tiistai 3. helmikuuta 2026

Sataman kapakan laulu

 Kotkan Kairo on Sataman kapakan laulun estradi! Kotkan kaupunginteatteri siellä esittää Kalle Kurikkalan mainion ohjauksen, ihanan musiikkinäytelmän, missä on vetävä tarina ja paljon upeita biisejä.

Sataman kapakan laulu kertoo Siirin tarinan. Köyhä tyttö, joka saa aluksi satamasta töitä, mutta kun ne loppuvat, saa hän vinkin laivatytön hommista, missä töitä riittää. Lopulta Siiri päätyy Kairoon töihin ja rakkauttakin on mukana.

Lise Holmberg on niin Siiri, koskettava ja tunteikas, reipas ja rehvakka. Vetelee Siirin biisit niin, että oikein sielua silittää. Siiristä on tehty varsin iloinen ja elämänmyönteinen, mikä kantaa koko esityksen läpi.

Holmbergin lisäksi on vain kaksi vahvaa näyttelijää, joista Kari Kukkonen on jo 40 vuotta aiemmin ottanut lavan haltuun Kairossa näytelmässä Maratontanssit. Kukkonen esiintyy edelleen niin vakuuttavasti, ollen useammassa roolissa. 
Vierailevana tähtenä loistaa Helena Puukka, jolta viulun soitto onnistuu siinä ohessa. Hänelläkin on useampi osa. 
Molempien lauluäänetkin hivelevät korvia!

Sataman kapakan laulu on tarinaa ajasta, mikä on jo historiaa. Näitä on kerrottu jo Kotkan Ruusussa, Keisarikunnassa ja itse luin viimeeksi kirjan Sataman kapakan Hilda. Ajan kuva on nykyihmiselle vähän ihmetyksenkin aika, koska naisen asema oli silloin erilainen. 

Tarina kulkee todella hyvin ja kun väliaika koitti, sitä oli ihan kummissaan, että nytkö? Ei ehdi miettimään ajan kulua, kun sitä niin uppoaa Siirin elämään. Biisilista on siis mittava ja elävä orkesteri oikeasti elää siinä mukana, Kalle Katz - piano, Jonas Mäki - basso ja Wiljami Salminen - kitara.

Meitä oli porukka Kouvolasta ja mikä hienoa, niin junalla pääsee oven eteen ja takaisin! Pidimme esityksestä tavattomasti ja lämmin suositus! Esitys on muuten niin suosittu, että kannattaa olla ajoissa lippujen suhteen!

Kuvat: Jukka Koskinen