Oravan Matti

 Valkealan kesäteatteri esittää tänä kesänä näytelmää Oravan Matti. Johan edellisestä kerrasta olikin päässyt kulumaan 40 vuotta. Näytelmän on jo aikoinaan käsikirjoittanut Hannu Tyhtilä. Nyt sen on päivittänyt Maiju Laurila, joka on myös ohjannut esityksen yhdessä Annukka Waaran kanssa. 

Ensi-iltana, juuri ennen kuin esitys alkoi, luontoäiti kasteli, vaan kun on varautunut siihen, että niin voi käydä, ei haitannut. Enemmän harmitti näyttelijöiden puolesta, koska heillähän niitä sadeviittoja ei ollut. 

Oravan Matti on lyhyt, mutta topakasti toteutettu tarina Valkealan historiasta, ihan niin kuin parissa tunnissa muutaman sadan vuoden pläjäys. Päähenkilöinä ovat Oravan Matti ja hänen vaimonsa. Heidän osissaan, ihan tosissaan, pääparina aviopari Ari ja Päivi Teräväinen. 

Toinen, varsin lupsakka ja hupaisa pari olivat Vesa Lipsanen ja Antti Niemi. Heillä nimittäin rooleja piisasi. Sai joka kerran yllättyä, missä rooleissa tupsahtavat lavalle. Vaatteita tuli vaihdettua useaan otteeseen.

Nuoria oli otettu kiitettävästi mukaan ja millaisia, niin ihan hemmetin hyviä! Replikointi oli jouhevaa, laulut soivat niin heleästi ja tanssit sulavasti. Koreografia oli myös Maiju Lassilan. 
Välillä mietin, miten monta metriä oli uponnut pukuihin, joita oli ja joissa helmat kauniisti liehuivat. Kangas oli varmasti kevyttä, koska se jotenkin niin hyvin "istui", vaikka joku heitti kärrynpyörääkin. Puvustuksesta on vastanut Heidi Hänninen, jolla on puhdetta piisannut, sillä pukuja todella on ja erilaisia. 

Oravan Matti on näytelmä, missä on musiikki hyvin vahvasti mukana ja haitar siellä nii haikeesti soi, no ei se nyt niin haikeesti, mutta siellä säestämässä olivat Maiju Laurila (!!!) ja Iida Paakala. Musiikkikappaleet olivat pääosin kansansävelmiä lähiseudulta. 

Kiva juttu oli se, että koko esityksen läpi kulki punainen lanka, jota yks sun toinen kävi aina sopivasti rullaamassa. Jokainen voi sitten itse miettiä, mikä oli se punainen lanka tässä esityksessä.

Kaiken kaikkiaan Oravan Matti on pienimuotoinen historiakatsaus eli historiaa niin, että heikompia hirvittää. Eikä haittaa, vaikka tulisi Valkealaan ensimmäista kertaa, sillä historian vaiheet koskettivat muitakin kuin Valkealalaisia. 

Kuvat: Vesa Sailio

Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

 Ristiinan kesäteatterin löysin kerran jotenkin ihan puolvahingossa, kun matkalla Mikkelistä vähän tykättiin ajella muita teitä kuin pääväylää. Sieltä löyty kesäteatteri ja millaisessa paikassa. Ei ku seuraavaksi sitten sinne ja nyt taisin olla siellä kolmatta kertaa, koska sellaisen vaikutuksen sieltä sai, ettei poiskaan voi olla. 

Tänä kesänä siellä menee Populäärimusiikkia Vittulajänkältä! Perustuu Mikael Niemen kirjaan (minkä olen lukenut) ja sen on sovittanut näyttämölle Pentti Kotkaniemi (taattua tavaraa pukkaa) ja ohjauspuikkoa on erityisen taitavasti heilutellut Jani Lastuniemi. Olen nähnyt myös sen elokuvan, joka tuli ensi-iltaan v. 2004. Joten tiesin, mistä on puhe, mutta silti - Ristiinassa tulkinta oli huippuluokkaa. 

Otin mukaan ystäväni, joka ei ollut ikinä ennen käynyt Ristiinassa ja oli ihastuksesta mykkänä, kun ajelimme kohti kohdetta. Hänellä ei myöskään ollut mitään tietoa, ei pienintäkään ajatusta siitä, mitä on nähtävissä.

Pääosissa on kaksi poikaa Matti ja Niila. Eletään Pajalan kylässä, ei olla oikein suomalaisia, muttei ruotsalaisiakaan, niin mitä ollaan, missä kaikki on pikkasen sisäänlämpiävää. Niilan perheessä on vielä melko lailla voimakas uskonnollisuus läsnä. Vaan pojat ovat poikia ja heille heti tavattuaan syntyy ystävyys, mikä säilyy... 
Pienenä näitä poikia esittää veljekset Asko ja Eki Kiljunen. Siis, mitä tulkintaa ja kuinka luontevasti pojat roolinsa vetivät. Siis ei voinut muuta kuin ihailla, kuinka ovat osaavia.

Ristiinassa on sellainen tyyli, että siellä on esiintyjät vauvasta vaariin ja voi vaan ihmetellä, miten se pakka pysyy kasassa, mutta niin on kortit jaettu, että kyllä se vaan pysyy. Nytkin oli vauva mukana ja oli hän sitten sylissä, lattialla tai rattaissa, niin homma toimi. Yleisö oli ihan lääpällään ja kuulin väliajallakin, kuinka sitä ihmeteltiin, että miten ihana ja suloinen.

Kun pojat sitten kasvavat, niin tulevat mm. bändikuviot mukaan. Leo Gynter tekee aivan loistavan roolin, sillä hän on niin Matti. Kun ei ole sillai Matti, niin on kertoja-Matti.  Nooa Nousiainen on Niilan osassa jotenkin niin uskottava. Poikien bändin rumpali Erkki - Rasmus Hangasmaalla energia ja replikointi ihan omaa luokkaansa ja kyllä - huomasin, miten nakkeli rumpukapuloita. Bassossa oli Holger - Valio Valtokari bassotti kyllä ihan oikeesti.

Tämä esitys oli sellainen, että siitä voisi kertoa ainakin heti kättelyssä 100 kivaa juttua, niin monta hauskaa kohtausta, mutta kerron vain pari ja nekin pintapuolisesti, koska ne on vaan niin nähtävä. Perinnonjako tai se testamentin luku, joka kesti ja kesti, koska niin monta juttua tuli vastaan, vaan siinä oli ne pysäytetyt kohtaukset aivan mahtavia! Jopa vauva oli mukana niissä!!!
Sitten oli se, kun Matin isä alkoi isälliseen tyyliin kertoa aikuistuvalle pojalleen elämän tärkeitä asioita. 

Koko esitys, oli ihan koko ajan MAHTAVA! Upeita roolisuorituksia ja koko tarina itessään jo oli huippu, mutta miten se esitetään, niin Ristiinassa vedettiin niin, että ystäväni oli sitä mieltä, että meni heittämällä kärkeen! Kyllä, näin on!

Kuvat: Vilhelmiina Salmikunnas

Reinikainen

 Reinikain tul Haminaa! Sitä ol sitte lähettävä kattoo. Iha ol nii, ku ois tölsäst kattellu, ku nii ne siel haasto tamperetta haminalaisittain.
Reinikainen on alunperin Neil Hardwickin ja Jussi Tuomisen kässäri. Panu Raipia on sen sitten dramatisoinut ja Haminaan tämän lupsakan poliisikomedian on ohjannut Ville Virkkunen. 

Ilahduttavaa oli heti se, että Jan Mykkänen oli Artturi Sakari Reinikainen. Kotvasen otti sopeutua siihen, koska Mykkänen ja Tenho Saurén (nuoremmille tiedoksi, että  Saurén oli se, joka alkuperäistä Reinikaista esitti) eivät muistuta toisiaan millään lailla. Vaan kun pääsi mukaam juoneen, niin kyllä unohtu kaikki entiset ja sitä eli ihan "carpe diem"-meiningillä. Mykkänen oli niin Reinikainen, supliikki, älykkäästi toimiva ja ripeäotteinen. 

Koko juttuhan menee hyvin pitkälti niin, että poliiseista on tehty melkoista parodiaa. Silti, sellaista hyväntahtoista, josta ei voi ottaa itteensä, paitsi tietysti ne mielensäpahoittajat, mutta toivon mukaan sellaiset eivät käy teattereissa. 
"Vakioasiakkaana"  on Tenu, aina jostain poimittu, mutta sivistykseltään se, joka tiesi aina vastaukset poliisien käymään tietokilpailuun. Matti Wigelius sai olla Tenun osassa sillai ihan "väsyneenä".

Ylikomisario Rautakallio oli oikein sellainen ylitse muiden, mitä tomppeliuuteen tulee. Hannu Niemisellä oli oikein kiva rooli siinä, jos oli se toinenkin osa olla erään vainajan veljenä.

Kun Reinikainen tulee kotikylältään Tampereelle, niin vastaavasti Tampereelta lähtee poliisi sinne kotikylälle. Pienimuotoinen vaihtokauppa, mikä ei ihan ohjekirjan mukaan mene. Reinikaisen äiti sitten aiheuttaa pientä puhdetta ja siinä kunnostautuu Eija-Kaarina Mäkelä.

Kaikennäköistä sattuu ja tapahtuu, sillä jos on poliiseja, niin on myös rosvoja, joten vauhtia ja vaarallisia tilanteita on tiedossa, joskin huumori on mukana kaiken matkaa. 

Vaan olipa niin maan perusteellisen kivaa viettää lauantaita Reinikaisen seurassa. Kesäiseen tyyliin ensin pikkasen ripotteli ja sit lopussa vartin verran satoi oikein kunnolla. Silti kiitos koko porukalle kivasta tuokiosta. Sade aina harmittaa näyttelijöiden puolesta, koska he kastuvat. Meillä. hyvin varustautuneilla kesäteatterikävijöillä on aina sadevermeet mukana. 

Kuvat: Mari Salmenhaara

506 ikkunaa

 Pelkkä otsikko on sellainen, ettei sitä voi lausua, jollei ala laulaa viiiissataakuusikkkuuunaa....niin, se on se Miljoonasateen biisi ja aina se osuu ja uppoo. Juu, mutta ei kaikille ja ei se mitään haittaa, sillä Heikki Salon käsikirjoittama musiikkinäytelmä on tarinaa kelle tahansa, huolimatta siitä, tietääkö mistään sateesta mitään, saati Miljoonasateesta. 

506 ikkunaa on nyt tämän kesän Korvenkylän kesäteatterin esitys, jonka on loistavasti ohjannut ja omat kuvionsa mukaan kuvoinnut Veli-Matti Karén. Musiikin sovitus on Sami Viitalo, joka yleisön riemuksi hyppää estraadille myös laulamaan parin biisin verran. Livebändi Köyhät säesteli biisit elävästi. Siis todella "elävä", koska Samin lisäksi myös toinen koskentinsoittaja, Maarit Viitalo, loikkaa laulamaan yhden biisin.

Keskeisissä rooleissa ovat Jukka Tiitola (IV) ja Perttu Nyman (PV). Poikain isä on kuollut ja nyt puidaan jälkipyykkiä. PV eli pikkuveli on aina uhrannut ajatuksensa Lapsuuden sankarille, IV:lle eli isolle veljelle. PV luotti siihen, että IV ottaa hänet mukaan ja sitten alkaa Siipien tiet. Sekin paljastuu, että isä ei juurikaan jänntänyt mitään ja  jäljellä ovat vain Köyhät veljekset. 

Mikko Kamila on supliikki Keinonen, jolla on siivousfirma, jonka työtekijät ripeästi hoitavat vaikka 506 ikkunaa. Lisäksi löytyy japanilainen palvelurobotti, jonka osan tulkitsee Katri Sinkkonen. Ropotti sotkee ja säätää koko porukan elämää vähän miten sattuu, mutta onhan hän Made in Hong Kong.

Musiikkinäytelmässä on aina parasta se, ettei tarina ole mikään syvällinen, vaan musiikin ympärille koottu. Musiikkinumerot olivat ihan parasta ja koreografiat kivoja.

Parisuhdekomediaa saatiin oikein tuhti annos. Keinonen ja Ruusa (Anne Nurmela) mittelivät toisistaan. Toinen pariskunta aloitteli pitkän kaavan mukaan, luokattoman ujo insinööri Mäkki, jota Kyösti Vuorela osasi näytellä todella hyvin, varsin herkullinen rooli ja sitten kampaaja Paula Cecilia - Katariina Lill-Smeds latoi tekstiä siihen malliin, että ehkä herkeämpiä hirvitti, mutta minusta erittäin hykerryttävää. Kun tilanne jotakuin oli saatu hallintaan, niin sitten oli vuorossa Tulkoon rakkaus.
Parisuhdetta viritteli myös Meli, jonka roolissa Vivia Makkonen osasi hyvin reippaasti tulkita hoono soomi.

Jos kävi niin, ettei ihan alussa ollut kartalla, niin kyllä lopussa Kund...Kiitos seisoo. Vaikka saimme nauttia leppeästä kesäillan säästä, niin kyllä Marraskuu sai yleisön innostumaan.

Koko perheen harmiton, hauska ja viihdyttävä näytelmä!
Kiitos Heikki Salo, Miljoonasade ja koko Korvenkylän porukka! Siellä homma todella osataan tehdä hyvin, siis ihan liikenteenohjausta, tarjoiluja yms. myöten.

PS. Varoitus! Joku biiseistä saattaa jäädä korvamadoksi. Minulla vuorotteli Tulkoon rakkaus ja 506 ikkunaa. Ystävälläni se oli Tulitikku!

Kuvat: Jani Kiviranta

BADDING - Rauli elää!

 Alkaa olla jo lähes perinne, että kesäkuussa Mikkeliin,  koska siellä on kesäteatteri ja millainen, niin ihan hemmetin hyvä! Tänä kesänä siellä esitetään musiikkinäytelmää BADDING - Rauli elää!

Lähdimme ajoissa liikkelle, niin kerkesimme hakea potkua Tertin kartanosta ja sitten nauttimaan esityksestä! Hiukan ennen se luontoäiti pani jännitystä kehiin, koska istuimme Marskin baarissa ja ihailimme aivan mahtavaa ja komeaa vesisadetta. Kaikki hanat olivat auki! Vaan kun esitys alkoi, oli mitä leppein kesäsää, raikasta ja auringonpaisteista!

Badding-näytelmän on käsikirjoittanut Otto Kanerva, joka nyt on ansioitunut niin teatterin saralla, osassa kuin osassa. Mihin Otto tarttuu, niin priimaa pukkaa. Ohjauksesta Mikkeliin vastaa Anu Hälvä, jonka varmasti kaikki tietävät monestakin jutusta.

On vaikea edes kuvitella, etteikö joku muistaisi Rauli Somerjokea, Rauli "Badding" Somerjokea (30.8.1947- 14.1.1987). Hän osasi laulaa ja biisit olivat silkkaa samettia. Raulin osassa on Kaarlo Haapiainen, joka oli uponnut rooliin ihan täysin. Maskeeraus oli onnistunut ihan yli kylän. Ja se ääni - miten oli nauttittavaa.

Tarina etenee niin, että ollaan paratiisissa! Kaikki ovat elossa ja käydään se koko elämän kaari läpi. Raulilla oli aina ollut ujo ja sellainen, joka ei saa sanaa suustaan ja kun saa, niin tulee mitä sattuu. Tuttu juttu monelle. Hänellä on kuitenkin isä ja äiti, jotka tukevat kaikin keinoin. Lisäksi ystävä Rafe! Kaikesta huolimatta - myös ne tyttöystävät...

Isän roolissa Tomi Turunen on ihan elementissään. Ihanat henkselit. Lisäksi Turunen vetää myös osan Topi Sorsakoskena!!! Läpyt sille, ihan huikee suoritus!
Äidin osassa Anu Palevaara huolehtii lapsestaan, niin kuin äidin kuuluu. Laulaa ja tanssii ja hei, koreografiat ovat myös hänen. 
Olin koko esityksen ajan ihan lääpälläni Rafeen, Raulin ystävään, jonka osassa Aapo Oranen on todella hyvä ja luonteva..hurmaava!

.

Päivänsäde ja menninkäinen on klassikko ja melkein klisee, mutta tässä näytelmässä "Raulin" laulamana se nostatti vettä silmiin. Niin kaunista ja tunteikasta esitystä en ole ihan hetkeen kuullut. Niin ja miten osuva, kun miettii Raulin elämää. Hän ei ollut niitä "valon lapsia".

Raulin naisia ja tyttöystäviä esittää Aija Pahkala! Hyvin muuntautumiskykyinen, koska ensimmäinen rooli on pappi ja sittenhän niitä muita osia piisaakin. 

Koko esityksen musan säestyksestä vastaa elävä orkka, kapellimestarinaan Ari Ismälä, joka on tuttu muistakin teattereista! Kitarassa Jani Luoma/Wiljami Salminen. Bassossa Juho Puikkonen ja rummuissa Harri Heininen. 

Maskeeraus ja kampaukset!!! Huh, niin ne ovat Marjo-Riikka Romon. Kun jos viittii googlettaa, millaisia näyttelijät ovat muuten, niin huomaa, minkä työn maskeeraaja on tehnyt!

Kannattaa mennä Mikkeliin, kivuta Naisvuorelle ja nähdä ja kokea jotain ihanaa. Eikä haittaa ollenkaan se, että ei tiedä kenestä on kyse, koska näytelmä on tarina ja se kulkee hyvin!

Kuvat: Aki Lustig

Noora ja Valtteri Olkihatussa

 Viikon päätteksi oli jotenkin niin extraa lähteä paikkaan, missä ei ole ikinä ennen käynyt. Virolahdella on Ravintola Olkihattu. Ikinä kuulutkaan, mutta ei kun mestoille. Suunnistettiin sillai miun maun mukaan mutu-tunteella eli tilanne oli se, että kiittelin sitä, että lähdimme ajoissa, koska siinä sivussa tuli sitten Miehikkäläkin tutuksi, sillä sujuvasti ohitettiin kohde ja kierrettiin sinne ihan toista kautta, jolloin taas ohitimme kohteen. Mikäs siinä, kaunis pyhäpäivä ja silti olimme kohteessa todella ajoissa. 

Ravintola Olkihattu on paikka, jonne sisään päästessään mykistyy täysin, hiipii hiljaa eteenpäin ja vain ihastelee. Miten nättiä, hyvällä maulla sisutettu kaikki - siis ihan kaikki, aina vessaa myöten, joka oli niin soma, että kotvasen mietin, tohtiiko sitä moiseen paikkaan pissiäkkään. 

Kuva: Kini Laine

Niin ku hei, ollaan navetassa!!! Koko ravintola oli bueno, terassi ihana ja sit se navetan ylinen, missä meillä oli varaus tyyliin show & dinner, niin hupsista vaan, mutta mikä mesta! Kaikki niin vimpan päälle laitettu ja miten meitä kohdeltiin, niin ei ku bisset (Takatalo&Tompuri) huiviin ja sai kaikessa rauhassa valmistautua tulevaan.... Kohtaamaan Nooran ja Valtterin!!! Parisuhdekomediaa sellasissa parinkymmenen minuutin pätkissä ja aina välillä vähän syödään.

Kuva: Tommy Larvi

Esitys on alunperin Radio Novalle tehty kuunnelma, jonka kirjoittajina ovat olleet Tiina Siikasaari ja Jalle Niemelä. Nyt sitten Jalle Niemelä on näppärästi ohjannut sen näytelmäksi ja kyllä kelpas katella. 
Valtterina Janne Ravi, mikä on ihan virtuoosi estraadilla, nähty niin teatterissa kuin elokuvissakin. Valtteriin, ei ku Janneen, voi aina luottaa.

Kun istuuduimme, saimme ensimmäisen parikymmenminuuttisen katsauksen Nooran ja Valtterin elämään ja kappas, sitten olikin alkuruuan vuoro. Niin ja ennen kaikkea, ihan aluksi, meiltä oli kysytty ja tarjoiltu ruokajuomat.  Alkuruoka olikin elämys, kaikkea kivaa leivän päällä, en millään voi muistaa, mitä kaikkea, mutta ainaskii kolmee eri juustoo, ahventa yms.
Kaikes rauhas sai mutustella, ennen ku alko seuraava osio Nooraa ja Valtteria...

Kuva: Tommy Larvi

Noorana Nooran paikalla nooraili Katariina Myller. Olen nähnyt ja kuullut häntä ja en lakkaa ihmettelemästä, miten pitkiä reploja voi joku vetää hengästymättä, silti niin hyvin artikuloiden, että ihan jokainen sana tulee kuulluksi viimeistä kirjainta myöten. Itse katsojana jo on ihan pienissä täissä, miten se selviää, mutta helposti!

Sitten oli taas tauko ja saimme pääruuan. Se oli HIRVEEtä!!! Siis ikinä en oo niin maukasta ja mureeta hirveä syönyt. Saimme kuulla, että se oli tarjoilijan isän kaatama hirvi Muurikkalasta. Lautasella oli myös jäkälää - siis jäkälää, jota en suin surmin olisi edes kuvitellut syöväni, mutta nyt söin ja rapsakkaa oli.  Siis, kun nautimme viimeisen päälle lähiruokaa Kymenlaakso Menú:n hengessä.

Kuva: Olli Sarpo

Sitten taas Nooran ja Valtterin tarina jatkui. Melkoinen pariskunta. Noora oli minusta astetta fiksumpi nainen, koska ei nalkuttanut, vaan osasi esittää asiansa ja toiveensa niin, että ne kuullostivat todella älykkäiltä, ettei jopa hieman laskelmoiduilta.  Valtteri oli kiltti mies, joka tekee niin kuin Noora toivoo, koska Noora on hänen mielestään niin ihana. Huumoria piisasi ja miten replikointi sujuu hammasharja suussa, niin se on vain nähtävä. Kelläpä ei olisi ollut parisuhdetta, niin tässäpä kivaa vertaistukea!!!

Kun esitys päättyi, meille tarjoiltiin vielä jälkiruoka. Olin, että ei hemmetti, ei uppoo, kun en ole koskaan juurikaan jälkiruuasta piitannut, mutta nyt tuli sitten piirua verran extrampi jälkkäri!

Kuva: Olli Sarpo

Jälkiruokalautasella oli jos vaikka mitä: Jäätelöä, mikä oli siellä tehtyä, mantelileivos (oli muuten lämmin ja suli suussa), lakumoussea ja ihan vaikka mitä. Laskin, että olisko 10 erilaista makua ollut aseteltu asetille! Meni kaikki!!!!

Ihan ehdottomasti suosittelemme tätä, kesäteatteria upeassa miljöössä, aivan mahtavaa kohtelua, herkullista ruokaa ja se huisin hauska esitys. Niin jä hyvä mieli, että sillä elää pitkään.

Ravintola Olkihattu

PS. Haminasta 27 km Vaalimaalle päin ja sit vasemmalle Säkäjärventielle ja VOILÀ! Ette pety!

Turun Linna

 Turun Linna on paikka, missä moni on käynyt, ainakin jossain elämänsä vaiheessa. Niin, minäkin sinne lapseni vein, kun olivat pieniä, että kyllä pitää tietää, mikä se paikka on... Hyvä, minä muistan ne reissut, mutta lapset ei. Oli siis ihan pakko ottaa revanssi, koska he, aikuiset lapseni halusivat (mahtavaa!!!!).

Yhtään en pannut hanttiin, sillä onhan se aina sellaista kivaa muistin virkistystä. Linnat ovat aina kohteita, missä viihtyy ja joka kerran saa jotain uutta tietoa. 

Napsin kuvia juuri niistä kohteista, mistä kaikki muutkin ottavat kuvia. Miksi, niin jokin sisäinen pakko, koska on vaan niin kuvauksellista. Kun saavuimme linnaan sisälle, niin olipa ystävällinen vastaanotto ja sitten kun lähdimme kiertämään, niin opasteet olivat todella selkeät. Ei tarvinnut sinkoilla sinne sun tänne, vaan kun noudatti niitä nuolia, niin koko linna tuli käytyä läpi. 

Opastaulut kertoivat tarinaa ja niitä oli helppo lukea ja nykyajan ihmisenä hämmästellä, miten paljon porukkaa oli linnassa asunut. Miten olivat ruokailleet ja ylipäätään eläneet. 

Kirkot ja kappelit olivat osa mahtavaa aluetta. Tuli sellainen jännä fiilis, miten ne ihmiset silloin joskus aikoinaan olivat siellä eläneet!!!

Hienosti oli värkätty alue, missä oli jos ja vaikka mitä wanhaa näytillä, mutta tässä tilassa oli jo sellainen fiilis, että hei, missä mennään, ollaanko vielä linnassa?

Katariina-näyttely oli niin valtaisa ja ihana, että unohdin kuvata!!!

Kaiken kaikkiaan aikaa meni aika lailla, kun joka kolo tutkittiin ja nautittiin siitä, miten kaikki oli niin näppärästi kerrottu ja esitelty. 
Museokaupassa teimme vielä pienet ostokset ja hyvillä mielin ja runsaalla historian tiedolla ravittuina poistuimme linnasta. Voidaan suositella sitä todella kohteeksi ihan kaikille, paitsi liikuntavammaisille, koska portaita piisaa.