sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Maailma on tehty meitä varten

Haloo Helsinki, helmikuu ja vettä satoi ja tuuli niin, että meinas tukka päästä lähtee, mutta silti me suunnistimme kohti Linnanmäkeä! Kyllä, siellä siellä on Peacock-teatteri, missä esitetään nyt ihanaa, koskettavaa, loisteliasta musikaalia Maailma on tehty meitä varten! Haloo Helsinki-bändin musiikkiin pohjautuvan musikaalin on ohjannut Samuli Harjanne.


Käsikirjoittajina ystävykset Kiti Kokkonen ja Jenni Pääskysaari ovat onnistuneet erittäin hyvin. He ovat luoneet ystävykset Piian ja Millan. Välillä mietin, että mikä repla on kumman, mutta se unohtui, koska musikaalin tempo oli hengästyttävä.

Milla roolissa Marika Huomolin oli räväkkä, hillitty ja kaikkea siltä väliltä. Heljä Heikkinen Piian osassa venyi aika lailla moneksi. Kun hän Piiana esitti yksin laulaen....


...niin kyllä nousi vedet silmiin. Aika montakin kertaa oli pala kurkussa, ei vaan siitä, että olisi ollut jotain surullista, vaan kun nautti niin täysin siemauksin! Onnestakin voi herkistyä.


Haloo Helsinki-bändin musiikki esitettiin meille niin hyvin, tarjoiltiin kultalautaselta. Välillä ei meinannut aloillaan pysyä, kun oli niin mahtava meininki. Kaikki ne nuoret näyttelijät, jotka tanssivat Sebastian Wennströmin koreografian mukaan, oli niin silmille nautinnollista herkkua.

Lavastus- ja videosuunnittelusta vastasivat Jones Maxwell ja Toni Haaranen. Olin todella vaikuttunut. Se oli häkellyttävän hienoa, miten upeasti osataan tekniikkaa hyödyntää. Harri Kauppinen hoiti valot ja meitä ilahdutti melkoinen valo-show.


Kun nämä upeat näyttelijät lauloivat, heitä säesti livebändi, vastaavina kapellimestaereina Eeva Kontu ja Tony Sikström. Huikeeta settiä!


Millan työpaikka oli hauska ja siihen sisältyi paljon huumoria. Kaisa Leppänen Päivin osassa oli kyllä varsinainen komedienne. Ihailtava suoritus koko matkan. Lisäksi joukon seniori Jani Karvinen oli Urhon osassaan hauskan urhoollinen, vaikka näyttikin ihan Ristolta.

Vaikka pääasia olikin se, että saimme kuulla upeaa musiikkia. hienoja tanssiesityksiä, mahtavia valoja, niin kyllä vielä on mainittava käsikirjoituksesta. Olen usein kuullut, että kun tehdään jonkun musiikin pohjalta kässäri, niin se on pliisu tai muuten mitäänsanomaton, ettei se vaan toimi. Nyt oli kuitenkin toisin, sillä tässä tarinassa oli niin paljon ajatusta ja tunnetta. Piian ja Millan elämien kautta käytiin läpi koko ihmiselon tunneskaala. Heidän ystävien kautta vielä lisää ja se ystävyys oli aika lailla pinnalla ja hyvä niin.

Maailma on tehty meitä varten on sellainen musikaali, missä ihan kaikki oli kohdallaan. Siinä vaan toimii ihan kaikki. Siitä huomaa, että asialla on porukka, jolla on taitoa ja sydäntä. Se energia, mikä välittyy, on niin lämmintä. Tämä musikaali oli kokemus, minkä voimin taas jaksaa. Niin ja ehdottomasti suosittelen mahdollisimman monia kokemaan tämän nautinnon!

Kuvat: Robert Seger

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oliskos jotain sanottavaa ;)