Seitsemän siskosta

 Seitsemän siskosta on komediallinen musiikkinäytelmä Valkealan kesäteatterissa, joka kyllä rikkoo rajoja kaikesta entisistä ja tavanomaisista näytelmistä. Aleksis Kivi silloin joskus aikoinaan rustasi kirjan Seitsemän veljestä, jonka jokainen suomalainen on varmaan lukenut... Noh, Panu Poutanen otti ohjakset haltuun ja kirjoitti koko tekstin uudelleen, toi sen nykyaikaan ja ihan Valkeaalan asti ja mikä aivan siisteintä, niin tässä esityksessä ei temmellä veljeksiä vaan siskoksia! Alunperin Seitsemän siskoa on kirjoittanut Sirpa Riuttala, joskin se on erilainen ja senkin tekstin sitä haluaisi nähdä joskus lavalla. 
Pääsin tutustumaan näytelmään hiukan etukäteen, kun sitä esiteltiin Kustaan kuhinoissa ja olin heti, että tää jos mikä on ihan pakko päästä näkemään ja niin koitti se ensi-ilta ja ei kun eturiviin ja miten oli riemastuttavaa!

Siskoksia on siis kaikki seitsemän, mutta koska tyttöjä on esityksessä tuplasti enemmän, niin onpa siellä sitten kahdet Seitsemän siskosta. Toiset venyvät kyllä olemaan paljon muutakin ja olipa vaan hienoa surata, missä osassa kukin aina pelmahtaa paikalle. 

Näytelmässä on kertoja, joka kertoo mitä missäkin tapahtuu ja kertojana on sujuvaääninen Inkeri Kailio. Siskoksilla menee lujaa ja siinä rötöstellään, juhlitaan ja yritetään saada mieheksi Männistön Veetiä!

Veetinä on Niilo Nuutinen, joka oli kyllä ihan omaa luokkaansa, kun hoiteli niin suvereenisti kaikki muutkin osansa.
Seitsemän siskosta on niin mahtavaa menoa ja ihan kaiken aikaa tapahtuu. Siskosten lauluäänet hipoo taivaita ja heidän kropan hallinta ihan huippuluokkaa. Ryypättiin, kiroiltiin ja kyllä - tapeltiin!!!

Tappelukohtaus, vaikka äkin luulis ettei, niin kyllä vaan oli ihan huimaa katseltavaa. Kertakaikkisen ihailtavaa, sillä tämä kohtaus olisi pitänyt nähdä uusiksi, kun ei kerralla silmä erottanut jokaisen liikettä. 

Siskokset ovat täysillä pääosassa, mutta mukana häärää myös, isä ja äiti (kuolleita), lukkari, myymäläpäällikkö, pari poliisia, Männistön emäntä ja Veeti, hienoja neitejä, Toukolalaisia, Mikko, Kaisa, Heikka, ulosottomiehiä, koira, susia. Lusifeerus, Setä-miehiä, Viertolan ravintoloitsijoita, Taula-Matteja, Jukolan uudet omistajat...joten kyllä piisaa porukkaa ja miten homma meni niin putkeen!

Vaikka siskokset tuntuivat vaan lusmuilevan, niin kyllä he harrastivatkin, nimittäin pesäpalloa ja siitäkin nähtiin otteita. Välillä ei ollut palloa, mutta oli jotain muuta. 
Kun siskokset lähtivät ravintolakierrokselle pitkin Kouvolaa, niin se oli ihan hengästyttävää menoa. Vielä ku ehtivät sillä matkalla laulaa ja räpätä. 

Panu Poutanen on siis ihan seppä, kun on hoitanut käsikirjoituksen lisäksi ohjauksen, ja osin koreografioitakin. Musiikista vastaa Maiju Laurila ja Petri Hynninen. He eivät suinkaan pysy siellä kopissaan koko aikaa, vaan yllättäen heitä löytää myös lavalta!

Kaikki biisit, joita tässä kuullaan ovat niin ihania. Jos jää Shangain valot heti korvamadoksi, niin ne muut jäävät kivasti jonoon! Heräsin nimittäin tänä aamuna, kun esityksen jälkeen olen jo kaksi yötä nukkunut, siihen että päässäni soi Siskoni!

Kaikki kuvat on kuvannut Vesa Sailio, mutta tämä, missä on siskosten nimet on minun, koska halusin, ettei tule nimivirheitä, jos kirjoitan ne itse. 

Tämä esitys kannattaa nähdä, sillä on se vaan niin hienosti rakennettu. Kaikki nämä nuoret ovat niin luontevia, rohkeita ja taitavia ja mikä yhteistyökyky! Se näkyy, kuuluu ja se huokuu ihan koko esityksen ajan niin, että yleisö sen tuntee. Nyt kaikki 12 vuotta täyttäneet, kaikki sankoin joukoin kohti Jukolaa. 
Raapaisin vain vähän pintaa, sillä esityksessä on kaikke kivaa, yllätyksiäkin...