Elämänmeno

 Mie nii ain ootan näit Anjalankosken teatterin esityksii, et nytkii mie sillai valmistauin etukätee, et kuuntelin Pirkko Saision kirjan äänikirjaversioon Elsa Saision lukemaan. Elsa kuullosti paikka paikoin iha Ritva Oksaselt. No nii ku miks, ni ei täst iha kauheest oo aikaa, ku mie kattelin sen wanhan tv-sarjan samast aiheest. Jote, tarina ol tuttu!

Anjalankosken teatterii tän Elämänmenon ol ohjant Mari Kahri, vanhaa tuttuu tyylii eli hemmetin hyvi! Koko näytelmän rakenne ja sen kulku ol nii jouhevaa. Kohtauksest toisee siirryttii nii näppäräst ja niitte toteutus ol varsin oivaltavaa. Ol iha mahtavaa ihastuu ain uuestaa ja uuestaa siihe toteutuksee. 

Elämänmenos o päähenkilöön Eila, jonka roolin imasee nii täysin Jaana Kurittu. Mite miua nii Eila välil riepooki, nii Jaana Kurittu ei, koska miten voi joku olla nii roolissaa sisäl, iha täysil. Eila sit tapaa sen Reinon ja haksahtaa siihe. Alkaa oottaa lasta.... Reino häipyy.  
Silti se Reino siel taustal kummittelee. Hienon Reinon roolin vetelee Jukka Sinkkonen. 

Vaa oikees pääroolis o kyl Marja. Reinon ja Eilan tytär. Eila onkii jo täs vaihees kyl Alpon kans. Marjan roolis tähteen loistaa Rania Valtonen. Aivan uskomatont heittäytymist ja sellast luontevaa osaamist. Siin mis mie välil nii säälin Marjaa, mie ihailin Raniaa. 

Alpo ol Marjal kuitennii se isä, se paikal oleva. Kohtel Marjaa nii hyvi, vaa mite sai osaksee Eilan katkeruuen. Timo Kurittu o osaasa tyytyväin, ainkii tuntuu silt. Hyvin o Alpo. 

Koko esityksen suolaan ol ne kaik nuoret, joit ol, joit tarvittii ja jotka osas oman osans. Lisäks ne vähä vanhemmatkii, jotka men siel nii ku nuoret konsanaa. Minna Sipinen nii sen kesäsiirtolan ohjaajaan ku Eilan sisko Rauhanakii, lunasti paikkans.

Marjal ei se äitisuhe ollu iha toimiva, nii onneks ol se kummitäti, Lempi. Lempin osas ol Elli Harju. Koko Marjan peruskivi ol se, et onneks ol Lempi. Se kohtaus, mikä o Marjan ja Lempin viimeine, ottaa koville, nostaa katsojal vettä silmii. 

Tää Elämänmeno o nii elämänmenoo, et se o pakko nähä ! Aivan mahtavaa settii taas iha koko sakilt!
Kiitos, et sain tän nähä!

Kuvat: Pekka Kaatiala

Joki jää - Pohjoinen Kymenlaakso kahel nakil

 Tätäkin esitystä mie niin odotin....
Joki jää - Pohjoinen Kymenlaakso kahel nakil. Olin ihan sydän avoinna, mitä sieltä tulee ja tulihan sieltä.
Sieltä tuli Pohjoinen Kymenlaakso kahel nakil, mie niin haistoin sen, mie niin maistoin sen ja miten mie tunsin sen. Kaikki peliin, jota pelataan, viimeinen ottelu. 

Kuusankosken teatterin viimeinen ensi-ilta, kiitos vaan fucking kotikaupunkini Kouvola, että saattoitte tämän tehdä, että pitkäikäisin teatteri piti ajaa alas. Noh, en siitä sen enempää, mutta miten oli ilo ja siunaus nähdä niin monta Kuusankosken teatterin näyttelijää estraadilla ja kuinka sain nauttia, miten jokainen oli kortensa kekoon kantanut. Se "keko" oli aivan mahtava, nautittava paketti, mikä nosti kaikki mahdolliset tunteet pintaan. 

Teatterinjohtaja Eeki Kuusaalt, Karoliina Eklund-Vuorela oli niin sydänverellä loihtinut kässärin ja ohjannut sen, että hän ja koko Kuusaan teatterin näyttelijäkaarti otti yleisön haltuun koko ajan, alusta loppuun asti. Koko tunteiden kirjo käytiin läpi, miten nauratti, mutta miten kihosi vesi silmiin. Kuinka ihastutti, kuinka vihastutti. 

Kaikki se vuosien yhteistyö, nuorten ja vanhempien kanssa, miten moni on sieltä löytänyt toisen kodin...  Siellä "meni nuoret sekä vanhat samanlailla, sellaista ei vauhtia o nähty näillä mailla", niin tässäkin esityksessä ja se oli aika lailla herkistävää. 

Joki jää - se on sellainen esitys, että toivoin kaiken aikaa, ettei vaan tulisi väliaikaa, ettei vaan loppuisi. Haluaisin niin vielä nauttia, mutta tuli se väliaika ja tuli se hetki, kun esitys oli ohi. 
Voisin tietysti käydä vielä uudestaan katsomassa, mutta en usko, että pystyisin siihen viimeiseen esitykseen.

Kiitos - Kuusankosken teatteri - olette antaneet minulle niin paljon ❤️❤️❤️

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

Erja Lyytinen Heinolassa

 Hassu juttu, että tuli mahdollisuus lähteä Erja Lyytisen keikalle Hei-Heinolaan! Oli sillai varsinainen debytointi, koska ikinä en ennen oo ollut Lyytisen keikalla, joten olipa varsin jännää. No, ystäväni lähti mukaan, sillä hänellä oli jo kokemusta. 
Miten meni se paikan löytäminen. Olenpa käynyt Heinolassa ennenkin ja kun katoin että siitä S-marketin kohilta kun kääntyy, niin melkein on kohteessa. Hyvä! Kunpa olisin uskonut siihen, sillä kun siellä olimme pimeään aikaan, aloin epäillä ja menin sitten, miten haksahdinkin sinne meteli.fi- sivustolle, missä kaikki keikat ovat ja sieltä sitten se kartta ja fucking-navi päälle, mikä neuvo ihan minne sattuu....

Ei se mitään! Kohde löytyi ja jos pikkasen oltiinkin pettyneitä siihen, että se paikka oikeesti oli lukion auditorio, niin vielä enemmän petyttiin siihen, ettei ollut minkäänlaista tarjoilua, ei edes kahvia. Sentää Kouvolasta asti töitten jälkeen ajettu. 
Huvittavinta oli se, kun tsekkailin, millainen yleisö rynnii paikalle, et aika iäkästä ja sitten havahduin, että niin kun samanikäistä kun itte oon...ei, oikeesti, miten sitä vaan oppisi hahmottamaan oman ikänsä?

Erja Lyytinen oli kuitenkin niin bueno, ihan kuningatar! Oli niin ilo seurata sitä tykitystä, miten hän panosti koko settiin. Yritin laskea niitä kitaroita, kuinka monella hän soitti, joo aika monella ja eri värisillä ja jollain jopa useaan kertaan. Miten joku voi soittaa niin upeasti ja niin, että se näyttää niiiiin helpolle. 

Työskentely bändin poikain kanssa oli ihailtavaa. Basisti Heikki Saarenkunnas oli ihan meidän lemppari. Sitä heittäytymistä ja ne ilmeet!!! Miten monta erilaista ilmettä, jotka vaihtuivat sekunnissa. Sanotaanko näin, että minulla alkoi välillä nenää kutittaa. Äärimmäisen hupaisa basisti, jos vertaa niihin suht bassiiviisin basson naputtelijoihin,

Lisäksi se, että olemme Erja Lyytisen keikalla, niin miten hienosti hän huomio kaikki muut soittajat ja sitten se vuorovaikutus ja kuinka "juteltiin" soittimien kanssa. Olin ihan pähkinöinä. 

Rumpalina siellä kapuloitten kanssa nakutteli niin vakuuttavasti Jesse Lehto. Sekin näytti niin tat-ta-daa, tässä nyt pikkasen lyödään tahtia ja silti se loppuvaikutelma oli niin hieno. 

Koskettimia paineli niin upeasti Harri Taittonen, joka myös osasi keskustella Erjan kitaran kanssa. Ai että, oikein ettienettä, miten oli hauskaa. 

Koko paketti oli niiiiin ihana, että voisin ottaa revanssin, mutta pliis, ei missään auditoriossa!!!

Kiitos 💜

Kaaos kulisseissa

 Kaaos kulisseissa on tämän syksyn riemastuttava näytelmä Kouvolan teatterissa.  Michael Frayn käsikirjoituksen pohjalta ohjaus on Jukka Keinosen. Luulin, että olin nähnyt tästä jo muualla toisen version, mutta enpäs ollutkaan ja se vasta olikin ilahduttavaa.

Sali täyttyi aika lailla ääriään myöten ja sitten se alkoi. Kaaosta heti alusta alkaen. Aiettä, mie rakastan sitä, kun yleisö otetaan mukaan heti kättelyssä niin, että osuu ja uppoo.

Koska on kyse kaaoksesta, niin sitähän se on alusta loppuun asti. Yhtä kohellusta kaiken aikaa, niin että ei meinaa saada henkeä vedettyä.
Saamme seurata esitystä, missä esitetään näytelmää ”Ei ketään kotona”. On harjoitus, on esitys kulissien takaa ja sitten, miltä se näyttää yleisölle esitettynä. Ohjaaja-Lennin roolissa on Markus Waara, joka osaksi istuu katsomon perällä ja huutelee sieltä ohjeita.

Johanna Heimonen on aivan mahtava Outi, joka esittää Rva Clackett’a ja ottaa kyllä lavan niin haltuun. Panu Poutanen töytäilee Harrina, joka tekee niin hienon alastulon portailta, että sen olisi halunnut nähdä heti uudestaan ja uudestaan hidastettuna. Tiina Winter Iidan roolissa saa kekkaloida oikein huolella.

Annina Rubinstein on Pauliina, joka selvittelee kaikkien välejä. On kyllä jännittävää, että niin hän kuin Tiina Winterkin sujuvasti korkkareissa juoksevat portaita ees sun taas.
Samu Loijas on vieraileva tähti Kouvolan teatterissa ja hänen roolinsa on Petteri, joka on kyllä niin ”petteri” punakuonoineen. Hyvin istuu tai makaa.

Veli-Matti Karén seppoilee Seppona. Voi Seppo, missä sinä olet? Aina jossain ja ilmestyy kyllä sitten. Seppo vetää ihan omaa show'ta.

Satu Taalikainen ja Satu Lemola ovat ne teatterin ”takapirut”, Tinde ja Peppi. Yhteistyö ei ole paras mahdollinen, mutta eihän sitä muuten kaaosta saisikaan.

Kulisseissa siis kuohuu, kun kellä kaikilla on suhde ja kenen kanssa. Ihailtavaa sähläämistä, mikä siis näyttää siltä ja että olisi helppoa, mutta voi vaan todella arvostaa, miten taitavaa työtä on taas tehty. Erinomainen paketti!

Ehdottomasti syksyn pimeneviin iltoihin tehty esitys, mikä kannattaa käydä kokemassa.

Kuvat: TAVATON media

Teatteripäivä Kotkassa

 Se oli vielä kevättä, kun hankin liput Kotkan kaupunginteatteriin, kahteen näytökseen! Niinpä köröttelimme Kouvolasta hyvissä ajoin kauniina syyslauantaina kohti Kotkaan.

Klo 13 alkoi esitys Kuka pelkää Virginia Woolfia? Tarinahan on monelle tuttu, sillä jo 1962 siitä tehtiin elokuva, jota tähditti Elizabeth Taylor ja Richard Burton. 
Näytelmä on vahvaa tulkintaa keski-ikäisen pariskunnan suhteesta. George ja Martha ovat juuri saapuneet kotiinsa kekkereistä ja on jo varsin myöhä, mutta silti heille saapuu nuori pariskunta kylään. Alkaa melkoinen alkolin huuruinen yö...

Kuka pelkää Virginia Woolfia? on vaikuttava esitys, Edward Albeen'n käsikirjoitus ja Kotkaan tämän o ohjannut Anna Viitala. 
Marthan roolissa on Anne Niilola ja Georgena Jarkko Sarjanen. Viiltävää parisuhdedraamaa, paikoitellen jopa pelottavaa, miten voidaan toista sivaltaa. Aivan loistavaa dialogia, sellaista tykistystä, että sitä sai vaan ihailla, miten sujuvaa tekstiä sieltä tuli. Kun Jarkko Sarjanen Georgena suolti settiä, monin paikoin vaikeilla sanoillakin, se oli kyllä mahtavaa. 

Nuoripari Honey ja Nick yrittävät luovia siinä "myrskyssä", ensin toppuutellen, mutta lopulta mukaan joutuen. Vierailevat näyttelijät Veera Anttila ja Akseli Ilvesniemi kyllä lunastavat paikkansa. 

Tämä Naapurinäyttämöllä nähtävä esitys kestää väliaikoineen 2h45min ja se on tiukkaa pakettia alusta loppuun. Ehdottomasti suositeltava esitys, joka kyllä pitää otteessaan. 

Seuraavaksi lähdimme sulattelemaan esitystä, kun siirryimme ravintola Canttiiniin ruokailemaan.
Sen jälkeen takaisin teatterille, sillä klo 18 alkoi ensi-ilta Big Fish - kalajuttuja - musikaali! Joten päivä jatkui sujuvasti teatterin parissa.
Tämä musikaali oli sellainen, joka oli minulle niin täysin uusi, etten ollut koskaan siitä mitään kuullut saati nähnyt. Käsikirjoitus on John Agust'n, joka taas on rustannut sen Daniel Wallace'n kirjan pohjalta. Musiikki on Andrew Lippa ja ensiesitys oli huhtikuussa 2013.
Kotkaan esityksen ohjasi Miko Jaakkola, joka sen viime töinään teki, ennen kuin siirtyy Tampereen Työväenteatterin taiteelliseksi johtajaksi.

Big fish on hieno ja mahtipontinen musikaali, missä aika lailla on tämä kimurantti isäpoikasuhde. Isä Edward Bloom elelee mielikuvitusmaailmassa ja tarinaa piisaa niin, että niitä tarinoita sitten fantasian muodossa päästään näkemään. Mukana on niin noidat, ihmissudet kuin jättiläisetkin.
Edwardia vanhempana näyttelee Antti Leskinen ja nuorempana Juho Markkanen. Kumpikin tekevät loistoroolin. Se Edwardin poika Will taas miettii, kuka hänen isänsä on? Vielä aikuisena hän ei sitä tiedä. Kalle Kurikkala on se Will-poika, joka jää aina isänsä varjoon. Liikuttavan ihana. 

Edwarin vaimo on Sandra ja vanhempi Sandra on Lise Holmberg ja nuorempaa versiota esittää Marika Huomolin. Will Bloomin vaimon, Josephinen "neuvonantaja"-roolin vetelee Ella Mustajärvi.
Tarina on kaiken kaikkiaan erittäin kiehtova. Suuren osan kuitenkin lohkaisee ne Edwardin kertomat jutut, jotka voisivat olla totta... Niissä sitä erikoista ja taitavaa väkeä sitten piisaakin ja saa nauttia monen moisista esityksistä. Musiikkia on runsaasti ja mikäs sitä oli kuullessa, kun niin upeat esittäjät ja Minna Vainikaisen (vier.) koreografiat olivat vertaansa vailla. Upea ja toimiva lavastus oli jälleen Lucie Kuropatová'n.

Nyt siis kaikki Kotkaan katsomaan näitä esityksiä, joko samana päivänä tai saa niitä erikseenkin käydä nauttimassa. Hyvä mieli tulee, kun on niin taitavasti ja upeasti rakennettu kattaus!

Kuvat: Jukka Koskinen

Maailman pihamaat

 Maailman pihamaat on Tanja Puustinen-Kiljusen käsikirjoitus ja sen ensiesitys oli v. 2022 Ristiinan kesäteatterissa. Näin sen silloin ja pidin tavattomasti. Nyt sen otti ohjelmistoonsa Pyhtään Harrastajateatteri ja olihan se pakko lähteä katsomaan. Meitä oli neljä ja teimme ensi-visiitin Pyhtään Purolaan, missä on ihana, wanha seuratalo Svedebo. Ei tarvinut sadevermeitä eikä aurinkolaseja, kun olimme sisätiloissa. 

Pyhtäälle Maailman pihamaat on ohjannut Henri Saarainen.
 Näytelmä on varsin nostalginen, paljon kaikkea vanhaa ja sitä entistä elämää, mikä nostattaa mieleen omiakin muistoja. Tarina menee niin, että maalaistyttö Siiri on lähtenyt kymmenen vuotta sitten maailmalle laulamaan ja palaa nyt kotikylälle kymmenen vuoden jälkeen ystävänsä häihin. Eletään vuoron perään nyt-aikaa ja ennen-aikaa ja ne toimivat erinomaisesti. 

Pyhtäälle oli myös saatu haalittua lapsia/nuoria näyttelijöitä, koska tässä näytelmässä on ne roolit, kun henkilöt olivat vielä lapsia ja sitten kun he ovat jo aikuisia. Nämä nuoret vetivät kyllä osansa niin luontevasti ja raikkaasti, että sitä oli ilo seurata. Kun kolme nuorta tyttöä esittivät Puhelinlingat laulaa-biisin, niin se oli kuin wanhan ajan Metrotytöt.

Maailman pihamaat-näytelmän pääpari on Siiri ja Janne. Nuoruuden Siiri ja Janne ovat Senja Sjögren ja Jesse Snygg. Molemmat olivat kuin suoraan vanhasta kotimaisesta elokuvasta. Puvustus teki ison osan siihen, että nykyajan nuorista saatiin niin lämminhenkisiä, entisajan lapsia. 

Aikuisia Siiriä ja Jannea esittivät Päivi Sinisalo ja Marko Paukkunen. Siiri pakenee ja Janne yrittää pysyä perässä. Hyvin vetivät, mutta sellainen pikkujuttu vähän häiritsi, että Jannella oli sormus. Se kiiltää heti katsojan silmään. Esityksen ajaksi sen voisi laittaa vaikka taskuun.

Kaikki olivat erittäin hyviä tyyppejä ja osuvaa tulkintaa. Tanja Puustinen-Kiljusen teksti vaan toimii ja kun se esitetään sydämestä, niin se osuu. Huumoria on ripoteltu sinne sun tänne ja se on kepeää. Erilaiset henkilöt tuovat ryhtiä ja rytmiä tarinaan. Sisarukset Hermanska (Christina Hjelm) ja Vilhelmiina (Gina Drockila-Kosonen) ovat niin nokkela parivaljakko, että heistä saisi ihan oman näytelmän. Tero Kiljunen kahdessa roolissa oli varsin hupaisa, Tapani Kansa-tribuutti ja "Tapparan mies". 
Siirin vanhemmat Riitta ja Paavo - Irene Sipari-Vilhunen ja Jouni Tani. Kiitos Riitta, kun osasit laittaa pöytäliinan heti suoraan. (Meitä on ainakin kaksi katsojaa, joiden silmään pistää heti, jos se jää vinoon).

Koko esitystä siivittää musiikki, mikä on kaunista, tuttua ja vähän vieraampaa, mutta niin upeasti esitettyä. Uskomattomia laulajia. Säestyksestä vastaa nelihenkinen yhtye kapellimestarinaan Iina Tani, joka on musiikin sovittanut ja vielä soittelee pianoa. Antti Järvinen on kitarassa, Sirpa Salorinne alttoviulussa ja Sauli Paukkunen bassossa ja siinä sivussa hoitelee äänentoiston.

Mistä onni löytyy? Onko meillä aina liian kiire? Pelottaako omat tunteet?
Tee retki Pyhtään Purolaan ja käy ottamassa selvää, mitä Maailman pihamaat pitää sisällään. 
Sellainen varoitus, että kun seuraavana aamuna herää, niin Maailman pihamaat soi korvamatona - vieläkin.

Kiitos kaikille, ihan koko porukalle! Vaikka olimme siellä ensimmäistä kertaa, meidät otettiin vastaan kuin olisimme käyneet ennenkin. Jäi hyvin lämmin mieli.

Kuvat: Satu Kervinen/Kirsi Salo

Merikeskus Vellamo

 Olipa taas aika piipahtaa Kotkan Merikeskus Vellamossa. Merimuseo, Merivartiomuseo ja Kymenlaakson museo ovat kaikki samassa rakennuksessa. Tämän käynnin syy oli ensinnäkin se, että paikka vaan on hieno ja varsin viihtyisä ja toiseksi, siellä on UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiön taidetta aina 15.9 asti.

Oli siis kiinnostavaa käydä katsomassa, mitä siellä oli esillä. Noh, olihan siellä mm.Hugo Simbergin grafiikkaa. Simberg on siis luonut Aarnikotkan, mikä on yhtiön logo ollut jo 1800-luvulta asti. Akseli Gallen-Kallela taas oli Simbergin opettaja. Gallen-Kallelalta näyttelyssä on teos, missä ei olekkaan hänen omaa signeeraustaan, vaan todennäköisesti jonkun yhtiön logo.

Vellamossa on aina muitakin näyttelyitä. Varsinaisen pysyvän meriaiheisen näyttelyn rinnalla on nyt Puun vuoro - Kunnianosoitus Kymenlaakson metsäteollisuudelle ja sen tekijöille.

Se kestää peräti 1.11.2026 asti ja on ihan mahtava. Taidolla tehty, ihasteltavaa ja ihmeteltävää piisaa. 

Jotenkin nykyaikana museoiden näyttelyistä osataan tehdä sellaisia, että niissä viihtyy.

 

 

Oceanista – muoti ja meri-näyttely oli mykistävä! Siellä oli mitä moninaisimpia luomuksia, joita en ees kerennyt kuvata, koska jäin vaan katselemaan. Mutta - kannattaa siis nähä ne mielikuvitukselliset vermeet. Tämä näyttely kestää  29.9.2024 asti!

Vellamossa on niin paljon kaikkea nähtävää, että kannattaa varata aikaa. Koska mekin heti alkuun kävimme Ravintola Laakonkissa syömässä hyvin kelvollisen mansikkaleivoksen. Kun näyttelyt oli katsottu, niin lopuksi on kiva ilahduttaa itseään ja ehkäpä muitakin, tekemällä ostoksia Museokauppa Plootussa. Sieltä mukaan tarttui mm. tukkapampula (nostalginen muisto lapsuudesta) ja tervakynttilä!

Ehdottomasti sellainen kohde, mikä ei jätä kylmäksi!

Kuvat: Kini Laine