lauantai 28. tammikuuta 2023

Pirkko Lahti ja Minna Maijala kertovat kirjan synnystä

 Tässä taannoin tutustuin upeaan kirjaan, mikä käsittelee "Rouva Mielenterveyttä".  Pirkko Lahti oli mm. Suomen Mielenterveysseuran pitkäaikainen toiminnanjohtaja. Minna Maijala on saanut pakattua yhden rikkaan elämän kivan tiiviiksi paketiksi, että se on varsin antoisa lukukokemus. Miten tämä kirja syntyi, siitä kertovat sekä Pirkko, että Maija, joille lähetin kysymykset ja joihin he itse omin sanoin vastasivat.

Kuva: Otava

1. Mikä oli lähtökohta tälle kirjalle: Pirkko Lahti - kuuntelija?

Pirkko: Minulla ei ollut mitään lähtökohtaa: oma elämä ja työ ????

Minna: Kirjan lähtökohtana oli Pirkko Lahden syvästi merkityksellinen ja pitkäaikainen työ mielenterveysalan vaikuttajana. Mielenterveysala on tämän päivän yhteiskunnallisten kriisien vaikutuksesta ajankohtaisempi kuin koskaan, henkinen pahoinvointi on tutkimusten mukaan lisääntynyt ja erityisesti lasten ja nuorten tilanteesta ollaan huolissaan. Halusin Pirkko Lahden kanssa peilata tämän hetken mielenterveystilannetta historiaan, miten hänen uransa varrella on asioita katsottu ja miten paljon asioita on edistetty kolmannen sektorin eli järjestöjen ansiosta. 

2. Miten löysitte toisenne? Kirjailija ja kohde?

Pirkko: Monesti pyydetty elämäkertaa, en ole suostunut. Minna taivutteli ja kai hieman imarteli se, että hän oli kirjottanut Canthista ja Valasta ja sitten minusta!!!! Minna soitteli, tapasimme, harkitsin jonkin aikaa ja suostuin.

Minna: Otin yhteyttä Pirkkoon ja houkuttelin hänet mukaan kirjaprojektiin. Sillä oli suuri merkitys, että halusin kirjoittaa hänen tarinansa nimenomaan asianäkökulmasta nostaen mielenterveystyötä esiin.

3. Millainen oli se tapa, millä kirjaa tehtiin?

Pirkko: Tapasimme ja juttelimme. Tuli pitkiä taukoja koronan takia (mieheni oli monisairas ja piti varoa vierailijoita). Minna kirjoitti Katri Valasta välillä ja tätä meidän juttuamme lykättiin. Sitten tämä kirja kasattiin ja Minna teki pohjatyöt ja haastatteli minua.

Minna: Kirjaa varten tehdyt haastattelut olivat tarkoituksella keskustelevia ja varsin avoimia. Puhuimme paljon myös päivänpolttavista asioista, joista löytyi usein yhdistäviä piirteitä menneiden yhteiskunnallisten muutosten kanssa. Painopiste keskusteluissa oli yhteiskunnallinen, pohdimme Pirkon elämäntarinan rinnalla laajasti mielenterveysalan kehitystä.  

Kuva: Otava: Jonne Räsänen

4. Ajatus tämän päivän mielenterveyteen?

Pirkko: Tällä hetkellä avun saanti on vaikein asia. Ongelmia on lapsilla, nuorilla, ja kaiken ikäisillä, mutta ei löydy auttajia. Yhteiskunnan haavoittuvuus heijastuu ihmisten arkeen ja ei ole helppoa löytää auttajaa, joka ottaisi potilaasta ”kopin” ja hoitaisi kuntoon, vaan asiakas joutuu juoksemaan eri ihmisten hoidoissa.

Minna: Pirkon ajatuksista mukaani on tarttunut erityisesti konkretian ja arjen kannattelevan voiman suuri merkitys. Joka päivä ei tarvitse tehdä ihmeitä, riittää että arki rullaa, syö, liikkuu ja nukkuu kohtuullisen hyvin, ja huomaa arkisen onnen läheisten ja ystävien kanssa olemisessa. 

5. Millaista palautetta kirja on poikinut?

Pirkko: Saamani palaute: Kiinnostava kirja… ootpa tehnyt töitä… en tiennytkään… paljon yksityiskohtia… pääasiassa myönteistä... eivät kai kehtaa kertoa minulle muuta.

Minna: Monet ovat olleet yllättyneitä, miten valtavan monipuolinen työura Pirkko Lahdella on ollut niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Julkisuudesta tuttu Pirkko on vain pieni osa hänen työstään. Mielenterveysalan järjestötyön kentän kuvausta on myös kiitelty, siinä on ollut monille paljon uutta. Pirkon viesti armollisuudesta itseä kohtaan, kohtuullisuudesta ja hyvän arjen korostamisesta on myös koettu hyvin voimaannuttavana, sitä ihmiset tuntuvat paljon tarvitsevan tänä päivänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oliskos jotain sanottavaa ;)