perjantai 6. kesäkuuta 2014

Valon kaari - Laila Pullinen

Kouvolan taidemuseo Poikilossa on 8.5-31.8.2014 Laila Pullisen näyttely. Olen käynyt siellä jo kahdesti.


Kummallakin kerralla olen saanut olla siellä yksin. Onko se sitten hyvä vai huono asia? No, huono, jos miettii, että kyllä taidenäyttelyssä kannattaa muidenkin käydä. Hyvä siksi. että olen saanut olla sen taiteen kanssa ihan kaksin, eikä kukaan ole minua häirinyt.

Laila Pullisen töissä minua viehättää moni asia. Pidän erityisesti pyöreistä ja pehmeän hivelevistä muidoista. Kaikki kimallus kiehtoo. Parasta on se, että teosta voi katsoa monelta suunnalta ja aina se on eri näköinen.

Pako kolmanteen todellisuuteen, 1971

Sama teos edestä ja takaa tai päinvastoin tai ihan vaikka vaan sivuilta. Aivan huikeaa! Jossain teoksessa peilaa itsensä ja vaikka kuinka kiertää, niin aina vaan näkyy. Ihanaa! Aivan kuin se ei jättäisi ollenkaan rauhaan, vaan kertoisi, että katsellaan toisiamme.

Hefaistos, 1990

Tämä teos, se näytti minusta ihan kuikalle tai se minulle tuli ensin mieleen. Katsoin jo kaukaa sitä, että kuikkahan se siinä. Oikeesti sen nimi oli ihan joku muu. Niin kuin kaikissa muissakin teoksissa. Lähestyin kaikkia taideteoksia hiljaa ja aina niin, etten katsonut nimeä. Loin oman nimeni ja aina se oli ihan kaikkea muuta kuin miksi taitelija oli sen nimennyt. Se ei yhtään haitannut.

Itämeren tytär, 1971-1990, pienoismalli ympäristöteokseen.

Tämä taisi olla ainoa, jossa olimme taiteiljan kanssa samoilla linjoilla. Katsoin heti, että siinä on nainen kallioluodolla, keskellä merta. Noniin ja se on Itämeren tytär.

Dolce vita, 1966

Tästä pidin tavattoman paljon! Kahta eri ainetta yhdessä ja miten se näyttää eri puolensa. Joka kantilta katsottuna aivan uusi juttu. Puhtaan valkeaa marmoria ja ah, miten ihanan kiiltävää...

Laila Pullisen teoksia voi katsoa loputtomiin. Se on ihan oma maailmansa, jossa tunnun viihtyväni erittäin hyvin. Uskon, että tulen käymään siellä vielä muutaman kerran. Ei taidenäyttelyä voi koskaan jättää yhteen kertaan, sillä kun käy monta kertaa, ne teokset alkavat olla tuttuja ja kyllä, ne alkavat tervehtiä ja kertoa kuulumisia!

Kuvat: Kini Laine

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oliskos jotain sanottavaa ;)