Risto on hyvä! Kun olin toipunut Risto-elokuvasta, oli vuorossa Risto Räppääjä ja villi kone Kouvolan teatterissa. Olin jo pitkään halunut nähdä sen, mutta minun ja Riston aikataulut eivät olleet vaan sopineet yksiin. Nyt sain paikat. Paikat minulle ja pojalleni, jonka värväsin mukaan, sillä jotenkin olisi ollut niin kornia lähteä yksin lasten näytelmää katsomaan. Nyt menin mukamas viemään poikaani, jolle se oli jo toinen kerta. Nykyään lapset käyvät koulun kanssa katsomassa ja niin ollen vanhemmat eivät joudu/pääse.
Kuva. Marja Seppälä
Musikaalikomedia oli mahtava. Risto Räppääjänä hyppi Jose Viitala ja oli niin Risto. Lisähauskuutta esitykseen toi se, että Veli-Matti Karen esitti Rauhaa ja Satu Taalikainen Lennartia. Ihan loistavat valinnat. Se vaan niin toimi.
Näytelmä oli niin raikas ja kaikesta hauskuudesta huolimatta ajatus siitä, että tietokoneella voi olla aika huikeita vaikutuksia, oli niin totta.
Lavastus oli niin näppärä ja mietinkin sitä, että aika topakasti rakennettu, että kestää kaikki keikkumiset. Niin, ja kyllä kotimatkalla soi päässä ja vielä kotonakin; Elämä ei ole hassumpaa....
Viikonlopun toinen näytelmä oli Räkänokat Kuusankosken teatterissa. Taas muka lasten näytelmä, joten poikani joutui jälleen seuralaisekseni. Menimme ajoissa paikalle, koska näytelmässä ei ollut väliaikaa, niin väliaikatarjoilu piti hoitaa etukäteen.
Kuva: Piia Kleimola
Hauskan ihana näytelmä siitä, kuinka kolme räkänokkaa temmelsivät vauhdilla päiväkodin pihalla, pohtien kaikkea, leikkien vaikka mitä ja oottaen, että joku tulisi hakemaan. Atte, Jori ja Inksu eli Rolle Huumonen, Joni Tuisku ja Linda Salmi olivat niin uskottavia!
Musiikki oli vahvasti mukana ja kivalla tempolla. Pidimme näytelmästä, vaikka se Keravaosuus meni jotenkin ohi, mutta ei se sinänsä haitannut.
Sitä mietin koko ajan, että miten kuumaa mahtoi olla niissä kumipuvuissa, etenkin kun koko ajan näyttelijät olivat liikkeessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oliskos jotain sanottavaa ;)