maanantai 27. helmikuuta 2023

Mummun saappaassa soi fox

 Pyhäpäivän ratoks olkii sit ohjelmistos Mummun saappassa soi fox ja sehä o ny nautittavis Kuusankosken teatteris. Teksti o taattuu kamaa, sillä sen takaan o Sirkku Peltola. Kuusal tän puhuttelevan näytelmän o ohjant Kimmo Lavaste. 


Huolimat siit, et perhee teinityttö Janita ol estraadil aika vähä, nii ain ku ilmesty sinne, se ol loisto juttu. Viivi Mauno ol nii luonteva, selkeeääniiin ja räväkkä, et olin iha ihastuksest sekasi. 


Ihana ol myöskii Tarmo, perheen nuorimmain, jonka roolin veti hienost Mauno Tykkälä. Just sellane, et mie tuun halaa siua.

Näytelmäs ol siis perhe, mis o Moónika-äiti (Heli Nikula),  Veini-isä (Pirkka Mäkelä) ja sit Tarmo ja Janita,  Vaa se yhtein kiel, nii sitä ei oo. Vanhemmat hössöttää ja sählää, mut eivät kuitenkaa oo oikee kartal. Veini o lomautettu ja o kotoon ja silti iha kuutamol. Moonika on töis kioskis ja ku tulee sielt, o iha poikki. Kuvastaa aika lail sitä, mitä tää nykymeno o, aikuiset ihmiset ei tiiä, mis mennää. 

Opettaja (Kimmo Puhakka) tulee käymää, ku haluu kertoo, et Tarmoo ehkä kiusataa koulus, ku ei oo ollu siel monee viikkoo?! Mutta! - loppuje lopuks - opettaja onnistuu valasemaa sitä, kui opettajaan olokii o nii raskast. Eli tilanne meni taas aikuiste juttuihi.

Mummun saappaassa soi fox on puhutteleva näytelmä. Mite se voikii olla vanhempiin ja lasten välis nii iso ymmärrykse puute. Entäs sitte se mummu, kuka häntä kuuntelee....

Ehottomast kaikkiin tarttis tää näytelmä nähä, et sais vähä mietittävää ja hei, huumorii o kyl mukaan, 

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

keskiviikko 22. helmikuuta 2023

Toksinen Kabaree - ohjaaja Miko Jaakkolan sanat!

 Haastattelussa Kotkan kaupunginteatterin johtajan ja Toksisen Kabareen ohjaaja Miko Jaakkola!

Kuva: Kotkan kaupunginteatteri

1.  Toksinen Kabaree sai ensi-iltansa 18.3 2022 Kotkassa, ravintola Kairossa. Kuinka juuri tämä esitys valittiin ohjelmistoon?

- Kotkan ensi-ilta oli tasan kaksi vuotta Q-teatterin ensi-illan jälkeen. Q:ssa 18.2.2021 ja Kotkassa siis 18.2.2023.

Meillähän teatterissa ohjelmistoa käsitellään taiteellisessa jaoksessa, jossa on kaikkien henkilöstöryhmien edustajat. Etsimme tässä kohtaa ohjelmistoon jotain tuoreempaa ja ajankohtaisempaa tekstiä. Olemme tehneet viime aikoina Kairoon paljon nostalgiaan perustuneita esityksiä ja ajattelimme, että nyt olisi uudemman tekstin vuoro. Toksinen Kabaree puhutteli meitä ajankohtaisuudellaan ja koemme että sen kautta voimme osaltamme osallistua paljon julkisuudessakin olleeseen nykykeskusteluun esim. teatteriesistysten maailmakuvasta. Esitys on Kairoon sopivan viihteellinen, mutta sen sisällöt ovat kuitenkin vahvasti nykypäivää.

2.  Kuinka roolitus sujui?

- Esityksen rooleihin löytyi omasta ensemblesta juuri sopivat näyttelijät. Alkuperäiseen teokseen verrattuna meillä on yksi näyttelijä enemmän. Lisäksi alkuperäisessä roolituksessa oli mukana ainoastaan yksi muusikko (Henri Lyysaari), mutta me valitsimme esitykseen kolmihenkisen bändin. Alkuperäisen esityksen muusikkorooli sulautettiin Huikan esittäjälle, joka itsekin on näyttelijyyden ohella myös muusikko. Alkuperäisen esityksen laulujen säveltäjä ja esityksen muusikko Henri Lyysaari sai Vuoden musiikkiteatterintekijä -palkinnon viime vuonna.

3.  Mitä halusit kertoa tällä esityksellä katsojille?

- Ajattelisin, että esityksen sanoman mukaan toivon ensiaskeleet otetaan siinä pisteessä, kun lopetamme oman eskapismimme ja tosiasioiden kieltämisen ja avaamme silmämme ympärillämme oleville ongelmille. Esitys on musiikkikomedia ja siinä suhtaudutaan sen aiheisiin joskus ironisesti, joskus satiirisesti, joskus karnevalistisesti. Mutta silti tässä esityksessä toksisuuden voisi määritellä juurikin ongelmien kieltämisenä, siis sellaisena yhteiskunnallisten ongelmien kuten ilmasto- tai tasa-arvokysymykset tukahduttamisena, että ne muuttuvat kiellettyinä toksisiksi eli myrkyllisiksi.

4.  Kabareessa on elävä orkesteri. Kun he säestävät improesitystä, mitä olivat ohjeet heille?

- Harjoitusvaiheessa bändi oli improharjoituksissa mukana tavallista aikaisemmin. Harjoittelimme improja bändin kanssa melko runsaastikin. Tiesimme, että se ei ole kolmihenkiselle bändille helppoa. Improissa on säestäjänä usein ainoastaan pianisti, koska yhden henkilön on helpompi reagoida näyttelijöiden tarinoihin. Kolmihenkisellä bändillä se on paljon haastavampaa ja olen todella iloinen että saimme sen toimimaan. Bändissä on huikeita soittajia, jotka lähtivät leikkiin mukaan. Parhaimmillaan bändi kuuntelee näyttelijän liidaamaa laulua, etsii sieltä soinnut, mukauttaa tempon ja alkaa säestää. Joitakin sävellajeja ja tyylejä olimme toki sopineet etukäteen, mutta kaikki improlaulut ovat puhtaasti improja. Improissa on muutenkin olemassaolevia näyttelijäntyöllisiä tekniikoita sekä näytelmällisiä rakenteita, joita olemme harjoitelleet, mutta kun aiheet tulevat katsojilta on jokainen improttu kohtaus joka esityksessä totaalisen erilainen.

5.  Kertoisitko jonkun jutun harjoituksista – mikä oli haastavinta?

- Harjoitusprosessi oli tosi onnistunut. Meillä on hieno porukka ja kaikki eteni hienosti. Haastavinta oli ehkä improtekniikoiden opettelu ja soveltaminen. Improjen harjoitteleminen ilman katsojia on yllättävän raskasta. Lisäksi kohtauksia harjoiteltiin monia kertoja eri näyttelijäkombinaatioilla, koska esityksen rakenteeseen kuuluu se, että aina joku tippuu, ja joitakin kohtauksia arvotaan esityksessä olevalla sattuman pyörällä. Jokaiset mahdolliset kombinaatiot on kuitenkin harjoiteltava kaikkien kanssa.

Palkitsevinta tässä tyylilajissa on ehkä se, että tällainen tyyli opettaa läsnäoloa ja tilannetajua, koska siinä on kaikkien oltava koko ajan niin hereillä, sekä muusikoiden, näyttelijöiden kuin myös ohjaajankin. Koin että tämänkaltainen prosessi menee lähelle teatterin ydintä, sitä että teatteri on tilannetajun taidetta. Kaikki muu kuten todellisuudentaju, tyylitaju, sosiaalisten tilanteiden taju yms. rakentuu tilannetajun pohjalle.

Kiitos haastattelusta, Miko Jaakkola!

 

 


maanantai 20. helmikuuta 2023

Toksinen Kabaree

 Olipas taas kiva päivä Kotkassa ja sen kruunasi Kotkan teatterin ensi-ilta 18.2.2023 ravintola Kairossa. Kairoon on aina kiva mennä, koska onhan se vähän erilainen teatterimiljöö.

Nyt oli estradilla Toksinen Kabaree ja sen on käsikirjoittanut Juho Mantere. Se on niinkin tuore, että ensi-esitys oli Q-teatterissa noin vuosi sitten. Mutta - nyt se on nähtävissä Kotkassa, mihin sen on ohjannut Miko Jaakola

Koko setti alkaa sillä, että on porukka, jotka siirtyvät kosmokseen tarvoitteenaan löytää uusi koti, koska maapallolla tilanne on muuttunut ihan mahdottomaksi. Aluksi minua hiukan arvelutti, että tykkäänkö, koska kaikki avaruusjutut ja tulevaisuuteen sijoittuvat eivät ole olleet ihan kärkisijoilla omalla miellyttävyyslistalla. Vaan olipa ihana "erehtyä". Meininki oli sitä luokkaa, että naurettiin vedet silmissä.

Heillä on sydän paikallaan, ovat hyvien puolella....

Seppo Merviä on topakka aluksen kapteeni, joskin hänet nähdään toisessakin roolissa. Miehistö koostuu tiedeupseerista, navigaattorista ja mekaanikosta. Näissä rooleissa nähdään Eeva Hautala, Ella Mustajärvi ja Mirka Mylläri. Jos on heilläkin muita rooleja, mm. Annu, Nannu ja Nunna.

Koska matka on pitkä, aluksella on ajankuluksi viihdettä. Seremoniamestarina on Huikka Alakuikka, jonka roolin niin suvereenisti taitaa Kalle Kurikkala

Saimme koko illan shown ja improt olivat ihan parasta, koska siten saa nähdä, mihin kaikkeen näyttelijät pystyvät. Miten mahtavaa oli vain istua paikoillaan ja nauttia siitä, mitä oli tarjolla. Saada ihmetellä ihastuksissaan, että mitä sieltä tulee ja nauraa tulokselle!

Mukana menossa on live-bändi ja olin ihan kysymysmerkkinä, miten kolmihenkinen bändi osaa soittaa laulajalle, joka keksii biisin lavalla!? Ihan huikean siistiä! Bändissä soittavat Harri Heininen, Jonas Mäki ja Wiljami Sallinen. 
Toksisen Kabareen biisit on säveltänyt Henri Lyysaari, mutta sovittanut Kotkan teatterin uusi kapellimestari Jouni Bäcktsröm.

Äänisuunnittelusta vastaa Kaj Gynther. Miten se ensimmäinen tekoälyn ääni kuullosti ihan Sauli Niinistöltä!? Pukusuunnittelu on Anne Hannulan. Aika joustavaa.

Kylläpä oli taas niin kiva kokemus, että tarttis varmaan ottaa uusiksi, koska kaikki improthan ovat aina erilaisia. 

Kuvat: Niklas Malinen


tiistai 14. helmikuuta 2023

Saman katon alla Kouvolassa museoidaan

 Miullapa se on ollu sellane tapa, et pyhäpäivän ratoks mie lähe kävelee ja kohteen Kouvola-talo, mis o Poikilo-museot -  Kouvolan taidemuseo ja kaupunginmuseo. Ehottomast käymise arvoin paikka, koska nähtävää piisaa. 

Kaupungimuseos menee eellee se Koko Kouvolan Teatteri-näyttely, mikä o iha vertaasa vail. Mie oon käyny kattoo sen jo monast ja ain yht ihastunu, sillä onhaa se teatteri, mikä o ollu ja o miul nii kovi tärkee. Siel o huisin hianoo käyvä fiilistelee ja muistelee, mist se o alkanu ja mitä se o ollu,  ain nykyhetkee saakka.

Mie oon nii tykänny, se tila o avara ja siel voi kulkee mite tykkää. Monenmoist teatterii liittyvää o esil ja itekkii saa häärätä. Jos oikee tykkää, nii saa vaik vetää vermeit pääl ja olla olevinans joku muu. 

Tukkalaitteit o nähty teattereis ja ny ne o museos vitriinis näytil. Kaikennäköst hattuu ja peruukkii o esil ja niist kerrotaa, mis ja kene pääs ne o ollu. Taitavast värkättyi ja kiva palauttaa itellekkii muistii.


Sitä jotenkii luulee, et kaik teatteris esitettävä syötävä ois syötävää, vaa eipä oo. Maheton sentää, millast fuulaust ja mite taitavaa. 

Enpä kuvannu parhait paloi, koska ne o nähtävä paikan pääl, nii ku teatteriskii, mut ehottomast tutustumise arvoin kohe.

Taidemuseos o koirii! Koira-aihein näyttely ja kerrankii ol tilanne, etten saanukkaa olla iha iteksee, vaa  olpa muitakii, mm. lapsperheit, nuorii ja vanhempii pariskuntii ja mie. 


Tosi kiva kattaus erilaisii koiruli-aiheisii taideteoksii. Iha wanhoist ain tähä päivää asti ja kavalakaadi ol rikas ja vivahteikas.

Hanna Vihriälä, Tuulen suunta, 2009

Tykkäsin tosi paljo kaikist, koska ne toivat jotenkii sit ajan kuvaa ja mite koirat o ollu ihmisen elämäs.
Kiersin kaike hitaast, ain sillee, et ei ollu kukaa vieres ja nautiskelin. Toki mietin, et kissoist vois värkätä samanmoisen näyttelyn.

Laura Pikarla, Mister, 1996.

Yks koiruli lepäs siel lattial. Juuei, sen vieree ei saanu mennä köllii, vaik kui ois tehny miel. Vaa, mite ol lutuse oloin. 

Pentti Sammallahti, Helsinki, Snellmaninkatu, Kruunuhaka, 1982.

Miun lemppari ol tää kuva, mis ol kuvaajal ajotus kohillaa. Tai mikä lie, mut kyl osu miun sieluu ja viel Helsinki-kuva. 

Mie iha sillee lämpimäst ehotan, ett käytte paikal ihastelemas, koska mie vaa murusia esittelin. 

sunnuntai 5. helmikuuta 2023

Kissa kuumalla katolla

 Tulipas taas vietettyä helmikuinen viikonloppuilta Kotkassa. Ensin syömään ja sitten teatteriin. Kotkan kaupunginteatterissa sai ensi-iltansa vanha klassikko, Tennessee Williams'n näytelmä KISSA KUUMALLA KATOLLA. Suomennos on Juha Siltalan, joka oli antanut näyttelijöille ohjeeksi sen, että noudattakaa sanajärjestystä! Kotkaan sen taidolla sovitti ja ohjasi Pasi Lampela. 

Häpeäkseni täytyy tunnustaa, etten ollut aiemmin nähnyt yhtään tulkintaa, en edes elokuvaa. Vaan selvisinpä häpeästäni sillä, että tarina oli minulle tuore ja imin sitä suurella innolla. Tarjonta oli sitä luokkaa, että katsoja sai tarinaa ihan täyslaidallisen. 

Kissa kuumalla katolla on näytelmä, missä on monta teemaa. Vaikka se alunperin sijoittui 1950-luvulle, niin on osin ihan tätä aikaakin. Puvustus oli hyvin amerikkalainen, mutta ei silti ihan 1950-lukua, silti hyvin edustava, kiitos lavastuksesta/pukusunnittelusta vastaava Lucie Kurapatová, jonka lavastus on hyvin minimalistinen, mutta äärimmäisen toimiva. 

Teatterin sivuilla oli jo varoitettu sisältövaroituksesta ja oli aluksi sellainen fiilis, että mitähän sieltä tulee, mutta kiitos varoituksesta, ei silti ollut pahoja kohtauksia. Kun näytelmä alkaa asetelmalla, jossa on pariskunta ja joista se naispuolinen räpättää siihen malliin, että kohta tulee nokkaan, niin ei onneksi, vaikka läheltä piti. 
Maggie ja Brick Pollitt ovat aviopari ja heti tulee selväksi, että ihan ei ole hyvä suhde. Emma Castrén vierailevana näyttelijänä onnistuu loistavasti olemaan niin ärsyttävä kälkätin, että tekisi mieli itsekin sanoa sille, että ole jo hetki hiljaa. Juho Markkanen on mahtava Brick, joka ryyppää, linkuttaa kainalosauvalla ja jota ei kiinnosta mikään. Haluaisi vaan olla rauhassa, mutta sehän ei onnistu ja niin hänenn tunneskaalansa pääsee esiin ja se on ihan huikeaa. 

Koko tarina käydään läpi Big Daddyn plantaasilla, koska Big Daddy täyttää 65v. Hän taas on Brick'n ja hänen veljensä Gooperin isä. Antti Leskinen on niin herkullinen tässä osassa, kun laukoo totuuksia ja haluaa tietää syyn, miksi Brick juo. Isä-poika-keskustelut taitavat olla kautta aikojen jotenkin hankalia ja tässä se tulee hyvin esiin. 

Mieleen jäi aika vahvasti sekin, että miten vanhemmat voivat luokitella lapsensa eri arvoisiksi? Miksi joku lapsi on tärkeämpi/rakkaampi kun toinen? Lisäksi se, että veljesten keskinäiset välit ovat huonot. 
Gooper on esikoinen ja tehnyt kaikkensa, hoitanut isänsä asioita, kun Big Daddy on sairastanut. Mikkomarkus Ahtiainen on roolissaan niin liikuttava.

Jos veljekset eivät tule keskenään toimeen, niin eivät myöskään heidän vaimonsa. Niin Maggie kuin Mae, Gooperin vaimo, jonka roolin tulkitsee Miia Maaranen, suorastaan koomillisesti. Mae on hyvin hedelmällinen ja kuutonen on jo tulossa. Tulee vaikutelma, että he ovat vahvoja naisia, jotkä kärkkyvät enemmän Bid Daddyn perintöä, kuin veljekset itse. 

Entäs sitten Big Mama!! Anne Niilola on niin mahtavan räväkkä, joka ei juurikaan kuuntele ketään, mutta laukoo totuuksia siihen malliin, että pois alta. 
Kun kaikki haluavat sanansa sanoa, niin välillä huudetaan isoilla kirjaimilla ja ihan yhtä aikaa. Mitä kaikkea sitten paljastuu, niin tuleehan se selväksi. 

Siis erittäin mielenkiintoinen näytelmä, mistä jää sellainen pitkäkestoinen jälkivaikutus. 
Kun Big Daddyn synttäreillä ammuttiin ilmaan niitä kiiltäviä konfetteja, niin kyllä sitä vaan seurasi, kenen housuihin, hameisiin, jalkapohjiin niitä koko ajan jäi...

Menkää ihmeessä katsomaan, mikä on tämän tarinan monitahoinen kerronta!

Kuvat: Niklas Malinen