Jo vain herra ministeri

Ihastu Iittiin ja sen kesäteatteriin! Tänä kesänä Iitissä pääsee ministeritason tunnelmiin, sillä siellä esitettävä näytelmä Jo vain herra ministeri viihdyttää kansaa yllin kyllin ja on ihan yli kylän!

Jaavanvaaran kylältä on viety jo kaikki, mutta kyläkauppa on ja sen Lötjösen kauppiaspariskunta. Herra kauppias(Pasi Taavitsainen) on niin suivaantunut, että päättää panna toimeksi. Suunnitelma on lähes valmis, kun ministeri, se suurin syyllinen(Janne Palin), muuttaa Jaavanvaaraan kuin tarjottimella. Kauppias hoitaa homman....

Ministeri Sorola vuokraa mökin, missä saisi rauhassa kirjoittaa(mitä???), mutta onko rauhaa??? Jälleen, kauppias hoitaa homman... Sota on julistettu. Kuka voittaa, se jää nähtäväksi.

Kaupassa vaihdetaan kaikki kylän kuulumiset(korostus sanalla kaikki). Kauppiaan rouva Aune Lötjönen(Iina Helander), Ritu Salmi, posteljooni(Sari Rajulin), Räikkä-Liisa, kylän juorukello(Ritva Muhonen) ja kylälehden toimittaja Satu Lehtiö(Jenni Vilén) paneutuvat asiaan melkoisella pieteetillä.

Kylällä on veljekset Putkonen, joista yksi on juuri karannut vankilasta ja punttausreissulla joutuu pukeutumaan naiseksi.... Juudas(Maria Tuominen), Jeremias(Pekka Malin) ja Jaakob(Veli-Matti Tiihonen). Kyllä, hauskaa on revitty juuri siitä, miten hölmöjä nämä veljekset ovat ja kuinka heidänkin apua tarvitaan.

Tässä näytelmässä on myös musiikkia!!! Mikä parasta, se toimii ja loistavan äänentoiston johdosta se on niin nautittavaa! Viimeisessä musiikkiosuudessa yleisö saa myös osallistua, sillä sanat löytyvät käsiohjelmasta!

Jo vain herra ministeri on hassun hauska näytelmä varsin ajankohtaisesta aiheesta, jonka jossain määrin soisi olevan totta! Siinä esiintyvät harrastajanäyttelijät ovat loistavia ja en nyt nosta ketään erityisesti framille, vaan kehrään koko porukalle.
Teatteriseurana minulla oli oma teinineitoni, joka ei tuskastunut kuin mäkäräisille, joten se on jo paljon se!

Menkää ja ihastukaa Iittiin ja sen kesäteatteriin.

Jaavanvaaran kyläläisiä, ihan ministeriä myöten, ohjasi Hasun Eero.

Kuvat: Elina Winne

http://www.iitinharrastajateatteri.fi

Kaksi kitaraa - Topi Sorsakosken tie Ähtäristä tähtiin

Kaksi teiniä raapasin matkaan ja eturiviin heidät istutin, että nyt ja tässä, olisi teille Kaksi kitaraa! Hiukan arvelutti, mitä he mahtaisivat tykätä, kun musiikki ei varmaankaan olisi ihan heidän genreä...

Kaksi kitaraa on musiikin siivittämä kevyt katsaus Topi Sorsakosken elämään. Marianne Tikkanen on jälleen käsikirjoittanut hauskan ja kulkevan näytelmän, niin että biisit kertovat ovat suuren osan tarinaa. Tytti Rintanen on ohjannut Korvenkylän porukan jälleen aivan mahtavaan suoritukseen!

Topi Sorsakoski syntyi Pekka Tammilehtona perheeseen, missä sai muusikon kyvyt veren perintönä. Ei siis juuri ollut vaihtoehtoja ammatin valinnalle, jos veri veti musiikin pariin ja keikoille. Alussa kerrotaan nuoruuden ajasta, kun Topi oli nuori, muusikon ura Antti-veljen kanssa alkoi ja isä kuoli...

Isän kuolema otti koville, mutta elämän oli jatkuttava. Niin tulee aika Jussi and the Boys ja Agents.
Vauhti lavalla on reipasta, kun kohtaukset seuraavat toistaan eli parissa tunnissa koko ihmiselämä! Topi Sorsakoski oli huumorimiehiä ja se kantaa tätäkin näytelmää, vaikka aineksia olisi ollut draamaankin.

Lauluosuudet hätkähdyttivät joka kerta! Aivan uskomatonta, miten osaavaa porukkaa sitä onkaan. Joka ikinen biisi osui ja upposi, kosketti tavalla tai toisella. Ihan oikean orkan säestyksellä se tuntui vieläkin hienommalle.

Topi Sorsakoskea näyttelevät veljekset Simo(nuorempaa) ja Sami(vanhempaa) Viitalo ja niin hyvin, että sitä jää vain ihmettelemään, miten sitä joku osaakin olla niin  uskottavan oloinen ja näköinen ja kuuloinen!!!

Hauska yllätys oli entinen kansanedustaja Markku Pakkanen, joka esiintyi Remun roolissa ja varsin onnistuneesti ihan lauluosuuksia myöten! Muita julkkiksia Korvenkylä ei kaipaa, sillä maine riittää!

Joukkokohtaukset olivat ihan parhaita! Niin paljon porukkaa ja niin hyvin rimmasi! Korvenkylässä on sellainen tekemisen meininki, että siitä huokuvaa iloa ja riemua ei voi näytellä. Se välittyy katsomoon ja tekee näytelmästä vieläkin upeamman!

Mitä tulee niihin mukana olleisiin teineihin, niin kyllä, he pitivät näkemästään ja kokemastaan eli niin on tämä näytelmä tehty, että se sopii kaikille, ikään ja säätyyn katsomatta!

Olen otettu ja kehrään tästä vielä monta päivää!

Kuvat: Korvenkylän kesäteatteri

Ella ja presidentti

Koska olimme Turussa, oli saatava annos kesäteatteria - Vartiovuorella. Omien teinieni lisäksi värväsin mukaan vielä 10v. kummipoikani, että oli jotenkin "luonnollisempaa" olla nauttimassa lasten teatterista.

Kesäinen ilma ei hivellyt ja vaikka ei satanut, yleisön asustus kertoi karusti lähinnä talvisesta kuin kesäisestä vuodenajasta. Kerrospukeutuminen ja eriväriset viltit olivat hyvin edustettuina.

Vaan asiaan! Ella ja presidentti on mahtava lasten näytelmä Timo Parvelan Ella-kirjoihin nojaten.

Ella on luokalla 2A ja ollut jo luokkakavereidensa kanssa pitkään, sillä heillä on niin kiva luokka ja niin kiva opettaja, että mitä sitä nyt luokalta toiselle siirtymään. Ellan(Tuula Väänänen) luokalla monta mukavaa oppilasta.
Pate(Thomas Dellinger) on rehtorin(Lola Wallinkoski) poika.
Tuukka(Johannes Vikman) on luokan nero.
Hanna(Emmi Kaislakari) reipas kännykällä kuvaava tyttö.
Samppa(Toni Harjajärvi) on Mustanaamio.
Pukari(Antton Kainulainen) on se joka pukaroi.
Opettaja, se hassun hauska opettaja on Jukka Leisti, jota ei voi olla muistamatta Tuttiritarista !!!

2B on sitten ihan toinen luokka, kuten heidän opettajansakin, Piippu(Maija Koivisto).

Pääosassa on kuitenkin 2A ja kuinka he yrittävät auttaa Mustanaamioita kasvamaan ihmisenä! Lisäksi tilannetta siivittää se, että Presidentti on tulossa kouluun vierailulle. Rehtori on määrännyt luokan 2A vierailemaan samaan aikaan Kierrätyskeskuksessa, mutta kuinkahan mahtaa käydä?

Ella ja presidentti on ihanan hauska ja puhutteleva näytelmä, mikä on sillai monitasoinen, että kyllä se aikuisillekin sopii. Itse asiassa oikein suosittelisin sitä aikuisille, sillä sen verran hyvää ajattelemisen aihetta sieltä tulee.

Kuvat: Turun kesäteatteri

Aatamin puvussa ja vähän Eevankin

Oli lähdettävä Mikkeliin ja mikäs oli lähtiessä, sillä juuri sinä päivänä sattui olemaan poutaa! Kyllä, ei sitten tainut sataa koko päivänä pisaraakaan. Poutaa piisasi, mutta lämpötila ei hirveemmin hellinyt. Lämmin tuli vain kun kipusi Naisvuoren näkötorniin.

Kesäteatterissa napitin takin leukaan asti, sillä vaikka siellä esiinnyttiin Aatamin puvussa ja vähän Eevankin, niin katsomossa sai pitää vaatteet visusti päällä. Agapetuksen klassikonäytelmä oli saanut uuden dramatisoinnin Mikko Kiviseltä, joka oli ohjannut tämän vanhan hauskan näytelmän erittäin onnistuneesti.

Huolimatta siitä, että en enää muistanut miten se juoni kulki, liekö elokuvaversion näkemisestä tovi, niin eipä haitannut ollenkaan. Niin ja seuralaiselleni, omalle teinipojalleni koko tarina oli täysin uusi.

Kuva näyttää taideteokselta Haavoittunut enkeli - hah, vain näyttää, sillä oikeasti proviisori Himanen(Antti Launonen) ja luutnantti Kehkonen(Ville Keskilä) kuljettavat asemapäällikkö Viirimäkeä(Teemu Aromäki) rantaan.

Tämä näytelmä on juuri oikea näytelmä kesäteatteriin, jos haluaa vain nauttia, nauraa ja nuolasta ennen kuin tipahtaa, sillä tässä paketissa on kaikkea. Ihanaa kesää, rosvo ja poliiseja, nuorta lempeä ja tukku mitä uskomattomampia väärinkäsityksiä, paljasta pintaa, erityisesti naiskatsojille!

Teemu Aromäki tekee kaksoisroolin asemapäällikkö Viirimäen ja Konstaapeli Lehtisen rooleissa ja onnistuu erittäin hyvin. Jopa takariville näkyi käsien monipuhuvat liikkeet, jotka herättivät katsomossa hilpeyttä. Hirmuinen vankikarkuri on suuri ja voimakas ja saa silti hersyvät naurut aikaiseksi.

Nuorta lempeä moninaisten kommellusten kautta nähtiin Allin(Jasmin Hamid) ja Aarnen(Antti Launonen) välillä ja....

Ennin(Kirsi Ståhlberg) ja Paavon(Ville Keskilä) kautta! Hauskan herttaista.

Tämä harmiton näytelmä kannatti käydä katsomassa, sillä siitä tuli hyvä ja lämmin mieli. Oli mukavaa nähdä "tuttuja" näyttelijöitä erilaisissa rooleissa ja taputtaa siitä kuinka hyvin se meni!
Emmekä olleet ainoita, sillä huolimatta normaalia koleammasta kesäteatterisäästä, koko katsomo oli ääriään myöten täynnä!

Kuvat: Jere Lauha

Mikkelin teatteri

Valon kaari - Laila Pullinen

Kouvolan taidemuseo Poikilossa on 8.5-31.8.2014 Laila Pullisen näyttely. Olen käynyt siellä jo kahdesti.

Kummallakin kerralla olen saanut olla siellä yksin. Onko se sitten hyvä vai huono asia? No, huono, jos miettii, että kyllä taidenäyttelyssä kannattaa muidenkin käydä. Hyvä siksi. että olen saanut olla sen taiteen kanssa ihan kaksin, eikä kukaan ole minua häirinyt.

Laila Pullisen töissä minua viehättää moni asia. Pidän erityisesti pyöreistä ja pehmeän hivelevistä muidoista. Kaikki kimallus kiehtoo. Parasta on se, että teosta voi katsoa monelta suunnalta ja aina se on eri näköinen.

Pako kolmanteen todellisuuteen, 1971

Sama teos edestä ja takaa tai päinvastoin tai ihan vaikka vaan sivuilta. Aivan huikeaa! Jossain teoksessa peilaa itsensä ja vaikka kuinka kiertää, niin aina vaan näkyy. Ihanaa! Aivan kuin se ei jättäisi ollenkaan rauhaan, vaan kertoisi, että katsellaan toisiamme.

Hefaistos, 1990

Tämä teos, se näytti minusta ihan kuikalle tai se minulle tuli ensin mieleen. Katsoin jo kaukaa sitä, että kuikkahan se siinä. Oikeesti sen nimi oli ihan joku muu. Niin kuin kaikissa muissakin teoksissa. Lähestyin kaikkia taideteoksia hiljaa ja aina niin, etten katsonut nimeä. Loin oman nimeni ja aina se oli ihan kaikkea muuta kuin miksi taitelija oli sen nimennyt. Se ei yhtään haitannut.

Itämeren tytär, 1971-1990, pienoismalli ympäristöteokseen.

Tämä taisi olla ainoa, jossa olimme taiteiljan kanssa samoilla linjoilla. Katsoin heti, että siinä on nainen kallioluodolla, keskellä merta. Noniin ja se on Itämeren tytär.

Dolce vita, 1966

Tästä pidin tavattoman paljon! Kahta eri ainetta yhdessä ja miten se näyttää eri puolensa. Joka kantilta katsottuna aivan uusi juttu. Puhtaan valkeaa marmoria ja ah, miten ihanan kiiltävää...

Laila Pullisen teoksia voi katsoa loputtomiin. Se on ihan oma maailmansa, jossa tunnun viihtyväni erittäin hyvin. Uskon, että tulen käymään siellä vielä muutaman kerran. Ei taidenäyttelyä voi koskaan jättää yhteen kertaan, sillä kun käy monta kertaa, ne teokset alkavat olla tuttuja ja kyllä, ne alkavat tervehtiä ja kertoa kuulumisia!

Kuvat: Kini Laine

Kymenlaakson laulu

Kouvolan teatteri on tarttunut härkää sarvista ja tehnyt ihan huikean suorituksen, kun esittää nyt näyttämöllä monille tv:stä tutuksi tulleen Kymenlaakson laulun! Oli pakko saada heti nähdä, kuulla ja kokea tämä, sillä olenhan kymenlaaksolainen, ikäni täällä asunut, joten tiesin, että nyt tulee tuutin täydeltä jotain, joka on osa minua!
Tiesin odottaa jotain, mikä osuu, sillä Kymenlaakson laulussa vedetään kaikki säkeistöt korkealta ja kovaa. Totuutta tulee, mitään ei kaunistella. Jos sitä ei kestä, se sattuu ja vaikka kestäisi, sattuu silti.

Harri Virtasen ja Pirkka-Pekka Peteliuksen teksti on loistava ja se huokuu sitä, että näin se on, näin on koettu ja näin koetaan, se ei ole satua, ei keksittyä, vaan kaikessa karuudessaan elettyä elämää. Jokainen voi vain nieleskellä, sillä joku kohta osuu aina johonkin. Juha Luukkonen on ohjannut ja sovitellut hyvin taidokkaasti Kymenlaakson laulun näyttämölle !

Juu, kyllä kiroillaan! No, minusta se on sivuseikka, kirosanat ovat vain sanoja, painotteita. Ei tuntunut missään, sillä elämä on täynnä paljon pahempaa kuin kirosanat. Tässä näytelmässä paljon pahempaa oli kaikki muu, henkinen väkivalta, itsemurha, fyysinen väkivalta... joten kirosanojen osuus oli ehkä se huvittavin puoli.

Lavastus näytti yksinkertaiselta, mutta se oli erittäin toimiva eli ei se niin yksinkertainen ollutkaan. Pidin kaikesta näkemästäni. Valot ja äänet toivat lisää kaikkea sitä mitä tunsin. Näyttelijäsuoritukset - en voi liikaa ylistää, sillä olin vaikuttunut! Jos ihan pakosti nostan jotain, niin Elina Ylisuvanto Kaarinin osassa - itkin yhdessä kanssasi! Niin ja Fabian - Jukka Peltola - huh! Jokaiselle teistä kaikista lähetän sydämessäni kiitoksen - olette jälleen onnistuneet!

Lopuksi on kerrottava, että niin kovin eläydyin, niin kovin jännitin joka ikistä seuraavaa sanaa, jokaista repliikkiä ja kohtausta, että palelin, huolimatta siitä, että minulla oli takki päällä. Niin ja aika, se vaan meni, yht'äkkiä se oli siinä, se oli ohi, esitys. Jälkeen päin ei osanut sanoa mitään, pää oli niin täynnä, ettei siellä mahtunut liikkumaan mitään.

Kuvat: Aki Loponen

Nainen joka halusi pyörtyä

Olinpa Kuusankosken teatterissa katsomassa naisten teatteria(Jokiteatteri), erittäin hyvässä naisseurassa. Nainen joka halusi pyörtyä oli erittäin hyvä, nopea ja jossain määrin puhutteleva, pääasiassa Ilmo Ranteen ohjaama näytelmä.
Mietin kovasti, miten osaan ottaa vastaan sen mitä tulee, mutta keräsin itteni kasaan ja päätin, että nyt verhot kiinni kaikelle muulle ja sielu ja mieli avoimena vain sille mitä näkee ja kuulee...
Kyllä kannatti!

Kolme upeaa naista(Petra  Lehmusmetsä, Maija Raikamo, Minna Sipinen) ravisteli, mietitytti ja välillä naurattikin, sillä naiseutta tuli niin estraadin täydeltä ja sellasella tempolla, että välillä melkein haukkoi henkeä. Nuoresta uhoavasta tytöstä vähän sillai niin ku vanhempaan naiseenkin, koko retki!

No hyvä, oli siellä Juhakin(Simo Helkala)! Voi hitto, montakin Juhaa... Tämä naiseuden kaari, kaikessa suorasukaisuudessaan, mikä ei voi loukata ketään, on nautittavaa elämystä ennen kaikkea naisille, mutta myös miehille, rohkeille miehille.

Tarttee nähä tää !

Kuvat: Jenni Rautiainen