Stefan Bremer Hakasalmen huvilassa

 Hakasalmen huvila on minun yksi lempipaikoistani Helsingissä. On keskeisellä paikalla ja niin ollen helppo mennä ja käydä, vaikkapa junaa odotellessa.

Nyt kävin siellä joulun aatonaattona, heti kun se aukesi (klo 11:00), koska minulla oli sopivasti juuri sellaista aikaa. 

STEFAN BREMER - HELSINKI by NIGHT   24.10.2025 - 30.8.2026

Valokuvat kiinnostavat minua aina ja nyt oli aivan mahtavaa mennä katsomaan näitä tunnelmallisia kuvia. Kuvia nimittäin piisaa, koska niitä on koko rakennus täynnä. Aloitin yläkerrasta, missä oli paneuduttu enemmän siihen, kun Bremer kuvasi nuorisoa "Rautatieaseman diinareista Lepakon punkkareihin".

Siellä on myös "elokuvahuone", missä katselin ihan omassa rauhassa dokkarin, missä Meeri Koutaniemi jututtaa Stefan Bremeriä ja he tekevät siinä myös hienon valokujutun, mikä jäi kivasti mieleen. 

Musiikin ystäville siellä on paljon keikkakuvia. Ne ovat kyllä todella sellaisia, että niistä melkein "kuulee" sen meiningin. 

Bremer kuvasi paljon keikkoja ja enimmäkseen mustavalkoisina kuvina. Osasta niistä tehtiin LP-levyjen kansia käsin väritettyinä. Kun CD:t tulivat, hän ei niihin enää kansia tehnyt, koska koki ne liian pieniksi ja kuva ei olisi päässyt oikeuksiinsa. 

Minun lemppareita olivat siellä kuitenkin ne öiset Helsinki-kuvat!

Bremer on kertonut, että "Joo, kyllä mä sanoisin, että yö pilvisellä säällä on aina dramaattinen. Jokainen kunnon valokuvaaja tietää, että kuvatessa vuorokauden aika ja valon luonne ratkaisee. Kirkkaalla säällä on, myös yöllä, melkein turha mennä kuvaamaan. Se on niin kova kontrasti."

Niinpä, ymmärsin sen oikein hyvin, kun niitä kuvia katsoo, niin onhan niissä mahtava tunne mukana. Kuva Hakaniementorilta voisi olla mistä tahansa ja tulee olo, että jos sitä koskisi, käsi kastuisi.

Minulla oli se onni, kun olin päivän ensimmäinen asiakas, niin sain aika lailla kiertää rauhassa, ennen kuin tuli muita ja se on jotenkin aina niin nautinnollista. 

Mutta - menkää ihmeessä katsomaan - siellä silmä lepää!

Amos Rex - sykähdyttävä kokemus

 Joulukuun alkupuolella tuli jo käytyä Amos Rex'ssä ja voin paljastaa, että oli eka kerta. Aiempina kertoina on ollut semmoiset jonot, ettei heikkohermoisella riitä puhti. Sinänsä hienoa, että museoihin jonotetaan. Toki se kertoo siitäkin, että museo on keskeisellä paikalla, mutta myöskin siitä, että sinne on järkätty erittäin kiinnostavia näyttelyjä.

Nyt siellä on esillä argentiinalaisen taiteilija Leandro Erlich'n aivan huikean hieno näyttely. Näin tästä esimakua useitten ihmisten somepostauksissa ja olin heti ihan myyty, pakko päästä näkemään ja kokeilemaan. Kohteita, missä pääsee myös itse mukaan, on useita ja ne ovat hämmästyttävän hauskoja. 

Bâtiment - rakennus on yksi niitä suosituimpia ja on saanut ensiesityksensä Pariisissa vuonna 2004. Me emme osallistuneet siihen, koska oli aika lailla yleisöä. Nappasin kuitenkin kuvan tilanteesta, mikä nauratti kaikkia, sillä isä ja pikkuvauva siellä menivät. Tuumasinkin, että siitä vaan nyt kuva isovanhemmille. 

Kohteita minun laskujeni mukaan on kahdeksan. Yksi hauska oli myös Lost Garden. Millään en ymmärtänyt, miten se on tehty, mutta peileillä on kikkailtu. En kerro niistä muista, koska jokaisen täytyy itse kokea, yllättyä ja ihastua ja löytää se oma lemppari. 

Viihdyimme tässä näyttelyssä hyvin ja sitten oli se Studio Rex, missä oli tulivuori! Sinne menimme köllimään, koska se oli sallittua, jopa suotavaa. Teoksen ÊTER, jonka ydinryhmään kuuluu useita.

Kengät pois ja leikkimieltä ja sinne teputtelemaan tulivuoren uumeniin. Olisi hyvin voinut vetää vaikka päikkärit. Matka kuitenkin jatkui. 

Amos Anderssonin taidekokoelmaan tallennettu Sigurd Frosterus-kokoelma on nyt nähtävissä Amos Rex'ssä. Sigurd Frosterus (1876-1956) oli suomalainen arkkitehti (mm. Helsingin Stockmanin arkkitehti) ja taidehistorioitsija. Hän keräsi taidetta ja hänen kuoltuaan tyttäret perustivat Sigurd Frosteruksen säätiön. Maalausten lisäksi on piirroksia, keramiikkaa ja grafiikkaa. 

Kokoelma on jälki-impressionistinen ja niitä oli todella kiva katsella. Se sellainen maalaustyyli, jota on ihan kuin pensselillä töpötelty. Valitettavasti unohdin ottaa kuvia niistä. Tämä kuvaus siksi, etten tunne tekniikoita ja tyylejä, mutta pidän tavattomasti taulujen katselemisesta. 
Kannattaa tämäkin näyttely nähdä - se on vähän kuin jälkiruoka päänäyttelylle. 

Kuvat: Kini ja Kasimir Laine

Elämänlankoja

 Eletään aikaa, kun on pimeää ja synkkää ja siitä saa kuulla tämän tästä. No, mie en oo valittanut, koska olenhan sen verran pimeä tyyppi, joskaan en myönnä olevani synkkä. Mitä tulee siihen, että säätilasta valitetaan, niin en sitä ymmärrä, koska ei se valittamalla parane. Joka tapauksessa Anjalankosken teatteri on värkännyt aivan ihanan esityksen - Elämänlankoja. Oli siis oikein kiva ylläri, koska näytelmä Elävän tarkoitus oli juuri saatu päätökseen, niin mitäpä vielä - kuin jälkiruuaksi tarjoillaan niin maukas esitys, mikä se maistuu pitkään. 

Melkoinen porukka on ollut värkkäämässä melkoista settiä. Kolme pariskuntaa ja tottakai se yksi joukon jatko vielä, että kaikki toimii. Kyseessä on niin vaikuttava esitys, että olin aivan haltioissani. Onkohan koskaan esitetty runoja ja musiikkia niin kattavasti, että sitä vaan olisi halunut lisää!
Meille kerrottiin tarina erään talon asukkaista, joista jokainen jäi kyllä mieleen hyvinkin painavasti. 

Katri Valtonen on talonmies, joka kuljettaa tarinaa ja tavallaan esitteli meille aina kunkin talon asukkaan tai asukkaat. Jaana ja Timo Kurittu olivat sitten niitä asukkaita, aina pikkulapsesta vanhukseen. Joka kerta niin rooliinsa upoten, että se oli uskottavaa. Kaikki heidän repliikit olivat runoja, ihan tunnetuilta runoilijoilta. Eve Annele Forsman lauloi biisejä liittyen kuhunkin runoon. Aivan uskomatonta se, miten hienosti koko setti oli rakennettu - runo-biisi-runo-biisi-systeemillä, niin että me katsojat saimme kokea hienon kimaran erilaisista ihmisistä. 

Kun se musa vielä soi niin hienosti livenä, niin onhan se aina ihan parhautta. Bändissä ovat Japa Forsman - kitara, Mikko Halonen - kitara, Jukka Valtonen - basso ja kilkuttimet.

Tässä esityksessä on tunnetta ihan roppakaupalla. Esitys siis kestää vain kolme varttia ja se menee nopeasti, mutta miten hyvä mieli jää, sellainen mieli, joka jää vaikuttamaan aika pitkäksi aikaa. 

Mikä ihan siistiä, niin se, että tätä esitystä voi käydä nauttimassa vielä ensi vuonnakin, sillä tammikuussa on vielä kolme esitystä: 4.1, 7.1, ja 9.1

Käy ihmeessä kokemassa tää, niin et pety!

Kuvat: Tytti Latva

Turun taidemuseo ja pari muuta...

 Marraskuinen viikonloppu sujui varsin ratevasti Turussa ja siellä tulikin poikettua muutamassa museossa. 

Ensimmäinen kohde oli Turun Taidemuseo, sillä se on vaan kaikin puolin kiehtova. Niinpä heti sinne.

Puolalanmäellä sijaitsevan taidemuseon on suunnitellut arkkitehtiprofessori Gustaf Nyström (1846-1924) ja se oli avautuessaan Suomen toinen taidemuseoksi suunniteltu rakennus. Ensimmäinenhän oli tietysti Ateneum. Vanha kivilinna-tyyli viehättää.
 Tällä kertaa minulla oli kuitenkin painava syy tulla tähän museoon ja se oli Nelli Palomäen näyttely Otteita. Palomäki on kansainvälisestikin tunnettu valokuvataiteilija. Valokuvat ovat aina kiinnostaneet minua ja tässä näyttelyssä oli osin koteina olleet Valamon luostarin munkit, niin olihan se käytävä tuttuja naamoja bongaamassa.

Hienosti otetut kuvat ovat kauniita katsella. Kun siellä oli vielä sisaruksista kuvattuja teoksia, niin niistä nousi heti esiin erilaisia tunteita. Kuvat ovat kaikki mustavalkoisia, niin voi sitten ihan itse katsellessaan kuvitella värit, jos on tarve. 
Näyttely kestää vain 18.1.2026 asti, joten kannattaa käydä pian tutustumassa. 

Kun on jonkun verran kiertänyt taidemuseoita, niin on aina hauskaa tavata joku tuttu taulu. 

Ensinnäkin Turun taidemuseon kokoelmiin kuuluu Dora Wahlroos: Innoittaja. Ihastuin siihen heti ensimmäisellä kerralla ja sen jälkeen piti onkia kaikki mahdollinen tieto Dorasta (19.12.1870-21.3.1947) Kun näen sen taulun, niin heti tule sellainen hyvä mieli, kuin olisi vanhan tutun tavannut.
 
Toinen yllättävä taulu oli Emma Sarpaniemen valokuvateos, jonka olin nähnyt Rovaniemen Korundissa, jolloin siellä oli Outo vetovoima - Teoksia Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmasta. Nyt Sarpaniemen teos oli Mikä väri-näyttelyssä, mikä kestää 8.11.2026 asti! Siinä näyttelyssä on sitten 60 teosta 39 taiteilijalta ja riittää silmän iloa. 

Miellyttävä tapaaminen oli myös Rest Is Silence, minkä on taiteillut Petri Ala-Maunus. Hänen teoksiaan olin nähnyt Valamon luostarin näyttelyssä Taivaallista valoa. Ilahduttavaa.

Turun taidemuseo on aina käymisen arvoinen paikka, sillä kyllä löytyy nautittavaa joka lähtöön. Minä vain hiukan pintaa raapaisin. 

***********************************************************************************

Taidemuseosta sunnistimme Ett hem-museoon, kotimuseoon, missä oli juuri auennut Jouluinen museo-kattaus. Tämä kotimuseo oli saanut siis ihana jouluisen tunnelman ja siellä pääsi kyllä rauhalliseen joulumieleen. 

Oli joulukuusi ja hiljaa soi rauhalliset joululaulut. Hillitty meininki, koska olihan kaikki jotenkin muutenkin niin siistiä ja harrasta. Museo on alunperin ollut Alfred ja Helene Jakobssonin koti, joka jo v.1932 avattiin museoksi, tosin silloin Hämeenkadulla, missä se oli isompi. Nykyinen museo avattiin v.1965 Piispankadulla. 

Nähtävää riitti jokaisessa huoneessa runsaasti ja oli kiva tarkkailla kaikkea. Meidän siellä ollessa saimme olla aika lailla ominemme, sillä varmasti muu kansa olivat Turun joulutorilla yms. 
Meillä oli muuten kaiken aikaa kengän suojukset, sillä eihän sitä nyt kenenkään kotiin mennä lompsimaan ulkokengät jalassa. Koti on ihan oikea nimitys, sillä olimme kuin vieraisilla kodissa, jossa isäntäväki on vain jossain muualla. 

Suositeltava kohde ja ihan siinä Turun tuomiokirkon kupeessa. 

***********************************************************************************

Seuraavaksi menin ihan omineen Aboa Vetukseen. Sehän käsittää Argeologisen museon ja Nykytaiteen museon. Seuralaisellani oli jo siinä vaiheessa tapaaminen, niin minä kulutin sillä aikaa nykytaiteen parissa. 

Argeologinen puolihan käsittää keski-aikaista Turkua, mutta olen siellä aikasemmin jo aika lailla kierrellyt, mutta suosittelen sitä silti ja koko perheelle. Itsekseni kävin siellä vain Annan kappelissa ja sytytin siellä kynttilän. 

Nykytaiteeseen perehdyin lähinnä siellä rakennuksen yläkerrassa, missä en ollutkaan ennen käynyt. Nyt siellä on turkulaisen taiteilijan Matti Rag Paanasen (1939-2022) näyttely. Joka huoneessa hänen taulujaan, jotka kävin katsomassa. 

Kun olin aikani kierrellyt, osuin paikkaan, missä pyöri dokumentti hänestä. Hänen vaimonsa kertoi heidän elämästää, kodistaan ja siitä, miten Rag niitä taulujaan maalasi. Se oli todella hyvä ja sen jälkeen minun olikin kierrettävä koko näyttely uudestaan.

Vaikka en ole niinkään nykytaiteen ystävä, niin jollain lailla pääsin "yhteisymmärykseen" hänen kanssaan, kun sain tietää, miten koville taiteilijaa oli ottanut Notre Damen palo. Oli kuulemma maalannut niin siitä, että "savu oli noussut atelejeesta".

Paanasen näyttely kestää 22.3.2026 asti

Ikkuna ja siitä avautuva näkymäkin oli "taideteos".

Kuvat: Kini ja Kasimir Laine

Mari Keto - Taianomainen todellisuus

 Kouvolan Poikilo-museoissa on aivan ihastuttava näyttely, missä on upeita teoksia taiteilijalta Mari Keto!

Vein näyttelyä tutkailemaan turkulaistuneen veljeni, koska halusin esitellä hänelle kaikkea sitä hienoutta, taitavuutta ja miten upeasti oli toteutettu monenmoista taiteen lajia ja hirveen ylpeänä siitä, että Mari Keto on Jaalasta!

Heti aluksi meitä ohjeistettiin, että teoksiin ei saa koskea. Olin ensin, että miten nii, ei tietenkää saa koskea, mutta kun olimme niitä katsomassa, niin tottahitossa olisi mieli tehnyt hiplata. Ai miksi, no kun muotokuvat oli tehty niin upeista "lasipalloista". Siis mitä ne nyt olikaan, mutta aivan mahtavia ja kun teoksia katsoi läheltä ja sitten alkoi askeltaa taaksepäin, niin wau, kuinka se muuttui!
Todella mahtavia!

Mari Keto on taiteilija, joka ei voi jättää ketään kylmäksi, sillä jos joku teos ei miellytä, niin voi mennä seuraavan luo, joka melkein kysyy, että käviskö tää... 
Ihan hirveesti ilahuin siitä monimuotoisuudesta, sillä aivan ihanaa oivaltavuutta!

Voi perhonen sentää... ja siis miten kaunista, kuinka silmä jäi lepäämään tosi pitkäksi aikaa. 

Hirveetä!? Ei ollenkaa niin hirveetä, ku luulis, kun tykkään eläimistä, mutta tää hirvi ei ole ollenkaan sellainen, miltä heti näyttää. Kannattaa käydä katsomassa, mitä tällä hirvellä on mielessä....

Entäs nää lasipallot...taidan mennä uudestaan niitä katsastelemaan, sillä kun niissä liikkuu kaiken aikaa jotain, niin ovat sillai ihan hypnoottisia. 

Jos luulet, että kerroin jo kaiken, niin en kertonut! Annoin pari makupalaa näyttelystä, joka kannattaa käydä katsomassa, nauttimassa kaikesta siitä, mitä se antaa, koska paljon siitä saa. 

Mari Keto-näyttely on Poikilossa 4.1.2026 asti!

JOULUSHOW

 Koko loppuvuoden odotetuin juttu on aina Kouvolan teatterin JOULUSHOW! Joka ikinen kerta saa mennä odotusreppu tulvillaan siitä, että mitä sieltä nyt tällä kertaa tulee.
No, mitä sieltä tuli, niin just sitä, mitä aina ennenkin, aivan loistavaa, koskettavaa ja yllättävää settiä!
Tänä vuonna ohjaana on toiminut Satu Taalikainen. Koreografioista vastaa Annina Rubinstein. Molemmat hilluvat myös lavalla. Käsikirjoitus on työryhmän ja mukana myös Panu Poutanen, jota ei estraadilla nähdä.

Koko setti oli taas niin taattua tavaraa, että aivan kuin olisi ollut lahjojen jaossa, jokaiselle jotakin!
Tuli musaa, tuli sketsiä ja jos vaikka minkämoista taidonnäytettä, niin että saattoi vain kaiken jälkeen ihmetellä, mihin kaikkeen ne pystyykään!

En aio kertoa, en paljastaa paljoakaan, koska se oma kokemus on aina niin ainutlaatuinen, mutta ihan vinkkinä, pienesti vaan pari hästääkiä - #poliisit, #skuutit, #rollaattorit ja niiden käyttäjät. Siis niin kun ihan siististi vaan.

Niin ja toinen ihan minivinkki ja sen hästääkit, #vanhempilapsisuhe, #kännykkäkulttuuri, #nykyaika, #hiekkalaatikkoelämä . Ajan hermolla ollaan koko ajan, kaiken matkaa! 

Kouvolan teatterin JOULUSHOW on niin ajankohtainen, asioihin pureutuva, silti hyvällä tavalla, taiteen saralla, musiikkia sopivasti, esittäen taitavasti. Tarinat naurattaa, osa niistä koskettaa. Kun esitys on päättynyt, on mieli täynnä hyvää tahtoa, suurta ihmetystä, joulumieltä ja sen sanomaa. 

Joulushow on kokemus, mikä kannattaa kokea!

Kuvat: Kouvolan Teatteri

Tähdet kertovat, komisario Palmu

 Tähdet kertovat, komisario Palmu on Mika Waltarin tekstiin, Joel Elstelän dramatisoima ja Panu Raipian ohjaama hauska jännitystarina. Nyt ensimmäistä kertaa näyttämöllä eli kantaesitys on todella mukaansa tempaava, katsojalle varsin nautinnollinen kokemus. Esityspaikkana Kouvolan Teatteri!

Miten tämä esitys saatiin nimenomaan Kouvolaan, niin kysyin sitä Kouvolan teatterin taiteelliselta johtajalta Tiina Luhtaniemeltä ja näin hän vastasi:

Ajatus tehdä jokin Palmuista oli minun, ja tiesin Panu Raipian Palmu- asiantuntemuksen Kysyin häneltä kiinnostaako, ja hän ehdotti Tähdet kertovat, jota ei vielä ollut tehty. Näin se meni. Raipia oli yhteydessä perikuntaan eli Joel Elstelään ja lupa saatiin Raipian hyvän maineen vuoksi. Häneen luotettiin Palmu- ohjaajana.

Nyt meitä hellitään tällä dekkarilla, missä on oikein mukava tempo. Komisario Palmu on kaikille tuttu tai ainakin meille ns. ikääntyneimmille. Palmu on jo ihan legenda ja tässä näytelmässä hänen rooliinsa on sukeltanut Raimo Räty, joka jää sitten eläkkeelle. Räty on kyllä niin nappivalinta rooliin, että olisi ollut vaikea siihen ketään muuta edes kuvitella. Se olemus, tyyli ja artikulointi on vaan niin osuvaa.

Vt.päällikkö Virta on se pikkasen hömelö, mutta siinä roolissa on vieraileva tähti Samu Loijas, joka ottaa osansa kyllä niin haltuun, aina ilmeitä myöten. Nokkela etsivä Kokki on se, joka on kaiken aikaa tilanteen tasalla ja siinä roolissa Markus Vaara on onnen omiaan.

Tämä kolmikko huvittaa ihan koko esityksen ajan niin ettei kyllä pääse pitkästymään millään lailla. 

Kun Tähtitorninmäellä on tapahtunut murha, niin murhatun veljentytärtä haastatellaan useampaan kertaan. Saara Pohjanvuoren osassa on vierailijana Roosa Söderholm. 

Lisäksi on muita ja erittäin herkullisia roolisuorituksia, joissa loistavat Johanna Heimonen, Satu Lemola, Veli-Matti Karén ja Panu Poutanen. 

Tässä esityksessä on taas kaikki palikat kohillaan, sillä jo Panu Raipian ohjaus on huippua, mutta en voinut olla ajattelematta sillä lailla vähän ylpeästi, mikä nautinto ohjaajalla on ollut päästä työskentelemään Kouvolan teatterin näyttelijöiden parissa. 

Oskari Löytösen lavastus oli niin ihana, kaunis, nostalginen ja toimiva! Elina Vätön pukusuunnittelu esiliinoja myöten todella ajanmukainen. Jussi Kamusen valot toivat viimeisen silauksen tunnelmaan.

En paljasta mitään muuta, sillä toivon mahdollisimman monen pääsevän tämän katsomaan. Saa arvailla, kuka on murhaaja ja kun se selviää, miten se saadaan todistetuksi!

Ensi-ilta on nyt takana, mutta olen vanhvasti sitä mieltä, että tämä esitys kestää toisenkin katselukerran, enkä ole ainoa. Korviini kantautui paitsi mahtavavat hehkutukset esityksen kulusta, myös sitä, että sen voisi käydä katsomassa myöhemmin uudestaan. 

Tähdet kertovat, millainen on esitys Tähdet kertovat, komisario Palmu!

Kuvat: TAVATON media

Elävän tarkoitus

 Lokakuinen perjantai, kostea, pimeä ja kylmä, mutta Anjalankosken teatterissa, Myllykoskella oli mukavan lämmin ja lupsakka fiilis, kun saimme nauttia esityksestä Elävän tarkoitus. 

Erittäin raikas ja kaikin puolin mielenkiintoinen näytelmä on Daniel Katz'n käsikirjoitus ja Anjalankosken teatterille sen on ohjannut Ilmo Ranne. 

Kaikki alkaa Lydiasta, joka on taiteilija ja päättää lähteä kissansa Aamoksen kanssa suolle maalaamaan. Lydian osassa taituroi Päivi Virta-Sihvola ja Aamos-kissana naukuu Erno Harju/Heta Sipinen. Ihana kissa, joka tietää paikkansa.

Lydiaa "hoitavat" Laila ja Lailan työtön avomies Kaiho. Anne Nurmela ja Jarmo Pilli rooleissaan saavat olla aika lailla keskiössä, koska kaikki kun alkaa mennä pieleen, niin mutkat eivät millään meinaa suoristua. Lydia on hukkunut suolle ja tilanne on jotakuinkin kimurantti.

Laila tuskailee kaiken aikaa tilanteen mielettömyyttä ja Martta säestää. Martta on Lydian "ystävä" ja varsinainen suupaltti. Jaana Kurittu pysyy kyllä niin siinä sanailussaan mukana, että oikein hengästytti ja nauratti vuoronperään.

Kaiho ja hänen velloksensa Vilho ja Sulho, jessus mikä sarja tai enimmäkseen Vilho ja Sulho sähläävät niin kuin jokaisessa hyvässä tarinassa, on oltava ne pölhöt. Hauskoja tilaneita! Timo Kurittu ja Jukka Sinkkonen ovat sellainen parivaljakko, että saivat aikaan monta hupaisaa tilannetta. 

Koko näyttelijäkaarti antaa taas niin parastaan ja siis KAIKKI ovat niin hyviä, mutta jos ihan pikkasen nostan, niin Minna Sipisen tulkitsema Saara ja Timmo Hopposen osa Mähösenä, oli kyllä niin hauskaa settiä, että oikein riemastutti. 

Paljon oli muitakin henkilöitä, jotka toivat kivaa väriä palettiin. Esitys koostuu näppärästi pienistä kohtauksista, joten missään kohtaa ei tule herpaantumisen tunnetta. Pidimme tästä tarinasta todella, sillä niin oli jännä tarina ja todella hyviä heittoja. 
Vaikka vaikuttaakin varsinaiselta kimaralta, niin kannattaa käydä katsomassa, miten hauska tarina on tarjolla!

Kuvat: Pekka Kaatiala

Seitsemän koiraveljestä

 Kotkan kaupunginteatterissa oli Seitsemän koiraveljestä ensi-illassa 18.10 klo 15! Riemastuttava koko perheen näytelmä. Alunperin Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on saanut jos vaikka mitenmoista tulkintaa, mutta tämän version on viritellyt Mauri Kunnas, joka siitä kirjankin kuvitti ja sanoitti. Kotkaan tämän näytelmän on sovittanut ja ohjannut Aleksis Meaney.
Ja sitten vaan koirulit lavalle!

Oli todella hauskaa heti aluksi tunnistaa, kuka kukin on, sillä niin oli mainiosti heistä koiria tehty. Kiitos siitä kuuluu naamioinnin suunnittelija Silja Huuhtasella ja naamioitsija Heidi Kolhoselle. 

Juhani - Osku Haavisto
Tuomas - Jarkko Sarjanen
Aapo - Juho Markkanen
Simeon - Kalle Kurikkala
Timo - Marika Huomolin
Lauri - Konsta Lippo
Eero - Ella Mustajärvi

Melkoinen koiralauma, jolla jokaisella se oma tyylinsä ja luonteensa ja ne tulevat hyvin esiin. Korvat heiluu!

Petteri Pietiäisen lavastus oli kyllä ihan mahtava. Kaikki kivat keinot käytetty. Härkälauma oli varsin mielenkiintoinen totetutus. Parasta oli kyllä se, että saatiin olla metsässä.

Koiralauman lisäksi oli muitakin rooleja melko joukko ja niistä vastasivat Eeva Hautala, joka veteli aina Männistön Venlasta Lucifeerukseen ja muutaman siitä väliltäkin, Lise Holmberg, joka taas roolitti nimismiehestä suteen ja pari muutakin, ja Anne Niilola, jonka osaksi koitui olla mm. lukkari, peikko ja 
jne.  Anne Niilolan "röhkiminen" kuullosti niin hupaisalta, että melkein alkoi kurkkua kutittaa.

Esityksessä kuultiin myös lauluja! Jouni Bäckström oli biisit sovittanut ja johtanut ja tuttujahan ne olivat. Mikseipä olisi ollut, kun ehkä jokusen kerran kuullut, mutta miten raikasta kuulla uusia sovituksia. 

Ensi-illassa sali taisi olla täpösen täynnä kaikenikäistä yleisöä, joten kyl kelpaa mennä joukolla katsomaan, miten koiraveljekset pärjäävät ja oppivatko lukemaan???
Vielä kun nämä nimenomaan aikuiset ihmiset osaisivat olla teatterissa niin, että siellä saisi rauhan nauttia esityksestä, ilman sitä omaa elämöintiä. Lapset kyllä osaavat katsoa, kuulla ja kokea, ilman, että heille pitää selittää ja esittää kaiken aikaa siitä vierestä.

Kuvat: Jukka Koskinen

CAROLA - Kielletyt leikit

 Kouvolan teatterin Klubilla pääsee nyt Kiellettyihin leikkeihin, sillä siellä on Carola! Eikä vaan yksi vaan kaksi Carolaa, sillä Annina Rubinstein ja Satu Taalikainen tulkitsevat Carolan kappaleita ja siinä sivussa tulee sitten Carolan elämän vaiheetkin tutuksi. Carola eli 1941-1997.

Tunteikkaan illan on ohjannut Tiina Luhtaniemi ja Carolan laulujen sovittajana ja säestäjänä on pianisti Kirsi Saari. Käsikirjoituksen on tehnyt Mari Posti. Valot ja äänet on viritellyt Jari Rinne. Puvustus ja kampauksetkin ovat niin ajan hengen mukaisia ja sitä oli helppo tarkkailla eturivistä. Mietin siinä samalla, että mistä niitä sen aikuisia kengiä saa, kun olivat niin kuin pakasta vedetyt.... Janika Rikkola on loihtinut maskeeraukset ja ne tukat. Helena Hankosalo, Kirsi Niemi ja Mirkka Torniainen ovat puvustuksen takana. 

Esityksen biisilista on mittava. 17 upeaa kappaletta saatiin kuulla ja miksi ne mahtuivat niin hyvin, niin niitä ei laulettu kokonaan vaan sopivasti. Koko setti alkoi laululla Nousee päivä, laskee päivä... Olin että ounou, nyt menee vetistelyksi, sillä olinhan vastikään ollut Rovaniemen kaupunginteatterissa nyyhkimässä tätä biisiä, joka aina nostattaa tunteet pintaan. Kerrankin helpotti, kun sitä ei laulettu kokonaan, sillä kauempaa ei olisi kyennyt kyyneleitä pidättelemään. 

Sitä on kuullut Carolan lauluja lähes koko elämän, mutta kun sitä sitten istuu teatterin Klubilla ja näkee ja kuulee sellaista sydämeen sopivaa tulkintaa, niin se kyllä herkistää, vaikka kuin yrittäisi ajatella, että täähän on ihan tuttu juttu. Silti sitä vaan on niin herkillä. 
Ilta etenee niin sulavasti, etten katsonut kertaakaan ohjelmalehtistä, kun niin vaan upposin tunnelmaan ja kappas, tulikin väliaika ja sen jälkeen päästiin taas nauttimaan toinen mokoma niitä kauniita ja hyvinkin erilaisia kappaleita. Sitä välillä tajusi, että aijaa, tämäkin on Carolan laulama!

Kaikille on takuuvarmasti tuttu biisi Rakkauden jälkeen. No, onhan sitä vuosien mittaan kuullut moninaisia kertoja, mutta kun sen nyt kuuli, niin hienosti tulkittuna, että se upposi ja piirtyi syvälle sieluun. Kotiin päästyänikin se vielä soi mielessä ja pitkään. Anninan ja Satun äänet menivät kyllä niin ihon alle. 

Carolan elämä oli tuotu hienovaraisesti esiin ja ei ole ensimmäinen taiteen työntekijä, joka on paininut moninaisten ongelmien kanssa. Enää ei ole Carolalla haasteita minkään suhteen, mutta silti halusin kuvitella, että hän jossain olisi nähnyt tämän hienon illan!

Tämä kannattaa kokea!

Kuvat: Kouvolan teatteri

Viulunsoittaja katolla Rovaniemellä

 Kun alun alkaen huomasin sen, että Viulunsoittaja katolla menee Rovaniemen teatterissa, niin olihan se tehtävä sitten "tikusta asiaa" ja lähettävä käymään oman pojan luona siellä kylässä. Niin me sitten vietimme äiti-poika-laatuaikaa ja nautimme ihanasta esityksestä yhdessä.

Rovaniemelle tämän iki-ihanan musikaalin on ohjannut Seppo Välinen, joka on kunnostautunut hyvillä ohjauksillaan vaikka missä. Tälläkin kertaa oli niin reipas veto, että kyllä riemastutti. Musikaalin käsikirjoituksen on tehnyt Joseph Stein, musiikin säveltänyt Jerry Bock ja laulujen sanat kirjoittanut Sheldon Harnick. Suomennos Esko Elstelä.

Pertti Koivula vierailevana tähtenä oli niin lupsakka Tevje ja miten hyvin sopivat yhteen, kun Golden roolissa oli Paula Miettinen. Jotenkin niin kiva kombo, kun Tevjen piti olla se perheen pää, mutta kyllä se loppupeleissä oli Golde. 

Entäs sitten ne tyttäret! Mitä upeaa iloittelua, kun siskokset tyyrää omiaan ja kun pitäs naimisiin mennä ja kuka se päättää sulhasista. Siinä oli ruutia kerrakseen ja hyvä niin. 

Kovasti tykkäsin Jenten roolin aivan hykerryttävän hyvin vetäneestä Karoliina Surma-ahosta. Sitä jotenkin aina jäi odottamaan, että tule pian takaisin. 

Tämän musikaalin biisit ovat osin jääneet soimaan muuallakin, joten niistä saa sitä tuttuuden tunnetta. Häälaulu on aina se, mikä nostattaa vettä silmiin. Miten se onkin niin kaunis. Toki Rikas mies jos oisin jne. tuovat omanlaisensa fiiliksen, niin että tekisi mieli laulaa mukana. Ei siis ihme, että tämä musikaali on yksi monien suosikeista. 

Tanssikohtauksia oli paljon ja ne olivat toinen toistaan upeampia. Koreografiat olivat vierailija Jouni Pirttisen. Mutta - mukana olivat Santasport Lapin urheiluopiston tanssinopiskelijat, jotka kyllä niin panivat parastaan. Lisäksi Siepakoiden tanssijat, joten siinä pantiin jalalla koreasti todella vimpan päälle. 

Koko esitys oli alusta loppuun niin nauttivaa esitystä ja mikä oli hienoa, niin paljon oli vierailijoita ja TAMK:sta oli peräti kolme. Nuoria lahjakkuuksia nähtiin lavalla ja siinä ne menivät vanhempien rinnalla yhtä lailla. Joten tulevaisuus on taattu, kun niin paljon on nuoria taitavia tähtiä tulossa. 

Meidän näkemämme esitys oli päiväesitys ja loppuunmyyty ja yleisö oli aika lailla iäkästä. Suosittelisin kuitenkin nuoremmillekin, koska olisi hyvä tietoisku siitä, miten se elämä ennen oli, 1900-luvun alussa ja kuinka se siitä sitten muuttui, koska tässä näytelmässä rikotaan perinteitä, vaikka niistä yritetään kiinni pitää. 

Upea bändi siellä säesti kapellimestarinaan Minna Siitonen ja runsas puvustus on pukusuunnittelija Paula Variksen. Toimiva, jotenkin Aaltomainen lavastus on Juho Lindströmin. 

Voin ihan vilpittömästi kehoittaa joskus lähtemään "merta edemmäksi kalaan", jos tällainen ilmaisu sallitaan, sillä ajoin minäkin Kouvolasta tätä katsomaan ja niillä fiiliksillä elää pitkään. 

Kuvat: Petri Teppo