sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Miehen kylkiluu

Juhannuksen kohokohta oli käsillä, kun suuntasimme Strömforsin ruukkikylään. Suomennettuna ihan vaan menimme Ruotsinpyhtäälle, vaikka sekin kuullostaa hienolle. Miljööhän on mitä ihanin ja syitä sinne menoon on monia ja aina voi keksiä lisää. Tällä kertaa se perimmäinen syy oli MIEHEN KYLKILUU!  Maria Jotunin klassikko, jonka ensiesitys oli jo 1914, on nyt nautittavana tuoreeltaan ja niin naurettavana. Onhan sillä naurutakuu.
Ilma oli mitä parhain, aurinko paistoi ja tuuli piti loitolla ötökät!


Juttuhan menee niin, että paljastamatta isompin juonen käänteitä, niin nostan hiukan henkilöitä. Tarinassa on kolme miestä, jotka ikäänkuin kaikki ovat kahden naisen loukussa! Niin ja sitten on vielä neljäs mies, joka ei saa sitä yhtäkään...


Apteekkarina, Jussi vaa, nii oli Veli-Pekka Ristaniemi. Kyllä oli menoa ja meininkiä, kun välillä teki mieli Ainaa ja sitten se oma vaimo Ellikin oli niin nam.


Ainan osassa iloitsi Sanna Ristaniemi, jotenkin sen oloisena, kuin olisi tiennyt, miten kaikki päättyy.


Essi Rönnkvist oli topakka Elli, jonka mieli muuttui lennosta. Oma mies, apteekkari Jussi olisi niin ihana, mutta mitä Elli näkee Yrjössä? Onhan Yrjö toki lääkäri, mutta...


Seppo-Ilmari Siitonen toimii lääkärin virassa tässä näytelmässä! Hänelle taitaa jäädä luu käteen, joskaan ei se miehen kylkiluu.


Topias on se pikkasen hei-hei, niin pihi, että laihialaisetkin kalpenis. Akka kuoli, niin eipä surettanut, vaan uusi piti saada tilalle. Juhana Rönnkvist huutaa ja mesoaa just niin, että yleisöstäkin joku pyörtyi. Ei nyt ehkä sen takia, mutta aika vaikuttavaa. No eipä silti, uusi kylkiluu oli miehelle tulossa.


Miina, joka oli jo tyrkyllä toisaalle, sai kun saikin miehen. Miinan roolissa hempukkana loistaa Maria Krestjanoff, joka oli uusi kasvo Ruukinmyllyssä.


Vapaamielinen renki Tuomas haluaisi kaksi naista. On siis kahden vaiheilla kaiken aikaa, kun ei tiedä, mitä oikein tekisi ja tekee mitä tahansa, niin ei ole hyvä - kellään! Marko Lindholm on lyömätön! Koko rooli, alusta loppuun asti oli riemullista seurattavaa ja etenkin eturivistä. Tuomas on mies, jonka haluaisi niin Amalia kuin Miinakin. Molemmat melko lailla määrätietoisesti ovat miehen päättäneet saada ja mies on naisen armoilla.


Amalia on nainen, joka tietää mitä tekee ja haluaa. Leski ja pöljän Topiaksen sisko.  Sanna Ristaniemi sukkuloi hyvin kahden roolin välissä ja tekee mainiota komediaa.


Ruukinmyllyn kesäteatteri on ihan omaa luokkaansa! Siellä on ihan omintakeinen tyyli vetää esityksiä ja hyvä mieli jää pitkäksi aikaa. Nyt vaan kaikki sinne viihtymään ja hei, arvuuttelemaan kuinka moni näyttelijöistä joutuu uimaan! Kaikkea muutakin nähtävää piisaa koko rahan edestä!

Kuvat: Kini Laine




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oliskos jotain sanottavaa ;)