Kääk! Sängyssäni on varas!

Vietin sitten teatteri-illan hyvässä seurassa, koska sain poikani(11v) mukaan teatteriin. Kouvolan teatterissa saimme katsella kunnon farssia, kaikkine juoksuineen ja ovista menoineen ja tuloineen. Kun kaikkea alkaa tapahtumaan, niin siitä syntyy sellainen ketjureaktio että joutuu miettimään, mihin se oikein päätyykään. Heti aluksi poikani kiinnitti huomiota lavastukseen, huomauttaen, että - Äitin taulu on päässyt mukaan. Tyttö ja helmikorvakoru, oli kiva lavaste.

Farssin seuraamisessa jännittää aina se, että kaikki pysyvät mukana. Yksikin myöhästyminen, niin kuinkas se sitten menisi... Kun on vanha aviopari ja heillä rakastajat, niin siinä sitä sittenkin onkin soppa keitettävänä. Kun sekaan heitetään mausteeksi pari ulkopuolista, niin bon apetit.

Kaikki näyttelijät olivat niin loistavia. On vaikeaa nostaa ketään ylitse muiden. Sami Kosola sai väliaplodit, kun paukutti replansa vaan niin tykittämällä, että ihan hengästyi pelkästään kuulemalla.

Kyllä sitä farsseja aina välillä katsoo, vaikka ei ne isommin ajattelemaan herätä, mutta se ei olekkaan se tarkoitus. Kääk! Sängyssäni on varas! jatkuu syksyllä ja suosittelen kyllä lämpimästi sen näkemistä.

Mitä? onni on

Kevään viimeinen onni on näytelmä Mikä?teatterissa ja se on Mitä? onni on. Käsikirjoituksen on värkännyt Timo Lehmusmetsä ja ohjauksen hoiteli Jyrki Kleimola.

Näytelmässä onnesta kisailee kolme näyttelijää. Hyvin silti riittää näyttämölle toimintaa ihan koko ajaksi.

Jouko(Ari Kelin) on yksin ja ihan masiksessa. Ainoa lohtu tuntuu irtoavan siitä kun aikoo päättää päivänsä. Niin yksinäisenä menee hautaustoimistoon valmistelemaan omia hautajaisiaan.

Harriet(Maija Raikamo) on hautaustoimiston omistaja, yksinäinen nainen, joka kaipaa rinnalleen kumppania. Reipasotteinen nainen valloittaa Joukon tuossa tuokiossa.

 Kuva: Matti Järventausta

Kolmantena häärää terapeutti ja adoptioneuvoja(Kalevi Järvinen), joka on näyttämöllä kaiken aikaa. Taustalla seuraa ja välillä on näytelmään sopivassa roolissa.

Juoni menee eteenpäin kuin pikajuna, mutta on paljon enemmän yllättävämpi. Yllätystä seuraa toinen ja mikään ei ole enää niin kuin alussa näytti.

Kiviä taskussa

Tänä iltana istuin iltaa Kotkan Kairossa varsin hyvässä seurassa. Irlantilaisen näytelmäkirjailija Marie Jonesin komedia KIVIÄ TASKUSSA, marssitti joukon miehiä ja pari naistakin estraadille. Kaiken kaikkiaan 15 roolia, mutta vain kaksi näyttelijää - kyllä, vain 2 näyttelijää.

 

Kuva:Vesa Hovi

Janne Ravi ja Henry Holopainen urakoivat koko illan ihan kahdestaan, mutta silti suuri joukko tuli yleisölle tutuksi. Jake ja Charlie pestautuivat kotikylässään teikeillä olevaan elokuvaan avustajiksi. Samalla koko yleisöstä tuli myös avustajia. Osallistuvaa... Näytelmän ovat tehneet tutuksi jo aiemmin Martti Suosalo ja Mika Nuojua, mutta Ravi & Holopainen tuskin jäävät yhtään huonommiksi.


Lavasteissa ei ole paljoa tuhlattu, mutta ei tämä näytelmä juurikaan lavasteita kaipaa, sillä vauhti on sitä luokkaa, ettei niitä kerkeisi katsella. Pojat vaihtavat vaatteita sitä mukaa kuin rooli vaihtuu eli nopeasti ja usein. Välillä vaatteita vaihdetaan hitaammin ja viikaten.


Kun sama ihminen esittää monta roolia, se on oma taitolajinsa, eikä se kaikille sovi, mutta tämä parivaljakko sen veti kunnialla!

Tämä oli vaan nähtävä ja soisin monien menevän sen katsomaan!

Kuningatar K

Kävin eilen katsomassa kenraalin näytelmästä Kuningatar K, mikä saa tänään ensi-iltansa Mikä?-teatterissa. Näytelmä oli todella upea. Pidin erityisesti tekstistä, mikä oli niin ihanan rönsyilevää. Näyttelijät suoriutuivat siitä niin sujuvasti, että se oli todella nautittavaa. Laura Ruohosen käsikirjoitus historian mielenkiintoisesta kuningatar Kristiinasta on siis niin hyvä, että se näytelmä on vaan pakko nähdä. Historia ja nykyaika läppäävät kättä.

Kuningatar Kristiinan osan veti upeasti Annika Korpela. Pikkasen hullun äidin roolissa Pirkko Viren oikein kihisi ja oli niin mahtavan ärsyttävä. "Anti olla" jäi melkein päähän soimaan. Jyri Turunen oli niin vivahteikas Kristiinan serkkuna, että oli ehkäpä näytelmän hilpein hahmo. Minulle ihan uutena kasvona oli Suvi-Heini Lahti, joka Kristiinan ystävänä oli erittäin monisävyinen (mikä oli hänen nimensä???) Janne Järvisalo taas oli niin ranskalainen kuin vain Decartes oli.

Kaisa Kiukkosen puvustus oli loppuun asti viimeisteltyä. Melkein jokaisen neulan piston pystyi olemaan huomaamatta. Lavastus oli myös uusi ja mielenkiintoinen. Niin pienessä teatterissa on aina kiva yllättyä, miten monin eri tavoin sen kykenee muuntamaan.

Pienessä teatterissa pääsee vielä niin lähelle, että aivan kuin olisi itsekkin ollut mukana näytelmässä. Kotiin päästyäni, oli pakko ottaa selvää, kuka se Kuningatar Kristiina oikein olikaan??? Näytelmä jätti viipyilevän jälkimaun.

Kolmas

Tänä iltana sain nauttia teatteriesityksestä Kouvolan teatterissa. Nauttimani näytelmä oli Kolmas. Hauskaa sinänsä, että se oli kolmas kerta tänä vuonna, kun olin Kouvolan teatterissa. Etukäteen sain kuulla, ettei kaikki ihan ymmärtäneet, mistä oikein on kyse, ainakaan ensimmäisellä katselukerralla. Minussa on kai sitten joku vika, mutta pidin esityksestä tavattomasti ja olin ihan ymmärtäväni jopa juonen.

Pidin henkilöistä ja vanha herra Sakari(Markku Kekki) tuntui olevan ainoa, jolla oli edes jotenkin langat käsissä. Kaikilla muilla meni niin kovaa, että väkisinkin väsyy. Tuttua työelämää, otetaan lopputili, kun ei jaksa ja sitäkään ei aina ymmärretä. Silti, sanaleikittely oli hauskaa ja vakavat asiat muuttuvat nauruksi, vaikka ei joka kohassa. Oskari(Sami Kosola) oli jotenkin niin mies, jota alkoi käydä sääliksi ja hänen vaimonsa Katariina(Tytti Vänskä) ärsyttävän kylmäverinen. Laurin(Jose Viitala) mieli oli niin hyvin hukassa, että sen jopa käsitti.

Lavastus oli huikea!

Oscar ja Mamma Roosa

Kouvolan Teatterin pienellä näyttämöllä menee Oscar ja Mamma Roosa. Lukaisin ensin kirjan ja sitten esitykseen. Olin saanut vinkin eturiviin menosta. Heh, hyvä vinkki, sillä tungen itteäni aina eturiviin, koska se vaan on useimmissa paikoissa paras paikka. Niin nytkin.

Nina Petelius-Lehto oli niin liikuttavan ihana Oscarin roolissa, että se oli käsittämätöntä. Näytelmä upposi tunteisiin. Se käsitteli vakavaa aihetta, kuolemaa, lapsen näkökulmasta. Huumori kevensi kuolemaa, mutta silti se itketti. Millaisia tunteita kuolema herättää, niitä on paljon. Monia ajatuksia...

Olin saanut houkuteltua kolme teinityttöä mukaani ja jos ennen esitystä kerkesin jo miettiä, oliko näytelmän valinta nyt ihan kohillaan, niin jo väliajalla sain huokaista helpotuksesta. Tytöt ihmettelivät kuinka näyttelijä voi muistaa ne vuorosanat, kun on lavalla koko ajan? Enemmän ihmetystä vielä aiheutti se, kun kerroin Oscaria näyttelevan Ninan olevan 51v. Tytöt katsoivat minua epäuskoisina.

Näytelmä eteni ja loppu oli arvattavissa. Vaikka olin siis lukenut kirjan ja luulin kestäväni sen - en sittenkään. Kun Mamma Roosan puheenvuoro tuli, ne vaan valuivat, kyyneleet. En ollut ainoa.

KIITOS NINA!!!!

Mikä Mummo !

Kävin viikolla katsomassa Hyvät hyttyset, mikä mummo. Sen esitti Uusi teatteri Utti, Kuivalan nuorisoseuralaiset. Olin varannut paikat ajoissa ja toivonut niitä mahdollisimman eteen. Pääsimme eturiviin :)

Aitiopaikalta saimme siis seurata viihdyttävää esitystä. Mummon elämää käytiin läpi iloineen ja suruineen. Vauhtia ja huumoria oli mummon elämässä loppuun asti. Musiikkipitoinen näytelmä oli tehty reippaalla otteella ja kertaakaan se ei hyytynyt.

Mietin, oliko käsikirjoittajalla ollut jokin todellisuuspohja. Hämmästytti se, että kun mummo aikoinaan meni naimisiin ja sai lapsen niin, miehensä lupasi, ettei koskaan enää saata mummoa siihen tilaan. Mitä se mahtoi tarkoittaa, kun olivat koko ajan niin rakastuneita, eikä mummo uutta miestä ottanut, leskeksi jäätyään...

Näytelmään oli silti saatu todella hienosti koko ihmisen elinkaari.