Hiljaiset sillat

 Hiljaiset sillat Kouvolan teatterissa, voiko paremmin viikonlopun aloittaa. 1990-luvulla luin kirjan, Robert James Waller: Hiljaiset sillat. Siitä jäi niin vahva mielikuva henkilöistä, että kun sitten näin elokuvan, en päässyt millää sen kanssa sinuiksi. Onneksi aika on tehnyt tehtävänsä ja olen unohtanut ne kirjan henkilöt ja niin ollen lähdin katsomaan Kouvolan esitystä lähes puhtaalta pöydältä. 

Kouvolaan Hiljaiset sillat on ohjannut Jukka Keinonen, jonka ohajukset ovat kyllä ihan parhaimmasta päästä. Keinonen on ohjannut Hiljaiset sillat aiemmin Seinäjoelle, jolloin se oli puhenäytelmä. Nyt kun siitä on tehty musikaali, Jukka Keinonen tarttui toimeen ja hyvä, että tarttui, koska lopputulos on mitä parhain!! Sävellys ja sanoitus on Jason Robert Brown'n. 

Aikoinaan mietittiin ja arveltiin, onko Hiljaiset sillat Robert Waller'n omakohtainen kokemus, sillä onhan päähenkilöllä sama nimi ja molemmat ovat kuvanneet siltoja. Kuitenkin väitettiin, että ihan on fiktiivinen tarina, mutta hieno sellainen. 

Tarina alkaa idyllisesti, missä Bud ja Francesca ovat asettuneet perheeksi ja nopeasti etenee ajassa niin, että heillä on jo kaksi lasta ja Bud on lähdössä lasten kanssa maatalousmessuille. Franceska jää yksin kotiin muutamaksi päiväksi.... 
Panu Poutanen on niin ihana Bud, jotenkin sellainen maanläheinen jurrikka, joka rakastaa vaimoaan ja ei meinaa osata olla lastensa kanssa. 
Satu Lemola on Francesca ja kaikki tunteet pelisssä! Kuinka haluaa olla yksin ja nauttia olostaan, kunnes pihaan ajaa Robert...

Robert on kiertävä valokuvaaja, joka tulee kysymään tietä vielä yhdelle sillalle. Heillä alkaa heti jotenkin säkenöidä. Sami Kosola on niin valloittava Robert, että kyllä vaan välittyy koko tunneskaala ihan täysillä! Kosola ja Lemola ovat vieläpä sellaisia laulajia, että äänet hivelivät taivaan kantta. Sitä ihastuksesta mykkänä vaan seurasi, miten se ääni kulkee. 
Musikaalin biisit eivät ole mitään sieltä helpoimmasta päästä, vaan ovat jokainen suoranaisia taidonnäytteitä.
Neljän päivän suhde - vaikka Francesca pettää Budia, niin se vaan jotenkin suodaan.

Naapurissa asuvat Marge ja Charlie ovat lutunen vanha pariskunta. Johanna Heimonen ja Veli-Matti Karén nostattavat hymyn huulille omilla reploillaan, niin osuvia ja hyväntahtoisia ne ovat. 

Budin ja Francescan lapset, 14-vuotias Carolyn ja 16-vuotias Michael nahistelevat ihan niin kuin kuuluukin. Tiina Winter ja Markus Waara ovat eläytyneet osiinsa varsin uskottavasti.

Jos on laulettu upeillä äänillä, niin entäs sitten se soitanta! Melkoinen porukka kapellimestari Iikka Kahrin johdolla on pannut nuotit oikeaan jonoon!

Ajallisesti tarinassa edetään paljon, vaikka viivytäänkin aika kauan niissä neljässä päivässä. Mukana on nimittäin Francesacan roolissa myös Satu Taalikainen, jolloin Francesca on jo iäkäs. Melko herkkää.

Ihan huikea lavastus on Sanna Halmeen ja se on totisesti vaikuttava. Esa Kurrin valosuunnittelu vielä kruunaa kokonaisuuden. Kaunis puvustus on Sari Suomisen. Kaikki toimii niin yhteen, että koko paketti on herkullista nautittavaa. 

Mitä Robert ajattelee?
Kannattaa käydä katsomassa musikaali, mikä on niin kaunis, koskettava ja sydämellisellä taidolla tehty!

Kuvat: TAVATON media

Forever young Kotkassa

 Se oli lauantai, ensin työvuoro ja sitten sukkana Kotkaan ja siellä teatteriin, missä oli tarjolla ensi-ilta: 
FOREVER YOUNG!  Olen samaisen esityksen nähnyt aiemmin muualla, mutta Kotkan esitystä ootin sillai nii ku vesi kielellä...

Kotkaan tämän äärimmäisen hauskan ja musiikilla rikastetun spektaakkelin on ohjannut Tiina Pirhonen. Alkuperäinen kässäri on Erik Gedeon'n käsialaa ja suomennoksesta vastaa Sanna Niemeläinen. Mutta - jokainen Forever Young on aina sovitettu kunkin teatterin mukaan ja se vasta onkin se jutun punainen lanka. Sovituksenkin on loistavasti sovittanut ohjaaja. 

Jutun juoni on se, että eletään ajassa viiskymmentä vuotta eteenpäin, jolloin Kotkan teatterin näyttelijät ovat edelleen siellä teatterissa, mutta mikä on säästösyistä muutettu hoivakodiksi. Jokainen vetää roolinsa omalla nimellään ja se just tekeekin esityksestä niin kovin hauskan. 

Hoitaja käy, mutta sillä on aina kiire, kun hänen täytyy aina mennä jonnekin muuanne. Vaan kun näyttelijät jäävät keskenää, alkaa melkoinen meno. Hoitajana on Sara Siimes, palvelutalo Sammuvan Tähden hoitsu ja hänen roolinsa upeasti haltuun on ottanut Lise Holmberg. 

Jälkeen jääneitä, kun muut ovat jo menneet, ovat Marika Huomolin, Mikkomarkus Ahtiainen, Eeva Hautala, Juho Markkanen ja Jarkko Sarjanen. Talkkarina huseraa Konsta Lippo.
Tämä porukka saa sellaisen sopan aikaseksi, että sitä nauttiessa oli kyllä fiilikset katossa. Kaikki biisit ne veti ihan omineen, jokainen soitteli milloin mitäkin instrumenttia ja tarkkana piti olla, että sai kaiken nähtyä, kun joka nurkassa tapahtui.

Kun kuolema Lise Holmbergin hahmossa pelmahtaa paikalle ja kertoo, että kuollaan kaikki, niin sehän on vain muistutus.

Upea lavastus ja pukusuunnittelu on taas taattua, sillä siitä vastaa Lucie Kuropatová.

Kaiken kaikkiaan, kun sitä alkaa olla jo siinä iässä, että ikää karttuu ja vanhuus on kynnyksellä, niin mitä se tulee olemaan. Miten kohdellaan ikäihmisiä ja mikä tulee olemaan kohtalomme. Jospa saisi olla jossain, missä olisi kavereita ja voisi yhdessä muistella yhteisiä muistoja. 

Kotkan Forever young sai minut kyllä aivan haltioihini! Jos odotin paljon, niin se kaikki ylittyi, sillä niin oli herkkua koko ajan. Voin siis käsi sydämellä suositella, että menkää ihmeessa katsomaan, nauramaan ja nauttimaan ja kyllä - vähän vakavoitumaankin. 

Kuvat: Jukka Koskinen

LEMPI

 Kesä meni ja syksy tuli ja niin päästiin aloittamaan taas teatterin nauttiminen sisätiloissa. Tämän syksyn eka minulle oli Kotkan kaupunginteatterin Lempi. Lempi on Minna Rytisalon vuonna 2016 ilmestynyt kirja, mikä sijoittuu Lapin sodan aikoihin ja on perhetragedia. Muistan hyvin, kun luin kirjan lentokoneessa matkalla Prahaan ja siellä paikan päällä minulla ei sitten ollutkaan enää mitään luettavaa, paitsi poikani Kuluttaja-lehdet. 

Nyt Lempi ihastuttaa näyttämöillä ja koskettaa varmasti jokaista. Vain kolme näyttelijää ja tarina on vahva ja kantaa alusta loppuun asti. Minä ja seuralaiseni näimme esityksen eri lailla - miksi, niin minä tiesin, mitä tapahtuu ja seurasin vain sitä, miten se minulle tarjoillaan. Seuralaiseni ei tiennyt tarinan kulusta mitään - tykkäsi ja oli yllättynyt. Kotkaan Lempin on ohjannut Samuli Reunanen.

Viljami on Lempin aviomies, kiltti ja kunnollinen, ujo ja niin Lempin lumoissa. Kalle Kurikkala on juuri oikea Viljami, jolta ne tunnetilat välittyvät. Se onni ja ilo ja sitten vastaavasti suru ja murhe. 

Sisko on Lempin sisko, 11 minuttia vanhempi, räväkkä ja paikka paikoin herätti kommenteillaan hymyn huulille. Ella Mustajärvi oli rooliinsa uponnut ja tulkitsi niin hyvin, että kyllä osui. 

Lempin ja Viljamin piika, Elli on vain piika ja tuo hyvin sen esille, kuinka saa raataa ja tehdä kaikki työt. Katkeraa sappea vuodattava apulainen, jonka roolin on ottanut loistavasti haltuuun vieraileva tähti Sirja Sauros. 

Lempi on tarina, mistä ainakin minulle nousee pintaan paljon, ensinnäkin se, että sijoittuu Lapin sotaan ja mitä se ihmisille teki. Erilaiset tunteet ja miten hyvin ne ovat tuotu esiin. En voinut muuta kuin ihastella, millaista näyttelijätyötä!  Heti oli selvää, miltä kustakin aina tuntuu. 

Lavastus oli yksinkertainen, mutta erittäin toimiva - tyyliin "pöydästä on moneksi". Petteri Pietiäinen on loihtinut tämän tyylin. 

Esitys, jossa olimme, olimme yleisön vanhimpia, sillä 90% siellä oli nuoria!!!! Se olikin yksi jännitysmomentti, että kuinka se näytelmän ottavat vastaan. Olivat niin rauhallisia, että kuullut väliajalla mitään kommentteja, mutta olisipa kiva tietää, mitä tykkäsivät. 

Lempi on esitys, minkä muistaa pitkään. Huolimatta siitäkin, että tietää juonen. Toivon, että moni näkisi tämän, sillä se kertoo eräänlaisen perhetragedian, mikä hyvin voisi olla totta.

Kuvat: Jukka Koskinen