Simpauttaja

Kostea kesäinen torstai ja ei kun pukemaan, pitkähihasta, villatakkia, villasukkaa, takkia...ja kassiin sadetakkia ja vilttiä ja sitten matkaan. Tällä kertaa Iittiin, missä oli luvassa nähdä Simpauttaja!
Tänä kesänä Iitin kesäteatteri toimii Pitokartano Kurjenmiekassa, mikä ei ole ollenkaan huono valinta. Katsojia hemmotellaan vesivessalla ja ravintolapalveluilla. Sai ostaa tupsluikkarin ja sen sai viedä katsomoon!
Taivasalla saatiin seurata Simpauttajaa, mutta niin se vaan säiden haltija armahti, ettei saatu kuin muutama pisara ja niin ollen sadetakit saivat olla kassissa.
Tässä Suomen kesässä kesäteatterit saavat lisätienestiä hyvin sadetakkien myynnillä...onko se hyvä vai huono asia, riippuu miltä kantilta sitä tutkailee.

Mutta asiaan! Simpauttaja on kaikille tuttu, pakko olla. Heikki Turusen tunnetuin romaani, josta on väännetty useita teatteriversioita ja elokuvakin. Nyt sen voi kokea Iitissä Kimmo Rämän ohjaamana ja ei yhtään pöllömpi kokemus.

Simpauttajana velmuili Pekka Malin. Vieras mies, joka saapui kylään ja josta juuri kukaan ei mitään tiedä.

Ryynäsen Imppa on saanut lähöt kotoaan ja pestautuu Pirtamon tilalle töihin ja siellähän se on jo Simpauttajakin. Imppana kunnostautuu hyvinkin onnistuneesti Leevi Lautala.

Hikisimmän työn tekee Jari Viljamaa. Hän kun tuskittelee pikkasen raasuna Ottona, niin jo on hulluna humalassa Pirtamon vanhana isäntänä ja vielä Hemmonakin kerkiää heilua. Siinä saa villapaita kyytiä, kun vaihtuu niin nopsaan.

Mielenkiintoiset valinnat ovat Lassi Kaurapellon ja Jomppa Kaunismäen roolit. Lassina on lapsi ja Jomppana kypsään ikään ehtinyt nainen. Lenni Lautala vetää miehekkäästi osansa ja Ritva Muhonen on elämänsä roolissa. Jompan humalan huuruiset jorinat olivat niin hauskoja, että niitä kuunteli mielikseen.

Nina Honko oli Juuli, Simpauttajan simpauttama. Vaalea elovena-tyttö, jota hepsankeikaksi sanottiin. Kun Kuunolle selviää jutun ydin, niin kyllä saa siitä kaikki kuulla. Markku Heino on ensin niin hissukka Kuuno, kunnes on aihetta kimmastua ja sitten sitä tulee.

Kokonaisuutena toimiva ja kaikki olivat juonessa hyvin mukana. Kivoja jippoja mukana eli pakkaa on sekoitettu, niin kuin Simpauttajassa kuuluukin. 

Simpauttaja on hauska tarina kesäiseen iltaan. Yhden kylän tarina 1970-luvulta, joka siis osin on totta, sillä Heikki Turunen keräsi kirjan kokoon omasta kylästään. Ihan pikkulapsille ja uusmoralisteille en suosittele, sillä kieli on melkoisen räväkkää ja siinä ryypätään ja vaikkei näytetä, niin kyllä käy selville, mitä Simpauttaja Juulin kanssa häärää....

Kuvat: Pauli Similä ja Ari Varima

Iitin Harrastajateatteri ry.

Miksei Jeppe juo ?

Se oli äkkilähtö puolen tunnin varoitusajalla, määränpäänä Ruotsinpyhtää ja siellä aivan valloittava Strömforsin ruukkialue, missä on Ruukinmyllyn kesäteatteri! Kertakaikkisen ihana miljöö ja esityksenä Miksei Jeppe juo? Naurutakuulla! Jos ei yhtään naurata, saa lipun hinnan takaisin. Joku perin juurin saita tyyppi vois kokeilla...

Kuva: Kini Laine

Katetusta katsomosta avautui heti hulppea maisema eli näyttämö ihan parhaimmasta päästä ja kyllä, laituri ja vesi ovat hyvin otettu huomioon, tässäkin näytemässä.

Tällä kertaa oli vanha tuttu näytelmä tehty kääntämällä se toisin päin ja se oli varsin onnistunut. Sovituksen Ludvig Holbergin tarinasta oli rustannut Essi Rönnkvist ja ohjaus on Juhana Rönnkvistin.

 Jeppe Niilonpoika ei juo vaan kiukuttelee ja äksyilee kaikkien harmiksi, jopa veneelle. Jeppenä äkseeraa Marko Lindholm ja ottaa yleisönsä hyvinkin ilmeikkäästi ja lähes kaikin mahdollisin keinoin.

Jaakon baari on keskeinen tapahtumapaikka ja siellä Jaakon roolissa heiluu Veli-Pekka Ristaniemi, joka venyy tarinan edetessä opettajaksi ja... no enpäs kerrokkaan, etten paljastaisi esityksen herkkupaikkoja. Joka roolissa upea artikulointi ja kehon kieli pääsi hyvin oikeuksiinsa.
Jukka Saarinen on Masa ja sitten taas Touko, joka taas muuntautuu moneksi. Lupsakkaasta ärsyttäväksi ja takaisin. Palkitsevaa katseltavaa!

Näytelmän upeat naiset ovat Sanna Ristaniemi ja Essi Rönnkvist. He ovat Jaakon baarin kikattavia pissa-liisoja ja sitten taas Vienona ja Kainona kaikkea muuta kuin vienoja ja kainoja. Lisäksi Sannalla on Jepen vaimon rooli.
Näytelmän veteraani on Seppo-Ilmari Siitonen, joka Paronin roolissa ei jää ollenkaan nuorista jälkeen. Hän on tarinan "pahis" ja hoitaa roolinsa yhtä ketterästi kuin nuorempansa. Jos minulla olisi hattu, nostaisin sitä hänelle.

Vauhtia piisasi ja verbaalista iloittelua, paikkakuntakohtaisia näpsäytyksiä, joista Kouvolakin sai osansa, Kymijokea unohtamatta. Kun Nordea mainittiin, olin tukehtua, sillä se oli kyllä niin osuva nappi.

Menkää hyvät ihmiset katsomaan tätä, sillä Ruotsinpyhtäällä oli kaikki puitteet todella kunnossa!

Kuvat: Minna Marttila

Ruukinmyllyn kesäteatteri

Mielikuvituspoikaystävä

Henriikka Rönkkönen on kirjoittanut hersyvän kirjan sinkkuelämästä, siis niin hauskan, ihanan ja huvittavan, että jälkeen päin pelkän kirjan näkeminen alkaa naurattaa. Vinkin voi lukea täältä!

Mitä Henriikka itse kertoo siitä, miten blogikirjoittamisen seurauksena syntyi kirja?

Kuva: Riikka Kantinkoski


1. Sinut opittiin tuntemaan Sinkkublogista, missä pääasiassa oli seksiä. Kirjoitit nyt kirjan, lähes samasta aiheesta. Millainen askel se oli?
-  Mua huvittaa, että Sinkkublogi nähdään "seksiblogina", koska se ei mulle edusta sitä. Kirjoitan blogiin mitä mielessä sattuu liikkumaan enkä erottele aiheita seksiin tai mielikuvituspoikaystäviin. Seksuaalisuus on kuitenkin iso osa meitä kaikkia enkä voi sivuuttaa sitä mitenkään, kun puhutaan tunteista, ihastuksista, peloista, rakkaudesta, sukupuolisuudesta, itsensä etsimisestä. Yhtä hyvin blogi voitaisiin nähdä rakkausblogina tai haaveilublogina, mutta se seksi kiinnittää aina huomion, koska ei edelleenkään ole normaalia puhua siitä.
Kirjan kanssa on ihan samat tuntemukset.

2. Olet ammatiltasi opettaja - haluatko opettaa kirjallasi jotain joillekin?
-  En oikeastaan halua opettaa mitään, koska jokainen oppii asiat omalla tavallaan ja omassa rytmissä, ja jokainen tekee omat itselleen sopivat valinnat elämässään. Kerron omista kokemuksistani ja tuntemuksistani, jotta se helpottaisi muiden elämää ja tulisi semmoinen olo, että huh en ole yksin näiden juttujen ja ajatusteni kanssa. Se on nimittäin aika ihana tunne.

3. Huumorisi on hervotonta, kuinka se syntyy vai näetkö asiat vaan niin hauskoina?
- Kun kirjoitan surullisia juttuja, mä itken, mutta kaiken muun kirjoittaminen on neutraalia. Olisi kyllä kiva nauraa omille jutuille, mutta ne vaginapierut ja esinahan ihmettelyt on mulle ihan täysin tavallisia ja tylsiä ajatuksia. Mies on mulle kuin joku kukkakaalikäärylebruleen resepti, jota yritän tulkita hirveessä stressissä ja jonka tekemisessä luultavasti epäonnistun ja poltan koko talon.

4. Käsi sydämellä - kenen käsiin toivoisit erityisesti kirjasi päätyvän?
- Toivoisin kirjan päätyvän sellaisen ihmisen käsiin, joka kokee, että on yksin eikä voi koskaan löytää ketään eikä kelpaa kenellekään, koska meistä suurin osa ajattelee välillä niin, ja ne on hirveitä ajatuksia. Toivoisin, että semmoinen henkilö saisi voimaa mun teksteistä ja että kirja saisi nauramaan, kun kaikki muu menee päin persettä.

5. Saammeko lisää luettavaa sinulta?
-  En ole ihan vielä valmis tällaiseen tuskaiseen synnytysprosessiin, jonka nyt kävin Mielikuvituspoikaystävän kanssa läpi, mutta en mä kirjottamista lopeta ennen kuin naaman päällä on pari metriä multaa. Jos silloinkaan.

Remu & Hurriganes - Rock and roll musikaali

Kun kuulin, että aina niin suosittu Korvenkylän kesäteatteri esittää Hurriganes-musikaalin, olin mennä sijoiltani! Heti alkoi päässä pyöriä yks sun toinen biisi ja oikein mahan pohjasta kouraisi, kun mieleen palautui yhtä sun toista. Ihan kaikista rockin ajatus oli se, että halusin Remun näkevän tämän! Niinpä heti tuumasta toimeen ja soitin Remulle:
- Tulisit sie tänne kattomaa, ku tääl esitetään siua? Tääl veetää Hurriganes-musikaali.
- Älä perkele!
- No, kyllä! Jos sie tuut, nii mie lupaan siust huolta pitää.
- No siinä tapauksessa ja jos ei heinätyöt estä...
Näin myö Remun kans sovittiin ja kun Remua esittävä Tommi Tainio lähti mukaan järjestelyihin, niin peli oli selvä. Remu saapui Kouvolaan kuski Nikanderin kanssa sovitusta ajasta etuajassa, mutta silti kerkesimme hyppätä kyytiin, minä ja miesystäväni. Sitten kohti Korvenkylää!
Kerroin, että Korvenkylä on nimensä veroisessa paikassa, mutta mitä sieltä löytyy, on jotain ihan uskomatonta! Valistin  koko matkan, että ei voi sieltä muuta kuin saada erittäin hyvän mielen!

Kun saavuimme paikalle, oli vastaanotto kertakaikkisen loistava. Kaiken kaikkiaan, ihan kaikki järjestelyt olivat sitä luokkaa, että uskaltaisin väittää, että moni ihan oikea yritys voisi käydä mallia ottamassa. Remu oli aivan otettu ja sen huomasi, fiilis äijällä oli ihan mieletön! Olin pyytänyt Remulle kunnollista tuolia ja kappas, meille oli kaikille varattu pehmustetut aitiopaikat.Kiitos.

Kun Jalle Niemelän ohjaama HURRIGANES-musikaali alkoi, niin se tempaisi mukaan ihan ensi metreiltä. Oli niin hienoa, kun on itse elänyt Hurriganes-ajan, tuntenut sen musan voiman ja ollut jo silloin haltioissaan ja kuinka nyt tajuaa, ettei syke edelleenkään sammu, niin sitten vielä istua itse Remun vieressä kuulemassa "remumaista" kommentointia. Ihan uskomatonta ja ainutlaatuinen kokemus.

Remun roolissa Tommi Tainio taas näytti kykynsä. Miten osasi olla, laulaa, takoa kannuja ja olla vaan niin "remumainen". Höpinää tötteröön!

- Ei saatana, sanoi Remu aina välillä(ja paljon muuta).
 Ihan helvetillinen suoritus.

Pikku-Henry eli Remu lapsena oli riemastuttava ja sen roolin veti niin tappiin Topias Kuoppamäki. Aivan upeaa aina nähdä, kuinka se nuoruuden into ja taito yhdistyy. Näissä kohtauksissa Remu muutamaan otteeseen kuiskasi minulle, mitä seuraavaksi tapahtuu...

Hurriganes kokoonpanolla, jossa oli Albert Järvinen kitarassa. Levytys käynnissä ja Albertia esittävä Aki Kelin tykittää ihan vimpan päälle. Paitsi, että taustalla on bändi, Hot Wheels joka soitti kaikki biisit niin, että veri oli seisahtua. Ihailtavaa oli seurata se, mite homma toimi, miten sitä soittaa, vaikkei ihan niin soitakkaan. Aki Kelin oli niin Alppu!

Kun Albert lähti, Ile Kallio tuli takaisin. Sami Viitalo, koko tämän musikaalin maestro, esitti niin Ileä! Miten olivat mimmit kuumina, niinjoo, taidan muistaa senkin ajan...

Legendaarinen kuva, ei vaan kuvaushetki Hurriganesista. Cisse Häkkisen roolin veti Kyösti Vuorela niin hyvin, ettei Remu ollut häntä esityksen jälkeen uskoa samaksi mieheksi.

Jos olin koko spektaakkelista ihan murusina, niin koreografiat sai minut melkein pissimään housuun. Niin upeita askelkuvioita ja se rytmi ja syke ja se fiilis, kuinka kaikki vaan rimmasi, että miten ne osaa. Koreografina on tässä jutussa Hilppa Lampi. Läpyt hänelle!

Remun tyttöystävää Jenniä esitti Piia Jussila, jonka laulamana I will stay sai yleisön lähes liikkuttuneeseen tilaan. Remukin tuumasi: Aivittu, osaapas friidu laulaa.

Kun loppubiisi(jota en kerro) oli vuorossa, oli jo ihan uskomaton olo. Remu tuumasi, että oikein veret seisauttava- olo. Olipa melkein häkellyksissään.

Saatiin kuulla esityksen jälkeen, että vaikka Korvenkylässä porukka aina jonkin verran vaihtuukin, niin se yhteenkuuluvuus syntyy aina. Liekö olisi siinä maaperässä jotain niin sympaattista!? Kannataisko sitä alkaa myydä, vaikka 100g pikkupussukoissa paikkoihin, missä on huono fiilis?

Kotimatkalla Remu jaksoi toistaa, miten hieno esitys ja kuinka tuntui niin ytimissä asti. Lisäksi hän moneen kertaan sanoi sitä, miten hieno fiilis, kun  porukka skulaa yhteen, koska kyllä yleisö sen oitis aistii.

Remu ja Hurriganes-musikaali on nähtävä ja koettava. Miekii aion ottaa revanssin! Huolimatta siitä, että Remu oli paikalla vain ensi-iltayleisölle yllärinä, niin suosittelen tätä oikein isolla kädellä!

Kuvat: Kari Huusari

 Kulttuurikissa kehrää....
Kuva: Jasse Varpama

Korvenkylän kesäteatteri

Kesäyön uni

Kesäyön uni! Sitä se oli, kun niin märässä ilmassa kuin vaan mahdollista, suuntasimme paatilla kohti Suomenlinnaa. Mielessä ei edes käynyt, että illan olisi toisinkin voinut viettää. Sitkeästi ja sisukkaasti vaan tuulta päin ja kohti unta, kesäyön unta. Kun pääsimme kääriytymään viltin sisälle ja ne lapaset olivatkin sitten paremmat siellä penkin ja pepun välissä, niin se saattoi alkaa! Shakespearen näytelmä ja Ryhmäteatterin versiona. Mikä parasta, meitä oli aika lailla paljon, rohkeita suomalaisia.

Herra Shakespearen kuolemasta tuli juuri 400 vuotta, joten ihan tuoreesta näytelmästä ei ole kyse? No, ei kai, mutta miten silti niin raikkaasta ja elinvoimaisesta, tarinasta, joka ei kuole koskaan. Oi rakkaus, se on tarinoiden innoittaja ja aiheena loppumaton.

Suomenlinnaan oli rakennettu ihan mahtavat puitteet, niin että kyllä kelpasi katsella. Oli äärimmäisen lämmittävää katsella kun Puck(Sari Mällinen) hyppelehti ja kikatteli riiviömäisenä Oberonin(Robin Svartström) alaisena ja totellen kaikkia hänen käskyjään ja nauttien saadessaan hämmennystä(lievä ilmaisu) aikaiseksi.
Tarinahan alkaa siitä, että ollaan pahassa kolmiodraamassa, kun kaksi miestä ovat rakastuneet samaan neitoon! Neito on Hermia(Anna-Riikka Rajanen), joka topakasti tuo julki, että rakastaa vain Lysanderia, ei Demetriusta(Henri Tuominen), jonka taas Hermian isä haluaisi vävykseen. Oli hiukan yllättävää huomata, että kun Lysander ampaisi näyttämölle, niin että hän olikin Noora Dadu(Hyvä Kuusankoski!!!!), mutta miten veti roolinsa, niin kyllä sille annan läpyt!

Eikä ollenkaan ollut huono juttu se, että Helenan roolissa oli Pyry Äikää. Helenahan on niin hurahtanut Demetriukseen, että olisi vaikka koirana hänelle. Tykkäsin tavattomasti ja huomasin, etten ollut ainoa.

Tämä näytelmä on niin mehevä juuri juonellisesti, kun siinä on monta tasoa ja tarinaa. Robin Svartström ja Minna Suuronen vetävät upeasti niin Ateenan kuningasparin kuin Keijujen kuningaparinkin roolit! Kun tässä välillä melskaavat nuoret, niin on ihan pakko vaan sanoa, että parasta on se joukko tavallisia käsityöläisiä, jotka haluavat tehdä näytelmän kuninkaansa häihin!

Nämä herrat vetävät osansa niin hyvin, että vieläkin naurattaa. Nikolai Perä on myös aasin roolissa, mistä en kerro enempää, koska se on vain niin nähtävä, *tirsk*. Muut herrat ovat näytelmässä edukseen myös Keijukaisina.

Tämä Kesäyön uni, joka myös muilla nimillä on tunnettu, koska rakkaalla lapsella on monta nimeä, on sellainen päräys, että se on nähtävä ja koettava, sillä niin oli herkullista esitystä. Yhtään ei paikat puutuneet, eikä haitannut, vaikka ulkona satoi ja meri myllersi. Tarina otti ja vei ihan täysillä.

Kuvat: Ryhmäteatteri/Tanja Ahola

Ryhmäteatteri

Robin Hood

Robin Hood on niin tunnettu, että on vaikea käsittää, jos olisi joku, joka ei tietäisi kuka hän on!? No, mutta nyt hän on kuitenkin Kouvolan teatterissa ja siellä häntä on ihan pakko käydä katsomassa.

Katsoja pääsee seuraamaan mahtavaa matsia, jossa mittelevät Sherwoodin iloiset veikot vastaan Nottinghamin Seriffi. Ollaan historian havisemassa Englannissa, missä Nottinghamin sheriffi ryövää kansalaisia mitä monenmoisilla veroilla. Kansa on ihan kauhuissaan, koska ei ole enää mistä ottaa ja lisää vaaditaan. Kunnes estraadille ponnahtaa Robin Hood, kaikkien köyhien ystävä.

Robin Hoodin roolin ottaa niin haltuu Panu Poutanen, siis ihan kaikin tavoin hän on se oikea Robin Hood! Eikös hän sitten hän mene ja rakastu kauniiseen neitoon, joka on Neito Marian. Tytti Vänskä on reipasliikkeinen neito tässä osassa, joka taitaa monenmoisia asioita. Neito Marian on kuitenkin Nottinghamin Seriffin holhouksessa, joten mutkia matkaan on tiedossa.

Nottinghamin seriffinä pasteeraa Raimo Räty, eikä ollenkaan hullummin. Kansalainen Kalervo Kukkaniitty antaa Seriffin itseään höynäyttää ja kukapas sen paremmin olisi taitanut kuin Veli-Matti Karén. Niin hassun näköinen, että hyvä kun tunnistaa saattoi.

Robin Hood on seikkailua ja siinä mittelöidään milloin miekoilla, ja sitten taas kepeillä ja miksei sanoillakin. Pikku-Jussina temmeltää Jalmari Hakaniemi niin kuin olisi aina tehnyt osaansa. Joukkokohtauksetkin olivat niin hyviä, että oli se huimaa katsottavaa.


Seriffin käskyläiset Toobert(Sasu Junkkari) ja Roobert(Sami Kosola) olivat hauska parivaljakko. Kun he lukivat uusia veroja kansalaisille hitaasti ja nopeutettuna, niin ihan meinasi hengästyttää.

Robin Hood on ennen kaikkea ihan koko perheen näytelmä. Vaikka 90% yleisöstä olikin nyt lapsia, niin kyllä vaan aikuiset saavat tästä yhtä lailla. Henkilöt ovat niin mahtavia, niiden rooleja esitettiin aivan loistavasti ja tarina avautui ihan kaikille. Lavastus oli niin käsittämätön, että ei mitään epäilystä, missä oltiin. Kaiken kruunasi vielä se, että välillä mentiin musiikin puolelle, kun saimme kuulla laulettavia osuuksia.
Käsikirjoituksessa oli herkuteltu ajoittain paikallisilla jipoilla, mikä kovasti jopa nauratti.

Sherwoodiin kannattaa mennä jos ei koko perheellä, niin vaikka ihan itekseen, sillä lystiä piisaa!

Kuvat: Marja Seppälä

Juhlan jälkeen

Juhlan jälkeen on esitys, missä ei ole juhlista enää tietokaan. Se on raakaa ja karua kuvausta siitä, miten nainen juo, äiti juo. Se ei aina näy, koska äiti, nainen on muuten niin tehokas, ainakin alussa...

Esityksessä laulaa ja esittää Elina Ylisuvanto, joka astuu hurjiin tarinoihin. Katsoja voi vaan haukkoa henkeään, kun eteen luodaan kuva äidistä, joka juo ja juo, silti yrittää parhaansa mukaan hoitaa lapsensa ja perheensä. Suoriutuu päivästä toiseen, mutta juo kaiken aikaa ja se nousee päällimmäiseksi, että on pakko juoda, olla humalassa, ei halua lopettaa...

Elina Ylisuvanto on uskomaton! Hän muuttuu aina naisesta toiseksi naiseksi. Milloin hän on nainen Amerikassa, joka juo siellä, jopa poikaystävänsä vanhempien viinit. Sählää ja sekoilee, tulee Suomeen ja jatkaa samaan malliin, jos ehkä vieläkin pahemmin. On katkolla vain kerätäkseen voimia.
Sitten on taas se äiti ja vaimo joka huolehtii lapsistaan, odottaa heidän nukkumaan menoa, että pääsee taas juomaan. Käy jopa töissä, mutta se tarve juomiseen on kaiken aikaa päällimmäisenä.

Nainen on vahva! Juomisenkin hän peittää ja pärjää. Miten kauan? Jossain vaiheessa tulee se viimeinen korkki...
Positiivista oli se, että näillä naisilla mies oli mukana kaiken aikaa!? Itse asiassa sitä hämmästelin eniten.

Juhlan jälkeen on rankka ja ravisteleva. Laulujen ja tarinoiden myötä avautuu esiin niin synkkää ja puhuttelevaa tarinaa, että voi vaan kuvitella, kuinka moni ei selviä.

Tässä juhlassa pääosia vetää Elina Ylisuvannon lisäksi Päivi Federley, joka hoitaa Elinan säestyksen.

Kuva: RiimuRaami/Nunnu Halmetoja

Tämä oli nähtävä, ei vaan koettava!