Mika Waltarin vuonna 1945 kirjoittama näytelmä Gabriel, tule takaisin, on klassikko, hulppea tragikomedia, joka viehättää aina. Nyt sen voi nähdä Neuvo-Teatterin esityksenä Jukolan seuratalossa Haminan Neuvottomassa.
Oli perjantai ja 13.päivä, ihan hemmetin pimeetä ja äärimmäisen kostea sää, mutta kyllä vaan kannatti ajella tätä esitystä katsomaan. Jukolan seuratalo on vanhempi kuin itse näytelmä, sillä siellä on havinaa jo vuodesta 1931. Päästiin oikein nostalgiapöhinöihin.
Gabriel, tule takaisin on sellainen näytelmä, missä on vain neljä näyttelijää, joten reploja siunaantuu jokaiselle aika lailla riittävästi, mutta hyvin jakautuivat ja roolisuoritukset olivat niin loistavia. Ohjauksen on hoidellut Ninni Suntio. Voi vaan uskoa, miten on ollut melkoinen työmaa tämä, mutta yleisö on kiitollinen.
Alkuasetelma on se, että meille esitellään Angerin sisarukset Ulriika ja Kristiina. Heillä on kirjakauppa ja erittäin askeettinen ja tylsä elämä (näin katsojan kannalta). Ulriika on sisaruksista se vanhempi ja vaalii isän perintöä ja on oikea siveyden sipuli. Päivi Pollari vetää happaman sisaren roolin kyllä niin mallikkaasti. Sisaruksista nuorempi, Kristiina on se, joka on heidän arkeensa kyllästynyt ja hänellä on salaisuus.... Mervi Leinonen roolittaa hömelön siskon osaa kyllä luontevasti.
Kolmas naisista onkin sitten ihan eri maata, sillä hän on siskosten sisaren tytär Raili ja hänen avunaan on nuoreus ja kauneus, mikä ärsyttää etenkin Ulriikaa. Viivi Vartiainen on roolissaan sellainen ihanan pirskahteleva, joka piipahtaa aina tuulettamassa sisarusten tunkkaista asennetta.
Entäs sitten Gabriel! Jan Mykkänen istuu osaansa kyllä niin hyvin, että olihan sitä ilo seurata. Se, miten hän käy melkoisen skaalan siinä, kun vetää suvereenisti hurmurin osaa ja sitten taas ollen häikäilemätön huijari. Ilmeitä ja eleitä myöten herätti yleisön nauruun.
Vaikka näytelmä on vanha, se on edelleen varsin toimiva. Jatkuvasti saadaan tietää erilaisista rakkaushuijareista. Kuinka käytetään hyväksi rakkauden kaipuuta ja siinä sitten viedään kaikki.
Kuka sitten ketäkin huijjaa, on arvoitus. Vaikka olin nähnyt tämän näytelmän ennenkin, niin en muistanut kaikkea, joskus on hyvä, kun unohtuu, ja niin ollen oli mukava yllättyä.
Päivi Pollari pääsi näyttämään kykynsä hienosti, kun ensimmäisellä puoliajalla hän oli niin kovin hapan ja tiukka Ulriika ja sitten toisella puoliajalla ihan kaikkea muuta. Rakastunut vanha hupsu oli kaiken kaikkiaan hupaisa.
Jälleen tuli sekin ilmi, miten paljon näitä huijauksia jää pimentoon, koska niistä ei kerrota kenellekään, sillä "Mitä nyt ihmisetkin sanoisivat?" Tämä tarina tuli nyt meille kerrottua ja tämä on sen verran kiitettävästi rakennettu tulkinta, että yhtään en huijaa, kun sanon, että kannattaa käydä katsomassa.
Kuvat: Jarno Koivula / Studiovisuals
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oliskos jotain sanottavaa ;)