OPRI on tarina, mikä on alunperin Kyllikki Mäntylän käsikirjoitukseen tehty näytelmä vuodelta 1954. Muistan nähneeni elokuvan ja pitäneeni siitä. Nyt näin saman tarinan Mikä?teatterissa Markku Kekin ohjaamana ja kaikki palautui mieleen. Oprin tarina ja millainen se oli ja millainen se on edelleeen ja pidin siitä.
Opri on Karjalan evakoita, nähnyt ja kokenut paljon, mutta silti se hyväsydämisyys vaan niin säteilee hänestä. Hän joutuu kunnalliskotiin, koska mökki, jossa hän on asustellut, puretaan alta pois. Kunnalliskotiin saapuessa, hän ensi alkuun törmää Jussiin, joka hänen tavaransa kuljettelee sisälle ja on se ensimmäinen tuki ja turva. Oprina loistaa Aija Kajama niin sydämeen käyvästi, että ihan väkisin sai lopussa naaman märäksi. Jussin osassa luontevana nuorena miehenä on Janne Järvisalo, ihan kuin suoraan sieltä vanhasta kotimaisesta elokuvasta, nyt vaan väreissä.
Kunnalliskodin asukkaat ovatkin sitten varsinainen sortin sakki. Huru-ukot, Otto ja Alpertti sähläävät sen minkä ehtivät. Rolf Hedman ja Pirkka Mäkelä ovat kuin kaksi koomikkoa, jotka menevät ees sun taas ja aina on jotain meneillään. Mutta ne mummut olivat kyllä niin hupaisia, että monta kertaa tuli mieleen se elokuva ja ne useat kohtaukset siitä.
Akviliina, Miina ja Tiina ovat vallan mainioita, kukin niin omintakeinen oma persoonansa.
Ulla Tiainen on niin mahtava kiukuttelija, kaiken aikaa pahantuulinen Akviliina, joka sittemmin pikkuhiljaa alkaa sulaa. Etenkin kun Opri vähän näpäyttää:
»Sitähä se miulkii ol! Kylmäs aitas saip monet yöt pelätä ko mies rälläs ympär kyllää ja hakkas kottii tullessaa! Ja kaip se aiheestakkii ... en mie ees lasta hälle saanunna ... mutt nyt on hyvä! Hää kuunteloo ko mie puhun.»
Miinan roolissa vetää niin osuvasti ja hyväntuulisesti pälpättäen Sirpa Serovuo. Ihan tuli eittämättä mieleen Elna Hellman. Ritva Muhonen Tiinan osassa nukahteli ja höpötteli mitä sattuu ja useita kertoja samoja asioita.
Monet naurut saivat mummujen replat yleisössä aikaan, sillä jos ne olivat koomisia, niin siksi, että ovat niin totta myös tänä päivänä.
Jokaisessa kunnon tarinassa tarvitaan poliisia ja sehän saapui ihan mielellään paikalle, koska kunnalliskodin johtajatar neiti LAINE (ei sukua) oli niin kovasti paljon mieluinen. Jarmo Lindgren hoiti virkaansa moitteettomasti ja Anika Kumpulainen vakuuttavasti johtajattaren pestiään.
Lisäksi mukana ovat kiltti ja ihana Anttilan emäntä, joka mielellään tarjoaisi Oprille pientä torppaa omalta tilaltaan, mutta miksi ja miten siinä sitten käy, niin enpäs kerrokkaan. Tia Aronen on oiva emäntä ja antaa heti niin kiltin olon vaikutelman.
Sitten on Heinäsirkka! Kunnalliskodin siritttävä aputyttö, jolla on pääasiassa mielessä vaan tanssit ja vapaa-ajan menot. Nea Danckaarts on niin roolina kanssa sinut, että ilokseen katteli.
Opri se sitten hänenkin asiansa unena näki ja miten näki, niin mene katsomaan!!!
Opri on niin oiva ja osuva paketti, mistä nauttii koko matkan ja mistä jää hyvä mieli!
Sopii kaikenikäisille!
Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oliskos jotain sanottavaa ;)