maanantai 28. syyskuuta 2026

Menomekko

 Kun vietin lomaani Valamossa, niin sainpa sieltä vinkkejä käydä myös Varkauden teatterissa, missä kuulemma menee hulvaton Menomekko! No, otin vinkistä vaarin, pyysin mukaan kaverin, pantii menomekot päälle ja lähettiin katsomaan Menomekkoa. 
Varkauden teatteri on ihanan vanha, sillä se on syntynyt jo vuonna 1898 eli varsin kunnioitettava ikä. Koska olimme paikalla hyvissä ajoin, niin tuli katseltua seiniä sillä silmällä nii ulkoa kuin sisältäkin, että ovat ne paljon nähneet. Muutenkin oli sellainen ihana vanhan ajan fiilis. Ihana ensivisiitti.

Menomekko on Mari Perankosken käsikirjoittama ja ohjaama hauska näytelmä. Sitä oli kyllä jo kiva etukäteiskutina, että saattaa olla jonkin verran hupaisa esitys ja olhaa se!
Istuttii ihan täpötäydessä salissa ja aistin kyllä hyvin voimakkaasti sen, että kaikki pitivät tästä esityksestä.

Menomekko on musiikkinäytelmä, missä kuullaan 15 erilaista biisiä, joista muutama on loihtinut settiin Jouni Hynynen. Biisilista on joka tapauksessa varsin vaikuttava. Hurjan upeita ääniä näillä näyttelijöillä!!!


Menomekon helmat heilahtaa aina 1950-luvulta tähän päivään, joten kivaa nostalgiapöhinää on tarjolla. Pääparina ovat Matilda ja Kassu eli heitä tulkitsevat Saara Saastamoinen ja Ville-Veikko Valtanen. Näppärä elinkaari parisuhteelle, missä Matilda unelmoi maailmalle lähdöstä, mutta juuttuu sitten kotikonnuille Kassun vaimoksi ja sama arki jatkuu. 

Savo-Karjala-yhteys on hauska! Karjalain pitopöytä, ku pittää het saaha kaik maholliin loihittuu tarjol. Savolainen se on aina vähän niin kuin parjaamassa, mutta mielipiteet vaihtuu tiuhaan ja tiukasti. 

Sota-aikaset kaveritkin ovat toinen Savost, toine Karjalast ja jutut sen mukasii. Karjalaiselt juttu irtoo, kun se savoilain enemmänkii myhäilee. Hyvin vetivät Pekka Johansson Ruutinaamana ja Juha Vuorinen Kylymänviileenä.


Puvustus oli mahtava! Kiinnitin monta kertaa huomiota siihen ja etenkin Aapo Puustin vaatetukseen, joka oli Kaitsu, se joka haaveili nuorena, että pääsis vaatteita suunnittelemaan. Sari Kirjavainen on puvustuksen takana, joten läpyt sille!!!
Aapo Puustin liikkuminen oli kyllä sulavaa!

Koko esityksen toteutus on aivan huikea! Mimmi Rantalan Suolasieni-akkeli oli niin hupaisa ja siinä tuli nokkelalla tyylillä kerrottua paikkakunnan kaupat. Suolasieni-akkeli vaan pelmahtaa paikalle ja taas on hauskaa. 
Näyttelijöitä on 12 ja rooleja rutkasti enemmän. Välillä joutui oikein tarkentamaan katsetta, että kukas se siellä nyt temuaa. Just joku poistui näyttämöltä ja eikös vain kohta ole takaisin, mutta täysin eri roolissa. Niin nautittavaa teatteria, että ei kyllä kerennyt miettiä kertaakaan, paljonko kello on. 

Pimeisiin iltoihin kannattaa nykästä menomekko päälle, ottaa mukaan joku, ihan kuka tahansa ja mennä nauttimaan, miten Menomekko pelmahtaa!

Kuvat: Petteri Aartolahti


sunnuntai 20. syyskuuta 2026

Miestä näkyvissä

 Sitä kun on meikäläinen taas perinteisesti sellasella seutukunnalla, että Joensuun teatteri on hollilla, niin olihan se päästävä käymään. Sillee somasti sattui, että oli juuri ensi-ilta-aika näytelmälle MIESTÄ NÄKYVISSÄ. Miten niin oli intoa ilmassa, että olin sit avecini kanssa jo päivää aiemmin tarjoamassa itseämme katsomoon... Oisko se mitä, vanhuuen höperöintiä, koska se piikki on aina auki. Tulimme sitten seuraavana iltana uudestaan ja nyt oli sitten oikea aika. Joensuun teatteri on jo rakennuksena miulle sellainen paikka, että sitä kattelee kaikkea, seiniä ja ihastelee vessan ikkunoita yms. Mutta asiaan!

Meille tarjoiltiin risteily, Miestä näkyvissä, jonka on käsikirjoittanut Marja Kangas ja dramatisoinut Satu Rasila.  Kaiken aikaa kilkutteli jossain alitajunnassa joku tuttu juttu ja se ratkesi siinä vaiheessa, kun olimme jo omilla paikoillamme ja viereen tupsahti mies, jolla oli kirja! Vanha kirjastonarttu heti haukkana utelemaan, mikä kirja? Ja hän näytti sen: Marja Kangas: Miestä näkyvissä ja heti syttyi lamppu, että ilmankos, niin oli tuttu kansi. Joskaan en ole sitä vielä lukenut, vaikka käsissäni kirja on muutamia kertoja mennyt. Joensuuhun tämän naurujumpan on ohjannut Sarianne Tursas ja on siinä ollut hommaa. 

Pääosassa on Sirkku Pirinen, näyttelijä, jonka roolissa loistaa Maria Karhapää. Ei juukelispukelis, mitä menoa ja meininkiä, kun Pirinen on jätetty juuri ennen kuin täyttää nelkyt. Oli niin miehensä Jalon aikonut vietellä, että nyt tehdään lapsi, mutta Jalolla onkin joku Vanessa, Ruotsista, joku jäätelömerkki. Sirkku panee sitten toimeksi, ensin roikkuu Jalossa, sitten jakaa omaisuuden, käy terapiassa, tapaa deittejä ja tähän kaikkeen kannustavat ystävät.

Jos on Maria Karhipäällä päärooli, niin kyllä kovilla ovat ne muut kolme näyttelijää, joilla on hallussa kaikki ne muut suoritukset, koska näytelmässä on yhteensä 40 roolia! Maria saa kyllä upeasti sirkuttaa Sirkkuna mielin määrin, kun Aino Karlstedt, Anna Ojanne ja Samu Stenberg hyppäävät roolista toiseen aivan hämmästyttävällä taidolla. 

Aino Karlstedt oli aivan mahtava, energinen ja notkea kaikissa rooleissaan. Kun hän oli teatteriohjaaja Juho Kasper, niin voi hyväänen aika, kun osasi olla uskottava sähläri. Sit ne kaikki muut roolit siihen päälle.

Anna Ojanen muuttui myös niin, että sitä aina kattoi, kukas se siinä. Jalon äitin, Varpun rooli, joka siis puhui koko ajan, jopa sisään hengittäessä, oli aivan hervoton. Kyllä ne kaikki muutkin tulkinnat aiheuttavat sen, että isot läpyt niille!

Samu Stenberg meni myös osasta toiseen niin, että välillä oli aivan ihmetyksestä pyörryksissä, että voiko se olla sama henkilö? Etenkin, kun Sirkun deittejä käytiin läpi....

Puvustukselle ja sille, miten ne vaatteet kerettiin vaihtaa, ihan superisot peukut, sillä siellä vamasti on säpinää kulisseissa, kun vermeitä vaihetaan. Pukusuunnittelijana on Ella Törmikoski ja sitten puvustomestarina Nina Paakkunainen ja pukijoina Sanna ja Soile Tarvainen.

Miestä näkyvissä on niin huolettoman hauska esitys, jolle saa nauraa ihan kepeesti, mutta se kuitenkin tuo pikkasen esille tätä päivää. Miten parisuhde muuttuu ja mitä sen jälkeen tapahtuu, vaan niin kivalla ja hyvällä tavalla ja sillai karrikoiden, että sen kyllä ymmärtää.

Oli näkyvissä mitä tahansa, niin kantsii tämä esitys käydä katsomassa eli kun varaa liput, niin silloin on Miestä näkyvissä. Tarkkana sitten niiden aikataulujen kanssa, ettei käy niin kuin minulle.
Itse asiassa mie voisin kuvitella tämän näytelmän sopivan aika lailla jollee pikkujouluporukalle!

Kuvat: Riikka Hurri




sunnuntai 13. syyskuuta 2026

Kultalampi

 Kotkan tämän syksyn toinen ensi-ilta oli KULTALAMPI! Olipas kultainen Kultalampi. Moni varmaan muistaa siitä elokuvan vuodelta 1981, missä Henry Fonda ja Katharine Hepburn näyttelivät pariskuntaa... No, minä muistan siitä ehkä mainoksen, mutta en ole ollenkaan varma, näinkö elokuvan. Sen sijaan näin tämän Kotkan esityksen, mistä pidin tavattomasti. Käsikirjoituksen on silloin aikoinaan loihtinut Ernest Thompson ja suomennos on Arto af Hällströmin. Kotkassa upean ohjauksen on suorittanut Mikko Korsulainen. Mielenkiintoisen lavastuksen on tehnyt Alisha Davidov. Edelleen mietin, miten se ovijuttu meni. Kun esitys alkoi, se ovihässäkkä oli niin kuin etuperin, mutta sitten se muuttui toisinpäin, enkä osanut sitä itselleni selittää, mitä tapahtui? 

Pääparina taistelee ja rakastaa Norman ja Ethel, Kotkan teatterin konkarit, Kari Kukkonen ja Anne Niilola. Siis miten nautittavaa sanailua vanhalta (kyllä, haluan käyttää tätä sanaa) pariskunnalta. Ukko kiukuttelee (?) no, minun mielestä aika lailla monen ikämiehen ihan normaalia käytöstä, jota sitten vaimo hiukan petailee. Se huumori oli kuitenkin ihan niin parasta! Normanissa näin jotenkin niin oman isäni, joka oli aika lailla fyysisestikin Kukkosen oloinen. 

Kun tytär Chelsea tulee käymään, monien vuosien jälkeen ja tuo miesystävänsä ja tämän pojan, niin tilanne alkaa saada potkua. Koskaan ei ole mistään juuri puhuttu, mutta läppä lentää. Uskoisin, että monille ihan tuttu juttu. Kun sitten Bill Ray'n poika jää kesäksi Kultalammelle, niin aijai... Kalle Kurikkala on todella uskottava ja ihana 15-vuotias Bill Jay Jr. Usein se tarvitsee sen, että hypätään yhden sukupolven yli. Sillä kyllä muistan edelleen, miten isäni kohteli minua ja miten sitten lapsiani. 

Norman ja Bill Ray keskustelevat aika jännästi. Kaksi eri sukupolven miestä juttelevat, mikä on laitonta ja laillista seksiä. Aivan loistavaa settiä. Mikkomarkus Ahtiainen on niin suvereeni vävyehdokas, että pois alta. 

Posteljooni Charlie oli Chelsean ystävä. Osku Haavisto oli hellyyttävä Charlie, joka vaan nauroi kaikelle ja jota Norman pilkkasi, mutta ei se haitannut. Olisi halunut Chelsean, mutta hienoa, kun Chelsea oli Bill Rayn kanssa. 

Miia Maaranen se kuitenkin kirvoitti kyyneleet, kun hän Chelseana yritti saada isäänsä jonkinlaista yhteyttä. Tämä tuli aika lähelle itseänikin ja voisin kuvitella, etten olen ainoa. Jos on jonkun kanssa läheinen, jos se on paljon samanoloinen, niin miten sitä tulee toimeen? Paljon ajatuksia herättää.

Mutta - kannattaa mennä katsomaan, sillä paljon hupia piisaa, sillä miten sitä joka asiasta saakin aina sen huumorin kukan kukoistamaan. Siinä samalla tulee varsinainen asiakin sitten julki. 

Kuvat: Jukka Koskinen

lauantai 12. syyskuuta 2026

Housut pois

 Kouvolan teatterin syksyn ensimmäinen ensi-ilta oli HOUSUT POIS! Olin ihan onnesta sykkyrällä odottanut tätä, sillä tiesin, että koen jotain tosi mahtavaa. Olen nähnyt aikojen saatossa neljä erilaista versiota tästä tarinasta ja se se kaikki on tehnyt sen, että Housut pois on yksi suosikeistani. Nyt kun se esitettiin Kouvolassa, odotukset olivat ihanasti korkealla. 

Monet ovat nähneet tästä elokuvan The Full Monty, vuodelta 1997 ja tämä brittiläinen elokuva sai neljä Oscar-ehdokkuutta ja voitti sitten yhden musiikista! Minä en ole elokuvaa nähnyt - yllätys!
Alkuperäinen teksti on Terrence McNally'n ja suomennos Mikko Koivusalon. David Yazbek on sen suurenmoisen musiikin takana. Kouvolassa kapellimestarina Iikka Kahri.
Kouvolaan tämän musikaalin on ohjannut Tiina Luhtaniemi. Osku Heiskanen vastaa hienoista koreografioista.
Lavastus on Sanna Halmeen ja se on varsin toimiva. Rosoisuudesta hempeyteen, eri tasoja, joita käytetään näppärästi hyväksi. 

Housut pois-tarina on aina koskettanut minua, sillä siinä on niin monta tärkeää asiaa. Ensisijaisesti esiin nousee työttömyys ja nimenomaan miesten työttömyys. Sitten ystävyys ja rakkaus. Erilaisuus ja miten meitä on niin moninaisia ja miten sitä vaan voisi oppia hyväksymään niin itsensä kuin toisetkin. Sitten vielä se isän ja pojan välinen suhde, mikä minua suorastaan herkisti.

Naiset ovat vahvoja ja pitävät yhtä! Tilanne on ihan iik-hysteerinen, kun on he menevät esitykseen, missä on miesstrippari! Miehillä ei sinne ole asiaa. Tämä lannetta vatkaava komistuksen roolissa on Mikko Hyypiö. Naisten osissa tähteilevät Satu Lemola, Satu Taalikainen, Annina Rubinstein ja Tiina Winter.

Tämä kun selviää naisten työttömille miehille, niin syntyy ajatus! Pääosassa Jerry kokoaa miehet mukaan ja sitten se alkaa! Jerryn osan vetää niin  upeasti Markus Waara! Hänen poikaansa esittää Onni Mannari/Erno Harju.


Jerry ja ystävänsä Dave (Miika Muranen vier.) saavat mukaan vielä neljä muuta miestä ja sitten alkavat harjoitukset. Kuusi tyyppiä, jokainen omalla lailla erilainen, alkavat yrittää ja välillä meinaa usko loppua ja kaikkea sattuu, mutta kyllä se sitten lopussa kiitos seisoo. 
Sami Kosola Harold, näiden miesten entinen esimies, joka ei ole vaimolleen tohtinut kertoa, että on työtön! Panu Poutanen juoksee päin seiniä ja niin hauska. Jarno Hyökyvaara on se vanha, mutta miten osaakin tanssia. Sasu Junkkari, vieraileva tähti lähiseudulta, on mammanpoika Malcom. Aivan uskomattomia roolisuorituksia kaikilta.
Heidän säestäjänään on kaiken kokenut estraaditaiteilija, jonka osan heittää kuin lonkalta Johanna Heimonen. 

Ensimmäinen puoliaika meni niin, että kaiken aikaa toivoi, ettei tulisi väliaikaa, ei vielä... Kun sitten väliajan jälkeen pääsee uudestaan moodiin, toivoo, ettei tämä loppuisi. Housut pois on niin mahtava tarina ja kaiken asian rinnalle siinä läppä lentää, niin että saa ihan huoletta nauraa. Sitten ne biisit ovat niin kauniita ja erilaisia, aina tilanteeseen sopivia. Ja mitkä lauluäänet!

Pidin siis aivan tavattomasti koko esityksestä alusta loppuun asti. Jos jotain miinusta on, niin se, ettei ole käsiohjelmaa. Olen niin käsiohjelmariippuvainen ja jos nyt joku roolinimi on väärin, niin suotakoon se anteeksi, sillä en muista niitä, enkä löytänyt niitä mistään.

Vaan - Syksyn pimeisiin iltoihin suosittelen Housut pois-musikaalia, niin johan tulee hyvä mieli!

Kuvat: TAVATON media

lauantai 5. syyskuuta 2026

Kuin Raivo Äiti

 Syksy ja Kotkan ensimmäinen ensi-ilta! Lähdimme ajoissa Kouvolasta ja kun saavuimme Kotkaan, tuli hyvä mieli, pitkästä aikaa taas, sillä olihan sitä jo kerennyt ikävä tulla. Meillä oli sellainen kivanoloinen jännityksen tunne, koska Kuin Raivo Äiti oli esitys, mistä vain osasimme odottaa jotain, mutta mitä, niin ei muuta kuin että se on jokin upea teatterikokemus. 

Kuin Raivo Äiti esitetään Naapurinäyttämöllä ja ilman väliaikaa, joten kävimme ravitsemassa itsemme Bar Parvella, missä on aina niin suussa sulavat antimet ja mikä parasta, niin ruokavammaset on huomioitu. 

Loistava käsikirjoitus on Hanna Vahtikarin ja Kotkan ohjauksesta vastaa Samuli Reunanen. Lavastus ja valosuunnittelu on Petteri Pietiäisen. Aivan nerokasta, kun vesikin tuli hanasta!!!

Tässä näytelmässä on sitten vain kaksi näyttelijää! Eeva Hautala ja Juho Markkanen, joista Eeva tekee sen äidin roolin, luonnollisesti. Niin ja hei, minkälaisen roolin, niin olen tässä jo pari päivää sitä makustellut, miettinnyt ja muistellut, niin että se oli ihan hemmetinmoinen suoritus! Se mieleton tempo ja draivi tuo esille niin hyvin sen näyttelijän ammattitaidon, jota ei voi kuin henkeä haukkoen ihailla. 

Eeva Hautala on Sirpa, jolle on tulossa ensimmäinen vauva! Hyvin kuvaavaa, millaista se on, kun perheeseen tulee se kolmas henkilö. Kun lapsia syntyy lisää, niin esikoisen osa on aina se aika lailla erilainen. Kaikki on uutta ja vaikka ihan hirveästi nauratti kaikki kommellukset, niin se, miten Sirpa sitten sanoo, kuinka opettelee vielä, sitä äidiksi tulemista, sitä uutta roolia. 

Juho Markkanen toimittaa perheen isän virkaa, mutta niin, että äitillä on estraadi aika lailla suurimman ajan. Koska esityksessä on musiikkia, niin sen tuottaminen jää näppärästi Markkasen kontolle. Musiikin suunnittelu on Jouni Bäckströmin. Musiikki tuo korostaa hyvin niitä tunteita, mitä käydään läpi. 

Kuin Raivo Härkä on sellainen esitys, mikä monen tulisi nähdä, sillä vaikka se on hauska ja ehkä hivenen karikatyyrinen, niin heittäähän se silmille kaikkea sitä, mistä vaietaan. Kuinka äidit ovat aina hyvi pitkälti olleet hiljaa siitä, miltä tuntuu, kun ei osaa, kun ei jaksa, pinna palaa jne. Silti se ei tarkoita sitä, etteikö lastaan rakastaisi. 

Nykypäivänä on vielä se saamarin some, mikä on armoton ja kuinka valheellinen. miten se antaa väärän kuvan siitä, millainen sinun tulisi olla. Nykyajan äiti on paineita täysi. Kyllä sitä tuli miettineeksi, pääsinkö helpommalla, kun omiani hoidin, heitä, jotka ovat jo aikuisia. Silloin ei ainakaan ollut somea rasitteena. 

Vauvat/lapset olivat nukkeja, joita sitten lenteli sinne sun tänne, aina tilanteen mukaan. Eeva sai venyä moneen, sillä paitsi että hän oli Sirpa, hän oli välillä muutakin. Vaatteitakin sai vaihdella ihan kiitettävästi. 

Nukkumaanmenovariaatiot olivat melkoisia! Aina kun sitä kuvitteli, että ne ovat nyt siinä, niin vielä tulee yksi ja millainen...

Kun esitys päättyy, kaikki on ihan hyvin, näyttämö täynnä kaikenlaista tavaraa, paikat huiskin haiskin, mutta silti, kaikki on ihan hyvin, sellainen hetkellinen harmonia. Niitäkin hetkiä on...

Kuvat: Jukka Koskinen

tiistai 1. syyskuuta 2026

Diivat studiossa

 Aleksanterin teattteri Helsingin Bulevardilla on komea rakennus, jonka ohi olen mennyt lukemattomat kerrat, mutta nyt pääsin sinne sisälle! Olimme ajoissa paikalla, että sain ihailla upeita seiniä, no, kaikkea muutakin, sillä olihan se kaunista.

Esitys, jota saavuimme katsomaan, oli Diivat studiossa. Hienosti rakennettu esitys, missä oli vanhaa ja uutta aikaa sekoitettu sopivissa suhteissa, niin että loppututulos oli varsin herkulllinen.

Paikalla oli Ida Aalberg (Elina Mustonen) ja Aino Acté (Reetta Ristimäki) sadan vuoden takaa, studiossa, missä Tv-juontaja (Heljä Heikkinen) heitä lempeästi ohjaa siihen, mistä puhutaan. Heitä taas ohjaa studio-ohjaaja ja pianisti (Anu Silvasti). Vaan ihan koko paketin on ohjannut Lija Ficher.

Pääosin käsikirjoituksen on tehnyt Anna Kortelainen. Biisejä esityksessä on 12 ja kun eivät olleet ollenkaan tuttuja, niin niiden säveltäjät ovat Marko Puro ja Olli Kortekangas, sanoitukset Axa Sorjasen. Pari laulua oli kyllä jostain oopperasta, mutta enhän minä tunnistanut...

Ensimmäinen puoliaika meni niin, että valmistauduttiin suoraan studioesitykseen. Kaksi diivaa, joiden elämästä haettiin kaikkea sitä, mikä voisi nykyajan ihmistä kiinnostaa, eritoten sitä diivamaisuutta. Naisen elämää, millaista se oli silloin, mistä joutui luopumaan ja millaista oli luoda uraa. 

Molempien, sekä Ainon, että Idan tunnetuista esityksistä, eritoten Ida Aalbergin Nooran osasta Ibsenin Nukkekodissa. Aalberg leimautui niin Nooraan osaan, että ihmiset luulivat hänen olevan samanlainen. Ihan niin kuin nykyäänkin on kuullut näyttelijöiden kertovan, miten rooliin voi leimautua. 

Toisella puoliajalla ollaankin sitten studiossa ja suorassa lähetyksessä! 
Taustalla on kaiken aikaa kuvia Idasta ja Ainosta ja kuvat ovat vahvasti mukana esityksessä. Niitä katsellaan, ruoditaaan ilmeitä ja vaatetusta, kuvausajankohtaa jne. 

Mainoskatkon aikana studio-ohjaaja antaa komennuksen, että nyt jotain säpinää, sillä katsojaluvut laskeee. No, draamaa tulee ja olihan sen jännää.

Tv-juontaja samalla kipuilee oman elämänsä kanssa, joten saadaans siitäkin aineksia.

Diivat studiossa oli erittäin viihdyttävä esitys, joka oli rakennettu kasaan todella kivalla tyylillä! Jokaisen rooli omanlaisensa ja taidolla esitetty.

Kuvat: Nils Krogell