OPRI

 OPRI on tarina, mikä on alunperin Kyllikki Mäntylän käsikirjoitukseen tehty näytelmä vuodelta 1954. Muistan nähneeni elokuvan ja pitäneeni siitä. Nyt näin saman tarinan Mikä?teatterissa Markku Kekin ohjaamana ja kaikki palautui mieleen. Oprin tarina ja millainen se oli ja millainen se on edelleeen ja pidin siitä.

Opri on Karjalan evakoita, nähnyt ja kokenut paljon, mutta silti se hyväsydämisyys vaan niin säteilee hänestä. Hän joutuu kunnalliskotiin, koska mökki, jossa hän on asustellut, puretaan alta pois. Kunnalliskotiin saapuessa, hän ensi alkuun törmää Jussiin, joka hänen tavaransa kuljettelee sisälle ja on se ensimmäinen tuki ja turva. Oprina loistaa Aija Kajama niin sydämeen käyvästi, että ihan väkisin sai lopussa naaman märäksi. Jussin osassa luontevana nuorena miehenä on Janne Järvisalo, ihan kuin suoraan sieltä vanhasta kotimaisesta elokuvasta, nyt vaan väreissä.

Kunnalliskodin asukkaat ovatkin sitten varsinainen sortin sakki. Huru-ukot, Otto ja Alpertti sähläävät sen minkä ehtivät. Rolf Hedman ja Pirkka Mäkelä ovat kuin kaksi koomikkoa, jotka menevät ees sun taas ja aina on jotain meneillään. Mutta ne mummut olivat kyllä niin hupaisia, että monta kertaa tuli mieleen se elokuva ja ne useat kohtaukset siitä. 

Akviliina, Miina ja Tiina ovat vallan mainioita, kukin niin omintakeinen oma persoonansa. 
Ulla Tiainen on niin mahtava kiukuttelija, kaiken aikaa pahantuulinen Akviliina, joka sittemmin pikkuhiljaa alkaa sulaa. Etenkin kun Opri vähän näpäyttää:

»Sitähä se miulkii ol! Kylmäs aitas saip monet yöt pelätä ko mies rälläs ympär kyllää ja hakkas kottii tullessaa! Ja kaip se aiheestakkii ... en mie ees lasta hälle saanunna ... mutt nyt on hyvä! Hää kuunteloo ko mie puhun.»

Miinan roolissa vetää niin osuvasti ja hyväntuulisesti pälpättäen Sirpa Serovuo. Ihan tuli eittämättä mieleen Elna Hellman. Ritva Muhonen Tiinan osassa nukahteli ja höpötteli mitä sattuu ja useita kertoja samoja asioita. 
Monet naurut saivat mummujen replat yleisössä aikaan, sillä jos ne olivat koomisia, niin siksi, että ovat niin totta myös tänä päivänä.

Jokaisessa kunnon tarinassa tarvitaan poliisia ja sehän saapui ihan mielellään paikalle, koska kunnalliskodin johtajatar neiti LAINE (ei sukua) oli niin kovasti paljon mieluinen. Jarmo Lindgren hoiti virkaansa moitteettomasti ja Anika Kumpulainen vakuuttavasti johtajattaren pestiään.

Lisäksi mukana ovat kiltti ja ihana Anttilan emäntä, joka mielellään tarjoaisi Oprille pientä torppaa omalta tilaltaan, mutta miksi ja miten siinä sitten käy, niin enpäs kerrokkaan. Tia Aronen on oiva emäntä ja antaa heti niin kiltin olon vaikutelman.
Sitten on Heinäsirkka! Kunnalliskodin siritttävä aputyttö, jolla on pääasiassa mielessä vaan tanssit ja vapaa-ajan menot. Nea Danckaarts on niin roolina kanssa sinut, että ilokseen katteli.
Opri se sitten hänenkin asiansa unena näki ja miten näki, niin mene katsomaan!!!

Opri on niin oiva ja osuva paketti, mistä nauttii koko matkan ja mistä jää hyvä mieli!
Sopii kaikenikäisille!

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

Neiti Marple ja tuijottava katse

 Kouvolan teatterin tämän syksyn toinen ensi-ilta nähtiin 3.10.2026 ja se oli Neiti Marple ja tuijottava katse. Tuttu ja turvallinen Agatha Christie, joka aina on osanut kirjoittaa tarinat, missä et voi arvata murhaajaa. Tyyli on se, että tapahtuu murha ja sitten marssitetaan esiin kaikki mahdolliset ehdokkaat. Vaikka kuin yrittäisi arvata, niin olet väärässä. Itse olen aina pitänyt siitä, että tarina on ihan paras, jos en arvaa murhaajaa. 

Kouvolan teatteriin tämän arvoituksellisen murhamysteerin on ohjanut  Miika Muranen. Huikeeta työtä, sillä hänellä on myös Giuseppen rooli. Ja kyllä - olin niin ihastuksissani, että tuo tyyppi, joka koikkaloi näyttämöllä roolissaan, on sitten ohjannut koko hela hoidon! 

Aika lailla alussa tapahtuu murha, niin kuin yleensä ja siitä se sitten alkaa selvittely, kuka voisi olla murhaaja ja pitikö alunperin uhrina olla joku toinen. Näppärää ja koukuttavaa. Keskeisissä rooleissa ovat Annina Rubinstein, jonka osa on olla tunnettu näyttelijätär Marina. Jenni Rautiainen on raikas ja napakka vieraileva tähti ja uppoaa hyvin Heatherin osaan. 

Koko touhun pääosaa vetää kuitenkin Neiti Marple, jonka Jenni Kokander on omaksunut kyllä ihan täysin palkein. Unohdin jopa sen, että Neiti Marple, Jane Marple on oikeasti ihan joku muu, niin kuin vaikkapa Jenni Kokander. Ihastuttava osa, missä Neiti Marple latelee totuuksia ja on kovasti paljon oikeassa. Hänen ystävänsä poika, Ylikomissario Dermot, on yleensä aina joka asiassa piirun verran sivussa. Jarno Hyökyvaara on varsin uskottava Ylikomissario.

Panu Poutanen on omassa osassaan vakuuttava Marinan aviomies, Satu Lemola ja Tiina Winter molemmat sellaisia, että vasta loppumetreillä selviää, mikä on heidän osuus koko tarinassa. Johanna Heimonen on Ella, joka paikan sihteeri ja Markus Waara, joka Heatherin aviomiehenä yrittää saadaa ääntään kuuluville ja ihan turhaan. Satu Taalikainen on Neiti Marplen ystävä, Dolly,  välillä rasittava, mutta onkin sitten varsin mukava. 

Heti alussa panin merkille äänisuunnittelun, sillä se oli aika lailla sellaista tunnelman luomista, joten isot läpyt sille, kelle se kuuluu eli Antti Helinevalle.  Valosuunnittelusta vastaa Esa Kurri, Wau! Sitten nettisivuilla, niin uudistetuilla nettisivuilla, koska ei ollut sitä käsiohjelmaa, että Skenografi on Minna Välimäki. Hetken mietin, mikä on skenografi??? Lavastaja, näin sitten ymmärsin, joten oli kyllä ihan toimiva lavastus.

Kaiken kaikkiaan oli upeasti esitetty tarina, oli ihanaa olla ihan hukassa sen suhteen, kuka on murhaaja. Parasta oli ne kaikki näyttelijäsuoritukset, mitkä tekivät koko touhusta sellaisen uskottavan paketin. Sitä ihan eli mukana, että mitä tapahtuu ja kuinka tämä päättyy. 

Kuvat: Kouvolan teatteri

Menomekko

 Kun vietin lomaani Valamossa, niin sainpa sieltä vinkkejä käydä myös Varkauden teatterissa, missä kuulemma menee hulvaton Menomekko! No, otin vinkistä vaarin, pyysin mukaan kaverin, pantii menomekot päälle ja lähettiin katsomaan Menomekkoa. 
Varkauden teatteri on ihanan vanha, sillä se on syntynyt jo vuonna 1898 eli varsin kunnioitettava ikä. Koska olimme paikalla hyvissä ajoin, niin tuli katseltua seiniä sillä silmällä nii ulkoa kuin sisältäkin, että ovat ne paljon nähneet. Muutenkin oli sellainen ihana vanhan ajan fiilis. Ihana ensivisiitti.

Menomekko on Mari Perankosken käsikirjoittama ja ohjaama hauska näytelmä. Sitä oli kyllä jo kiva etukäteiskutina, että saattaa olla jonkin verran hupaisa esitys ja olhaa se!
Istuttii ihan täpötäydessä salissa ja aistin kyllä hyvin voimakkaasti sen, että kaikki pitivät tästä esityksestä.

Menomekko on musiikkinäytelmä, missä kuullaan 15 erilaista biisiä, joista muutama on loihtinut settiin Jouni Hynynen. Biisilista on joka tapauksessa varsin vaikuttava. Hurjan upeita ääniä näillä näyttelijöillä!!!

Menomekon helmat heilahtaa aina 1950-luvulta tähän päivään, joten kivaa nostalgiapöhinää on tarjolla. Pääparina ovat Matilda ja Kassu eli heitä tulkitsevat Saara Saastamoinen ja Ville-Veikko Valtanen. Näppärä elinkaari parisuhteelle, missä Matilda unelmoi maailmalle lähdöstä, mutta juuttuu sitten kotikonnuille Kassun vaimoksi ja sama arki jatkuu. 

Savo-Karjala-yhteys on hauska! Karjalain pitopöytä, ku pittää het saaha kaik maholliin loihittuu tarjol. Savolainen se on aina vähän niin kuin parjaamassa, mutta mielipiteet vaihtuu tiuhaan ja tiukasti. 

Sota-aikaset kaveritkin ovat toinen Savost, toine Karjalast ja jutut sen mukasii. Karjalaiselt juttu irtoo, kun se savoilain enemmänkii myhäilee. Hyvin vetivät Pekka Johansson Ruutinaamana ja Juha Vuorinen Kylymänviileenä.

Puvustus oli mahtava! Kiinnitin monta kertaa huomiota siihen ja etenkin Aapo Puustin vaatetukseen, joka oli Kaitsu, se joka haaveili nuorena, että pääsis vaatteita suunnittelemaan. Sari Kirjavainen on puvustuksen takana, joten läpyt sille!!!
Aapo Puustin liikkuminen oli kyllä sulavaa!

Koko esityksen toteutus on aivan huikea! Mimmi Rantalan Suolasieni-akkeli oli niin hupaisa ja siinä tuli nokkelalla tyylillä kerrottua paikkakunnan kaupat. Suolasieni-akkeli vaan pelmahtaa paikalle ja taas on hauskaa. 

Näyttelijöitä on 12 ja rooleja rutkasti enemmän. Välillä joutui oikein tarkentamaan katsetta, että kukas se siellä nyt temuaa. Just joku poistui näyttämöltä ja eikös vain kohta ole takaisin, mutta täysin eri roolissa. Niin nautittavaa teatteria, että ei kyllä kerennyt miettiä kertaakaan, paljonko kello on. 

Pimeisiin iltoihin kannattaa nykästä menomekko päälle, ottaa mukaan joku, ihan kuka tahansa ja mennä nauttimaan, miten Menomekko pelmahtaa!

Kuvat: Petteri Aartolahti

Miestä näkyvissä

 Sitä kun on meikäläinen taas perinteisesti sellasella seutukunnalla, että Joensuun teatteri on hollilla, niin olihan se päästävä käymään. Sillee somasti sattui, että oli juuri ensi-ilta-aika näytelmälle MIESTÄ NÄKYVISSÄ. Miten niin oli intoa ilmassa, että olin sit avecini kanssa jo päivää aiemmin tarjoamassa itseämme katsomoon... Oisko se mitä, vanhuuen höperöintiä, koska se piikki on aina auki. Tulimme sitten seuraavana iltana uudestaan ja nyt oli sitten oikea aika. Joensuun teatteri on jo rakennuksena miulle sellainen paikka, että sitä kattelee kaikkea, seiniä ja ihastelee vessan ikkunoita yms. Mutta asiaan!

Meille tarjoiltiin risteily, Miestä näkyvissä, jonka on käsikirjoittanut Marja Kangas ja dramatisoinut Satu Rasila.  Kaiken aikaa kilkutteli jossain alitajunnassa joku tuttu juttu ja se ratkesi siinä vaiheessa, kun olimme jo omilla paikoillamme ja viereen tupsahti mies, jolla oli kirja! Vanha kirjastonarttu heti haukkana utelemaan, mikä kirja? Ja hän näytti sen: Marja Kangas: Miestä näkyvissä ja heti syttyi lamppu, että ilmankos, niin oli tuttu kansi. Joskaan en ole sitä vielä lukenut, vaikka käsissäni kirja on muutamia kertoja mennyt. Joensuuhun tämän naurujumpan on ohjannut Sarianne Tursas ja on siinä ollut hommaa. 

Pääosassa on Sirkku Pirinen, näyttelijä, jonka roolissa loistaa Maria Karhapää. Ei juukelispukelis, mitä menoa ja meininkiä, kun Pirinen on jätetty juuri ennen kuin täyttää nelkyt. Oli niin miehensä Jalon aikonut vietellä, että nyt tehdään lapsi, mutta Jalolla onkin joku Vanessa, Ruotsista, joku jäätelömerkki. Sirkku panee sitten toimeksi, ensin roikkuu Jalossa, sitten jakaa omaisuuden, käy terapiassa, tapaa deittejä ja tähän kaikkeen kannustavat ystävät.

Jos on Maria Karhipäällä päärooli, niin kyllä kovilla ovat ne muut kolme näyttelijää, joilla on hallussa kaikki ne muut suoritukset, koska näytelmässä on yhteensä 40 roolia! Maria saa kyllä upeasti sirkuttaa Sirkkuna mielin määrin, kun Aino Karlstedt, Anna Ojanne ja Samu Stenberg hyppäävät roolista toiseen aivan hämmästyttävällä taidolla. 

Aino Karlstedt oli aivan mahtava, energinen ja notkea kaikissa rooleissaan. Kun hän oli teatteriohjaaja Juho Kasper, niin voi hyväänen aika, kun osasi olla uskottava sähläri. Sit ne kaikki muut roolit siihen päälle.

Anna Ojanen muuttui myös niin, että sitä aina kattoi, kukas se siinä. Jalon äitin, Varpun rooli, joka siis puhui koko ajan, jopa sisään hengittäessä, oli aivan hervoton. Kyllä ne kaikki muutkin tulkinnat aiheuttavat sen, että isot läpyt niille!

Samu Stenberg meni myös osasta toiseen niin, että välillä oli aivan ihmetyksestä pyörryksissä, että voiko se olla sama henkilö? Etenkin, kun Sirkun deittejä käytiin läpi....

Puvustukselle ja sille, miten ne vaatteet kerettiin vaihtaa, ihan superisot peukut, sillä siellä vamasti on säpinää kulisseissa, kun vermeitä vaihetaan. Pukusuunnittelijana on Ella Törmikoski ja sitten puvustomestarina Nina Paakkunainen ja pukijoina Sanna ja Soile Tarvainen.

Miestä näkyvissä on niin huolettoman hauska esitys, jolle saa nauraa ihan kepeesti, mutta se kuitenkin tuo pikkasen esille tätä päivää. Miten parisuhde muuttuu ja mitä sen jälkeen tapahtuu, vaan niin kivalla ja hyvällä tavalla ja sillai karrikoiden, että sen kyllä ymmärtää.

Oli näkyvissä mitä tahansa, niin kantsii tämä esitys käydä katsomassa eli kun varaa liput, niin silloin on Miestä näkyvissä. Tarkkana sitten niiden aikataulujen kanssa, ettei käy niin kuin minulle.
Itse asiassa mie voisin kuvitella tämän näytelmän sopivan aika lailla jollee pikkujouluporukalle!

Kuvat: Riikka Hurri

Kultalampi

 Kotkan tämän syksyn toinen ensi-ilta oli KULTALAMPI! Olipas kultainen Kultalampi. Moni varmaan muistaa siitä elokuvan vuodelta 1981, missä Henry Fonda ja Katharine Hepburn näyttelivät pariskuntaa... No, minä muistan siitä ehkä mainoksen, mutta en ole ollenkaan varma, näinkö elokuvan. Sen sijaan näin tämän Kotkan esityksen, mistä pidin tavattomasti. Käsikirjoituksen on silloin aikoinaan loihtinut Ernest Thompson ja suomennos on Arto af Hällströmin. Kotkassa upean ohjauksen on suorittanut Mikko Korsulainen. Mielenkiintoisen lavastuksen on tehnyt Alisha Davidov. Edelleen mietin, miten se ovijuttu meni. Kun esitys alkoi, se ovihässäkkä oli niin kuin etuperin, mutta sitten se muuttui toisinpäin, enkä osanut sitä itselleni selittää, mitä tapahtui? 

Pääparina taistelee ja rakastaa Norman ja Ethel, Kotkan teatterin konkarit, Kari Kukkonen ja Anne Niilola. Siis miten nautittavaa sanailua vanhalta (kyllä, haluan käyttää tätä sanaa) pariskunnalta. Ukko kiukuttelee (?) no, minun mielestä aika lailla monen ikämiehen ihan normaalia käytöstä, jota sitten vaimo hiukan petailee. Se huumori oli kuitenkin ihan niin parasta! Normanissa näin jotenkin niin oman isäni, joka oli aika lailla fyysisestikin Kukkosen oloinen. 

Kun tytär Chelsea tulee käymään, monien vuosien jälkeen ja tuo miesystävänsä ja tämän pojan, niin tilanne alkaa saada potkua. Koskaan ei ole mistään juuri puhuttu, mutta läppä lentää. Uskoisin, että monille ihan tuttu juttu. Kun sitten Bill Ray'n poika jää kesäksi Kultalammelle, niin aijai... Kalle Kurikkala on todella uskottava ja ihana 15-vuotias Bill Jay Jr. Usein se tarvitsee sen, että hypätään yhden sukupolven yli. Sillä kyllä muistan edelleen, miten isäni kohteli minua ja miten sitten lapsiani. 

Norman ja Bill Ray keskustelevat aika jännästi. Kaksi eri sukupolven miestä juttelevat, mikä on laitonta ja laillista seksiä. Aivan loistavaa settiä. Mikkomarkus Ahtiainen on niin suvereeni vävyehdokas, että pois alta. 

Posteljooni Charlie oli Chelsean ystävä. Osku Haavisto oli hellyyttävä Charlie, joka vaan nauroi kaikelle ja jota Norman pilkkasi, mutta ei se haitannut. Olisi halunut Chelsean, mutta hienoa, kun Chelsea oli Bill Rayn kanssa. 

Miia Maaranen se kuitenkin kirvoitti kyyneleet, kun hän Chelseana yritti saada isäänsä jonkinlaista yhteyttä. Tämä tuli aika lähelle itseänikin ja voisin kuvitella, etten olen ainoa. Jos on jonkun kanssa läheinen, jos se on paljon samanoloinen, niin miten sitä tulee toimeen? Paljon ajatuksia herättää.

Mutta - kannattaa mennä katsomaan, sillä paljon hupia piisaa, sillä miten sitä joka asiasta saakin aina sen huumorin kukan kukoistamaan. Siinä samalla tulee varsinainen asiakin sitten julki. 

Kuvat: Jukka Koskinen

Housut pois

 Kouvolan teatterin syksyn ensimmäinen ensi-ilta oli HOUSUT POIS! Olin ihan onnesta sykkyrällä odottanut tätä, sillä tiesin, että koen jotain tosi mahtavaa. Olen nähnyt aikojen saatossa neljä erilaista versiota tästä tarinasta ja se se kaikki on tehnyt sen, että Housut pois on yksi suosikeistani. Nyt kun se esitettiin Kouvolassa, odotukset olivat ihanasti korkealla. 

Monet ovat nähneet tästä elokuvan The Full Monty, vuodelta 1997 ja tämä brittiläinen elokuva sai neljä Oscar-ehdokkuutta ja voitti sitten yhden musiikista! Minä en ole elokuvaa nähnyt - yllätys!
Alkuperäinen teksti on Terrence McNally'n ja suomennos Mikko Koivusalon. David Yazbek on sen suurenmoisen musiikin takana. Kouvolassa kapellimestarina Iikka Kahri.
Kouvolaan tämän musikaalin on ohjannut Tiina Luhtaniemi. Osku Heiskanen vastaa hienoista koreografioista.
Lavastus on Sanna Halmeen ja se on varsin toimiva. Rosoisuudesta hempeyteen, eri tasoja, joita käytetään näppärästi hyväksi. 

Housut pois-tarina on aina koskettanut minua, sillä siinä on niin monta tärkeää asiaa. Ensisijaisesti esiin nousee työttömyys ja nimenomaan miesten työttömyys. Sitten ystävyys ja rakkaus. Erilaisuus ja miten meitä on niin moninaisia ja miten sitä vaan voisi oppia hyväksymään niin itsensä kuin toisetkin. Sitten vielä se isän ja pojan välinen suhde, mikä minua suorastaan herkisti.

Naiset ovat vahvoja ja pitävät yhtä! Tilanne on ihan iik-hysteerinen, kun on he menevät esitykseen, missä on miesstrippari! Miehillä ei sinne ole asiaa. Tämä lannetta vatkaava komistuksen roolissa on Mikko Hyypiö. Naisten osissa tähteilevät Satu Lemola, Satu Taalikainen, Annina Rubinstein ja Tiina Winter.

Tämä kun selviää naisten työttömille miehille, niin syntyy ajatus! Pääosassa Jerry kokoaa miehet mukaan ja sitten se alkaa! Jerryn osan vetää niin  upeasti Markus Waara! Hänen poikaansa esittää Onni Mannari/Erno Harju.

Jerry ja ystävänsä Dave (Miika Muranen vier.) saavat mukaan vielä neljä muuta miestä ja sitten alkavat harjoitukset. Kuusi tyyppiä, jokainen omalla lailla erilainen, alkavat yrittää ja välillä meinaa usko loppua ja kaikkea sattuu, mutta kyllä se sitten lopussa kiitos seisoo. 
Sami Kosola Harold, näiden miesten entinen esimies, joka ei ole vaimolleen tohtinut kertoa, että on työtön! Panu Poutanen juoksee päin seiniä ja niin hauska. Jarno Hyökyvaara on se vanha, mutta miten osaakin tanssia. Sasu Junkkari, vieraileva tähti lähiseudulta, on mammanpoika Malcom. Aivan uskomattomia roolisuorituksia kaikilta.
Heidän säestäjänään on kaiken kokenut estraaditaiteilija, jonka osan heittää kuin lonkalta Johanna Heimonen. 

Ensimmäinen puoliaika meni niin, että kaiken aikaa toivoi, ettei tulisi väliaikaa, ei vielä... Kun sitten väliajan jälkeen pääsee uudestaan moodiin, toivoo, ettei tämä loppuisi. Housut pois on niin mahtava tarina ja kaiken asian rinnalle siinä läppä lentää, niin että saa ihan huoletta nauraa. Sitten ne biisit ovat niin kauniita ja erilaisia, aina tilanteeseen sopivia. Ja mitkä lauluäänet!

Pidin siis aivan tavattomasti koko esityksestä alusta loppuun asti. Jos jotain miinusta on, niin se, ettei ole käsiohjelmaa. Olen niin käsiohjelmariippuvainen ja jos nyt joku roolinimi on väärin, niin suotakoon se anteeksi, sillä en muista niitä, enkä löytänyt niitä mistään.

Vaan - Syksyn pimeisiin iltoihin suosittelen Housut pois-musikaalia, niin johan tulee hyvä mieli!

Kuvat: TAVATON media

Kuin Raivo Äiti

 Syksy ja Kotkan ensimmäinen ensi-ilta! Lähdimme ajoissa Kouvolasta ja kun saavuimme Kotkaan, tuli hyvä mieli, pitkästä aikaa taas, sillä olihan sitä jo kerennyt ikävä tulla. Meillä oli sellainen kivanoloinen jännityksen tunne, koska Kuin Raivo Äiti oli esitys, mistä vain osasimme odottaa jotain, mutta mitä, niin ei muuta kuin että se on jokin upea teatterikokemus. 

Kuin Raivo Äiti esitetään Naapurinäyttämöllä ja ilman väliaikaa, joten kävimme ravitsemassa itsemme Bar Parvella, missä on aina niin suussa sulavat antimet ja mikä parasta, niin ruokavammaset on huomioitu. 

Loistava käsikirjoitus on Hanna Vahtikarin ja Kotkan ohjauksesta vastaa Samuli Reunanen. Lavastus ja valosuunnittelu on Petteri Pietiäisen. Aivan nerokasta, kun vesikin tuli hanasta!!!

Tässä näytelmässä on sitten vain kaksi näyttelijää! Eeva Hautala ja Juho Markkanen, joista Eeva tekee sen äidin roolin, luonnollisesti. Niin ja hei, minkälaisen roolin, niin olen tässä jo pari päivää sitä makustellut, miettinnyt ja muistellut, niin että se oli ihan hemmetinmoinen suoritus! Se mieleton tempo ja draivi tuo esille niin hyvin sen näyttelijän ammattitaidon, jota ei voi kuin henkeä haukkoen ihailla. 

Eeva Hautala on Sirpa, jolle on tulossa ensimmäinen vauva! Hyvin kuvaavaa, millaista se on, kun perheeseen tulee se kolmas henkilö. Kun lapsia syntyy lisää, niin esikoisen osa on aina se aika lailla erilainen. Kaikki on uutta ja vaikka ihan hirveästi nauratti kaikki kommellukset, niin se, miten Sirpa sitten sanoo, kuinka opettelee vielä, sitä äidiksi tulemista, sitä uutta roolia. 

Juho Markkanen toimittaa perheen isän virkaa, mutta niin, että äitillä on estraadi aika lailla suurimman ajan. Koska esityksessä on musiikkia, niin sen tuottaminen jää näppärästi Markkasen kontolle. Musiikin suunnittelu on Jouni Bäckströmin. Musiikki tuo korostaa hyvin niitä tunteita, mitä käydään läpi. 

Kuin Raivo Härkä on sellainen esitys, mikä monen tulisi nähdä, sillä vaikka se on hauska ja ehkä hivenen karikatyyrinen, niin heittäähän se silmille kaikkea sitä, mistä vaietaan. Kuinka äidit ovat aina hyvi pitkälti olleet hiljaa siitä, miltä tuntuu, kun ei osaa, kun ei jaksa, pinna palaa jne. Silti se ei tarkoita sitä, etteikö lastaan rakastaisi. 

Nykypäivänä on vielä se saamarin some, mikä on armoton ja kuinka valheellinen. miten se antaa väärän kuvan siitä, millainen sinun tulisi olla. Nykyajan äiti on paineita täysi. Kyllä sitä tuli miettineeksi, pääsinkö helpommalla, kun omiani hoidin, heitä, jotka ovat jo aikuisia. Silloin ei ainakaan ollut somea rasitteena. 

Vauvat/lapset olivat nukkeja, joita sitten lenteli sinne sun tänne, aina tilanteen mukaan. Eeva sai venyä moneen, sillä paitsi että hän oli Sirpa, hän oli välillä muutakin. Vaatteitakin sai vaihdella ihan kiitettävästi. 

Nukkumaanmenovariaatiot olivat melkoisia! Aina kun sitä kuvitteli, että ne ovat nyt siinä, niin vielä tulee yksi ja millainen...

Kun esitys päättyy, kaikki on ihan hyvin, näyttämö täynnä kaikenlaista tavaraa, paikat huiskin haiskin, mutta silti, kaikki on ihan hyvin, sellainen hetkellinen harmonia. Niitäkin hetkiä on...

Kuvat: Jukka Koskinen

Diivat studiossa

 Aleksanterin teattteri Helsingin Bulevardilla on komea rakennus, jonka ohi olen mennyt lukemattomat kerrat, mutta nyt pääsin sinne sisälle! Olimme ajoissa paikalla, että sain ihailla upeita seiniä, no, kaikkea muutakin, sillä olihan se kaunista.

Esitys, jota saavuimme katsomaan, oli Diivat studiossa. Hienosti rakennettu esitys, missä oli vanhaa ja uutta aikaa sekoitettu sopivissa suhteissa, niin että loppututulos oli varsin herkulllinen.

Paikalla oli Ida Aalberg (Elina Mustonen) ja Aino Acté (Reetta Ristimäki) sadan vuoden takaa, studiossa, missä Tv-juontaja (Heljä Heikkinen) heitä lempeästi ohjaa siihen, mistä puhutaan. Heitä taas ohjaa studio-ohjaaja ja pianisti (Anu Silvasti). Vaan ihan koko paketin on ohjannut Lija Ficher.

Pääosin käsikirjoituksen on tehnyt Anna Kortelainen. Biisejä esityksessä on 12 ja kun eivät olleet ollenkaan tuttuja, niin niiden säveltäjät ovat Marko Puro ja Olli Kortekangas, sanoitukset Axa Sorjasen. Pari laulua oli kyllä jostain oopperasta, mutta enhän minä tunnistanut...

Ensimmäinen puoliaika meni niin, että valmistauduttiin suoraan studioesitykseen. Kaksi diivaa, joiden elämästä haettiin kaikkea sitä, mikä voisi nykyajan ihmistä kiinnostaa, eritoten sitä diivamaisuutta. Naisen elämää, millaista se oli silloin, mistä joutui luopumaan ja millaista oli luoda uraa. 

Molempien, sekä Ainon, että Idan tunnetuista esityksistä, eritoten Ida Aalbergin Nooran osasta Ibsenin Nukkekodissa. Aalberg leimautui niin Nooraan osaan, että ihmiset luulivat hänen olevan samanlainen. Ihan niin kuin nykyäänkin on kuullut näyttelijöiden kertovan, miten rooliin voi leimautua. 

Toisella puoliajalla ollaankin sitten studiossa ja suorassa lähetyksessä! 
Taustalla on kaiken aikaa kuvia Idasta ja Ainosta ja kuvat ovat vahvasti mukana esityksessä. Niitä katsellaan, ruoditaaan ilmeitä ja vaatetusta, kuvausajankohtaa jne. 

Mainoskatkon aikana studio-ohjaaja antaa komennuksen, että nyt jotain säpinää, sillä katsojaluvut laskeee. No, draamaa tulee ja olihan sen jännää.

Tv-juontaja samalla kipuilee oman elämänsä kanssa, joten saadaans siitäkin aineksia.

Diivat studiossa oli erittäin viihdyttävä esitys, joka oli rakennettu kasaan todella kivalla tyylillä! Jokaisen rooli omanlaisensa ja taidolla esitetty.

Kuvat: Nils Krogell

Miikkulan suuri päivä

 Tänäkin vuonna me suunnattiin Pyhtään harrastajateatterin antia katsastamaan ja olihan se jälleen niin kaikin puolin kannattava reissu. Nyt me nähtiin Markku Pölösen Miikkulan suuri päivä ja Pyhtäälle sen on ohjannut Henni Kiri. Pyhtää on aina se kesän viimeinen kesäteatteri ja se paikka, jonne ei tarvitse varautua säiden puolesta, sillä esitys on sisätiloissa, Purolan Svedebossa. 
Vastaanotto on aina niin lämmin ja ystävällinen, niin että tuntee itsensä heti tervetulleeksi. 

Miikkula on kylä jossain siellä Joensuun kupeessa, pieni ja kuolemassa, jos kauppaan ei saada uutta kauppiasta. Kylän ihmiset ovat kyllä niin hauskaa sakkia, että heti tulee sellainen olo, että voisi muuttaa Miikkulaan (no ei ihan, mutta melkein). Kylän taksisuhari on Keijo, sellainen moottoriturpa, joka ei saa mitään asiaa sanotuksi lyhyesti, vaan alkaa aina kiertän kaartaen selvittää. Jyrki Lommi suhailee osassaan varsin hyvin. Meinaa vaan Keijon elämä käydä surkiaksi, kun elämä koettelee. 

Kylässä on kuollut lääkäri Roseniuksen rouva ja hänelle sitten muistotilaisuutta pitäisi värkätä, samoin kun uudelle kauppiaspariskunnalle tervetuliaisjuhlaa. Koko kylän väki osallistuu niin riemumielin touhuun ja siinä sivussa sitten paljastuu yhtä sun toista. Roseniuksen fiilikset eivät ole korkealla, vaikka uusi rouvakin olisi jo ottamista vaille. Marko Paukkunen on niin sureva lääkäri, että pois alta ja kun hän alkaa laulaa, niin jopas vain ihan tuntuu selkäytimessä asti. Opettaja Kirsti koettaa parhaansa mukaan lohdutella ja Heidi Paukkunen saa roolissaan kipittää tohtorin perään tämän tästä. 

Kun kauppiaspariskunta sitten Keravalta (!) saapuu, niin johan alkaa ilotulitus, sillä Arja avaa heti sanaisen arkkunsa ja silloin on kaikilla muilla suu visusti supussa. Loviisa Luoma on aivan ihana Arja! Ihan solkenaan suoltaa sellaista settiä ja miten lauloi!!! Harri Koponen on mukavasti se avovaimoaan rakastava ja myötäilevä. Jesse Snygg istuu osaansa kuin hansikas. 

Miikkulan baarin emäntä Maikki on reipas ja topakka, kylän sydän. Irene Sipari-Vilhunen viehättää eritoten upealla lauluäänellään. Lammasfarmari Puhakka se käy tarinoimassa omia juttujaan, joissa ei ole päätä, ei häntää, mutta niinhän se aina on, että jos on hyvä tarina, niin ei haittaa, onko se totta. Jouni Tani on oikein sopiva Puhakka ja miten sitä joka kerran yllättyy hänenkin laulutaidostaan!!!

Tässä näytelmässä paitsi, että oli erittäin hauska tarina, niin kuulimme 13 laulua, joita säesti taitava Tanssiorkesteri Karambo! 
Iina Tani - Kapellimestari, koskettimet
Aada Tani - Sello
Sirpa Salorinne - Alttoviulu
Antti Järvinen - Kitara
Sauli Paukkonen - Basso, äänentoisto, äänitehosteet

Miikkulan kylässä oli sellainen porukka, aina Isä Anttoa myöten, joka vetäs Hectorin biisin siihen malliin, että se soi korvissa sitten koko väliajan. Jarmo Marttila oli vakuuttava. 
Vielä mainitsen Jaskan, joka laitosasentajana hääräili ja jonka osan Marjo Viherlaakso hoiti just niin kuin laitosasentajan kuuluukin. Vappua ei sovi unohtaa, sillä hän se oli se kylän tietotoimisto, joka vaan aina "tiesi" kaiken. Vappu oli vielä Jaskan äiti. Gina Drockila-Kosonen osasi aina olla paikalla. Koko kylä oli kaiken aikaa mukana hoitamassa kaikkea ja kaikkien asioita ja hyvässä hengessä. Varmaan samanoloisessa hengessä on Pyhtään Harrastajateatteri saanut tämänkin esityksen aikaiseksi. Kiitos kaikille "kyläläisille" ja kyläläisille!!!

Meidän sakki tykkäsi! Riitti kotimatkalle rupateltavaa, vaikka yksi meistä tulikin Haminasta ja me muut Kouvolasta! Ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen keikka. 

Kuvat: Tommy Larvi

Onnenvirta

 Enpä olisi uskonut, että löydän itseni oopperasta, mutta näin pääsi käymään. Miksi, niin huomasin, että nyt esitetään historiallista oopperaa paikallisin voimin ja jonka tapahtumat sijoittuvat Kymenlaaksoon. Koko paketin "äiti" on Eini Annukka Perälä, joka on Onnenvirran libretisti ja ohjaaja ja vieläpä hänellä on roolisuorituskin. Onnenvirran sävellys on niin kaunis ja koskettava ja sen on loihtinut  Auri-Helena Nikkinen. Kapellimestarina toimii Heidi Hämäläinen. Orkesterissa oli, jos oikein laskin, 10 lahjakasta soittajaa ja ensi-illassa pianon takana oli Esa Ylönen!

Tässä tarinassa onni virtaa eri aikoina. 2000-luvun onnelliset ovat Aada ja Jere. Matilda Nikkinen ja Matti Skyttä upeine äänineen ovat viehättävä pari.  He virittelevät suhdettaan samalla, kun nostavat tapahtumia historiasta.

Vuosi 1918 on esillä niin Kuusaalla kuin Kotkassakin. Sen vuoden tapahtumat nousevat jälleen kerran esiin, monin eri tavoin ja eri näkökulmista. 

Marika Hölttä ja Janne Erkkilä ottavat haltuun Märta ja Gustav Björkenheimin osat. Siinä missä Gustav tuskailee osaansa, Märta uskoo parempaan huomiseen. 

Joukkokohtauksia on sopivasti ja yksi niistä oli se, kun tehtaalaiset toivat Göstan tietoon haluamiaan asioita. Vaikka hän tuli heitä vastaan, se ei vaan auttanut. Kohtausten toteutus on aivan mahtavaa. Kuva on aina taustalla ja sitten lavastus on minimaalista ja vaihtuu nopeilla vaihdoilla. 

Kotkassa pariskuntana on Hilda ja Anton Anttila. Tässä ohjaaja/libretisti Eini Annukka Perälä on Hildan roolissa, kun taas Antonin osassa on Jussi Vänttinen. Punaiset haluavat Antonin Hallan sahan johtajaksi tai muuten... Sami Leino on useammassakin osassa, kuten muutama muukin. 

Hieno yllätys oli se, kun lapset olivat mukana ja kaksi heistä lauloi! Sitä oli ihan täpinöissää, että miten somaa!!! Lapset aina jotenkin herättävät sellaisen söpöystilan.

Koska on kyse oopperasta, niin "repliikit" siis lauletaan ja niin hienosti, että oli ihan hyvä, kun oli se libretto käsissä, että pystyi paremmin seuraamaan. Niin ja sitä seurattavaa piisasi yllin kyllin, sillä kun sitä juuttui vaikkapa katsomaan viuluja, niin eikös vain juuri samaan aikaan tapahtunut jotain siinä vieressä. 

Varsinainen puherepliikki oli lopussa, kun Sakari Viinikainen nousee wanhana miehenä lavalle tai Korian sillalle. Hän tulkitsee osansa nuorempana Gösta Björkenheiminä niin vetävästi, että ihan väkisinkin herkistyin. Siinä kuultiin sellaiset sanat, joita jokainen voi mielessään makustella. 

Loppulaulun jälkeen se oli sitten ohi! Vaan kyllä onnittelin itteäin, että lähin kokemaan tämän elämyksen. Ensi-ilta on nähty ja koettu ja esityksiä on vielä Kuusankoski-talolla neljä ja Kotkan konserttitalolla kolme. 

Kuvat: Eini Annukka Perälä

Rakkaushuolia

 Joka kesäinen Ristiinan reissukin se on aina hoidettava ja nyt siellä oli kesäteatteritarjonnassa Rakkaushuolia! Kari Häkkisen käsikirjoittama ja Ari-Matti Hedmanin dramatisoima näytelmä, jonka Ristiinaan on ohjannut Mimmi Rantala. 

Kun ajeltiin kohteeseen, niin satoi lähes koko matkan ja perillä sitten vedettiin jo sadevermeitä päälle, koska olimme ajoissa, niin pitelimme siinä sadetta sen aikaa, kunnes pääsimme katettuun katsomoon. Siel ei satanu, mut ei satanu näyttämölläkään, vaikka ihan paljaan taivaan alla esittivät. Meille kerrottiinkin, ettei esityksissä koskaan sada ja onhan se uskottava. 
Oli sen moni muukin uskonut, sillä ihmeen runsaasti oli porukkaa saapunut, keskellä viikkoa, viileänä ja kosteana iltana, joten hianoa!

Meille koko käsikirjoitus oli ja jäi hiukan sekavaksi, mutta se, miten se esitettiin, oli sitten sitä parasta antia. Rauno Argillander, joka on Ristiinan nuorisoseuran puheenjohtaja, esitti sitten esitti lääkäri Kai Aroluomaa, jonka kihlattu oli juuri jättänyt. Hän sitten lähtee irtiottomatkalle Rintalan kylään, missä urkenee ihan uudet kuviot. Ääni oli äärimmäisen miellyttävä.

Tohtori Aroluoma jääkin Korkalaisten aittaan lomailemaan ja saa sitten huomata, ettei sillä pariskunnalla lempi oikein leisku.
Tohtori piipahtaa sitten kyläbaarissa ja siellä sitä pitää Lotta Valkama, jonka osiin on sujahtanut Maisa Kakriainen. Lotasta taitaakin sitten kehkeytyä varsinainen juhannusheila. Baarin kantasakki on sitten sellaista melko tuttua kantista ja heti riitaa haastamassa. 

Kyllikki Korkalaisen roolissa Päivi Orava antaa ihan parastaan, ensin kiukkusena ja sitten jo hiukan "saaneen olosena".  Toivo Korkalainen on vähän saamaton, mutta kyllä se siitä sitten piristyy. Hannu Laamanen sitä osaa hoitaa. 

Tarinaa oli koottu kasaan pienistä kohtauksista, jotka eivät ihan saaneet toisiinsa yhteyttä, mutta olivat silti viihdyttäviä. Uusia esittäjia oli nyt entisten joukossa ja yhteistyö oli hyvin nähtävissä. 

Joukkokohtaukset olivat hauskoja ja musiikkivalinnat just sellaisia varsin osuvia. Yritteliäisyyttä oli yllin kyllin, joten sille bonukset!

Harmitonta kesäteatteria!'

Kuvat: Pia Hanski

Nuoren opettajattaren varaventtiili

 Hilja Valtonen ja Nuoren opettajattaren varaventtiili on vanha tarina ja siitä on elokuvakin tehty jo vuonna 1942. Olen ihan pienestä asti rakastanut kotimaisia elokuvia, eritoten niitä vanhoja ja kun olin nähnyt elokuvan, oli aina pakko kaivaa esiin sen kirjoittaja ja vielä lukeakin se tarina. Niin tuli tutuksi mm. Hilja Valtonen. Olin siis aika lailla innoissani, että nyt tähänkin hauskaan näytelmään oli tartuttu Tirvalla ja jos dramatisointi on Pentti Pesän, niin ohjauksesta on vastannut Annukka Waara.

Tirvan kesäteatteri on ihan vertaansa vailla jo senkin takia, että siellä on niin äärimmäisen kauniit maisemat. Koko paikka on yks ihanuus ja sitten jos siellä rannalla saa vain istuksia ja katsella jotain meille esitettyä, niin mitäs siitä muuta osaisi enää toivoa. 

Tirvalle on haalittu näyttelijäkavalkaadiin mahtavan sekalainen sakki kaikenikäisiä harrastajia ja miten se sit meneekin niin, että kaikki ovat roolissaan just eikä melkein. 

Liisa Harju on se tomera, valloittavan ihana ja järkevä opettaja, jonka roolissa on kaksoismiehitys. Ensi-illassa me nähtiin siinä Jenni Aikio. On ihan pakko myöntää, että minulla oli ikävä ennakkoasenne, kuinka politiikkona tunnettu ihminen voi olla pääosassa uskottava... No, se asenne roskiin, sillä olihan aivan mahtava suoritus. Napakka ja niin uskomattoman sujuva. Unohdin hyvin pian Jennin, sillä olin niin Liisa Harjun lumoissa. 
Veronika Laihinen on se toinen Liisa Harju ja väkisinkin tulee mieleen, että pitäisikö ottaa uusintakierros, että näkisi hänenkin tulkinnan Liisana. 

Koko jutun juoni on se, että Liisa Harju lähtee opettajaksi Pohjanmaalle, Latomeren pitäjään ja onhan se nyt savolaiselle melkoinen muutos. Kun siellä sitten kaikki pitäisi mennä niin kuin on mennyt aina, niin Liisa laittaakin hommat heti toimimaan eri tavalla, mutta hyvin . Ennen lähtöä hän saa tietää ja huomata, että hänen opettaja Martti Roine on häneen tykästynyt. Ilja Kaskimaa siis musisoinnin ohella esittää ns. ensirakastajaa. 

Suhde kuitenkin ei saa jostain syystä tulta ja sitten Latomeren tohtori Korpinen ihastuu Liisaan. Raine Kohopää on ihana tohtori, joka saa yleisön sydämet pysähtymään parikin kertaa... Tohtori Korpinen on kylällä kyllä monen muunkin kohde ja no, jutut lähtee kiertoon!

Katsottiin esitystä, mikä on kirjoitettu 100 vuotta sitten, mutta miten siinä tulee asioita esiin, jotka ovat edelleen tätä päivää! Koulun johtajapariskunta Herra ja Rouva Iippo kuvastivat hyvin sitä, että kuinka kaikki tehdään niin kuin on joskus sovittu. Kai Laihinen ja Katri Torro olivat varsin hauska pariskunta. Liisa Harju sitten laittaa niitä kapuloita rattaisiin heillekin. 
Kyläläiset puhuvat ja niin, sitä tehdään edelleen, aina kun joku on nähty jonkun kanssa jossain, se on jo jossain tiedossa. 

Liisalla on sitten opettajatovereita, kuten Oskari ja Rauha. Mukautuvaisia, mutta Liisa tuo heidänkin eloon pientä säpinää. Rauhan roolissa Anni Siekkeli loistaa upealla lauluäänellään. Oskarina Jere Saukkonen on ihan onnen omiaan. 

Porukkaa on, mutta parasta on kuitenkin näytelmän lapset! He vaan niin ottavat estraadin heti haltuun!

Aivan ihanaa seurata, miten he siellä ovat rooleissaan, kuinka isommat ohjaavat pienempiään ja miten koko homma toimii. Liikuttavan ihanaa ja se ajatus, että sieltä se polvi paranee. Niin ja hei, saavat paljon anteeksi, kuten yleensä harrastajateattereissa, kukaan ei ole moksiskaan, jos joku juttu ei toimi, kuten vaikkapa ovi, sillä sitä on ihan innoissaan, kuinka se ratkaistaan!

Mie ja miun seurue, tykättii kovasti ja kyl kannattaa viedä itsensä viihteelle ja ottaa suunnaksi Tirva!

Kuvat: Juho Vainonen

Ari Wahlsten ja Kit Karisma

 

 Ari Wahlsten on kirjoittanut jo 10. Kit Karisma-dekkaria! Uusin on Häikäilemättömät, joka noudattaa sitä vankkaa ja jännittävää sarjaa ja on ihan pakko lukea!
Oli pakko kysyä Arilta muutama kysymys suhteesta Kit Karismaan ja näin hän kertoi:

 

 

1. Ari Wahlsten ja Kit Karisma - kuinka tapasitte? Mistä se kaikki alkoi?

 

Puhemiehenä toimi silloinen kustantajani Mikko Aarne, joka kehotti minua kirjoittamaan dekkarin, koska jonkin omituisen etiäisen saaneena hän uskoi minun pystyvän siihen. Sitten piti vain ottaa selvää, minkälainen tyyppi tuleva työparini oli luonteeltaan. Totesin Kit Karisman karskiksi mutta suoraselkäiseksi kaveriksi, jolla oli yllättävän chandlerilainen suhtautuminen maailmaan - ja pidin siitä.

2. Miksi teit Kit Karismasta tummaihoisen? 

 

Kovaksikeitetyn dekkarin juuret ovat Yhdysvalloissa, ja sitä kunnioittaakseni tein päähenkilöstäni puoliksi amerikkalaisen. Ja koska iso osa amerikkalaisista on perimältään tummaihoisia, miksei myös Kit Karisma? Äitinsä puolelta hän on kylläkin vankkaa suomalaista sukujuurta.

 

3. Luomasi yksityisetsivä on varsin mielenkiintoinen, älykäs ja hauska tyyppi. Kuinka paljon hänessä on itseäsi?

 

En kyllä ole käyttänyt itseäni mittapuuna vähäisimmässäkään määrin. Onneksi. Olisin nimittäin hitonmoisessa lirissä, jos joutuisin kulkemaan Kit Karisman nahoissa niissä ympyröissä, joissa hän tapaa ammattiaan harjoittaa.

 

Kuva: Ari Wahlsten

 

4. Miten ja mistä poimit juonet jokaiseen Kit Karisma-tarinaan, jotka kuitenkin kaikki ovat itsenäisesti luettavissa?

 

Todennäköisesti sitä lukee lehtiä ja kahlailee muutenkin uutisvirrassa sen kummempia juonikuvioita juuri sillä hetkellä miettimättä. Sitten aihe putkahtaa osin jalostettuna esiin jossain ihan arkisessa tilanteessa, kuten vaikka pesutuvassa, ja silloin se pitää kirjata ylös.

 

5. Kit Karisma-dekkarisarja on jo edennyt osaan 10. Kun aloitit, oliko silloin mielessä sarja, joka jatkuu....

 

Silloin oli mielessäni vain se yksi ainoa kirja. Sen jälkeen oli tavoitteena trilogia, ja nyt en ole varma mistään.

 

Kiitos haastattelusta ja kiitos kirjoista!!! 

Ari Wahlsten: Häikäilemättömät

 Jos joku kirjailija saa minut pauloihinsa, niin olen aika lailla kirjailijauskollinen. Ha-haa ja en varmasti ole ainoa lajissani, sillä onhan se vissi totuus, että kun löytää kirjailijan, jonka tuotokset miellyttää, niin silloinhan se on "peli menetetty", kaikki pitää saada. 

Minä tutustuin kirjailija Ari Wahlsteniin mm. kirjassa Kosteiden mestojen balladi ja se oli sitä luokkaa, että tunsin heti tykästyväni. Tyyli ja huumori napsahti heti.  Kun Ari Wahlsten sitten alkoi vaikuttamaan jännityskirjallisuuden puolella loihtimalla esiin yksityisetsivä Kit Karisman, olin ihan myyty. 

Kit Karisma on juuri se yksityisetsivä, jonka palkkaisin, jos olisi aihetta ja varaa. Ihan mieletön tyyppi, joka joutuu mitä kiperimpiin tilanteisiin ja juuri nyt tuleekin mieleen näyttelijä Eddie Murphy. Pahat paikat, niin että jännittää ihan täpöllä, mutta sitten lentääkin joku ihan mieletön läppä.

Ari Wahlsten on päässyt jo "kymppikerhoon", sillä Häikäilemättömät on koko sarjan 10. osa. Uskomatonta, mutta Kit Karisma on edelleen hengissä ja porskuttaa hommissaan. Ihan vitsin siisti tyyppi. Wahlsten osaa taidon kirjoittaa ja ujuttaa sen huumorin sinne joukkoon niin, ettei sitä edes ensin huomaa, vasta kun alkaa nauru kuplia kurkusta, niin se on perillä.

Kuva: Docendo

Häikäilemttömät on tarina siitä, kun Kit Karisma palkataan tutkimaan aviorikosta. No, eikös se ole se perinteisin juttu, mihin saa toimeksiannon. Vaan nytpä tarina poikii sitten ihan vaan pikkasen muutakin maustetta koko aviorikokselle. Tulee yllättäen mukaan jännä yritys, joka tuottaa drooneja viihde- mutta myös sotilaskäyttöön. Meinasin pudota välillä kyydistä, kun sitä on kaikin muodoin yrittänyt olla kiinnostumatta koko droonitouhusta, mutta toisin kävi. 
Scandic Drones on mukana touhussa hyvin vahvasti ja kun sieltä sitten paljastuu yhtä sun toista, niin onhan siinä setvimistä.

Kit Karisma joutuu jälleen, hänelle ominaiseen tapaan, tilanteisiin, missä vaan tulee jostain kumman syystä ruumiita. En yleensä pidä siitä, kun ruumiita alkaa tulla, mutta jollain on tyyli tuoda ne esille siihen malliin, ettei niin pahasti harmita. 

Pidän tavattomasti kirjassa käydystä sanailusta. Se vaaan on jotenkin niin "elokuvamaista", että kun sitä lukee, lähes näkee, kuka ne replat lausuu ja millä äänensävyllä. Kun mainitsin elokuvamaisuuden ja jo aiemmin Eddie Murphyn, niin Suomessa tämän Kit Karisman osan voisi vetänä Chike Ohanwe.

Häikäilemättömät on häikäilemätön tarina. Se ottaa lukijasta niskalenkin eikä päästä ennen kuin koko setti on käyty läpi. Sitten voi pyyhkiä pölyt hihoista, kohentaa kaulusta ja jatkaa matkaa, pysähtyä ja miettiä, milloin tulee seuraava osa.