Joensuun Botania ja Eliel

 Joensuussa saatiin päivä menemään ihan helposti. Kun heti saavuttuamme olimme käyneet ruokailemassa Rossossa - joo oli vain se eka paikka, mikä osu kohille. Vaan kun oltiin ravittuja, niin sitten menoksi. 

Botania oli nuorison toive, joten sinne siis. Takit autoon, koska sen vinkin sain ja silti jätin villatakin päälle...no, oli hiukkasen lämmin, kostea ja lopulta lähes hikinen se tunnelma, kun kukkia katselimme. 

Oli oikein mukava löytää kukkia, joita kotonakin on, mutta eivät niin vehreässä kunnossa. Pitäiskö kotonakin olla hieman enemmän lämpöä ja kosteutta... Oli kuitenkin niin kiva siellä kävellä ja katella, etenkin kun kroppa alko asennoituu siihen, ettei ihan justiinsa olla pois lähdössä.

Harmi vaan kun olimme kevätaikaan, jolloin pihalla käynti tarkoitti vain sitä, että olimme jäähyllä. Silti jäi tosi hyvä mieli ja miten kauneuden näkeminen kukkienkin muodossa virkistää mieltä.
Henkilökunta oli lupsakkaa, kun kyselimme, kuinka he siellä jaksavat puurtaa, kun meille hidas kävelykin tuotti hiet pintaan. 

Vaan takaisin  keskustaan ja sinne Elieliin, jonne fiksusti oltaisi voitu mennä ensin. Eliel-museo sijaitsee siis siinä Joensuun tosi keskustassa olevassa rakennuksessa, jonka jokaisen pitäisi tietää, kun se nyt on ihan joka kuvassa, mikä Joensuusta on otettu. Niin - ja samassa rakennuksessa toimii Joensuun kaupunginteatteri, josta enemmän seuraavassa postauksessa. 

Eliel on niin hieno museo, joka palasi lähtöpisteeseensä 2025, kun remppa saatiin valmiiksi. Pohjois-Karjalan museo toimi nimellä Hilma, jolloin olin käynyt siellä viimeeksi ja ihan eri rakennuksessa. 

Tarjolla 2. kerroksessa oli Joki - Liikettä ja luontoa Pielisjoella.  Tämmönen lähempänä Kymijokea asunut sai ihastella kaikkea todella turistina, joskin kiitettävän innostuneena. 

Kiivettiin sitten vielä kerrosta ylemmäksi ja siellä se oli Karjalan neito-näyttely. Ihanan nostalginen ja sellainen jotenkin harmikin, kun suurin osa Karjalaa jäi rajan taa. Tykkäsin paljon, vaikka en osaakkaan karjalaa pagista. Kuitenkin olen aina ollut kallellaan karjalaisuuteen. Tuntu kovin kivalta. Näyttelyssä kävi aika lailla hyvin muuten entisaikoin naisen asema.

Millaset ol ennen vehkeet, niin työssä kun kotona. Löyty sieltä maitohinkkikin, vähä sellain, jollanen on on itelläkin viel tallessa, kun on pentuna hakenu maitoo sillä kaupasta, koska oon syntyny "keski-ajalla". Niin ne ajat muutuvat, että voi jo museossa käydä muistelemassa menneitä.

Viimeseksi me menimme kellariin, mikä on Folkloristin kellari. Melkosen jännä paikka. 

Siellä oli paikka, missä pääsimme totetuttamaan omaa taiteellista ja luovaa mieltä, koska värkkäsimme Karjalaiset suojelunuket. No, minun tekele ei ollut lähelläkään nukkea, mutta ajatus oli se tärkein. Muutama muukin oli jo siellä käynyt, joten sinne sekaan vaan ne omat tekeleet.

Lisäksi siellä oli kaikkea muuta sellaista, että unohdin vallan ottaa yhtään kuvaa, koska olin niin ihmetyksissäni. Kuriositeettikabinetti, Kaupunkitarinoiden arkisto, Pelkotila ja Musta teatteri... Oli kyllä varsin hauska kellarikokemus.

Joten - nyt kannattaa mennä tutustumaan, koska jo rakennus itsessään on niin Nam! Eliel Saarisen suunnittelema ja vuonna 2014 valmistunut taidonnäyte on kokemisen arvoinen. 

Rudolf Koivu Valamossa

 Olipa taas onni olla Valamossa näin kevään korvilla, kun pääsi näkemään upean Rudolf Koivu-näyttelyn.

Rudolf Koivu - Satumainen kuvittaja - näyttely avattiin maaliskuun 28. ja sitä voi käydä ihailemassa aina tammikuun 15. 20247 asti. 

Kiersin näyttelyn kolmeen kertaan. Jotenkin ei vaan kerrasta saanut tarpeekseen. Sellainen olo, että kaikkihan Rudolf Koivun tuntee ja tietää, mutta kun tämän näyttelyn käy läpi, niin on aivan ihmetyksissä siitä, miten laaja se tuotanto oli. 

Osa teoksista on kopioita ja moni ihan kokoelmista haalittuja. Vaan olipa tuttuja kuvia koulukirjoista, postikorteista ja niistä satukirjoista. 
Oli hauskaa katsoa, miten yksityiskohtaisesti niitä kuvia oli piirretty. Kiva sininen väri toistuu aika monessa teoksessa. 

Jokainen löytää varmasti ne omat lempparit tästä näyttelystä, jotka hivelevät silmää ja mieltä, saattaa jopa tuoda jotain muistoja. Eniten pidin lapsi- ja eläinaiheista.

Pöllön koulu-kuvitukset ovat Martti Lehtosen kirjoittamaan satuun ja ne ovat tehty vesiväreillä. Julkaistu Joulupukki-lehdessä 1940.
Kun teosta katsoi, niin se alkoi ikään kuin elää, sillä se tilanne kuvassa kaikkine ilmeineen ja asentoineen kertoi aika lailla. 

Paitsi Rudolf Koivun teoksia, niin näyttelyssä on pieni elämkertakin siitä, miten ankeasta lapsuudesta noussut kuvittaja nousi kaiken kansan tietoisuuteen. Se innosti kaivamaan tietoa lisää siitä, millainen oli Rudolf Koivu? 
Näyttelyn nimeä kantavana kirjan voi hankkia itselleen ja tutustua siten lähemmin kuvittaja Rudolf Koivuun, joka eli varsin vaatimattomasti, eikä koskaan mennyt naimisiin. Menehtyi sitten työnsä ääreen.