perjantai 27. marraskuuta 2015

Sugar - The Musical

Pimeänä, kosteana ja tuulisena iltana olimme Kotkassa. Tulimme ajoissa kaupunkiin, minä ja minun jälkikasvusta vanhempi, saadaksemme ruokailla rauhassa ennen illan kulttuurinautintoa. Nautimme mahat täyteen Ravintola Canttiinissa, joka on viehättävä paikka ja lähellä teatteria. Sitten teatterille, missä meitä odotti SUGAR!

Musikaali Sugar tunnetaan myös nimellä Piukat paikat. On meinaan nähty ennenkin ja juuri ehkä sen takia oli taas pakko nähdä, millaisen version kotkalaiset ovat saaneet aikaseksi. Tämä musikaali on vaan niin hulppea, että sen näkemiseen ei kyllästy. Musiikki ja sen hauskuus on juuri niin viihdyttävää, että sillä selättää kaiken mustan ja masentavan.

Niin myös Kotkassa, missä "sokerin" on ohjannut Snoopi Siren eikä ollenkaan pöllömmin. Vaikka esitys kestää 2h 45min väliaikoineen, niin kyllä nauttii koko ajasta.( Ihan näin sivuhuomautuksena - en ymmärrä, miksi valitetaan pituudesta? Jos maksaa, niin kyllä jaksaa ja mitä kauemmin, sen paremmin).

Tykkään ihan hullun lailla, kun on toimivia joukkokohtauksia, missä koreografiat toimii. Miten sitä oikein silmä lepää, kun kaikki toimii sillai mukavasti yhdessä! Nyt sitä herkkua taas oli ja siinä koreografina oli kunnostautunut Sari Marin.
 Tarina on niin tuttu, että hämmästyn jos joku ei tietäisi. Niin ja vaikka ei tietäisi, ei haittaa. Tarina toimii!
 "Marilynin" roolissa on Johanna Kuuva, joka on ihana pikku-blondi aivan loistavalla äänellä varustettu.



Joe ja Jerry eli Josephine ja Daphne olivat ihan hurmaavia. Toni Harjajärvi Josephinena, ei kun Joena vai miten se nyt menikään, hurmasi Sugaria, mutta Teemu Koskinen Daphnena oli sitten ihan omaa luokkaansa.


Muilla näyttelijöillä sitten rooleja piisasi. Melkosta haipakkata varmaan kulissien takana, että kuka ja missä roolissa kulloinkin lavalle. Hah, oikein pisti kattomaan kunnolla, miten siellä suoriudutaan -  ihan hemmetin hyvin!!! Melkein tuli katsomossa hiki, kun seurasi, osuuko askelmerkit kohilleen. Ihan loistavaa!

Kyllä mie niin tykkäsin! Miten oli ilo kuulla ja nähdä niin loistokasta toimintaa. Puvustuskin oli kohillaa, ku oli kimallusta ja niin nättiä. Tosin Sugarin helmaa pikkasen korjaisin viimeisessä osiossa, ku kaiken aikaa sitä seurasi vaan sitä, millä askelhypyillä Sugar sitä selviää niin, ettei astu helmoille.

Nii ja hei, lavastus! Melkosen muikeeta se oli. Pyörittämällä vaan, ni jo oli uus juttu areenalla, nam!

Orkesterin kapellimestarina oli  Ari Ismälä ja hyvin siinä olikin, kun soitto soi niin kuin sen  kuuluikin eli ihan sielua hivelevästi. Aina ei edes kerkiä aattelemaankaan, että kaiken takana on ihan elävä orkka! Wau!


Kyllä mie vaan kovasti paljon suosittelen tätä piristysruiskeeksi pimeisiin iltoihin! Kotka on kelpo kaupunki ja niin, ihan pakko mainita, että väliajalla hörppäämäni kahvikupponen oli niin miun suun makuun tehty. Niin ja puhumattakaan siitä etukäteen nautitusta sherrystä. On se aina ilo käydä Kotkassa!

Tämä kaikki siis Kouvolasta käsin - joten ei se ole pitkä matka monesta muustakaan paikasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oliskos jotain sanottavaa ;)