Hervoton, vaarallinen VARES

 Marraskuun harmauteen oli tarjolla kiinnostava teatteriesitys Anjalankosken teatterissa Myllykoskella. Hervoton, vaarallinen VARES.  Reijo Mäki on luonut hahmon Jussi Vares, yksityisetsivä Suomen Turuust. Kirjasta Kolmijalkainen mies on Satu Rasila dramatisoinnut näytelmän, joka on nyt nähtävissä ja jonka kävin katsomassa. Ohjaajan puikoissa on onnistuneesti ollut Markku Kekki.

Jussi Vareksena tähdittää tätä jännää ja hupaisaa esitystä Matti Olenius. Hän on vaan Jussi, joka käänteessä ja niitä käänteitä riittää. Jussi sitä ja Jussi tätä. Vares toiminnassa ja Vares nukkumassa. 

Kaikilla muilla näyttelijöillä onkin sitten rooleja joka lähtöön. Se onkin tämän esityksen rikkaus, nähdä, miten sitä voidaan muuntautua erilaisiin rooleihin.

Antero Raanojalla on neljä erilaista roolia ja välillä oli oikein ihmeteltävä, että miten sitä ehtii venymään niin moneen. Kun siis pelkästään istumalla katsomossa saa miettiä, että kuka on kukin. 

Jaana Kurittu pelmahtaa esiin millloin missäkin osassa ja paras oli kyllä se mummelin osa, joka oli kyllä niin kartalla, että siinä joetkin tulvii, 

Jussi Vares on rakastunut! No, yksityisetsivän rakkaudet tulee ja menee. Ulla tuli ja Ulla meni. Ninni Partanen on niin ihana ja omatoiminen Ulla. 

Timo Kurittu se sitten on myös kolmessa erilaisessa roolissa ja kyllä, se tupsu oli kiva. 

Mutta - miun lempparit olivat ihan ehottomasti Nuha ja Kolera! Marko Partanen ja Minna Sipinen näissä ihan hulvattoman pimeissä rooleissaan olivat niin hauskoja, eiku hervottomia. 
Sekin vielä, että sekä Markolla että Minnalla oli myös muita rooleja... 
Minnan osa Lundbergin turun murretta puhuvana sihteerinä oli ihan mahtava. Suu auki katsoin, että miten niin se pysyy siinä draivissa, eikä putoo. 

Mistää juonesta en kerrokkaan mitään, koska esitys on jännä, hauska ja kyllä se arvoitus ratkeaa, kun katsoo ja nauttii koko esityksestä. 

Kaikki he, jotka tässä esityksessä ovat, panevat parastaan eli ovat rooleissaan onnistuneita. Lisäksi vielä ne kaikki, joita ei näy... Kiitos myös äänille, valoille, puvuille, lavastuksille yms. koko setti oli oikein oiva paketti.

Kannattaa käydä katsomassa, sillä ainakin se sunnuntain yleisö, missä olin mukana, se todella tykkäsi.

Kuvat: Pekka Kaatiala

Joulushow - Kymmenen vuotta tiptappia

 Kun oli tiedossa, että Joulushow on jälleen paikalla, niin miten sitä ei meinannut nahoissaan pysyä, kun niin malttamattomana odotti, että mitä sieltä tänä vuonna tulee.... Käsikirjoitus ja ylipäätään suunnittelu on työryhmän, jota ohjaa Satu Taalikainen.  Stand-up-koomikko Mikko Vaismaa oli jälleen käynyt vähän antamassa hyviä vinkkejä.

Joulushow on lunastanut paikkansa, sillä sinne haluaa kaikki. Kouvolan teatterilaiset panevat parastaan ja ruotivat asioita, jotka ovat meille kaikki tuttuja. Kaikki hyvällä huumorilla. Minusta ihan paras on aina Tiernapojat-esitys - joka vuosi erilainen, mutta silti niin täynnä hyviä juttuja. 

Musiikki on läsnä koko ajan ja monin eri tavoin. Lauletaan yhdessä ja erikseen. Taidolla ja tunteella. Biisejä tulee joka lähtöön, niitä tanssitaan ja niitä lauletaan paikallaan. Kimallusta ja fiilistä on. Niin ja varmasti kaikki joululaulut tuli kuultua, koska sellainen potpuri-esitys piti mielen tarkkana ja herkkänä.

Mahtavat koreografiat olivat Annina Rubinstein'n. Säestyksestä vastasi bändi kapellimestarinaan Iikka Kahri, joka sieltä lattian alta soitteli ja nousipa välillä sieltä lavallekin varsin vekkulin soittimen kanssa. Lavastus ja pukusuunnittelu, siis kaikennäköisiä pukuja!!! on Sanna Halmeen. Kiitos, kun oli niin paljon kimallusta. Valojakin oli paljon ja miten ne elivät, aina tilanteen mukaan. Esa Kurri oli suunnitellut lamppujen säätelyn.

Pullokonsertti on minusta aina yhtä mysteeri ja aina yhtä kiehtova. Siellä ne vaan pulloihin puhaltelivat ja niin saatiin kuulla kaunis joululaulu. 

Oli kyllä todella nautinnollista istua penkissä ja katsoa, miten siellä näyttämöllä tarjoiltiin meille varsin tukeva kattaus. Se, miten taitavia lauluesityksiä, vauhdikkaita tansseja, hupaisia sketsejä ja kaikki melko lailla nopealla tempolla. Sitä vaan voi kuvitella, millainen sutina on siellä taustalla, kun vaatteita on vaihdettava ja oltava valmiina jo seuraavaan osuuteen. 

Ehin moneen otteeseen toivoa, ettei tää lysti loppuisi! Väliaika tuli ihan liian nopeasti ja vielä nopeammin lopputaputukset. 

Kiitos 😀 ❤️

Kuvat: Kouvolan teatteri

Hyvässä nousussa

 Hyvässä nousussa on aivan mahtava, Anne Prokofjeff'n kirjoittama näytelmä, minkä Eero Hasu on ohjannut Kuusankosken teatteriin. Ikinä ennen en ollut kuullutlaan moisesta näytelmästä ja niinpä oli varsin ihanaa nähdä sellaista tuoretta ja hauskaa tekstiä.

Lentokentällä tapaavat sattumalta Lilli ja Karita. Vanhat ystävykset, joiden edellisestä tapaamisesta oli päässyt vierähtämään melko lailla pitkä aika. 
Heti aluksi käy ilmi, että Karita on "kermaperse", menossa Nykiin ja Lilli on se räväkkä yh-äiti, joka on matkalla Alaniaan. Siinä sitten naiset käyvät läpi elämäänsä, kun odottelevat lentojensa lähtöä. Kupitellaan, ensin skumpalla, kunnes Lillille se sima riittää ja otetaan bisset. 

Tanja Tuomi ja Mira Helli ovat rooleissaan niin luokattoman hyviä, että miten oli helppo seurata, olla mukana heidän muisteluissaan. Miten monta hauskaa juttua sieltä pulpahti esiin. Artikulointi oli selvää, niin replikoidessa kuin laulujen osuuksissakin.
Mervi Suvelan puvustus oli just nappiin. Karitalla oikein bisnespukukoodi ja Lillillä sitten sellainen kevyempi, Alaniaan sattuva vermee. 

Kun Karita ja Lilli muistelevat ystävyyttään, niin välillä mennään sinne nuoruuteen ja heitä siellä esittävät Anni Amberg ja Maija Kuntsi. He joutuvat venymään moneen, kun vaatteita vaihdetaan lukemattomia kertoja ja taas on erilainen kohtaus. 
Taustalla häärivät myös Teemu Virsu ja Aino Forström ja Aino varastaa yhden kohtauksen niin, että ei voi nauramatta katsella. 

Lauluja, upeita biisejä saadaan kuulla melko rupeama ja se on kyllä nautinnollista kuultavaa, koska hyvin laulettu, mutta myös hyvin säestetty!

BÄNDIssä soitantoa hoitelevat Jari Lukkari basso, Elmer Forström rummut ja Tuomas Poika Tykkälä kosketinsoittimet.

Lavastus ja se kaikkinainen tarpeisto on Sisu Laitisen ja työryhmän ansiota. On aina tosi hyvä, että kun juodaan, niin on oikeasti se juotava jotain nestettä! Muutenkin oli varsin toimivaa, mitään ei ollut liikaa. 

Hyvässä nousussa on siis erittäin mahtava näytelmä! Paitsi, että se naurattaa, on siis niin hulvattoman hauska, se vie nostalgiapyörteisiin ja nostattaa ajatuksia jos ja vaikka mistä - omasta elämästä!

Menkää kattoo!

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

Paljon melua pizzasta

 Olipas taas kiva reissu Haminaan, missä menee Paljon melua pizzasta. Tuomas Parkkisen käsikirjoittama näytelmä, missä pizza aiheuttaa melua. 
Tämä esitys nähdään nyt Haminassa, missä se on oikein toimiva ja ohjauksesta vastaa Ville Virkkunen.
Haminan teatteriiin kannattaa aina lähteä, sillä onhan siellä aina jotain kivaa ja antoisaa. 

Eletään aikoja, jolloin naisen ei sopinut mennä yksin ravintolaan. Kun paikkakunnalle tulee pizzeria ja jonka omistaja on joku ulkomaalainen, niin vähemmästäkin menee kaikki pasmat sekaisin. Pizzamies Ristona hääräilee varsin suvereenisesti Jouni Saikkonen. 

Risto kuitenkin saa kaupungin naisten takia aikaiseksi melkoisen härdellin ja sitä sitten puidaan oikein tuomarin pakeilla. Tuomari Isolate ottaa tilanteen haltuun ja hoitaa sen kunnialla loppuun asti, vaikka helppoa se ei ole. Jan Mykkänen  tuomarina on taas elementissään!!!

Kaupungin asioita, tässä näytelmässä, kumma kyllä, ollaan Haminassa, ruoditaan sitten oiken huolella ja monen toimesta. Kuka menee naimisiin ja kenen kanssa ja miten Ristolla osuutta asiaan? Tuomarilla kuitenkin ja kaiken sotkun jälkeen on melko lailla siivo tilanne. 

Hyvin oli muuten toimiva lavastus, minkä oli loihtinut Mika Paakka.

Näytelmään on nakitettu musaa mukaan, niin kuin mausteeksi tai täytteeksi, niin kuin kunnon pizzaan kuuluu. Aivan mahtavia lauluja ja niiden tulkitsijoita!!!

Hulppeaa esitystä sai katsella ihan helposti ja sen jälkeen kyllä alkoi tehdä mieli pizzaa! 
Harmiton ja hauska tarina marraskuun hämärään ja pimeään, hupia ja valoa tuomaan!

Kuvat: Mari Salmenhaara

Älä pukeudu päivälliselle

 Jos parisen viikkoa sitten näin esityksen Älä pukeudu päivälliselle, niin näinpä sen nyt taas - mutta nyt Kouvolan teatterin version. Kun heti aluksi mietin, miksi mukana oli kaksi Brigitteä, kun Jyväskylässä oli Suzette ja Suzanne, niin jo vain se pian selvisi, sillä on kyse eri suomennoksesta. Kouvolassa nähdään Pentti Kotkaniemen suomennos ja on ihan pakko sanoa, että olihan se huomattavasti räväkämpi.
Ohjaajana Jukka Keinonen on vertaansa vailla. Pidin siitä, miten tilanteita/kohtauksia oli tehty. 

Tämä alunperin Marc Camoletti'n käsikirjoitus Älä pukeudu päivälliselle on saanut olla estraadilla monissa teattereissa, sillä onhan sen vaan niin kovin hauska, myös nimellä Ranskalainen pyjama. 

Heti aluksi oli merkille pantavaa lavastus, minkä takana on Sanna Halme. Heti tulee sellainen hyvä olo, kun on tunnelmaa. Siis, kun ennen esitystä voi vaan ihailla sitä, miten kaunista ja kotoisaa on lavalla. Sitä ei siis vaihdeta, vaan se pysyy kaiken aikaa samana. Näyttelijät liikkuvat sitten sitäkin enemmän ja parilla henkilöllä ne osat vaihtuvat, toisella oikein runsaammin. 

Asetelma on se, kun Bernand (Veli-Matti Karén) ja Jacq (Satu Taalikainen), herttainen ranskalainen aviopari ovat aikeissa viettää viikonloppua niin, että Jacq on menossa äitinsä luokse ja Bernand jää yksin kotiin. Hah, hetken päästä kaikki onkin just niin eri tavoin kuin voi kuvitella tai ei voi. Jacq ei lähdekkään ja tilanne on hyvin pian se, että viikonlopuksi onkin sitten tulossa muutama muukin. 

Heti aluksi käy ilmi, että Bernand on kutsunut paikalle myös ystävänsä Robertin (Markus Vaara), joka sattuu olemaan myös Jacq'n ystävä... Hän on kutsunut viikonlopuksi myös pitokokin, jonka nimi on Brigitte (Johanna Heimonen) ja rakastajattarensa Brigiten (Satu Lemola). Soppa syntyy siitä, että Jacq ei ole näistä juuri tetoinen, paitsi Robertista. 

Vauhtia piisaa siihen malliin, että ihan hengästyttää. Onneksi saa olla katsomossa, sillä jos olisi moisessa tilanteessa, se olisi kamalaa. Vielä kamalampaa olisi se, jos joutuis itse esittämään. Sitä ei voi kuin loputtomiin ihastella, miten kummassa nämä taitavat näyttelijät eivät sekaannu reploissa? Kun sitä sanaa tulee paljon, nopeasti ja vielä järjestyksessä!

Tilanteet muuttuvat kaiken aikaa ja niin, että ne ovat huvittavia. Nauroin naama märkänä, enkä todellakaan ollut ainut, sillä koko katsomo oli tulvillaan sitä naurua. 

Koko porukka oli niin ytimessä ja rooleihinsa paneutuneita, mutta onhan se ihan pakko nostaa Johanna Heimonen, joka pitokokki Brigittenä on se, jonka osassa joutuu venymään - todella moneen. Siis kun hän asteli milloin mistäkin kulmasta esiin, alko heti naurattaa. 

Kyllä voin suositella tätä esitystä ihan käsi sydämellä.  Se, miten se naurattaa ja kuinka se ihastuttaa sillä, miten taitavasti näyttelijät pärjäävät, koska farssi ei ole helppo laji, vaikka se siltä näyttäisikin. 

Kuvat: Elisa Sola

Älä pukeudu päivälliselle

 Viikonloppuna ajelin Jyväskylään ja siellä kaupunginteatterin päivänäytöksessä näin Älä pukeudu päivälliselle. Marc Camolettin farssin, mikä myös Ranskalainen pyjama-nimellä tunnetaan. Jotenkin en kumpaakaan nimeä oikein tunnista esityksestä. Mikä sille sopisi, niin sitäkään en kyllä keksi. 
Varsinaista hassunhauskaa kohellustahan tämä oli, mutta viihdyttävää. Jyväskylään tämän on ohjannut Jouni Salo. 

Kuinka sitten kertoa tarinasta, missä ei ole oikein päätä, ei häntää. Vaan jos sillai ranskalaisittain mennään, niin kaikilla on aina joku sivusuhde. Talon rouvan, Jacquelinen, oli tarkoitus lähteä äitinsä luokse, mutta peruukin sen viime tipassa, koska....niin, miten sen nyt sanoisi, mutta jos hän ei tekisi niin, ei olisi tätä farssia. Anna-Maija Oka on rouvan roolissa varsin vakuuttava.

Miten sitten sattuukin niin, että eikös vain ole talossa kohta väkeä siihen malliin, ettei kaikki ole ihan kartalla, kuka kukin on. Kuka on kokki, kuka ei ole, mutta joutuu olemaan? Varsinainen kokki, joka joutuu olemaan jotain muuta, on Suzette, jonka rooliin oli uinut Piia Mannisenmäki suorastaan kroolaten. Sitten taas se kokki, joka ei ole kokki, mutta joutuu kauhan varteen, niin hän se on Suzanne. Elina Saarela se sitten kekkaloi hyvinkin kelpo tavalla tämän osan. 

Illan isäntä, Bernard, on ollut melkoisessa tilanteiden herruudessa. Asko Vaarala suoriutuu tästä mallikkaasti ja saa käydä vaihtamassa paitaa tämän tästä. Bernardin ystävä, Robert, voi Robert-parkaa, joutuu venymään jos ja vaikka moneen, mutta Paavo Honkimäki venyy joka kohtaukseen!
Kun loppupuolella paikalle pelmahtaa vielä George, niin silloin viimeistään muistan, että olen nähnyt tämän esityksen aikaisemminkin, v. 2011 Heinolassa. Joten ei ollenkaan vähäinen rooli, vaikka Hannu Lintukoski onkin estraadilla vasta lopussa. 

Ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen esitys, missä voi jättää aivot takin kanssa narikkaan ja heittäytyä nauttimaan farssista, mikä toimii ja naurattaa. 

Kiva lavastus ja puvut ovat Karmo Menden, joka on vierailija. 

Kuvat: Jiri Halttunen

Kolmen leffan viikonloppu

 Päätin viettää "mie-ite"-viikonlopun! Nii ku tarkotus olla kotona ja tekemättä juur yhtää mitää. Ei sit iha onnistunu, ku lauantain päätin lähtee elokuvii. Sää ol sitä luokkaa, et päätin lähtee autol. Ajelin Kuusaalle ja siel Studio 123 ja nam, Kuolleet lehdet, taattua Kaurismäkeä.

Jussi Vatanen ja Alma Pöysti tähdittivät tätä elokuvaa. Ol aika jännä, että elettiin nii ku jossaa entises, ku ol lankapuhelimet ja muutenkii sen olost ja näköst. Sit baarin keittiön seinäl ol vuuen 2024 seinäkalenteri ja välil niil on kännykätkii ja ratiost tul Ukrainan sotaa...
Mut mite mie nii tykkäsin.

Seuraavaan päivään mie menin taas samaa paikkaa ja ny ol vuoros elokuva Toni Kurkimäen ohjaama Lapua! Mie hämäräst muistan sen, ku se tehas paukaht sillo vuon 1976, vaik olinkii siin iäs, et kiinnosti enemmä iha muut jutut. Tää elokuva ol kyl ihana ja kauhee. Ihana se, ku Konsta Laakson silmät ol nii namuset ja kauheeta se, ku se rähädys sattu sit siin silmie ees ja kui sitä alettii hoittaa, pelastaa se, mitä enää pelastettavis ol.

Linnea Leino ol se pääparin kauniimpi osapuoli, Kaisa ja Konsta ol Matti. Kyllä jäi mieleen tästä yhtä sun toista.

Vaa nii pääsin elokuvien makuu, et ku Lapua loppu, poistuin ja astelin takas Studio 123 sisää ja sit seuraavaan leffaan! Se olkii SPEDE! Vessas ehin käymää ja ostaa mässypussukan, sit taas istumaa ja nauttii  leffast. 

 
Spedest olinkii kuullu kaikkee ja olhaa se nähtävä, kui ihana Aleksi Delikouras ohjaa ja miten söpö Aki Sipola o Veskuun. Kaik men hyvi ja mie nii tykkäsin!

Ylipäätää mie ain tykkään kotimaisist elokuvist ja ny ku ol nää kolme nähny, nii ol niis semmosii yhtäläisyyksii, ku Kuolleis lehis ja Spedes ol kuvattu kohtauksii elokuvateatteri Ritz'n ees.
Sit ol aika hauska ku Lapuas ol päähenkilöön Linnea Leino, jonka roolinnimi ol Kaisa, ni eikös vain Spedes ollu yks sivuhenkilö Kaisa, jota näytteli Linnea Leino.

Risteys

 Kotkan kaupunginteatterin Naapuri-näyttämöllä menee hieno näytelmä keski-ikäisen parin suhteesta. RISTEYS on näytelmäkirjailija David Eldridgen menestystä niittänyt näytelmä, minkä Kotkaan on ohjannut Sami Hokkanen. 

Vain kaksi näyttelijää, koska estraadilla on parisuhde, mitä puidaan oikein huolella. Mikkomarkus Ahtiainen ja Ella Mustajärvi. Gary ja Maggie, joiden keskinäiset välit tulee katsojalle suoraan syliin. 

Heti aluksi olin aivan ihastuksissani lavastukseen! Lucie Kuropatovà on luonut niin aidon tunnelman, missä on mahtava keittiö ja kaikki palaset kohillaan. Kodinkoneet ovat oikeita ja niitä käytetään. 

Tilanne alkaa yöllä, jolloin Maggie tulee keittiöön, koska ei saa nukuttua. Pian tulee Garykin ja siitä se hulabaloo alkaa, kun heidän suhdetta käydään läpi. Välillä on sellainen tunne, ettei halua tietää ja sitten taas kyllä, koska miten tässä voi käydä!? Jännitti ja pelotti, säälitti Gary ja ärsytti Maggie. 

Mikkomarkus Ahtiainen ja Ella Mustajärvi lataavat sellaisen fiiliksen, että sitä oli ihan karrella heidän puolestaan. Molemmat onnistuvat rooleissaan niin nostattamaan tunteita, että ei paremmasta väliä. Saavat muuten olla koko esityksen yöpuvuissa!

Silmät kostuivat useaan otteeseen, sillä joko oli ihan empatiahöyryissä tai sitten nauratti. Se muuten oli aika lailla yllättävää, ettei näytelmä ollutkaan kokonaan sellainen vakava, vaan siihen oli ympätty muutama sellainen kohta, että mitäs nyt, tässähän mennään huumorin puolelle ja hyvä niin.
Yksi kohtaus oli, kun sydän hyppäs kurkkuun ja sitten jäi ihmettelemään, mitä oikein tapahtui! (tän olisi voinut katsoa hidastettuna).

Varmasti moni pariskunta voi jossain määrin samaistua tähän Risteykseen. Kun aletaan hakea jotain muuta ja ollaan jotenkin vaan ajauduttu tekemään kaikki aina samoin. 

Kun lähdimme varsin tyytyväisinä kotimatkalle, juttelimme siitä, että mitä jos näytelmä olisi muutettu "kotkalaiseksi"? Nimet ja paikat olisivat olleet tuttuja. Onko tällainen sallittua, mutta olisi kuullostanut hauskalta.

Vaan, onpa ihan ehdottomasti kokemisen arvoinen esitys, ihan kelle tahansa!

Kiitos !!!

 Kuvat: Niklas Riihelä

Harjunpää ja rakkauden nälkä

 Olipa ihan pakko päästä katsomaan Kuusankosken teatteriin Harjunpää ja rakkauden nälkä. Muistan hyvin, kun vuosia, monia vuosia sitten luin kirjan ja se jäi hyvin mieleen. Matti Yrjänä Joensuu oli taitava kirjoittamaan rikoksista, joissa tuotiin esille se, miksi jotkut tekevät rikoksia, millainen tausta heillä on. Kirja oli Finlandia-palkintoehdokkaana 1993.
Dramatisoinnista vastaa Heikit, Salo ja Paavilainen.

Kuusankoskelle tämän näytelmän on ohjannut Heidi Koskinen-Järvisalo.

Janne Järvisalo on armoitettu Harjunpää. Juuri sellainen poliisi, jolla on monta asiaa yhtä aikaa menossa, esimiehet superärsyttäviä nokkijoita, mukava työkaveri ja perhe, joka ymmärtää. Näytelmässä Harjunpää herää usein pöydän alta. Oikeesti meni niin, että saunasta, koska ei halunut herättää perhettä tullessan kotiin yleensä silloin, kun muut nukkuvat. 

Onervan osassa teutaroi Tanja Paakkulainen. Varsin reipasta ja paikoiteillen hauskaakin toimintaa. Hyvin tuli esille se työparina oleminen ja tukeminen, saumaton yhteistyö. Ihan parhaita kohtauksia ne, missä Harjunpää ja Onerva olivat yhdessä.

He tutkivat tapausta, missä naiset kertoivat havainneensa, että joku oli käynyt heidän luonaan öisin. Mitään ei juurikaan ollut tapahtunut, eikä murtojälkiä ollut. Kuka se on ja miksi se joku tekee niin?

Leinosen perhe olikin sitten ihan oma lukunsa. Koko perhe ihan sekopäitä, mutta siihenkin on syynsä. Lasten äiti, Kultamuori ei kyllä Paras Äiti-titteliä olisi koskaan saanut. Kultamuorina on ihana Ritva Muhonen, jota ei meinannut millään uskoa niin kamalaksi akaksi.

Lapsina ovat Tia Aronen (Sisko Leinonen), Antti Salmela (Reino Leinonen), Herkko Huttunen (Lasse Leinonen) ja Sisu Laitinen (Tipi Leinonen). Huolimatta Kultamuorista, he sisaruksina pitivät yhtä!

Lisäksi saimme nähdä Kimmo Puhakan suht vihaisen ja läpeensä ärsyttävän Lampisen roolissa. Aulis Forsell oli omaa etuaan tavoitteleva osastopäällikkö Järvi ja vielä oli toinenkin osa, Harjunpään isä. 
Anni Kylmälä oli Nokiruusu, yksi niistä naisista, jonka luona yöllinen hiippailija kävi. Lisäksi Anni oli Harjunpään tyttären osassa. Nea Mannila oli Harjunpään ymmärtäväinen vaimo ja Vehnätukka.

Tämä näytelmä tarjoaa niin monta aihetta, että pureskeltavaa jää pitkäksi aikaa. Ajallisesti ollaan 1980-1990-lukujen taitteessa.

Lavastuksessa oli kiva yksityiskohta: Se, kun Nokiruusu kävi nukkumaan, niin se sänky!!! Jo sen takia kannattaa mennä katsomaan, koska en ole koskaan nähnyt vastaavaa. 

Kyllä, minä pidin esityksestä, sen annostelemasta tarinasta ja näyttelijäsuorituksista. Ystäväni antoi vielä lisäplussat biisivalinnoista!

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

CABARET

 Klassikoksi muodostunut musikaali Cabaret ilahduttaa nyt Kouvolan teatterin estradilla. 1920-30-lukujen Berliiniin sijoituva tarina kertoo pääosin kabareesta, millä ihmiset sulostuttivat elämäänsä. Siinä esiintyvät tanssijat eivät juurikaan ajatelleet tulevia, eivätkä murehtineet juuri mistään. Laulettiin, tanssittiin ja pidettiin hauskaa.
Tämän Cabaret-musikaalin Kouvolaan on ohjannut Maiju Sallas. Hulppeat koreografit ovat Antton Laineen. Niitä saadaan ihastella moninaisissa tanssiosuuksissa, joita katsellessa meinasi hengästyä. 

Seremoniamestarina häärää ja pitää vauhtia yllä, Karlo Haapiainen. Hän on äärimmäisen notkea ja liikkeissään sulava, hauska ja laulaa todella osaa. Mietin tovin jos toisenkin, missä olen hänet nähnyt, niin kesällä 2022 Mikkelin kesäteatterissa ja silloin hän oli Badding. 

Vierailijoita tässä esityksessä on muitakin ja vaikka Kouvolan teatterin vakinäyttelijät ovatkin niin ihania, niin olipa jotenkin pirteetä nähdä heidän joukossaan uusia tyyppejä. Heti aluksi pani silmään Konsta Reuter, sillä häntä ei voi olla huomaamatta, koska pituutta piisaa ja hänen roolinsa herättää hilpeyttä, mutta miten veti sen, niin se oli huippusuoritus. 

Lisäksi vierailijoita ovat pääparin esittäjät; amerikkalainen kirjailija Clifford Bradshaw ja tanssija Sally Bowles. He rakastuvat! Juha-Pekka Mikkola on juuri sellainen tuskainen aloitteleva kirjailija, joka haluaisi vaan olla omissa oloissaan, mutta eihän se onnistu, kun Berliinin kabaree-elämä ottaa valtoihinsa. Terhi Suorlahti Sallyna on upean voimakasääninen, kaunis tanssija. 

Upeat valot ovat Esa Kurrin tulosta ja niitä nähdään, kun ne musiikin kanssa leikittelevät. Annukka Pykäläisen varsin toimiva ja glamourmainen lavastus on yhtä loistelias. Pukusuunnittelija olikin saanut tehdä töitä oikein urakalla, että ne kaikki hienot hepenet pääsivät oikeuksiinsa. Kyllä oli kaunista kimalletta, puuhkaa ihan ruuhkaksi asti. Varsinainen ilotulitus!

Toinen tarinan pääpari olivat Veli-Matti Karèn ja Satu Taalikainen. Vanhempi hedelmäkauppias ja valitettavasti juutalainen Herr Schulz, jonka roolissa Karèn oli aivan lutunen. Kiltti vanha herra oli niin toivottoman rakastunut Fräulein Schneideriin, joka piti täyshoitolaa. Satu Taalikainen oli niin tomera talon haltijatar, mutta hänkin osassaan niin kovin rakastunut. 

Kun eletään aikoja, jolloin oli jos vaikka minkälaista ongelmaa ja asiaa varjostamassa, niin eipä liioin päässeet Cabareen rakkaustarinat imelöitymään, vaan tilanne vaatii muutakin kuin hellää sydäntä. 

Kaiken kaikkiaan vauhtia piisasi, iloa ja riemua, mutta myös sitten muutakin, kuten elämässä yleensäkin. Vaan, miten koko paketti oli taidolla kasattu ja katsoja saa nauttia täysin rinnoin.

Musiikin säestyksestä vastaa kapellimestari Iikka Kahri soittajineen. Bändi ei muuten ole piilossa, vaan esillä erittäin hyvin. Kahrin esiintymispuku on ihan yli kylän!

Kuvat: Elisa Sola

Aino A.

 Kun sain tietää, että tämä näytelmä, tämä Aino A. esitetään Kotkan kaupunginteatterissa, odotin aivan malttamattomana, milloin on se hetki, jolloin pääsen sen katsomaan. Olin lukenut Jari Järvelän kirjan, joka on niin elävästi kirjoitettu ja mikä kunnianosoitus Aino Aallolle, joka eläessään jäi miehensä Alvar Aallon varjoon. Jarin kirjasta Kati Kaartinen laati upean käsikijoituksen, jonka Sini Pesonen Kotkaan ohjasi ja lopputulos on varsin häkellyttävä!

Ainon osassa on Miia Maaranen, joka on niin Aino, ettei roolitus olisi voinut mennä enemmän kohilleen. Hän on omaksunut roolinsa niin mahtavasti, että suorastaan hypnoottisena seurasin, miten hän tulkitsi Ainoa. Se topakkuus ja intohimo omaan työhön oli niin hyvin esitetty. Kaikki replat olivat luonneikkaita ja ilmeet sen mukaisia. Kun Aino on rakastunut, sitä on ihan huikeaa katsoa, että mitä hänelle tapahtui, siis kuinka sellainen hillitty nainen muuttuu. Myös se kohtaus, missä Aino ajaa autoa ja katsoo taustapeilistä, mitä takapenkillä tapahtuu!

Alvar Aalto - hänet on kuvattu hyvinkin äkkipikaiseksi ja huikentelevaiseksi, joka haahuilee milloin missäkin ja naisia riittää. Kalle Kurikkala on varsin kelpo Alvar. Huolimatta siitä, että Alvar seikkailee, hän kuitenkin rakastaa Ainoa ja Aino häntä. 

Aino Aalto piti suuressa arvossa Wivi Lönn'ä, joka oli yli 20v vanhempi Ainoa. Lönn ei koskaan avioitunut, vaan teki arkkitehdin töitä. Hänellä oli kuitenkin Hanna (Parviainen), jonka kuoltua, jäi häntä ikävöimään. Anne Niilola on sympaattinen Wivi!!!

Marika Huomolin pääsee kahdessa roolissa esittämään vähän "flörttiä", kun ensin hän on Aili-Salli, joka on Ainon ystäviä, mutta joka siihen malliin flörttaa Alvarin kanssa, että Aino toimii. Kun taas Mairen osassa flörttaa Alvarin kanssa, Aino onkin jo niin paljon viisaampi, ettei puutu siihen, kun ei siihen puutu Mairen mieskään, Harry (Kari Kukkonen).

Aino A. on tehty huolella. Siinä on musiikkiakin, säv. Jouni Bäckström. Huilu ja sello, joista äänet ilmoille saavat Georgii Petrov ja Aleksandra Petrova. Lisäksi on flyygeli, mutta enpäs kerro, ku sitä soittelee. 
Lavastus on ihanan yksinkertainen ja toimiva. Tilat muuttuvat tilanteiden mukaan. Aaltomaista rimaa on pystysuoraan ja pyöreesti saatu mukaan. Lavastus on Lucie Kuropatovàn.

Kaikki näyttelijät olivat omissa rooleissaan niin hyviä ja koskettavia, että kun oli loppukumarrusten aika, tuli oikein ikävä, että nytkö se loppui. Puhumattakaan siitä, miten herkillä sitä oli, koska Ainon elämä vaan niin kosketti ja se kaikki tulkinta, miten se meille tarjoiltiin. 

Kiitos! Äärimmäisen nautittava esitys, mikä tuo palan historiaa esiin, vaikkakin on pääosin kuviteltua, mutta kuitenkin osin totta!

Kuvat: Niklas Riihelä

Pieni Merenneito

 Taas oli aika viettää äiti-tytär-päivää ja ohjelmassa oli mm. Pieni Merenneito-musikaali Helsingin kaupunginteatterissa. Se, että saimme sinne liput, oli muutama mutka matkassa, mutta heti aluksi on kiitettävä jälleen teatterin mainiota lippukassaa, joka aina vaan ratkaisee ongelmat niin, että tulee todella hyvä mieli!

Pieni Merenneito on alunperin H.C.Andersenin satu, minkä Disney viritteli ohjelmistoonsa ja johon käsikirjoituksen on tehnyt Doug Wright. Musiikki on Alan Menke'n.
Suomeksi tekstin on kääntänyt Reita Lounatvuori ja laulujen sanat taas Hanna Kaila.

Alunperin kantaesitys oli jo 29.8.2019, mutta nyt esitys on uudelleen lämmitelty, eikä suota, sillä suosio on taattu.

Helsinkiin tämän spektaakkelin on ohjannut Samuel Harjanne. Pakko ihailla, sillä järkyttävä määrä näyttelijöitä ja koko esitys niin massiivinen, että on siinä ollut työtä.

Näimme esityksen 16.9 päivänäytöksessä ja siinä Arielin osassa oli Eleonoora Martikainen. Hän oli kyllä niin sulava merenneito ja varsinainen seireeni upealla äänellään. Arielin isä, Kuningas Triton hallitsi merenalaista hoviaan ja tyttäriään, paitsi Ariel ei ollut niin hallittavissa. Mikko Vihma oli niin kuninkaallisen arvokas ja sykähdyttävä-ääninen.
Vaan enpä voinut olla ihastumatta Pärskyyn!!! Pauli Halonen on varsinainen tähti, nuoresta iästään huolimatta otti lavan haltuun ihan kättelyssä. 

Prinssi Erik on myös sellainen, jota ei hovi voi oikein hallita, vaikka hovimies Yrjö tekee parhaansa. Martti Manninen prinssinä on sulavaliikkeinen ja juuri sellainen, jossa on prinssiainesta. Pertti Koivula Yrjön osassa yrittää parhaansa mukaan pysyä prinssin kintereillä ja ehkäpä näytelmän koomisimmat kohtaukset ovat juuri hänellä.

Pieni Merenneito on niin täynä kaikkea, oikea runsauden sarvi, joten koitan poimia tähän vain muutamia murusia. Kuningas Tritonin sisko Ursula on tarinan pahis. Sanna Saarijärvi on hyvin vaikuttava kaikkinen lonkeroineen, joiden tekniikka oli ihan mahtava. Liero (Antti Timonen) ja Kiero (Lauri Mikkola) siinä hänen hovinaan.

Skuutti oli myös hassun hauska ja koko lokkikaarti tansseineen oli ihana kohtaus. Skuuttina sujuvastu koheltaa Tuukka Leppänen.
Ylipäätään kaikki koreografiat olivat ilo silmälle ja mielelle ja niiden takana on Gunilla Olsson-Karlsson.

 Tuomas Uusitalo on aina ollut suosikkejani. Tässä esityksessä hän on Chef Louis. Riemastuttavaa sähläämistä ja kuinka sitä pannaan pöytä koreaksi. 

Koko esitys oli hyvin loistelias ja siinä oli paljon kaikkea. Aikuisena katselin näyttelijäsuorituksia, lavastuksia (Peter Ahlqvist), pukuja (Pirjo Liiri-Majava), valoja (William Iles) ja mitä kaikkea ne yhdessä saivatkaan aikaan. Varsinainen tarina ehkä kiinnosti enemmän lapsia.
Kylläpä olimme haltioituneita! Kiva oli seurata väliajalla ja esityksen jälkeen, että oli kyllä yleisö pääasiassa äiti-tytär-pareja. Vieressänikin istui aikuinen tytär äitinsä kanssa ja kyllä olin huomaavinani, että etenkin äiti oli ihan riemastuksissaan.

KIITOS upeasta esityksestä ihan kaikille sen tekijöille, joita on valtava määrä, mutta jokaisen panos on tärkeä.

Kuvat: Robert Seger

Ei kertonut katuvansa

 Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa on nyt saanut tulkinnan Mikko Roihan ohjauksessa ja se on kyllä niin "mikkoroihamainen", taattua tavaraa, jonkä näkeminen ei jätä ketään kylmäksi. 

Tämä esitys on jälleen tehty useamman teatterin kanssa yhteistyössä, sillä siinä on mukana seitsemän teatteria. Kaikki näyttelijät ovat eri teattereista. Varsinainen ensi-ilta oli Berliinissä heinäkuussa. Suomen ensi-ilta oli 15.9 Kouvolassa.
Ensi-iltaa edelsi näytelmän esittely, jossa haastateltavina olivat Mikko Roiha, joka vastasi siis ohjauksesta, mutta myös lavastuksesta ja valosuunnittelusta. Lisäksi mukana olivat Kouvolan teatterin näyttelijä Tiina Winter, jolla on näytelmässä Katrin osa ja historiaa valotti Sakari Viinikainen.

Kun kirja ilmestyi, vuonna 2020, tutustuin siihen heti ja olin vaikuttunut tarinasta, missä Tommi Kinnunen paneutui viiden naisen vaelluksesta Norjan Ruijasta takaisin Suomeen, jolloin kaikki oli muuttunut. Kuuntelin vielä toistamiseen äänikirjana tarinan viikkoa ennen ensi-iltaa.

Kyllä jännitti, että kuinka vaellusromaani saadaan toteutettua näyttämölle, mutta hyvin, erittäin hyvin. Parasta oli kuitenkin se, miten nämä viisi erilaista naista olivat tulkittu. Jokainen teki aivan kerrassaan loistoroolin!

Mari Turunen (Tampereen teatteri) oli varsin vakuuttava Irene. Voimakastahtoinen nainen, jolla on salaisuuksia, joita ei kerro ja hän on juuri se, joka Ei kertonut katuvansa. Kun hän itkee, että miten sitä ei vaan totu siihen, kun haukutaan, niin se kyllä sattui. 

Liisa Peltonen (Hämeenlinnan kaupunnginteatteri) tekee Siirinä roolin, mikä on osuva ja niin voimaa täys. 

Mari Pöytälaakso (Seinäjoen kaupunginteatteri) on juuri sellainen Veera, että tunnistin hänet heti, ennen kuin oli sanonut sanaakaan. Rempseä ja toimeen tarttuva.

Tiina Winter (Kouvolan kaupunginteatteri) tekee Katrina sellaisen roolin, että kun hän itkee, hulvahti heti sellainen olo, että pitäisi päästä lohduttamaan. Nuori Katri ja mitä joutui käymään läpi.

Ulla Koivuranta (Turun kaupunginteatteri) on porukan vanhin, Aili. Ailina hän on niin mahtava, vanhan, väsyneen ja huonokuntoisen osan hän vetää niin uskottavasti, että oikein tulee sääli. Juuri kun on herkistynyt Ailille, niin tämäpä paukuttaa sellaisia reploja, että sääli karisee oitis.  Kun Ailin osa on esitetty, niin Koivuranta ottaa haltuun vielä neljä muuta roolia. Ihan huikeeta!

Ainoana miehenä mukana on Jari-Pekka Rautiainen (Lahden kaupunginteatteri), jolla onkin sitten roppakaupalla erilaisia rooleja ja miten yllättäviä. Rooleja on kaksitoista!!!

Koko näytelmä on niin järisyttävä. Kun nämä naiset pakon edessä joutuvat kävelemään, pelastautumaan, niin siinä ei kysellä, jaksaako, kun toinen toistaan tukien vaan jatkavat taivalta ja ovat vahvoja, kun ei ole vaihtoehtoja. Kun kirjaa lukiessa tykkäsin kovasti Veerasta, niin näytelmää katsoessa pidin kaikista - ihan tasapuolisesti. Olin jotenkin ylpeä heistä ja siitä, että selvisivät, vaikka ei mikään Happy End ollutkaan. 

Mikko Roihan pelkistetty ja toimiva lavastus antaa tilaa tulkinnalle ja sille, mitä tällä tarinalla tuodaan esiin. Kuulin kyllä, etten ollut ajatusteni kanssa yksin, sillä Ei kertonut katuvansa-esitys on koskettanut hyvin monia ja miten tärkeää on, että asioista, mistä on vaiettu, kerrotaan. 

Ajanmukainen puvustus on Taina Sivosen ja upean video- ja äänisuunnittelun takana on Moe Mustafa.

Todella toivoisin, että tämän esityksen näkisi mahdollisimman moni ja ei haittaa, vaikka ei olisi lukenut kirjaa, sillä tarina tulee niin kattavasti kerrottua näyttämöllä! 

Ensi-illat:

1.7.2023                              Berliini, Heimathafen Neukölln -teatteri

15.9.2023                            Kouvolan Teatteri

20.9.2023                            Turun Kaupunginteatteri

28.9.2023                            Lahden kaupunginteatteri

18.1.2024                            Tampereen Teatteri

25.1.2024                            Seinäjoen kaupunginteatteri

1.2.2024                              Hämeenlinnan Teatteri

Kuvat: Moe Mustafa

Radio Glam - musiikkikomedia

 Radio Glam - musiikkikomedia kaupallisen radion maailmasta - ihan mieletön setti. Onneksi kuulin tästä ajoissa ja niin olin jo varannut sille päivän ja liput! Koska - kaikki halukkaat eivät päässeet tätä kokemaan. Paikka oli Summan Kulttuurikeskus Haminassa ja onneksi lähdimme ajoissa, sillä olipa taas eka kerta tässäkin paikassa. 

Jalle Niemelä on käsikirjoittanut ja ohjannut sellaisen pläjäyksen, että hyvä kun housuissa pysyi sitä seuratessa. 1970-luvun musaa tai 1975 +/-2v.  Mutta joo, siis musan ympärille tarina tai tarinan ympärille musaa, jokatapauksessa lopputulos oli ihan mahtava. 

Siis miten naurattikin se, miten ja millä lailla rustataan radiokanavia ja kenelle. Radio Glam on niille, jotka ihan piakkoin ovat siellä hoitokodeissa. Ei kuunnella Iltatuulen viestiä vaan ihan jotain muuta ja sitä kuultiin tässä Glam-Rock-illassa. 

Ohjaaja-käsikirjoittaja oli itsekin estraadilla osassaan Joe Doe ja millaisella lauluäänellä!!! Elämän tuoma kokemus paistoi, musa oli nam ja kässärissä tietoa ja taitoa. 

Janne Ravi oli Caarlo Männistö, se radiossa huseeraava päättäjä, joka ei sitten oikein muuta teekkään. Vaan millainen meno ja meiniki, ku tarttui mikkiin. Miten helpolta näytti, vaikka ihan pakosti tuli mieleen, että voi tulla ihan hikikii, ku kultaiset vermeet päällä! Muutenkin Janne Ravi on sellainen moottoriturpa, että kun suu aukee, niin sieltä tulee!

Popkööri oli haalittu kasaan ja hitto, mikä kööri, kun siellä oli ihan loistava bändi ja taustalaulajat eli matalan kynnyksen kuoro. Kaikki muusikot ja laulajat ihan viimesen päälle! Lisäksi muutkin näyttelijät!!!

Katariina Myller oli Peppilotta, kaikken mukautuva ja niin rakastunut. Myller on sitten muuten se naispuolinen moottoriturpa, joka ei reploissa takeltele vaan sieltä vaan tulee ja tulee. Lauluääni on ihana ja vieläpä motoriikkakin täysin hallinnassa. 

Maria Urpalainen veti niin hyvin sellaisen nuoren Moonican, nousevan radiotoimittaja osan, koska oli tehnyt tiktok-videoita yms. Kun alkoi laulaa, olin ihan suu auki, että mitä hemmettiä!? 

Tommy Larvi oli Pekka! Ja kun lauloi, niin lauloi suoraan sieluun. Pekalla oli oma kiva roolinsa ja oli myös  "Happy Endin" yksi osakas. 

Siis, ihan kaiken kaikkiaan koko porukka oli niin vimpan päälle, että soisin tällaisia iltoja tulevan lisää, koska me, jotka kohta panemme hakemuksia hoivakoteihin, haluamme nauttia näistä, missä voimme palata sinne nuoruutemme hurmahetkiin. 
Kannattaa painaa POPKÖÖRI mieleen, koska niiltä saattaa tulla jotain, jahka hengähtävät välillä!

Tykkäsin ystäväni kanssa siis ihan todella paljon ja sen jälkeen on päässä soinut yks sun toinen biisi, mikä tuli kuultua tässä esityksessä. 

Majatalo

 Jokivarren teatteri esittää aivan mieleen ja sieluun käypää esitystä MAJATALO Myllykosken "Koikassa", Koivusaaressa. Juha Salminen on loihtinut sellaisen tarinan, että oikein sydän on sykkyrällä. Hän on myös ohjannut koko joukon porukkaa esittämään erilaisia tyyppejä, mutta omilla nimillään.

Esitykset eivät ole mitään auringon paistetta, vaan alkavat päivän jo mennessä mailleen eli 21:30. On ensin hämärää ja sitten pimeää, mutta valot, miten upeat valot leikittelevät varjojen kanssa puiden oksistossa. Kuinka on otettu käyttöön paikallaan oleva discopallo, savu ja valo. Tulee niin häikäisevä tunnelma, että lähes tippuu leuka rinnuksille. Valoista ja äänistä vastaa iha guru: Jyrki Kleimola

Majatalossa ihmisiä on, niitä tulee ja menee, mutta sellainen keskinäinen fiilis on lämmin. Tulee sellainen olo, että haluaisi sellaiseen paikkaan, missä ketään ei jätetä, ei hyljeksitä, vaan on aina tervetullut. Silti puututaan epäkohtiin ja niistä keskustellaan. Erilaisuus on rikkaus ja he kaikki tietävät kunkin "rikkaudet".

Majatalon porukka oli niin turvallista. Ihanteellinen yhteisö. Lähes kaksikymmenpäinen näyttelijäporukka, missä oli mukana kokonainen perhe, isiä, äitejä, tyttäriä ja poikia. Kaikki he antoivat oman osuutensa niin hienosti meille katsojille, että vielä kotimatkallakin oli pohdittavaa yllin kyllin.

Musiikkiosuudet olivat niin kauniisti esitetty, että lähes kyynelsilmin niitä kuunteli. Kun väliajalla sai kasviskeittoa, en voinut hakea, en syödä, koska olin niin vaikuttunut, että annoin muiden paneutua siihen ravitsemiseen. Olin saanut niin paljon hengen ravintoa, että se kantoi. 

Jokivarren teattereissa aina luodaan fiilistä sillä, että ne esitetään pimeään aikaan, saadaan aikaan oikea asetelma, tunnelma ihan tappiin. Miten elämä, rakkaus, menetys, toivo ja moni muu tulee esiin, niin kyllä se vaan maistuu hyvälle. 

Esityksessä on niin monta esiintyjää ja kaikki, ihan kaikki, olivat niin luontevia, niin että jokaista olisi mieli tehnyt kipasta halaamaan ja kiittämään, joten kun olin kaiken aikaa ihan sillai karrella, niin kun Pekka Lehto lauloi, silloin ei vaan enää kyennyt mihinkään. Vettä valui silmistä ja ajatus siitä, että nessut ovat autossa, ei auttanut yhtään.

Loppua kohden ne kaikki repliikit olivat niin sieluun sattuvia, että niitä on hyvä muistella omassakin elämässä. Ottaa onkeen ja oppia, miten voi aika pienistäkin asioista olla onnellinen. 

Tämä näytelmä, tämä Majatalo on paikka, josta kannattaa ottaa huone, vaikka vain yhdeksi yöksi. 

Kuvat: Mikko Hovi