Rakkaushuolia

 Joka kesäinen Ristiinan reissukin se on aina hoidettava ja nyt siellä oli kesäteatteritarjonnassa Rakkaushuolia! Kari Häkkisen käsikirjoittama ja Ari-Matti Hedmanin dramatisoima näytelmä, jonka Ristiinaan on ohjannut Mimmi Rantala. 

Kun ajeltiin kohteeseen, niin satoi lähes koko matkan ja perillä sitten vedettiin jo sadevermeitä päälle, koska olimme ajoissa, niin pitelimme siinä sadetta sen aikaa, kunnes pääsimme katettuun katsomoon. Siel ei satanu, mut ei satanu näyttämölläkään, vaikka ihan paljaan taivaan alla esittivät. Meille kerrottiinkin, ettei esityksissä koskaan sada ja onhan se uskottava. 
Oli sen moni muukin uskonut, sillä ihmeen runsaasti oli porukkaa saapunut, keskellä viikkoa, viileänä ja kosteana iltana, joten hianoa!

Meille koko käsikirjoitus oli ja jäi hiukan sekavaksi, mutta se, miten se esitettiin, oli sitten sitä parasta antia. Rauno Argillander, joka on Ristiinan nuorisoseuran puheenjohtaja, esitti sitten esitti lääkäri Kai Aroluomaa, jonka kihlattu oli juuri jättänyt. Hän sitten lähtee irtiottomatkalle Rintalan kylään, missä urkenee ihan uudet kuviot. Ääni oli äärimmäisen miellyttävä.

Tohtori Aroluoma jääkin Korkalaisten aittaan lomailemaan ja saa sitten huomata, ettei sillä pariskunnalla lempi oikein leisku.
Tohtori piipahtaa sitten kyläbaarissa ja siellä sitä pitää Lotta Valkama, jonka osiin on sujahtanut Maisa Kakriainen. Lotasta taitaakin sitten kehkeytyä varsinainen juhannusheila. Baarin kantasakki on sitten sellaista melko tuttua kantista ja heti riitaa haastamassa. 

Kyllikki Korkalaisen roolissa Päivi Orava antaa ihan parastaan, ensin kiukkusena ja sitten jo hiukan "saaneen olosena".  Toivo Korkalainen on vähän saamaton, mutta kyllä se siitä sitten piristyy. Hannu Laamanen sitä osaa hoitaa. 

Tarinaa oli koottu kasaan pienistä kohtauksista, jotka eivät ihan saaneet toisiinsa yhteyttä, mutta olivat silti viihdyttäviä. Uusia esittäjia oli nyt entisten joukossa ja yhteistyö oli hyvin nähtävissä. 

Joukkokohtaukset olivat hauskoja ja musiikkivalinnat just sellaisia varsin osuvia. Yritteliäisyyttä oli yllin kyllin, joten sille bonukset!

Harmitonta kesäteatteria!'

Kuvat: Pia Hanski

Nuoren opettajattaren varaventtiili

 Hilja Valtonen ja Nuoren opettajattaren varaventtiili on vanha tarina ja siitä on elokuvakin tehty jo vuonna 1942. Olen ihan pienestä asti rakastanut kotimaisia elokuvia, eritoten niitä vanhoja ja kun olin nähnyt elokuvan, oli aina pakko kaivaa esiin sen kirjoittaja ja vielä lukeakin se tarina. Niin tuli tutuksi mm. Hilja Valtonen. Olin siis aika lailla innoissani, että nyt tähänkin hauskaan näytelmään oli tartuttu Tirvalla ja jos dramatisointi on Pentti Pesän, niin ohjauksesta on vastannut Annukka Waara.

Tirvan kesäteatteri on ihan vertaansa vailla jo senkin takia, että siellä on niin äärimmäisen kauniit maisemat. Koko paikka on yks ihanuus ja sitten jos siellä rannalla saa vain istuksia ja katsella jotain meille esitettyä, niin mitäs siitä muuta osaisi enää toivoa. 

Tirvalle on haalittu näyttelijäkavalkaadiin mahtavan sekalainen sakki kaikenikäisiä harrastajia ja miten se sit meneekin niin, että kaikki ovat roolissaan just eikä melkein. 

Liisa Harju on se tomera, valloittavan ihana ja järkevä opettaja, jonka roolissa on kaksoismiehitys. Ensi-illassa me nähtiin siinä Jenni Aikio. On ihan pakko myöntää, että minulla oli ikävä ennakkoasenne, kuinka politiikkona tunnettu ihminen voi olla pääosassa uskottava... No, se asenne roskiin, sillä olihan aivan mahtava suoritus. Napakka ja niin uskomattoman sujuva. Unohdin hyvin pian Jennin, sillä olin niin Liisa Harjun lumoissa. 
Veronika Laihinen on se toinen Liisa Harju ja väkisinkin tulee mieleen, että pitäisikö ottaa uusintakierros, että näkisi hänenkin tulkinnan Liisana. 

Koko jutun juoni on se, että Liisa Harju lähtee opettajaksi Pohjanmaalle, Latomeren pitäjään ja onhan se nyt savolaiselle melkoinen muutos. Kun siellä sitten kaikki pitäisi mennä niin kuin on mennyt aina, niin Liisa laittaakin hommat heti toimimaan eri tavalla, mutta hyvin . Ennen lähtöä hän saa tietää ja huomata, että hänen opettaja Martti Roine on häneen tykästynyt. Ilja Kaskimaa siis musisoinnin ohella esittää ns. ensirakastajaa. 

Suhde kuitenkin ei saa jostain syystä tulta ja sitten Latomeren tohtori Korpinen ihastuu Liisaan. Raine Kohopää on ihana tohtori, joka saa yleisön sydämet pysähtymään parikin kertaa... Tohtori Korpinen on kylällä kyllä monen muunkin kohde ja no, jutut lähtee kiertoon!

Katsottiin esitystä, mikä on kirjoitettu 100 vuotta sitten, mutta miten siinä tulee asioita esiin, jotka ovat edelleen tätä päivää! Koulun johtajapariskunta Herra ja Rouva Iippo kuvastivat hyvin sitä, että kuinka kaikki tehdään niin kuin on joskus sovittu. Kai Laihinen ja Katri Torro olivat varsin hauska pariskunta. Liisa Harju sitten laittaa niitä kapuloita rattaisiin heillekin. 
Kyläläiset puhuvat ja niin, sitä tehdään edelleen, aina kun joku on nähty jonkun kanssa jossain, se on jo jossain tiedossa. 

Liisalla on sitten opettajatovereita, kuten Oskari ja Rauha. Mukautuvaisia, mutta Liisa tuo heidänkin eloon pientä säpinää. Rauhan roolissa Anni Siekkeli loistaa upealla lauluäänellään. Oskarina Jere Saukkonen on ihan onnen omiaan. 

Porukkaa on, mutta parasta on kuitenkin näytelmän lapset! He vaan niin ottavat estraadin heti haltuun!

Aivan ihanaa seurata, miten he siellä ovat rooleissaan, kuinka isommat ohjaavat pienempiään ja miten koko homma toimii. Liikuttavan ihanaa ja se ajatus, että sieltä se polvi paranee. Niin ja hei, saavat paljon anteeksi, kuten yleensä harrastajateattereissa, kukaan ei ole moksiskaan, jos joku juttu ei toimi, kuten vaikkapa ovi, sillä sitä on ihan innoissaan, kuinka se ratkaistaan!

Mie ja miun seurue, tykättii kovasti ja kyl kannattaa viedä itsensä viihteelle ja ottaa suunnaksi Tirva!

Kuvat: Juho Vainonen

Ari Wahlsten ja Kit Karisma

 

 Ari Wahlsten on kirjoittanut jo 10. Kit Karisma-dekkaria! Uusin on Häikäilemättömät, joka noudattaa sitä vankkaa ja jännittävää sarjaa ja on ihan pakko lukea!
Oli pakko kysyä Arilta muutama kysymys suhteesta Kit Karismaan ja näin hän kertoi:

 

 

1. Ari Wahlsten ja Kit Karisma - kuinka tapasitte? Mistä se kaikki alkoi?

 

Puhemiehenä toimi silloinen kustantajani Mikko Aarne, joka kehotti minua kirjoittamaan dekkarin, koska jonkin omituisen etiäisen saaneena hän uskoi minun pystyvän siihen. Sitten piti vain ottaa selvää, minkälainen tyyppi tuleva työparini oli luonteeltaan. Totesin Kit Karisman karskiksi mutta suoraselkäiseksi kaveriksi, jolla oli yllättävän chandlerilainen suhtautuminen maailmaan - ja pidin siitä.

2. Miksi teit Kit Karismasta tummaihoisen? 

 

Kovaksikeitetyn dekkarin juuret ovat Yhdysvalloissa, ja sitä kunnioittaakseni tein päähenkilöstäni puoliksi amerikkalaisen. Ja koska iso osa amerikkalaisista on perimältään tummaihoisia, miksei myös Kit Karisma? Äitinsä puolelta hän on kylläkin vankkaa suomalaista sukujuurta.

 

3. Luomasi yksityisetsivä on varsin mielenkiintoinen, älykäs ja hauska tyyppi. Kuinka paljon hänessä on itseäsi?

 

En kyllä ole käyttänyt itseäni mittapuuna vähäisimmässäkään määrin. Onneksi. Olisin nimittäin hitonmoisessa lirissä, jos joutuisin kulkemaan Kit Karisman nahoissa niissä ympyröissä, joissa hän tapaa ammattiaan harjoittaa.

 

Kuva: Ari Wahlsten

 

4. Miten ja mistä poimit juonet jokaiseen Kit Karisma-tarinaan, jotka kuitenkin kaikki ovat itsenäisesti luettavissa?

 

Todennäköisesti sitä lukee lehtiä ja kahlailee muutenkin uutisvirrassa sen kummempia juonikuvioita juuri sillä hetkellä miettimättä. Sitten aihe putkahtaa osin jalostettuna esiin jossain ihan arkisessa tilanteessa, kuten vaikka pesutuvassa, ja silloin se pitää kirjata ylös.

 

5. Kit Karisma-dekkarisarja on jo edennyt osaan 10. Kun aloitit, oliko silloin mielessä sarja, joka jatkuu....

 

Silloin oli mielessäni vain se yksi ainoa kirja. Sen jälkeen oli tavoitteena trilogia, ja nyt en ole varma mistään.

 

Kiitos haastattelusta ja kiitos kirjoista!!! 

Ari Wahlsten: Häikäilemättömät

 Jos joku kirjailija saa minut pauloihinsa, niin olen aika lailla kirjailijauskollinen. Ha-haa ja en varmasti ole ainoa lajissani, sillä onhan se vissi totuus, että kun löytää kirjailijan, jonka tuotokset miellyttää, niin silloinhan se on "peli menetetty", kaikki pitää saada. 

Minä tutustuin kirjailija Ari Wahlsteniin mm. kirjassa Kosteiden mestojen balladi ja se oli sitä luokkaa, että tunsin heti tykästyväni. Tyyli ja huumori napsahti heti.  Kun Ari Wahlsten sitten alkoi vaikuttamaan jännityskirjallisuuden puolella loihtimalla esiin yksityisetsivä Kit Karisman, olin ihan myyty. 

Kit Karisma on juuri se yksityisetsivä, jonka palkkaisin, jos olisi aihetta ja varaa. Ihan mieletön tyyppi, joka joutuu mitä kiperimpiin tilanteisiin ja juuri nyt tuleekin mieleen näyttelijä Eddie Murphy. Pahat paikat, niin että jännittää ihan täpöllä, mutta sitten lentääkin joku ihan mieletön läppä.

Ari Wahlsten on päässyt jo "kymppikerhoon", sillä Häikäilemättömät on koko sarjan 10. osa. Uskomatonta, mutta Kit Karisma on edelleen hengissä ja porskuttaa hommissaan. Ihan vitsin siisti tyyppi. Wahlsten osaa taidon kirjoittaa ja ujuttaa sen huumorin sinne joukkoon niin, ettei sitä edes ensin huomaa, vasta kun alkaa nauru kuplia kurkusta, niin se on perillä.

Kuva: Docendo

Häikäilemttömät on tarina siitä, kun Kit Karisma palkataan tutkimaan aviorikosta. No, eikös se ole se perinteisin juttu, mihin saa toimeksiannon. Vaan nytpä tarina poikii sitten ihan vaan pikkasen muutakin maustetta koko aviorikokselle. Tulee yllättäen mukaan jännä yritys, joka tuottaa drooneja viihde- mutta myös sotilaskäyttöön. Meinasin pudota välillä kyydistä, kun sitä on kaikin muodoin yrittänyt olla kiinnostumatta koko droonitouhusta, mutta toisin kävi. 
Scandic Drones on mukana touhussa hyvin vahvasti ja kun sieltä sitten paljastuu yhtä sun toista, niin onhan siinä setvimistä.

Kit Karisma joutuu jälleen, hänelle ominaiseen tapaan, tilanteisiin, missä vaan tulee jostain kumman syystä ruumiita. En yleensä pidä siitä, kun ruumiita alkaa tulla, mutta jollain on tyyli tuoda ne esille siihen malliin, ettei niin pahasti harmita. 

Pidän tavattomasti kirjassa käydystä sanailusta. Se vaaan on jotenkin niin "elokuvamaista", että kun sitä lukee, lähes näkee, kuka ne replat lausuu ja millä äänensävyllä. Kun mainitsin elokuvamaisuuden ja jo aiemmin Eddie Murphyn, niin Suomessa tämän Kit Karisman osan voisi vetänä Chike Ohanwe.

Häikäilemättömät on häikäilemätön tarina. Se ottaa lukijasta niskalenkin eikä päästä ennen kuin koko setti on käyty läpi. Sitten voi pyyhkiä pölyt hihoista, kohentaa kaulusta ja jatkaa matkaa, pysähtyä ja miettiä, milloin tulee seuraava osa. 

Korvenkylän We will rock you-musikaali

Minun kesään on kuulunut, kaiken muun lisäksi, myös Korvenkylän kesäteatteri. Kun siitä sain infoa jo aika lailla ajoissa, että siellä on Queen-musikaali, niin olinpa pissiä housuuni ja sitten alkoi se malttamaton odottaminen. Pääsinpä sitten ensi-iltaan ja otin autooni kaikki ne, jotka mahtuivat. Sää oli sitä sun tätä ja vettä oli luvattu, mutta ihan sama. Jos siellä esiinnytään, ni me kyllä voidaan valita sellaiset varusteet, että voidaan nauttia siitä. Kaiken päivää tihutteli enemmän ja vähemmän, mutta jotenkin en vaan osanut olla millään lailla huolissani. Kun olimme kohteessa, niin siellä vähän ripotteli ja yks sun toinen viritteli sadeviittaa kohillensa, mut mie en. Sadeviitta se oli minullakin mukana ja meinasin, että sitten kun ihan oikeasti alkaa sataa, viritän sen, ja eipä muuten tarvinut sen virityksiä.

Nähtiin mieletön esitys Queenin musiikista! Jos musa oli Queenia, niin siihen alkuperäisen kässärin oli värkännyt Ben Elton, mutta nyt annan sitten suuren kunnian myös suomentaja Paavo Leppäkoskelle, sillä niin oli nasevaa tekstiä. Olipa muutenkin omintakeinen tarina. Ohjaajana on Jalle Niemelä ja apulaisohjaajana Henna Hännikäinen. On heillä ollut hommia, että kaikki on saatu toimimaan. 

Pääosissa tähteilivät Galileo ja Scaramouche eli Lauri Pönni ja Piia Jussila. Voi jumalaare, miten taitavia ja osaavia, ihan jumalaisilla äänillä lauloivat ja esiintyminen oli muutenkin ihan parasta.

Koko tarina oli varsin kivasti värkätty sen Queenin musiikin ympärille, jota oli runsaasti, enkä halunut seurata käsiohjelmasta ollenkaan, että mikä biisi tulee seuraavaksi, vaan heittäydyin vaan siihen fiilikseen niin täysin, että kaiki otetaan avosylin vastaan, mitä on tarjolla ja kyllä oli syli ihanasti täys. 

Minä siis pidin tästä esityksestä tavattomasti, niin jakaisin kiitoksia jakaa vaikka kelle vallan mahottomasti, mutta siis kaikki esiintyjät olivat niin kuin olisivat ennenkin esiintyneet! 
Hanna Peralä saa kiitoksia lavastuksesta ja puvustuksesta, ensinnäkin, koska bändi oli nostettu estraadille, ylös ja sateelta suojaan. ja puvustus oli sitä luokkaa, että silmä lepäsi. Koskaan ei tiennyt, millaisissa asuissa sieltä tullaan.

Koreografiat olivat aivan mahtavia! Tuuli Immonen on ne hoidellut ja oli ilo seurata jokaista liikettä ja aina jäädä ihmettelemään, miten siistiä se on. 

Jokainen oli tähtenä omassa roolissaan ja sitä katsojana sai vaan olla ihan haltioissaan, miten uskomatonta settiä oli tullut näkemään. Olisi voinut luulla, että kyseessä ovat ammattilaiset, koska kaikki meni vaan niin putkeen. 

Todella ISO joukko on ollut tätä tekemässä ja toivon, että paljon isompi joukko menee tästä nauttimaan. 

Ääni- ja valosuunnittelu oli Sami Viitalon. Aivan huikeeta, ku niin hienot valotaulut, missä näki välillä tekstiäkin ja sit oli ihan hukassa, kun ei tiennyt, mitä seuraa. Sami viel näytteli ja oli hoitanut kuoronjohdon yhdessä Maarit Viitalon kanssa, joka myös oli estraadilla. 

Koko esityksen ajan oli poutaa. Joskus vaan käy niin ihanasti, että jossain tuolla pannaat hanat kiinni, että saadaan jotain upeeta esitettyä ja siitä nautittua.  Kyllä ja tulee sellainen olo, että näkiskö joku siellä jossain, miten sitä täällä muistetaan...

Queen kuului jossain määrin minun nuoruuteeni ja kun sitä kuuntelee, niin ottaahan se nostalgiat esille. Kun tuli se biisi, mitä ei käsiohjelmassa mainita, nousi mieli aika lailla herkille. 
Koko esitystä voisi hehkuttaa kokonaisen romaanin verran, mut en tee sitä, vaan kehotan kaikkia menemään ja kokemaan sen, koska paikan päällä se on parasta!

 Kaikki pelasi vimpan päälle! Sitä aina arvostaa liikenteen ohjausta, niin ja sitä, kun tulee ajoissa paikalle, niin voi se luppoajan käyttää siihen, kun nauttii kärkkärin!

Kuvat: Jani Kiviranta

Kahen akan loukussa

 Tehtiin matka Neuvottomaan, Neuvo-teatterin esitystä katsomaan. Oli jo toinen kerta, kun siellä kävimme ja taas oli sellainen neuvoton fiilis, että lähetäänpä ajoissa, koska on huomioon otettava eksymisvaara. Tämä paikka on siis Haminan kupeessa ja sellaissa niemen nokassa kuin Lauvanniemi. Mahettoman kaunis paikka ja molemmilla kerroilla ajoin sinne ihan suoraan, ilman eksymistä ja ilman navigaattoria, koska se nyt ei vaan minun elämänkatsomukselle sovi. Olimme siis ajoissa, joten oli aikaa virittäytyä tunnelmaan.
Koska on Suomen kesä ja sen epävakaat säät, niin oli sadevermeet mukana, koska koko päivän oli satanut, vaan kuinkas sitten kävikään, ei satanut enää!

Kahen akan loukussa on sellainen tyypillinen kesäteatteri-iloittelu, jonka on käsikirjoittanut Heikki Luoma, kaikkien maalaiskomedioiden kunkku. Ohjauksen on toimittanut Ninni Suntio. Nokkelan lavastuksen suunnitellut Henri Saarainen ja varsin kiva puvustus on Mervi Leinosen tyylillä luotu. 

Tarina alkaa vastanaineen pariskunnan kotiin paluu häistä - autolla tai sellaisella kämäsellä Volvolla, jonka takaikkunassa on kyltti "JUST NAIN"...
Sulhanen, Veijo Hurmalainen, varsinainen peräkammarin poika on sellainen vässykkä, että joo, sellasia varmaan on oikeastikin olemassa. Jouni Saikkonen Veijon roolissa osaa olla niin lapanen, että heti alkaa miettimään, että mitenkähän tässä oikein käy . 

Kuva: Ninni Suntio

Morsian on aluksi niin onnellinen ja innoissaan, mutta kun se Veijon äiti saapuu kotiin, niin jopas ääni kellossa muuttuu. Tuulia ei ole kuin hetken onnellinen nuorikko ja hänen osassaan Maarit Räsänen saa olla ja tyytyä kakkosijaan. Veijon äiti BERTTA, aiperskutti, miten perin juurin ÄRSYTTÄVÄ eukko!!!! Maarit Valtonen on niin Bertta, että varmaan sinkosin häneen "murhaavia" katseita. Yritin muistuttaa itseäni, että tämä on vain näytelmä ja henkilöt ovat lievästi karrikoituja, ehe-ehe.

Veijon kaveri, poikamies-Pekka, joka on vahvasti sitä mieltä, ettei yhen maitolitran takia tartte koko lehmää ostaa on ehkäpä koko näytelmän hauskin rooli ja ehkä juuri siksi, että siinä pelleilee Jan Mykkänen, joka vaan on aina niin luonteva esiintyjä. 

Kuva: Jan Mykkänen

Väliajan jälkeen vauhti vaan kiihtyy, sillä silloin mikään ei ole enää sitä, miltä alussa näytti! Näytelmän muut naisosat ottavat ja rempaisevat Veijon mukaansa ja alkaa eri meininki. 

Naapurin naukkaileva Ulpu on tomera täti ja hänen osassaan on Tuula Pakkala. Sitten on Reeli, aivan hupaisa eestiläinen lehmapiohelpottaja - Mervi Leinonen on kyllä niin maan mainio Reeli. Talon piika, Bertan käsikassara Mallu, joka ei koskaan osaa tehdä mitään Bertan mieliksi. Saimi Ahonen saa Malluna puistella mattoja ja vaikka mitä muuta, mutta hänestäkin kuoriutuu jonottaja. Nämä naiset kun raapasevat vässykkä-Veijon mukaansa, niin sit tuleekin Sir Veijo ja tempo on ihan omaa luokkaansa. 

Kuva:Jan Mykkänen

Kun on kyse maaseutukomediasta, niin onhan mukana vielä avioliittoneuvoja Gunilla ja salaperäinen Vello. Leena Jaakkola saa sählätä mielin määrin hienoissa kengissään ja Jani Jaakkola ei paljon lava-aikaa saa, mut hyvin otti osansa ihan viime metreillä.

Kahen akan loukussa on esitys, mistä ei mitään tolkullista osaa sanoa muuta kun että se kannattaa käydä nauttimassa ja nauramassa. Juuri sellainen hatunnosto, miten on tyyppejä, jotka panevat itsensä likoon, viihdyttääkseen meitä, jotka haluamme vain istua paikoillaan ja katsella, kun muut huhkii.