Lätkässä

Kuusankosken teatterissa oli LÄTKÄSSÄ-näytelmä. Sinne heti tai no ei ihan suorilta, sillä kun menee Kuusaalle, voi yhdistää kaikkea muutakin. Menimme siis Kuusankoskitaloon ja heti alkuun taidenäyttelyyn!

Valoa  - sitä siellä oli Kouta Kouvolan taiteilijaseuran johdosta. Aivan ihana näyttely, missä viihtyi, koska siellä oli niin monta ja niin erilaista teosta. Jokaiseen makuun ihan varmasti. Parasta oli se, että siellä voi suorastaan leikkiä Ville Viinikaisen teos, mikä sen nimi nyt olikaan, mutta 80 päätä siinä oli. Tunnettuja kulttuuripersoonia jo entisiä, koska elossa heistä ei ollut ketään. Jokaisen pää oli maalattu upeasti tunnistettavaksi. Koska kaikkia, en minä ainakaan, kyennyt tunnistamaan, niin oli hienoa, kun oli kaveri mukana, joka seisoi toisella puolella ja antoi vinkkejä.
Kaikkea muutakin ihanaa ja kaunista, puhuttelevaa ja koskettavaa siellä oli!

Kuva: Pirkko Porkka

Kun oli näyttely kierretty, niin sitten ylös ja teatteriin. LÄTKÄSSÄ oli ihana nuorten näytelmä, missä valtaosa näyttelijöistä oli nuoria ja lapsia. Erittäin raikasta.
Elias haluaa pelata lätkää, mutta se ei ole niin vain toteuttavissa, koska ilmeisesti äiti on yksinhuoltaja ja isällä menee bisnekset miten sattuu. Elias käy katsomassa kaikki KooKoo:n matsit ja tuntee hyvin jäänhuoltaja Virtasen, ja haluaa päästä ajamaan sitä konetta.
Eliasta kiusataan, mutta hätiin tulee Sara, josta tulee Eliaksen ystävä, jolla on myös omat huolensa.

Kuva: Kuusankosken teatterin nettisivut

Kaiken kaikkiaan näytelmä oli hyvätempoinen ja kaikki joukkokohtaukset olivat todella kivoja. Eniten mieleen jäi varmasti lavan pienin esiintyjä, sillä hän vaan veti roolinsa niin tavattoman luontevasti. Häntä oikein odotti lavalle. Silti, nostan hattua koko ryhmälle, sillä tämän pelin te voititte!

Suosittelen, menkää kaikki katsomaan sekä Lätkässä että Valoa!

Vuonna 85

Koska olin käynyt Tampereella katsomassa musikaalin Vuonna 85, pariin otteeseen, niin oli suorastaan pakko nähdä myös elokuva.
Viimeisen lomapäivän kunniaksi auton nokka kohti Kuusaata ja Studio123, popparit kainalossa hyvään asentoon ja sitten se alkoi...

Olin koittanut olla etukäteen kuulematta mitään ennakkojuttuja, jotka lähes poikkeuksesetta ovat aina kaikkea kaikkea muuta kuin mairittelevia. Nythän oli siis kyse elokuvasta, joka ei millään muotoa voi olla samanlainen kuin musiikaali, teatterissa esitettävä live-esitys ja tuskin se oli tarkoituskaan.
Elokuvaversio myötäili samaa tarinaa, mutta uudelleen käsikirjoitettuna. Siinä oli samoja ja erilaisia kohtia ja se teki siitä piristävän ja jotenkin uudenlaisen.

Vuonna 85 on rakkaustarina! Sen voi nyt mennä katsomaan kuka tahansa, eivätkä vain ne, jotka haluavat fiilistellä kasariajoilla. Se oli tyypillinen musiikkielokuva, minkä juoni on hassu, simppeli ja vailla mitään todellisuuspohjaa, mutta se ei haittaa. Elokuvassa oli mahtavia kohtauksia. Musiikki soi niin kuin kuuluikin, manserockin tyyliin.

Eppu Normaalin musiikkihan oli se ihan paras ja se kun soi, oli hauskaa katella Martti Syrjää leffan yhtenä näyttelijänä, hölmönä portsarina, joka ei saa rubikin kuutiota kasattua(en kyllä minäkään). Siitä hermostuneena rikkoo koko kuution ja poikani kuiskasi siinä kohtaa: Ihan ku sie!

Reino Nordin Tommina ja Malla Malmivaara Karoliinana olivat erittäin hyvä pari. Elokuvan loppu oli yllättävä, koska se oli erilainen kuin musikaalissa. Muistaakseni....

Kyllä minä suosittelen tätä elokuvaa! Se on reipas, siinä on ihanaa musiikkia, mitä tulee edelleen radiosta joka päivä, siinä on hyvät näyttelijät ja siitä tulee niiiin hyvä mieli!

Kaappari

Kino 123 ja siellä se Kaappari oli! Popparit messiin ja sinne.

Kaappari kertoo liikemies Aarno Lamminpartaasta, joka vuonna 1978 kaappasi lentokoneen. Sinänsä karmeat ainekset, mutta elokuvassa ei revitelty pakokauhulla ja paniikilla vaan aina paikka paikoin se oli huumorilla siivitetty.

Voi olla, että en olisi edes pitänyt koko elokuvasta, jos se olisi ollut sellainen ns. katastrofielokuva. Nyt pienet huvittavuudet toivat elokuvaan sellaista mukavaa kevennystä. Niitä ei tarvinut edes hirveästi hakea, sillä jos elokuva kertoo vuoden 1978 tapahtumista, niin nykyaikana tarkasteltuna ne ovat huvittavia. Kun bussi sökähtää keskelle ei mitään, niin oli lähettävä soittamaan taksia. löydettävä se lähin puhelin ensin.

Elokuva marssittaa esiin kaartin tuttuja näyttelijöitä. Kaapparina on Kari "Hissu" Hietalahti, joka vetää osansa ihan kiitettävästi, poukkoilevana Lamminpartaana, joka on välillä niin partaalla, että huh-hei. Kaiken aikaa miettii, ettei se kuole, kun oikeakin Lamminparras elää vielä.

Koneen kapteenina on Aake Kalliala ja perämiehenä Jussi Vatanen, jotka minusta olivat juuri kivan leppoisia. Lentoemäntinä oli mm. Merja Larivaara, Maija Junno ja Elina Keinonen. Vetivät reippaasti kamalan kaappausdraaman.

Elokuva on juuri siksi hyvä, että se sopii koko perheelle. Se saa hiukan kauhistuttaa, mutta onneksi ei kaiken aikaa, sillä välillä saa pikkasen tirskahtaa nauruun.

Hämärästi muistan sen tapahtuneen silloin syksyllä -78, mutta olin opiskelemassa ja oli ihan muut asiat mielessä.

Haukkumisista huolimatta, minusta ja myös 13v pojastani tämä elokuva oli ihan katsomisen arvoinen!

Amadeus

Kouvolan Teatteri ja Amadeus!
Otin poikani mukaan, kun menimme katsomaan Amadeusta. Olimme antaneet itsellemme kertoa, kuinka huonosta näytelmästä on kyse, niin että se poistuu ohjelmistosta ja siksi oli kiire päästä se näkemään.

Amadeus oli todella näkemisen arvoinen, varsinainen kokemus! Oli ihan uskomatonta, millainen lahjakkuus hän oli, aikansa nero. Se, miten se otettin vastaan, oli pöyristyttävää. Salierin kateus oli uskomatonta. Kaikki se tuotiin niin upeasti esille, että se kosketti, jätti miettimään.
Herkkä taiteilija, Amadeus(Tatu Mönttinen) oli niin oman alansa sankari, joka ei saanut ansaitsemaansa arvostusta. Jos hänelle olisi silloin kerrottu, kuinka hänen elämäänsä esitetään näytelmänä 2000-luvulla, tuskin olisi uskonut. Se oli niin koskettavaa, että melkein liikuttui, kun Amadeus hiipui pois...

Salierista oli se nuori(Jose Viitala) ja "tämän päivän" Salieri(Sirkka Seittu).

Kuva: Marja Seppälä

Salierin kateus ja juonittelu oli karmaisevaa. Kuinka hän luikerteli Amadeuksen elämään ja pikku hiljaa tuhosi hänet. Miten voi ihminen olla toiselle niin paha. Miten kateus voi tehdä ihmisestä niin tavattoman ilkeän. Se oli kyllä ihan loistavasti tuotu esiin.

Amadeuksen vaimo Constanze(Elina Yli-Suvanto) oli juuri se oikea! Heidän välinsä olivat hulvattomat, mutta toivat hyvin esiin sen muiden teenäisen pönötyksen ja sen, kuinka muut paheksuivat kaikkea, mikä näytti tai kuullosti ihan oikealta, hassun hauskalta todellisuudelta.

Lavastus ja puvustus olivat ilo silmälle. Mietin kaiken aikaa, miten mieletön metrimäärä oli mahtanut mennä kankaita. Kaikki puvut olivat niin kauniita ja yksityiskohtaisia, persoonallisia. Valot loivat tunnelmaa ja korostivat tunteita...

Jotenkin minulle jäi mieleen, että Amadeuksessa ja Aleksis Kivessä oli jotain samaa. Miksi ihminen ei voi saada ansaittua kunniaansa elinaikana?

- Ei ollenkaan paskempi näytelmä, tuumasi poikani, 13v, kun kävelimme kotiin!

Juoppohullun päiväkirja

Joulukuun alussa minua lykästi ja pääsin katsomaan Juoppohullun päiväkirja-leffan ennakkoon Kino123:ssa. Minuun elokuva teki sellaisen vaikutuksen, että kävinpä katsomassa sen uudestaan Savonlinnassa. Niin, ja kaikkihan tietävät että Juoppohullun päiväkirja on Juha Vuorisen päästä (ja sielusta).

Yhtään arvostelua en lukenut, kuten en yleensäkään, onneksi. En nimittäin ollenkaan ymmärrä, miksi arvostelut ovat lähes poikkeuksetta teilaavia???

Miksi tykkäsin Juoppuhullun Päiväkirjasta oli se, että se ei todellakaan ihannoinut ryyppäämistä, niin kuin moni voi erheellisesti olettaa. Se ei kerro ollenkaan siitä, kuinka joskus otetaan känni ja saadaan siitä pikkudarra. Se menee sinne syvälle, missä alkoholista tulee se hallitseva elementti, niin että mikään muu ei ole enään mitään. Miten ihmisestä tulee ihan eläin, kun se vaan juo aivonsa pihalle. Alkoholi hallitsee ihmistä ja silloin ollaan todella liemessä.

Jos sen näkeminen tuntuu vastenmieliseltä, se on hyvä. Uskoisin, että se on tarkoituskin. Nimenomaan se, ettei leffan jälkeen tee mieli lähteä vetämään nakit silmille. Elokuva ei kuitenkaan saarnaa ja sen tragikoomisuus on minusta erittäin onnistunutta.

Näyttelijävalinnat ovat huikeita. Varsinaisia staroja ovat vain Joonas Saartamo Juha Berginä ja Krista Kosonen Tiinana. Ohjaaja Lauri Maijalan vanhemmat vilahtavat pikkurooleissa. Joonas Saartamo tekee raskaan roolin, sillä tuskin se oli mitään hupia, esittää jumalaista darraa ja niin kännissä olevaa, että näkee mitä sattuu. Miksi Krista Kososella oli niin kamalat hampaat? Voi jessus, Tiina oli entinen juoppo! Olisi se ollut varsin uskottava, jos olisi ollut roolissaan Krista Kososen näköinen...
Kristian ja Mikael olivat ihanan kamalia. Juuri niinkuin olettaa saattoikin. Eli, kaiken kaikkiaan mahtavat näyttelijäsuoritukset. Sitäpaitsi, Kristiania esittävällä Santtu Karvosella oli kauniin siniset silmät ja Mikaelin roolista suoriutuneella Johannes Holopaisella upea ääni.

Jos elokuva ei auennut ekalla kerralla, kannattaa ottaa revanssi. Sillä, vaikka minua nauratti välillä, niin kyllä tämä leffa meni syvälle ja puhutteli, enkä varmasti ole ainoa. Tiedän monia, jotka tietävät, mistä tässä elokuvassa ihan oikeasti oli kysymys.

Pelko ja Rakkaus

Taas tuli käytyä...no ei se ollut kuin toinen kerta tänä syksynä. Ens mie kävin Lappeenrannassa ja nyt viimeeksi viel Lahdessa. Ovat sillai mukavan ajomatkan päässä, nämä paikat, niin jaksaa YÖn perään lähteä.
Tämänvuotinen kiertue on ollut Pelko ja Rakkaus. 

Lappeenrannassa en ihan päässyt kärryille uusista biiseistä, mutta toisella kerralla alkoi jo maistua tutummalle, etenkin Syyt syntyjen oli varsin vetävä(tuttu Syksyn Sävelestä).

Molemmilla kerroilla Juki veti neljä biisiä! Wuh! Aikamoista hellimistä, jota jo siellä Lahdessa osasin odottaa. Melkonen veto antaa Jukin laulaa niin ja pari ei-Yön biisiäkin, kuten Kasevan Tyhjää ja Neon2:n Ei yksinäinen unta saa. Parin biisin aikana Juki luovuttaa bassonsa Latomaalle ja vain laulaa... Nam! Kauneinta päällä maan-biisi on kauneinta päällä maan!

Lahdessa keikka alkoi klo 19:00 ja loppui pikkasen ennen kymmentä, että oikein hyvän annoksen sain!
Siihen kimaraan saatiin sitten kuulla Ollin esittämä joululaulu, mikä tulee vasta vuoden päästä julkaistavalle joululevylle(hidasta), no onpahan siis tiedossa jo jotain ensi joulustakin!

Sali oli täynnä ja meni oli aika lailla lämmin, huolimatta siitä, että oli istumatilaisuus(olisi mieli vähän tehnyt nousta ja ...)

Läskisoosista loppusointuihin

- lauluja ja tarinaa Lavista. Totta ja tarua Veikosta ja Sylvistä.

Niin, tuli taas se hetki, kun oli vaan pakko päästä teatteriin! Paikka oli Anjalankosken teatteri Mylsässä. Siellä esitettiin Lavia, Veikko Lavia. Loistavaa!

Esitys pyörähti heti käyntiin ja elävä orkka tahditti niin hyvin, että heti alkoi jalka vippasemaan. Vanhat tutut rallit tulivat niin lähelle. Välillä orkan pojista noustiin esittämään pientä rooliakin.

Oli vanha Veikko(Antero Raanoja) ja Sylvi(Jaana Kurittu) ja sitten oli se nuorempi Veikko ja Sylvi. Jotenkin viehätyin siitä nuoresta parista. Nuori Veikko(Anton Pilli) vaan oli tosi hyvä, lauloikin ihan kiitettävästi, niin että vaikutti ihan Vepalta. Nuori Sylvi(Minna Sipinen) kun alkoi laulaa, niin ihan väkisin nous vedet silmiin. Jotenkin se vaan osu johonkin herkkään kohtaan.

Biisit olivat mahtavia, mutta ihan ylitse muiden nousi Serenadi hetekalle. Koko porukka sitä rallia rallatti ja koreografia oli huikea. Mie niin tykkäsin, samalla kun muistin, miten "kiva" sänky oli heteka. (kotimatkalla kerroin siitä pojalleni, joka ei ole tuttavuutta hetekan kanssa tehnyt)

Antti Lillman esitti Veikon ystävää ja sotilasta, mutta myös Juicea ja heti niin uskottavasti, että Marilyn upposi kuin veitsi .... Juicekin olisi ollut ihan muroina.

Aika riensi ihan liian nopeasti ja olisihan siitä kauemminkin nauttinut. Ihan oikeesti, tämä näytelmä oli kiva. Miulla meinaan oli pian 13v poikani mukana ja yhtään ei kakistellut. Myö sit lovetettiin Lavia!

Kuvat: Mikko Hovi