan hyvä, kun oli se libretto käsissä, että pystyi paremmin seuraamaan. Niin ja sitä seurattavaa piisasi yllin kyllin, sillä kun sitä juuttui vaikkapa katsomaan viuluja, niin eikös vain juuri samaan aikaan tapahtunut jotain siinä vieressä. 

Varsinainen puherepliikki oli lopussa, kun Sakari Viinikainen nousee wanhana miehenä lavalle tai Korian sillalle. Hän tulkitsee osansa nuorempana Gösta Björkenheiminä niin vetävästi, että ihan väkisinkin herkistyin. Siinä kuultiin sellaiset sanat, joita jokainen voi mielessään makustella. 

Loppulaulun jälkeen se oli sitten ohi! Vaan kyllä onnittelin itteäin, että lähin kokemaan tämän elämyksen. Ensi-ilta on nähty ja koettu ja esityksiä on vielä Kuusankoski-talolla neljä ja Kotkan konserttitalolla kolme. 

Kuvat: Eini Annukka Perälä

Rakkaushuolia

 Joka kesäinen Ristiinan reissukin se on aina hoidettava ja nyt siellä oli kesäteatteritarjonnassa Rakkaushuolia! Kari Häkkisen käsikirjoittama ja Ari-Matti Hedmanin dramatisoima näytelmä, jonka Ristiinaan on ohjannut Mimmi Rantala. 

Kun ajeltiin kohteeseen, niin satoi lähes koko matkan ja perillä sitten vedettiin jo sadevermeitä päälle, koska olimme ajoissa, niin pitelimme siinä sadetta sen aikaa, kunnes pääsimme katettuun katsomoon. Siel ei satanu, mut ei satanu näyttämölläkään, vaikka ihan paljaan taivaan alla esittivät. Meille kerrottiinkin, ettei esityksissä koskaan sada ja onhan se uskottava. 
Oli sen moni muukin uskonut, sillä ihmeen runsaasti oli porukkaa saapunut, keskellä viikkoa, viileänä ja kosteana iltana, joten hianoa!

Meille koko käsikirjoitus oli ja jäi hiukan sekavaksi, mutta se, miten se esitettiin, oli sitten sitä parasta antia. Rauno Argillander, joka on Ristiinan nuorisoseuran puheenjohtaja, esitti sitten esitti lääkäri Kai Aroluomaa, jonka kihlattu oli juuri jättänyt. Hän sitten lähtee irtiottomatkalle Rintalan kylään, missä urkenee ihan uudet kuviot. Ääni oli äärimmäisen miellyttävä.

Tohtori Aroluoma jääkin Korkalaisten aittaan lomailemaan ja saa sitten huomata, ettei sillä pariskunnalla lempi oikein leisku.
Tohtori piipahtaa sitten kyläbaarissa ja siellä sitä pitää Lotta Valkama, jonka osiin on sujahtanut Maisa Kakriainen. Lotasta taitaakin sitten kehkeytyä varsinainen juhannusheila. Baarin kantasakki on sitten sellaista melko tuttua kantista ja heti riitaa haastamassa. 

Kyllikki Korkalaisen roolissa Päivi Orava antaa ihan parastaan, ensin kiukkusena ja sitten jo hiukan "saaneen olosena".  Toivo Korkalainen on vähän saamaton, mutta kyllä se siitä sitten piristyy. Hannu Laamanen sitä osaa hoitaa. 

Tarinaa oli koottu kasaan pienistä kohtauksista, jotka eivät ihan saaneet toisiinsa yhteyttä, mutta olivat silti viihdyttäviä. Uusia esittäjia oli nyt entisten joukossa ja yhteistyö oli hyvin nähtävissä. 

Joukkokohtaukset olivat hauskoja ja musiikkivalinnat just sellaisia varsin osuvia. Yritteliäisyyttä oli yllin kyllin, joten sille bonukset!

Harmitonta kesäteatteria!'

Kuvat: Pia Hanski

Nuoren opettajattaren varaventtiili

 Hilja Valtonen ja Nuoren opettajattaren varaventtiili on vanha tarina ja siitä on elokuvakin tehty jo vuonna 1942. Olen ihan pienestä asti rakastanut kotimaisia elokuvia, eritoten niitä vanhoja ja kun olin nähnyt elokuvan, oli aina pakko kaivaa esiin sen kirjoittaja ja vielä lukeakin se tarina. Niin tuli tutuksi mm. Hilja Valtonen. Olin siis aika lailla innoissani, että nyt tähänkin hauskaan näytelmään oli tartuttu Tirvalla ja jos dramatisointi on Pentti Pesän, niin ohjauksesta on vastannut Annukka Waara.

Tirvan kesäteatteri on ihan vertaansa vailla jo senkin takia, että siellä on niin äärimmäisen kauniit maisemat. Koko paikka on yks ihanuus ja sitten jos siellä rannalla saa vain istuksia ja katsella jotain meille esitettyä, niin mitäs siitä muuta osaisi enää toivoa. 

Tirvalle on haalittu näyttelijäkavalkaadiin mahtavan sekalainen sakki kaikenikäisiä harrastajia ja miten se sit meneekin niin, että kaikki ovat roolissaan just eikä melkein. 

Liisa Harju on se tomera, valloittavan ihana ja järkevä opettaja, jonka roolissa on kaksoismiehitys. Ensi-illassa me nähtiin siinä Jenni Aikio. On ihan pakko myöntää, että minulla oli ikävä ennakkoasenne, kuinka politiikkona tunnettu ihminen voi olla pääosassa uskottava... No, se asenne roskiin, sillä olihan aivan mahtava suoritus. Napakka ja niin uskomattoman sujuva. Unohdin hyvin pian Jennin, sillä olin niin Liisa Harjun lumoissa. 
Veronika Laihinen on se toinen Liisa Harju ja väkisinkin tulee mieleen, että pitäisikö ottaa uusintakierros, että näkisi hänenkin tulkinnan Liisana. 

Koko jutun juoni on se, että Liisa Harju lähtee opettajaksi Pohjanmaalle, Latomeren pitäjään ja onhan se nyt savolaiselle melkoinen muutos. Kun siellä sitten kaikki pitäisi mennä niin kuin on mennyt aina, niin Liisa laittaakin hommat heti toimimaan eri tavalla, mutta hyvin . Ennen lähtöä hän saa tietää ja huomata, että hänen opettaja Martti Roine on häneen tykästynyt. Ilja Kaskimaa siis musisoinnin ohella esittää ns. ensirakastajaa. 

Suhde kuitenkin ei saa jostain syystä tulta ja sitten Latomeren tohtori Korpinen ihastuu Liisaan. Raine Kohopää on ihana tohtori, joka saa yleisön sydämet pysähtymään parikin kertaa... Tohtori Korpinen on kylällä kyllä monen muunkin kohde ja no, jutut lähtee kiertoon!

Katsottiin esitystä, mikä on kirjoitettu 100 vuotta sitten, mutta miten siinä tulee asioita esiin, jotka ovat edelleen tätä päivää! Koulun johtajapariskunta Herra ja Rouva Iippo kuvastivat hyvin sitä, että kuinka kaikki tehdään niin kuin on joskus sovittu. Kai Laihinen ja Katri Torro olivat varsin hauska pariskunta. Liisa Harju sitten laittaa niitä kapuloita rattaisiin heillekin. 
Kyläläiset puhuvat ja niin, sitä tehdään edelleen, aina kun joku on nähty jonkun kanssa jossain, se on jo jossain tiedossa. 

Liisalla on sitten opettajatovereita, kuten Oskari ja Rauha. Mukautuvaisia, mutta Liisa tuo heidänkin eloon pientä säpinää. Rauhan roolissa Anni Siekkeli loistaa upealla lauluäänellään. Oskarina Jere Saukkonen on ihan onnen omiaan. 

Porukkaa on, mutta parasta on kuitenkin näytelmän lapset! He vaan niin ottavat estraadin heti haltuun!

Aivan ihanaa seurata, miten he siellä ovat rooleissaan, kuinka isommat ohjaavat pienempiään ja miten koko homma toimii. Liikuttavan ihanaa ja se ajatus, että sieltä se polvi paranee. Niin ja hei, saavat paljon anteeksi, kuten yleensä harrastajateattereissa, kukaan ei ole moksiskaan, jos joku juttu ei toimi, kuten vaikkapa ovi, sillä sitä on ihan innoissaan, kuinka se ratkaistaan!

Mie ja miun seurue, tykättii kovasti ja kyl kannattaa viedä itsensä viihteelle ja ottaa suunnaksi Tirva!

Kuvat: Juho Vainonen

Ari Wahlsten ja Kit Karisma

 

 Ari Wahlsten on kirjoittanut jo 10. Kit Karisma-dekkaria! Uusin on Häikäilemättömät, joka noudattaa sitä vankkaa ja jännittävää sarjaa ja on ihan pakko lukea!
Oli pakko kysyä Arilta muutama kysymys suhteesta Kit Karismaan ja näin hän kertoi:

 

 

1. Ari Wahlsten ja Kit Karisma - kuinka tapasitte? Mistä se kaikki alkoi?

 

Puhemiehenä toimi silloinen kustantajani Mikko Aarne, joka kehotti minua kirjoittamaan dekkarin, koska jonkin omituisen etiäisen saaneena hän uskoi minun pystyvän siihen. Sitten piti vain ottaa selvää, minkälainen tyyppi tuleva työparini oli luonteeltaan. Totesin Kit Karisman karskiksi mutta suoraselkäiseksi kaveriksi, jolla oli yllättävän chandlerilainen suhtautuminen maailmaan - ja pidin siitä.

2. Miksi teit Kit Karismasta tummaihoisen? 

 

Kovaksikeitetyn dekkarin juuret ovat Yhdysvalloissa, ja sitä kunnioittaakseni tein päähenkilöstäni puoliksi amerikkalaisen. Ja koska iso osa amerikkalaisista on perimältään tummaihoisia, miksei myös Kit Karisma? Äitinsä puolelta hän on kylläkin vankkaa suomalaista sukujuurta.

 

3. Luomasi yksityisetsivä on varsin mielenkiintoinen, älykäs ja hauska tyyppi. Kuinka paljon hänessä on itseäsi?

 

En kyllä ole käyttänyt itseäni mittapuuna vähäisimmässäkään määrin. Onneksi. Olisin nimittäin hitonmoisessa lirissä, jos joutuisin kulkemaan Kit Karisman nahoissa niissä ympyröissä, joissa hän tapaa ammattiaan harjoittaa.

 

Kuva: Ari Wahlsten

 

4. Miten ja mistä poimit juonet jokaiseen Kit Karisma-tarinaan, jotka kuitenkin kaikki ovat itsenäisesti luettavissa?

 

Todennäköisesti sitä lukee lehtiä ja kahlailee muutenkin uutisvirrassa sen kummempia juonikuvioita juuri sillä hetkellä miettimättä. Sitten aihe putkahtaa osin jalostettuna esiin jossain ihan arkisessa tilanteessa, kuten vaikka pesutuvassa, ja silloin se pitää kirjata ylös.

 

5. Kit Karisma-dekkarisarja on jo edennyt osaan 10. Kun aloitit, oliko silloin mielessä sarja, joka jatkuu....

 

Silloin oli mielessäni vain se yksi ainoa kirja. Sen jälkeen oli tavoitteena trilogia, ja nyt en ole varma mistään.

 

Kiitos haastattelusta ja kiitos kirjoista!!!