Neljäntienristeys on Tommi Kinnusen kirja ja nyt myös näytelmä. En ollut lukenut kirjaa, mutta jotenkin vaan tiesin, että tämä näytelmä minun on nähtävä. Olin oikeassa, näytelmä oli ihan heti ensiminuuteilla juuri sitä, mitä olin tarvinnut.
Upposin näytelmään niin, että se tuntui ihan käsittämättömälle. Olin niin mukana, että hävisi kokonaan ajatus, että olen teatterissa. Katsoin ja omaksuin niin sen tarinan kulun, että se tuntui menevän ihan nahkoihin, sielun syvimpiin sopukoihin.
Kätilö Maria oli heti minun lempihahmoni. Anne Niilola esitti Mariaa niin luonnikkaasti, että otin sen hyvin vastaan. Ehkä siksi, että itse samastuisin eniten juuri Mariaan. Hän pärjäsi yksin, oli sydäntä kaikille ja mikä räväkkyys ja huumori. Olisin heti mennyt antamaan läpyt Marialle!
Marian tytär Lahja(Miia Maaranen) ei ole samanlainen kuin äitinsä. Sanookin sen, ettei ole, että tarvitsee jonkun rinnallensa, koska ei pärjää yksin. Saakin, Onnin! Onni(Osku Haavisto) on niin ihana ja tekee kaikkensa perheen eteen, mutta on jotain... Jotain, mitä kaikki eivät ymmärrä, vain Maria, joka tulee ja sanoo: Jokainen on mitä on. Viisaan naisen viisaita sanoja. Silti - jokainen on mitä on, ja niin on Lahjakin.
Neljäntienristeys on niin mahtava kuvaus siitä, miten me ihmiset olemme erilaisia. Kaikki ei ole aina niin, miltä se näyttää. Äärimmäisen rikasta ja puhuttelevaa kerrontaa ja tulkintaa meistä, joista jokainen on omanlaisensa.
Lahjan ja Onnin tytär Helena(Henni Kiri) on sokea. Taas päästään niin moniin kulmiin. Miten pärjätään ja miten suhtaudutaan. Maria-mummu kaikessa järkevyydessään ottaa asiat asioina.
Loppupuolella Lahjan ja Onnin poika Johannes(Mikkomarkus Ahtiainen) on naimisissa Kaarinan(Mirka Mylläri) kanssa ja heillä on perhe, mutta on myös edelleen Lahja....
Tämä näytelmä on ihan oikeesti kaikkien nähtävä! Olen ihan satavarma, että jokaiselle siinä on jotakin, jotain, mihin samaistua tai ihan muuten vaan syytä elää mukana. Näyttelijäsuoritukset ovat niin huippuluokkaa, että olen vaikuttunut. Kun itse nielin kyyneleitä moneen kertaan ja kuulin kuinka takanani itkettiin, tiesin, miten tarpeeseen tämä näytelmä on tehty.
Aina ei tarvitse olla sirkushuveja, kun saa mielensä ja sielunsa ravittua! Kiitos, iso ja lämmin kiitos tästä!
Lisäksi olin iloinen, että minulla oli kotona Tommi Kinnusen uudempi kirja Lopotti, mikä kertoo samoista henkilöistä, joten uppouduin siihen ja annoin matkan jatkua.
Kotkan teatteri
Kuvat: Juha Lahtinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oliskos jotain sanottavaa ;)