Kaiken takana on nainen

 Huolimatta siitä, että oli jo melkoinen viikonloppu takana, niin miten oli mahtavaa ajella pyhäiltana Korvenkylään, sinne keskelle ei mitään, mutta mitä sieltä aina saa!!! Takuuvarma hyvän mielen saanti-paikka! Tänä kesänä Korvenkylä esittää Kaiken takana on nainen. Jee, Mattii ja Teppoo...
Ohjaajana on Pia Oinas ja voin vakuttaa, että hyvin on vedetty. Hupaisa kässäri on Eppu Nuotion ja Tiina Brännaren. Mut sit - koreografia, mikä oli niin silmiä hivelevän hienoa, on Osku Heiskasen - läpyt sille. Oon aina ihan mehuissani hyville koreografioille, koska niistä todella nauttii. 

Heti aluksi lähti koko setti hyvin käyntiin ja on aina niin hauskaa, miten on osattu rakentaa biisien ympärille tarina. Tarinassa on pääparina, "ensirakastajina", Eino Happo ja Kirsti.  Jukka Mörsky ja Tuula Anttila. Kumpaakaan en ole koskaan ennen nähnyt estraadilla, joten kun he valtasivat näyttämön, olin ihan ihastuksissani. Oliko pikkasen etukäteisjännitystä ja sitten olisin voinut halolla napauttaa päätäni, että ei Korvenkylässä voisi nähdä muuta kuin Laatua! Jo se tilanne, että Jukka Mörsky esiintyy legendaarisessa tuulipuvussa ja tennissukissa ja laulaa niin upealla äänellä, olis pannu sukat pyörimään jaloissa, jos ne olis ollut. Tuula Anttila ei kalpene siinä rinnalla ollenkaan, vaan on aivan yhtä hyvä.

Lavastus on Hanna Peräkylän taattua laatua, kaikki on viimeisen päälle ja niitä oivaltavia kohtia kannattaa bongata. Mietin, että mikä määrä sukkahousuja on käytetty... Muutenkin koko setti oli käypää kamaa, enkä kerro siitä sen enempää, ettei mene spoilaamisen puolelle.

Puvustus on myös sitä luokkaa, että saattoi vaan ihmetellä, miten kaikki kerettiin vaihtaa ja miten paljon kaikilla asuilla yleisöä herkuteltiin. Puvustus olikin Mirja Nopasen ja Anne Mattilan alaa.

On mainittava vielä Jukka Sinkkonen, jolla oli mainio rooli hulvattomassa Bude'n osassa. Sitten Markku Pakkanen, joka entisenä kansanedustajana varsin suvereenisti veteli Jussin osan yms. Henna Hännikäinen oli Arne the Kmies, joka aiheutti heti hupia, millä oli verkkarit varustettu.

Sitten se ihana juttu, että miten oli nuoria saatu mukaan ja millä innolla he olivat siellä - tunteella ja taidolla. Sellainen ilahduttaa aina ja antaa sellaista lohtua, että matka jatkuu.

Kun on katsomassa harrastajateatterin esitystä, on aina ilahduttavaa se, että saa itsensä hämmästymään siitä, miten taitavia he kuitenkin ovat! Priimaa pukkaa!

Minä rakastan sua.... Olipa kenen häät hyvänsä, niin alkaa silmät hikoilla. Olipa herkkää ja ihanaa. Tarina saa arvoisensa lopun, mutta sitä ennen tapahtuu jos ja vaikka mitä.

Kaiken kaikkiaan - jälleen oli toimiva sakki saanut valmiiksi erittäin toimivan esityksen, millä saatetaan kaikille hyvää mieltä ja elinkää pitkäksi aikaa. 

Kaiken takana on nain.... No mut hei, tämän esityksen takana on kaiken aikaa ihan elävä orkka! Kunnon miehet-bändi: Arto Karnaattu - koskettimet (ja suurimman osan biisien sovitukset), Tiki Heikkilä - kitara, Jukka Utti - rummut, Harri Ruotjoki ja Jari Immonen - bassot.

Korvenkylässä toimii kaikki - sinne on helppo mennä, koska parkkiin ohjaus on huippuluokkaa. Se palveluhenkisyys on kymppiplus! Joka paikassa, juomaa ja antimia oli heti saatavilla ja kaikesta huolehdittiin niin hyvin, että oli kuin kehdossa.

Mutta jos mietit sitä, että Et voi tulla rajan taa, niin tule ihmeessä! Hanki liput vaikka Hänelle! Jos olet onnellinen, niin tämän esityksen jälkeen vieläkin enemmän. Voit sitten muistella vielä Jälkeenpäin. Äläkä ikinä unohda, että Kaiken takana on nainen. Nyt vaan Kaikki peliin ja Korvenkylään! Tule katsomaan Kuka on tuo mies, joka upeasti lavalla laulaa. Onko se Kunnon mies vai Pohjan poika? Mä joka päivä töitä teen ja siksi kannattaa mennä illalla kesäteatteriin. Loppua kohden yleensä Vauhti kiihtyy!!!

Kuvat: Jani Kiviranta

Uusittu Luostarinmäki

 Tulipa käytyä Turuus ja siellä ihan viime tipassa vielä Luostarinmäellä. On siellä tullut käytyä ennenkin, useampaan kertaankin, mutta nyt se paikka avattiin 18.6 uudistuneena ja olimme paikalla heti seuraavana päivänä.

Lippuluukku ja kauppa on ihan uudessa rakennuksessa ja sen jälkeen sitten sai kierrellä mielin määrin ja kaikki missä oli ovi auki, sai mennä sisään. Minusta niitä avoimia ovia oli nyt entistä enemmän.

Oven pielissä oli sellainen laatikko, mista sai ottaa "infotaulun" (oisko ollu vaneria), missä oli lyhyesti kerrottu kulloisenkin huoneen historia ja ketä siellä on asustanut. 

Paikka huokuu niin sisä- kuin ulkotiloiltaan sellaista entisajan elämää, että sitä oli melkoisissa nostalgiapöhinöissä. Kaiken aikaa oli ihana fiilis.

Liikuntaesteisille paikkaa ei voi suositella, sillä pihan maasto on epätasaista ja sisätiloissa on portaita, korkeita kynnyksiä ja matalia kattoja. Onhan kyse siis alueesta, mikä säästyi Turun palolta ja rakennukset ovat alkuperäisillä paikoillaan ja yli 200 vuotta vanhoja.

Museossa pääsee katsomaan pieniä filmin pätkiä, infotaulujen lisäksi käytössä on qr-koodit, joiden takana on ääniopasteet. Kaikki sulassa sovussa sen wanhan ja arvokkaan kanssa.

Luostarinmäelle on hyvin valittu henkilökunta, sillä niin auliisti he kertoivat kaikesta ja sai kysellä. Siellä on käsityöläisiä, jotka kertoivat mitä tekevät. Oli niitä, jotka kertoivat muuten kunkin paikan historiasta. Samalla tietenkin pitävät paikkaa silmällä, mutta sen tajusin vasta jälkikäteen. Heillä on työasuina ajan henkeen kuuluva vaatetus, että voisi ihan hyvin heidän kuuluvan kalustoon senkin puolesta. 

Jos olen ennenkin tykännyt Luostarinmäestä, niin nyt vieläkin enemmän. Uudistus on onnistunut ja siellä saa ajan kulumaan eli kannattaa varata aikaa. Olin siellä tyttäreni ja veljeni seurassa ja me kaikki viihdyimme loistavasti. 

Ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka ja - vaikka olisi käynyt ennenkin, niin nyt sitten uudestaan!

Kuvat: Kini Laine

Dekkaripäivät 2022

 Dekkaripäivät olivat tällä kertaa vain Dekkaripäivä, sillä tapahtuma oli vain yhden päivän mittainen ja nyt oli jo järjestyksessä 26.kerta. Lauantaina 11.6 klo 9-17 viihdyttiin Kouvolan kaupungintalossa, missä teemana oli tänä vuonna Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain murhattua.

"Sinisellä matolla" oli kirjamyyntiä eri pöydistä ja siellä kävi kaiken aikaa pieni vilske, kun kirjat tekivät kauppansa. Ihmiset tapasivat toisiaan ja vaihtoivat ajatuksia. 

Ensimmäinen varsinainen haastattelu oli kun kustantaja (Aarni) Pasi Luhtaniemi pääsi jututtamaan Anu Patrakkaa.

Anu asuu Pohjois-Portugalin maaseudulla ja sieltä käsin kirjoittelee Rui Santos-nimisestä rikosetsivästä. Viimeisin dekkari on jo kuudes ja nimeltään Katumuksen kallio.

Sitten oli vuorossa kirjanjulistus ja kävi ilmi, että oliko jo neljäs julkistus. No, saadaanhan sitä julkistaa uutta kirjaa niin monasti, että varmasti tulee julki.

Kyse oli kirjasta Anjalankosken salaisuus, jonka on luonut pitkän linjan toimittaja Risto Malin. Kirjassa on sekoitettu faktaa ja fiktiota sopivasti sekaisin. Ristoa haastatteli Reuna-kustannuksen nykyinen toimitusjohtaja, itsekkin kirjailija, Olli Sarpo. 

Perinteiseen malliin oli myös esikoisdekkaristien paneeli, missä kirjailijoita jututti Anne Patrikainen.
Paikalla olivat Kari Haakana: Välitön uhka, Minna Mikkanen: Mustissa vesissä, Simo Halinen: Nainen joka katso ja Miia Laine: Kuolema ei lomaile.

Koska aina on ollut myöskin tosielämän osuus, niin siitä oli kertomassa pitkän uran väkivaltatutkijana tehnyt Ilpo Keiski. Hän jäi eläkkeelle Kouvolan poliisista ja niin ollen saimme kuulla paikallisia juttuja, joista on myöskin kirja Rikostutkijana Kymenlaaksossa. Häntä sai "kuulustella" Kini Laine.

Milka Hakkarainen on kirjoittanut kaksi dekkaria: Ei verta rantaa rakkaampaa ja Maa kauhein isien. Milkan kanssa keskusteli Suomen Dekkariseuran Satu Henttonen.

Seuraavana olisi ollut vuorossa Tapani Bagge, mutta hän estyi tulemasta, koska Hämeenlinnassa sattunut onnettomuus sotki junien aikataulut. Niinpä nopeasti värvättiin tilalle Reunan kirjailija Johanna Hasu.

Johannalta ilmestyi vuonna 2021 psykologinen jännitysromaani Roihu ja siitä sitten saatiin keskustelu aikaseksi. Pääsinpä sitten häntäkin haastattelemaan, ties monennenko kerran.

Viimeisenä ja sokerina pohjalla olikin sitten Antti Tuomainen.

Antin kuvioista ja käänteistä kuulimme ja häntä haastatti Pasi Luhtaniemi. Antti oli juuri palannut Kanadasta ja menossa Haminaan, mutta upeeta, kun ehti välillä Kouvolaan. Häneltä on ilmestynyt useita kirjoja ja uusin tulee syksyllä - Majavateoria, mikä on trilogian päätös. Ne kaksi aikasempaa ovat Jäniskerroin ja Hirvikaava.

Lopuksi julistettiin rikosaiheinen kirjoituskilpailu, mihin ohjeet saat sivulta
www.dekkaripäivät.fi

 Eikä siinäkään vielä kaikki, sillä seuraavana oli tiedossa jatkot! Myllykosken Kirjahallissa, jonne kivasti kokoontui porukkaa ja kyllä kannatti.

Aluksi oli leikkimielinen Tapetaan dekkaristi-osio, missä tapettavina olivat Milka Hakkarainen, Johanna Hasu, Risto Malin ja Tapani Baggea paikkasi Jukka Sakki. 

Jukka Sakki ei ole dekkaria kirjoittanut, vaan hauskan Insinöörin keittokirjan. Yleisö äänesti Johanna Hasun jäämään henkiin. 

Seuraavana lavan valloitti Julia Korkman, joka on paitsi oikeuspsykologi niin myös muusikko. Sujuvasti piti meille kalvosulkeiset rikoksista ja välillä aina sulostutti upealla äänellään laulamalla Lauluja rikosrekisteristä. Säestäjinä toimivat Aki Hauru ja Robert de Godzinsky.

Kuvat: Riitta Vuorinen, paitsi alimmainen: Johanna Hasu

Suurenmoinen kieltolaki

 Kesäteatteriin kun on alkuun päässyt, niin antaa mennä vaan...
Nyt ehin Kuusaalle katsomaan näytelmää Suurenmoinen kieltolaki. Sen on ohjannut Susanna Tiitinen ja käsikirjoitus on ohjaajan ja työryhmän, mikä käsittää senioriteatteriryhmä Koskirentukat.
Lavastus on Elina Perälän ja hyvin hoidettu. Pöytäliinatkin tais olla pöytiin liimattu. Ihanat puvut ovat Mervi Suvelan ja Koskirentukoiden. Tekniikasta vastaa Jyrki Kleimola ja olipa hauska, kun vaikka ei ollut ovea, niin sen avaaminen kuului.

Mistä näytelmä kertoo, niin se tulee ilmi jo nimestä. Eletään kylässä, missä pidetään hauskaa ja missä on erilaisia ihmisiä. Kohdataan usein Mandin kahvilassa. Jälleen on se hetki, kun istutaan siellä ja sitten tulee paikalle poliisi (Jukka Junnola), joka ilmoittaa, että kieltolaki astuu voimaan välittömästi ja kaikki alkoholi on kaadettava pois, tässä tapauksessa tynnyriin. Niin siinä sitten pitkin hampain käy omansa liruttamassa mm. leskiparonitar Hildegard von Rosenberg (Eija Vilminko). Myös Mandi (Hilkka Jämsä) itse joutuu tähän. Vaikka se kirpaisee, niin yritetään silti nähdä jotain plussaa ja tarjoilija Ella (Helena Heino) toivoo nyt löytävänsä raittiin miehen. 

Mitä se kieltolaki sitten sai aikaan? Erittäin hyvin ja hauskasti se tuodaan esille tässä näytelmässä. Sillä kun jokin on kielletty, niin silloin on kekseliäisyys huipussaan. Kaikin mahdollisin keinoin oli saatava alkoholia. Apteekki oli aika aarrearkku ja siellä tiukka farmaseutti Sigfried Rohtonen (Airi Pystynen) olisi mielellään tarjonut päänsärkypulveria ja muita lääkkeitä, mutta eiväthän ne tehneet kauppaansa. Jos oli lääkärin määräys, niin minkäs teet - iso karjakin oli "hyvin sairas". Apteekkari (Paavo Suomalainen) itse oli erittäin hyvän tuulinen (lääkitys kohdillaan).

Viinaa salakuljetettiin ulkomailta, jos vaikka miten ja missä. Jopa pieni Enni-tyttösen (Tuulikki Siven) pyörän tarakalta saattoi löytää sellasen korin, missä oli marjoja ja kananmunia, mutta myös jotain muuta.
Kieltolaki oli Suomessa 1919-32 ja siitähän aiheutui kaikennäköistä sivubisnestä, eikä siitä ollut sitä varsinaista hyötyä, mikä tulee tässä näytelmässä erittäin hyvin esitettynä esille. Niinpä se loppui "5-4-3-2-1-0", legendaariset numerot!

Palattiin ns. takaisin arkeen ja taas oli kaikki lähes ennallaan, joskin joku oli henkensäkin heittänyt.

Tätä näytelmää oli ilo katsoa ja kun välissä oli mahtavia musiikkipaloja laulajatar Lolan (Kirsti Sydänmaanlakka) esittämänä ja nuoren Iida Paakalan säestämänä, niin mikäs oli nauttiessa. Oisin vaan suonut sen, että Iida olisi ollut näkyvillä!

Nyt voi varata mukaan sadetakin, aurinkolasit ja hyvää mieltä ja ei kun katsomaan Kieltolakia.

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

EDIT: Satuin olemaan esityksessä, missä ihan poikkeuksellisesti Iida ei vaan ollutkaan paikalla, vaan säestys tuli nauhalta. Muissa esityksissä on, joten tosi hyvä!

Kansanooppera Paperimylläri

 Minua lykästi, kun pääsin ja ehdin esitykseen PAPERIMYLLÄRI, joka oli siis Kymin 100-vuotissäätiön kutsuvierasnäytös, mutta lavastajan avecina sain osallistua seuraamaan tätä niin kovin pirteää ja ihanaa kansanoopperaa.

Paikkana on Kouvolan Kuusankoskella vanha tehdas, Kymin Ruukkialue, eli puitteet ovat niin hienot, että kun näkee kansanoopperan, näkee paljon muutakin. Esityspaikkaa ei olisi voinut paremmin valita.

Tämä kansanooppera on suoraan kaikelle kansalle, sydämellä tehty, Jouni Sjöblomin säveltämä ja Kimmo Lavasteen ohjaama, myöskin heidän käsikirjoittama. On heti sanottava, että Jounin sävellykset ovat kauniita, hauskoja ja niissä on aina sellainen kertsi, mistä voi tulla korvamato. Nyt oli mukana kuitenkin sellainen biisi, josta minulla tuli kansakouluajat mieleen ja se oli Kiekkumarallalei! Sehän on vanha sävelmä, kansanlaulu, mitä allekirjoittanutkin jo lapsena rallateli. Lavastus oli Elina Winnen rakentama ja toimiva. Kun lavalla liikkuu paljon ihmisiä, niin siellä ei oikein voi olla mitään kiinteää. Niinpä oli varsinainen palikkaleikki, joka oli erittäin nokkela. Lisäksi yllätyin, että lavastaja oli maalannut myös Aarnikotkan!

Paperimylläri kertoo Robert Erolinista (1865-1953), joka teki pitkän uran tehtaan palveluksessa, sillä palveli Kymi-yhtiötä 71,5 vuotta. Robert aloitti jo lapsena, aikana jolloin lapsityövoima oli sallittua. Tarinan kertojana toimii kaiken aikaa vanha Robert, joka rauhalliseen ja selkeään tyyliin kertoo, mitä milloinkin on tulossa. Hänen osansa oli ottanut hyvin haltuun Terho Happonen. 

Kun Robert oli pieni, oli hänellä ikävä äitiä, Äiti oli mennyt Joensuuhun. Niin, että jo silloin saattoi äiti perheensä hylätä. Robert eli isänsä ja veljensä kanssa. Pikku-Robertin osassa loisti Onni Lahtinen. Aivan herkän ihana. 

Robert varttuu ja menettää isänsä (Jorma Liukkonen), painaa tehtaassa töitä ja hänellä on ystävä Eetu. Eetun roolissa on Olli-Pekka Lattu, joka ihan suvereenisti hoitelee myös papin ja rautatiekomitean  virkamiehen roolit ja on tämän kansanoopperan koomillisin esiintyjä!

Nuoren Robertin osassa säkenöi Matias Husgafvel ja samalla lailla loistaa hänen mielitiettynsä Vilhelmiina, Viivi Mauno. Olin ihan pala kurkussa, kun katsoin ja nautin heistä. Nuorta onnea ja lääpälläni siihen taitoon ja tyyliin, millä se näytettiin. Jotenkin sitä oikein häkeltyy ja jää miettimään, mitä heillä on vielä edessä, kun jo nyt ovat noin karimaattisia. 

Tässä tarinassa on myös reippaan sorttinen Pulla-Kaisa! Hän se huseeraa aina, kun jotain on jossain. Myy, povaa ja laulaa. Seija Jokela on just niin Pulla-Kaisa ja kaikki luonnistuu. 

Nyt näkemässäni esityksessä sattui niin, että hänen mikki oli pois päältä. Seurasi jännitysmomentti, koska yleisöllä on libretot, mistä voi seurata esitystä ja laulua olisi luvassa vielä lisää. Miten käy?

Äänimies  (Tero Tielinen) vaan hipsii paikalle, tulee esitykseen ja menee Pulla-Kaisan hameen alle! Oliko siistii! No oli, asiat on hoidettava ja juuri tällaiset tilanteet ovat niin extraa. Kaikki yllättävät tilanteet on jotenkin hoidettava ja kun se tapahtuu yleisön edessä, niin vielä jännempää - kaikkien kannalta.

Paljon hyviä rooleja on tässä esityksessä, joka muuten on sellainen historiapläjäys, että heikompia hirvittää. Hyvin on tuotu esiin se, mitä joskus tapahtui, kivasti yhden ihmisen elämän kautta. 

Kansanoopperassa on paljon ihmisiä ja he ovat, mitä suurimmassa määrin  kuorolaisia, ja kuorolaiset ovat markkinaväkeä, he ovat tehtaalaisia ja muuttuvat moneksi. Kyllä ihmettelin, mikä määrä harjoituksia onkaan voinut olla, että kaikkien kanssa kaikki toimii. 
Kaiken aikaa mukana on myös elävä orkesteri Sielulinnut!

Menkää katsomaan Kymijoen rannalle esitystä, mikä ei voi jättää kylmäksi.

Kuvat: Kimmo Karjalainen, paitsi viimeinen: Kini Laine

Kotkaniemi - Presidentti P.E.Svinhufvudin museo

 Luumäellä, ihan hulppeissa maisemissa sijaitsee Kotkaniemi, presidentti P.E.Svinhufvudin kotimuseo. Päärakennus on rakennettu v.1898 maalaistuomarin  kodiksi ja virka-asunnoksi. Kun Svinhufvud valittiin v. 1908 Lappeen kihlakunnantuomariksi, hän osti Kotkaniemen tilan.

Kotkaniemi siirtyi museovirastolle vuosituhannen vaihteessa ja museo avattiin v.2000. Mittava peruskorjaus tehtiin v.2016-2017 ja kesällä 2018 avattiin museo uusittuna.

Meitä oli parikymmenpäinen joukko tutustumassa paikkaan, missä kukaan ei ollut ennen käynyt. Opas otti meidät hyvin vastaan ja kertoi tilan historiasta, rakennuksista, puutarhasta ja ihmisistä, joita siellä on asunut. 

Sisätiloissa olikin paljon nähtävää. Ensimmäisessä kerroksessa oli sali, presidentin työhuone, Ellen-rouvan huone ja kaikki niin kuin isäntäväki olisi vain hetkeksi poistunut paikalta. 

Aikoinaan Ellen Svinhufvud piti talossa pensionaattia ja yläkerran yksi huone oli sisustettu sen ajan mukaiseksi. Varsin viihtyisä. Lisäksi yläkerrassa on kaksi isoa huonetta, joita voi varata kokoustiloiksi. Siperia ja Käräjätupa. 

Erityisesti toisen huoneen ikkunasta oli äärimmäisen ihana näköala, joka voisi helpottaa tylsääkin kokousta. Piha hiekkakäytävineen oli ilo silmälle, koska kaikki oli niin siistiä ja hyvin hoidettua. 

Kun olimme tutkineet joka nurkan, nojoo, lähes joka nurkan, niin sitten oli vuorossa kahvi ja suussa sulava lohipiirakka, mikä tarjoilitiin rakennuksen toisessa päässä sijaitsevassa kahvila Ellenissä. 

Kaiken kaikkiaan paikka on näkemisen ja kokemisen arvoinen ja tulen tekemään uusintaretken, sillä pihasta lähtee 600m:n luontopolku ja sen haluan teputella ihan kaikessa rauhassa. 

https://www.kotkaniemi.fi/

Honkatonk ja Costello Hautamäki & Rock'n'roll boys

 Heti aluksi avaudun, että en ole mikään vappu-ihminen, joten kaikenlainen sellainen juhlinta on poissa minusta. Vaan nytpä oli tarjolla Pato Klubin areenalla sellainen kattaus, että vetäsin koltun päälle ja ei kun jortsuihin. Auto nouti minut kotipihalta ja sitten kohti Pato Klubia.
Pato Klubille on aina kiva mennä, koska siellä otetaan kaikki hyvin vastaan, toivotetaan tervetulleeksi ja niin, että heti tulee sellainen fiilis, että oikeesti on tervetullut. Aina järkkäreitä myöten, jotka hymyilevät, rupattelevat, eivätkä ole mitään kivipatsaita, joille olisi turha käydä heittämässä mitään kevyttä läppää. Baarissa toiminta on ripeää ja ystävällistä, tuttavallista.

Mutta - kun olimme päässeet sisään, juomat hankittu ja päästy alkukankeudesta, niin sitten lavalle ilmestyi HONKATONK! Mie oon niin fani! Tykkään siitä reippaasta menosta, biiseistä, missä on sama syke kuin minulla eli vauhtia ja rytkettä, huumoriakin!

Miten tuli hyvä mieli, että naama oli korvissa, kun heiluin sen tahtiin, mitä nää musikantit soitteli ja lauleli. Lasse Andersson soitteli kitaraa ja lauloi suoraan suoneen. Kjell "Zellu" Starck keekoili Kekkos-paidassa ja oli niin rock kitaransa kanssa, että huh! Markku Fredriksson hillitysti ja antaumuksella näppäili bassoa. Rumpali Marko Lipponen oli sitten aina iloisesti virneessä oleva pikkupoika kapuloittensa kanssa.

Kun oli Honkatonk lämmitellyt yleisönsä, niin sitten oli pieni breikki, kunnes lavalle tuli illan tähti:
Costello Hautamäki ja Rock'n'roll boys!!! 

Costello ja kakarat veteli sellaista settiä, että vanha narttukin oli notkeena. Tuli täys laidallinen biisejä ihan joka makuun ja vaikka kenen tekemiä, kuten vaikkapa Peitsamon Kauppaopiston naiset.
Millään en jaksa olla ihmettelemättä, että Costi on edelleen ihan yhtä nuoren näkönen kuin ne pennut, joiden kanssa soitteli. Oma poika, Alex Hautamäki vielä bassossa! Aika hemmetin mahtavaa, musiikki yhdessä ei ole ikäkysymys, itse asiassa oli aika lailla liikuttavaa katsoa, kuinka isä ja poika rokkasivat rinta rinnan. 

Sampsa Rättäri oli kyllä sellainen kitaran vinguttaja, että siitä todella sai hyvän mielen, tyyli ja taito hanskassa! Luulin ensin, että rummuissa oli myös Costellon poika, se toinen, mutta eipä ollutkaan. Sain tietää, että kapuloita paukutti Eero Sampolahti.

Tällä kertaa oli muuten baarin juomien lisäksi tarjolla pizzaa!!! Paikalla oli rokkileipuri Jussi Matsson, joka käden käänteessä taikoi pizzoja ja niitä tuntui menevän. Ihan mahtavaa!

Miksi kerroin tämän kaiken, niin siksi, että ihan vilpittömästi pidin keikasta, siellä esiintyvistä, paikan henkilökunnasta ja sen hengestä (Vesa ja Amanda) ja toivon, että moni kävisi siellä. Olen kuullut, jos yleisö viihtyy, niin bänditkin tykkäävät, koska heistäkin pidetään hyvää huolta. Joka tapauksessa, niin tuli antoisa olo, että oli ihan vaikea nukahtaa, koska edelleen syke oli huima!

Kuvat ja videot: Astrid Tigerstedt