Mitä voi nähdä Kulttuuripassilla Rovaniemellä - osa 2

 Toinen rasti Rovaniemen Kulttuuripassiin haettiin Tiedekeskus Pilkkeestä. Vois heti aatella, että joku tiedekeskus, ei kiitos, mitään en tiedä, mutta hei, aivan mahtava paikka. 

Heti päästiin osallistumaan, kun oli kiva "pallopeli", missä neljä palloa piti saada omille paikoilleen liikuttelemalla sitä alustaa. Vois ajatella, että ihan pala kakkua, mutta eipä ollut. Silti, tosi kiva, ainakin kun jännitti vierestä. 
Sen jälkeen oli aika jännä, kun lattia oli sellainen, että siinä olevat puupalat olivat irti, mikä siis näin vaan ohimennen mainittakoon. 

Meillä oli vielä siellä käydessä niin otollinen ajankohta, että siellä ei ollut tunkua, mitä kyllä hiukan ihmettelin, mutta en ollenkaan harmitellut. Meillä oli siellä mukavasti tilaa liikkua ja kokeilla kaikkea. 

Mettässä liikkuvia härpäkkeitä päästii koklaa ja olihan se aika messevää, vaikka eihän niillä liikkeelle päässy, mut olihan se hauskaa ottaa vähän perstuntumaa. 

Palikkatesti ei mennyt ihan niin ku piti, vaikka yritystä kyllä oli. Se olikin parasta!

Sitten siellä oli sellainen paikka, missä oli karaoke...ei sentään menty laulamaan, mutta ne biisit olivat kaikki metsä/puu-aiheisia ja ei kun pantiin soimaan Apinamies, koska onhan se sillee aika vetävä. 
Vaan kun siirryimme siihen viereiseen kohteeseen, niin sieltä sitten tulikin jo seuraava, äiti lapsen kanssa ja heille meidän musavalinta ei ollut ihan niin sopiva, koska laittoivat Me käymme joulun viettohon....

Teimme siinä sitten "Mettä-testin" ja saatiin koko härpäke jumiin ja meitin kuvat jäi sinne. Nauratti kyllä niin paljon, että saatiin iloa ihan koko "rahan" eestä. Etenkin kun sitten lähtiessä mainitsimme henkilökunnalle, että meijän pärstät jäi sinne ja kukaan muu ei nyt pääse testiin. Saimme kuulla, että "Kiva, ootte nyt meidän mannekiineja". Uskon kuitenkin vakaasti, että tilanne on korjattu ja joku muu voi jatkaa siellä "mannekiini-uraa".

Lisäksi siellä oli paikka, missä pääsi ampumaan riistaa! Juuei, ollu meijän juttu ja sitäpaitsi siellä riitti kyllä niitä "metsästäjiä". Sen sijaan oli paikka, missä sai kaataa puita. Katselin taas sujuvasti vierestä, kun puu kaatui tai katkaistiin. 

Jos ei laulettu karaokea, niin siellä oli myös lintutorni, missä oli linnun laulu-karaoke. Siihen osallistuin ja siitä jäi videomateriaalia ihan vaan omaan käyttöön. Vaan olipa sekin varsin mukava ja ennenkaikkea hupaisa. 

Vaan siis kaiken kaikkiaan, ihan tosi mahtava paikka! Sopii siis ihan kaiken ikäisille, kun niin paljon oli kaikkea tosi kivaa ja mielenkiintoista. 

Mitä voi nähdä Kulttuuripassilla Rovaniemellä - osa 1

 Koska olin lomalla joulukuun puolesta välistä vuoden loppuun Rovaniemellä, niin olihan se otettava siitä ajasta kaikki irti. Minullahan on Museokortti, mikä on siis niin kiva kortti, sillä niin monet ovet sillä aukenee ja miten usein. Vaan, koska olin siellä poikani hoteissa, niin hänelle ostin sitten Kultturipassin, mikä oli minusta myös varsin hyvä keksintö. 

Sitten ei kun menoksi!
Aloitimme tutustumalla Korundin Taidemuseoon, mistä olen paikkana tykännyt, sillä olen kerran aikaisemminkin siellä käynyt. Nyt sitten taas tustuimme useampaan näyttelyyn, joissa piisasi katselemista. 

Teoksia Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmasta Outo houkutus-näyttely kerettiin nähdä ja se loppui jo 5.1.  Siellä meitä ehkä eniten kiinnosti Jukka Silokunnaksen video, kuinka Transporter hajoaa ihan "atomeiks". Katottii sitä lähes hypnoottisina. 

Teuvo Tuomivaaran  Huuto metsästä oli vaikuttava näyttely - toki mettää rakastavalle ihmiselle upposi heti. Sekin loppuu siellä jo 12.1, mutta kannattaa painaa nimi mieleen, jos osuu jossain muualla just kohilleen. 

Maailman menoa sitten riittääkin 6.4 asti. Sekin on Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmasta. Tässäkin osiossa nähtävää piisaa yllin kyllin ja voin heti sanoa, että yksi meni ylitse muiden...

Rääppiäiset oli sellainen teos, että sitä piti katsoa kauan, kun niiiiin paljon oli katsomista. Olin erittäin vaikuttunut, koska mietin, mikä työmaa, kuinka kauan sitä oli tehty ja miten paljon pieniä yksityiskohtia. Hannah Hamberg on nähnyt vaivaa ja se on kannattanut. 

Kun olimme tutustuneet kaikkeen, niin vasta sitten, siinä lähtötilanteessa huomasin, että ei hitto, siellähän olisi ollut sellainen Bingo-lomake! Ja nakit jäi laskematta....

Ei hätää, tulin parin päivän päästä ihan iteksee, "pelasin" Bingoa ja se olikin kivaa, koska se oli sellainen, missä oli kuvia näyttelystä. Mukana oli kuitenkin kuvia, mitkä eivät olleet sieltä. Tykkäsin kovasti, koska muistin jo, mitä olin nähnyt. Lisäksi se, että laskin ne Rääppiäisten nakit...
Kiersin pöytää kuin kissa kuumaa puuroa, sillä ensin laskin makkaratkin, sitten kiersin lisää ja laskin vain nakit. Enkä kerro, paljo löysin, koska se on se juttu, että jokainen käy ihan itte laskemassa. 

Jatkuu....

Rovaniemi - Lapin kamariorkesteri

 Joulukuussa lomailin ja ajelin Rovaniemelle. Vaikka olin lomalla, niin en ollut varsinainen turisti, joita siellä siis oli jo aika lailla riittävästi, vaan menin sinne omaisen muodossa, ihan äitinä, lapsensa hoteisiin. 

Koska oli aikaa, niin ajattelin hyödyntää sen nautinnollisesti ja niinpä sainkin kutsun Lapin kamariorkesterin Loppuhuipentumaan viulistikomeetan seurassa. Kutsu tuli noin kolme tuntia ennen konsertin alkua. Sovittiin tuottajan kanssa treffit ja eipä aikaakaan, kun tuli pieni muuttuva tekijä, sillä juuri silloin konserttisalin katto oli alkanut vuotaa. Jäin jännittyneenä odottamaan, kuinka tuleman pitää ja hyvinhän siinä sitten kävi, kun siellä ihan pienesti jouduttiin paikkoja vaihtelemaan. Istuttiin sitten ihan perällä, joten saatiin korokkeet, jolloin näkyvyys parani huomattavasti. 
Ihan heti en ole klassisessa konsertissa ole ollut, mutta nyt olin ja se tuntui ja kuullosti erittäin hienolta. 
John Storgårds oli johtaja ja se ihan huikee viuluviikari oli Johan Dalene. 

Kuulimme Smetanaa, Prokofjevia ja Brahmsia. 
On myönnettävä, että ihan koko ajan en osanut olla sävelkulun mukana, mutta käytin senkin ajan siihen, kun tarkkailin orkesteria. Siellä oli naisia soittamassa enemmän kuin miehiä. Puhaltajat olivat asetettu niin, että olivat takana ja näin vain huilun, koska poikittain ja fagotin, koska sekin enemmän pystyssä. Klarinetti ja oboe jäivät piiloon, koska olivat "sylissä".

Kun tämä viulumestari sitten saapui lavalle ja alkoi sen viulunsa kanssa soiton, niin olihan se melkoista juhlaa. Sitä äkkinäinen voisi ajatella, että viulun soitto ja sen kuunteleminen olisi yhtä kidutusta, vaan olipa se sellaista leikittelyä, että sitä oli erittäin kiva kuunnella. Johan Dalene on ruotsalais-norjalainen 24-vuotias nuori taiteilija, joka on niittänyt mainetta jo aika lailla. Silti jäin miettimään, millainen määrä kurinalaista harjoittelua hänellä mahtaakaan olla jo takana....ja mitä vielä edessä!

Kun menin paikalle, minulla oli toppahousut jalassa ja jotenkin se hieman hävetti. Tulla nyt konserttiin semmoisissa vermeissä, mutta kun oli kylmä. Miten sitten lohdutti, kun ilokseni huomasin, että oli siellä valtaosalla lämpimästi päällä ja panin merkille senkin, että osa oli tullut pyörällä! Pyöräilykypärille oli kivat hyllyt narikassa. 

Tuli hyvä mieli ja olo oli jotensakin hieman sivistyneempi. Kiitos Päivi ja koko soittosakki!

Kotkan Patriarkka ja Pikkujoulushow

 Marraskuun viimenen päivä, pimeetä ja harmaata, mutta meilläpä oli valoa, sillä ajaa hurautimme Kotkaan. Siellä meillä oli ensin tarjolla PATRIARKKA. 
Juha Jokelan upeasti käsikirjoittama näytelmä sukupolvien välisistä jutuista. Kotkaan tämän esityksen on ohjannut Jarno Kuosa ja erittäin hyvä totetus. Muistan, kun näin Patriarkan aikoinaan Kouvolan kaupunginiteatterin esittämänä ja jotenkin mietin, että mitäs nyt? Turhaa mietin, sillä aina on varsin ilahduttavaa nähdä erilainen esitys. 

Tähtiparina Virpi ja Heimo Harjuna, loistivat Anne Niilola ja Antti Leskinen. Oman aikansa pariskunta, ajatuskanta, mutta miten sellaista mittelevää sanan vaihtoa. Anne Niilola on kyllä niin huikea, sellaista lavatyöskentelyä, että voi vaan ihailla. Antti Leskinen on myös niin roolinsa ottanut, että sai välillä kaiken myötätunnon tulkitsemalleen Heimolle. 

Heimoa ja Virpiä nuorina esittivät Osku Haavisto ja Marika Huomolin.
Kun nämä aikakaudet olivat sitten yhtäaikaa estraadilla, niin se oli kyllä hienoa. Muutenkin, kun kohtaukset keskustelivat keskenään, niin sitä oli kyllä ihan mahtavaa seurata. 

Heimolla ja Virpillä on kaksi lasta. Jarno ja Janna. Juho Markkanen on Jarnon osassa se kaikkeen myöntyvä mieshahmo. Vaimonsa Petra onkin se "perheen pää", jonka topakasti tulkitsee Ella Mustajärvi. Janna on kiltti tyttö, joka yrittää myös olla kaikkien mieliksi. Miia Maaranen on tässä roolissa just sellainen kiva herkistyvä hihittelijä. 

Äidin ja pojan keskustelu oli kyllä sitä, että sitä imi vaan joka sanan. Kuinka sitä ajatteli, että onko se vieläkin niin, että sukupolvet ovat niin erialaisia, aikansa kasvatteja ja kyllä - on se. Tai ainakin jäin miettimään omaa ja vanhempien sukupolvia, että kyllä on tuttua juttua. 

Voisi äkin luulla, että kauheen vakavaa aihetta, mutta ei kaikki. Heimon kaveri Kale, jonka roolin laukoo Kari Kukkonen milloin minkäkinlaisilla letkautuksilla, tuo kyllä niin hymyn huulille. Hänen vaimonsa Anja on aluksi hiljaa, mutta kun avaa suunsa, niin Kalekin hiljenee. Lise Holmberg osaa osansa. On siellä Jarnon kaveri Markokin, jota esittää Jarkko Sarjanen, luottopakki!

Kyllä jäin taas miettimään, miten paljon ajatuksia nosti tämä esitys pintaan. Voisin kertoa niistä loputtomiin, mutta enpä kerro. Menkää katsomaan upea esitys ja sen seuraukset, ne mietteet, mitä se herättää.

Kuvat: Kotkan teatteri

----------------------------------------------------------------------------------------

Mutta - ei siis tässä vielä kaikki, sillä kävimme välillä ruokailemassa Kotkan Ravintola Canttiinissa, missä ruoka on aina maukasta ja hinta-laatu-suhe kohillaan. 

Tulimme sitten takaisin teatterille ja kyllä oli ihanasti jännittävän kutkuttavat paikat, koska seuraavava oli vuorossa PIKKUJOULUSHOW! Oujeah! Tämän show'n on käsikirjoittanut Mikkomarkus Ahtiainen ja vieläpä hän oli kapellimestarinakin, jos kyllä kaikessa muussakin. Ohjaajana on toiminut Anne Niilola.

Musaa oli sit kasattu settiin oikein huolella ja miten se olikin niin hyvin vedetty, että ihan kuin olisi ollut jollain keikalla. Olin kaiken aikaa sillai aivan haltioituneessa tilassa, että miten ne osaa, miten ne taipuu, muuttuu ja osaa tarjoilla kaiken osaamansa niin hyvin. 

Hitto, mikä bändi!!! Siellä se sitten teatterin kapellimestarikin vaan pimputteli koskettimia, kun Mikkomarkus ol napannut sen pestin. Siis musaa tuli, mutta kyllä tuli välissä sitten kaikkea mahdollista ja niin paljon, että tuskin uskalsi henkeä vetää. 

Jos siis olimme nähneet hetkeä aiemmin samassa tilassa esityksen Patriarkka, niin siitä samaiset näyttelijät, Ella Mustajärvi, Juho Markkanen, Marika Huomolin ja Jarkko Sarjanen panivat nyt niin parastaan taas, mutta miten eri lailla. Siis niin upeaa heittäytymistä, että leuka putos rinnuksille useaan otteeseen.

Konsta Lippo yllätti taas taidoillaan! Oon pannu niin merkille hänen aikasemmatkin jutut, niin aina sitä saa yllättyä. Hän se paukutti siellä rumpujen takana niin kuin olisi syntynyt sinne, oli osassa jos toisessa ja vaikka kuin tekisi mieli kertoa, mikä osa oli vakuuttavin, niin en kerro, menkää katsomaan. Minä siis seurasin, katsoin ja kuuntelin niin, että en tienny miten olisin ollut.

Juho Markkanen on miun suosikki ja vaik ei ihan tuossa kuvassa oo niin... ni voin vakuuttaa, että on KUUMA! Juholla on monta roolia ja välil jopa pokka petti, mutta se vaan oli yleisöstä niiiin hauskaa, että kerkesin aatella, että oliko se käsikirjoituksessa. 

Silja ja Lotta hääräävät mukana sitten oikein kunnolla ja kaiken aikaa, monessa roolissa, mutta pääosin tanssien ja kaikki koreografiat ovat Lotan. 

Sellanen Pikkujoulushow, mistä jäi kyllä niin paljon iloa ja riemua, että yhtää ei haitannut ajella pimeässä takaisin Kouvolaan, kun fiilis oli rajaton. 

Näin kerroin kahdesta esityksestä, joissa oli käyty ja voin suositella sitä samaa muillekin. Kun kerran on siihen mahdollisuus, että siellä työntekijät panostaa, niin miksei katsojatkin. No, ei ole pakko, mutta minusta se on ainakin hauskaa. Ottaa Kotkasta kaikki irti!

Kuvat: Heidi Noponen

Kolmen kimppa

 Kolmen kimppa on parisuhdekomedia, jonka käsikirjoitus on Clément Michel'n. 
Mikä?teatterille tämän varsin hauskan näytelmän on ohjannut Eero Hasu.

Oli tosi jännää mennä katsomaan esitystä, mistä ei oikeastaan tiennyt mitään. Mitä tarjoillaan, jos on joku kolmen kimppa, niin olipas vaan aikamoinen kattaus. Aivan mahtavia käänteitä ja yllätyksiä.

Pauli on oikea nilkki, asuu Sofin kanssa yhdessä, mutta haluaakin hänestä eroon, koska Paulia nyt vaan ärsyttää Sofissa ihan kaikki. Pyytää sitten apua ystävältään Martilta ja pian on koossa Kolmen kimppa. 

Paulin roolissa mittelee erittäin tehokkaasti Arto Käki. Hitto, miten osaakin olla mukava mies niin ärsyttävä. Sofi, joka on oikea kiltteyden perikuva, myöntyy ja mukautuu ihan kaikkeen ja Sofina ansioituu todella luontevasti Maija Kuntsi.

Martti-parka, joka joutuu tahtomattaan keskelle Paulin kehittämää sekameteliä, ei välillä tiedä miten olisi, mutta Antti Salmela suoriutuu Marttina erittäin hyvin. 

Toteutus oli sellainen, että kohtausten välillä valot aina hiipuivat ja joka kerta sitä pelkäsi, ettei vaan loppuisi. Sitä vaan halusi, että jatkuisi koko ajan, sillä niin oli kutkuttavat tilanteet. En olisi millään osanut kuvitella niitä käänteitä, paitsi tietysti vähän yhen suhteen, mutta sekin meni sitten pieleen. Ihan mahtavaa!

Kolmen kimppa on niin hykerryttävän hupaisa, vauhdikas ja viihdyttävä näytelmä, että menkääpäs katsomaan. Saa nauraa ja nauttia oikein kunnolla.

Lavastus, puvustus, ääni- ja valosuunnittelu on myös ohjaaja Eero Hasun, wau!
Tekniikasta huolehtii Pihla Lindström ja Heidi Koskinen-Järvisalo,

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

Parantumattomat

 Jokivarren teatteri se on semmonen, ettei oikeastaan aina voi tietää, missä se esiintyy, mut yleensä joen varressa. Tällä kertaa Kuusankoskella, Kuusankoski-talon Luola-näyttämöllä. 
Nyt ei ollut mitään isoa kavalkaadia, mutta aihe oli iso ja koskettava. Parantumattomat.

Käsikirjoituksesta vastaa Juha Salminen ja Sara Salminen (eivät sukua) Ohjaus on Juha Salmisen. Musiikki on Miikka Sipilän ja valot ja se tekniikka Jyrki Kleimolan.

Kun lähdin katsomaan tätä, niin jo vain mie mietin, mitä mie nään...mut en silti osanut kuvitella oikeastaan mitään ja sit mie sain aikamoisen pläjäyksen. 

Heti kättelyssä lyödään katsojalle luu kurkkuun, sillä toinen päähenkilöistä on sairas, hän on saanut tietää, että on parantumaton. Oikein kiva, mitenkäs siitä sitten jatkoon, kun ei jatkoon?

Tekstiä tulee siihen malliin, että se nakuttaa omaankin aivokoppaan, että mitä jos minä olisin toi tai sitten se toinen. Miten toimisin? 
No, siellä istuin katsomossa ja katsoin ja hitto, kuuntelin, kuinka ne siinä mittelevät. Mietin, miten tosta voi selvitä?

Sami Lahtinen ja Sanna Kausalainen-Szigetközi tekevät upeat roolit ja niin, että on jo välillä niin, että kyllä te selviitte, tsemppii hei... 
Vaan, miten sellaista heittäytymistä siihen, mikä on meillä edessä, aika monella, vanhenevalla ihmisellä. Silti, on se elämä ja sen voi elää loppuun asti!

Rankka aihe, erinomaisesti tehty ja miten paljon antoi ajattelemisen aihetta, myöskin uniin. 

Kuvat: Kirsi Todd

Joulushow 2024

 Koko lauantain jo niin jännitin, että mitä illalla tapahtuu, koska luvassa oli Kouvolan teatterin Joulushow!

Se vaan on aina niin ihana, yllätyksiä täynnä ja miten hemmetin taidokasta, kaikin puolin. 

Tänä vuonna tämän henkilökunnan käsikirjoittaman pikkujouluspektaakkelin on ohjannut Mari Kahri ja miten, niin aivan loistavasti. Oli kyllä niin hohdokasta, että välillä oli sellainen olo, jotta silmät tippuu päästä, ku niin kovasti piti katsoa. 

Meininki oli sitä luokkaa, että ihan koko ajan tapahtui jotain! Kaikki ohjelmanumerot olivat niin nautittavia, musiikkia oli paljon ja erilaista. Ne sketsit, ne kaikki hupaisat tyypit osuivat niin täysillä nauruhermoihin. 

Joulushow - aina jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua ja jotain sinistä.... Kyllä! 
Jos oli kivaa ja upeaa kuunneltavaa, niin olihan sitten silmäkarkkia, koska lavastus, kaikki puvut, kampaukset ja valot olivat niin herkullista nähtävää. 

Minun lemppari on aina Tiernapojat ja se, miten se tänä vuonna esitetään. Siis kertakaikkiaan, se oli hauska. Yhtään vähemmälle ei jäänyt se Haluatko Miljonääriksi, mikä oli rakennettu kouvolalaiseen tyyliin. En halua ohjelmistosta enempiä kertoa, koska jokainen saa mennä nauttimaan kaikesta ihan itse, kohtaamaan Joulushow'n ihan sinulle katettuna. 

Miten tuli iloinen olo ja sellainen vallaton mieli, millä jaksaa taas pitkään!

Kiitos KOUVOLAN TEATTERI - ootte kullan arvoisia!

Kuvat: Topi Talasranta