Syntipukki

Kuusankosken teatteri esittää nyt Agapetuksen näytelmää Syntipukki. Ensi-ilta oli jo 8.2, mutta vasta nyt pääsin katsomaan ja kyllä kiittelin itteäni, sillä esitys oli mitä parhain. Minä, joka olen pikkutytöstä asti rakastanut vanhoja kotimaisia elokuvia, niin osaan nauttia niistä myös näyttämöversioina. Tämän version on ohjannut Karolina Eklund-Vuorela, eikä ollenkaan hullummin.

Syntipukin tarinahan sijoittuu tavaratalo Sampoon (elokuvissa Stockman), missä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Kyllä Agapetus oli aivan huikea tarinan kertoja. Se juonen kulku, kaikki ne mutkat ja koukerot maustettuna kivalla huumorilla, tekee tästä näytelmästä niin ihanan, että sitä voi vaan katsella edelleen, vaikka alkuperäinen teksti on kirjoitettu jo 1930-luvulla.

Kuusankoskella Syntipukin sakki on viimeisen päälle hitsattu yhteen. Upea nautinto on katsoa esitystä, missä jokainen on roolissaan niin sisällä, että yhtään ei ollut sellaista oloa, että he näyttelevät vaan että he kaikki kertovat minulle tarinaa.
Pääosassa eli Syntipukkina loistaa Teemu Virsu. Miten ilmeikästä ja kokonaisvaltaista se oli. Hän oli juuri kuin repäisty jostain vanhasta kotimaisesta elokuvasta ja siinä me katsoimme ja ihastelimme, kuinka nuori mies esittää meille niin luontevasti syntipukkia, joka on Frans Esko Ylermi Adalbert Koikkalainen eli ”Mussu”!

Toinen päätähti on Emma Nokelainen, joka vetelee Irja Salon roolin niin nokkelasti, että sitäkin sai ihastella. Replat tipahteli reippaasti ja niin hauskalla tavalla, juuri niin rooliinsa kuuluvalla tavalla.

Aarni Ruuhimäki osaa myös hommansa, nyt Herra Vaaran osassa, pääjohtaja Vaara, joka ei naisia huomaa. Jari Lukkari loikkii ja toimii vahtimesari Miettisenä kuin Hannes Häyrinen, jollei paremmin. Tommi Vääränen oli Herra Aro, niin henkilökunnan päällikköä kuin vain saattaa. Hänen vaimonaan Katariina Lill-Smeds pani mustasukkaisuuden niin peliin, että melkein katsomossakin sukat hikosivat. Anika Kumpulainen oli se him...varakas rouva Ilola, Adalmiina Ilola, jonka laukkujuttu huvitti. Hetken aikaa luulin jo olevani lasten näytelmässä, kun yleisö oli huolissaan, että "Laukku jäi".

Kaikki olivat paneutuneet siihen, että meillä oli ihan mahtava nautinto olla katsomossa ja nauttia siitä, että näimme mitä hienoimman näytelmän.
Erittäin lämmin suositus mennä katsomaan harmiton ja hauska, mutta hyvin tehty näytelmä, mistä jäi todella kiva fiilis.

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

Sari Hyytiäinen - ohjaajan sana

Kouvolan Yhteislyseon musiikkinäytelmän Teuvo ja paperitaivas ohjasi äidinkielen opettaja Sari Hyytiäinen.

1. Olet äidinkielen opettaja. Millaista oli ohjata musiikkinäytelmä?

- Tällaiset projektit ovat eri aineiden opettajien ja opiskelijoiden parhainta yhteistyötä. Minun osuuteni tässä oli erityisesti sopivan näytelmätekstin etsiminen ja käsikirjoituksen dramatisointi näyttämölle sekä tietysti näyttelijöiden harjoitusten vetäminen. Nämä kaikki ovat hyvinkin sopivia tehtäviä äikänopettajalle. Erittäin tärkeää on, että yhteistyö tiimissä toimii.

 2. Miten juuri Teuvo & paperitaivas valikoitui teille?

 - Etsin viime keväänä sopivia kandidaatteja Näytelmäkirjailijoiden liiton verkkopalvelusta, ja siellä tämä tuli vastaan. "Teuvossa" on paljon rooleja, mikä on koulumusikaalille tärkeää, hyvä musiikki ja hauska tarina, vetäviä karrikatyyreja hahmoina. Myös paikalliset elementit ja yhteiskuntasatiiri kiinnostivat.

 3. Miten roolitus tapahtui, oliko paljon tarjolla pääosiin?

- Pidimme pian koulun alettua elokuussa opiskelijoille infotilaisuuden tulevasta projektista ja pyysimme mukaan lähteviä ilmoittautumaan. Selvitimme lomakkeella kunkin kiinnostuksenkohteita. Loppukuusta pidimme kaikille näyttelemään haluaville castingin, ja laulurooliin hakeutuvat antoivat myös laulunäytteen. Piti laulaa suomenkielinen biisi. Sen jälkeen aloimme opettajatiimin kesken pohtia, kuka olisi sopivin kuhunkin rooliin. Pääosan esittäjät löydettiin kyllä nopeasti, mutta koko roolitukseen meni pitkä toki. Hyviä vaihtoehtoja oli paljon. Onneksi hyville laulajille oli tilausta myös kuorossa soolojen esittäjinä. 

4. Mikä tämän näytelmän teossa oli haastavinta?

 - Haastavinta on aina sovittaa tällainen iso projekti muuhun koulutyöhön, harrastuksiin yms:een. Se, että kaikki pääsevät harjoituksiin, on välillä hankalaa. Myös pitkän näytelmän vuorosanojen muistaminen oli välillä vaikeaa.

 5. Mitä sinulle jäi tästä mieleen, jotain sellaista, jota en ikinä unohda?

 - Ihanat, lahjakkaat ja projektille omistautuneet opiskelijat sekä yhteistyö kollegojen kesken.

Kiitos haastattelusta Sari!

Teuvo ja paperitaivas

Kouvolan Yhteislyseon musiikkinäytelmä esitetään kolmen vuoden välein ja tänä vuonna oli vuorossa Teuvo ja paperitaivas. Tämä oppilaiden esittämä näytelmä on vaan aina pakko nähdä ja sitä odotti kuumeisesti. Näytelmän käsikirjoitus on Marianne Tikkasen, joka kirjoitti sen Korvenkylän kesäteatteriin jo vuonna 2009, jonka ilokseni myös näin. Vaan on hyvä nähdä Teuvo näin kymmenen vuoden välein. Ohjaajana tälle spektaakkelille toimi äidinkielen opettaja Sari Hyytiäinen. Musiikin sovittaja ja ohjaaja on Anna Kuurne ja tanssien ohjaus Leena Löfströmin. Iso läpy opettajille siitä, että saivat näin ison jutun hoidettua!

Tämän vuoden versio on kuitenkin sitä, että sitä katsoessa herkistyy, sillä sitä ei esitä ammattilaiset, ei harrastajateatterilaiset vaan nuoret opiskelijat. Se esiintymisen riemu, luontevuus, yhdessä tekemisen meininki välittyy niin lämmöllä katsomoon, että sellainen kurkussa pomppiva herkkäpallo lykkii ilon vettä silmiin.

Teuvo ja paperitaivas on Leevi & The Leavings-yhtyeen musiikkiin rakennettu tarina Teuvosta, joka on tehtaalla töissä ja harrastuksena hän rakastaa autoaan. Huumoria on mukana niin yllin kyllin, että se pehmentää sitä tosiasiaa, kuinka tehtaita todellakin on lopetettu ja ihmisiä on jäänyt työttömiksi. Kun näitä biisejä laulettiin niin antaumuksella, kävi mielessä, että jospa se Gösta Sundqvist tuolla jossain näkee kaiken...

Teuvon roolin veti luontevasti Jukka Pesonen. Laura Jenna Ellinoora Alexandra Camilla Jurvasen roolissa loisti Vilhelmiina Nyman, jonka tosin olin bongannut jo harrastajateatterista. Vaikka he loistivat pääosissa sankariparina, niin silti, kaikki olivat niin hyviä, niin ihania, että sydämessä ilo tanssi kipakkaa polkkaa.
Jos jotain tarttis vielä nostaa, niin Pena Väänäsen roolin Matias Frimodig veteli niin kuin olisi syntynyt lavalle. Ministeri Kaarnan osassa Elmeri Hallakoski oli paitsi hauska, niin täysin tunnistamaton, niin oli hyvä "puvustus". Pääjohtaja Pusunen oli yllättävä, sillä koska en perehtynyt ohjelmalehtisen pieneen ränttiin, niin vasta kotona ymmärsin lopullisesti, että hän oli Anniina Solio (luulin loppuun asti pojaksi, vaikka hulmauttikin pitkät hiuksensa lopussa esiin). Navigaattorina, mikä minusta oli ihan uusi rooli, toimi Viivi Mauno, joka oli osassaan kadehdittavan hyvä. Vielä yksi; Teuvon mummo! Muistin, että se on hauskaakin hauskempi rooli, missä pääsee revittelemään, ja ihan mainosti sen klaarasi Saana Kunnari.  Vaan vielä kerran kerron, kaikki olivat mahtavia!!! Kaikki tanssijat, kuoro, ihan joka ikinen toi oman osuutensa koko tarinaan niin saumattomasti.

Jotta musiikki soi, niin oppilaista koostuva LIVE-BÄNDI oli mahtava! Välillä ei tiennyt, katsoakko lavalle vai bändiä. Sieltä kuului laulua, huilua, kitaraa, koskettimia, rumpua, bassoa, haitaria, selloa, viulua, mandoliinia yms. Kyllä - sekin otti koville, herkisti, että miten niin paljon taitavia, osaavia nuoria ihmisiä. Kaikkea sitä johti musiikinopettaja Anna Kuurne, jonka ohjeita soittajat liikuttavan tiivisti seurasivat.

Kiitos teille kaikille, Teuvolle ja kumppaneille, jotka tämän (paperi)taivaan meille teitte! Tiedän, että tälläinen esitys, upea musiikkinäytelmä on ikimuistoinen kokemus kaikille teille, jotka olitte siinä mukana, mutta niin se oli meillekin, kaikille katsojille, tuskin unohdamme sitä koskaan. Oli niin ihanaa olla näkemässä se tuotos, mitä olitte pitkään harjoitelleet, missä näytitte, että miten olette taitavia ja osaavia. Se on niin lohdullista nähdä, että nuorissa on tulevaisuus ja kun tälläistä näkee, tuntuu, että se on hyvissä käsissä.

Veli-Matti Karén kertoo Mustapukuisen naisen ohjaamisesta

Veli-Matti Karén, sinut tunnetaan Kouvolan teatterin pitkäaikaisena näyttelijänä,
 mutta nyt olet hypännyt ohjaajan saappaisiin ja ohjannut Kouvolan
 teatteriin brittiläisen jännitysnäytelmän Mustapukuinen nainen.

 1. Kumpi ajatus oli ensin, lähteä ohjaamaan vai näytelmän valinta?

Ihan selkeää vastausta tähän ei ole. Kiinnostuin näytelmästä, kun kävin
sen katsomassa Lontoossa. Kerrottuani Tiina Luhtaniemelle kokemastani
heitin ilmoille ajatuksen, että voisin vaikka itse tehdä Mustapukuisen
naisen tänne Kouvolaan. Sitten asiat lähtivät rullaamaan siihen malliin,
että näytelmä tuli ohjelmistoon minun ohjaamanani. Ohjaajan on tärkeä
olla innostunut työstään. Mustapukuista naista ei olisi tullut Kouvolaan
jonkun muun ohjaamana.

Kuva: Kouvolan teatteri
 2. Näytelmässä on vain kaksi näyttelijää, Panu Poutanen ja Sami
Kosola. Miten selvää oli, että juuri he tekevät roolit?

Kun koko illan näytelmässä on vain kaksi roolia, on selvää, että
omaksumiseen tarvitaan aikaa. Sekä Panu että Sami ovat poissa My Fair
Ladystä, joten heille jäi aikaa omaksua se valtava tekstimäärä. Lisäksi
he ovat loistava parivaljakko esittämään juuri nämä roolit. Heidän
kemiansa näyttämöllä toimii täydellisesti.

 3. Millaista on ohjata näyttelijätovereita?

Täytyy tehdä selkeä päätös: olen ohjaaja ja toimin niin kuin ohjaaja
toimii. Ei voi ajatella, että en voisi tehdä sitä tai tätä sen vuoksi,
että näyttelijät ovat kollegoita. Se, että itse olen näyttelijä ja se,
että tunnen Panun ja Samin näyttelijälaadun, on myös omalla tavalla etu.
Toimimme myös hyvin ryhmänä eli kaikilla oli mahdollisuus osallistua
keskusteluun ja ehdottaa asioita. Oli vain ja ainoastaan yksi yhteinen
päämäärä: mahdollisimman hyvä esitys.

 4. Mitä kaikkea ohjaajan on otettava huomioon ja kuinka paljon voi
 vaikuttaa esim. lavastukseen?

Halusin ohjata näytelmän osittain siksi, että ymmärtäisin, mitä kaikkea
ohjaajan työ vaatii. Ohjaaja on laivan kippari, työnjohtaja ja
vastuuhenkilö. Käytännössä kaikki asiat kulkevat ohjaajan kautta ja
kaikista asioista käydään neuvotteluja runsaastikin ennen kuin
varsinaiset harjoitukset alkavat. Keskustellaan tyylilajista, puvuista,
valoista, äänistä, markkinoinnista, yleisötyöstä, maskeerauksesta,
tarpeistosta, musiikista yms. Lavastus koostui Mustapukuisessa naisessa
kolmesta kokonaisuudesta; siitä mitä teksti vaatii, mitä lavastaja
haluaa ja mitä ohjaaja haluaa. Näiden pohjalta syntyi meidän lavastus.

5. Voitko kertoa pari juttua tekniikasta. Miten taskulampun valo
 sammui ja kuinka se nukke pyöräili läpi näyttämön?

Meidän versiossa on lavastaja Esa Kurri halunnut tiettyjä asioita
tuotavan näyttämölle, joista mm. pyöräilevä nukke on sellainen. Se miten
se teknisesti toteutuu, olkoon näyttämösalaisuus! Tai sitten se ei ole
mikään temppu, vaan oikea nukke, joka pyöräilee läpi näyttämön. Teatteri
on ihmeellinen asia!

Kiitos Vema haastattelusta !

Mustapukuinen nainen

Vuoden ensimmäinen teatteriesitys minulle Kouvolan teatterissa oli Mustapukuinen nainen! En isommin ota selvää etukäteen, mistä on kysymys, sillä on aina kiva yllättyä. Nyt en voinut olla ilman sitä tietoa, että luvassa on jotain perin jännittävää. No, minua jännittää aina, kun olen teatterissa, sillä se vain on niin hieno kokemus, kun ei koskaan voi tietää, mitä tuleman pitää. Nyt kuitenkin oli mukana ihan erityinen fiilis, koska jo nimi "Mustapukuinen nainen", kertoi omaa tarinaansa.

Esitys on pörränyt Lontoossa jo 30 vuotta eli näytetään siellä muutakin kuin Hiirenloukkua. Hianoa, että moinen esitys on nyt nähtävissä myös Kouvolassa. Mietin kyllä tovin, että vain kaksi näyttelijää koko näytelmässä ja iso näyttämö, vaan kyllä he sen täyttivät, hyvinkin runsaasti. Ohjaajana oli Veli-Matti Karén, jonka me kaikki olemme tottuneet näkemään mitä huikeimmissa rooleissa. Tämä jännitysnäytelmä oli hänen ensimmäinen ohjauksensa Kouvolan teatterille ja miten se olikin niin hyvin onnistunut!!!

Juoni on mielenkiintoinen. Arthur Kipps (Sami Kosola) haluaa oman tarinansa kuuluville, koska on tapahtunut kauheita. Hän on kirjoittanut kaiken muistiin, mutta nyt se pitäisi vain esittää ja eihän siitä mitään tule. Niinpä näyttelijä (Panu Poutanen) ryhtyy siihen ja Artur Kipps on kaikissa muissa rooleissa.

Nuori asianajaja Artur Kipps on saanut tehtävän mennä Rouva Drablown hautajaisiin Englannissa sellaiseen kolkkaan, missä ei juuri ketään ole. Lisäksi hänen olisi käytävä läpi kaikki hänen paperinsa, joita on paljon ja järjestyksessä ne eivät ole. Artur on reipas ja toiveikas, että kaikki sujuu kuin leikki, hän vain hoitaa tehtävänsä ja se on siinä. Kummallisesti vaan kaikki suhtautuvat niin oudosti ja ovat hyvin pidättyväisiä.

Alkaa tapahtua merkillisiä asioita, mutta Artur ei usko aaveisiin. Jatkaa silti, vaikka tilanne onkin aika lailla hyytävä. 

Panu Poutanen ja Sami Kosola luovat sellaisen fiiliksen, että hyvä kun välillä uskaltaa hengittää. Tarina ottaa niin valtoihinsa, että sitä vaan hypnoottisesti elää mukana, vaikka ei muka usko mihinkään. Tekniikka ja valot mukaan lukien, on luotu niin huumaava esitys, että siitä nauttii joka minuutilta. Lavastus ja valosuunnittelu on Esa Kurrin ja äänet Kari Mitikan.

En liiemmin ole kauhun ystävä, mutta jännityksestä pidän ja tässä sitä oli kosolti. Toteutus oli niin mahtava, että sitä mietti vielä jälkeenpäinkin. Niin ja nukuin seuraavan yön oikein hyvin, joskin muutaman kummituksen siivittämänä.

Kuvat: TAVATON media

Suomen hevonen

Vuoden eka ensi-ilta ja se napsahti Uttiin. Uusi teatteri Utti esittää nyt hienoa näytelmää Suomen hevonen. Olen nähnyt siitä aiemmin parikin versiota, joten tiesin, miten Sirkku Peltolan käsikirjoitus on silkkaa herkkua. Uttiin tämän Suomen hevosen on ohjastanut Markku Kekki.

Kuka kukin on?

Äitee : Anna Pajunen. Koko talon ja näytelmän henki, jonka persoona on valloittava. Laukoo elämän totuuksia siihen tyyliin, että väkisinkin naurattaa. Kuulee ja näkee kaiken.

Aili: Sirpa Serovuo. Äiteen tytär, joka tuntuu sujuvasti kestävän kommentit, mitkä osuvat aika lailla häneen itseensä.

Lassi: Antti Niemi. Mies, joka on Ailin ex-mies, mutta asuu saman katon alla.

Mervi: Kaija Varima. Noniin, hän se on Lassin nykyinen naisystävä. Eroa Alliin kuin yöllä ja päivällä

Kai: Ari Hännikäinen. Ailin ja Lassin hulttiopoika, jolle vain prätkä merkitsee jotain.

Jaana: Henna Hännikäinen. Ailin ja Lassin teinitytär, joka angstaa oikein tosissaan.

KK: Maiju Jarva. Jaanan bestis naapurista, joka Jaanan kanssa vetää melkoista teini-duettoa.

Varsinainen tarina on se, että isä ja poika kehittelevät varsinaiset hevoskaupat ja kuinkas siinä sitten käy, niin huonosti tietenkin. No, minusta Suomen hevosen juoni ja sen käänteet eivät ole juurikaan ollut se, miksi näytelmä on hyvä, vaan se, miten siinä replikoidaan. Läppä lentää niin, että karvat ja jouhet pöllyää ja se on kutkuttavaa.

Näytelmän tähti on Anna Pajunen, joka istuu Äiteen rooliin kuin nappi ottaan. Uskaltaisin väittää, että ihan on luonnerooli.
Toinen, joka jäi mieleen, niin Maiju Jarva, joka KK:n osassa oli ensikertalainen ja taisi olla ainoa, joka osasi vuorosanat!

Ensi-illassa oli harmittavaa juuri se, että kuiskaajan rooli nousi liian monta kertaa esiin. Lisäksi se, että kuuluvuus oli sitä luokkaa, että ilman mikkejä takana istuvat eivät varmaan joka sanaa kuulleet. Sirkku Peltolan teksti on vaativaa, kun sitä on paljon ja se on niin rönsyilevää, mutta välillä oli sellainen fiilis, kuin olisi ollut harkoissa.
Vaan kyllä se siitä, kun ensi-iltajännitys on poissa, alkaa Suomen hevonen laukata ihan omalla painollaan.

Kuvat: Ari Varima

Freddie, Juice ja Pekka

Pitkän hiljaiselon jälkeen olen täällä! En ole suuresti laakereillani levännyt, pikemmin päinvastoin, mutta en ole kerinnyt/jaksanut/viitsinyt sillai paikoilleni istahtaa, että olisin saanut jotain aikaiseksi kirjoittamalla kertoa, mutta nyt muutama sana elokuvista, sillä olen nähnyt niitä nyt kolme.

Kerron nyt senkin, että minulla ei ole televisiota vaan tykkään käydä elokuvissa, koska silloin en ajattele muuta, en laita pausea ja lähde välillä tekemään muuta. Kun valot sammuvat, katson vain elokuvaa ja nautin siitä, kun se on siinä edessäni ja se fiilis on niin käsittämättömän hieno. Lisäksi - en lue ikinä arvosteluja, koska pääosin niistä ei tule kuin paha mieli. En liioin ota selvää muutenkaan etukäteen mistään, koska haluan nähdä aina elokuvan autenttisena, ilman minkäänlaisia etukäteisvaikuttimia. Mainos-traileri on minulle riittävä!

Bohemian Rhapsody on elokuva, joka oli ihan pakko nähdä. Queen on osa nuoruuttani ja nimenomaan Bohemian Rhapsody oli se biisi, mitä kuunneltiin levyautomaatista, koska siinä tuli koko rahalle vastinetta, siihen aikaan kun markalla sai kolme biisiä ja viidelläkymmenellä pennillä yhden. Elokuva on draamallinen elämänkerta-tarina, mutta minä näin sen hyvin pitkälti vain musiikin kannalta. Odotin aina joka biisiä ja olisi mieli tehnyt aina nousta seisomaan, taputtaa ja tanssia. Rami Malek vetää hienosti Mercuryn roolin ja toki tykkäsin tarinastakin, oli totta tai ei. Hampaat ja homous olivat minulle sivujuonteita.
Live Aid - konsertti 1985 elokuvan lopussa toi kyllä niin nostalgisia muistoja, että hetken aikaa olin nuori!
Kävin katsomassa tämän elokuvan omien nuorten lasteni kanssa ja hekin tykkäsivät!

Toinen musaan liittyvä leffa oli Juice. Juice kuuluu myös minun elämääni ja etenkin nuoruuteeni. Olen jopa kerran esittänyt Juicea "laulamalla" muunnellun Jyrki-boyn. Vakuutan, että se oli elämäni hikisimpiä paikkoja ja se osoitti, ettei minusta ole laulajaksi. Äkkisiltään ei uskois, että Riku Nieminen voisi olla Juice, mutta niin vaan oli ja ihan kiitettävä suoritus. Tässäkin elokuvassa parasta oli ne biisit, joiden mukana olisi tehnyt mieli itekkin laulaa, anteeksi.
Muuten kummastelin elokuvan värejä, koska ajoittain kuva oli niin oudon kellertävä, toki oltiin hämyisessä keikkapaikassa, mutta silti se oli jotenkin sellaista tuhrusta. Toinen, mikä osui silmään, niin ihmiset, jotka polttavat tupakkaa niinkin paljon kuin Juice ja kumpp. niin tupakkaa ei pidetä niin, että kaikki sormet ovat yhdessä. Se näytti juuri siltä kuin ihminen, joka ei polta, pitää röökiä sillai. No, ei se ole iso haitta. Harri Rinne oli elokuvan nilkki ja kuka häntä esitti? Vasta lopputeksteistä ymmärsin, että Pekka Strang (Tom of Finland-roolista tuttu), Wau!!!!
Sain tämän leffaelämyksen syntymäpäivälahjaksi ja oli se sen arvoinen!

Kolmas elokuva oli Ihmisen osa. Olen aina fanittanut Kari Hotakaista, lukenut kaikki hänen kirjansa ja vielä kuunnellut ne äänikirjoinakin. Niinpä Ihmisen osa oli tuttu, paitsi että elokuvaksi sitä oli muunneltu niin, että meni kotvanen, ennen kuin olin kärryillä. Elokuvassa Salme (Leena Uotila) ja Paavo Malmikunnas (Asko Sarkola) lähtevät pääkaupunkiseudulle tapaamaan aikuisia lapsiaan Pekkaa (Hannu-Pekka Björkman), Maijaa (Armi Toivanen) ja Helenaa (Ria Kataja). Lapset ovat eläneet omaa elämää ja kukaan ei tunnu tietävän toisistaan juuri mitään ja se tekeekin tästä elokuvasta hupaisain, kun ilmenee milloin mitäkin.
Loistavan pääosan tekee Hannu-Pekka Björkman Pekan roolissa. Pekka esittää olevansa varakas yrittäjä,  kun totuus on taas ihan kaikkea muuta. Loputtomiin ei kykene huijaamaan, vaikka kaikkensa yrittääkin. Leena Uotila Salmena ja Asko Sarkola Paavona ovat ihana pariskunta, vaikka kieltämättä tuli välillä omat vanhemmat mieleen.
Ihmisen osa on todella hyvä elokuva, surkuhupaisa tarina ihan oikeista asioista juuri "hotakaismaiseen" tyyliin.

Elokuvat näimme Studio123:ssa ja Kino123:ssa