Kultalampi

 Kotkan tämän syksyn toinen ensi-ilta oli KULTALAMPI! Olipas kultainen Kultalampi. Moni varmaan muistaa siitä elokuvan vuodelta 1981, missä Henry Fonda ja Katharine Hepburn näyttelivät pariskuntaa... No, minä muistan siitä ehkä mainoksen, mutta en ole ollenkaan varma, näinkö elokuvan. Sen sijaan näin tämän Kotkan esityksen, mistä pidin tavattomasti. Käsikirjoituksen on silloin aikoinaan loihtinut Ernest Thompson ja suomennos on Arto af Hällströmin. Kotkassa upean ohjauksen on suorittanut Mikko Korsulainen. Mielenkiintoisen lavastuksen on tehnyt Alisha Davidov. Edelleen mietin, miten se ovijuttu meni. Kun esitys alkoi, se ovihässäkkä oli niin kuin etuperin, mutta sitten se muuttui toisinpäin, enkä osanut sitä itselleni selittää, mitä tapahtui? 

Pääparina taistelee ja rakastaa Norman ja Ethel, Kotkan teatterin konkarit, Kari Kukkonen ja Anne Niilola. Siis miten nautittavaa sanailua vanhalta (kyllä, haluan käyttää tätä sanaa) pariskunnalta. Ukko kiukuttelee (?) no, minun mielestä aika lailla monen ikämiehen ihan normaalia käytöstä, jota sitten vaimo hiukan petailee. Se huumori oli kuitenkin ihan niin parasta! Normanissa näin jotenkin niin oman isäni, joka oli aika lailla fyysisestikin Kukkosen oloinen. 

Kun tytär Chelsea tulee käymään, monien vuosien jälkeen ja tuo miesystävänsä ja tämän pojan, niin tilanne alkaa saada potkua. Koskaan ei ole mistään juuri puhuttu, mutta läppä lentää. Uskoisin, että monille ihan tuttu juttu. Kun sitten Bill Ray'n poika jää kesäksi Kultalammelle, niin aijai... Kalle Kurikkala on todella uskottava ja ihana 15-vuotias Bill Jay Jr. Usein se tarvitsee sen, että hypätään yhden sukupolven yli. Sillä kyllä muistan edelleen, miten isäni kohteli minua ja miten sitten lapsiani. 

Norman ja Bill Ray keskustelevat aika jännästi. Kaksi eri sukupolven miestä juttelevat, mikä on laitonta ja laillista seksiä. Aivan loistavaa settiä. Mikkomarkus Ahtiainen on niin suvereeni vävyehdokas, että pois alta. 

Posteljooni Charlie oli Chelsean ystävä. Osku Haavisto oli hellyyttävä Charlie, joka vaan nauroi kaikelle ja jota Norman pilkkasi, mutta ei se haitannut. Olisi halunut Chelsean, mutta hienoa, kun Chelsea oli Bill Rayn kanssa. 

Miia Maaranen se kuitenkin kirvoitti kyyneleet, kun hän Chelseana yritti saada isäänsä jonkinlaista yhteyttä. Tämä tuli aika lähelle itseänikin ja voisin kuvitella, etten olen ainoa. Jos on jonkun kanssa läheinen, jos se on paljon samanoloinen, niin miten sitä tulee toimeen? Paljon ajatuksia herättää.

Mutta - kannattaa mennä katsomaan, sillä paljon hupia piisaa, sillä miten sitä joka asiasta saakin aina sen huumorin kukan kukoistamaan. Siinä samalla tulee varsinainen asiakin sitten julki. 

Kuvat: Jukka Koskinen