Vuonna 85 Remix GTP

Eilen mie lähin merta edemmäks kalaan! Lähdin Tampereelle! Tampereen työväen teatteriin katsomaan Vuonna -85 remix GTP. Juu, kyl mie olin aiemminkii jo käyny yhen version siit katsomassa, vaan en muista minä vuonna se oli, ku tää on pyörint jo vuodesta 2006. Tuntuu, että kaikkihan sen ovat jo nähneet, useimmat useampaan kertaan ja jotkut tosi usein! Silti, oli se taas sen väärtti!

 Miulla oli paikka eturivissä. Jo aiemmin näin nuoren pojan, joka itki harmiaan siellä eteisaulassa. Kun menin omalle paikalleni, tämä poika istui vieressäni, pelaten puhelimellaan jotain peliä. Tervehdin poikaa ja kysyin, meinaako hän pelata koko esityksen ajan?
- Joo!
 - Mie vähä uumoilen, et siul saattaa akku loppua. Hänen äitinsä sitten kertoi, että poika ei olisi halunut tulla esitykseen.
- Kuule, miekii oon toista kertaa, eiköhän kestetä yhessä, äkkiä se menee. Poika murahteli ja laittoi puhelimen taskuunsa. Huomasin jossain vaiheessa omasta huormiostani huolimatta, että pojan jalka vippasi musiikin tahdissa, Wau! Kun väliaika koitti, taputin häntä olalle, että nähdään pian :)
Kun tapasimme taas väliajan jälkeen, hän valitti, että yhteys pätkii. Olin hänen kanssaan samaa mieltä, sillä minäkin surffasin omallani FB:ssä. Laitoimme sitten yhessä tuumin puhelimet pois ja seurasimme esityksen, joka oli vaan niin kaiken kattava. Tuskin se 13v poika kuitenkaan kaikkia kasarivitsejä ymmärsi, mutta hienosti meni. Esityksen jälkeen onnittelin häntä loistavasta seurannasta, sillä huolimatta siitä, ettei tykännyt tulla, kesti sen kuin mies!

Olihan se esitys!!! Kädet hellinä tuli taputettua ja ei meinannut aloillaan pysyä, kun niin oli jytkettä! Kaikki hyvä loppuu aikanaan, joten siis tämäkin musikaali vetelee viimeisiään, sillä se loppuu tänä vuonna. Vielä ehtii, jos on ripeä!

Olavi Uusivirta toi uutta virtaa!

Olavi Uusivirta oli Kouvolassa! Ensin hän oli Kouvolan pääkirjaston Mediamajassa ja sitten iltamyöhään House of Rockissa.

Ilta alkoi ihan rauhallisesti. Luulin, ettei ketään tule paikalle, kun oli niin hiljaista. Kunnes Olavi astui lavalle, niin jostain vaan valui porukkaa paikalle, lavan eteen, pääasiassa nuoria naisia. Meno alkoi! Ihana meno!

Yleisö oli haltioissaan, sillä Olavi tulkitsi biisit niin suoraan sydämiin! Meinas ihan tulla hiki, joten takki narikkaan ja show must go on...

Aina Jiri-serkkua myöten!

Niin oli ihana keikka, että sillä elää pitkään! Muistaa, miten helppoa on olla onnellinen !

Kuvat: Reijo Eerikäinen

3 SIMOA

Leffailta! Jee, Äire ja Poika. Ajaa karautimme Kuusaalle entiseen malliin. Poika oli jo kyllä tutustunut uuteen Veturinkin elokuvateatteriin. Äire tarttee aikaa, ennen ku tohtii uuteen mennä.

Vaan Studio123 esitti 3 Simoa. Pelkkä nimi on ihan huvittava (anteeks kaikki Simot).

Yksi ei halua olla SIMO, toinen esittää SIMOa, kolmas ei vielä tiedä olevansa SIMO.
Siitä on hyvä lähteä ja mennä ihan simona eteenpäin.

3 SIMOA on hauska elokuva ja oli kiva tutustua uusiin kasvoihin, mitkä niin hyvin roolinsa vetivät. Olin yllättynyt siitä, että ihan kuin nämä uudet kasvot olisivat olleet jotenkin parempia kuin ne vanhat.

Tarinakin oli hauska. Lasse(Rami Rusinen) ja Simo(Olli Rahkonen) ovat asuntovarkaita. Kun Simo törmää lasten rattaita työntävään Eevan(Paula Vesala), hän tajuaa naisen olevan se sama, joka oli ilmoittanut hänelle jokin aika sitten olevansa raskaana. Simo ei kuitenkaan halua isäksi ja passittaa Lassen näyttelemään häntä. Miksi, niin siksi, että naisella on arvokas perintökoru. Kaikki ei kuitenkaan suju niin kuin Simo haluaa...

Henkilögalleria on aika mahtava muutenkin ja kaikenlaisia tilanteita tulee ja menee.

Tämä elokuva oli tosi kiva, piristävän hauska! Sitä kannattaa mennä katsomaan ihan simona!

Kukkoilua kerrakseen!

Suoraan töistä lähdin uuteen kauppakeskus Veturiin. Ihan kamala ajatuskin mennä sinne ja niin pyysin nuorimmaiseni mukaan, että jos paukkaa paniikki päälle, niin voi taluttaa miut ulos sieltä. Onneksi ei tarvinnut. En suinkaan mennyt sinne kauppoja katsomaan, vaan CHEEK oli siellä! Ihana Cheek!

Kyllä, Cheek on syypää mun hymyyn...

No, Cheek toimi vaan hyvänä lämppärinä, sillä äkkiä pois sieltä kauppakeskuksesta ja kohti Kuusaan teatteria! Siellä oli Rokkikukko(Sami Kosola)!!!!
Hitto, mikä kukko ja mikä draivi! Tunti sellaista sulkien pörhistelyä ja nokitusta, että kaikki kanaset ne niitylle ajoi... Kukko veteli iki-ihania biisejä sellasella kukkoilulla, että melkein katsojillakin tuli hiki.
Välispiikkeinä kukko heitti niin kukkoilevasti kanamaista tarinaa, että kaikki kanat kikattivat aivan tikahtuakseen!
Rokkikukon taustalla hääri Hanhi - HONK - ja millaista kitarointia! Ei uskoisi, että hanhista on moiseen. Oisko ollut Villihanhi(Aki Väkevä)? Lisäksi Pikkukukko(Elsa Kosola) kukkoili Rokkikukon siivellä.

Tää oli siis ihan pakko nähdä, kuulla, kokea! Toivottavasti kaikki ajattelevat samoin!

https://www.facebook.com/Rokkikukkoilua

Sydämeni laulu

Kouvolan teatterin tämän syksyn musikaali on Sydämeni laulu, mikä lauloi itsensä suoraan sydämeeni!

Johannes Korpijaakko on niin Aleksis, että se vaan vie, uppoutuu tarinan vietäväksi, lumoutuu siitä. Aleksis Kivi kirjoittaa ja kärsii köyhyydestä ja siitä, miten hänen tekstinsä menevät läpi, kuinka ne otetaan vastaan.

Aleksis Kiven naiset ovat hyvin esillä. Sitähän se Sydämeni laulu on - rakkautta! Albina(Elina Ylisuvanto) oli Kiven suuri rakkaus. Fanjunkkarsissa emännöitsijä Charlotta(Satu Taalikainen) ja piika Hilda(Heljä Heikkinen) myös, vaikka eivät ehkä ihan samalla tasolla kuin Albina.

Lukuisat laulut, ne kaikista tutuimmat, ovat sävelletty Jukka Linkolan kynästä ja sydämesta uudestaan ja ovat niin ihania. Heti ensikuulemalta ne vaan uppoavat jonnekin syvälle ja nostavat pintaan jotain herkkää. Tämän olen kuullut muiltakin eli ei ole kysymys vain minun ylenpalttisesta herkkyydestä.

Kaikki laulut ovat kauniita! Uusi kasvo Heljä Heikkinen teki upean ensivaikutelman upealla lavatyöllään ja aivan uskomattomalla lauluäänellään. Se oli niin puhtaan kaunis, että sitä olisi kuunnellut loputtomiin.

Sydämeni laulussa on kaikkea. Se on surullinen ja hauska, erikseen ja yhtä aikaa. Siinä on lauluja siivittämässä upeat koreografiat ja se jää mieleen, se jää lauluna sydämeen.

Kaikki olivat niin hyviä, niin taitavia, mutta jos olisi ihan pakko, niin nostaisin Satu Taalikaisen laulaman Onnelliset esiin! Sen voisi vetää vaikka uudestaan encoren aikana.

Kuvat: Marja Seppälä

Tauluja ja lauluja !

Helsinki-viikonloppuna kävin lauantaina Katariina Sourin taidenäyttelyn avajaisissa. Uudenmaankadulla Galleria 4-kuus. Kyllä kannatti, sillä Katariinan taulut olivat häikäiseviä, ihan sanan varsinaisessa merkityksessä. Niitä voi katsoa ihan vaikka kuinka kauan tahansa ja koko ajan niistä löytää jotain uutta.

Siellä oli monta niin kaunista taulua...

Tämä osoittautui melkeinpä heti minun lemppariksi!
Hyvänä kakkosena oli tämä:

Kaikkien pitäisi siellä käydä, joten ei ku sinne!

Seuraavana päivänä oli vuorossa konsertti.

Ei sitten mikään pikkukonsertti, vaan Stadikalla oli lisäkseni n. 12000 muuta. Reilut kolme tuntia saatiin nauttia LEONARD COHENin aivan huikeasta esiintymisestä. Oli ihan uskomatonta nähdä, kuinka 78v mies oli niin vetreässä kunnossa. Herra Leonard loikki pitkin lavaa ja oli tämän tästä polvillaan jonkun soittajan edessä ja ihan yhtä näppärästi hän nousi aina ylös.
Ääni oli käsittämätön, niin että oikein selkäpiitä värisi, kun hän laulunsa aloitti.

Tähän sitten se biisi, mistä minä eniten tykkään....

Tie Pohjoiseen

Taas oli leffailta käsillä, kun sain houkuteltua oman teinipoikani kanssani elokuviin. Vettä satoi kuin ei koskaan ja siksi olikin hyvä syy mennä nakertamaan popcorneja Studio123:een ja katsomaan ihan mahtava leffa Tie Pohjoiseen.

Isä ja poika - leffa on targikoominen kuvaus isän ja pojan suhteesta, jota ei juurikaan ole ollut. Isä on häipynyt pojan ollessa pieni ja hän palaa 35 vuoden jälkeen. Siinä on melkoinen aukko paikattavana. He lähtevät kohti pohjoista, minne isä, Leo(Vesa-Matti Loiri) haluaa pojan, Timon(Samuli Edelman) viedä.

Matkalla pysähdellään milloin minnekin ja milloin minkäkin takia. Käydään tapaamassa tärkeitä ihmisiä. Kaikkea hassua ja hulvatonta sattuu matkan varrella. Ihan paras kohtaus on hotellissa, missä isä ja poika intoutuvat laulamaan(Kuolleet lehdet). Meinasin alkaa laulaa mukana.

Tarina kuljettaa ja se koskettaa. Isä on se elämää nähnyt, kaikessa rentoudessaan viisas. Poika, se fiksu ja nuori, pikkasen kapinallinen ja uhoava. Vaan miten ihanaa, että lähti isänsä matkaan!

Tämä elokuva on ihana ja se jää mieleen pyörimään!