Leevi and the Leavings: TEUVO, musiikkinäytelmä Iitissä

 Taas oltiin kesäteatterissa, monesko lienee tänä kesänä, kun en ole viitsinyt laskea, mutta paikka oli tällä kertaa Iitti. Siellä on ohjelmistossa Leevi and the Leavings: TEUVO. Tämä ei ole se Teuvo, missä on Paperitaivas, sillä nyt on esillä pelkkä Teuvo. Tämä Teuvo on sellainen, että sen on käsikirjoittanut Veera Tyhtilä ja Iittiin sen on ohjannut Sauli Tolvanen aisaparinaan Timo Hopponen. 

Pääparina taistelee Teuvo ja Mervi. Perttu Nyman ja Milja Simonen-Räkköläinen. 
Teuvolla ei mene oikein hyvin ja kipuilee aikuistumisen kanssa, mistä ei meinaa tulla yhtään mitään. Mervi kiukuttelee ja sitten vaan myötäilee ja rakastaa ja koittaa olla äiti. 

Toinen "taistelupari" on Mervin vanhemmat Venla ja Juhana. Sanna Kausalainen-Szigetközi ja Jarmo Lindgren. Kiva vanha pariskunta, millä tuntuu olevan kaiken aikaa sanomista, mutta juuri kun luulee, että ovat tosissaan, niin höpöhöpö.

Baarissa piisaa sivuhenkilöitä, joilla on jokaisella jotain sanottavaa tai laulettavaa. Baarissa tavataan tämän tästä ja baarin vieressä on koko esityksen sydän: Bändi Kojootit, joiden soitanta on kyllä todella messevää. Janne Aalto, Manu Huuhilo, Iita Niemi ja Kari Kurki antavat sävelten soida, sieluun asti!

Lisäksi esityksessä on lapsia ja nuoria, jotka päästessään estraadille, näyttävät kyllä niin kykynsä ja miten luontevasti. Lauloivat oikein sydäntensä kyllyydestä !!!

Biisejä piisaa ja ne olivat kyllä niin ihania, kaikin puolin hyvin esitettyjä ja näytelmän tarina kulki siellä sulavasti joukossa. 

Taas oli sellainen säkä, että ihan lopussa meinasi sataa, mutta meinaamisestahan ei pidetä. 
Kannattaa mennä katsomaan ja kokemaan tämäkin esitys!!!

Kuvat: Harri Vainio

Pajarit-kirjasarja ja sen luoja Kari Valto esittäytyy

 Kari Valtonen, kirjailijanimeltään Kari Valto on kirjoittanut jo neljä kirjaa, joissa hän kertoo sukunsa tarinaa romaanimuodossa. Kirjojen kieli on niin mukaansatempaavaa ja henkilöt niin "eläviä", että lukukokemukset ovat taattuja!

1. Pajarit  2. Keisari  3. Loiset  4. Okatie ja lisää tulossa !!!

Kirjojen vinkit löytyvät täältä!

Koska tämä Pajarit-sarja on vaan niin luokattoman hyvä, kysäsin Karilta muutaman kysymyksen ja näin vastasi:

1. Kerrotko, mikä on sinun roolisi tässä sukusaagassa?
- Romaanieni keskeiset henkilöt Tilda ja Emil Valto ovat isoisovanhempiani, ja Ilmari ja Hilma Valto vaarini ja mummoni. Olen Ilmarin ja Hilman nuorimman tyttären, Irjan, poika.
Tutustuttuani sukuni menneisyyteen aloin jossakin vaiheessa luonnostella tapahtumia juonikartaksi, jonka
pohjalta ryhdyin kirjoittaa niitä tarinaksi. Kun Reunan silloinen toimitusjohtaja Tarja Tornaeus hyväksyi
käsikirjoitukseni kustannusohjelmaan, esikoiseni julkaistiin vuotta myöhemmin nimellä Pajarit. Näin alkoi
romaanikirjailijan- ja sukutarinan kertojan urani.

2. Onko Pajareiden talo tms. paikkoja vielä olemassa?
- Pajarin talo seisoo tänä päivänä samalla paikalla kuin sata vuotta sitten ja on edelleen alenevassa polvessa suvun hallussa. Perilliset omistavat yhä osan tilan peltomaista ja metsistä. Naapuritilatkin ovat etupäässä samojen sukujen hallussa, jotka asuttivat niitä vuosisata sitten. Vaikka Elimäen järven kuivaaminen 1950-luvulla muutti maisemaa, vähän matkan päässä aikaa uhmaa edelleen Moision mahtava kartano.

3. Kun kirjoitit Pajarit ja Keisari-kirjan aikaa myötäillen, niin miksi päätit kirjoittaa Loiset-kirjan ajassa ennen näitä?
- Kaksi ensimmäistä kirjaani olivat taustatöineen minulle aikamoinen rutistus ja tarvitsin hieman etäisyyttä
niihin. Aloitin kyllä heti Okatien kirjoittamisen Keisarin jatkoksi, mutta vaihdoin sen sitten Loisiin, koska
Tildan ja Emilin selviämistarina suorastaan vaati tulla kirjoitetuksi. Ratkaisu oli sikälikin helppo, että myös kansalaissodan aikana heille tapahtui kiinnostavia asioita. Näin Loiset taustoittaa mainiosti myöhemmästä ajasta kertovia teoksiani.

Kuva: Henna Viren

4. Mistä kaivat kaikki tiedot ja tuleeko yllätyksiä vastaan?
- Olen perehtynyt yleiseen- ja paikallishistoriaan, lukenut kymmeniä eri alojen lähdeteoksia, kelannut
suunnattoman määrän vanhoja sanomalehtiä mikrofilmeiltä, istunut päiväkausia Mikkelin maakunta-
arkistossa tutkien mm. käräjäkirjoja, haastatellut ihmisiä ja tutkinut vanhoja valokuvia ja kirkonkirjoja.
Lisäksi olen tutustunut Pajarin vanhoihin papereihin, joissa on mm. kauppa- ja perukirjoja, lainhuutoja,
maakarttoja ja joitakin kirjeitäkin. Pidän tärkeänä, että historiallisissa romaaneissani faktat ovat kunnossa.
Viime aikoina ei suuria yllätyksiä ole enää tullut vastaan, mutta aineistoihin perehtyessäni niin tapahtui
montakin kertaa, ja ne olivat kyllä sellaisia ”vau”-hetkiä! Aivan kaikkea olemassa olevaa materiaalia en ole vieläkään kokonaan tutkinut, joten jokunen vau saattaa vielä odottaa minua.

5. Mitkä ovat omat fiiliksesi, kun uppoat näihin vanhoihin sukusi vaiheisiin?
- Keskeisin tunteeni on innostus. Mielikuvituksessani elän kuvailemissani paikoissa ja eläydyn jokaiseen
kirjoittamaani hahmoon. Ja monet heistäkin elävät edelleen minussa, koska olen alenevassa polvessa
heidän verisukulaisensa. Kirjani perustuvat tositapahtumiin, ja puhuttelen lukijoita aika rankoillakin aiheilla. Todellisten tapahtumien rinnalla joudun myös päättelemään, olettamaan ja kuvittelemaan, miten jotkut asiat ovat voineet tapahtua. Näin kudon fiktiot ja faktat tarinaksi.

Toinen tunteeni on arvostus ja kunnioitus sukulaisteni elämänmittaisia ponnistelujaan kohtaan.
Selviäminen tuohon aikaan vaati uskoa ja uutteruutta. Viinakauppaan liittynyttä rikollisuutta en kirjoissani
ihannoi, vaikka kuvaankin laittoman liiketoiminnan nostattamaa innostusta nuorissa miehissä, erityisesti
vaarissani Ilmarissa. Kolmas tunteeni on kiitollisuus. Ilman esivanhempiani en olisi olemassa, eikä minulla olisi kerrottavana äärimmäisen mielenkiintoisia sattumuksia ja tarinoita heistä.

Kiitos kirjoista ja kiitos haastattelusta, Kari!

Kekkonen - Syntymästä kuolemattomuuteen

 Mikkelin Naisvuorella voi tänä kesänä tavata Kekkosen ja nähdä koko hänen elämänkaarensa, koska se on pitkä ja mittava ja sekin vielä, että Kekkonen on kuolematon. 

Käsikirjoitus on Tuomas Parkkisen ja ohjaus aina niin loistavan Jukka Keinosen.

Näyttelijöitä on VIISI, mutta rooleja sitten ihan rutkasti enemmän. Kekkostakin esitti kaksi. 

Toinen Kekkos-roolin tulkitsija on Kari Suhonen, jolla sen lisäksi kuusi muutakin roolia, kuten vaikkapa Paavo Väyrynen. Eino Heiskanen oli myös Kekkonen, mutta myös mm. John F. Kennedy.

Aika lailla koko lähihistoriaa pengottiin ja reposteltiin siihen tyyliin, että nauratti se, kun tuli sitä muistin virksitystä niin hulppeassa muodossa. Meitä oli kuuden hengen porukka katsomassa ja nuorin oli poikani. Meitä vanhempia nauratti ne kohdat, mitkä juuri palauttivat mieleen vanhoja juttuja ja nuorin nautti enimmäkseen roolisuorituksista. 

Pihla Maalismaa on Sylvi ja miten olikin niin Sylvin oloinen. Hän on myös paljon muuta, sillä hänkin on mm. Paavo Väyrynen. 
Jaana Pesonen (jonka monet tunnistavat Syke-sarjan ylilääkäriksi) vetää sellaista settiä rooleissaan, että kyllä oli ihmettelemisen aihetta. Alli Paasikivestä Johannes Virolaiseen...

Panu Vauhkosella riitti vaatteiden vaihtoa, sillä jos ihan oikein laskin, niin 12 roolia! Hän on Ahti Karjalainen, mutta onpa myös karhu.

Yhtään hetkeä, että olisi pitänyt katsoa kelloa, ei ollut! Koko ajan tapahtui niin runsaasti ja vauhdilla, jota sain vain henkeä pidätellen seurata. Esitys oli minun mielestä vielä tehty niin fiksusti, että Kekkosen naisseikkailuja ei oltu otettu mukaan, (no ei ne olisi ehkä mahtuneetkaan), oli vain Sylvi.

Kun viimeinen kohtaus, missä turvamiehet taluttavat Kekkosta, palautti mieleen sen viimeisen kuvan Kekkosesta, niin kyllä se nosti vedet silmiin. 

Varsin kiinnostava ja hauska näytelmä, myös nuorille, vaikka eivät tapahtumia muistaisikaan, sillä voivat seurata tapahtumia ihan eri vinkkelistä. Parasta herkkua on juuri se, kun voi seurata näyttelijöiden muuntautumiskykyä roolista toiseen. 

Kuvat: Jere Lauha

Nunnia ja konnia

 Haminassa, kesäteatterissa on estraadilla Nunnia ja konnia! Olin ens, et en mie taija lähtee, ku oon sen jo aikonaa Lahdes ja Rovaniemellä nähny ja ei se nyt niiiiin hyvä ollut, että taas... vaan sitten tulin toisiin aatooksiin, kun poikani oli jo sinne lähössä ja sitten minun "podcast-kumppani" Jukka vaimonsa kans, ni sittenhän myö mentii. 

Kesäteattereissa on aina se sää, joka hallitsee, mutta olen ottanut riskin ja varustautunut aina niin hyvin, että vaikka sataisi pieniä kiviä, niin kyllä selvitään. Menimme nyt kuitenkin ennakkoesitykseen ja ilma oli suopea. 

Nunnia ja konnia Haminaan on ohjannut Jalle Niemelä ja ne kaikki alkuperäiset käsikirjoittajat ja säveltäjät jokainen voi tarkistaa vaikkapa käsiohjelmasta, sitten kun menee katsomaan tätä esitystä. Musahan raikaa ja siinä on tahtipuikossa Anne Schürmann. Loistava bändi, joka soitti piilossa ja eivät näyttäyneet meille ollenkaan, mutta läpyt heille, hyvin veditte!

Deloris Van Cartier on se huo...huolimaton naislaulaja, joka näkee jotain, mitä ei pitäisi ja joutuu sitten luostariin nunnien hoteisiin ja kiusaksi. Tuuli Immonen on hemmetinmoinen Deloris ja onpa muuten rakentanut kaikki koreografiatkin. Taustajoukoissa peesaaa varsin hienosti Katariina Myller ja Piia Jussila, jotka nousevat sieltä kirkkaina tähtinä omissa hauskoissa rooleissaan.

Nunnia ja konnia on näytelmä, missä siis on nunnia ja konnia ja nunnien joukkokohtaukset olivat todella hyviä. Vaan entäpä sitten ne konnat! Janne Ravi oli Curtis, niin paha ja ilkeä, että onkin parempi, ettei ole kuvaa, mutta miten vakuuttava, miten vihainen ja kuinka pitää ne alaisensa, pikkukonnat ruodussa. No, heitä olivat Patrik Aho (Joey), Jaakko Hämeenniemi (Pablo) ja hei, Olle Tepponen!!!! Miten mie niin ilahuin, ku hänet pitkästä aikaa näin, koska on vaan niin mainio! Olle oli TJ.

Nunnia sitten piisaa ihan joka oksalle ja heitä johtaa abbedissa, jonka osassa erittäin tyyliin sopivasti loistaa Lotta Aaltonen ja miten oli kaunis lauluääni. Jokainen nunna hoitaa oman leivinskänsä ihan kunnialla ja olipa vaan ilo seurata. 

Niin ja hei, on siellä poliisia ja Monsignor O'Hara, jonka oletin olevan jonkinlainen luostarin johtaja, sitä abbedissaa ylempi, hauska heppu, jonka roolissa on Esko Ahtosalo. Poliisi, Hiki-Ricky on Jaakko Piirainen, joka saa lopussa vähän niin kuin palkinnon. 

Vaikka olimme siis esityksessä ennen ensi-iltaa, niin kyllä meidän koko sakki oli sitä mieltä, että nyt nähtiin jotain tosi siistiä. Kun sitten oikein kovasti mietin ja puntaroin, niin on ihan pakko myöntää, että tämä esitys selätti Lahden ja Rovaniemen...en tiedä tarkkaan miksi, mutta epäilen sitä, että näin tämän lähempää ja jotenkin se tulikin lähemmäs. 

Suosittelen ihan käsi sydämellä!

Kuvat: Petri Hiironen

Pidä huolta - Musiikkikomedia Pave Maijasen hiteillä

 Kesäinen suvisunnuntai ja ohjelmassa Korvenkylän kesäteatteri. Ilmat ovat olleet mitä sattuu, mutta jos on kokenut kesäteatterikävijä, niin vakiovarusteisiin kuuluu hyttysmyrkyt, viltit, sadevermeet, sellainen asenne, että mennään eikä meinata. Niinpä tänäänkin! Olin kyllä toivonut, ettei sataisi, sillä - kyllähän me yleisössä voidaan käpertyä sadeviitan alle, mutta entäs ne esiintyjät!!! Onneksi ei heittänyt kuin muutaman pisaran, vähän niin kuin härniksi. Sitten oli poutaa ja saimme nauttia esityksestä Pidä huolta, mikä on musiikillinen komedia ja missä kuullaan Pave Maijasen hittejä. Aika herkkua, sanoisin. 
Käsikirjoitus on Miska Vainosen ja Korvenkylään ohjauksen teki Minna Kivelä.

Jutun juoni pyörii Hotelli Korven ympärillä, joka sijaitsee Korvenkylässä, keskellä ei mitään. Sitä pyörittävät sisarukset Hanna ja Kaisa. Meidän esityksessä rooleissa olivat Sari Rajulin ja Mirka Lindfors. Hannalla on lisäksi kaksi lasta Niko ja Emma. Heidän osuudet erittäin luonteikkaasti vetivät Lauri Pönni ja Tiina Jääskeläinen. Todella hienoa settiä ihan kaikilta. 
Tykkäsin taas kun oli mukana nuoria ja sitten vielä siitä, kun heidän rooleihinsa ei kuulunut kimmastua. Se pinnan palaminen on varmaan muutenkin jotenkin meijän aikuisten juttu, että käämit kärtsää tämän tästä ja milloin mistäkin syystä.

Teija Kapiainen pääsi estraadille ministeri-Mikon (Kyösti Vuorela) avustajana ja joka sitten ottaa ilon irti ja siitähän he meno yltyy. Todella vakuuttavaa laulua, mahtavalla äänellä. Koreografiat toimivat myös niin hienosti ja niiden takana onkin Annukka Waara. 

Helena Berg otti myös yleisön niin haltuun! Kun aloittaa ihan muina Elveinä, niin jopas kun sitä löytyykin yllättävästi aika kuumaa ja säpäkkää menoa. Olin ihan silleen, että no WAU!

Kaiken kaikkiaan koko esitys oli täynnä vauhdikkaita käänteitä, hauskoja roolisuorituksia, mutta kuitenkin niin taidolla tehtyjä. Luontevaa ja replikointi niin sujuvaa, että se ihmetyttää aina, miten sieltä sitä tulee ja miten niin kieli ei mene solmuun. Kaikki lauluosuudet olivat herkullista kuultavaa ja oikea, ihan elävä orkka siellä "keittiössä" säesti. Semi Medium-bändi!

Kannattaa mennä fiilistelemään, koska Pave Maijasen musakin on niin nam. 

Kuvat: Jani Kiviranta

Seitsemän siskosta

 Seitsemän siskosta on komediallinen musiikkinäytelmä Valkealan kesäteatterissa, joka kyllä rikkoo rajoja kaikesta entisistä ja tavanomaisista näytelmistä. Aleksis Kivi silloin joskus aikoinaan rustasi kirjan Seitsemän veljestä, jonka jokainen suomalainen on varmaan lukenut... Noh, Panu Poutanen otti ohjakset haltuun ja kirjoitti koko tekstin uudelleen, toi sen nykyaikaan ja ihan Valkeaalan asti ja mikä aivan siisteintä, niin tässä esityksessä ei temmellä veljeksiä vaan siskoksia! Alunperin Seitsemän siskoa on kirjoittanut Sirpa Riuttala, joskin se on erilainen ja senkin tekstin sitä haluaisi nähdä joskus lavalla. 
Pääsin tutustumaan näytelmään hiukan etukäteen, kun sitä esiteltiin Kustaan kuhinoissa ja olin heti, että tää jos mikä on ihan pakko päästä näkemään ja niin koitti se ensi-ilta ja ei kun eturiviin ja miten oli riemastuttavaa!

Siskoksia on siis kaikki seitsemän, mutta koska tyttöjä on esityksessä tuplasti enemmän, niin onpa siellä sitten kahdet Seitsemän siskosta. Toiset venyvät kyllä olemaan paljon muutakin ja olipa vaan hienoa surata, missä osassa kukin aina pelmahtaa paikalle. 

Näytelmässä on kertoja, joka kertoo mitä missäkin tapahtuu ja kertojana on sujuvaääninen Inkeri Kailio. Siskoksilla menee lujaa ja siinä rötöstellään, juhlitaan ja yritetään saada mieheksi Männistön Veetiä!

Veetinä on Niilo Nuutinen, joka oli kyllä ihan omaa luokkaansa, kun hoiteli niin suvereenisti kaikki muutkin osansa.
Seitsemän siskosta on niin mahtavaa menoa ja ihan kaiken aikaa tapahtuu. Siskosten lauluäänet hipoo taivaita ja heidän kropan hallinta ihan huippuluokkaa. Ryypättiin, kiroiltiin ja kyllä - tapeltiin!!!

Tappelukohtaus, vaikka äkin luulis ettei, niin kyllä vaan oli ihan huimaa katseltavaa. Kertakaikkisen ihailtavaa, sillä tämä kohtaus olisi pitänyt nähdä uusiksi, kun ei kerralla silmä erottanut jokaisen liikettä. 

Siskokset ovat täysillä pääosassa, mutta mukana häärää myös, isä ja äiti (kuolleita), lukkari, myymäläpäällikkö, pari poliisia, Männistön emäntä ja Veeti, hienoja neitejä, Toukolalaisia, Mikko, Kaisa, Heikka, ulosottomiehiä, koira, susia. Lusifeerus, Setä-miehiä, Viertolan ravintoloitsijoita, Taula-Matteja, Jukolan uudet omistajat...joten kyllä piisaa porukkaa ja miten homma meni niin putkeen!

Vaikka siskokset tuntuivat vaan lusmuilevan, niin kyllä he harrastivatkin, nimittäin pesäpalloa ja siitäkin nähtiin otteita. Välillä ei ollut palloa, mutta oli jotain muuta. 
Kun siskokset lähtivät ravintolakierrokselle pitkin Kouvolaa, niin se oli ihan hengästyttävää menoa. Vielä ku ehtivät sillä matkalla laulaa ja räpätä. 

Panu Poutanen on siis ihan seppä, kun on hoitanut käsikirjoituksen lisäksi ohjauksen, ja osin koreografioitakin. Musiikista vastaa Maiju Laurila ja Petri Hynninen. He eivät suinkaan pysy siellä kopissaan koko aikaa, vaan yllättäen heitä löytää myös lavalta!

Kaikki biisit, joita tässä kuullaan ovat niin ihania. Jos jää Shangain valot heti korvamadoksi, niin ne muut jäävät kivasti jonoon! Heräsin nimittäin tänä aamuna, kun esityksen jälkeen olen jo kaksi yötä nukkunut, siihen että päässäni soi Siskoni!

Kaikki kuvat on kuvannut Vesa Sailio, mutta tämä, missä on siskosten nimet on minun, koska halusin, ettei tule nimivirheitä, jos kirjoitan ne itse. 

Tämä esitys kannattaa nähdä, sillä on se vaan niin hienosti rakennettu. Kaikki nämä nuoret ovat niin luontevia, rohkeita ja taitavia ja mikä yhteistyökyky! Se näkyy, kuuluu ja se huokuu ihan koko esityksen ajan niin, että yleisö sen tuntee. Nyt kaikki 12 vuotta täyttäneet, kaikki sankoin joukoin kohti Jukolaa. 
Raapaisin vain vähän pintaa, sillä esityksessä on kaikke kivaa, yllätyksiäkin...

Tammi, Taisto Tammi - esityksen ohjaaja/käsikirjoittaja Piia Kleimolan sanat!

Jaalan kesäteatteri 2025 esittää ihan uudella Jaala Areenalla musiikkinäytelmän Tammi, Taisto Tammi. Tässä on käsikirjoittaja/ohjaajan mietteitä. Piia Kleimola, ole hyvä:

 1. Miten kiinnostuit Taisto Tammesta?

- Ylipäätään paikallisesta lähihistoriasta kiinnostuneena olen toki ollut tietoinen Taiston urasta ja elämästä jo pitkään. Taisto-aiheisesta näytelmäprojektista olen keskustellut ensimmäisen kerran jo reilu 16 vuotta sitten. Toimin silloin Kuusankosken Teatterin toiminnanjohtajana. Tällöin vuonna 2009 Taistosta kertovaa Rakkauden rikkaus -musikaalia esitettiin Imatran kaupunginteatterissa. Esitystä katsomassa käyneet kuusankoskelaiset jututtivat minua silloin tällöin kysyen, miksei esitystä tehdä kotipaikkakunnalla. Taiston henkisenä oppi-isänä toimineen Mustosen Matin kanssa asiasta pääsi noihin aikoihin vielä juttelemaankin. Mattia lukuun ottamatta teatterilta puuttui musiikkiprojektin vaatimaa rahaa ja resurssia. Ajatus jäi kuitenkin muhimaan.

2. Kerro roolituksesta, kuinka värväsit tähtinäyttelijät ja kaikki muut?

- Päärooliin ei voisi sopivampaa henkilöä olla kuin Taiston veljen Voiton poika, paikallinen tangokuningas Marco Lundberg. Marcon mukanaolo ratkaisi ylipäätään projektin toteutumisen. Vielä upeammaksi lähtökohdan tekee se, että Tamaran roolissa on paikallinen tangokuningatar, tuore kesäjaalalainen Aino Niemi. Eli toisin sanoen, järjestys meni niin että ensin tuli varmistus siitä, että Marco ja Aino ovat mukana. Se oikeastaan ratkaisi myös sen, että halusin tehdä käsikirjoituksen itse. Taiteellisen työryhmän Ilja Kaskimaan, Anu Itkosen, Helena Hankosalon ja Jaana Lundbergin lisäksi mukana on lisää paikallista voimaa yli 40 harrastajateatterilaisen myötä. Tämä esiintyjäporukka löytyi lähinnä elokuussa 2024 pidetyn kaikille kiinnostuneille tarjotun avoimen infotilaisuuden myötä. Keväällä 2025 harjoitusten alettua etsimme vielä erikseen muutamaan miesrooliin näyttelijät. Hieno jengi koossa!

Kuva: Markku Ahtiainen

3. Mistä sait tietoja kaikista haastateltavista?

- Ensimmäinen haastatteluhetki oli Marcon kokoama. Paikalla oli muun muassa Marcon täti, Taiston ja Voiton sisko Tekla Salminen sekä Taiston kanssa pitkään soittanut Seppälän Jokke. Heidän avullaan avautui lähtökohta ja Taiston uran alkuvaiheisiin liittyneet henkilöt. Toinen tärkeä lähtökohta oli Seppäsen Kimmon tekemä tietokirja Valonheittäjien varjossa soittaa Blues eli Kuusankosken tanssiyhtyeiden historia 1920-1969. 

- Käsikirjoituksen lähtökohta on se, että olen yrittänyt keksiä mahdollisimman vähän. Sitä enemmän olen kuunnellut, lukenut, koonnut ja jäsennellyt. Näytelmän repliikeistäkin osa on esikuviensa ’omia sanoja’ lehtihaastatteluista, löytyneistä tallennemateriaaleista ja tallennetuista haastatteluista. Esimerkiksi Tamaran repliikit perustuvat hyvin pitkälle hänen itsensä kirjoittamaan teokseen Lohikäärmeen pahvikulissit. Juonnot ja fanien repliikit on lainattu suoraan Taiston fanilehdistä.

4. Millainen työmaa on pitää niin iso porukka kasassa?

- Kieltämättä ison työryhmän luotsaaminen vaatii huolellisesti mietittyä etukäteissuunnittelua sekä hmm... vahvaa prosessinhallintaa ja sinnikästä keskeneräisyydensietokykyä. Nyt kun katson harjoituskautta taaksepäin, voin tyytyväisenä sanoa, että me pysyimme aikataulussa ja välitavoitteissa tosi hyvin. Aika riitti sittenkin!

5. Näytelmä on valmis, miten tyytyväinen olet lopputulokseen?

- Kliseinen vastaus, olen väsynyt mutta onnellinen. Olen todella ylpeä siitä, mitä me olemme saaneet aikaan! Eikä pelkästään taiteellinen puoli, vaan myös tuotanto. Nostan hattua Jaalan Nuorisoseuran porukalle, Topi Kati Pauli ja muut. Ensinnäkin näin isoon tuotantoon tarttuminen vaatii melkoisen rohkeuden. Ja työmäärä on vapaaehtoisvoimin pyöritettäväksi melkoinen. Arvostan.

Kiitos Piia haastattelusta ja nyt kaikki Jaalaan!

Tammi, Taisto Tammi

 Tehtii ensivisiitti Jaalan uudelle Jaala Areenalle. Liikasenmäki on kokenut niin mittavan muutoksen, että sitä saattoi ihastella lähes pakahtumalla. Jos on ennen istuttu siellä ulkona säiden armoilla, niin nyt istuttii mukavasti sisätiloissa, joskin ilma kyllä kulki kiitettävästi. 

Me näimme uskomattoman esityksen Tammi, Taisto Tammi - musiikkipitoisen setin Taisto Tammesta (1945-1979), joka oli Kuusankoskelta kotoisin. Käsikirjoitus ja ohjaus on Piia Kleimolan, jolla on ollut melkonen työmaa, mutta miten mahtava lopputulos! Musiikkimestarina toimii ansiokkaasti Ilja Kaskimaa, joka hoiti kaikki tehtävänsä niin, että se näytti kuin se olisi todella helppoa ja vaivatonta. Orkkana Kouvolan Soivat Kylät - ihan huippua!

Esityksen tähtiparina loistavat Marco Lundberg ja Aino Niemi, tangokuninkaalliset. Marco oli vakuuttava Tatu, Taisto Tammi ja Aino säteili Tamara Lundin roolissa. Voidaan ihan reteesti olla ylpeitä heistä! On heitä niin laulun lahjalla paiskattu, että kun heistä kumpi tahansa äänen avasi, niin miten tuntui hyvältä kuunnella. Oon aika lailla kova herkistymään, mutta sain pidettyä itteni kuosissa, vaikka sydän kovin läpättikin. Lisäksi vielä sekin, että Marco on Taiston veljen poika!!!

Jaala Areena on juuri oikea paikka, kun on paljon näyttelijöitä, sillä niitä riitti. Joukkokohtauksia oli melkoisesti ja kaiken aikaa tapahtui, että olisi pitänyt olla monet silmät, jos olisi halunut kaiken nähdä, koska välillä yhessä nurkassa tapahtui yhtä, toisessa toista ja keskellä vielä enemmän! Koreografiat ovat Anu Itkosen, puvustus (huh!!!) Helena Hankosalon  ja kampaukset Jaana Lundbergin. Puvut ja kampaukset vievät minut hetkessä lapsuuteni 60-luvulle!

Jos oli silmän ruokaa näyttelijöissä, niin oli kyllä sekin hetki, kun auto saapui. Minä, joka pidän autoista, olin kyllä ihan vesi kielellä, kun "Pyhimys-Volvo" lipui saliin! Miten voikin auto olla nätti! Tuli, oli ja meni sitten toisesta reunasta ulos. Varsin näppärää.

Jos olenkin sellainen herkistelijä, niin kun koko kaartin nuorin saapui lavalle, nous vedet silmiin, sillä niin oli söpö, ihan liikuttavan suloinen poikanen, Peetu Ryynänen. Uskallan väittää, että kaikki yleisössä kiinnittivät huomionsa häneen, sillä niin osasi hommansa ja sen ainoan repliikkinsäkin.

Tässä esityksessä ei nähdä Taisto Tammen elämäkertaa, sillä sitä oltais voitu katsella viikko, ehkä toinenkin. Tähän näytelmään on kiteytetty aika 1960-65, jolloin "Tatun" elämässä eniten tapahtui ja elettiin tangomusiikin kulta-aikaa. 

Koska meillä oli kunnia olla ensi-illassa, niin varmasti kaikille jäi mieleen Piia Kleimolan puheenvuoro, kun hän kertoi, ketä kaikkia yleisössä istui! Siellä oli heitä, jotka olivat jollain lailla mukana esityksessä ja sokerina pohjalla Taisto Tammen aikalaisista Eino Grön ja Markus Allan. Myös Reiska Laine oli siellä ja hyppäsi estraadille ja sanoi, miten Jouko Turkka on joskus sanonut, ettei ammattilaisia ja amatöörejä pitäisi päästää samalle lavalle, mutta miten oli VÄÄRÄSSÄ! Hurraa! Ollaan varmasti kaikki samaa mieltä!

Voin lämpimästi, käsi sydämellä suositella, että menkääpäs katsomaan, nauttimaan siitä, miten Jaalas on jalo elämä, kuinka siellä on tarjolla kulttuuria niin täydellä tarjottimella, ettei paremmasta väliä!

Kuvat: Jani Karjalainen

Onnellinen perhe

 Se oli sitten juhannuksen päätökseen otettava suunta kohti Haminaa ja siellä Neuvottomaan, Neuvo-Teatterin ohjelmistoa tsekkaamaan. Ihan oltiin matkassa ensimmäistä kertaa tähän kohteeseen ja kovin neuvottomia ei oltu, kun ajettiin ilman eksymättä perille asti. Niin meidän neitsytmatka aiheutti sen, että saimme virittäytyä tunnelmaan oikein ajan kanssa. Vaan löpinät pois ja asiaan...

Neuvo-Teatteri esittää tänä kesänä näytelmän Onnellinen perhe, joka on Markku Hyvösen käsikirjoitus ja sehän tietää sitä, että teksti on kohillaan. Ohjauksesta vastaa ohjaajat Ninni Suntio ja Henri Saarainen, joista Henri nähdään myös estraadilla Veikkona! 

Veikko, Reino ja Arvi ohimennen käyvät maustamassa esitystä omilla jutuillaan. 

Lähtökohtana on Askankylä, missä on Kinkun perhe, varsin "onnellinen", mutta ainakin hilpeyttä herättävä. Inkeri-äitinä tähteilee Maarit Valtonen, joka ottaa tilan joka kerran niin haltuun, että se on suoranaista herkkua, miten laukoo replat, niin kuin olisi syntynyt ne suussaan. Tytär, Hellä Unelman osassa äkseeraa erittäin hyvin Mervi Leinonen. Jos Inkerillä sujuu kaikki, niin Hellä Unelma on se, jolla ei ihan niin...

Koko esityksessa tapahtuu niiiin paljon, että sitä ei tohdi, saati kykene kertomaan, mutta on siinä kuitenkin aika lailla säpinää ja vanhan suolan janotustakin. 

Kun Hellä Unelma haikailee miehensä Martin (Jouni Saikkonen) perään, vaikka ovat eroamassa ja vaikka se mies on tulossa käymään uuden naisystävän kanssa ja vaikka äiti on lähtenyt reissuun ja lähtiessä maininnut jotain Airbnb-juttuja, nii eikös vain paikalle pelmahda varsin hyvä könsikäs vuokralainen, joka sitten suostuu "olemaan" Unelman uusi miesystävä... Jan Mykkänen Rolf Wattenfall'n osassa  on ottanut tämän pestin haltuun erittäin hyvin, suorastaan jouhevasti. Siinä sitten ollaan vähissä kuteissa, fillaroidaan siihen malliin, että katsoja joutuu olemaan sydän syrjällään, että kuinkahaa tuossa nyt mahtaa käydä.

Lupposen veljekset vaihtavat mielipidettä aina sen mukaan, kun ja on se, kuka maksaa ja jos he vielä saavat bonukset. Ville Lääti ja Timo Torri kantavat kylttejä ansiokkaasti.

Sitten on vielä kunnanjohtaja Viljami Saapasaho, jonka roolin vetelee vanhaan malliin Kari Suoknuuti. Kunnanjohtajalla on monta asiaa puitavana ja yksi niistä saattaisi olla kunnan joku mikä elinkeinosihteeri vai mikä sen nyt olikaan, niin Anita (Mirva Suntio) ja kappas kun Anitalla on vielä kaksi lastakin, partiolaistyttöjä; Silja ja Milja, Saimi Ahonen ja Malla Narkilahti. Tytöt hoitavat roolinsa just niin kuin partioilaisilta voi odottaa - parhaasti!

Tässä vähän pintaa raapasin, sillä ei tätä esitystä voi oikein mitenkään kiteyttää, mutta on se taattua kesäteatterikamaa, joten kannattaa mennä sinne Haminan Lauvanniemeen viihtymään hulppean esityksen parissa.
Meijän joukkue tykkäs kyl oikee kovast.

Kuvat: Työryhmä

Reidar Särestöniemi 100 vuotta - osa 2.

 Juhannuspäivä sujui vesisateesta huolimatta oikein hienosti, kun pakkasin itseni autoon ja hurahutin Vuohijärvelle. Siellä ennen kirkkona toiminut rakennus kätkee sisäänsä hienoja taideteoksia. Tänä kesänä siellä on nähtävillä Reidar Särestöniemen tauluja. 

Oikein hyvin ja näyttävästi pääsivät siellä oikeuksiinsa ja kun hissukseen katselin ja kiertelin, niin sattuipa korvani kuulemaan, kuinka siellä useat kehuivat paikkaa toimivaksi. Siis, miten kirkkotila on nyt pyhitetty taiteelle. Ei ollenkaan huono vaihtoehto. 

Särestöniemen taulujen lomassa on esillä kuvataiteilija Nina Ternon (1935-2003) pronssiveistoksia. Hyvin sopuisasti siellä olivat ja vähän niin kuin esittelivät toinen toisiaan. Ternon työt ovat omintakeisia ja helposti tunnistettavia ja niitä on kiva bongailla milloin mistäkin, kuten vaikkapa Kouvola teatterin aulasta. 

Minua jotenkin aina huvittaa, kun Reidarin tauluista ei tarvitse signeerausta etsiä, sillä se kyllä ihan kuin hyppää silmille. Minusta se on aika lailla hauska piirre. Hyvä kun on mahtunut tauluun...

Vuohijärveltä jatkoin matkaa Mäntyharjuun, koska siellä on Salmela ja kappas, siellä Särestöniemen näyttely aivan kuin olisi vaan jatkunut. Jo rakennuksena ja ylipäätään koko paikka on näkemisen ja kokemisen arvoinen kohde. Huomasin, että aika moni muukin tykkäsi. 

Suorastaan juoksin sisään, kuivasin rillit ja sitten ihailemaan kaikkea, mitä siellä oli ja olihan siellä. Reidarin taulut nyt ensin. 

Salmelassa on hienosti osattu laittaa teokset esille, sillä kun ikkunan molemmin puolin on taulut, sitten siinä edessä veistos ja vielä näkyy ikkunasta pihalle, missä on myös taideteos. Tulee kyllä niin hyvä mieli moisesta asetelmasta, että etin kyseisiä kuvakulmia useita, joten niitä kannattaa käydä bongailemassa. 

Kun olin Särestöniemen taulut katsellut, niin seuraavassa salissa olikin tarjolla Katja Tukiaisen teoksia. Heti osui silmiin Tukiaiselle tyypillinen vaaleanpunainen taulu, jonka nimi on Riding with Reidar. Aivan huikee ja sitten ne kaikki muutkin teokset, joissa oli kaikissa joku kiva oivallus. 

Salmelassa on useiden taiteilijoiden tuotoksia, joista saa nauttia ja niin tein. Mi Kuoppa on veistänyt Luonnon lähettiläitä ja ne olivat jokainen omalla tavallaan niin kauniita. 

Lisäksi tarjolla on teoksia monilta muilta upeilta taiteilijoilta, että ihan varmasti jokaiselle siellä riittää mieluista katsottavaa. Jätin ulkopuolen käymättä, koska oli niin sateista, mutta Salmelaan voi mennä aina uudestaan, koska vielä on kesää jäljellä.

Ehdottomasti suosittelen molempia paikkoja, niin Vuohijärven kohdetta kuin Salmelaakin, sillä molemmissa ystävällinen ja jouheva palvelu, paljon nähtävää ja se matkan taittuminen kaunissa kesämaisemassa on varsin ihanaa. 

Näin kaunista - Ryijyjä ja keramiikkaa Tuomas Sopasen kokoelmasta

 Kouvolassa, Kouvola-talolla on taidemuseo, Poikilo-museot ja siellä on aina kaikkea ja joka lähtöön. Tällä kertaa menin tutustumaan Ryijy-näyttelyyn. Ihan heti ajateltuna ei ole ryijyt mitenkään sydäntäni lähellä, mutta jos niistä on värkätty taidenäyttely, niin olihan se mentävä katsomaan.

Jos olenkin ollut sitä mieltä, että ne ryijyt ovat niitä langoista värkättyjä seinävaatteita tai rekipeitteitä, jotka keräävät pölyä, niin nyt ei ollut sellaisia. Toinen toistaan hienompia luomuksia ja kun miettii, että jokainen langanpätkä on sinne varta vasten solmittu, niin olin varsin vaikuttunut. 

Ryijy ei välttämättä ole se, mikä roikkuu seinällä, vaan se voi olla melko lailla nuodokas. Ja - olipa melko hyvä ohjeistus heti se, että teoksiin ei saa koskea! Koska - muutoin olisin hiplannut ihan jokaista, kun niin vaan tuli sellainen olo. 

Kaikki ryijyt ja keramiikka, jota oli ripoteltu sinne joukkoon (ja joita en sitten huomannut kuvata) ovat Tuomas Sopasen kokoelmista. Hänellä on aika lailla ryijyjä, koska on vaan alkanut keräilemään. (Ymmärrän oikein hyvin tämän) Siellä Kino-Poikilossa voi nähdä lyhyen videon siitä, kun hän kertoo harrastuksestaan. Olisin kyllä suonut sen olevan paljon pidempi kuin vajaat 4 min, koska niin oli mielenkiintoista tarinaa. 

Tuomas Sopanen on siis keränyt näitä ryijyjä, joiden tekijöinä/suunnittelijoina ovat olleet Eva Brummer, Kirsti Ilvessalo, Uhra-Beata Simberg-Ehrström, Irma Kukkasjärvi, Maija Lavonen ja Ritva Puotila. Nämä siis sitä vanhempaa kastia. 2000-luvun ryijytaiteilijoita ovat Leena Halme, Katri Haahti ja Melissa Sammalvaara. 

Keramiikka-alue onkin sitten jo ihan eri luokkaa, mutta menkääpäs katsomaan ja avartamaan omaa maailmaa, niin kun minä tein. 

Kuvat: Kini Laine

Sakset - kivi - paperi

 Eka kesäteatteri tänä vuonna ja sekin sisätiloissa, vähän nii ku piilossa, kun Mikä?teatteri vaikuttaa tätä nykyä entisen elokuvateatteri KuvaPortin tiloissa. No, ei haitannu paiste, ei hyttyset eikä kovat penkit.

Näimme Sakset - kivi- paperi -esityksen ensi-illan. Käsikirjoitus on Raila Leppäkosken ja ohjaus Heidi Koskinen-Järvisalo. Näyttelijöitä on viisi ja tarina etenee todella vauhdilla. 

Alkuasetelma on se, kun koko sakki saapuu mökille ja kaikki ovat pahalla tuulella, paitsi yksi. Perheen isän veli Jesse, joka taitaa olla niin päissään, että sammuu. Janne Järvisalo vetää kyllä niin täydellisen roolin, että tykkäsin ihan kauheesti. 

Se tilanne, kun kaikkia pännii ja kaikki kiroilevat, niin oisin suonut enemmän rämäkkyyttä. Kirosanat eivät ole vain sanoja, vaan ne vaatii ponnekasta tulkintaa, että osuvat maaliin. Nyt tuli vähän sellainen fiilis, että joidenkin osalta arvelutti kiroilla ja kiroilu jäi vähän pliisuksi, joten se hiukan korostui, että tässä nyt kiroillaan. Tämä vain minun tulkinta, koska olen itse niin kova kiroilemaan ja täräytän kyllä hyvinkin ponnekkaasti. 

Päivi Pollari Marja-äitinä ja Matti Olenius Joose-isänä olivat kyllä täynnä tempperamenttia. Kaksi liikkuvaa tähteä! Mietin heti, missä olin Päiviä nähnyt, niin Haminassa ja Elimäellä. Mattia nyt on nähty Kuusaalla ja Myllykoskella ja ties missä. Mutta - hauskaa aina nähä uudestaan. 
Heidän rooleissaan lähes tapetaan ja sitten taas fiilkset vaihtuu. 

Perheen Hanna-mummun roolissa Ulla Tiainen on ihan elementissään. Perheen nuorin, Saara-tyttären osan tulkitsee Alex Huttunen, Ihan uusi kasvo, vaan ihan luonneikkaasti hoidettu. 

Koko tarina oli jännän merkillinen, enkä saanut yhteyttä, miksi nimi on Sakset-kivi-paperi?
Sekin häiritsi, että jos näyttelijä kertoo vastanäyttelijälle tarinaa, niin miksi pitää nousta kertomaan se yleisölle? Kun me kuitenkin seuraamme silmä kovana, mitä siellä tapahtuu. Niin ja kun juodaan kahvia, siellä kupissa soisi olevan jotain, sillä se näkyy, että juodaan tyhjästä kupista - vähän niin kuin lasten leikeissä. 

Kiitos ja anteeksi! Tarina oli kuitenkin varsin jännä ja käänteikäs. 

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

Reidar Särestöniemi 100 vuotta - osa 1

 Olen ollut aika lailla aina kiinnostunut taiteilijoista, heidän työskentelytavoistaan ja elämästä. Reidar Särestöniemen tiesin toki, mutta kun sain käsiini hänen tuoreen elämäkerran, jonka on kirjoittanut Noora Vaarala ja tutustuin siihen, niin alkoi kiinnostamaan vielä enemmän. Lappilaiset taiteilijat muutenkin ovat olleet erittäin mielenkiintoisia. 

Jo äitienpäivänä tyttäreni kanssa olisin halunut tutustua Helsingissä Didrichsenin taidemuseon Särestöniemi-näyttelyyn, mutta kun menimme paikalle, jono oli aikamoinen. Ja - en tykkää jonottaa, ja -  en jaksa olla näyttelyssä, missä on paljon ihmisiä. Ohitimme sen mahdollisuuden, koska olin jo seuraavaksi menossa poikani luokse Rovaniemelle. Sieltä käsin teimme matkan Kittilään ja Kaukosen kylän Särestöön. 

Ennen Kittilän reissua, kävimme Rovaniemellä Korundissa, jossa myös on Särestöniemen näyttely, mutta vain 1.6 asti. 

Siellä oli paljon teoksia, joita oli haalittu kasaan myös yksityisistä kokoelmista. Kiersimme katsomassa kaikki ja toki osallistuimme Taide-Bingoon, missä sai rastia kuvia, joita on nähnyt ja katsoa, tuleeko Bingo - se on tosi kiva - kyllä, vaikka olisi minkä ikäinen. 

Moni ajattelee, että on ne Reidarin tyyliset taulut, mutta on paljon muutakin tyyliä, kuten esim. minun silmiini osunut piirros Timo K. Mukasta ja muutama muukin, 

Kun Korundi oli taputeltu, niin oli vuorossa Lapin Kamariorkesterin konsertti Reidar Särestöniemi 100 vuotta! Saimme hyvät paikat ja nautimme iltaa John Storgårds'n johtamana. 

Eipä ollut pelkkää sinfoniakonserttia, vaan väliajan jälkeen saatiin katsella, kun Karita Tikka taipui mitä moninaisimpiin asentoihin. 

Välillä olin ihan kauhuissani, että meneekö tyttö solmuun. Kun Karita taipui tanssin ja liikkeen muotoihin, niin sitten tuli klarinetisti Lauri Sallinen, joka luritteli niin kepeästi säveliä ilmoille, että olipa siistiä. Loppupeleissä hän soitti sitä soitintaan Karitan hartioilla. Esitys oli Cupido ja sen oli säveltänyt Sebastian Hilli. Eikä siinä vielä kaikki, sillä valot eli ja vaihtui niin, että oli kyllä aika lailla hienoa sitä esitystä seurata. Valojen liikkumisen oli suunnitellut Jukka Huitila. 

Vaan sitten oli se Kittilän reissu. Otettiin koira mukaan, koska se vaan oli mahdollista. Olin jo viime vuonna halunut nähdä Särestön, mutta ei ollut mahdollisuutta ja nyt oli. Koko paikka on ihana, olisin voinut melkein jäädä sinne ja yhtään en ihmettele, että Reidar syntyi siellä ja eli elämäänsä. 

Synnyinkodin ikkunat suurennettiin jossain vaiheessa, että Reidar sai enemmän valoa, kun maalasi. Sitten rakennettiin ateljee, mikä paloi ja sen jälkeen uusi ateljee, mikä on ihan hemmetin hiano. 

Se valmistui vuonna 1978 ja sen ovat suunnitelleet Reima ja Raili Pietilä. Joten kohde on jo ihan arkkitehtuurisestikin upea kohde. Olin aivan lääpälläni ja olisin heti voinut muuttaa sinne. Puu materiaalina on niin kaunista ja lämmintä. Talon hengästyttävin kohokohta on uima-allas, joka sijaitsee toisessa kerroksessa. Allas sijaitsee niin, että Reidar sai polskia takkatulen loisteessa, samalla kun ikkunoista näkyivät revontulet. 

Galleria-rakennus on vielä erikseen ja yhtä lailla sitä hirttä. Avaraa ja korkeaa, niin että on tilaa taiteelle ja ilmaa, jota hengittää. Taulut saavat olla omimmillaan tiloissa, missä ne ovat syntyneet. 

Ounasjoki virtaa siinä kaiken aikaa vieressä ja se oli se väylä, mitä Reidar käytti. Tie Särestöön rakennettiin vasta Reidarin kuoleman jälkeen. 

Voisin paasata ja kertoa loputtomiin aiheesta Reidar Särestöniemi, mutta en tee sitä. Toivon, että moni tutustuu tähän kaikkeen antiin, mitä hänestä on tarjolla, koska nyt sitä on. 

Palaan aiheeseen vielä....

Kuvat: Kini ja Kasimir Laine