Älä pukeudu päivälliselle

 Jos parisen viikkoa sitten näin esityksen Älä pukeudu päivälliselle, niin näinpä sen nyt taas - mutta nyt Kouvolan teatterin version. Kun heti aluksi mietin, miksi mukana oli kaksi Brigitteä, kun Jyväskylässä oli Suzette ja Suzanne, niin jo vain se pian selvisi, sillä on kyse eri suomennoksesta. Kouvolassa nähdään Pentti Kotkaniemen suomennos ja on ihan pakko sanoa, että olihan se huomattavasti räväkämpi.
Ohjaajana Jukka Keinonen on vertaansa vailla. Pidin siitä, miten tilanteita/kohtauksia oli tehty. 

Tämä alunperin Marc Camoletti'n käsikirjoitus Älä pukeudu päivälliselle on saanut olla estraadilla monissa teattereissa, sillä onhan sen vaan niin kovin hauska, myös nimellä Ranskalainen pyjama. 

Heti aluksi oli merkille pantavaa lavastus, minkä takana on Sanna Halme. Heti tulee sellainen hyvä olo, kun on tunnelmaa. Siis, kun ennen esitystä voi vaan ihailla sitä, miten kaunista ja kotoisaa on lavalla. Sitä ei siis vaihdeta, vaan se pysyy kaiken aikaa samana. Näyttelijät liikkuvat sitten sitäkin enemmän ja parilla henkilöllä ne osat vaihtuvat, toisella oikein runsaammin. 

Asetelma on se, kun Bernand (Veli-Matti Karén) ja Jacq (Satu Taalikainen), herttainen ranskalainen aviopari ovat aikeissa viettää viikonloppua niin, että Jacq on menossa äitinsä luokse ja Bernand jää yksin kotiin. Hah, hetken päästä kaikki onkin just niin eri tavoin kuin voi kuvitella tai ei voi. Jacq ei lähdekkään ja tilanne on hyvin pian se, että viikonlopuksi onkin sitten tulossa muutama muukin. 

Heti aluksi käy ilmi, että Bernand on kutsunut paikalle myös ystävänsä Robertin (Markus Vaara), joka sattuu olemaan myös Jacq'n ystävä... Hän on kutsunut viikonlopuksi myös pitokokin, jonka nimi on Brigitte (Johanna Heimonen) ja rakastajattarensa Brigiten (Satu Lemola). Soppa syntyy siitä, että Jacq ei ole näistä juuri tetoinen, paitsi Robertista. 

Vauhtia piisaa siihen malliin, että ihan hengästyttää. Onneksi saa olla katsomossa, sillä jos olisi moisessa tilanteessa, se olisi kamalaa. Vielä kamalampaa olisi se, jos joutuis itse esittämään. Sitä ei voi kuin loputtomiin ihastella, miten kummassa nämä taitavat näyttelijät eivät sekaannu reploissa? Kun sitä sanaa tulee paljon, nopeasti ja vielä järjestyksessä!

Tilanteet muuttuvat kaiken aikaa ja niin, että ne ovat huvittavia. Nauroin naama märkänä, enkä todellakaan ollut ainut, sillä koko katsomo oli tulvillaan sitä naurua. 

Koko porukka oli niin ytimessä ja rooleihinsa paneutuneita, mutta onhan se ihan pakko nostaa Johanna Heimonen, joka pitokokki Brigittenä on se, jonka osassa joutuu venymään - todella moneen. Siis kun hän asteli milloin mistäkin kulmasta esiin, alko heti naurattaa. 

Kyllä voin suositella tätä esitystä ihan käsi sydämellä.  Se, miten se naurattaa ja kuinka se ihastuttaa sillä, miten taitavasti näyttelijät pärjäävät, koska farssi ei ole helppo laji, vaikka se siltä näyttäisikin. 

Kuvat: Elisa Sola

Älä pukeudu päivälliselle

 Viikonloppuna ajelin Jyväskylään ja siellä kaupunginteatterin päivänäytöksessä näin Älä pukeudu päivälliselle. Marc Camolettin farssin, mikä myös Ranskalainen pyjama-nimellä tunnetaan. Jotenkin en kumpaakaan nimeä oikein tunnista esityksestä. Mikä sille sopisi, niin sitäkään en kyllä keksi. 
Varsinaista hassunhauskaa kohellustahan tämä oli, mutta viihdyttävää. Jyväskylään tämän on ohjannut Jouni Salo. 

Kuinka sitten kertoa tarinasta, missä ei ole oikein päätä, ei häntää. Vaan jos sillai ranskalaisittain mennään, niin kaikilla on aina joku sivusuhde. Talon rouvan, Jacquelinen, oli tarkoitus lähteä äitinsä luokse, mutta peruukin sen viime tipassa, koska....niin, miten sen nyt sanoisi, mutta jos hän ei tekisi niin, ei olisi tätä farssia. Anna-Maija Oka on rouvan roolissa varsin vakuuttava.

Miten sitten sattuukin niin, että eikös vain ole talossa kohta väkeä siihen malliin, ettei kaikki ole ihan kartalla, kuka kukin on. Kuka on kokki, kuka ei ole, mutta joutuu olemaan? Varsinainen kokki, joka joutuu olemaan jotain muuta, on Suzette, jonka rooliin oli uinut Piia Mannisenmäki suorastaan kroolaten. Sitten taas se kokki, joka ei ole kokki, mutta joutuu kauhan varteen, niin hän se on Suzanne. Elina Saarela se sitten kekkaloi hyvinkin kelpo tavalla tämän osan. 

Illan isäntä, Bernard, on ollut melkoisessa tilanteiden herruudessa. Asko Vaarala suoriutuu tästä mallikkaasti ja saa käydä vaihtamassa paitaa tämän tästä. Bernardin ystävä, Robert, voi Robert-parkaa, joutuu venymään jos ja vaikka moneen, mutta Paavo Honkimäki venyy joka kohtaukseen!
Kun loppupuolella paikalle pelmahtaa vielä George, niin silloin viimeistään muistan, että olen nähnyt tämän esityksen aikaisemminkin, v. 2011 Heinolassa. Joten ei ollenkaan vähäinen rooli, vaikka Hannu Lintukoski onkin estraadilla vasta lopussa. 

Ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen esitys, missä voi jättää aivot takin kanssa narikkaan ja heittäytyä nauttimaan farssista, mikä toimii ja naurattaa. 

Kiva lavastus ja puvut ovat Karmo Menden, joka on vierailija. 

Kuvat: Jiri Halttunen

Kolmen leffan viikonloppu

 Päätin viettää "mie-ite"-viikonlopun! Nii ku tarkotus olla kotona ja tekemättä juur yhtää mitää. Ei sit iha onnistunu, ku lauantain päätin lähtee elokuvii. Sää ol sitä luokkaa, et päätin lähtee autol. Ajelin Kuusaalle ja siel Studio 123 ja nam, Kuolleet lehdet, taattua Kaurismäkeä.

Jussi Vatanen ja Alma Pöysti tähdittivät tätä elokuvaa. Ol aika jännä, että elettiin nii ku jossaa entises, ku ol lankapuhelimet ja muutenkii sen olost ja näköst. Sit baarin keittiön seinäl ol vuuen 2024 seinäkalenteri ja välil niil on kännykätkii ja ratiost tul Ukrainan sotaa...
Mut mite mie nii tykkäsin.

Seuraavaan päivään mie menin taas samaa paikkaa ja ny ol vuoros elokuva Toni Kurkimäen ohjaama Lapua! Mie hämäräst muistan sen, ku se tehas paukaht sillo vuon 1976, vaik olinkii siin iäs, et kiinnosti enemmä iha muut jutut. Tää elokuva ol kyl ihana ja kauhee. Ihana se, ku Konsta Laakson silmät ol nii namuset ja kauheeta se, ku se rähädys sattu sit siin silmie ees ja kui sitä alettii hoittaa, pelastaa se, mitä enää pelastettavis ol.

Linnea Leino ol se pääparin kauniimpi osapuoli, Kaisa ja Konsta ol Matti. Kyllä jäi mieleen tästä yhtä sun toista.

Vaa nii pääsin elokuvien makuu, et ku Lapua loppu, poistuin ja astelin takas Studio 123 sisää ja sit seuraavaan leffaan! Se olkii SPEDE! Vessas ehin käymää ja ostaa mässypussukan, sit taas istumaa ja nauttii  leffast. 

 
Spedest olinkii kuullu kaikkee ja olhaa se nähtävä, kui ihana Aleksi Delikouras ohjaa ja miten söpö Aki Sipola o Veskuun. Kaik men hyvi ja mie nii tykkäsin!

Ylipäätää mie ain tykkään kotimaisist elokuvist ja ny ku ol nää kolme nähny, nii ol niis semmosii yhtäläisyyksii, ku Kuolleis lehis ja Spedes ol kuvattu kohtauksii elokuvateatteri Ritz'n ees.
Sit ol aika hauska ku Lapuas ol päähenkilöön Linnea Leino, jonka roolinnimi ol Kaisa, ni eikös vain Spedes ollu yks sivuhenkilö Kaisa, jota näytteli Linnea Leino.

Risteys

 Kotkan kaupunginteatterin Naapuri-näyttämöllä menee hieno näytelmä keski-ikäisen parin suhteesta. RISTEYS on näytelmäkirjailija David Eldridgen menestystä niittänyt näytelmä, minkä Kotkaan on ohjannut Sami Hokkanen. 

Vain kaksi näyttelijää, koska estraadilla on parisuhde, mitä puidaan oikein huolella. Mikkomarkus Ahtiainen ja Ella Mustajärvi. Gary ja Maggie, joiden keskinäiset välit tulee katsojalle suoraan syliin. 

Heti aluksi olin aivan ihastuksissani lavastukseen! Lucie Kuropatovà on luonut niin aidon tunnelman, missä on mahtava keittiö ja kaikki palaset kohillaan. Kodinkoneet ovat oikeita ja niitä käytetään. 

Tilanne alkaa yöllä, jolloin Maggie tulee keittiöön, koska ei saa nukuttua. Pian tulee Garykin ja siitä se hulabaloo alkaa, kun heidän suhdetta käydään läpi. Välillä on sellainen tunne, ettei halua tietää ja sitten taas kyllä, koska miten tässä voi käydä!? Jännitti ja pelotti, säälitti Gary ja ärsytti Maggie. 

Mikkomarkus Ahtiainen ja Ella Mustajärvi lataavat sellaisen fiiliksen, että sitä oli ihan karrella heidän puolestaan. Molemmat onnistuvat rooleissaan niin nostattamaan tunteita, että ei paremmasta väliä. Saavat muuten olla koko esityksen yöpuvuissa!

Silmät kostuivat useaan otteeseen, sillä joko oli ihan empatiahöyryissä tai sitten nauratti. Se muuten oli aika lailla yllättävää, ettei näytelmä ollutkaan kokonaan sellainen vakava, vaan siihen oli ympätty muutama sellainen kohta, että mitäs nyt, tässähän mennään huumorin puolelle ja hyvä niin.
Yksi kohtaus oli, kun sydän hyppäs kurkkuun ja sitten jäi ihmettelemään, mitä oikein tapahtui! (tän olisi voinut katsoa hidastettuna).

Varmasti moni pariskunta voi jossain määrin samaistua tähän Risteykseen. Kun aletaan hakea jotain muuta ja ollaan jotenkin vaan ajauduttu tekemään kaikki aina samoin. 

Kun lähdimme varsin tyytyväisinä kotimatkalle, juttelimme siitä, että mitä jos näytelmä olisi muutettu "kotkalaiseksi"? Nimet ja paikat olisivat olleet tuttuja. Onko tällainen sallittua, mutta olisi kuullostanut hauskalta.

Vaan, onpa ihan ehdottomasti kokemisen arvoinen esitys, ihan kelle tahansa!

Kiitos !!!

 Kuvat: Niklas Riihelä

Harjunpää ja rakkauden nälkä

 Olipa ihan pakko päästä katsomaan Kuusankosken teatteriin Harjunpää ja rakkauden nälkä. Muistan hyvin, kun vuosia, monia vuosia sitten luin kirjan ja se jäi hyvin mieleen. Matti Yrjänä Joensuu oli taitava kirjoittamaan rikoksista, joissa tuotiin esille se, miksi jotkut tekevät rikoksia, millainen tausta heillä on. Kirja oli Finlandia-palkintoehdokkaana 1993.
Dramatisoinnista vastaa Heikit, Salo ja Paavilainen.

Kuusankoskelle tämän näytelmän on ohjannut Heidi Koskinen-Järvisalo.

Janne Järvisalo on armoitettu Harjunpää. Juuri sellainen poliisi, jolla on monta asiaa yhtä aikaa menossa, esimiehet superärsyttäviä nokkijoita, mukava työkaveri ja perhe, joka ymmärtää. Näytelmässä Harjunpää herää usein pöydän alta. Oikeesti meni niin, että saunasta, koska ei halunut herättää perhettä tullessan kotiin yleensä silloin, kun muut nukkuvat. 

Onervan osassa teutaroi Tanja Paakkulainen. Varsin reipasta ja paikoiteillen hauskaakin toimintaa. Hyvin tuli esille se työparina oleminen ja tukeminen, saumaton yhteistyö. Ihan parhaita kohtauksia ne, missä Harjunpää ja Onerva olivat yhdessä.

He tutkivat tapausta, missä naiset kertoivat havainneensa, että joku oli käynyt heidän luonaan öisin. Mitään ei juurikaan ollut tapahtunut, eikä murtojälkiä ollut. Kuka se on ja miksi se joku tekee niin?

Leinosen perhe olikin sitten ihan oma lukunsa. Koko perhe ihan sekopäitä, mutta siihenkin on syynsä. Lasten äiti, Kultamuori ei kyllä Paras Äiti-titteliä olisi koskaan saanut. Kultamuorina on ihana Ritva Muhonen, jota ei meinannut millään uskoa niin kamalaksi akaksi.

Lapsina ovat Tia Aronen (Sisko Leinonen), Antti Salmela (Reino Leinonen), Herkko Huttunen (Lasse Leinonen) ja Sisu Laitinen (Tipi Leinonen). Huolimatta Kultamuorista, he sisaruksina pitivät yhtä!

Lisäksi saimme nähdä Kimmo Puhakan suht vihaisen ja läpeensä ärsyttävän Lampisen roolissa. Aulis Forsell oli omaa etuaan tavoitteleva osastopäällikkö Järvi ja vielä oli toinenkin osa, Harjunpään isä. 
Anni Kylmälä oli Nokiruusu, yksi niistä naisista, jonka luona yöllinen hiippailija kävi. Lisäksi Anni oli Harjunpään tyttären osassa. Nea Mannila oli Harjunpään ymmärtäväinen vaimo ja Vehnätukka.

Tämä näytelmä tarjoaa niin monta aihetta, että pureskeltavaa jää pitkäksi aikaa. Ajallisesti ollaan 1980-1990-lukujen taitteessa.

Lavastuksessa oli kiva yksityiskohta: Se, kun Nokiruusu kävi nukkumaan, niin se sänky!!! Jo sen takia kannattaa mennä katsomaan, koska en ole koskaan nähnyt vastaavaa. 

Kyllä, minä pidin esityksestä, sen annostelemasta tarinasta ja näyttelijäsuorituksista. Ystäväni antoi vielä lisäplussat biisivalinnoista!

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

CABARET

 Klassikoksi muodostunut musikaali Cabaret ilahduttaa nyt Kouvolan teatterin estradilla. 1920-30-lukujen Berliiniin sijoituva tarina kertoo pääosin kabareesta, millä ihmiset sulostuttivat elämäänsä. Siinä esiintyvät tanssijat eivät juurikaan ajatelleet tulevia, eivätkä murehtineet juuri mistään. Laulettiin, tanssittiin ja pidettiin hauskaa.
Tämän Cabaret-musikaalin Kouvolaan on ohjannut Maiju Sallas. Hulppeat koreografit ovat Antton Laineen. Niitä saadaan ihastella moninaisissa tanssiosuuksissa, joita katsellessa meinasi hengästyä. 

Seremoniamestarina häärää ja pitää vauhtia yllä, Karlo Haapiainen. Hän on äärimmäisen notkea ja liikkeissään sulava, hauska ja laulaa todella osaa. Mietin tovin jos toisenkin, missä olen hänet nähnyt, niin kesällä 2022 Mikkelin kesäteatterissa ja silloin hän oli Badding. 

Vierailijoita tässä esityksessä on muitakin ja vaikka Kouvolan teatterin vakinäyttelijät ovatkin niin ihania, niin olipa jotenkin pirteetä nähdä heidän joukossaan uusia tyyppejä. Heti aluksi pani silmään Konsta Reuter, sillä häntä ei voi olla huomaamatta, koska pituutta piisaa ja hänen roolinsa herättää hilpeyttä, mutta miten veti sen, niin se oli huippusuoritus. 

Lisäksi vierailijoita ovat pääparin esittäjät; amerikkalainen kirjailija Clifford Bradshaw ja tanssija Sally Bowles. He rakastuvat! Juha-Pekka Mikkola on juuri sellainen tuskainen aloitteleva kirjailija, joka haluaisi vaan olla omissa oloissaan, mutta eihän se onnistu, kun Berliinin kabaree-elämä ottaa valtoihinsa. Terhi Suorlahti Sallyna on upean voimakasääninen, kaunis tanssija. 

Upeat valot ovat Esa Kurrin tulosta ja niitä nähdään, kun ne musiikin kanssa leikittelevät. Annukka Pykäläisen varsin toimiva ja glamourmainen lavastus on yhtä loistelias. Pukusuunnittelija olikin saanut tehdä töitä oikein urakalla, että ne kaikki hienot hepenet pääsivät oikeuksiinsa. Kyllä oli kaunista kimalletta, puuhkaa ihan ruuhkaksi asti. Varsinainen ilotulitus!

Toinen tarinan pääpari olivat Veli-Matti Karèn ja Satu Taalikainen. Vanhempi hedelmäkauppias ja valitettavasti juutalainen Herr Schulz, jonka roolissa Karèn oli aivan lutunen. Kiltti vanha herra oli niin toivottoman rakastunut Fräulein Schneideriin, joka piti täyshoitolaa. Satu Taalikainen oli niin tomera talon haltijatar, mutta hänkin osassaan niin kovin rakastunut. 

Kun eletään aikoja, jolloin oli jos vaikka minkälaista ongelmaa ja asiaa varjostamassa, niin eipä liioin päässeet Cabareen rakkaustarinat imelöitymään, vaan tilanne vaatii muutakin kuin hellää sydäntä. 

Kaiken kaikkiaan vauhtia piisasi, iloa ja riemua, mutta myös sitten muutakin, kuten elämässä yleensäkin. Vaan, miten koko paketti oli taidolla kasattu ja katsoja saa nauttia täysin rinnoin.

Musiikin säestyksestä vastaa kapellimestari Iikka Kahri soittajineen. Bändi ei muuten ole piilossa, vaan esillä erittäin hyvin. Kahrin esiintymispuku on ihan yli kylän!

Kuvat: Elisa Sola

Aino A.

 Kun sain tietää, että tämä näytelmä, tämä Aino A. esitetään Kotkan kaupunginteatterissa, odotin aivan malttamattomana, milloin on se hetki, jolloin pääsen sen katsomaan. Olin lukenut Jari Järvelän kirjan, joka on niin elävästi kirjoitettu ja mikä kunnianosoitus Aino Aallolle, joka eläessään jäi miehensä Alvar Aallon varjoon. Jarin kirjasta Kati Kaartinen laati upean käsikijoituksen, jonka Sini Pesonen Kotkaan ohjasi ja lopputulos on varsin häkellyttävä!

Ainon osassa on Miia Maaranen, joka on niin Aino, ettei roolitus olisi voinut mennä enemmän kohilleen. Hän on omaksunut roolinsa niin mahtavasti, että suorastaan hypnoottisena seurasin, miten hän tulkitsi Ainoa. Se topakkuus ja intohimo omaan työhön oli niin hyvin esitetty. Kaikki replat olivat luonneikkaita ja ilmeet sen mukaisia. Kun Aino on rakastunut, sitä on ihan huikeaa katsoa, että mitä hänelle tapahtui, siis kuinka sellainen hillitty nainen muuttuu. Myös se kohtaus, missä Aino ajaa autoa ja katsoo taustapeilistä, mitä takapenkillä tapahtuu!

Alvar Aalto - hänet on kuvattu hyvinkin äkkipikaiseksi ja huikentelevaiseksi, joka haahuilee milloin missäkin ja naisia riittää. Kalle Kurikkala on varsin kelpo Alvar. Huolimatta siitä, että Alvar seikkailee, hän kuitenkin rakastaa Ainoa ja Aino häntä. 

Aino Aalto piti suuressa arvossa Wivi Lönn'ä, joka oli yli 20v vanhempi Ainoa. Lönn ei koskaan avioitunut, vaan teki arkkitehdin töitä. Hänellä oli kuitenkin Hanna (Parviainen), jonka kuoltua, jäi häntä ikävöimään. Anne Niilola on sympaattinen Wivi!!!

Marika Huomolin pääsee kahdessa roolissa esittämään vähän "flörttiä", kun ensin hän on Aili-Salli, joka on Ainon ystäviä, mutta joka siihen malliin flörttaa Alvarin kanssa, että Aino toimii. Kun taas Mairen osassa flörttaa Alvarin kanssa, Aino onkin jo niin paljon viisaampi, ettei puutu siihen, kun ei siihen puutu Mairen mieskään, Harry (Kari Kukkonen).

Aino A. on tehty huolella. Siinä on musiikkiakin, säv. Jouni Bäckström. Huilu ja sello, joista äänet ilmoille saavat Georgii Petrov ja Aleksandra Petrova. Lisäksi on flyygeli, mutta enpäs kerro, ku sitä soittelee. 
Lavastus on ihanan yksinkertainen ja toimiva. Tilat muuttuvat tilanteiden mukaan. Aaltomaista rimaa on pystysuoraan ja pyöreesti saatu mukaan. Lavastus on Lucie Kuropatovàn.

Kaikki näyttelijät olivat omissa rooleissaan niin hyviä ja koskettavia, että kun oli loppukumarrusten aika, tuli oikein ikävä, että nytkö se loppui. Puhumattakaan siitä, miten herkillä sitä oli, koska Ainon elämä vaan niin kosketti ja se kaikki tulkinta, miten se meille tarjoiltiin. 

Kiitos! Äärimmäisen nautittava esitys, mikä tuo palan historiaa esiin, vaikkakin on pääosin kuviteltua, mutta kuitenkin osin totta!

Kuvat: Niklas Riihelä