Kissa kierteli kulttuuria!

Tämä kissa vietti kultturirikkaan viikonlopun oman kollinsa kanssa. Joskus on hyvä niin ja nyt erityisen hyvä.
Lähdimme matkaan perjantaina ennen puolta päivää ja hyvästi kehräten. Aurinko hymyili meille ja suuntasimme läntiselle Uudellemaalle.
Siellä on kaunis paikka Koivulan kartano, mistä kollini oli varannut meille majoituksen.

Päärakennuksesta haettiin avain, joka sopi riippulukkoon, mikä oli ovessa, mikä taas löytyi vanhasta aitasta!

Olin sitä mieltä, että nojoo, nukutaan sitten aitassa ja varmaan on aika jännää! Hemmetinmoinen yllätys olikin se, mitä sieltä löytyi!

Olin jotenkin niin sitä mieltä, että jäähää tänne loppuiäksi. Oli meinaan niin komiata ja lämpimän viihtyisää. Ei kuitenkaan kovin kauaa voitu olla nauttimassa hienosta majapaikasta, kun oli taas lähdettävä. Nyt oli suuntana Mustion kartano!

Siellä kerkesimme jonkun aikaa ihastella ihan huikeaa miljöötä, ennen kuin pääsimme varsinaiseen asian ytimeen, joka oli kesäteatteri. Kunnon Kansleri esittäytyi meille varsin edukkaasti ja oikein eturivissä kehräsimme sille, mitä nähtiin ja koettiin. Tyylilajina oli farssi ja sitä saatiin, kun Pekka Autiovuori oli pääosassa Leo Patrikkana. Ihan totuuessa on mainittava, että ku en oo ihan heti häntä missään roolissä nähny ja Käpy selän alla-elokuvasta on jo tovi vierähtänyt, niin ihan heti en ois kyllä tunnistanut, vaan mikä karisma ja taituruus, wau!
Rakastajattaren roolissa huiteli Katariina Kaitue. Hän Assina oli niin vauhdikas ja hauska, että oikein ihmetellä piti, miten pysyi korkkareilla siinä kyydissä.
Rouva Patrikka oli Marjukka Halttunen, jippii, oikein kiva, koska hän on oikeastikin kansle....Pekka Autiovuoren vaimo. Ihana tyyppi, kiltti vaimo, joka ei oikein aina ole kärryillä mitä tapahtuu.
Simo Pastorin roolissa pärjäili loistava Matti Laine, jota katsellessa meinasi tulla hiki, koska niin oli mies-poloinen liemessä ja toimessa.
Pastorin "apulaisena" oli Erik Kakel, Sixten Lundberg, jota olisi suonut näkevän enemmänkin, niin oli hupaisa.
Entäs sitten Elina af Holmenmalm, jonka roolin veti Anu Palevaara, kuka? No, Salkkareitten Jenni, ei oo todellista. Mikä tanssiosuus, huh!
Loppumetreillä marssii  esiin Jaakko Majurin, josta on kaiken aikaa puhuttu ja jota on kaiken aikaa odotettu ja jonka takia kaikki on väännetty ja miten kaikki vaan on mennyt ihan miten sattuu, sillai farssimaisesti. Häntä näyttelee Jouko Keskinen. Sitä hiukan miettii, että no jo on pieni ja lyhyt rooli miehellä, jonka tunnistaa, apua, Salkkareitten Jukka Saliniksi, vaan sitten sitä lukee käsiohjelmansa uudestaan ja ymmärtää, että ei perskutti, ohjaaja! Jouko Keskinen ohjasi tämän Kunnon Kanslerin! Läpyt sille!

Teatteriesityksen jälkeen oli hyvä olla! Pakko tunnustaa, että Kulttuurikissan Kollikissa kehräsi enemmän. Sitä ei meinanut saada pois teatterilta, no ei vaines, sillä vaan oli muuten niin hyvä mieli, kun oli saanut nähdä jotain, mistä todella piti. Sitten takaisin Koivulan kartanoon.

Seuraavana aamuna nautimme runsaan ja herkullisen aamiaisen kartanon päärakennuksessa, missä oli myös melkoisen hulppea vessa. Valot olivat ihan yli kylän. Vaan, kaikki loppuu aikanaan ja oli pakattava ja jatkettava matkaa. Suuntasimme Saloon päin...mutta ennen sitä:

Pysähdyimme paikkaan nimeltä Kasvihuoneilmiö. Tästä paikasta kollini oli minulle lukuisia kertoja maininnut ja sinne siis. Nojust! Sitä paikkaa ei voi esitellä muutamalla sanalla, koska se ei vaan riitä! Koskaan en ole missään vastaavassa ollut, sillä paikan sisustus on jo niin näkemisen arvoinen. Tavaraa on kun huutokaupassa, mutta samanlaista en muista muualla näkeneeni. Huumoria on koko paikka tulvillaan. Kirjanpitäjällä lukee lappu rinnassa, että on Kirjanpitäjä ja siinä se sitten kirjaa piteli.

Wanha pariskunta piteli tarjottimia... Olivat niin aidon näköisiä, että oli ihan pakko lähempää tarkistaa, ovatko elossa vai muuten vaan niin elossa olevan näköisiä.
Kun sitten sieltä pääsimme, matka jatkui...Olimme menossa mökille, yksityiseen paikkaan, joten en siitä sen enempää, muuta kun että siellä oli hyvää ruokaa ja juomaa, kaikkea oli riittävästi. Pariskunta, joka otti meidät vastaan, oli aivan mahtava ja hiljaisia hetkiä ei tainut olla kun silloin kun nukuimme.
Kotimatkalle lähtiessämme, poikkesimme vielä vanhalla sahalla...

1700-luvulla oli perustettu saha! Aivan mieletöntä historian havinaa!

Saha on lopetettu jo 1950-luvulla. Niille sijoilleen jäänyt, mutta mielenkiintoista oli käydä vilkaisemassa. Vaikka hiukan haikea mieli tuli, kun olishan se voinut jatkua....

Vielä on kesää jäljellä, joten kaikkea ehtii, joutaa ja kerkiää!

Kuvat: Kini Laine

Pyykkärit

Valkealan kesäteatterissa pestään pyykkiä. Neljä pyykkäriä lutraa pyykkejään koko esityksen ajan. Samalla siinä sitten käydään läpi kaikkien elämää. Näytelmä on Pyykkärit, jota on esitetty myös nimellä Pesulan likat. Skottilainen Tony Roper on käsikirjoittaja, joka on halunut tehdä tarinan tavallisista naisista. Eeva Keinonen ohjasi tämän sovituksen Valkealaan.

Neljä eri ikäistä naista, ystäviä keskenään, pesevät pyykkiä ja jutustelevat. Käydään läpi jokaiselta jotakin ja kun tilanne oikein menee äärirajoille, otetaan tupsluikkarit.

Pesulan huoltomies, Korhosen Antti (Ari Teräväinen) pakkeineen pelmahtaa välillä paikalle ja taas kupiteltiin.

Tässä näytelmässä oli myös musiikkia, kun näyttelijät lauloivat. En vaan ymmärtänyt biisivalintoja, sillä aina silloin näytelmä ikäänkuin katkesi. No, ehkä se oli tarkoituskin.

Rouva Perälä (Lea Karhu)  oli ilmeisesti vanhin ja vaikutti pikkasen raasulta vaikka kyllä hänestäkin paljastui aika ihmeellisiä asioita.
Raili Hämäläinen (Roosa Luukka) oli se kaikista nuorin, joka jaksoi haaveilla niin paljon paremmasta ja hienosta elämästä.
Lydia Virtanen (Tiina Andersson-Koste) oli porukan topakoin, joka pisti välillä toimeksi.
Margit Lahtinen (Jenni Rautiainen) on juopon miehen vaimo, mutta tässä näytelmässä kyllä ihan tähti. Jenni Rautiainen on koko tarinan kantava voima, itse pirteys!

Niin paljon pestään pyykkiä esityksen aikana, että voisi kuvitella, että siinä menee samalla kunkin naisen perheen pyykit (vitsi oli).
Lavastus oli hieno ja kivasti toimiva.

Pyykkärit on harmiton kesänäytelmä!

Kuvat: Elina Winne

Tuulen Koira - ohjaajan sana

Tuulen Koira on näytelmä Paavo Ruotsalaisesta. Tätä upeaa näytelmää esitetään Pulsan aseman puistossa. Ohjaajana on Aapo Stavén, jolta halusin kysyä seuraavaa:

1. RATA-Ryhmä on tehnyt on tehnyt loistavan näytelmän Tuulen Koira, mikä kertoo Paavo Ruotsalaisesta. Miksi juuri Paavo Ruotsalainen?

Kysymys oli ennen kaikkea hyvästä käsikirjoituksesta, mikä on aina RATA-Ryhmän tekemisen lähtökohta. Törmäsin käsikirjoitukseen sattumalta lomamatkalla Nilsiässä. Aihevalinta oli siis osaltaan sattumaa, toisaalta uskonnollisen aiheen käsittely on kiinnostanut itseäni jo muutaman vuoden. Nyt tämän aiheen käsittelyyn avautui mitä mielenkiintoisin mahdollisuus. Paavo Ruotsalaisen hahmo on erittäin mielenkiintoinen käsiteltävä: jalustalle nostettu, vaikka hän itse saarnasi juuri sitä vastaan. Niin tärkeä niin monelle, toisaalta hän työnsä vuoksi laiminlöi perhettään ja ei muutenkaan ollut mikään helpoin läheinen. Näytelmämme alaotsikko "kesäteatteriesitys intohimosta, uhrauksesta ja Paavo Ruotsalaisesta" tiivistää jotain hyvin oleellista.

2. Esityspaikkana on kaunis Pulsan aseman puisto. Kuinka "löysitte" sen?

Tuottajamme ja RATA-Ryhmän toinen perustaja Ari Väänänen oli aikanaan töissä asemalla, kun siellä toimi hoitokoti (vielä muutaman vuotta sitten). Teatterimiehenä Ari tunnisti paikan potentiaalin ja hänellä jäi mieleen toteuttaa Juhani Ahon Rautatie Pulsan asemalla. Tämä olikin RATA-Ryhmän ensimmäinen produktio kesällä 2014. Pulsan aseman yrittäjät Petra ja Lasse Karjalainen ostivat aseman itse asiassa vasta tuon kesän jälkeen, mutta olemme saaneet jatkaa teatteritoimintaa tämän jälkeenkin, mistä kiitos!

3. Kuinka ja missä harjoittelitte näytelmää?

Harjoituskausi oli suht tiivis, vähintään viidet harjoitukset viikossa ja kaksiosaisia päiviä. Harjoittelimme näytelmää esityspaikalla melko perinteisellä kaavalla kohtausharjoituksineen ja läpimenoineen. Oman lisänsä toi tietysti näytelmään sovitettu musiikki, kohtausten pohjalla elävät äänimaisemat ja ilman säestystä lauletut Siionin virret. Musiikkipuolen harjoittelu vei kyllä suuren osan harjoituskaudesta!

4. Miten näyttelijät valikoituivat?

Riitan roolin näyttelevä Heidi Haiko on minulle tuttu opiskeluajoilta ja ollut mukana RATA-Ryhmässä jo Rautatiestä alkaen. Myös Marika Spencer oli jo viime vuonna mukana. Iiro Iivonen ja Oscar El Husseini olivat ennestään tuttuja muiden yhteyksien kautta ja olin nähnyt heitä tarpeeksi näyttämöllä, että tiesin kavereiden potentiaalin. Muusikot Mariina Niittymäki ja Johanna Sientola löytyivät avoimen haun kautta, tosin Mariinan olin tavannut jo edellisenä syksynä. Produktioidemme ryhmät koostuvat aina esittävän taiteen ammattilaisista sekä pitkän linjan ammattimaisista harrastajista.

5. Mitä Rata-Ryhmältä saadan seuraavaksi ja missä?

Tänä kesänä RATA-Ryhmä teki uuden avauksen toteuttamalla kaksi ensi-iltaa. Näistä ensimmäinen, Veikko Huovisen Siintävät vuoret-romaanin pohjalta tehty samanniminen kantaesitys toteutettiin Tuulen koiran katsomon takana nousevan mäen päällä olevassa nuotiopiirissä (ensi-ilta oli 10.6.2016). Tein Siintävin vuoriin dramatisoinnin ja ohjasin myös sen. Todennäköisesti RATA-Ryhmän seuraava juttu on ensi kesän nuotiopiirinäytelmä, jonka tekstistä minulla on jo ajatus, mutta sitä ei ole vielä lyöty lukkoon. Tulevaisuudessa
toimintaa on tarkoitus laajentaa myös talven puolelle, mutta tuskin vielä ensi talvena.

Kuvassa Aapo "käsityöstää" opaskylttejä ensi-iltapäivänä.

Tuulen Koira

Pulsan asema ja sen puisto toimi kohtauspaikkana, missä saimme tavata Paavo Ruotsalaisen. RATA-Ryhmä on loihtinut aivan mahtavan sovituksen Matti Pajulan käsikirjoituksesta Tuulen Koira, jonka on ohjannut niin taitavasti Aapo Stavén.
Oma nuoruus 1970-luvun lopun opinahjosta tuli mieleen. Opiskelin silloin kansanopistossa, missä lähes joka päivä mainittiin jollain tapaa Paavo Ruotsalainen ja jonka reliefi koristi juhlasalin seinää ja mikä syöpyi minun näkökenttääni ikuisiksi ajoiksi.

 RATA-ryhmän Paavo ei ollut ollenkaan niin askeettisen näköinen, kun ei ollut suorien hiuksien jakaus keskellä päätä. Iiro Iivonen Paavona oli äärimäisen vaikuttava ja osansa sisällä. Synnin tuska ja rauhattomuus tuli todella hyvin esiin.
Kaiken takana on nainen, joka palavasti rakastaa... Niin juuri! Paavon vaimo Riitta oli se, joka piti kaiken pystyssä, kun Paavo messusi pitkin kyliä, milloin minkäkinlaisessa hengessä. Heidi Haiko on näytelmässäkin se kantava voima. Loistava naisen rooli, jonka on jaksettava ja kestettävä, kunnes ei enää jaksa...

Upea kohtaus oli se, kun Paavo vihdoin ja viimein saapuu Seppä Högmanin luokse. Marika Spencer seppänä vetää niin ronskin ja viisaan osan, että sitä melkein haukkoo henkeään.

Kuuden hengen voimin tämä Tuulen Koira esitetään ja niin taidolla ja tunteella, että sitä vaan hämmästelee. Musiikkia oli mukana, näytelmään tehtyä ja niin hyvin vedetty. Johanna Sientola oli haitarissa ja Oscar El Husseini rummuissa. Lisäksi heillä oli musiikin lomassa muitakin rooleja. Kun Oscar El Husseini hyppäsi Niilo Kustaa Malmbergin lipereihin, sitä kuunteli kuin oikeatakin saarnaajaa!

Yleisö pääsee mukaan, kun välillä ohjelmassa on Siionin virsien veisuuta! Ihan mahtavaa!
Oli ensimmäinen kerta kun olin Pulsan asemalla kesäteatterissa ja oli ensimmäinen kerta, kun näin RATA-Ryhmän esityksen, mutta käsi sydämellä vakuutan, että tuskin viimeinen.
Suosittelen lämpimästi ihan kaikille, nyt jos koskaan, niin tätä ei kannata jättää näkemättä, sillä puitteita myöten kaikki on kunnossa.

Kuvat: Minna Mänttäri

Ulvova Mylläri

Ulvova Mylläri on Arto Paasilinnan kynästä semmoinen tarina, mikä ulvoo ihmisten mieliin. Haminan kesäteatterissa se ulvonta on sitä luokkaa, että se menee luihin ja ytimiin, mieleen ja sieluun ja jää sinne.
Haminan kesäteatteria vedetään jälleen uudessa paikassa, jälleen siksi, että laskin minulle sen olevan jo neljäs paikka, mutta uskallan väittää tämän kesäisen olevan ihan paras ja toimivin!
Katsomossa on numeroidut paikat ja jokaiselta paikalta on hyvä näkyvyys. Lisäksi melkoista plussaa on se, että näyttämö on "monikerroksinen". Nyt oli hienosti käytetty sitä, ettei yleisö aina arvannut mistä suunnasta milloinkin tiesi jotain odottaa.

Ulvova Mylläri, Gunnar Huttunen on varsin symppis, mutta kun ei käyttäydy niin kuin muut, aiheuttaa kyläläisissä jokseenkin kauhun sekaisia tunteita. Olle Tepponen ulvoo Gunnarin roolin niin kuin olisi syntynyt siihen. Saa katsojat puolelleen heti ja ansaitusti. On suorastaan häkellyttävää seurata, miten joku osaa laittaa itsensä niin likoon kuin nuori Olle Tepponen, jonka koko kroppa on mukana, kaikki ilmeet ja se olemus!!! Katsomoon välittyy aivan mahtavaa seurattavaa.
Ollen vastaparina on Marianne Hagman, joka kerhoneuvoja Sanelma Käyrämön osassa koittaa tasoitella Ollea kaiken kattavalla rakkaudella.
Oikea wanhan ajan Suomi-filmi-pari!

Tarina käynnistyy aika lailla Gunnar Huttusella. Tuodaan esiin, minkä takia kyläläiset ovat niin Mylläriä vastaan. Ohjaaja Pia Lunkka on ottanut suht verkkaisen alun kaikille ja paljastaa vasta näytelmän edetessä monen näyttelijän takataskusta kivoja ylläreitä.

Kunnanlääkäri vaikuttaa olevan aluksi ihan tavallinen, mitäänsanomaton kunnan lääkäri. Kaikkea jännää paljastuu, kun Gunnar Huttunen lähtee käymään hänen pakeillaan. Kerta kaikkiaan niin loistava kohtaus, että vauhtia piisasi hengästymiseen asti, siis minua alkoi hengästyttää, lienee jännityksen ja nauramisen vuoksi. Juha-Pekka Putkonen on ihan uskomaton!

Kylän postiljooni, Piittisjärvi jakaa postia ja on vain yksi muiden joukossa, kunnes tulee hänen vuoronsa vetää oma soolo. Jan Mykkänen on ihan hervoton ja sitä hämmästelee, miten hyvin ottaa roolinsa, vaikka katsomossa tirskutaan herkeämättä.

Nimismies on alussa myös aika persoonaton, kunnes pääsee oikein valloilleen. Roni Soini vaan on niin hyvä ja mikä ääni. Lahjakasta vetoa.

Poliisi Portimo on symppis! Ihana poliisi, joka ymmärtää Ulvovaa Mylläriä. Raimo Kaistala on just sellainen kiva poliisi, joita toivoisi joka kylään, paitsi ettei kylissä ole enää poliiseja...

Tämä tarina on niin hauska, mutta myös niin totta! Se tuo hyvin esiin sen, kuinka sitä vaan on elettävä juuri niin kuin muutkin. Jos poikkeat tavoista, niin rapaa tulee niskaan ja paljon.
Haminassa on osattu ottaa hieno tarina esiin ja aivan hemmetin upealla kokoonpanolla ja millä taidolla ja sydämellä.

Mie niin kehrään ja miun kuski hyrisi mukana, niin jotta olis halunu nähä koko esityksen uuestaa!
Mie taas kehotan kaikkii, ett vaik et ois ikiin käyny kesäteatteris, ni ny kannattaa alottaa ja ei ku Haminaan!

Kuvat: Tommi Mattila

Haminan teatteri

Tankki täyteen

Kesäinen päivä, sataa-paistaa-sataa-paistaa, mutta eipä hätiä mitiä, tankki täyteen ja kohti Mikkeliä, missä Naisvuorella menee Tankki täyteen! Mika Nuojuan ohjaama versio meille vanhemmille niin kovin tutusta tarinasta, kun halvalla saa...


Sulo Vilenin autokorjaamo ja siinä sivussa baari on estraadin ydin. Lavastus toimi loistavasti, sillä niin oli sellainen kiva 1970-luvun tunnelma.
 Juttuhan menee niin, että Sulo Vilen (loivaliikkeinen Ismo Sievinen) ostaa aina kaikkea, kun halvalla saa. Rouva Emmi Vilen, Kätevä emäntä (Minna Kivelä) ei millään muotoa tykkää näistä "halvoista kaupoista" ja sehän hiertää. Kannat kopsuu ja helma vilahtaa, kun Emmiä ottaa pannuun. Sulo ei saa juuri sanaa suustaan, kun ei ymmärrä, miksi ei hanki jotain,  jos kerran halvalla saa.

Juhana Vilen on niin Juhana! Antti Heikkinen vetää roolinsa sellaisella antaumuksella, että kyllä nauratti. Kolmekymppinen aikamiespoika, pikkasen jämähtänyt, mutta vielä jaksaa haaveilla kaupunkiin pääsystä, kun ei autokorjaamoala vaan kerta kaikkiaan kiinnosta!

Konstaapeli Reinikainen, joka myös on tuttu hahmo meille jo hieman ikääntyneimmeille, oli niin hulvaton. Janne Kyyhkynen Reinikaisena oli hervoton. Poliisi pelmahti tämän tästä paikalle hauskoine juttuineen ja alati vikittelemässä baariapulaista Ullaa. Riina Uimonen Ullan roolissa pirtsakasti näpäytti aina Reinikaisen ruotuunsa.

Kaikissa muissakin rooleissa olleet olivat niin osuvia. Leevi Heinonen oli niin "kirkon kieltä" puhuva rovasti kuin Severi Männinen. Joonas Kääriäinen hyppi neljässä roolissa ja jos sitä ei muuten huomaisi, niin käsiohjelmasta voi tarkistaa. Marjo Häkkisellä oli kolme roolia ja ääntä osaa käyttää niin, että yleisö aina tirskahti, kun Elsa kauhisteli.

Tankki täyteen on todella onnistunut versio ja sen huomasti täpötäydestä katsomosta, joka eli niin mukana. Vaikka tarina ajoittuu 1970-luvulle, niin kyllä se vaan toimii edelleen ja nuorillekin. Oma nuoreni tykkäsi tavattomasti esityksestä, eikä ollut yleisössä ainoa.

Kuvat: Pihla Liukkonen

Mikkelin teatteri

Käpyhovi taistelee

Kesäisenä päivänä se oli varustauduttava kunnolla, kun lähtee kesäteatteriin. Vilttiä sulloin sadetakkien kanssa kassiin ja ei kun menoksi. Tälläkertaa Jaalaan, missä päästiin Käpyhoviin.
Käpyhovi taistelee on jatkoa näytelmälle Harmaat pantterit, mikä nähtiin Jaalassa 2010 ja Valkealassa 2015.

Käpyhovi on perheenomainen vanhusten hoitokoti, missä johtajana häärää Ilona Huttunen, kaikkien rakastama hoitokodin hengetär. Nyt meidän ilona Ilonan roolissa on Anne Nyström, joka laittaa asukkaat välillä reippaalle jumpalle.

Asukkaat ovat mainioita, jokainen oma persoonansa. Auli Kallio veti potin kotiin runotyttönä, herttaisena Hilja-Auroorana, joka ei useinkaan hiljaa pysynyt, runoa pukkasi joka käänteessä. Tiina Klemola oli uusi asukas, tiukka feministi-Irkku, Irmeli Kurppa, joka vaikutti aluksi niin kurpalta, mutta josta kehkeytyi ihan kelpo tyyppi. Loistavat, pitkät repliikit olivat kyllä niin hallussa, että se oli viihdyttävää kuunneltavaa.

Heli Nikunen veti jälleen Kikka Natusen roolin. Kun Kikka lauloi imurin putkeen, oli jo että mikäs déjà vu nyt napsahti, mutta niinhän se meni silloin vuonna 2010. Kikka on räväkkä harjoittelija, joka puhuu kaikkea muuta kuin kirjakieltä ja se tuntuu erityisesti ärsyttävän Irkkua... Kikan tähdittämät musaosuudet olivatkin ihan hottia, mukavasti aina katkaisivat tarinaa ja oli ilo seurata sitä menoa, kun hoitokodin asukkaat mennä mukelsivat mukana.
Mukana oli nyt myös mamu, Massud eli Masa vaan. Jussi Kunttu veti irakilaisen maahanmuuttaja-hoitajan roolin niin uskottavasti, että äkin olisi luullut hänen olevan ihan aito mamu.

Käpyhovissa on myös siviilipalvelusmies, Sulo Käki, joka ei juurikaan jutellut, mutta jolla on iso rooli koko näytelmän kannalta. Anssi Ahola oli Sulona "nörttien nörtti". Rauno Solio kunnostautui Ensio Kanasena, armeijan upseerina, jonka viimeinen "komennuspaikka" on Käpyhovi. Jukka Junnola on reipas herra Usko Kukkonen, joka paljastuu aseistakieltäytyjäksi.

Varsinainen jutun ydin on se, että tämä Käpyhovi on konkurssin alla ja kunta suunnittelee ihan uusia kuvioita. Kunnan sosiaalitoimenjohtaja Natunen on se kapula rattaissa. Natusena kekkaloi Joonas Vanhatalo ja aivan kuin olisi ennenkin esiintynyt, sillä niin oli varman oloiset elkeet. Hän yrittää Käpyhovin kauppaamista Pettendolle, mutta kuinkas käy, kun pannaan hommat hoitumaan. Pettendoa edustaa Kaisa Larsson, minkä roolissa topakasti esiintyy Arja Stolt.

Vauhtia piisaa kaiken matkaa, tarina kulkee kuin tanssi, sulavaa ja askelmerkit kohdillaan. Jokainen tietää paikkansa ja vaikka pikku-unohduksia sattui, niin nehän kuuluvat vanhainkodin elämään! Kuinka käy Käpyhovin, niin se on mentävä katsomaan!

Pidin tavattomasti tästä komediasta, jossa oli kuitenkin totuuden siemen! Jaalalaiset eivät petä!

Kuvat: Hilma Stolt

Jaalan kesäteatteri