Kokkisoppa

Jaalassa on nyt keitetty sellainen soppa, mistä voi ammentaa itselleen kesäillan antoisat antimet. KOKKISOPPA on tarjolla kesäteatterissa ja sen voi nauttia hyvissä maisemissa ja ihan istuallaan. Kokkina häärää Timbe! Varsinaisen sopan on kasaan keitellyt ohjaaja Irja Ahtovirta.
 

Timben nahkoissa tuskailee Jyri Turunen, joka on roolissaan juuri niin syvällä, että sitä miettii, miten siitä voi selvitä. Koko kroppa ja ilmeet ovat käytössä! Timbellä pitäisi olla kaikki hyvin, kun on mainetta ja kunniaa, rahaa ja naisia, vaan voi-voi! Kirjanpitäjä Sanna Koskela, jota mainiosti esittää Tiina Klemola, pelmahtaa paikalle ja ilmenee, että oikeastaan mikään ei ole niin kuin luulisi. Ei, huolimatta siitä, että Sanna ja Timbe tuntuvat olevan naimisissa, vaikkakin erossa.

Naisia Timbellä siis on, erilaisia ja erikokoisia ja eri tarpeisiin. Lisa Lahtinen on tuoreimmasta päästä. Anne Nyström on tässä hepsankeikka-roolissa lyömätön.

Timben "kotihengetär", joka tekee ja osaa kaiken, myös kuulee kaiken, hän on Assi! Auli Kallio on vuodesta toiseen Jaalan kesäteatterin kutkuttavin tyyppi. Hänen ei tarvitse kuin hymähtää, niin jo vain alkaa naurattaa. Tätä mieltä on muutkin kuin minä, joten hehkutus tulee aika kuumana.

Tarkastaja Risk verotoimistosta tulee vierailulle. Arja Stolt on varsinainen tarkastaja, tiukka ja muka tarkka, kunnes tulee vitsin aika ja sen päälle naurut, niin meinasin tippua penkiltä.

Lisää naisia Timben elämään, sillä ylitarkastaja Doris Tarkka saapuu myös sopan keittoon. Annika Viantie saapuu tarkkailemaan, vaikka olisi luullut hänen olevan eräs Pirjo...
Timben soppa alkaa olla aika pohjaan palanut. Vielä kaivataan naista, joka on Veera Virtanen. Onko hän olemassa vai eikö ole?

Kokkisoppa on varsinainen kesäkeitto, raikas ja värikäs, hauska ja kaikin puolin viihdyttävä ja se tekee olon hyväksi. Se on helposti sulavaa, joten siitä ei tule vatsan puruja. Sitä voi nauttia koko porukalla ja siinä ei ole mitään liikaa eikä liian vähän.
Menkää ja kokekaa!

Kuvat: Elina Winne

Lännen pelurit

Tirvan Sanomat on ilmestynyt!!! Tirvalla on hutjakka meno päällä! Kesäteatteri vie meidät Villiin Länteen, no ei vie, sillä pysytään Tirvalla, missä on Lännen meininki. Eletään aikaa noin 100 vuotta sitten ja väitetään, että sellaista se elo silloin Tirvalla oli. Intiaaneja on ja kylä, missä saluuna, kauppa ja mikä porukka!!!

Suorastaan jähmettyneenä seurasin, mitä hemmettiä siellä oikein tapahtuu. Kylän sheriffi on Uljas Karhu, jonka roolin uljaasti tähdittää Simo-Pekka Patrikainen. Postineiti Santra Perälä piirittää niin tuskastuttavasti sheriffiä, jotta miten oli hupaisaa. Arja Siekkeli on tehnyt Santrasta juuri sellaisen naisen, mistä Kalle Lähde kertoo blogissaan Miehiään nyppivät naiset! Kertakaikkiaan mahtavaa ja miten tuodaan miehenkipeys loistavasti esille.

Kauppiaspariskunta on aluksi kuin suoraan sarjasta Pieni talo Preerialla. No, nyt ollaan kuitenkin Tirvalla ja kaikki on ihan muuta. Kauppias Juuso Saraste vaikuttaa aluksi nyhverölle, mutta kun häntä esittävä Jari-Pekka Muotio pääsee vauhtiin, niin siitä on nyhveröt kaukana. Rouva kauppias, Nelli Saraste on pikkasen tiukkis, mutta kun juttu etenee, niin hoh-hoi-jaa! Anne Nieminen on topakkana rouvana, jonka elämässä on myös pikkasen vipinää. Heidän tyttärensä Laura on aikansa pissa-Liisa, jonka roolin nokkavasti tulkkaa Anni Vesterinen.
Nyt on kyllä heti pakko mainita myös kauppiaan äiti, Perunatar Josefiina Saraste. Leena Muotio on aivan uskomaton. Kaikki replat koskettavat jollain lailla perunaa. Minä, joka voisin puhua perunasta vaikka viikon, olin haltioissani ja kerroin siitä tänään torilla perunakauppiaallekin.
Oma lukunsa on Ratto Lasi. Saluunan pianisti, joka tuntuu olevan kaiken aikaa pikku-hiprakassa ja jonka lausahdukset olivat ihan parhaita! Arto Karnaattu loisti tässä niin täysin. Pianon pimputtelu oli kuin kevyttä leikkiä ja entäs sitten se, kun vaikkapa "kaikki Väinöt olivat linnassa" ....

Intiaanit sulautuivat joukkoon hämmästyttävän hyvin! Intiaanipäällikkö Tuulenhuuhtoma pers... takamus perheensä kanssa esiintyi niin hyvin kuin vain Jaakko Pasi sen taitaa. Intiaanityttö Kuunsäde oli suloinen ja kun päästi äänensä kuuluville, sitä oli ilo kuunnella. Riina Mattila oli kuin Pocahontas.
Kylään saapui myös kaksi cowboy'ta, Väinö ja Vilho Palmu. Siinä sitten sekoitetaan pakkaa, kun nämä herrat hämmentävät kylän arkea. Kyseessä ei siis ole John Wayne ja Clint Eastwood vaan Sami Leino ja Jukka Tiitola. Sami Leinon lauluääntä saadaan kuunnella ja se kyllä hivelee, ihan munaskuita myöten.
Heidän hevosensa ovat myös ihan Ih-a-nissa rooleissa ja puhuivat suomea!!! Joona Oinas ja Jami Nieminen hevostelivat siihen malliin, että yleisö hirnui.

Saluunan Madame Rosa Matilda liikkui kaiken keskellä tai sivussa, välillä laulaen, välillä haikaillen. Virve Mattila oli ylväänä primadonnana tässä roolissa, mitä seurasi mielellään. Rosan rooli ei ollut Virven ainoa, sillä hän on myös käsikirjoittanut ja ohjanut koko spektaakkelin! Iii-haa-naa! Kässäri oli hyvä ja mielenkiintoinen ja piti katsojat otteessa.
Kylään saapui myös uusi opettaja, Jolene Sievänen, upeaääninen Salla Vainio, jota olisi kuunnellut enemmänkin.
Pappina saarnasi Jalo Pietari Peura, jonka epistolat hoiteli Marko Marttinen.

Koko Lännen pelurit- tarina on hauska ja pieniä yllätyksiä täynnä! Onko kellään ihan puhtaat jauhot pussissa? Jokaisella tuntuu olevan luuranko kaapissa... Koko porukka veti tämän niin antaumuksella, aina saluunatyttöjä ja kylän tyttöjä myöten. Musiikki oli hyvin valittu ja sitä oli sopivasti. Bändi pani parastaan! Melkoinen meininki!
Menkää kattomaan - mutta yksi pieni varoituksen sana:

Varokaa tätä suloista inkkaripoikasta (Eino Pasi), sillä se saattaa viedä huomion kaikesta muusta!



Kuvat: Jukka Autti

Ollaan ihmisiksi - Rock-kupletti Juice Leskisestä

Iitin kesäteatteri tarjoaa nyt keikan - Juice astuu lavalle ja vetää melkoisen setin! Maamme-laulu nostattaa heti alkajaisiksi koko yleisön (jota on kaik penkit täys!) ylös ja mahtipontisesti laulamme ihan kaikki yhteen ääneen, ääni väristen, ihan kuin olisi voitettu joku kilpailu....

Noh, Tango Iloharjulla soi helähtää Iitin mikälieharjulla ja ilo on meissä, vaikka joskus sitä miettii onko se sittenkin Kaksoiselämää. Vaan kun soundit puskee Juankoski here i come, niin melkein tuntuu, että joo, mie tuun. Mie en ookkaa enää se keski-äkäinen kesäteatteriyleisön täti, vaan mie oon se 15-vuotias tytönhupakko, joka näitä biisejä kuunteli ja haaveli, että Luonas kai olla saan.

Ei elämästä selviä hengissä, mikä pointti Juicelta, jota tässä Iitin keikalla esittää mm. Janne Aalto. Ei sentään varmaan tai ainakin luulen niin, ole mikään Panomies, joka hommat ties. Sen sijaan tämän kupletin on ohjannut Jan Nyqvist ja varmasti rakkaudella ja ammattitaidolla eikä ole se Mies joka rakastaa itseään. 

Olipa kerran perhe, missä oli mummo, isä ja äiti ja heillä poika Jussi. Mummoltaan Eevalta (Sari Rajulin) kerrotaan Juicen perineen Per Vers runoilija - taidot. Eeva-mummo laukoi elämän totuuksia siihen malliin, että Heinolassa jyrää oli kärpäsen surinaa. Syvänmerensukeltaja tulee mummostakin, kun aika jättää ja panee katumaan. Kaikesta huolimatta parhaimmat naurut herutti juuri mummo, totuus on niin totta ja oikein lausuttuna hupaisaa.

Musta aurinko nousee, ainakin kovin musta se on silloin kuin Juicen isäpuoli Kuikka on kuvioissa. Pasi Taavitsainen onnistuu  hienosti tämän kusipään esittelemään. Varsinainen Pyhä toimitus on kun mies ei toimita oikein yhtään mitään. Myrkytyksen oireet puskee pintaan, kun hän tinttaa kiljua tämän tästä. Hyvän esimerkin antoi Juicelle, joka noin yleensä ottaen oli kiitollinen siitä, että pää toimii, viis kropasta.

Kuopio tanssii ja soi, melkein kuin Iitissä, paitsi ettei tanssittu. Soi sitäkin paremmin. Välillä sydäntä särki, kun Juicen äiti Eini ( Marja Tuominen) oli niin kovin suruinen. Ei ollut hänen elämä kuin Marilynilla. Onnellisten tähtien alla ei ollut hän, taisi olla hänen taivaalla vain Paperitähdet.

Oliko se nuoren Juicen (Arttu Tuominen) elämä pelkkää Pilvee, pilvee vai oliko siinä silloin tällöin myös Viidestoista yö? Nuoret loistavat luonnollisuudella ja mutkattomuudella tässä esityksessä. Heiltä olisi halunut kuulla biisien vetelyä enemmän!

Sitä kun lähtee kesäteatteriin, niin sitä jotenkin toivoo, että Vie minut paratiisiin. No, olihan se keikka! Jos tykkää Juicen musiikista, niin tykkää tästä esityksestä, missä bändi, ihan hemmetin hyvä Maakansa Brothers on keskeisellä paikalla ja biisit framilla.

Ollaan ihmisiksi osui nappiin, sillä osasimme käyttäytyä hyvin ja nauttia esityksestä koko runsaan yleisön joukossa.
Niin ja mitä, jos on ollut vilu ja Norjalainen villapaita on tullut mieleen, niin nyt ei tullut! Oli meinaan jokseenkin olo kuin saunan lauteilla.

Nyt ihmiset, menkää juicestelemaan!!! Porukka on ihan tosissaan kantanut kortensa kekoon ja se keko on komia!

Kuvat: Pauli Similä

Vadelmavenepakolainen

Vadelmavenepakolainen on tämän kesän Heinolan kesäteatterin aivan ehdoton juttu! Miika Nousiainen se vaan keksi idean, kuinka suomalainen mies, Mikko Virtanen, kokee olevansa ruotsalainen. Kirjoitti siitä kirjan ja tarina puree niin, että nyt sitä esitetään teattereissa. Hienoa, niiden kannalta, jotka eivät osaa lukea (kirjoja)!

Jaakko Saariluoma hyppäsi vadelmaveneeseen ja ohjasi tämän spektaakkelin juuri niin hyvin kuin olettaa saattoi. Olin suorastaan ylpeä, että sain tyttäreni mukaan, koska tiesin, että nyt on nähtävissä jotain varsin hupaisaa.

Se, että ihminen haluaa olla ruotsalainen, että hän on kansallisuustransvestiitti on sinänsä niin hauska juttu, että mikäs siinä on vitsejä repiessä. Mikko Virtasen elämä pyörii vain ja ainoastaan ruotsalaisuuden ympärillä, kunnes mennään niin pitkälle, että se vähän niin kuin lähtee lapasesta.

Mikko Virtasena kunnostautuu Iikka Forss. Siis, kertakaikkiaan ihan uskomaton suoritus. Välillä suorastaan henkeäni haukoin, että miten sitä joku voi olla niin taitava!? Mieletön pääosa, jatkuvaa tykitystä ja hän vaan porskuttaa, kuten ihminen, joka on niin innoissaan siitä, miten ruotsalaisuus on sitä parasta. Iikka Forss on niin sukeltanut Mikon/Mikaelin nahkoihin, että voi vaan hämmästellä. Kaikki ilmeet ja eleet uppoavat katsojaan kuin veitsi voihin.

Muita rooleja sitten piisaa muille! Niitä riittää ja niitä saa ihastella, että kuka sieltä seuraavaksi tulee ja missä roolissa. Yleisö saa nauttia ihan koko rahan edestä, sillä niin maistuu.

Ulla Tapaninen on Mikko Virtasen äiti, joka aina yrittää ymmärtää, mutta myös paljon muuta. Oli sitten miehen tai naisen rooli, niin aina onnistuu. Jopa Lasse Pöystinä esiintyminen kirvoitti hersyvät naurut.

Jari Pehkonen on isä, joka ei mitään ymmärrä tai ainakaan pojan "ruotsalaisuutta". Hänen muita roolejaan on mm. poliisi, joka loppukohtauksessa esiintyy hyvinkin inhimmillisenä.

Mikko Virtasesta tulee Mikael Andersson, ruotsalainen, joka menee naimisiin Marian kanssa, joka on ruotsalainen ja he asuvat Ruotsissa. Kaikki on hyvin, vai onko? Minttu Mustakallio on oivallinen Maria. Joskin myös Minttu loistaa muissa rooleissa!!!

Ruotsalainen ydinperhe - ihanteellisuuden huipentuma?! Heh, no niinkin voisi luulla. Katja Kütner ja Taisto Oksanen loikkivat sitten niin monta roolia läpi, että laskuissa sekosi, mutta ei se haittaa. Katsojan kannalta niin herkullista nähdä ja kokea, miten taitavaa osaamista on olemassa.

Koko tarinan välissä tuli sellaisia välipaloja, että hurlumhei! Euroviisut, kyllä ja miten, ihan ku ois ite Loordi tullut lavalle :)

Tää esitys oli niin hauska, hyvä ja nautittava! Heinolassa jyrää!! Niin ja ne, jotka näkivät sen elokuvan - unohtakaa se!

Kuvat: Lauri Rotko

Metsolat

Mikkelin Naisvuorella, kesäteatterissa pääsee nyt tapaamaan Metsolat, käymään Leppävaaran tilalla ja Urjanlinnassa.

Mikkelin teatterin johtaja Katriina Honkanen on ohjannut tämän kesän näytelmän erinomaisen hyvin. Alunperin 20-osainen tv-sarja, joka pyöri meidän nautittavana 1990-luvulla, on nyt ansiokkaasti saatu mahdutettua yhden illan näytelmään. Alkuperäinen idea ja käsikirjoitus on Carl Mestertonin ja dramatisointi on Miisa Lindénin.

Metsolat on tarina, missä tulee lähes elämän koko kirjo. Se on katsaus suomalaisuuteen niin perin juurin, että se tuntuu tutulle ja vaikka kuinka tulee epäonnistumisia ja murheita, niin kyllä se päiväkin paistaa. Siinä käsitellään maaseutua ja sen muutosta, on rakkautta, alkoholismia, kateutta, yrittämistä ja toivoa.
Lyhykäisyydessään, on keksittävä jotain, kun tila ei elätä työtöntä aikamiespoikaa, Erkkiä, jolle vielä viinakin maistuu ihan liikaa. Erkki saa idean ja alkaa sitä toteuttamaan. Naapuri Kari Kaukovaara laittaa kapuloita rattaisiin, mutta kompurointien jälkeen rattaat sittenkin pyörivät.

Antti ja Annikki Metsola, Leppävaaran tilan isäntä ja emäntä. Ihana pariskunta!!! Tiia Honkanen on just oikea Annikki, joka toppuuttelee Anttia, mutta kun oikein harmittaa, niin kerää matonkuteensa ja lähtee livakasti paikalta. Matti Onnismaa heruttaa yleisöstä useimmat naurut, sillä niin on Antin tokaisut aina kohdillaan ja täynnä elämän kokemuksen tuomaa viisautta.

 Metsolan Erkki, jonka yhden replan muistan aina ulkoa ja miten niin ootin sitä! Jimmy Asikainen kun lausahti: Hyvää en saa ja huonoa en huoli, niin kyllä helpotti. Erkki on aika lailla perisuomalaisen miehen kuva, joka omalla sitkeydellä ja viisaudellaan palkitaan, jopa Helenalla. Tuuli Anikari on topakka Helena, niin kiltti, mutta kun tarpeeksi venytetään, nousee niin miestään kuin veljeäänkin vastaan.

Lempeä ja lämpöä on luvassa Eevan ja Stigun kautta, vaikka aluksi siinä on Liisakin mukana. Eeva, jonka me muistamme alunperin siitä, että häntä esitti juuri Katriina Honkanen. Nyt Eevana on Riina Uimonen, joka asettuu kyllä niin Eevaksi Eevan paikalle. Kun Eeva itkee Stigua, niin kyllä koko yleisö suri mukana. Tuukka Jukola vilperöi Stiguna, piirittää niin sitkeästi Eevaa, että jollei tietäisi, niin voisi olla, ettei uskoisi siitä mitään tulevan. Sitkeä Stigu, kaikin puolin.
Salla Sillanpää oli lettipää-Liisana ja myös sairaanhoitajana.

Jaana ja Jaakko Järvenheimo! Jaana kunnostautuu ahneena ja materialistisena Metsolan tyttärenä, joka on nainut Jaakon, pankinjohtajan. Marjaana Viitanen kekkaloi niin Jaanana, ettei sitä voi nauramatta katsoa. Vintte Viitanen Jaakkona yrittää pysyä Jaanan tahdissa. Saa tosin rauhoittua välillä kunnanjohtajan roolissakin.

Kari Kaukovaara on itse ilkimys! Sami Uotila sen osasi, niin että kyllä oikein hirvitti, ilmeineen ja olemuksineen viestitti kaikkea muuta kuin hyvää mieltä. Kun katsoo 20-osaista tv-sarjaa, niin se Kaukovaaran kettuilu tulee pienemmissä annoksissa. Nyt kun se rävähti lyhyellä aikaa, niin oikein nostatti verenpainetta.

Opettaja Ronkainen oli ehkä tässä näytelmässä se hulvattomin tapaus. Hän pyöräili paikalle ja toimi pikkasen kertojana tai henkilöesittelijänä. Risto Kopperin ei montaa repliikkiä tarvinut suoltaa, kun se toimi hyvin keventäjänä. Erittäin kiva toteutus.

Metsolat on kaiken kaikkiaan ihan huippu! Ne, jotka muistaa sarjan, voivat tulla fiilistelemään ja jäännäämään, tuleeko kaikki kerrottua. Ne, jotka eivät ole sarjaa nähneet, voivat saada sen nyt yhdessä illassa koko tarinan, joten eikun kammetkaa itsenne Mikkelin Naisvuorelle!

Kuvat: Jere Lauha

Keihäsmatkat

Nyt kannattaa lähteä ihan mistä tahansa, sillä Keihäsmatkat on kokemisen arvoinen juttu. Ruukinmyllyn kesäteatteri Strömforsin ruukissa Ruotsinpyhtäällä on paitsi aivan mahtavassa miljöössä, niin naurutakuulla varustettu. Takuulla naurattaa!

Miten laituri kuuluu tähän juttuun, niin kyllä se vain kuuluu, sillä se on osa näyttämöä. Ihan joka paikassa ei ole luonto niin mukana lavasteissa kuin Ruukinmyllyssä. Meitä helli vielä ilmakin, joka oli niin kesäinen kuin vain toivoa saattoi. Senkö takia esitys oli niin loppuunmyyty, että allekirjoittanut aivan poikkeuksellisesti sai seurata Keihäsmatkoja sieltä sun täältä eli sain liikkua kameran kanssa ja katsoa esitystä hiukan joka kulmalta. Teinivahvistukset istuivat aloillaan ja nauttivat joka kohtauksesta.
Niin, toisin kuin yleensä, Ruukinmyllyn esityksissä kaikenlainen taltiointi on Sallittu! Lisäksi katsomo on myös anniskelualuetta.

Keihäsmatkat palauttaa mieleen Kalevi Keihäsen, takavuosien legendaarisen matkailuyrittäjän. Tämä näytelmä kertoo hänen pojastaan, Kalevi Keihänen juniorista, joka isänsä muistoksi aloittaa saman uran. Liikekumppanikseen hänelle siunaantuu Kettunen, joka on varsinainen kettu. Toimittaja Rebecca Salo lähtee mukaan ensimmäiselle matkalla ja siitähän se varsinainen Keihäsmatka alkaa. Yhtään tylsää hetkeä ei ollut ja näin myös vakuuttivat kanssani olleet teinivahvistukset. Niin, Ruukinmyllyssä ei tosiaankaan ole puutetta vauhdista, sillä semmoinen hivakka on käynnissä kaiken aikaa ja koskaan ei arvannut kuka pelmahtaa lavalle ja missä roolissa. Mahtavaa!

Juhana Rönnkvist - Kalevi Keihänen Jr.  Aluksi hän kerkesi myös olla isänsä ja sitten oma vähän tylsä ittensä eli kirjanpitäjä, joka ei oikeastaan osanut edes sitä. Kunnes ura isän jalanjäljissä urkenee. Mahtava rooli ja vaikka ei parasta lauluääntä ollutkaan, niin tulkinta oli niin koskettavaa.

 Sanna Ristaniemi veti toimittaja Rebecan roolia ja aika lailla muutakin. Todella raikasta ja piristävää katseltavaa ja kuultavaa.

Veli-Pekka Ristaniemi se oli kettuna Kettusena, niin Luizina kuin päätoimittaja Sirniönäkin. Voi vaan ihastella, miten roolista toiseen vaihto onnistui, sillä niin olivat erilaisia rooleja kaikki.

Essi Rönnkvist hääräsi myös niin monissa rooleissa, mutta pääasiassa Päivinä ja Lailana...  Hänelle nostamme hattua siitä, että koko tarinan käsikirjoitus on hänen. Sille nyt raikuvat aplodit!!!

Porukan seniori on Seppo-Ilmari Siitonen vaan yhtään ei jää nuorten jalkoihin, päinvastoin. Siitä huolimatta, pyörätuoli saa kyytiä kun kyydissä on seniori. Roolista toiseen luikahtaminen sujuu kuin veteen hyppäisi.

Marko Lindholm - saanko esitellä - Keihäsmatkat-näytelmän ohjaaja! Wau! Veteli sellaisia rooleja, missä replat paukku parastaan. Yleisö oikein odotti, että hän saapuu estradille ja kun esityksen jälkeen poistuimme paikalta, kuulin, miten yleisö huokaili: "Yrjölä oli paras".

Ari Tukiainen on merkitty muusikoksi, mutta joutui siinä venymään kaikkeen muuhunkin. Eikä ollenkaan huono juttu, hienoa!

Kaiken kaikkiaan koko näytelmä oli jälleen kerran ihan mahtava esitys siitä, mitä saadaan aikaan, kun on osaava ja reipas sakki sitä tekemässä! Annan 10 pistettä ihan kaikelle! Tuottaja Veli-Matti Koivula hääräsi siihen malliin jokapaikanhöylänä, että ei pitäisi kenelläkään olla nokan koputtamista, koska jos osaa teatteritaitojen lisäksi myös asiakaspalvelun, niin silloin on matka todella onnistunut!

Varatkaa tämä matka, sillä se kannattaa!

Seitsemän veljestä

Taas oli se aika kesästä, kun pääsi nauttimaan kesäteatterista Suomenlinnassa! Ryhmäteatterin Seitsemän veljestä on tarina, jonka jokainen tietää tai ainakin pitäisi tietää. Aleksis Kiven 1870 julkaistua romaania sanotaan ensimmäiseksi suomalaiseksi romaaniksi, mikä alkoi saada arvoa vasta 1900-luvun puolella.Tämän upean version on ohjannut Kari Heiskanen.

Meinasi olla pari muuttujaa ennen kun istuimme omilla paikoillamme ja esitys alkoi. Tulimme autolla Helsinkiin ja jätimme sen niin kauas, että kävelimme aika haipakkaa nelisen kilometriä Kauppatorille. Kun saimme lauttaliput, lautta lähti nenän eestä, alkoi satamaan ja oli vessahätä. Odotimme seuraavaa lauttaa ja siellä oli vessa. Kun pääsimme Suomenlinnaan ja kipitimme teatterille, niin mitä, missä meidän liput??? Ei ollutkaan lipunmyyntiä siellä vaan olisi pitänyt lunastaa ne siitä, mistä lauttaliputkin. Meinas tulla itku, kunnes meidät pelasti ne ihanat kahvionaiset! He hoitivat meille liput ja toivotan heille kaikkea mahdollista hyvää nyt ja iankaikkisesti.

Ensimmäistä kertaa olin Suomenlinnan kesäteatterissa niin, ettei ollut kylmä. Viltti sai olla penkin pehmikkeenä ja edes takkia ei tarvinut pukea. Esitys alkoi! Kiven teksti on runsasta ja äärettömän rikasta, hulvatonta ja meno sen mukaista. Kertakaikkisen nautittavaa.

Saanen esitellä, melkoinen veljeskatras, kaikki seitsemän:
Juhani - Santtu Karvonen, veljesten esikoinen ja minun lemppari, etenkin Santtu Karvosen tulkinta oli aivan hervoton. Juhanin äkkipikaisuus, kovapäisyys ja pinnan palaminen tuntui vaan niin kovin läheiseltä.
Tuomas - Tommi Rantamäki
Aapo - Eino Heiskanen
Tuomas ja Aapo meinasivat mennä minulta välillä sekaisin, veljesten kaksoset, mutta sitten ymmärsin(!), että erotan Aapon, kun sillä on liivi. He olivat kuitenkin Juhanin jälkeen seuraavat ja yrittivät pitää jonkinlaista järjen ääntä yllä.

Simeoni - Eero Ojala, porukan "uskovainen", joka oli jo sen näköinen, että välillä on keittänyt yli.
Timo - Mikko Virtanen, jonka kropan hallintaan kiinnitti heti  huomiota. Notkeasti liikkui ja suorilta jaloilta hyppelehti. Reipasta.
Lauri - Miro Lopperi, joka veljesten hiljaisimpana yllättää Hiidenkivellä, hienoisessa huimetuksessa.
Timo ja Lauri ovat myös kaksoset, mutta eivät samanäköisiä.
Eero - Elias Keränen, porukan nuorin, joka oli veljesten mielestä välillä melkoinen riiviö ja joka sai kuritusta tämän tästä. Eeron opettajana olo oli mainio kohtaus.

Ylipäätään oli niin energistä toimintaa, että sitä seuratessa oli tulla hiki. Niin erilaisia olivat veljekset, kukin omanlaisensa, mutta juuri sellaista tuttua jähinää ja kuitenkin se yhteen hiileen puhaltaminen. Yhdessä innostuttiin, yhdessä pelättiin ja yhdessä selvittiin, vaikka välillä olikin nokkapokkaa.

"Taistoon ankaraan he rupesivat, astuivat uljaasti kamppailemaan omaa sydäntänsä, syvästi juurtunutta laiskuutta, jäykkää, tylyä maata, kylmiä rämeitä ja soita vastaan, ja voittivat kaikki oman tahtonsa järkähtämättömyyden kautta."

Naisenergiaa oli veljeksille tarjolla Männistön Venlan muodossa, jolle jokaisen sydän sykki.

"Talo ilman aitan polulla astelevata emäntää on niinkuin pilvinen päivä."

Venlana viekoitteli Pihla Pohjolainen. Pirteänä punaisissaan viiletti poikien ulottumattomissa.

 Tässä vaiheessa julkenen tunnustaa, etten ole koskaan lukenut kirjaa Seitsemän veljestä. Kova pää, suotaneen se minulle anteeksi. Tarina oli kuitenkin tuttu ja nyt vieläkin tutumpi, jotta saattanen vielä kirjankin lukea.
Tämä Suomenlinnan esitys on niin mieluisa kokemus, että suosittelinpa hyvinkin tätä kaikille kuolevaisille, olipa lukenut tai ei. Nuorille etenkin, jos ei luku maita.

Sykähdyttäviä kohtia on runsaasti, etenkin musiikilliset iloittelut. Pienet nykyaikaiset piristysruiskeet! Toisin kuin voisi luulla, niin Seitsemän veljestä on äärimmäisen puhutteleva tarina, mutta hauska!
Kyllä kiittelin itteäni, että vein itseni ja tyttäreni tämänkin kokemaan.

Kuvat: Tanja Ahola