maanantai 8. helmikuuta 2021

Peruna tarjoaa elokuvaherkkua kaikille!

 Huolimatta siitä, että on kurja poikkeustilanne, niin menin elokuviin, koska - sinne otettiin vain 10 katsojaa. Varasin lipun etukäteen ja osasin sen jopa maksaa. Sitten vaan odottamaan H-hetkeä. Elokuva alkoi juuri siihen aikaan, kun  minulla oli ruoka-aika, joten maximoin nautinnon ja otin evääksi pari Runebergin torttua. Sitten kohteeseen, missä minua odotti PERUNA! Sali oli loppuunmyyty, minkä saattoi arvatakkin. 


Koska olen intohimoinen perunan ystävä ja voisin puhua perunasta vaikka viikon yhtä kyytiä, niin olinpa toden totta tätä leffaa varttunut. Oikeesti olisi pitänyt olla eväänä vaikkapa ranuja, mutta ei nyt ollut. 

Peruna-leffa on hauska ja viihdyttävä katsaus perunan historiaan. Meille niin tuttu ruoka on joutunut käymään erinäiset taistelut selättääkseen nauriin, niin että kuka nyt enää nauriita syö... Käsikirjoitus on Pekko Pesosen ja ohjaus Joona Tenan.

Leffa on kuvattu Liettuassa ja siksi ei näkynyt tuttuja maisemia ja avustajistakin suurin osa oli paikallisia. Vaan varsinainen peruna-tiimi on melkoinen tähtikavalkaadi. Joonas Nordman on Untamo, ihana kakkapoika, joka siis aloittaa "puhtaanapitolaitoksen" hommissa, keräillen sitä itteään paikoista mihin sitä tippuu. Kukapa ei sellaisista hommista haluaisi nousta ja olla jollain lailla vaikuttamassa asioihin.  Hänen paras ystävä on Pyöveli, jonka roolissa hienosti fyysisesti mahtailee Mikko Penttilä. Untamo hakee Turusta uuden tuttavansa Magnuksen, jonka osan ottaa haltuun Alex Anton, aivan käsittämätön sössöttäjä ja sanon tämän nyt täysin positiivissa hengessä, olin vaikuttunut. Vielä saavat joukkoonsa pahansisuisen kansleri Kalevin, jota esittää Kari Hietalahti, joka ei sanojaan säästele. 
Varsinainen perunateatteri voi alkaa. 


Eletään 1600-lukua Hevonperässä ja siellä ollaa ihan landella. Turku on sitten se mekka, missä kaikki on niin kovin edistyksellistä. Siellä Untamo tapaa Magnuksen lisäksi myös suuren vaikuttajan ja yrittäjän (joka muistuttaa meitä nykyajan katsojia vahvasti Jari Sarasvuosta) ja hänen roolissan kekkaloi Antti Luusuaniemi. Tarpeeksi kun yrittää, niin kasvaa sarvi ottaan...
Onko koskaan yrittäminen tai jonkun uuden asian lanseeraaminen ollut helppoa, ei ole! Peruna-teamia vastassa on se nauris-team, jota johtaa pitkäaikainen linnanvouti, joka laittaa kaikki kapulat rattaisiin. Kari Ketonen osaa olla nilkki, mutta kumpi voittaa? Nauris vai peruna?
Hevonpers...eiku Hevonperän linnanherralla on kaksostytöt, voisi sanoa, että 1600-luvun pissaliisat, mutta heidän rooleissa kivasti kujertavat Mimosa Willamo ja Linda Manelius.


Kaiken kaikkiaan elokuva on mainio, tykkäsin erityisesti puvustuksesta, jonka suunnittelusta on vastannut Daiva Petrulyté. Tarina on kuitenkin juuri niin kiehtova ja se huumori, mikä kantaa koko matkan. Hauskaa läppää, kuten sellainen kohtaus, missä Pyövelin sisko ( Linnea Leino) hyppää kärryihin kohti Turkua ja sanoo:  - Mä laitan sitten kyyhkyn!


Kyllä taas niijaan ja olen syvästi otettu, miten on osattu ja jaksettu näin iso elokuva tehdä. Voisin jopa suositella kouluille, että opettajat näyttäisivät tätä joskus oppilaille ja sitten siitä voisi keskustella. Miten joku asia aina vaan onkin niin so last season.

Peruna - se vaan on niin nam! Nyt myös elokuvana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oliskos jotain sanottavaa ;)