Piukat Paikat

Eilen minä kävin Korvenkylän kesäteatterissa. Matkassa oli mukana yksi ensikertalainenkin. Vakuutin jo matkalla, että luvassa on jotain aivan huikeaa ja yhtään en liioitellut. Esitys oli niin nautittava, että sillä elää pitkään, paitsi että tahtoo lisää.
Korvenkylän porukka oli pannut parastaan ja koko joukko oli niin antautunut ja yleisö otti koko paketin.

Piukat Paikat on tuttu musikaali elokuvista ja teattereista ja moni on sen nähnyt. Niin tai näin, Korvenkylän esitys oli omanlaisensa ja yhtään ei kalvennut edeltäjilleen.

Kaksi työtöntä muusikkoa(miestä) pestautuu tyttöorkesteriin pakon edessä, koska oli saatava töitä ja Spats Palazzo halusi miehet elävänä tai kuolleena. Joe je Jerry muuntautuvat Josephineksi ja Daphneksi ja siitähän se soppa on keitettävä.

 Kyösti Vuorela on niin kovin ihanasti naisellinen Josephine ja Simo-Pekka Patrikainen hauskuuttaa  Daphnen roolissa ihan täysillä. Sugar oli uskomaton Kaisa Pakkanen, joka lauloi niin, että ihan meni väreitä.

Sweet Sue oli Helena Berg oli niin topakka ja uskottava, ihan oikea orkesterin johtaja.

Synkooppisiskot ja kaikki muut ryhmät vetivät tanssiosuudet niin hienosti, että mikäs oli eturivissä askeleita katsellessa. Ilo silmälle ja korvalle.
Sami Viitalon ääni hiveli korvaa ja hän oli niin hyvä Sir Osgood

Esitys oli täynnä toinen toistaan upeimpia kohtauksia, mutta niin minä kuin moni muu ei varmasti ikinä unohda kun Spats kuolee. Spatsin roolissa Henry Holopainen tekee niin ikimuistettavan kuolinkohtauksen, että melkein jo miettii, miten joku voi taipua niin moninaisiin asentoihin.

Orkesteri ei nukkunut kertaakaan, vaan oli mukana joka ikisen äännähdyksen, Wau!
Lavastus oli ensi katsomalta hiukan yksinkertainen, mutta kappas, kun se tapahtumien edetessä muuttui ja toimi niin näppärästi, että ei voinut kuin hämmästellä.

Tässä esityksessä on Sugar Kanen roolissa kolmoismiehitys ja Sweet Suella kaksoismiehitys, joten kannattaa ottaa uusinta, luulen mie :)

Kuvat: http://www.korvenkylankesateatteri.com/ Kari Huusari

Salmela ja Kirje kotiin !

Nyt kulttuurikissa kehrää kuin olisi saanut ison lautasellisen kermaa.
Vietin kulttuuripäivän Mäntyharjussa ja se oli kaikin puolin loistava päivä! Ilma oli heti niin kesäinen kuin olla saattaa, seura hyvin valittua ja Mäntyharju osoittautui aivan ihanaksi.

Auto parkkiin kirkon viereen ja siitä Salmelaan. Oli ensivierailu tähän niin kovasti kuuluisaan paikkaan. Ihastuminen tapahtui heti. IHANA paikka! Ikinä en ollut kuvitellutkaan, miten laaja alue se on ja miten siellä sai aikansa kulumaan. Suosittelen sitä kyllä ihan kaikille. Ei tarvitse edes taiteesta tykätä, jos tykkää jostain kauniista, niin sitä piisaa.

Ihania erilaisia rakennuksia ja miten hyvin hoidettuja. Laitureitakin oli niin monta, etten kerennyt niitä edes laskemaan, mutta tässä kaunein.

Salmelasta siirryttiin Mäntyharjun kesäteatteriin, missä on tänä kesänä Kirje kotiin, musiikkinäytelmä Kake Randelinista. Menimme sinne ajoissa, sillä alueella on muutakin nähtävää, kaikkea ihanan wanhaa. Samalla seurasimme, kuinka paljon ihmisiä sinne alkoi valua. Kuulin, että 800 mahtuu ja esityksiä on loppuumyyty. Kun esityksen näkee, ei enää ihmettele!
Jännitysmomentti oli se, että ukkonen uhkaili ja pöristeli lähitienoilla siihen malliin, että pelättiin jo pahinta. Säiden haltija kuitenkin armahti ja ei päästänyt ukkosta Mäntyharjuun(Kiitos!) ja saimme nauttia esityksestä ilman kosteuttavaa sadetta.

Tässä musiikkinäytelmässä on sellainen kiva jippo, että Kake Randelia näyttelee Kake Randelin, joka suoriutui osastaan loistavasti, etenkin lauluosuudet olivat niin aitoja :) Pikku-Kaken roolissa vallotti Ella Hytönen, joka kuvassa on vaunuissa. Tytöt ovat Kaken siskoja.

Kake lapsena roolissa oli Tuure Ruhanen, joka veteli haitarillaan kappaleen Kuin Joutsenlaulu, minkä Kake esitti ensin kohtauksessa, missä oli juuri menettänyt isänsä.

(näytelmän kuvat: Mäntyharjun kesäteatterin sivuilta)
Näytelmän oli käsikirjoittanut Ritva Sarkola ja onnistunut siinä todella hyvin. Pidin kovasti erilaisista vertailuista, joista en nyt muista tähän yhtään, mutta ne olivat tuoreita ja hauskan osuvia. Joskus kun kuulee näytelmissä vastaavia, ne ovat kuluneita, että tuntuvat kliseemäisiltä.
Tarina kulki Kake Randelin syntymästä nykyaikaan ja kaikki musiikkiosuudet olivat niin ihania. Olisin toivonut niistä listaa käsiohjelmaan. Tanssit olivat myös hyvin tehtyjä ja toivat lisää potkua näytelmään.
Lopussa Kake kertoi, miten hauskaa oli ollut olla tekemässä tätä näytelmää. Sen huomasi, sillä se välittyi myös katsojille, että vaikka porukkaa oli paljon, tekemisen riemu ja into oli niin ilmassa, että sitä saattoi hengittää.

Kyllä kannatti ajaa Kouvolasta Mäntyharjuun ja suosittelen sitä ihan kaikille muillekin!

Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset

Koska on KESÄ, niin sitä kuuluu käydä kesäteatterissa. Onneksi se minun kohdallani on melko helppoa, koska mieli vaan palaa ja vetää kesä toisensa jälkeen kaikkiin mahollisiin näytöksiin. Tänään oli vuorossa Iitin kesäteatteri, joka tänä kesänä valloittaa yleisönsä lasten(koko perheen) näytelmällä Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset, jonka on ohjannut parivaljakko Katri ja Jan Nyqvist. Olen lapsenmielinen, joten näytelmä kiinnosti ja mukaani sain koko perheestäni vain yhden lapsen, mutta sekin oli oikein hyvä.

Yhtään kirjaa aiheesta en ole lukenut, mutta elokuva on nähty, niin ja Turun kesäteatterissa muutama vuosi sitten näimme Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö. Silloin Alibullenin neiteinä seikkailivat Pirkko Mannola ja Ilmari Saarelainen ja ihan hivenen jännitti, millaiset neidit nyt olivat vastassa...

Heinähatun ja Vilttitossun rooleissa olivat ihanaa, nuoria, ihanaa! selvisivät vieläpä ihan upeasti, siis niin luontevasti, että on ihan pakko ihailla sitä, miten kykenivätkin heittäytymään sillai, vaikka yleisöä oli niin paljon kuin katsomoon tiukaten mahtui.

 Kuva: Iitin harrastajateatteri ja Liisa Alatalo

Isä ja äiti Kattilakoski...huh, äiti oli kiva ja kamalan ihana kälättäjä, vastakohta miehelleen, joka oli kuin ei olisi ollutkaan. Niin tyypillinen mies, joka ei juurikaan saa suunvuoroa :)

Poliisit olivat just niin pöhköjä koheltajia, kuin kuuluikin. Kakkua ja pullaa meni...

Alipullenin neideillä oli parhaat äänet ja olivat oikein neitejä!
Linnut...jotka olivat jotenkin tarinan ulkopuolella, olivat kuitenkin todella hyviä. Lihavalla linnulla oli reipas ulosanti ja Laiha lintu lauloi kuin satakieli. Mikäs oli laulellessa, kun oli Iiro Rantalan musiikki.

Pidin näytelmästä, me molemmat pidimme. Huomasin, että koko yleisö piti, sillä kovasti lapsivoittoinen katsojajoukko ei herpaantunut kertaakaan. Toivotan kaikki tervemenneeks Iittiin ihastumaan tämän kesän teatteriantiin!

Kaaso paniikissa

Elimäen kesäteatterissa korkkasin kesäteatterikauden. KS:n napakoissa oli joku napakka komentoinut, miten on hyvä esitys, mutta vähän katsojia. Se oli hyvä tärppi, koska nyt oli katsojia!
Kaaso paniikissa on kantaesitys ja käsikirjoituksen on tehnyt Marianne Peräkylä. Kun tsekkaa käsiohjelmaa tarkemmin, selviää että käsikirjoittaja itse esittää aivan loistavan pääosan.

Kaason ja bestamanin hommiin kuuluu hoitaa käytännön asioita ja kun kaikki ei vaan mene putkeen, niin olisi ihme, jos joku onnistuisi. Kaaso paniikissa on hauska kesäteatterinäytelmä ja olin kuulevinani takana olevasta yleisöstä, että se piti näkemästään, joten parhain taidoin suosittelen sitä kaikille!

Kotiteollisuutta

Kesäloma alkoi. Olin ihan pihalla, kun en oikein tiennyt, mitä sen kanssa tehdä. Aloitin ihan rauhallisesti, kävelin kaupungilla ja söin ekan irtojäätelötötterön. Matkalla kotiin sain keikkavinkin ja siinä ihan vaan liikennevaloissa päätin, tänä iltana Kotiteollisuus!

Käväisin omalle kotiteollisuusryhmälleni pitämässä tiedotustilaisuuden ja sonustauduin iltaa varten. Minun kohdalla se ei kummoista ole ja siitä selviää melko nopeasti, joten aikaa jäi sohvalla virittäytymiseen. Lähdin silti ajoissa liikkeelle, ettei tartte viimeisten joukossa olla. Niin, ja jos ei kukaan vielä tajunut, niin lähdin yksin. Se vaan on jotenkin vapauttavaa ja paljon jännempää. Saa keskittyä musiikkiin eikä seurusteluun... Sitä paitsi, jos keikkapaikkana oli se lähinnä kotia oleva, House of Rock, ei voi välttyä tutuilta, joita keikan tiimellyksessä tapasin.

Olenko ennen ollut Kotiteollisuuden keikalla? En! Siksi olikin jo korkea aika ottaa selvää Satu Peikoista. No hyvä, kerran olin lasten kanssa etnisessä ravintolassa pizzalla, niin siellä näki sairaan suurelta televisioruudulta Kotiteollisuuden keikan ties mistä, mutta menihän se siinä. Itse asiassa oikein hyvin, kun en syömisestä muista mitään, mutta Hynysen kokovartaloliikehdinnän...

Lähdin House of Rockiin vähän kuin soitellen sotaan. Pääsin oikein hyvälle paikalle, kun sain kiivetä sellaiselle selkänojan tapaiselle istumaan. No just! Ikinä ennen ei olisi moinen tullut mieleenkään, mutta koska siellä ei kukaan kai oikein muutenkaan ollut niin kuin normisti tai sitten se olikin ihan normia. Mene ja tiedä, mutta aivan vitun hyvä fiilis kun kaikki tuntuivat olevan niin liekeissä. Hynynenkin, koska paita lähti, se varmaan sytty palamaan... Ei ollenkaan paha ja meinasin juuri kiljaista, että housut jäi, kunnes muistin olevani keski-ikäinen äiti-ihminen ja nielin huutoni...hups!

Draivi oli huikea ja onnittelin itseäni, etten missannut tätä kokemusta. Huolimatta siitä, etten saanut mahtisanoista juurikaan selvää, niin syke oli kyllä oikea. Aloin päästä rytmistä kiinni. Sitä paitsi on aina ilahduttavaa kun ihmisillä on hauskaa ja House of Rockissa tuntui kaikilla olevan fiilikset Helvetistä itään...

Huhtikuun tytöt

Tänään oli se ilta, kun kävin katsomassa Kuusaalla Vareksen, tyyliin kaksi yhden hinnalla. Huhtikuun tytöt oli tuttu juttu, sillä tottakai kirja oli luettu ja teatteriversio nähty. Nyt oli elokuvan vuoro.

Antti Reini oli taas niin huikea Jussi Vareksena. Vares saa kissan, minkä nimeksi tulee Jeesus. Ronski mies kissa kainalossa on erittäin upea yhdistelmä. Turkukin näyttäytyi parhaimmillaan ja koko elokuva oli loistava, sanokoon kuka mitä tahansa.

Mikko Leppilampi toimittaja Ruuhion roolissa antaa Varekselle tehtävän tutkia 15 vuotta sitten tapahtunutta Huhtikuun tyttöjen mysteeriota. Vares alkaa hommiin ja tottahan siitä jotain syntyy. Kolme neitoa on hävinnyt/murhattu, mutta ei sitten niin mitään tietoa jäänyt. Vareksen tuttavapiiristä löytyy heti johtolankoja.
Nainen, joka Vareksen *kaappaa* on Sirkku, jota näyttelee Riitta Viiperi. Hänet muistan jo elokuvasta Palava enkeli(1984). Taisto Oksanen oli kylmäverinen tappaja, suorastaan hyytävä. Ismo Kallio on herttainen Gunnar.

Elokuva eteni niin, että kun se loppui olin ihan pöllönä, että joko nyt, olisinhan minä vielä katellut. No, nyt odotellaan seuraavaa Varesta, Sukkanauhakäärmettä!

Miehet jotka vihaavat naisia

Luin aikoinaan koko Millenium-trilogian ja ihan hekuman vimmassa. Meinasi kaikki muu elämä jäädä tykkänään. Miehet jotka vihaavat naisia iski suoraan ytimeen. Perään luin jatko-osat Tyttö joka leikki tulella ja Pilvilinna joka romahti.
Pian lukukokemukseni jälkeen niitä alkoi tulla elokuviin. Ensin Miehet jotka vihaavat naisia ja pian muutkin osat. Olin aivan liekeissä ja pyysin erästä kaveriani mukaan, joka ei ollut lukenut kirjoja. Hänkin piti elokuvista tavattomasti.

Harmitti, kun mitään ei ollut enää tulossa, sillä kirjailija Stieg Larsson oli menehtynyt. Paitsi...
Jo lukiessani kirjoja, ihastuin Mikaeliin. Kun se minun päässäni luoma Mikael oli ihan se sama valkokankaalla, olin aivan myyty! Peli ei ollut loppu, vielä, sillä Mikaelia näytteli Michael Nyqvist, jolta ilmestyi kirja Päivää, isä. Kun se osui kohdalleni, olin ihan onnessani. Luin sen  tuota pikaa ja taas olin koukussa.

Oli pakko taas katsoa elokuva...

Ja seuraava ja seuraava...