tiistai 14. helmikuuta 2023

Saman katon alla Kouvolassa museoidaan

 Miullapa se on ollu sellane tapa, et pyhäpäivän ratoks mie lähe kävelee ja kohteen Kouvola-talo, mis o Poikilo-museot -  Kouvolan taidemuseo ja kaupunginmuseo. Ehottomast käymise arvoin paikka, koska nähtävää piisaa. 

Kaupungimuseos menee eellee se Koko Kouvolan Teatteri-näyttely, mikä o iha vertaasa vail. Mie oon käyny kattoo sen jo monast ja ain yht ihastunu, sillä onhaa se teatteri, mikä o ollu ja o miul nii kovi tärkee. Siel o huisin hianoo käyvä fiilistelee ja muistelee, mist se o alkanu ja mitä se o ollu,  ain nykyhetkee saakka.

Mie oon nii tykänny, se tila o avara ja siel voi kulkee mite tykkää. Monenmoist teatterii liittyvää o esil ja itekkii saa häärätä. Jos oikee tykkää, nii saa vaik vetää vermeit pääl ja olla olevinans joku muu. 

Tukkalaitteit o nähty teattereis ja ny ne o museos vitriinis näytil. Kaikennäköst hattuu ja peruukkii o esil ja niist kerrotaa, mis ja kene pääs ne o ollu. Taitavast värkättyi ja kiva palauttaa itellekkii muistii.


Sitä jotenkii luulee, et kaik teatteris esitettävä syötävä ois syötävää, vaa eipä oo. Maheton sentää, millast fuulaust ja mite taitavaa. 

Enpä kuvannu parhait paloi, koska ne o nähtävä paikan pääl, nii ku teatteriskii, mut ehottomast tutustumise arvoin kohe.

Taidemuseos o koirii! Koira-aihein näyttely ja kerrankii ol tilanne, etten saanukkaa olla iha iteksee, vaa  olpa muitakii, mm. lapsperheit, nuorii ja vanhempii pariskuntii ja mie. 


Tosi kiva kattaus erilaisii koiruli-aiheisii taideteoksii. Iha wanhoist ain tähä päivää asti ja kavalakaadi ol rikas ja vivahteikas.

Hanna Vihriälä, Tuulen suunta, 2009

Tykkäsin tosi paljo kaikist, koska ne toivat jotenkii sit ajan kuvaa ja mite koirat o ollu ihmisen elämäs.
Kiersin kaike hitaast, ain sillee, et ei ollu kukaa vieres ja nautiskelin. Toki mietin, et kissoist vois värkätä samanmoisen näyttelyn.

Laura Pikarla, Mister, 1996.

Yks koiruli lepäs siel lattial. Juuei, sen vieree ei saanu mennä köllii, vaik kui ois tehny miel. Vaa, mite ol lutuse oloin. 

Pentti Sammallahti, Helsinki, Snellmaninkatu, Kruunuhaka, 1982.

Miun lemppari ol tää kuva, mis ol kuvaajal ajotus kohillaa. Tai mikä lie, mut kyl osu miun sieluu ja viel Helsinki-kuva. 

Mie iha sillee lämpimäst ehotan, ett käytte paikal ihastelemas, koska mie vaa murusia esittelin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oliskos jotain sanottavaa ;)