Kosketuksissa

 Kouvola-talossa toimii Poikilo-museot ja siellä Taidemuseo Poikilossa on ihana näyttely, Kosketuksissa, jonka taiteilijoina ovat Tuuli Autio, Soile Hovila, Tiia Matikainen ja Melissa Sammalvaara.

He kaikki tekevät erilaista taidetta ja niin ollen koko näyttely on todella monipuolinen. Puuta, savea, ryijyjä, kuvakudoksia ja kaikki ovat ihastuttavan upeita. 

Kuvassa ryijyinstallaatio, minkä nimi on Piilo. Melkoinen hässäkkä. Kaikki Melissa Sammalvaaran työt olivat hienoja ja eniten pidin ryijyistä Pihka ja Hiillos. Ne täytyy nähdä ja kokea, millaiset fiilikset nousee pintaan.

Tuuli Autio veistää kirveellä ja kaikilla mahdollisilla työkaluilla ja saa puun pintaan kaikkea mahdollista. Hänen töitään saa hiplata, kosketella ja se onkin mukavaa. Tilassa on lattiallakin teos, jonka päälle voi mennä kävelemään, ilman kenkiä, niin jalkapohjat tuntevat sen erilaiset muodot. 

Tiia Matikaisen työt ovat oma lukunsa, sillä jos näet hiiltyneen Pökkelön, niin se ei ole sitä materiaalia, miltä se näyttää. Ne Pökkelöt olivat niin kertakaikkisen kivoja, jollaisen huolisi itellekin. 

Soile Hovilan alaa olivat kuvakudokset. Heti kun näin sen ensimmäisen, menin lähes sijoiltani, sillä niin se on kaunis. Saatoin vain ihmetellä, että kuinka se on voitu tehdä??

Moni asia selvisi, kun istuin noin 14 min. Kino Poikilossa ja uppouduin Olli Silvennoisen videoteokseen. Yhtä aikaa katselin neljää "ruutua",  joissa on kerrottu kunkin taiteilijan taiteen tekemisestä. Erittäin selkeä ja avartava, jonka jälkeen olikin mentävä katsomaan uudestaan kaikki teokset, kun oli "takataskussa" lisää taustoja. 

Laitoin vain muutaman kuva, sillä toivon mahdollisimman monen näkevän tämän hienon näyttelyn ja saavan hämmästyä aina uudelleen ja uudelleen.

https://www.poikilo.fi/

Päiväkirja Amerikasta

 Uusi Teatteri Utti antoi meille uuden esityksen Päiväkirja Amerikasta, jonka ensi-ilta oli 13. päivä ja perjantai. Tämän näytelmän on käsikirjoittanut Henna Hännikäinen ja ohjannut Sami Sivonen. 

Päiväkirja Amerikasta perustuu tapahtumiin, jotka ovat oikeasti tapahtuneet. Henna Hännikäinen on kirjoittanut oman sukunsa tarinaa ja se jos mikä, on hieno juttu. Kertoa nykypolville, kuinka ennen elettiin, mitä tapahtui ja yleensä todellisuus on tarua ihmeellisempää. 

Tässä näytelmässä on paljon rooleja ja niiden esittäjiä, mutta pääosaa, Viljo Hopeakoskea esittää Luukas Kaskimaa, joka tekee niin upean roolin, että menee ihan heittämällä "tähtikaartiin". Luukas on roolissaan uskottava ja sellainen, jonka tunteet tarttuvat katsojaan. Lauluääni jo hivelee niin sielujen sopukoita. Kun siis alunperin ajattelin, että Yölinnun musiikki ei ole ihan minun juttuni, niin kyllä toimii tässä näytelmässä, koska jokainen biisi oli niin persoonallisesti esitetty. 

Koko tarina on niin uskomaton, että sellaista ei voisi keksiä. Kun Viljo Hopeakoski lähtee Amerikkaan "kultaa vuolemaan", jättää raskaana olevan vaimon ja tyttärensä Suomeen. Palaa sitten takaisin, kun aikaa on kulunut nelisenkymmentä vuotta. Mitä kaikkea siihen väliin on mahtunut, niin tämä esitys kertoo sen ja siinä on todella jos ja vaikka mitä. 

Kohtaukset etenevät sujuvasti toisesta toiseen ja aina saa yllättyä. Mitään ei ole arvattavissa. Porukka lavalla panee parastaan ja erityisesti pidin siitä, miten on lapsia ja nuoria mukana ja millaiset kyvyt ja taidot ovat esillä.

Päiväkirja Amerikasta on esitys, mikä kannattaa nähdä, sillä se on pala historiaa, se on koskettava näytelmä, mikä on harrastajaporukalta hienosti vedetty ja jää mieleen pitkäksi aikaa. 

Kun paikalla on vielä elävä bändi, niin musiikki on sitäkin elävämpää. 

Kuvat: Sami Sivonen

Salainen puutarha

 Kouvolan teatterissa on nyt mahdollisuus löytää ja päästä Salaiseen puutarhaan. Vanha nuorten kirja, minkä on kirjoittanut F.H. Burnet ja mikä julkaistiin jo vuonna 1911, on nyt hienosti näyttämöllä. Dramatisointi on Anna Krogeruksen ja ohjaus Iiris Rannion.

Itse luin kirjan joskus 1970-luvulla siinä samassa rytäkässä, kun kaikki muutkin nuorten kirjat. Sen verran oli unohduksiin jäänyt juonen kulku, että kuuntelinpa sitten äänikirjaversion ennen kuin pääsin näkemään tämän esityksen. Nuoruudesta muistan, että kirja oli hyvä, paikoitellen jännäkin, mutta nyt kun se kuuntelin, se tuntui ehkäpä hiukan lällyltä. Vaan kun pääsin näkemään, miten se on Kouvolaan tehty, niin olin aivan häkeltynyt, enkä ollut ainoa, sillä kuulin yleisön seasta välillä hyvinkin ihastuneita huokauksia ja kommentteja.

Päähenkilö on Meeri, joka joutuu vanhempiensa kuoltua, muuttamaan setänsä kartanoon Englannin nummille. Kukaan ei ole koskaan hänestä juurikaan välittänyt ja hänestä on kasvanut aika lailla kiukkuinen tyttö. Tiina Winter on niin osaansa sopiva, reipas ja särmikäs, notkea ja eläväinen. 

Kartanon taloudenhoitaja, rouva Medaljonki ottaa Meerin vastaan ja antaa heti kättelyssä ymmärtää, että on talossa se, joka määrää. Johanna Heimonen osaa sen näyttää, miten täynnä hän on... Vaan sitten on Martta, kotiapulainen, joka on ensimmäinen ihminen Meerin elämässä, joka näyttää välittävänsä. Satu Lemola on niin lämmin ja huokuu ystävällisyyttä. Siitä jotenkin alkaa koko kupletin juoni, kuinka suuri merkitys on sillä, kun joku välittää.

Öisin Meeri kuulee itkua ja koska on topakka tyttö, aikoo ottaa siitä selvän. Ne yölliset hetket voivat olla jännitystä täynnä, koska kaikenmoiset muotokuvataulut liikkuvat. Aivan upeaa meininkiä. Kun Meeri löytää Konstan, niin ne ovatkin sitten kaikki erittäin mieleenpainuvia kohtauksia. Panu Poutanen on "sairas lapsi", jota pidetään piilossa. Sitä ennen Meeri on jo tavannut Dinon, joka on Martan pikkuveli ja joka "osaa" eläinten kieltä". Markus Vaara on Dinon osassa yhtä kiltti kuin sisarensa Martta. 

Puutarhuri Ilmanen on henkilö, jota on sanottu jopa suosituimmaksi hahmoksi ja kun nyt sitä katselin, en ihmettele yhtään. Jos osallistuu lasten elämään ja on heidän mukana, niin onhan hänestä silloin pidettävä. Jarno Hyökyvaara on juuri sellainen kiva puutarhuri! Toki hänellä on toinenkin rooli, kun on Konstan isä, Herra Sysiluoto. 

Ei sovi unohtaa Punarintaa, joka on näytelmän aika lailla keskeisin hahmo. Annina Rubinstein saa vihellellä ihan mielin määrin. Vaikka hänellä on toinenkin rooli, niin sanaakaan hänen ei tarvitse sanoa - mielenkiintoinen replavihko.

Yllätyksenä, joskin erittäin mukavana tuli se, että saimme myös musiikkia! Kymmenisen biisiä siinä tuli ja sanoitus niissä on Anna Krogeruksen, sävellyksestä vastaa Arttu Takalo ja sovituksesta Ilja Kaskimaa. 
Lisäksi kaikki lavastukset, äänet ja valot ovat niin taidolla tehtyjä!

Kun toisiaan hakevat palikat löytävät paikansa, niin loppuhuipennus Salaisessa puutarhassa on riemastuttava. Ystävyyden voima, sellainen toisesta välittäminen on vaan niin tärkeää. Niin syvältä kosketti, että salaa vierähti, aivan huomaamatta, kuuma kyynel.

Koko perheen ihastuttava näytelmä kannattaa käydä katsomassa!

Kuvat: TAVATON media

Sataman kapakan laulu

 Kotkan Kairo on Sataman kapakan laulun estradi! Kotkan kaupunginteatteri siellä esittää Kalle Kurikkalan mainion ohjauksen, ihanan musiikkinäytelmän, missä on vetävä tarina ja paljon upeita biisejä.

Sataman kapakan laulu kertoo Siirin tarinan. Köyhä tyttö, joka saa aluksi satamasta töitä, mutta kun ne loppuvat, saa hän vinkin laivatytön hommista, missä töitä riittää. Lopulta Siiri päätyy Kairoon töihin ja rakkauttakin on mukana.

Lise Holmberg on niin Siiri, koskettava ja tunteikas, reipas ja rehvakka. Vetelee Siirin biisit niin, että oikein sielua silittää. Siiristä on tehty varsin iloinen ja elämänmyönteinen, mikä kantaa koko esityksen läpi.

Holmbergin lisäksi on vain kaksi vahvaa näyttelijää, joista Kari Kukkonen on jo 40 vuotta aiemmin ottanut lavan haltuun Kairossa näytelmässä Maratontanssit. Kukkonen esiintyy edelleen niin vakuuttavasti, ollen useammassa roolissa. 
Vierailevana tähtenä loistaa Helena Puukka, jolta viulun soitto onnistuu siinä ohessa. Hänelläkin on useampi osa. 
Molempien lauluäänetkin hivelevät korvia!

Sataman kapakan laulu on tarinaa ajasta, mikä on jo historiaa. Näitä on kerrottu jo Kotkan Ruusussa, Keisarikunnassa ja itse luin viimeeksi kirjan Sataman kapakan Hilda. Ajan kuva on nykyihmiselle vähän ihmetyksenkin aika, koska naisen asema oli silloin erilainen. 

Tarina kulkee todella hyvin ja kun väliaika koitti, sitä oli ihan kummissaan, että nytkö? Ei ehdi miettimään ajan kulua, kun sitä niin uppoaa Siirin elämään. Biisilista on siis mittava ja elävä orkesteri oikeasti elää siinä mukana, Kalle Katz - piano, Jonas Mäki - basso ja Wiljami Salminen - kitara.

Meitä oli porukka Kouvolasta ja mikä hienoa, niin junalla pääsee oven eteen ja takaisin! Pidimme esityksestä tavattomasti ja lämmin suositus! Esitys on muuten niin suosittu, että kannattaa olla ajoissa lippujen suhteen!

Kuvat: Jukka Koskinen

Anna Karenina

 Anna Karenina on nyt Kotkassa, kaupunginteatterissa ja hänen elämänsä kulun voi siellä nähdä. Leo Tolstoin kaikkien tuntema tai vähintäänkin tietämä klassikko julkaistiin osissa 1875-77. Aivan uskomatonta, miten se tarina on edelleen toimiva. Kotkaan tämän on sovittanut ja ohjannut Pasi Lampela. 

Olen nähnyt Anna Kareninan aikaisemmin Tampereen Työväen Teatterissa, mutta siitä on niinkin paljon aikaa, että se oli joskus 1980-luvulla, joten niinpä oli hyvinkin raikasta nähdä Anna jälleen. 

Pääparina loistavat Ella Mustajärvi ja Juho Markkanen. Anna ja Vronski tapaavat hyvinkin alussa ja siitä se sitten lähtee, tunteiden vuoristorata. Anna yrittää olla kunniallinen perheellinen, vaimo ja äiti, mutta minkäs sille mahtaa, jos haluaa olla onnellinen. 

Tarinassa on kolme pariskuntaa, jotka ovat kaikki hyvinkin erilaisia ja Anna Kareninan veli Stiva ja hänen vaimonsa Dolly ovat varsin koominen paketti. Osku Haavisto ja Miia Maaranen ovat niin rooleihinsa loksahtaneet, että toisinaan oikein nauratti. 

Annan pikkusisko Kitty on varttunut aikuiseksi ja ns. naimaikään. Ronja Keiramo on vieraileva tähti ja ottaa Kittyn osan kyllä niin haltuun. Puoliso osuu kohille ja hän on Levin, jonka osassa Mikkomarkus Ahtiainen on ihanan liikuttava hömelö.

Jarkko Sarjanen tekee hienon roolin Annan aviomiehenä. Karenin on niin tiukka, suorastaan pelottavan järkähtämätön. Mikään ei saa hänen mieltään muuttumaan. 

Annan tilanne menee siihen pisteeseen, että kun hän alkaa oirehtia, se sattuu katsojaan. Ella Mustajärvi on niin vaikuttava osassaan, että sitä on kaiken aikaa ihan täysillä mukana. Annan tuska välittyy niin vahvasti ja vielä ihan lopussa niin, että lähes sokaistuu. 

Aivan huikeaa  työtä ja miten nautinnollista katsottavaa. Lisäksi Anne Niilola on Nikolain roolissa. Nikolai on Levinin sairas veli ja niin vaan Niilola osaa olla aika lailla räväkkä kuolemaa tekevä ihminen. 
Marika Huomolin on Lidia, jonkinmoinen Kareninin neuvonantaja, hymyssä suin antaa neuvoja, joita ei kyllä välttämättä tarvitsisi. 

On vielä mainittava aivan upea puvustus, sillä sitä sai kyllä ihailla oikein kunnolla, että millaisessa asussa Anna milloinkin tulee esiin. Puvustus, kuten pelkistetty lavastus on Lucie Kurapatován upeaa suunnittelua. Käsittämättömät valot ovat Petteri Pietiäisen.

Vahva suositus!

Kuvat: Jukka Koskinen